Toukokuun valtuusto

Valtuustoaloiteite!

Noniin, toukokuussa on taas Ikaalissa valtuuston kokous. Mielenkiintoisia asioita tulossa käsiteltäväksi.

Muun muassa, LPKKY:n fuusioituminen SASKY:yn, kaupunginjohtajan pestin kohtalo, vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen, katuvaloverkon myyminen eli Vihreä Valo -hanke, uusiin virkoihin valitaan henkilöt: lääkäreitä ja muita...

Lisäksi varmaan puhutaan talouden sopeuttamisohjelmasta ja elinkeinoyhtiön asioista. Moni puolue varmasti myös tekee erinäisiä valtuustoaloitteita, joilla koitetaan saada asioita etenemään. Keskustan alakoulusta puhutaan myös varmasti, sen homeongelman takia.

Toivottavasti ihmiset tulee sankoin joukoin katsomaan valtuuston kokousta, joka todennäköisesti ainakin tämän vuoden tärkein.

58

707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alfanaaras1

      Olen ainakin tulossa.
      Päätökset eivät niinkään kiinnosta, mutta näkeepä Alfauroksen jälleen.

    • Braat sucker

      Yritän päästä silloin. Yritän siirtää samaan ajankohtaan osuvan kokouksen.

    • Kultainen Suihkukin

      Olisihan tosi kivaa päästä tehdä kaikkee kivaa Alfauroon kanssa.

      • yhteiset yöt

        Hymyilevä hiihtäjä on taas Märän Säpikkään tavoitteena ?

      • Jarmo jo vauhdissa
        yhteiset yöt kirjoitti:

        Hymyilevä hiihtäjä on taas Märän Säpikkään tavoitteena ?

        Ja tämä oli taas vaihteeksi Hoikkalan kommentti.
        Hänellä mahtaa olla tylsää, kun kiistakumppani
        on rauhoittunut?

      • Braat sucker
        Jarmo jo vauhdissa kirjoitti:

        Ja tämä oli taas vaihteeksi Hoikkalan kommentti.
        Hänellä mahtaa olla tylsää, kun kiistakumppani
        on rauhoittunut?

        Alkais taas sama kiva säätäminen

    • Alfauros on komia

      Kansalaisia kiinnostaa Alfauros enemmän ku isot päätökset! Mihkä tää maailma on menossa? Mielihalujen orjia vaan kaikki ihmiset on...

      • himotneonhiirelläki

        Tai tyhmiä...

      • kenellä Hiirellä
        himotneonhiirelläki kirjoitti:

        Tai tyhmiä...

        Tai normaaleja heteroita...

      • ei sukunimi
        kenellä Hiirellä kirjoitti:

        Tai normaaleja heteroita...

        Ihan vaan hiirellä,siis eläimellä..

    • Kiinnostus asioihin

      Niin kuin ekassa viestissä todettiin isoja asioita on tulossa. Kuinkahan hyvin valtuutetut ovat valmistautuneet niihin asioihin? Veikkaan, että suurin osa on täysin pihalla asioista.

    • synty ikaalislainen

      Mihin katuvaloverkko ny myydään? Vai tarvitaanko taas näitä suojelutyöpaikkoja kuten vuokratalohommat on kahdella ikaalislaisella yrityksellä? Nekin tuottais ja olis tuottanu jotain kaupungille, jos ne olis hoidettu omana työnä. Nyt ainakin osassa kaupungin vuokrataloja huoltofirma on käärinyt voitot, mutta kiinteistöt ovat erittäin huonossa kunnossa. Homevaivaa. Sama, kun joillekin ikaalislaisille päättäjille ja virkamiehille aikoinaan Hämeenkyrön Kynnös oli ainoa oikea rakennuttaja, nyt sitten kärsitään niistä homeongelmista. Miten ny vaan laskua saadaan Ikaalisiin mahdollisimman paljon.

