Herätys Helsinkiläiset teidän rahoja ollaan, taas salassa viemässä tuohon älyttömään hankeeseen. Pajunen on taas pää päsmärinä hommassa.
Guggenheimiä puuhataan taas !!!
65
604
Vastaukset
- niitä viedään
No Suomessa on niin kusetettavaa porukkaa, että yrittävät tänne lykätä väkisin maksettavaksi museonsa.
Näkeehän sen jo poliitikastakin. - Tosi on
Niimpä just olisimmeko ihan aikuisten oikeesti, se HYVINVOINTIVALTIO ???
Jos emme syytäisi noita vero-, ja velkarahoja ulkomaille, vaan käytäisimme ne rahat Suomen ja Suomalaisten hyväksi Suomessa kysyn vaan??? - Angry Guggo
Ehdottomasti kannatan ko. museon tuloa Suomeen. Siihen voitaisiin yhdistää lapsille (ja hieman aikuisimmillekin) suunnattu Angry Birds-huvipuisto, pääsisi Suomen tämänhetken kuumin vientituote oikeaan seuraan. Verorahojakaan ei tarvitsisi käyttää, sponsorit maksaisivat "Sponsored by Rovio", varmaan Suomen brändi-työryhmä on luettoloinut muitakin brändejä Saarioinen,Nokia,Stora Enso,UPM jne. jotka varmaan kilvan lähtisivät sponsoroimaan.
- sairasta touhua
Guggenheim on maailmalla kuoleva brändi. Sitä ollaan ajamassa alas monissa maissa ja kaupungeissa. Suomessa eräät piirit ajavat sitä kuin käärmettä pyssyyn. Demokraattinen päätös ei riitä näille narsistisille psykopaateille.
- OLET OIKEASSA !!!!!!
Kansallisteatteri, ooppera, musiikkitalo ja Finlandiatalo pitää myydä yksityiselle, huutokaupassa.
JA VERONMAKSAJA KIITTÄÄ..
- Kallista1
Pajunen ei anna periksi. Toivottavasti Vantaa ei liity Hesaan. Antaa Hesan maksaa Guggenheimit.
- Kallista1
Pajunen ei anna periksi. Toivottavasti Vantaa ei liity Hesaan. Antaa Hesan maksaa Guggenheimit.
- Kallis1
Pajunen ei anna periksi. Toivottavasti Vantaa ei liity Hesaan. Antaa Hesan maksaa Guggenheimit.
- Kallis1
Pajunen ei anna periksi. Toivottavasti Vantaa ei liity Hesaan. Antaa Hesan maksaa Guggenheimit.
- huono lavaste.
tuo nostettiin esiin, jotta vakuussekoilu ja hallitus jäisi sivuseikaksi.
Ei onnistunut. kansaa ei kiinnosta koko hömpötys pätkääkään. - Angry Guggo
Upeeta, mahtavaa Sony tekee Angry Birds elokuvan.
Nyt juonta kehittelemään
- Pajunen varastaa G:n pesämunat
- Angry Birds jahtaa Pajusta ympäri G:n Katajanokan museota
- Lapset taputtavat karvaisia käsiään AB-hyvipuistossa
- Santa Claus laskeutuu Stora Enson pääkonttorin katolle
- lapset ampuvat vahingossa Peter the Rednosen
- pahaa aavistamattomille englantilaisille turisteille tarjotaan poronkäristystä
jne. - Angry Guggo
Sori, käytin ed. viestissä liian räväkkää kieltä, olihan kyse vain elokuvakäsikirjoituksesta, todellisuudessahan pesämunat vain lainataan kaupungin kassasta, nehän tulevat takaisin turistien tuomina rahavirtoina korkojen kanssa
- guggenheim.
Guggenheim on hyvä bisnes jos sitä osattaisiin hoitaa. Espanja tekee toisenkin Guggenheimin. http://changeobserver.designobserver.com/feature/does-bilbao-need-another-guggenheim/25978/
- EI ei EI!
No miksei sitten yksityiset rahoittajat rakenna ja ylläpidä sitä?
