Kemijärvellä Oxford Intercon Oy on uudelleen pyytänyt siirtämään hakemaansa tuulivoimakaavan käsittelyä teknisessä lautakunnassa. Tätä on suuresti ihmetelty, koska yhtiön omien aikataulujen mukaisesti kaavoitusprosessi piti ehdottomasti saada valmiiksi jo yli vuosi sitten.
Oxford Intercon Oy harjoittaa Kemijärven kaupungin kustannuksella pahinta mahdollista keinottelua. On suorastaan irvokasta, että tuulivoimakaavaa on haettu yhteen Suomen kauneimpaan järvimaisemaan ja nyt tällä kaavalla pelleillään Kemijärven kaupungin kustannuksella voittojen maksimoimiseksi. Yhtiö pitää kemijärveläisiä tyhminä ja ymmärtämättöminä ja pahasti aliarvioi kaupungin asukkaita ja kaupungin päättäjien arvostelukykyä. Se, joka kannattaa Oxford Intercon Oy:n hanketta, käyttäytyy samalla tavalla kuin Oxford.
Kemijärven kaupungin päättäjien pitäisi nyt rohkeasti viheltää peli poikki tällaiselta pelleilyltä vakavan asian kustannuksella ja siirtää koko hanke ö-mappiin. Jos tuulivoimaa halutaan Kemijärvelle todella rakentaa, löytyy kaupungin alueelta lukuisia sopivia paikkoja, jotka eivät pilaa maisemia eivätkä asetu asutusten lähelle.
Tällaisten hankkeiden taakse löytyy myös hyvämaineisia suomalaisia yrityksiä, jotka moraaliltaan ja toimintakulttuuriltaan ovat nuhteettomia ja jotka myös jäävät paikkakunnalle rakentamaan voimaloita ja tuottamaan sähköä. Tällaisen ratkaisun myötä myös kaupungin saamat verotulot moninkertaistuvat ja työllistämisvaikutukset paranevat huomattavasti.
Syy Oxfordin epämääräiseen jahkailuun on EU:n päästökauppa. Oxford Intercon Oy:n tarkoitus ei ole koskaan ollutkaan rakentaa Kemijärvelle tuulivoimaa eikä varsinkaan tuottaa sähköä. Yhtiön tarkoituksena on ainoastaan myydä kaavoitettu hanke suunnattomalla voitolla EU:n päästömarkkinoilla heti, jos kaava hyväksytään.
Päästökauppa on ollut laman vuoksi pysähdyksissä ja hinnat ovat tulleet roimasti alas. EU:n komissio yritti korjata tilannetta poistamalla markkinoilta päästöoikeuksia, mutta parlamentti äänesti asiassa toisin. Komissiolla on oikeus tuoda asia uuteen äänestykseen parlamenttiin ja näin myös tehdään.
Veroparatiisiyhtiö Oxford Intercon Oy kyttää nyt tätä uutta parlamentin äänestystulosta. Jos päätös on toinen, hankkeen myyntihinta nousee päästömarkkinoilla. Yhtiö vähät välittää haitallisista päästöistä tai uusiutuvasta energiasta tai tuulivoiman hyödyistä tai haitoista. Kaikista vähiten yhtiötä kiinnostaa hankkeen mahdollinen työllistämisvaikutus tai kaupungin saama minimaalinen kiinteistövero. Oxford Intercon Oy on ainoastaan kiinnostunut päästöoikeuksien myyntihinnasta ja sitä kautta EU:n parlamentin tulevasta äänestystuloksesta.
Jaakko Ojaniemi
Oxfordin tuulivoimakeinottelu Kemijärven kustannuksella jatkuu
10
163
Vastaukset
- tietoa on
Kyllä se Nivala tietää ja Ruokamo ja Imporanta nämä kaava-asiat. Luotetaan
- generaattori:
Hyvinki tiedetään!
Meille on turha irvailla!
- Ei massaliike
Mitä se massaliike tähän kuuluu?
- Vihreäsaari
Tässä Oulun Vihreäsaaren voimalat sopivan tuulisena päivänä.
https://docs.google.com/file/d/0B60Rhlem8MGJRmQydkdzOE5EZWs/edit?pli=1 - ++++++++++++++++++++
!!!!!!!!!!!Kaikki asiaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- ++++++++++++++++++++
Jaakko ojaniemeltä!
- Kempeleen myllyt.
Tässä uunituortta kuvaa Kempeleen tuulivoimaloista. Puolet myllyistä seisoo, vaikka tuuli on kova ja ollaan Suomen parhaimmilla tuulialueilla Perämeren rannalla.
Käsittämätöntä rahan tuhlausta rakentaa tällaisia härveleitä ihmisten kiusaksi heidän verorahoillaan ja sitten ne eivät edes tuota sähköä.
https://docs.google.com/file/d/0B60Rhlem8MGJVXdSdDUtY3VnUzQ/edit?pli=1 - Myllyt särkyy
http://www.kcet.org/news/rewire/wind/ocotillo-wind-project-shut-down-after-blade-throw.html
Yllä esimerkki, että myllyjen lähelle ei kannata mennä. Tarvella myllyjen roottorit heittelevät usen kymmenen kiklon jäämöykkyjä ympäristöön.
Myllyalueelle tulee varoitustaulu, joissa kielletään menemästä 400 m lähemmäs myllyjä.
Myllyfirmat mainostaa, että tuulimyllyt eivät rahoita tuulivoima-alueiden virkistyskäyttöä. 400 metrin varoitusalue rajaa jo aika ison alueen myllyn ympäriltä pois virkistyskäytöstä ja useamman myllyn ryhmä käsittää jo satoja hehtaareita. - orville
Mitä mieltä olet tästä rajoituksesta, joka koskee voimalaitoksia
teholtaan yli 20 MegaWattia????
http://energia.fi/energia-ja-ymparisto/ilmastonmuutos/paastokauppa/paastokauppadirektiivi-ja-laki - Jaakko Ojaniemi
Päästökauppa on aiheuttanut Euroopassa paljon työttömyyttä.
Saman aikaisesti koko päästökauppa on toiminut väärään suuntaan Euroopassa eli hiilidioksidipäästöt ovat vain lisääntyneet ja tulevat lisääntymää entisestään, koska isoja hiilivoimaloita joudutaan rakentamaan tuulivoiman varavoimaksi.
Toisaalta Suomi on päästöjensä kanssa erittäin hyvässä asemassa ja on saavuttanut päästötavoitteensa.
http://www.stat.fi/til/khki/2012/khki_2012_2013-05-16_tie_001_fi.html
Kun tähän lisätään ja huomioidaan vielä, että Suomi on aivan maailman kärkimaita (kolmas) uusiutuvien energiamuotojen käytössä, niin Suomella ei ole mitään kiirettä rakentaa ollenkaan tuulivoimaa, joka on osoittautunut muualla Euroopassa erittäin ongelmalliseksi energiaratkaisuksi.
Suomi voisi aivan hyvin ottaa aikalisän ja miettiä uudelleen mitä uusiutuvaa energiaa yleensäkään kannattaa tukea ja rakentaa ja odottaa muutama vuosi, kun uudempaa teknologiaa saadaan markkinoille. Nyt kauhelalla kiireellä ja erittääin kalliilla rakennettava tuulivoima aiheuttaa vain ongelmia sähkönjakelussa ja toimii ainoastaan ihmisten kiusankappaleena.
Jaakko Ojaniemi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k393832Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet521789- 731389
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751221Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1951158Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911061- 87989
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41866Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49801- 39780