Seiska möläytti uuden Vain elämää -sarjan osallistujat:
Ilkka Alanko, Maarit Hurmerinta, Pauli Hanhiniemi, Laura Närhi, Anna Abreu, Jukka Poika, Juha Tapio. Voisko joku valaista, mistä löytyy esim. Anna Äbrööltä 6 sellaista biisiä joita muut voisivat laulaa??? Juha Tapio on tosta jengistä ainoa jota voisi katsella tai kuunnella, muut on uran laskukiidossa yrittämässä yleisönsuosiota kun ei enää muuten levyt myy. Eipä tarvii kyseistä ohjelmaa katsoa enää vaikka edellinen olikin hyvin tehty.
Vain elämää - surkea uusi jengi
40
1056
Vastaukset
- en kattele
Myötähäpeä iskee etenkin just tuon Abreun kanssa, pissaliisojen kuningatar hyi.
- persenaama pate
Anna Abreulla on tosi iso pää suhteessa muuhun vartaloon..saatanan töppöraaja
- annaonparas
No kuka nyt kuuntelee jotai iskelmäpaskahumppaa.. ?! Hyvät ihmiset menkää kattoon spotifysta annan musiikkia, levyjä annalla on 4 ja kaikki biisit hänen omiaan !
- huuhaata hyi
Suvi Teräsniska olisi halunnut tuohon itku-pskaohjelmaan mukaan mutta ei kelvannut. Taisi olla Suvin onni ettei menny itteään sinne mokaamaan...
- homoo porukkaa
HIRVEÄ OHJELMA. KAikki siihen osallistuvat on turhia julkisuustyrkkyjä. Fiksut kuten HEctor, Irina ja Jenni vartiainen kieltäytyi.
- yyyyyyyyyyh
onneks, sellasii en siihe haluiskaa..
- älytön itkuohjelma
yyyyyyyyyyh kirjoitti:
onneks, sellasii en siihe haluiskaa..
Niinpä onhan se kivempi nauraa röhöttää tyhmille uransa laskukiidossa oleville huonoille laulajille...
- turn off!
VOI NOLO!!!!
- myötähäppee
Tuo Abreu nyt änkee joka paikkaan koska ei levyt enää myy, pussailee naisia Imagessa koska se on muotia. Voi tulla karmea ohjlema kun muistaa ne Tanssii tähtien kanssa -kommentit kääpiö-Annalta...
- parempiakin ois
Hyvä porukka olisi jos Anna ei tulisi mukaan! En oikein pidä edes hänen lauluistaan!
- *olankohautus*
Ilkka Alanko on vähän plääh, olis ollut isoveli niin olis kiinnostanut enemmän. Jukka Poika on ihan mielenkiintoinen, jos tulis jotain vanhempaa, esim Kapteeni Ä-ni tai Soul Captain Band ajan biisejä kiertoon, mut jos tulee näitä uusia niin vähän tympii, niitä kuulee radiossa niin paljon kyllästymiseen asti. Muut nimet ei oikeen aiheuta mitään reaktiota. Juha Tapiolla on muutama kaunis biisi, mut muut ihan mitäänsanomatonta könkköä. Nojoo, eipä varmaan tuu katottua.
- Vain viemäristä
Humppakansalle viihdettä, meille muille kärsimystä. En katso, mutta lehdistö ei lukijaansa moiselta armahda.
- ihan jees!
Laura Närhi, oikein wannabe Jenni Vartiainen. Onks hällä edes mitään tunnettuja biisejä? Pari radio Nova "hittiä", Tehosekoittimelta pöllitty slovari, ja sit se joku ikivanha Levottomat leffan tunnari...
Ja kuka on Maarit Hurmerinta, oliko hällä se Jäätelökesä biisi? joskus 70-luvulla? Ei ole kyllä sen jälkeen soinut radioissa.
Annalla on vaikka kuinka paljon biisejä, jotka ovat kaikki soineet radiossa, että ei tartte ainakaan mitään tuntemattomia biisejä vetää.
JukkaPojan biisit nyt on kaikki ihan samanlaisia, ja niitä on helppo hoilata mukana, ei tuu tuottamaan vaikeuksia :D
Lopuilla miehillä on hittejä riittävästi.- ei taia jaksaa katto
Jenni vartiaiselta ilmestyy nyt keväällä uusi levy, ei ehdi tollaseen skeidaohjlemaan mukaan - harmi olis ollu kiva kuulla Gimmelin biisejä myös sen omien lisäksi ;) :) Laura närheltä en tiedä kuin 2 omaa biisiä. Anna abreulla on useita tuttuja kappaleita mutta muija on ärsyttävä, no sehän on vain viihdettä eipä käy tylsäksi. Nuo muut on TYLSIÄ hohhoijaa.
- I <3 Jenni
"Laura Närhi, oikein wannabe Jenni Vartiainen. Onks hällä edes mitään tunnettuja biisejä?"