EI missään tapauksessa taas uuttaa rahanreikää veronmaksajille. - guggenheim.
EI ei EI! kirjoitti:
No miksei sitten yksityiset rahoittajat rakenna ja ylläpidä sitä?
EI missään tapauksessa taas uuttaa rahanreikää veronmaksajille.Ei asia ole ihan noin mustavalkoinen. Bilbaon Guggenheimiin tulee miljoonia turisteja ja siitä hyötyy koko kaupunki.
Pariisiinkin on matkustanut miljardi ihmistä vain katsomaan yhtä pientä taulua, Mona Lisaa.
Jos se roikkuisi minun seinälläni en minä, eikä kukaan muukaan siitä hyötyisi.
Turismi tuo oikeasti rahaa ja sen saa varsin puhtaana käteen.
Olisi kiva saada maahan muitakin tulijoita kuin noita joudumme elättämään. - pää pois pilvistä
guggenheim. kirjoitti:
Ei asia ole ihan noin mustavalkoinen. Bilbaon Guggenheimiin tulee miljoonia turisteja ja siitä hyötyy koko kaupunki.
Pariisiinkin on matkustanut miljardi ihmistä vain katsomaan yhtä pientä taulua, Mona Lisaa.
Jos se roikkuisi minun seinälläni en minä, eikä kukaan muukaan siitä hyötyisi.
Turismi tuo oikeasti rahaa ja sen saa varsin puhtaana käteen.
Olisi kiva saada maahan muitakin tulijoita kuin noita joudumme elättämään.Mona Lisa ei roiku missään Guggenheim kusettamossa vaan Louvressa.
Pariisi on suuri metropoli, maailman tunnetuin kaupunki. Helsinki ei sellainen ole, eikä tule koskaan olemaan. - Venetsian turisti
pää pois pilvistä kirjoitti:
Mona Lisa ei roiku missään Guggenheim kusettamossa vaan Louvressa.
Pariisi on suuri metropoli, maailman tunnetuin kaupunki. Helsinki ei sellainen ole, eikä tule koskaan olemaan.Oletko käynyt koskaan Guggenheimissa? Minä olen, kaunista taidetta!
- Myöskään
pää pois pilvistä kirjoitti:
Mona Lisa ei roiku missään Guggenheim kusettamossa vaan Louvressa.
Pariisi on suuri metropoli, maailman tunnetuin kaupunki. Helsinki ei sellainen ole, eikä tule koskaan olemaan.Bilbao ei ollut ennen kyseistä museoa mitenkään kiinnostava kaupunki.Museon seurauksena koko alue on hyötynyt valtavasti turismista.
Jos ajattelet turistin näkökulmasta Helsinkiä, niin Helsinki on poikkuksellisen tylsä kaupunki nykyisellään. Seurassariko pitäisi olla se suurien elämysten lähde? - höppenheim
Meille yritetään selittää, että se toisi miljoonia turisteja tänne....
Siis kuka suunnittelee lomamatkansa sillä tavalla, että reissaa vain sinne missä on tämä hemmetin Guggenheim???
Kyllä se menee niin päin että näissä museoissa käydään - jos käydään - silloin kun muusta syystä satutaan olemaan niillä kulmilla, ei kukaan tule matkustamaan Suomeen minkään G;n takia!!
Tainnu Pajunen saada mojovat lahjukset kun TAAS ajaa tätä vanhaa käärmettä pysyyn..... - kankkulan kaivo
EI ei EI! kirjoitti:
No miksei sitten yksityiset rahoittajat rakenna ja ylläpidä sitä?
EI missään tapauksessa taas uuttaa rahanreikää veronmaksajille.Just joo, näinköhän joku japanialainen rahamies miettii, että ostaisinko matkan Dubaihin, viettäsinkö pari viikkoa Välimerellä, Australiakin kiinnostaisi ,-- mutta menenpä sittenkin Helsinkiin kun siellä on se Guggenheim!!!
Täyttä potaskaa, että miljoonat ihmiset matkaisivat Helsinkiin jonkun Guggenheimin vuoksi - nehän voi käydä Guggenheimilla vaikkapa siellä Bilbaossa jos sattuvat siellä päin liikkumaan.
