Pettääkö nykyinen kuntavaalisysteemi äänestäjää?

Hämmentynyt.

Ketä me äänestämme valtuustoon ja ketkä sitten meitä johtavat?
Äänestämmekö puoluetta vai henkilöä?
Jos haluamme henkilön, miten äänestämme niin, että henkilömme olisi valtuustossa?
Onko edes mahdollista, että haluamme ehdokas pääsee valtuustoon?
Kuinka monta ei-valtuutettuja äänestävät valtuustosalissa päätöksiä?
Esimerkki on pahelaisten valtuutettujen määrä: 9 valtuutettua ja 9 varavaltuutettua. 1. varavaltuutettu, 2. varavaltuutettu, 3. varavaltuutettu, 4. varavaltuutettu, 5. varavaltuutettu, 6. varavaltuutettu, 7. varavaltuutettu, 8. varavaltuutettu, 9. varavaltuutettu.
Tällä systeemillä jopa Koivunoro 31 ääniä voi äänestää tärkeää Heinolalle päätöstä, jos valtuutettu ja 8 varavaltuutettua ilmoittautuvat esteellisiksi.
Hildenin hallituksen kokoonpano on hyvä esimerkki, miten nykyinen vaalisysteemi pettää äänestäjiä:
Valtuutettu Hannele Rämö 537 ääniä, ei hallituksessa
Valtuutettu Juhani Ahonen 116 ääniä, hallituksessa
Valtuutettu Pekka Rusila 216 ääniä, ei hallituksessa
Valtuutettu Kristiina Wessman 55 ääniä, hallituksessa
Valtuutettu Liisa Aalto 42 ääniä, hallituksessa
Matti Seppä 199 ääniä, ei valittu
Petteri Niemisen ehdotus uudeksi hallituksen johtajaksi oli toki yllätys, mutta nyt Petteri ei ole edes hallituksessa. Niemisen paikan nappasi tarmokas Sanna Karppinen. Oliko syynä sukupuolikysymys vai jotain muuta?

26

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aarghhh

      älä selittele mitään, kun et näköjään mitään ymmärrä. nimetkin menee väärin. onko liisa aalto hallituksessa, ei ole. karppinen oli paheen ääniharava, niemellä oleellisesti vähemmän ääniä. eli viestisi alkupuolella esittämä logiikka äänestystuloksen perusteella valinnoista, ei toimikaan enää viestisi loppuosassa. lisäksi, rusilahan haki itse eroa hallituksesta, ehkä siten myös järkevää olla häntä uudestaan nimeämättä hallitukseen.

    • Demokratian puolesta

      Heinolassa "hildeniläisten" pitäisi perustaa oma puolueensa, jotta äänestäjät tietäisivät äänestää oman etunsa tai Hildenin ja sukulaistensa edun mukaan.

      Nyt demareiden äänestäjät luulivat äänestäneensä demareita, vaikka äänestivätkin puolueen hildenistejä.
      Turunen totesi, että demareilla on vain yksi mielipide, Hildenin.

      Kaikki muut erotetaan.

      Kun hildeniläiset ovat päässeet mukaan päättämään myös muissa puolueissa esimerkkinä Ahonen, (kok) ja Hildenin miniä (pahe), niin Heinolassa valtaa pitää Hilden-dynastia ja seuraukset näkyvät sekä luottamuselimissä että Heinolan virkamieskunnassa ja kaupungin taloudessa.

      Toisinajattelijat erotetaan:
      - kaupunginjohtaja Rinnevaara erotettiin (liian pätevä muutosjohtaja - muutosta ei haluttu)
      - kansliapäällikkö Maaninka erotettiin (Rinnevaara piti eristää ja jättää ilman tukea, jotta ei selviytyisi työstään ja voitaisiin osoittaa epäluottamusta)
      - kaupunginhallitus erotettiin jotta sama voidaan valita uudelleen lukuunottamata Heinola NYT -ryhmän jäseniä.
      Pekka Rusila oli eronnut aiemmin.

      Erottettujen tilalle valittiin hildeniläiset kaupunginjohtajan erottajat.

      Demarit valitsivat Hildenin johtoon - mutta EI YKSIMIELISESTI.

      Viime vaaleissa sd-puolue sai yhteensä 2015 ääntä.
      - Heinola Nyt -ryhmä (sd:sta eronnut ryhmä) Rämö, Ulmanen ja Turunen saivat 798 ääntä
      - Heinolaan jäänyt Hildenin johtama sd-ryhmä sai 1217 ääntä eli vain 419 ääntä enemmän kuin Heinola NYT.

