Löytökissa

ullapulla....

Hain toista viikkoa sitten kissan löytöeläinkodista.
Kissa oli niin surkean näköinen että ajattelin ottaa sen itselleni ja hoitaa kuntoon. Kissa on todennäköisesti aika vanha. Vein ensimmäisenä eläinlääkäriin, tehtiin perusteellinen tutkimus, madotettiin, korvapunkit hoidettiin, hammaskivi poistettiin....ym. Verikokeessa näkyi että kissalla on paha diabetes, on ollut paljon kissoja, kaikki ovat olleet terveitä kunnes vanhuuden mukanaantuomat vaivat pakottivat luopumaan.
Olen alkanut empiä jaksanko piikittää kissaa kaksi kertaa päivässä, on pieni eläke joten on pakko ajatella myös kustannuksia, jo nyt on mennyt satoja euroja kissaan.
Kissa on kohtalaisessa kunnossa jo nyt, on piristynyt eikä ole niin surkean näköinen. Syö ihan hulluna, juo ja pissaa paljon. Se kiintyi minuun ensimmäisen päivän jälkeen, kulkee perässä koko ajan, näyttää kuinka onnellinen on uudesta kodistaan.
Eilen käytin kontrollissa, sokeriarvot olivat vain kohonneet entisestään.
Olen ajtellut näinkin, katsonko näin, ilman piikitystä kun kissa näyttää aika elämänhaluiselta, maailmassa on pljon hylättyjä terveitäkin kissoja jotka kaipaavat kotia. Haluaisin pitää tämän jos ei käy liian vaikeaksi.Jos jollain on ollut diabeetikko kissa, voistko kertoa kokemuksestasi. Tämä asia on minulle uusi ja outo, eläinlääkärille kerroin saman minkä täälläkin, hän sanoi että ei tuomitse päädyn mihin ratkaisuun hyvänsä, tuntee minut, tietää että otan vakavasti eläimen pidon.

13

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suvi9

      Mulla ei ole henk. koht. kokemusta kissan diabeteksesta mutta luin siitä aika paljon kun epäilin sitä kissallani. Piikittäminen ei kuulemma ole kovinkaan hankalaa ja naulat sen verran pieniä ettäkuissa ei niitä edes huomaa. Ehkä voit hetken aikaa kokeilla miten lähtisi sujumaan ja jos tuntuu että kissa kärsii tms. niin voit tehdä sitten päätöksen. Kissamaailman foorumilla & incat forumilla on paljob tietoa kissan sokeritaudista.

    • ullapulla...

      Hain kissan löytöeläin pakasta. Maksoin 40€ ja oletin kissan olevan terve.
      Korvat olivat täynnä punkkeja, olen jo kerran käyttänyt eläinlääkärillä puhdistuttamassa ja annettiin punkkikarkote pistoksena. Näköjään on käytävä uudelleen, omat konstit eivät saa korvia kuntoon.
      Minulle annettiin tarkat ohjeet kuinka kissan kanssa on toimittava. Mutta eläinhoitolassa ei ole mitään tolkkua, olosuhteet eläimille ovat ala-arvoiset. Diabetesta hoidetaan, punkkeja hoidetaan nyt meillä...
      Mitä mieltä olette, onko oikein luovuttaa sairas kissa, minä näin heti että kissa on sairas kun toin sen kotiin. Joi paljon, sekin olisi pitänyt huomata.
      Kissa ei ollut äskettäin tuotu hoitolaan, sellaisen kuvan sain.

      • Sulon mami

        Voisitko kertoa huolesi myös sinne hoitolaan? Eikö heidän kuuluisi, en tiedä, mutta antaa ns terve eläin uuteen kotiin. Tällä tarkoitan nyt edes, että punkit ja madot hoidettu pois, diabetes on eri asia, kun se on hoidettavissa lääkkeillä. Nyt saan sen käsityksen, että kissa on luovutettu erittäin huonokuntoisena, sairaana?? Vastuu on myös löytöeläintalolla....


      • ulla-pulla.
        Sulon mami kirjoitti:

        Voisitko kertoa huolesi myös sinne hoitolaan? Eikö heidän kuuluisi, en tiedä, mutta antaa ns terve eläin uuteen kotiin. Tällä tarkoitan nyt edes, että punkit ja madot hoidettu pois, diabetes on eri asia, kun se on hoidettavissa lääkkeillä. Nyt saan sen käsityksen, että kissa on luovutettu erittäin huonokuntoisena, sairaana?? Vastuu on myös löytöeläintalolla....