Mistä näitä jussipajusia oikein tulee....???
Haisee niin suurelle kusetukselle. Ensin siihen upotettaisiin verovaroja jotta se töröttäisi jossain päin Helsinkiä, sitten huudettaisiin valtion tukia kun ei niitä miljoonia kävijöitä ilmestykään. Ekana vuonna jotkut hesalaiset "kuldurellit" kävisivät jos on media paikalla....
- Late Lapista.
Eikä olla viemässä vain hesalaisten rahoja vaan kaikkien Suomalaistenkin rahoja !
Eiköstä se pää guggenheim pölöjä viety jo amerikkaan? laittakaa tuo pajusen pösilö sinne jälkitoimituksessa !
Late Lapista. SSSS Ry! - Homojen hommaa
Rantaruotsalaiset voivat taas jaella käteistä kavereiden kesken, ja tervailla toistensa palleja pikkurilli pystyssä.
- surkea museo
Harvinaisen härskiä yrittää elvyttää keskustelua tuo turhakkeesta. Tuo cockenheim ei tule koskaan Suomeen.
- mykorritsa1
Jos vaikka tämän kylän rautakauppa päättäisi laajentaa Helsingin keskustaan uusiin tiloihin niin eivät saisi edes alennusta tonttivuokraan Helsingin kaupungilta, tuskin edes rakennuslupaa. Miksi sitten ulkomainen säätiö saisi noin vain kaiken ilmaiseksi? Tottakai sen museon saa rakentaa, jos Guggenheim haluaa perustaa museon Helsinkiin niin siitä vaan, mutta ei mitään muitakaan bisneksiä automaattisesti tueta.
Jos Helsingin keskustaan rakennettaisiin valtavalla tuella satojen miljoonien arvoinen rautakauppa, niin kyllä sitäkin moni tulisi kaukaa katsomaan, ja sinne voitaisiin keksiä kaikenlaista ihmeellistä vempelettä, robotteja yms. Ennemmin vaikka niin, että ostetaan rahalla sitä "rautaa" kuin lisenssejä. - puutalolainenkin
Pajusen pitäisi valtavan palkkansa eteen pitää suunsa kiinni, jos mitään järkevää sieltä ei tule.
- Stadin Arska
Itse en välitä G hömpötyksestä puhumattakaan niistä maailman rumimmista hökötyksistä Stadin paraatipaikalle, mutta tykätköön ken lystää....
Se mikä asiassa naurattaa on se, että uskooko noi lobbarit ihan todella oikeasti että tänne pöllähtää miljoona uutta turistia vain G:n takia. Jos uskovat niin wake up ! - järki jäätynyt
Giggenheim häiriköt, kannatta oikeasti mennä hoitoon.
- korruptio-helsinki
Edellisestä kerrasta viivastuneet korruptoituneet virkamiehet (he joita on New Yorkissa ja sun muissa lomakohteissa keskitetty veronmaksajien laskuun "työmatkalla") ovat viisastuneet: enää asiasta ei järjestetä äänestystä. EU:hun liittymisestä ei järjestetty äänestystä. Äänestyksissä korruptio aina häviää. Siksi tämä jättimäinen rahareikä tulee Helsinkiläisten maksettavaksi koska "ylempää niin päätettiin".
Kaksi miljoonaa meni selvityksiin viimeksi. Nyt menee taas miljoonia roskaan. - Selän..
Takana hyvävelitoiminta pyörii Helsingissä. Aiemmin päätettiin ettei Guggenheimia tule veronmaksajien maksettavaksi, mutta eräiile "edustajille"se päätös ei sovi. Guggenheim voi tulla jos rahoittajana ei käytetä veronmaksajia,ei nyt eikä tulevaisuudessa.
- Arbet frei.....
Eix toi guggis ollut juutalainen?
- Kaasua komisario Pal
Ainakin tuollainen mahtipontinen loiskeskus sopisi juutaloisten tyyliin.