      Nyt ainakin olis viimeinen hetki lakata tekemästä yhteistyötä Hämeenkyrön kans.
      Hyvä kuntaliitos saadaan Jämijärvi, Ikaalinen, Parkano ja Kihniö, siihen halukkuutensa on myös esittänyt Karvia.

      Jos Ikaalinen lähtee kompukseen jatkossa Hämeenkyrön kanssa, niin kato Tampereen ja Helsingin suuntaan on väestössä melkoinen, myös vanha Turku vetää osaa puoleensa.

      • rapparit osaa

        Homerakentamisen hyväksyminen on pelkästään
        valtuuston ja hallituksen vika koska laatuvaatimuksia
        rakennuksille ei aseteta vapaamuurarikytkösten
        takia.

    • Katuvalojen hinta

      Kuulemma vaan 700 000 euroa saataisiin katuvaloverkon myymisestä. Onko tämä mielestänne käydä hinta? Itse olisin ajatellut käyväksi hinnaksi 7 000 000 euroa pikemmin. Tässä on mielestäni nyt kusetuksen makua, kuinka halvalla viedään kaupungilta omaisuutta pois.

      • kyylä2

        Kamala kuluerä ne ovat kun vanhat elohopealamput pitää muuttaa nykyaikaisiksi. Kyllä se katuvaloverkosto on ns. rapautunut ja pahasti. Nykyisellä verkolla ei taatusti tee bisnestä, mutta sen jälkeen se on mahdollista kun valot on kauttaaltaan uusittu ja oletettu huoltoväli on kymmenen vuotta. Eli työtä ei tarvitse tehdä 10-vuoteen, mutta kaupan toteutuessa vuosimaksut kyllä juoksevat yötä-päivää.

        Voin olla hakoteilläkin, mutta mitä itse olen asiaa kuunnellut niin tältä se näyttää ...

      • rehellisesti 10
        kyylä2 kirjoitti:

        Katovaloverkon hinta ei todellakaan voi olla 700 000ekee, ei kukaan rakenna tuolla rahalla kuin pätkän katuvaloja uudelleen.

        Kysymys tässä asiassa onkin se, että mitä Ikaalinen saavuttaa, jos katuvaloverkko myydään? Koska kukaan ei osta katuvalovekkoa omaan käyttöön, vaan kulut katuvaloista laskutetaan senkin jälkeen ikaalislaisilta. Tämä myyminen on typerin temppu, mitä Ikaalisten virkamiehet voivat esittää investointien paikkaamiseen.

        Omistusoikeus ja kaupungin omaisuus on mennyt myymisen jälkeen ja kustannuikset katuvalojen käytöstä säilyy.
        Aikoinaan todella typerä juttu oli ammatillisten oppilaitosten siirtäminen/luovuttaminen koulutuskuntayhtymään ja sitten siirtäjä ihmetteli, miksi kustannukset siis koulutuskulut Ikaalisissa nousivat. Taitaa olla se päättäjä nyikyinen vt.kaupunginjohtaja, tosin itsekin taisi myöntää vuosien päästä virheensä. Samaa seurausta oli nyt sitten AMK:n menettäminen Ikaalisista,

        Tämänhetkinen Ikaalisten päättäjien ja virkamiesten hoito kaupunginasioissa on todella huonolla tolalla.

        Liekö siellä valtuustossa tai hallituksessa oikeasti olla ketään, joka paneutuisi asioihin kunnolla ja edes kykenisi kustannuslaskentaa suorittamaan itsenäisesti tai edes viitsisi tehdä sitä. Etsiä siis oikeata totuutta asioista.

        Ei hallituksen ja valtuuston kokouksiin mennä vain papereista äänestämään vaan pitää olla sen verran koulutusta, että kykenee itse arvioimaan ja vertailemaan omaa päätöstä virkamiesten esitykseen.