        Eläin oli todella huonokuntoinen. Sain mukaan ohjeet kuinka toimia, kissaa ei saa esim. lopettaa ilman lupaa ym... pitkä rimpsu vaatimuksia. Itse ei oltu huolehdittu edes perusasioista.
        En ole lopettamassa kissaa, kissa on voimistunut ja saanut elämänhalua. Mutta kalliiksi on tullut. Nämä tärkeimmät pitäisi hoitaa ennen luovuttamista, mielestäni. Ei näin sairasta kissaa saisi antaa eteenpäin. Pitäisi pystyä kertomaan uudelle omistajalle tosiasiat. Ei tuo iso asia olisi ollut koska itse huomasin ensimmäisenä päivä jotain olevan vialla kun kissa joi ihan mahdottomastai.
        Minulla on ollut kissoja, onneksi, osasin toimia oikein. Sain tästäkin hyvän kiitollisen kaverin.


      • ulla-pulla.
        Sulon mami kirjoitti:

        Voisitko kertoa huolesi myös sinne hoitolaan? Eikö heidän kuuluisi, en tiedä, mutta antaa ns terve eläin uuteen kotiin. Tällä tarkoitan nyt edes, että punkit ja madot hoidettu pois, diabetes on eri asia, kun se on hoidettavissa lääkkeillä. Nyt saan sen käsityksen, että kissa on luovutettu erittäin huonokuntoisena, sairaana?? Vastuu on myös löytöeläintalolla....

        Kerroin hoitolaan asiasta, he tiesivät korvapunkeista, mutta diabetes tuli heille yllätyksenä. Kissan vointi on parantunut, vaikka jatkuvaa taistelua insuliinin ja korvien hoidon kanssa on ollut. Kirjoitin alempana hoidon vaikeudesta.


    • Cat helper

      Mullakaan ei oo henk. koht. kokemuksia diabeetikko-kissoista, mutta itse olen sitä mieltä, että yritä nyt vain pystyä pitämään kissa itselläsi! :) Tiedän, että kustannukset voivat luultavasti olla aika suuria, mutta kissasta tulee olemaan sinulle paljon iloa! Mieti vaikka siltä kannalta, että jos sinulla olisi vauvana todettu vakava sairaus, jonka vuoksi äitisi haluaisi luopua sinusta...

      • ulla-pulla.

        Kyllähän minä huolehtisin ja huolehdin, vaikka raha on tiukalla!
        Tässä on suurin hankaluus tämä, kissa ei ole yhtään yhteistyhaluinen hoidon suhteen. Pitää piikittää kahdesti päivässä, piikki on pieni, ei pitäisi paljon tuntuakaan.
        Mutta kissa on alkanut inhota minua, ei tahdo päästää lähelleenkään, pidän insuliinivehkeet piilossa, mutta arvaa, vaikka kesken unien mitä aion tehdä.. Joka kerta kun käytän verikokeessa pitää nukuttaa, eläinlääkärikään ei saa verikoettaa hereillä. Korvien hoitokin on tehtävä nukutuksessa, ei anna laittaa lääkettä korviin, joku sanoo että vika on minussa, kannattaisi tulla kokeilemaan :) Korvia on hoidettu eläinlääkärin kanssa, aina vain aristaa niitä, ravistelee päätään, näkee että on vaikeaa. Silti pidän kisassat, se ei taida enää tykätä minusta kun joudun tekemään hoidot.Katson miten jatkossa, kaikkeni teen, se on varmaa.


    • crazycatlady1

      Pakko sanoa, että näin erittäin kissarakkaana ihmisenä arvostan tosi paljon sitä, mitä teet. Toivotan erittäin paljon onnea ja voimia kisun kanssa elämiseen. :) Älä anna periksi, kissoilla kestää jonkin aikaa tottua uuteen tilanteeseen (kuten piikitykseen), mutta kyllä se siitä. :)

    • ulla-pulla.

      Meillä menee kisun kanssa aika hyvin. Kissa on elämänhaluinen ja ihmisrakas. tykkään siitä mahdottomasti.
      Piikityksen kanssa on vaikeuksia, ei ole minulle enää vihainen mutta tietää milloin on taas aika, ei meinaa saada pois sängyn alta.
      Surkean näköisestä karvakasasta kehkeytyi itsevarma ylpeä olento.
      Myös korviin on jäänyt jotain vikaa, niitä on hoidettu eläinlääkärillä, silti ravistelee välillä päätään ja hankaa tassuillaan, punkkeja ei enää ole. Olisikohan jäänyt jotain vikaa kun on varmaan ollut vuosikausia punkkeja.
      Vien vielä ensi viikolla lääkäriin korvien takia, on jo neljäs kerta.

      • tuyul

        Kissalle kuuluu antaa palkinto aina pistämisen jälkeen. Näin kissa oppii yhdistämään pistämiseen positiivisen mielikuvan, ruuan saannin.

        Itse annan aamu/iltaruuan aina pistämisen jälkeen palkintona. Kun kolistelen ruokakuppia, kissa ilmaantuu aina paikalle.