- ytutiyioy8o8
Pajuinen teloituskomppanian eteen.
- ytutiyioy9o9
johtamaan suoli24 salaliitto- ja kommunistihörhöjen teloitusta.
Yhteiskunnalla ei ole varaa elättää hyödyttömiä loisia jotka marisevat ihan kaikesta, nostavat sosiaalitukia ja kehtaavat vaatia siitä vielä "kansalaispalkkaa" että ruikuttavat kuin itkupotkuraivarin karkkihyllyn edessä saaneet kakarat.
Ajatelkaa miten monta Guggenheimia sillä saisi, jos sosiaaliavustusten jakaminen loisille lopetettaisiin!
- ei guggea
Ei voi olla totta! Vastahan demokraattisesti päätettiin, että Guggenheimia ei tule. Suomalaisia vedetään ulkomailta käsin kuin pässiä narussa. Angry Birds -puisto on loistava idea, Gugge ei. Aletaan myydä Angry Birds -puistolisenssejä ulkomaalaisille.
- Kannatettava ajatus
Angry Birds on hetken huumaa kunnes joku keksii paremman. Sitten on kuin fanittaisit Gimmeliä.
Helsingissä ei ole oikein mitään mikä vetäisi sinne edes suomalaisia aikuisia muuten kuin tuomaan lapsia Linnanmäelle ja Korkesaareen.
Kansallismuseo on vähän homeinen ja pieni. Väki matkustaa saman tien Pariisiin tai Lontooseen. Muutamat myös Bilbaoon.
Menkääpä kysymään bilbaolaisilta, että antaisivatko museonsa pois? Uskallan epäillä. Kymmenen miljoonaa kävijää ja silleen. http://www.guggenheim.org/bilbao - demokratian puolesta
Ihmettelen, miksei asiaa saisi käsitellä uudestaan. Ei ole demokratian mukaista, että kertaalleen otettua asiaa ei saisi ottaa uudelleen esille "tiettyjen henkilöiden elinaikana".
Demokratian mukaan asioita pitää voida käsitellä niin monta kertaa kuin on tarvetta.
- 7LEI2i
Helsingillä on aivan liian paljon johtajia kun aikaa riittää jopa Amerikan matkoihin kuopattua hanketta lämmittelemään.
- verorahoillako?
Kuka muuten maksoi matkat, päivärahat ja menetetyn työajan?
- Rahanvalta.. ..
Samahomma, vaikka kuinka pistetään stoppia suomi menee natoon^^
- ottopoika22
Katsokaas asia on niin, että Suomi on rähmällään suureen länteen, kaikki mitä sieltä tulee he (jotkut) jumaloivat suurta länttä.
- olkaa huoletta
Ei syytä pelkoon, tuota museota ei suomeen tule.
- Tee mitä vain -virka
Miksi helsinkiläiset maksavat kuntansa virkamiehille palkkaa työstä, jota ei ole tilattu?
Saako matematiikan opettaja käyttää oppitunnit esim. uskontoon?
Laittakaa valtuutettunne tutkimaan näiden viranhoitajien ajankäyttö. - Pro Guggenheim
Kompromissi, tehdään se Turkuun. Sopisi mainiosti Turun linnan vastapainoksi. Turussa saaristokin on kauniimpi, joten turistit viihtyisivät. Kaikki kun eivät kaipaa homobaareja vaan kulttuuria.
Sitten kun Turussa kävisi kymmenen miljoonaa turistia tuomassa rahaa, niin stadilaisia vituttaisi, kun heillä on vain miljoona mamua elätettävänä.- Kyl määki turuus
Tonttiakin löytyisi sopivasti Topinojan kaatopaikalta. Kun turisteja tuskin ilmaantuisi, voitaisiin kaupungin somalit siirtää museoon esiintymään taiteenystävinä...
- 666-
rahamiehet tietää mihin syöttiin pikku politikko tarttuu
- Kysymme Herralta
guggenheim suomeen kantautuminen on joidenkin sanotaan kirjallisuudessa löytyy diagnoosi kyseisistä henkilöstöistä
- peppu arkana
Edes homppelit ei innostu Cockenheimista.