        Vain asiaan perehtynyt kykenee valitsemaan sen parhaimman vaihtoehdon meidän ikaalislaisten puolesta näissä valtuuston ja hallituksen kokouksissa.

        Nyt on uusi valtuusto ja hallitus osoittanut sen, että minkäälaista järjen ääntä ei ole kuulunut. Emme äänestäneet teitä valtuutettuja kuminuijiksi sinne valtuustoon ja hallitukseen. Odotamme, että jos olette valtuutettuna tai hallitusjäsenenä kykenette itsenäisiin päätöksiin ja haette tiedon, mikä oikeasti Ikaalisille on hyväksi.

      • y hyy
        rehellisesti 10 kirjoitti:

        Näyttää olevan tämä katuvaloporu toistaiseks turhaa. Ei näkyny valtuuston esityslistall ainakaan sanallakaan mainittuna.

      • hömötiane
        kyylä2 kirjoitti:

        Kamala kuluerä ne ovat kun vanhat elohopealamput pitää muuttaa nykyaikaisiksi. Kyllä se katuvaloverkosto on ns. rapautunut ja pahasti. Nykyisellä verkolla ei taatusti tee bisnestä, mutta sen jälkeen se on mahdollista kun valot on kauttaaltaan uusittu ja oletettu huoltoväli on kymmenen vuotta. Eli työtä ei tarvitse tehdä 10-vuoteen, mutta kaupan toteutuessa vuosimaksut kyllä juoksevat yötä-päivää.

        Voin olla hakoteilläkin, mutta mitä itse olen asiaa kuunnellut niin tältä se näyttää ...

        Kyllähän sä sen veroeuroilla nalampun vaihdot maksat. Jos Leppäloski sai halvalla
        Ikaalisten katuvaloverkon, niin jokaikisestä rempasta maksat sinä ite ja energia ja siirtomaksu siihe päälle, et kyll tulee kalliiks. Mitä se vt.kaupunkinjohtaja seuraavaks myy. Lukion tietty vois myyrä ja peruskoulun keskustasta. Tulis halvaks.

      • ookko ite
        hömötiane kirjoitti:

        Mitä kaupungin johtaja tähän liittyy? Valtuutetut ja hallitustyypit ne tuonkin asian päättävät.

        Taidat olla hieman löysäpäinen?

        Et viittis käydä kysymässä vaikka niiltä sopimuksen laatijoilta miten asia menee ettei tartte ihan pölhöjä alkaa laukomaan. Ite oon nimittäin kuullu hieman toisenmoisen version asian tilasta.

      • virkamiesten esityks
        ookko ite kirjoitti:

        Mitä kaupungin johtaja tähän liittyy? Valtuutetut ja hallitustyypit ne tuonkin asian päättävät.

        Taidat olla hieman löysäpäinen?

        Et viittis käydä kysymässä vaikka niiltä sopimuksen laatijoilta miten asia menee ettei tartte ihan pölhöjä alkaa laukomaan. Ite oon nimittäin kuullu hieman toisenmoisen version asian tilasta.

        e ole löyhäpäine, mutta tähän asti virkamiehet tekee esityksen joka hommasta, ni myös Ikaalisis. Sitte täyspäiset valtuuston ja hallituksen jäsenet sen joko hyväksyy tai hylkää tai tekee vastaehdotuksen. Käyppä tua kunnallishallinnon sivuil tutustumas, miten ne oikee mennöö nua päätökset kunnissa.

        Esityksiä toki voi tehdä vaikka yksityinen henkilö ja valtuustoalotuksii valtuuston jäsenet.

    • Näytelmä alkaa

      Taitaa tulla mielenkiintoinen kokous toukokuussa. Varaan sipsiä, limpparia ja karkkia mukaan kokoukseen ja nautin taas mestarillisesta viihteestä! Taitaa tulla tulikivenkatkuisia puheenvuoroja eräiltä seuraavassa valtuustossa.