      Hildeniläisillä demareilla on siis Heinolassa 1217 ääntä.
      Heinola NYT -ryhmällä on 798 ääntä.

      Kokoomuksessa
      - Bonden ja Ihamäki kokoomuksesta saivat yhteensä 340 ääntä (ei eroteta T. Rinnevaaraa)
      - Ahosen kokoomuslaiset kaupunginjohtajan erottajat saivat 854 ääntä

      Heinolan kokoomus sai vaaleissa yhteensä 1194 ääntä.

      Muut Heinolan valtuustoryhmien saamat äänimäärät:
      Parempi Heinola -ryhmä sai vaaleissa 1414 ääntä
      Perussuomalaiset saivat kaikkiaan vain 488 ääntä (eli vähemmän ääniä kuin Rämö yksin, Rämö sai Heinolassa eniten ääniä eli 537 ääntä)
      Keskustapuolue sai ääniä yhteensä 463 (vähemmän kuin Rämö)
      Kristillisdemokraatit saivat ääniä 585 ääntä
      Vasemmistoliitto sai 101 ääntä ja kun Juha Kari siirtyi perussuomalaisiin, ei vasemmistoliitolla ole valtuustopaikkaa.
      Suomen kommunistinen puolue (SKP) sai 226 ääntä.

      Uudessa hallituksessa on Rämön ja Ulmasen erottamisen jälkeen seuraava kokoonpano ja äänimäärät:
      - Raili Hilden,sd, puheenjohtaja (ääniä 487)
      - Juhani Ahonen, kok, I varapuheenjohtaja (ääniä 116)
      - Sanna Karppinen, pahe, II varapuheenjohtaja (ääniä 295, tilapäisten valiokuntien erottaja-puheenjohtaja sai 242 ääntä vähemmän kuin Rämö)
      Jäsenet:
      Jouko Rajajärvi, sd, 147
      Niina Varjo, kok, 206
      Kaija Järvinen, pahe, 155
      Eero Aven, ps, 172
      Timo Virtanen, kesk. 244
      Kirsi Timonen, kd, 410 (kaksoisagentti, sekä viranhaltija että luottamushenkilö)

      Kaupunginhallituksen jäsenillä on vaaleissa saatuja ääniä yhteensä
      vain 2232 ääntä, ovat siis Hildenin kannattajia ja kaupunginhallituksen erottamisen puolesta työskennelleet, jotta voivat itse työskennellä kaupunginhallitukessa - yksimielisesti. Tämä kh-ryhmittymä on myös kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottajia.

      Kaupunginhallituksessa EIVÄT SEN SIJAAN OLE:
      Heinola Nyt -ryhmä, ääniä 798
      Bonden Ihamäki, ääniä 340 ääntä
      Markku Lukkarinen, 92 ääntä
      Pekka Rusila, 216 ääntä

      Eli hallituksessa eivät ole ne, jotka äänestivät kaupunginjohtajan puolesta. Erottajat ovat ja erityisesti tilapäisen valiokunnan sihteeri Koponen on palkittu.

      Perussuomalaisilla on 488 ääntä ja 1 hallituspaikka
      Keskustapuolueella on 463 ääntä ja 1 hallituspaikka
      Kristillisdemokraateila on 585 ääntä ja 1 hallituspaikka

      Heinola Nyt -ryhmällä on 798 ääntä - EI YHTÄÄN HALLITUSPAIKKAA.
      Heinola Nyt -ryhmällä on lähes kolmannes kaikista hallituksen jäsenten saamista äänistä (yhteensä ääniä hallituksen jäsenillä = 2232),
      mutta ei yhtään hallituspaikkaa. Onko demokratiaa?

      Kun ottaa huomioon nykyisten erottajien saamat äänimäärät, on erittäin todennäköisesti, että tulevissa kuntavaaleissa erottajat erotetaan Heinolan kaupunkia hallinoimasta.

      Viime vaaleissa Heinolassa äänestysprosentti oli 60,0 %, pudotusta vuoden 2011 vaaleihin 6,3 %. Joten on syytä aktivoida niitä äänestäjiä, jotka toteavat, ettei äänestäminen kannata, koska mikään ei muutu.
      Heinolassa mikään ei todella muutu, jos entinen hildeniläinen meno jatkuu.
      Muutosta tavitaan, joten erottajat pitää erottaa ja asukkaiden valta, eli demokratia, pitää palauttaa. Vaalityötä on tehtävä koko vaalikauden ajan, ei vain ennen vaaleja.

