Mitä tehdä yksin jääneelle marsulle?

Ongelmamarsu

Marsuvanhukseni kuoli reilu viikko sitten ja toinen, 3-vuotias tyttö jäi yksin. On tilanteesta selvästi ihmeissään ja yksinäinen, mutta ongelmalliseksi asian tekee se, ettei marsu voi sietää muita marsuja, eläimiä tai ihmisten kosketusta. Kaksi kaveria sillä on ollut elämänsä aikana, näiden kanssa tullut jotenkuten toimeen, vaikka molempia kiusasikin keinolla jos toisella. Muita marsuja ei lähelle voi edes tuoda.

Mitä käsittelyyn tulee, marsu on edelleen arka 3 vuoden jälkeen. Edes ruokaa ei voi sille antaa ilman panikoimista. Syliin ottaessa rimpuilee, raapii ja puree. Sylissä istutaankin sitten liikkumatta silmät lautasina. Samoin lattialla, kun otan marsun jaloittelemaan. Ihmisseurastakaan ei siis juuri apua ole.

Uskallanko siis ottaa riskin ja hankkia kaksi uutta marsunpoikasta silläkin uhalla, etteivät tule toimeen ja asuntoon ei toista häkkiä mahdu? Vai onko ainut vaihtoehto myydä/antaa marsu sellaiselle, jolla on muitakin marsuja ja johon tämä saisi totutella?

1

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäminnimarsu;D

      Tuo onkin eriskummallinen tapaus. En ole aikaisemmin kuullutkaan tuollaisesta. Minullakin marsuni jäi yksin mutta uusi kaveri tuli miltei heti:) On aika outoa tupäo tapaus. Mutta kysy joltai, joka hallitsee nämä asiat huvin:)

      Heihei!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      98
      4148
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      39
      2934
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      261
      2448
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2163
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1466
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1310
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      93
      1171
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1101
    9. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      71
      994
    10. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      57
      965
    Aihe