No ei todellakaan Laura ole mikään "wannabe Jenni Vartiainen", aivan oma tyylinsä ja musiikkinsa Lauralla. Tykkään molemmista (Jennistä paljon enemmän), mutta keskenään heillä on ihan erilaista musiikkia. Tykkään kyllä molemmista Lauran tähänastisista levyistä, siellä on muutamia ihan helmiä joukossa. Eri asia osaako niitä kukaan tuon ohjelman osallistujista, mutta kaitpa siellä kuuntelevat toisten osallistujien tuotantoa sitten läpi biisejä valkatessaan, ei siellä kenenkään tarvitse ulkomuistista kappaleita arpoa...
- Hiuspinni-Maarit
Maarit Hurmerinnalla ainakin on laaja hittituotanto mistä ammentaa. Hänellähän oli tämä biisi Jäätelökesä ja sitten se Jäätelökesä. Lisäksi vielä jättimenesty Jäätelökesä ja tietenkin myös hmm... Jäätelökesä. Siinä joitain tunnetuimpia mainitakseni.
- nauran
Hih hiii, tää oli hauska :)
- turhaporukka
Juha Tapio: 4 hyvää biisiä
Ilkka Alanko ja Nelja ruusua: 1 hyvä biisi
Maarit: 1 biisi joka ei edes hyvä
Jukka Poika: 6 hyvää biisiä
Laura närhi: 2 hyvää biisiä
Pauli hanhiniemi: 1 jonkinlainen biisi
Anna Abreu: 2 hyvää biisiä, monta huonoa
Ja tippa linssissä... - Korvatulbba
Jotenkin yllätti, että niinkin kapea-alainen tulkitsija kuin Maarit on lähtenyt mukaan. Nainenhan on kautta vuosien vetänyt kaikki biisinsä sillä samalla jollotus-tyylillä. No, ihan mielenkiinnosta sen verran täytyy vilasta, että miten käy Maaritilta Äbröön biisien tulkinta.
- naiskauneutta
Minä olisin halunnu Jenni vartiaisen mukaan: upeita biisejä lumoovan kaunis nainen eikä ole tyrkyttänyt itteään pariinv uoteen julkkisuuteen niin kuin jotkut Cisu ja Anna abreeu.
- jk jk jk
niin minäki olisin halunnut
- Silti ihana...
No Jenni katsos tietää miten bisnestä tehdään. Edellinen levy ja keikat on elättäneet tähän asti, on voinut pysyä pois julkisuudesta ja herättää kansan nälkää, niin että sitten taas kassa posahtaa kunnolla kun uusi levy ilmestyy. Ei kannata jatkuvasti olla lärvi lehden kannessa, niin ei kulu. Vanhat vitsit. ;)
Jennillä on bisnesnaisen pää tulkitsijan harteillaan. - check the chick
Silti ihana... kirjoitti:
No Jenni katsos tietää miten bisnestä tehdään. Edellinen levy ja keikat on elättäneet tähän asti, on voinut pysyä pois julkisuudesta ja herättää kansan nälkää, niin että sitten taas kassa posahtaa kunnolla kun uusi levy ilmestyy. Ei kannata jatkuvasti olla lärvi lehden kannessa, niin ei kulu. Vanhat vitsit. ;)
Jennillä on bisnesnaisen pää tulkitsijan harteillaan.Noinha se menee, silti kaipaan Jenniä kovasti ja kovana...Äkkiä takasin lärvi lehtiin ja telkkariin!
- muistan jäätelökesän
On ihan mielenkiintoista kuulla joku Juha Tapio tai Pauli Hanhiniemi laulamassa Anna Abreun biisejä....
Mutta mitä tuo Maarit tuolla tekee, eihän hällä ole kuin se yksi Jäätelökesä biisi?- W*T*F
Yksi biisi?
Enemmän levytyksiähän Maaritilla on ku kellään noista muista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maarit_Hurmerinta
- Jalla jalla
Ehdoton pääasia ettei Chisu ole siellä. Se "tosi-tv" ohjelma joka tuli alkuvuodesta kertoen Chisun elämästä oli syvintä kökköskeidaa mitä on telkusta tullut vuosikausiin. Ei yhtään enää sitä vinkuvaa eukkoa!!
- hara hummeripoika
Chisun naama ja prse on kuluneet käytössä, Jenni V. on vielä neitsyt...
- Loistopoppoo
hara hummeripoika kirjoitti:
Chisun naama ja prse on kuluneet käytössä, Jenni V. on vielä neitsyt...
Hyvän porukan ovat kasanneet. Katson varppina.
- Looppi looppi
Loistopoppoo kirjoitti:
Hyvän porukan ovat kasanneet. Katson varppina.
Laura ja Maarit on tosta porukasta kyllä ne mielenkiintoisimmat ja lahjakkaimmat artistit. Hanhiniemi on kans ihan symppis kaveri. Mutta Jukka Pojan ja täysin yhdentekevän Juha Tapion olis voinut korvata vaikka Nygårdin Petrillä ja Stigillä. Jäänee tälläkin kertaa katsomatta tämä spektaakkeli tai ehkäpä Lauran takia vois vähän vilkaista.