      • perusvoimaa

        Suurimman porun valtuustossa pitävät tyhjän puhujat,
        mm. eräs entinen toimittaja.
        Valtuuston puheenjohtaja ei koskaan edes perehdy
        asioihin vaan hän saa vt. johtajalta valmiit nuotit
        joita hän yrittää seurata.
        Kokoomuksen kunnallishallinnollinen osaaminen
        meni jo vallesmannin aikana sellaisiin uomiin
        ettei heistäkään ole kehittjiksi.
        Perussuomalaisiin on panostettava jotta kuntamme
        pääsisi jälleen kehitykseen mukaan.

      • perusvoima osaa
        perusvoimaa kirjoitti:

        Seuraavassa valtuustossa persut ovat enemmistönä.

    • Ikatan opiskelija

      Sehän nyt on tunnettu asia, että suurin osa valtuutetuista ei tiedä yhtään mitään asioista, joista ovat päättämässä. Onneksi joillakin on intoa ottaa asioista selvää.

      Tuskimpa Persut on ensimmäisenä ketään hakkaamassa tai kiveä ketään vastaan heittämässä. Kyllä sen homman tekee joku muu ensin...

      Katuvaloasiassa heitämme kirveen kaivoon ruostumaan, jos myymme toimivan katuvaloverkon alihintaan puoli-ilmaiseksi Leppäkoskelle. Oikea markkinahinta liikkuu kylläkin jossain yli 3 miljoonan euron paikkeilla. Ja tuon mahdollisen myymisen jälkeen juoksevat käyttökustannukset ym. aina ja niillä tuo uusi yhtiö ottaa vähitellen summan, jonka maksavat takaisin moninkertaisesti. Täysin typerä ajatus koko katuvalohomma, koska EU:lla on jo katuvaloja, jotka suoraan sopivat nykyisiin katuvalotolppiin, isoja investointeja ei ole näköpiirissä tämän asian osalta tulevaisuudessa, jos toiminta säilytetään omana kaupungilla.

      Ja nyt tämä tuleva koulutuskuntayhtymän sulautuminen osaksi isompaa koknaisuutta tietää vain huonompia aikoja Ikaalisille. Koskaan nämä uudistukset eivät ole olleet hyväksi paikkakunnan koulutuksen kehitykselle. Valtuutetut ovat täysin pellejä, jos luulevat että asiat paranevat aina, kun mennään vaan isompaan kokonaisuuteen. En näe mitään hyviä puolia tulossa olevasta fuusiosta.

      • Leppäkoskihaisee

        Puhut asiaa. Tätä kuvioo tarttis enemmän kaivella. Viittikkö tehdä sen? Tua julki mitä konnuuksia tän kaiken takana on?

    • Äijön klubi

      Huomenna on kaupungin hallituksen kokous, jossa esipäätetään tärkeistä asioista, joita sitten tuodaan valtuustolle. Toivottavasti tässä koulutuskuntayhtymäasioissa saadaan jotain järkeä. Samoin Vihreä Valo hanke suohon vaan ja syvään kuoppaan.

    • Luuseri Ikaalinen

      Ikaalinen tulee häviämään taas kerran tässä koulutuskuntayhtymäfuusiossa. Valtuutetut ovat täysin pihalla asiasta ja siitä sitten pitäisi päättää! Edesvastuutonta! Kukaan ei ole tullut Saskystä ta LPKKY:stä esittelemään yhtään mitään kuinka fuusioituminen tulee tapahtumaan ja mitä hyötyä se Ikaalisille tuo. Voi surkeus näitä idiootteja siellä valtuustossa...

      • tarkkailuluokalla

        Istuisko valtuustossa yhtään opettajaa ?