- ei muut
Vain jokunen juutalainen taitaa innostua.
- TOTISESTI VAROKAA !!
HELSINKILÄISET,L-ÄLKÄÄ MENKÖ LANKAAN -NIIDEN HUMPUUKIMAAKAREIDEN HUIJARI HENKISTEN TÄYSIN RUPUSAKKIPORUKOIDEN JUONIEN KEHITTELYSSÄ !!!
USKOKAA,-JA NÄHKÄÄ, MIIKÄ ON HEIDÄN TAKAPIRUNSA AJATUS, SILLÄ SEN HE YRITTÄVÄT SALATA,-MUKA TAITEEN TAKIA !!!!!
SUORASTAAN SÄÄLITTÄVÄ YRITYS SAADA VERONMAKSAJAT KUSTANTAMAAN HEIDÄN HOMOHULLUHUUMENARSISTISUUS TOISTEN MAKSETTAVAKSI !!!!!!!!!!!!!!!
TIETÄKÄÄ SE, ETTÄ ILMAN SITÄKIN SUOMI ON PUHDAS, JA TAITEELLINEN, JA SE TULEE KYMMENIÄ MILJOONIA HALVEMMAKSI !!q!!
ME EMME YKSIKÄÄN MEISTÄ REHELLISISTÄ TARVITSE KUKKENHEIMIA YHTÄÄ MIHINKÄÄN !!!!- VARSINKAAN TAITEEN ESILLETUOMISEEN !!"!
SE ON ENNENKIN SUJUNU AIVAN HYVIN,-ILMAN TUOMMOSIA TYHJÄNPASKAN NAURETTAVIA HUIJAREITAKIN. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!- VAI OOTTEKO ERI MIELTÄ, ETT'Ä HIPPIHYPPI PORUKOILLE ON LYÖTÄVÄ NYT JO KURI PÖYTÄÄN, JA LOPULTAKIN OIKEA LÄÄKITYS KURKKUUN, VAIKKA VÄKISIN ??? - Jawohl Heil
Onko Berliinissä Cockenheimiä?
- Simoniz Salminakki
Guggenheim Helsingissä olisi helmiä sioille! Hullun kalliille hotelleille sillä haetaan käyttöä.
Sehän nyt on jo nähty, että junttieinarit eivät ymmärrä tippaakaan kulttuurista, vaan pistäisivät matalaksi vaikka Olavinlinnan, jos saisivat toisilta pois oopperan.
Ittestä ei oo niin väliä, juu.
Kyllä se oikea äänestystulos vielä tulee, kun joka vuosi äänestytetään ja Guggis rakennetaan. Minä ostan sinne heti kausikortin! - arjala1nen
Kaikki vihaa Guggenheimia.
- sääli ettei ymmärret
Guggenheimin museo ymmärtää minne tulisi asiakkaita, mutta helsinkiläiset ja suomalaiset eivät taida ymmärtää. Mutta ymmärrettävää, koska sivistys on täällä vielä lasten kengissä, eikä museoissa juuri käydä. Ymmärrettävää myös siksi, ettei Suomessa osata markkinointia lainkaan eikä juuri matkailualaakaan.
Guggenheim on ollut Bilbaolle lottovoitto. Samoin se toisi turistien rahoja runsaasti Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Venäjältä, Ruotsista ja Virosta tulisi entistä enemmän asiakkaita. Kesäiset risteilijäturistit kävisivät myös keskeisellä paikalla olevassa museossa. Bilbaoon ei kukaan turisti eksyisi ilman tätä museota, en olisi itsekään siellä ilman Guggenheim-museota matkaani suunnannut.
Museon vetonaulana tulisi tietysti olla arkkitehtoonisesti merkittävä rakennus, joka jo yksistään keräisi turisteja. Suomalaisten taiteilijoiden ei tule pelätä Guggenheimia. Kyllä ne samat turistit samalla suomaisissakin taidemuseoissa kävisivät, ja eiköhän sinne Guggenheimiinkin saataisi suomalaista taidetta.