      • änyyteenyt

        Eipä oo sulla demokratiasta tietoa muttei myöskään paikkajaosta. Kolmen ihmisen puolueella kun ei hallituspaikkaa irtoa vaikka kuinka paljon olis ääniä. Niin uhosivat kun oman puolueen perustivat että tulijoita on ovista ja ikkunoista, eipä oo näkyny...


      • Ota selvää

        Hallituksen jäsenen tulee omata hyvät vuorovaikutustaidot. Lisäksi pitää päästä yli asioista, jotka on äänestyksessä hävinnyt. Rämö ei päässyt pettymyksistä yli, vaan kosto mielessä oli aina Hildeniä vastaan. Käsiteltävällä asialla ei ollut mitään merkitystä. Siinä taisi Heinolan paras unohtua. Äänestäjät eivät valitse henkilöitä hallitukseen. Ne päätökset tehdään ryhmien sisällä.


      • dfgfgfhghfj
        Ota selvää kirjoitti:

        Hallituksen jäsenen tulee omata hyvät vuorovaikutustaidot. Lisäksi pitää päästä yli asioista, jotka on äänestyksessä hävinnyt. Rämö ei päässyt pettymyksistä yli, vaan kosto mielessä oli aina Hildeniä vastaan. Käsiteltävällä asialla ei ollut mitään merkitystä. Siinä taisi Heinolan paras unohtua. Äänestäjät eivät valitse henkilöitä hallitukseen. Ne päätökset tehdään ryhmien sisällä.

        Ai niin, että kuka on pettynyt, kostonhimoinen ja kenelle? Voisit yhtä hyvin sanoa, että poliiseilla on vain rankaisu mielessä rikollista kohtaan, teki tämä millaisia rikoksia tahansa. Jos järkevät ihmiset ovat 'aina' ehdotuksiasi vastaan, siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että vika on ehdotuksissasi. Vai pitäisikö sinun mielestäsi kunkin vuorollaan (tai Heinolan tapauksessa aina sen yhden) saada tahtonsa läpi huolimatta siitä, mitä se merkitsisi kaupungille?


    • Hämmentynyt.

      Liisa Aalto ja Kristina Wessman on pahelaisten hallituksen jäsenien varajäsenet.
      Kuten eilinen istunto todistaa, varajäsen voi äänestää erittäin tärkeitä päätöksiä, vaikka itse ei ole valtuutettu (pahelaiset Nevalainen ja Wessman).

      Ei ole mukavaa tietää, että oma valtuutettu (537 ääniä) on arvoton 42 äänen tai 55 äänen verrattuna vain sen takia, että kuuluu ”väärään puolueeseen”.
      Sen lisäksi ei-valtuutettu Wessman ja ei-valtuutettu Aalto on hallituksen jäsenien varajäseniä. Siis tavallaan ei-valtuutettu 45 äänien mandaatilla pääse tekemään tärkeitä päätöksiä.

      Rusila HAKI EROA ITSE, mutta kiero esityslistan tekijä laatii Rusilan eroamispyyntö hallituksen erottamisen jälkeen niin, että Rusila ei olisi eronnut itse vapaaehtoisesti, vaan olisi erotettu HÄPEÄLLISESTI neljän äänestyksen jälkeen VALTUUSTON HYSTEERISEN NAURUN taustalla.

    • aarghhh

      viktoria, aalto ei ole hallituksen varajäsen, vaikka niin edelleen väität. hallitukseen ei ylipäänsä tarvitse nimetä valtuutettuja, ei edes varsinaiseksi jäseneksi, sekin sinulle tiedoksi.
      yhtä arvokas se sinun 537 ääntä saanut on, hänellä on yksi ääni, niin kuin muillakin valtuutetuilla.
      miten koponen palkittiin? koponen ja karppinen ovat kaksi eri henkilöä, vaikka omaavat saman etunimen, sekin sinulle viktoria tiedoksi.
      ihamäki istuu korkeimmalla pallilla,niin kuin äänimäärä edellyttääkin. ei siis mitenkään ole häntä sorsittu.
      demokratia on juuri sitä, mitä eilen nähtiin. HeNy vastusti kaikkea, vaan ei saanut kannatusta. demokraattinen lopputulos, ei tarvise jossitella tippaakaan. Tuoko on HeNyn kuuluttamaa yhteistyötä? aikovatko he vastustaa kaikkea? onko aina oma vastaesitys tarjottavana?
      ja vielä, HeNyllä on merkittävä paikka, eli valtuuston 1. vpj, joka istuu hallituspöydän ääressä. olisi täysin väärin, jos heiltä olisi mennyt vielä jäsenkin hallitukseen. avaa silmäsi todellisuudelle ja demokratialle.