    • Opettajia on

      Valtuustossa istuu ainakin kaksi opettajaa. Mutta he ovat kumpikin kepumafian puolella, joten turha odottaa heiltä yhtään mitään järkevää. Opettajat ovat monissa asioissa niin vanhanaikaisia, että on vaikea kuvitella heitä korkeastikoulutetuiksi.

    • Pölhöt

      Mitä niistä opettajista, kun valtaosa valtuutetuista on pelkällä kansakoulupohjall olevia juntteja? Mitä semmosilta voi odottaa? Ei ainakaan mitään syvällisempää päättelyä mistään asiasta. Kaikki päätökset tehdään omaa napaa hyödyttävällä tavalla...

      • Hannu itte

        Juu ja tuskinpa niille päättäjä paroillemme jaetaan edes kattavaa materiaalia päätöstensä tueksi. Luulisi että joku osaava on jo valmiiksi suodattanut asioita siihen malliin että tietynlainen päätös on ainoa mahdollinen näissäkin asioissa.

        Kuka esimerkiksi on ollut valmistelemassa noita asioita ja onko hän valmistellut niitä omin nokkinensa vai yhteistyössä päättäjien kanssa. Mitä?

    • Nuija pöytään

      Tänään on valtuuston kokous, kaikki katsomaan!

      • Herra41

        Hajaantukaa!

        Siä mitään kattottavaa oo!

        Lehdessä olleen asialistan mukaan, tuntuu siltä eivät uskalla tuoda mitään vaikeita asioita valtuustoon asti päätettäväksi. LiirumLaarumia vaan!

      • leskirouvan kaipuu
        Herra41 kirjoitti:

        Hajaantukaa!

        Siä mitään kattottavaa oo!

        Lehdessä olleen asialistan mukaan, tuntuu siltä eivät uskalla tuoda mitään vaikeita asioita valtuustoon asti päätettäväksi. LiirumLaarumia vaan!

        Ompas ainakin lattialla limaisia vanoja kun alfaurokset
        mittelevät ja alfanaaraat seuraavat menoa.

    • Terrierit

      Alfauros ei tainnut sanoa kokouksessa juuri mitään tärkeää. Aika vaisua esitystä. Onneksi jättivät sentäs valtuustoaloitteita, että jotain tapahtuu varmaankin.

      Ylipäätään valtuustossa ei ole kuin muutama, jotka puhuvat, muut kuuntelevat hiljaa ja ovat samaa mieltä mistä tahansa asiasta.

      Toivottavasti kesäkuussa on sähköä, kun keskustellaan kaupunginjohtaja-asiasta yms.

      • Ei hämmästytä

        Esityslistaa kun selasi, niin ihmettelen ,jos joku sai jostain muusta aiheesta suunsa auki kuin siitä koulutus jutusta.

        Mitäs ne muuten jäi vielä sen kokouksen jälkeen sinne puimaan? Näkyivät lähtevän vasta hiukan ennen yhdeksää. Onko tietoa mitä siellä jahkailtiin?

      • Oivassa sanottiin
        Ei hämmästytä kirjoitti:

        Keskustan ala-asteesta puhuivat. Näkyihän se jo torstain Oivassa, että sitä olivat siellä puhuneet.

      • Vaki tilaaja
        Oivassa sanottiin kirjoitti:

        Keskustan ala-asteesta puhuivat. Näkyihän se jo torstain Oivassa, että sitä olivat siellä puhuneet.

        Mikähän tossa lehdessä on ollut tällä viikolla, kun tiistain lehti tuli keskiviikkona ja eilistäkään ei vielä näy eikä kuulu?

      • Oivassa sanottiin
        Vaki tilaaja kirjoitti:

        Mikähän tossa lehdessä on ollut tällä viikolla, kun tiistain lehti tuli keskiviikkona ja eilistäkään ei vielä näy eikä kuulu?

        Oiva tuli ihan normaalisti torstaina ja siellä oli Kallen maininta, että valtuutetut keskustelivat valtuuston jälkeen keskustan alakoulusta. Lue, jos et usko.