    • Anna-Elena

      Minä asun Saksassa ja kissani sairastui diabetekseen. Alkoi juoda kovasti vettä ja laski vettä myös paljon. Sitten se lakkasi syömästä. Eläinlääkäri totesi diabeteksen. Se vietiin eläinklinikalle, jossa se saatiin kuntoon ja sitten se adoptoitiin eläinten hoitoalan ekspertin ystävälliseen kotiin. Minulle sanottiin, että sen diabeteslajin hoito olisi kotioloissa ollut vaikeaa ja kallistakin. Sitä ei onneksi lopetettu - on vasta viisivuotias kolli. Kollikissa sairastuu kuulemma helpommin diabetekseen kuin tyttökissat. Osittain jo steriloinnin yhteydessä kolli voi saada nälkäkohtauksia ja alkaa syödä enemmän ja näin oli minunkin kissan kohdalla. Se söi aina tavattoman paljon. Mutta tapaukset vaihtelevat, jotkut diabetes-kissat hoituvat ihan ruokavaliolla. Kannattaa katsoa internetistä mitä ruokaa niille pitää antaa. Monet kissanruoat sisältävät sokeria! Eli tuotepakkaukset luettava kunnolla. Kostea ruoka on parempi kuin kuivamuona, mutta katsottava, ettei kostean ruoan kastike sisällä sokeria. Kyllä kissan kanssa pärjää kun ottaa selvää. Meillä sairaus tuli niin äkkiä, että menin itse shokkiin kun en tiennyt hoidoista yhtään mitään. Mutta onneksi kissalla menee nyt ihan hyvin.
      Voimia ja tsemppiä kissojen kanssa. Kissat ovat ihania ystäviä ja diabetes-kissallakin on oikeus hyvään kotiin ja hyvään elämään.

    • strsrthrh

      Kissan diabeteksen hoito ei ole kallista. Insuliini Lantus maksaa 74 euroa ja pakkauksessa on 5 kynää ja se tarkoittaa puolen vuoden insuliinit tai enemmänkin.

      Lääkärissäkäynnit kannattaa katsoa, minne vie lääkäriin. Kunnanlääkäri tietenkin on halvin, ja kontrolleissakaan ei tarvitse ravata kuin kuukauden välein alussa kunnes diabetes saadaan tasapainoon. Sen jälkeen kontrollit on vain kerran pari vuodessa.

      Kunnanlääkärillä diabeteksen ensikäynti, lääkkeen aloitus, perustutkimus, vatsan ultraääni 78 euroa ja toinen käynti oli 94 euroa ja sillä sai diabeteskokeita ja muita verikokeita, perustutkimuksen.

      Ei nJos kissasi elää yhden pari vuotta vielä niin eihän se ole iso vaiva diabetestä hoitaa.

      • pjossu13

        Ei se ole iso vaiva, eikä iso raha. Kun on varautunut. Ja nythän omistaja jo tietää ja on varautunut.

        Kunnanlääkäri ei kaikkialla ole halvoin, ei esim. itä-uudellamaalla.

        Ja kun rakas lemmikki on sairas, tulee kyllä enemmän kuluja, koska on huolissaan ja käyttää lemmikkiä tohtorilla koska on huolissaan, kunnes uskoo ja tottuu ja oppii hoitamiseen. Ja siihen että pärjää.

        Pointtina oli se, että kissa otettiin terveenä, omistaja ei ollut varautunut. Eläke ei ole suuri summa, eli ansimmäiset pari kuukautta kissan hoitojen alkaessa vetävät kyllä tiukille, vaikka tahtoa ja halua hoitamiseen selvästi on.

        Varmasti nämä laittamasi taksat helpottavat omistajaa suuresti tulevaisuutta ajatellen, mutta pettymystä, huolta ja tätä totutteluvaihetta sairauteen ne eivät pois vie.

        Omistajalla on huoli ja hätä lemmikistä ja pärjäämisestään taloudellisesti lemmikin parhaaksi, eikä mikään laskelma sitä pois pyyhi. Lisäksi jokainen kissakin on yksilö. Ja jokainen tauti yksilöllä erilainen. Kukaan ei voi sanoa tuleeko vaivasta iso vai pieni ja kustannuksista minkälaiset.

        Eläkeläinen otti kissan hyvin tietäen oman tulotasonsa. Terveen kissan, johon tiesi itsellään olevan varaa. Tämä vara ylittyi ja siksi omistajalla lemmikin hyvinvoinnin johdosta on hätä. Ethän aliarvioi vastuunsa tuntevan omistajan hätää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      106
      4287
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      66
      3086
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      315
      2841
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      62
      2322
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      77
      1552
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      77
      1378
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      98
      1332
    8. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      77
      1138
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      69
      1125
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1121
    Aihe