Siinä mielessä asian vastustamisessa on oltu oikeilla jäljillä, että Helsinkiä ei voi laittaa yksin maksumieheksi. Mutta sponsoreita ei ole vaikea saada tällaiselle hankkeelle ja varmaankin valtiolta joku osuus voisi tulla.- töitä kiitos!
Jotain muuta nähtävää pitää keksiä turisteille ja äkkiä. Rahat loppuu suomesta kohta...mutta kun päättäjät ravaa kaikenlaisen turhan perässä, pidetään kivaa verorahoilla, eikä saada suomalaisille töitä sitten millään.
Angry birds huvipuisto museo tai joku muu tuleva juttu ajettava pikaisesti Suomeen. Ja voihan näitäkin tuotteita tehdä Suomessa eikä teettää halpamaissa, jossa tehtaat kopioivat tuotteet itselle myytäviksi! - rkpkok.propagandaa
Monessako viestissä aioit vielä mussuttaa Bilbaosta?
Muuta Bilbaoon. Voit käydä museossasi vaikka joka päivä! - G.turisti
rkpkok.propagandaa kirjoitti:
Monessako viestissä aioit vielä mussuttaa Bilbaosta?
Muuta Bilbaoon. Voit käydä museossasi vaikka joka päivä!Olen käynyt siellä aika monta kertaa ja joka kerta yhä uudelleen ihastunut. Ei silti ole realistista sentään muuttaa sinne, koska Guggenheimin voi saada lähes naapuriin. Kävisin taatusti joka ainoassa näyttelyssä.
Tarvitsemme jotain piristystä harmaaseen Helsinkiin ja sitää toisivat miljoonat Guggenheim-turistit.
En ole se jolle vastasit, mutta koska olet viimenen kommentoija ja vastarannan kiiski, niin vastaan sinulle.
En kirjoita toista kertaa. Muut saavat jatkaa jos haluavat.
- tarkka penni
Rahat lasten sairaalaan, ei humpuukiin.
- Guggeliguu!
Turistien täytyy ensin tuoda se raha mitä laitetaan.
- Espanja losers
Guggenheim menestynyt vain tylsässä bilbaossa, ei muualla.
- haIIava_hevonen
Ai että alkoi taas tehdä mieli vanhaan kunnon New Yorkiin!
http://en.wikipedia.org/wiki/Solomon_R._Guggenheim_Museum
http://www.newyorkpass.com/En/new-york-attractions/tickets/Solomon-R.-Guggenheim-Museum/?aid=98&gclid=CInOwKOKorcCFfIPtAodpV8ADA
Museo tahkoaa rahaa vähintään 25 miljoonaa joka vuosi ja antaa töitä monelle. Myös taiteilijat hyötyvät suuresti, jos saavat työnsä esille yhdessä maailman arvostetuimmista museoista.
En koskaan jätä käymättä Guggenheimissa New Yorkissa käydessäni. Niin kiire ei saa koskaan olla.
Moderni taide on hauskaa ja älyä vaativaa katseltavaa. Ei se toki kaikille aukene. - artIover
Sinusta huomaa selvästi, että et ole kertaakaan käynyt manner-espanjassa.
- artIover
artIover kirjoitti:
Sinusta huomaa selvästi, että et ole kertaakaan käynyt manner-espanjassa.
Tämä oli tuolle joka sanoo Bilbaota tylsäksi. Lienee Inglesin homobaarien suurkuluttaja?
- boys r us
Suomenruotsalaiset homoseksuaalit saattaisivat käydä tuossa pervolassa.
- welkam
Hanke ok, jos rahoitus kokonaan yksityiseltä puoelta. Tontin sijainti ei saa myöskään olla parasta Helsinkiä.
- Hyvä myyjä
Paljonko se edellinen selvitys tuli maksamaan? Muistaakseni paljon. Tienaa se Guggenheim selvityksilläkin, ja Helsinki niitä pyydettäessä tekee. Helppoa rahaa G:lle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k453864Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet521829- 721396
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen761230Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1981189Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911061- 901029
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41876Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?50818- 39790