      • Alfanaaras1

        Alfauros sanoo asiansa silloin kun hänellä on tärkeää sanottavaa.Turhaan hän ei suutaan soita.Alfa ei halua pitkittää kokouksia jonnin joutavilla höpinöillä.

        Et voi väittää että Alfauros/Senaattori olisi kokouksessa aivan turha mies.Uroksella on hyviä visioita Ikaalisen kehittämiseksi kunhan valtuustossa olisi muitakin jotka ymmärtävät asioiden todellisen luonteen.Tällä hetkellä Uroksen on melko turha osallistua valtuuston keskusteluihin sillä asiat menevät kuuroille korville.Aivan sama jos keskuspuiston puille puhuisi.

      • keltainen lehdistö
        Alfanaaras1 kirjoitti:

        Millainen säkä Alfanaaraalla oli kokouksen jälkeen, saapuiko
        hiihtäjä lämmittämään taas Ainon sänkyä ?

    • miten on

      persujen nuoret miehet sitten käänsivät takkinsa kaupunginjohtaja asiassa. ihanko ominpäin mieli muuttui vai pitikö antaa ohjeita

      • Kiss me more

        Onko ne jossain olleet aiemmin toista mieltä kuin oletetussa takinkäännössä? Pistä informaatiota vaan asiassa eetteriin. Kummastelisin kovasti jos jotain takinkääntöä on ollut havaittavissa., kun ainakaan minä en ole kuullut sitä kantaa mistä ovat takkinsa käännelleet...

        Takinkääntö terminä kannattaa tarkistaa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Takinkääntö
        Mielipiteen muuttuminen perusteltujen faktojen muuttuessa osoittaa vain sen että ns. oman järjen käyttökin onnistuu. Olisihan se naurettavaa jos ei voisi puntaroida mitään asiaa uudestaan jos tilanteeseen tulee päivitystä.

    • Braat sucker

      Saisi tuo Alfauros näyttää hoikkiksellekkin miehen mallia,, jos vaikka se siitä edes vähän normalisoituisi.Pitäisikö ottaa hoikkista niskasta kiinni ja viedä se Alfalle vai viedäänkö Alfa hoikkikselle?Se homostelu saisi luvan kyllä pikku hiljaa loppua,,

      • hommoo

        Ei auta alfat ei ainot ei nyrkki.Täytyy vaan tottua että jarmo on hommo

    • heiska helvettiin

      Saisi se alfa uros heittää helvettiin sen heiskan persujen pomon paikalta ja ottaa itse vallan.Sääli jos alfalle joku heiska sanelee mitä sanotaan tai tehdään.

      • ihan kiimassa odotan

        Onko tuolla valtuustossa joku sanelupolitiikka. Kerrotko miten se menee. Eli listaa ensin sanelija ja sitten perään kenelle sanelee, tyyliin:
        Matti sanelee Arille, Karille ja Marille. Kerro nyt miten ne kuviot siellä oikein menee?

      • Alfa-jokinen valtaan
        ihan kiimassa odotan kirjoitti:

        Onko tuolla valtuustossa joku sanelupolitiikka. Kerrotko miten se menee. Eli listaa ensin sanelija ja sitten perään kenelle sanelee, tyyliin:
        Matti sanelee Arille, Karille ja Marille. Kerro nyt miten ne kuviot siellä oikein menee?

        Jokinen kun sanelee kaikille niin alkaa tapahtua.Ikaalinen tarvii vain yhden miehen ja se on JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN

      • .................
        Alfa-jokinen valtaan kirjoitti:

        Jokinen kun sanelee kaikille niin alkaa tapahtua.Ikaalinen tarvii vain yhden miehen ja se on JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN JOKINEN

        mutta jokinen sanoo ainoastaan, paikalla

      • Alfanaaras1
        ................. kirjoitti:

        mutta jokinen sanoo ainoastaan, paikalla

        Valtuustossa jaaritellaan niin paljon turhuuksia että taitaa olla turha sanoa yhtään mitään.
        Jokinen on toiminnan mies eikä mikään lässyttäjävaltuutettu.