    • Heinolan mies

      Ketä me äänestämme valtuustoon ja ketkä sitten meitä johtavat hallituksessa?

      Onneksi Koponen ei ole vielä hallituksessa. Tietenkin hän ei edes halua hallitukseen nyt, koska lakimienä hän tietää, että kaikki tapahtui Kuntalain vastaisessa hengessä. Mutta edessä on kausi 2015 - 2016, onko niin, pahelaiset?
      Ja missä teidän kiltti Petteri on? Oliko Petteri eri mieltä teidän naisväen kanssa?

      • Tietotoimiston akka

        Petteri Nieminen on aina eri mieltä. Siksi istuttiin sen päällä, ja tukittiin sen suu tissillä. Semmosia on paheen akat. :) :) :). On teillä tarinat täällä. Hertsyykkeli sentään!


    • Pikku kissa

      Nappasin eilen pikkulinnun, joka lauloi, että toveri Hildenin ehdotuksena oli hallituksen jäsenen varajäseneksi Liisa Aalto.
      Kuuliko pikkulintu väärin?

      • lkhsaodfhl.ashdg

        Kuuli.


    • %%%%%%%%%%%

      Kirjoittajilta ovat tainneet jäädä yhteiskuntaopin tunnit väliin kun tiedot vaalikäytännöstä ovat olemattomat. Lukekaahan tämä: http://fi.wikipedia.org/wiki/D'Hondtin_menetelmä

      Toivottavasti systeemi ei ylitä käsityskykyänne. Yhteisillä vaaliliiton äänillä sinne valtuustoon kaikki menevät. Vaalien jälkeen valtuustossa kullakin valtuutetulla on yksi ääni. Missään ei oole säädetty, että esim. hallituspaikat ja puheenjohtajuus kuuluvat automaattisesti niille, jotka ovat saaneet kansalta eniten ääniä. Paikoille tulee valita osaavimmat, pätevimmät ja yhteistyökykyisimmät ihmiset. Kansan maku ei aina ole kovin hyvä, moni myös äänestää tunnettua nimeä jotakin äänestääkseen. Jollakin henkilöllä, kuten Hannele Rämöllä, voi olla kansan "luottamus", mutta valtuusto- ja ryhmätovereiden luottamus puuttuu. Yrittäkää nyt rauhoittua seuraaviin vaaleihin saakka. Rämön poliittinen ura taitaa olla ohi, vaikutusvaltaista paikkaa on erittäin vaikeaa saada pienen ryhmän jäsenenä.

    • Tasauspaikkajärjeste

      ”Paikoille tulee valita osaavimmat, pätevimmät ja yhteistyökykyisimmät ihmiset.”
      Hups, Hildenkö on kaikista osaavin? Paljonko hän oli työelämässä? Paljonko säästöjä hän tuotti Heinolaan? Asuntomessutko?

      ”Kansan maku ei aina ole kovin hyvä” sanoi herra rahvaasta.

      ”moni myös äänestää tunnettua nimeä jotakin äänestääkseen.”, sanoi eläkeläinen, jolle Raili Hilden lupasi penkkiä torin reunalla.

      ”Rämön poliittinen ura taitaa olla ohi, vaikutusvaltaista paikkaa on erittäin vaikeaa saada pienen ryhmän jäsenenä.”
      Hups, siis demareihin liittyvät hakevat ainoastaan poliittista uraa? Viis periaatteista?

      Pienissä kunnissa D’Hondtin menetelmä on äänestäjien petos.
      D’Hondtin menetelmällä on taipumus suosia suuria puolueita.
      Suhteellisuuden vääristyminen näkyy myös piilevässä äänikynnyksessä.
      Menetelmä toimii sitä oikeudenmukaisemmin, mitä suurempia vaalipiirejä.
      D’Hondtin on käytössä muun muassa Suomessa, Itävallassa, Israelissa, Alankomaissa, Puolassa, Portugalissa ja Espanjassa.

      Huomio!
      Puolueiden välisen paikkajaon valtakunnallista vääristymää voidaan oikaista myös TASAUSPAIKKAJÄRJESTELMÄLLÄ.