- annaanna!
Looppi looppi kirjoitti:
Laura ja Maarit on tosta porukasta kyllä ne mielenkiintoisimmat ja lahjakkaimmat artistit. Hanhiniemi on kans ihan symppis kaveri. Mutta Jukka Pojan ja täysin yhdentekevän Juha Tapion olis voinut korvata vaikka Nygårdin Petrillä ja Stigillä. Jäänee tälläkin kertaa katsomatta tämä spektaakkeli tai ehkäpä Lauran takia vois vähän vilkaista.
Annan kaikki biisit on hyviä, Juha tapiollakin hyviä biisejä ja jukka pojalla. Muut artistit ei kyllä kiinnosta, annan takia vois kattoo, koska se on paras (: !
- Äbrey go home
annaanna! kirjoitti:
Annan kaikki biisit on hyviä, Juha tapiollakin hyviä biisejä ja jukka pojalla. Muut artistit ei kyllä kiinnosta, annan takia vois kattoo, koska se on paras (: !
Oksennus tulee suuhu jos ajatteleekin tuota pissapäistä kääpiötä, hrveä turha tyrkky!
- 100 rossaaaa
Olen 100% varma, että Anna Abrö laulaa Jukkapojun Siideripissiksen!
- mievaans
Juha Tapio Laura Närhi ja Jukka Poika mut kaikki muut pois varmana en kato ku ei oo ketää hienoo rokkaria mukana, viime kaudella oli Negativen ja Dingon laulajat, nää on tylsiä kaikki, tulee tylsä kausi..
- Aslak Isovuopio
Tämänkertainen porukka vaikuttaa mielenkiintoisemmlta kuin edellinen kattaus.
Luultavasti tuo kaipaamanne Jenni V. on mukana seuraavalla ''kaudella'' sitten, kun levynsä eivät enää myy entiseen malliin. - Mieleen tulipi
Ainakin nämä biisit tulee heti mieleen näitlä artisteilta, että kyllähän noita tunnettuja kappaleita löytyy, melkein kaikilta..
Pauli Hanhiniemi:
-Äiti pojasta pappia toivoi
-Valehtelisin jos väittäisin
-Elämän tarkoitus
-Maanantai
-Tästä asti aikaa
-Hyvää ja kaunista
Anna Abreu:
-Vinegar
-End of love
-Stereo
-Hysteria
-Worst part is over
-Ivory tower
Jukka Poika
-Silkkii
-Siideripissis
-Älä tyri nyt
-Mielihyvää
-Potentiaalii
-"Laakeeta peltoo" biisi..
Laura närhi
-Se ei mee pois
-Tuhlari
-Ken yöllä yksin vaeltaa..
-Siskoni
- Mä päästän sut pois..
Juha Tapio
-Kaksi puuta
-Minä olen
-Ukkosta ullakolla
-Mitä silmät ei näe
-Ohikiitävää
-Sitkeä sydän
Maarit
-Jäätelökesä - kyynelkanavat avoinn
Mun mielestä 4 Suomen kauneinta pop-biisiä ovat:
Jenni Vartiainen: Halvalla
Jenni Vartiainen: Missä muruseni on
Laura Närhi: Mä annan sut pois
Tehosekoitin (ja Laura Närhi): Hetken tie on kevyt
Onneksi mukana on edes Laura kun Jenniä otettu mukaan.- jämäjengi
Niinpä, omituista ettei JEnni kelvannut ohjelmaan vaikka hänen levyillään olisi varmasti kaikille jotain laulettavaa. No täytyy tyytyä Jukkapoikaan...
- voiannaminkäteit
Ihmettelen, että Anna lähti tähän ohjelmaan. Nimittäin Anna on sanonut, ettei tykkää laulaa SUOMEKSI. Nyt hän on kuitenkin osallistunut ohjelmaan jossa lauletaan enemmän SUOMEKSI. Ristiriitaista, tulee mieleen lähtikö hän mukaan ohjelmaan vain muiden artistien takia esim. Jukka Pojan, jota hän hehkuttaa ehkä vähän liikaakin?! Eikä Annalla ole taustalla pitkää uraa, kuin muilla. Pidän muuten tämän kauden artisteista, mutta Anna ei sytytä. Sillä väkisinkin mieleeni tulee ne syyt, miksi hän on tähän ohjelmaan lähtenyt...
- turha eukko
No kuules kun Anna lähti mukaan mainostaakseen tulevaa levyään. Edelliset platat floppasi pahasti ja kun akalla ei oo ammatia eikä tutkintoa mihinkään, rahat loppuu.
- nainen vm 58
Jepulis,olis kyllä odottanut ensimmäisen tuotantokauden loistavan menestyksen jälkeen hotain muuta kuin lähes tuntematonta naista tällaiseen ohjelmaan,jää varmaan katsomatta eli tosi pettynyt olen..
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1124368Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k773176- 991434
- 861306
- 91846
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka18693Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21686- 42667
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?110647- 43639