      • leppäsen reijo täti
        Alfanaaras1 kirjoitti:

        Valtuustossa jaaritellaan niin paljon turhuuksia että taitaa olla turha sanoa yhtään mitään.
        Jokinen on toiminnan mies eikä mikään lässyttäjävaltuutettu.

        Entinen toimittaja lässyttää kaikkien edestä.

      • Ota Jarmo giniä
        leppäsen reijo täti kirjoitti:

        Entinen toimittaja lässyttää kaikkien edestä.

        Vajaalla älyllä varustettu kuulija saattaa käsittää asiat lässytykseksi. Sitä paitsi olen kovin harvoin nähnyt tätä arvostelijaa yleisön joukossa. Hänelle mieluisampia paikkoja ovat baarit ja yökerhot. Näin ainakin otaksun.

      • nuorison hyväksi
        Ota Jarmo giniä kirjoitti:

        Seuraavassa valtuuston kokouksessa voisikin sitten esitellä sen uuden idean kaupungin kannabiksenkokeilukaupungiksi nimittämisestä.
        Otatkin sen sydämellesi ja ajat asiaa eteenpäin.

        Avustusta voi hakea kaupungilta valmentavaan nuorisotyöntekemiseen.

      • Ota Jarmo giniä
        nuorison hyväksi kirjoitti:

        En aio olla edistämässä kannabiksenkäyttöä Ikaalisissa. Käyttäminen on jokaisen oma valinta.

      • nuorison hyväksi
        Ota Jarmo giniä kirjoitti:

        En aio olla edistämässä kannabiksenkäyttöä Ikaalisissa. Käyttäminen on jokaisen oma valinta.

        Miten on asia valtakunnallisesti? Eikö Kansalaisaloite Kannabiksen käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta luopumisesta enää kiinnostakkaan?
        Nythän on viimeinen kuukausi nimienkeräyksestä menossa ja loppukiri alkanut.

        Vai odotatko tätä Kyhäritien uutta Kansalaisaloitetta Kannabiksen dekriminalisoimiseksi?
        Sitten uudella puhdilla, niinkö?

      • Rouva Hoikkala

        Kovasti tunnut olevan Kreiviä ja kannabista vastaan, vaikka olet itse Ikaalisten kovimmassa huumekoukussa!

      • totuutta pitää olla
        Rouva Hoikkala kirjoitti:

        Kovasti tunnut olevan Kreiviä ja kannabista vastaan, vaikka olet itse Ikaalisten kovimmassa huumekoukussa!

        Turha levitellä valheita täällä. Hänen elimistönsä ei kestä edes alkoholia, joten lopeta tuon p:kan puhuminen.

    • mieti mikä kannattaa

      Kuulin huhua, että lukio ei voi siirtyä kauppikselle, koska siellä ei ole puutyöluokkaa ja kemian luokkaa. Atk:tahan siellä on. Ei minun aikana lukiossa puutöitä tehty tai opiskeltu, onks ajat muuttuneet noin. Onhan tiety sinne pieni matka kävellä kauppikselle jos samoja opeja kuin yläasteella. Mutta senkin voi huomioida tuntisuunnittelussa, että opettajat ehtivät vaihtaa paikkaa. Toisaalta Ikaalisissa ei ole kuin viisi luokkaa lukiolaisia, tulee liian kalliiksi Ikaalisislle sen vetäminen. Panostetaan enemminkin ala-asteisiin ja sitä rataa.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      106
      4287
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      66
      3086
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      315
      2841
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2322
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      77
      1552
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      77
      1378
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      98
      1332
    8. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1138
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      69
      1125
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    Aihe