    • hotten totti

      Miten muuten uusi hallitus valittiin? Valittiinko suhteellisella äänestystavalla suljetulla lippuäänestyksellä vai menikö sopuvaalina?

    • 18+13

      Heinolassa Kuntalaki korvattiin poliittisella ”omankädenoikeudella”.

    • Anna itsellesi anteeksi

      Voi surkeus, miten sinulla on paha mieli. Nämä ajatuksen virtana tulevat katkeranmakuiset ja vihaiset mielipidekirjoitukset ovat täynnä vihaa. Kirjoittaminen saattaa auttaa pahaan mieleen, mutta mitään hyvää nämä eivät edistä. Mitä menneessä vellominen sinua auttaa? Hae ihmeessä ammattiapua, että saat pääsi kuntoon.

      • fdgfdsgfdhgfh

        Tyypillinen narsistin veto; "Olen tehnyt, mitä olen tehnyt, älä arvostele, älä muistele - leiki, että olen rehellinen, pystyvä ja luotettava ihminen, tai minä tuhoan sinut. Aloitan sen levittämällä juoruja mielenterveydestäsi."


    • Kultakalamuisti

      ”Hae ihmeessä ammattiapua, että saat pääsi kuntoon.” neuvoo ” Anna itsellesi anteeksi 21.5.2013 23:23”.
      1. Mistä pahanteosta pitää antaa itselleni anteeksi? En pettänyt ketään, en erottanut ketään, en valehdellut, en laskenut perättömiä juttuja, en pitänyt päiväkirjaa…
      2. Pahasta olosta: ammattiapua pahamielisyndroomaan annetaan vain kanslian valitulle porukalle. Timonen pitää tästä huolta ja pitää vielä parempaa huolta hallituksen jäsenenä. Me, kuntalaiset emme saa mistään ammattiapua pahaan oloomme: meillä ei ole tyky-toiminta- systeemiä, me emme voi maksata kylpyläreissut ja nimipäivät kaupungin luottokorteilla, Timonen ei anna meille sairauslomaa pahaolosyndrooman johdosta eikä järjestä meille suojelutyöpaikka vesitornitiloissa, jos me emme jaksa kohdata pelottavaa toveri Hildeniä.
      3. Pahelaisten muisti on ”kultakalamuisti”. Toivon, että meillä, kuntalaisilla, muisti on parempi, kun kultakalalla.

      • l.ahd.fjha.sdlfh.lh

        Voi sentään. Stalinilla oli myös tapana käyttää itsestään sanaa Me :)


      • Halaus Viktoooooorialle

        Voi sinua Viktoooooria. Sinulla olla niin paha mieli. Voimahali.


    • lAHSFLJGSDFJGSDF

      Demokratia toimi, ryhmät sopivat, yhteistyökykyä punnittiin, lopputulos on selvillä. PULINAT POIS JA TYÖRAUHAA!

      • Töihin sit !

        No niin, sitten ei kun töihin ! Meidän täällä kirjoittelut tuskin ovat mitenkään estämässä työrauhaa ja siihen demokratiaanhan kuuluu oikeus olla eri mieltä ja ilmaista se :) Antakaa meidän kirjoitella täällä ja tehkää te nyt viisaita ratkaisuja Heinolan parhaaksi. Me seuraamme niiden toteutumista mielipiteitä täällä vaihtaen ja hyvissä ajoin ennen seuraavia kuntavaaleja aktivoidumme sitten taas.


    • lAHSFLJGSDFJGSDF

      "PULINAT POIS JA TYÖRAUHAA! "
      Kuka teitä häiritsee?

    • estejuoksu

      Niin, kukas enää häiritsee ? Kaikkihan on raivattu pois häiritsemästä eriävine mielipiteineen, ei muuta kuin töitä sitten vaan heinolalaisten parhaaksi, vai mitä ? Töitä, töitä, turhat kaffepaussit pois ja niitä työpaikkoja vaan sitten satamalla , jotta tulisi lisää äänestäjiä. 3-4 vuotta on lyhyt aika, sopii jo aloittaa. Esteetöntä on...

      • saakaswili

        Pakettiauton ostoon ja matkoja tilaamaan vaan.....nyt ei kukaan juputa....jupujupu


    • "Sikasäkissävaalit"

      Äänestettiin Rämöä, saimme Hildenin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      98
      4108
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      28
      2876
    3. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      230
      2201
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      58
      2097
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      72
      1456
    6. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      76
      1300
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      90
      1109
    8. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1101
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      57
      955
    10. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      71
      954
    Aihe