Äkkiero jättää ikuisen jäljen

Sama tarina, paitsi mies ei vaihtanut nuorempaan, vaan vanhempaan. Luulisi syövän miestä, kun edellisen kerran päivitti vaimokkeen kunnon nuorennuksella, niin nyt ei kai sitten jaksanut nuorta ja villiä vaimoaan. Halusi istua rauhassa sohvalla hiljaisuudessa, ettei kakarat huuda ympärillä. Siksi siis vaihtoi vanhempaan. Kulutusyhteiskunnassa on kiva panna vaimot kiertoon, jos ei jaksa omien kakaroiden huutoa kuunnella.

Kävipä sitten niin ohraisesti, että tällä vanhemmalla oli lapset sitten piilossa. Tapasi vanhempaa naista, kun lapsensa olivat toisella vanhemmallaan. Yllätys olikin melkoinen kun saakin nyt kuunnella vieraiden kakaroiden huutoa siinä sohvalla istuessaan. Ja ilmeisesti haluaa vielä kokea kunnon huudot ja murrosiät, kun vanhemman naisen lapset ovat nuorempia kuin miehen omat.

Melkonen voitto kolopallobingossa.

Kannattaa miettiä onko mies todellakin niin komea, että perään kannattaa itkeä. Jos ei ole edes hyvin komea, varmasti löytää paremman... Ikäviä tietenkin erot ja loukkaa, satuttaa vuosia. Joskus tuntuu kuin toinen vain katoaisi kokonaan. Tuskin nuoremmat jaksavat pinnallisia "äreitä pappoja" kauaa. Mikä lie on motiivi jos on vuosia vanhemman kanssa.

Tämä ei kyllä ehkä varsinaisesti liity aloitettuun, mutta laitan kuitenkin omaakin stooria mukaan:

Saa niitä miesten aivoituksia miettiä kyllä. Minun mieheni otti ja jätti, muttei mennyt kauaakaan kun oli uusi kainalossa ja yhdessä asuvat. Jännää asiasta tekee sen, ettei hän koskaan halunnut suunnitella vielä tulevaisuutta (taloa, lapsia yms.) Ja elukoiden hoidot yms. tuottivat ongelmia allergian kanssa. Mutta kappas, tällä uudella naikkosella on koira ja autoakin jo haetaan isompaa sen takia ja pieni epäilys on myös, että lapsi on tulossa... Jännästi sitä heti unohdetaan vanha ja rakennetaan uutta. Ja tehdään uuden kanssa tulevasta juuri sellaista miksi edellisen jätti. Ei voi ymmärtää...

Äkkieron kokenut minäkin. Mies 40 vaihtoi minut lennosta 25 vuotiaaseen tyttöön. Alussa tuntui kuvottavalle, että piti tätä suhdetta samaan aikaan, kun esitti minulle ja lapsille kivaa isää. Nyt se enemmänkin naurattaa. Saahan ex mieheni tuosta tytöstä hyvän omaishoitajan. Ja jos heille siunautuu lapsia, niin siellähän pesee kakkapyllyjä. Minun lapset jo murrosiässä ja muutaman vuoden päästä pääsen lähettelemään postikortteja kakkapyllyjä pesevälle ex miehelle, että täällä ollaan ja nautitaan :) Ja ex miettii, että minne hävivi se vapaus, jonka niin kovasti halusi...

minut jätettiin 2 vikkoa sitten 24 vuoden jälkeen kuin nalli kallilolle. Mies hankki pikaisesti uuden kämpän ja suunnittelee uutta elämää iloisesti välittämättä siitä että jätti jälkeensä 3 ala-ikäistä lasta.Uusi nainen on kierroksessa ja ollut jonkun aikaan minä vaan en osannut hölmö lukea merkkejä.Nyt on 50 v lapseton sinkku (miestä 3 v ja minua siis 4v vanhempi) No ei ikä mitään mutta lapseton nainen,no nyt mies saa toteuttaa itseään ja sitä "omaa aikaa" mitä meidän luona ei kuulemma saanut.Olen täysin rikki,sairaslomalla kun en pysty nukkumaan,syömään ja itken niin paljon ettei kukaan voi ymmärtää.Taloudellinen huoli on valtava ja henkinen epätoivo syvä.Toivon että joskus elämässä pystyn vielä hymyilemään aika epätodennäköiseltä se nyt tuntuu.Mies kiristää ettei voi maksaa täysiä elatusmaksua ennen kuin talo on myyty,joten jos haluamme asua tässä edes harkinta-ajan niin rahaa tulee miten hän katsoo pystyvänsä maksamaan.En ymmärrä miten toinen voi lähteä 24 v kuluttua tuosta vaan ja aloittaa elämänsä "alusta"

Osaa ne naisetkin tehdä vastaavia ratkaisuja. Lähes 20 vuotta yhdessä ja sitten naps vaan ilmoitus että se oli siinä. Kyllähän tuo hajotti.

Ei kai sitä voi koskaan ymmärtää. Eteenpäin vain täytyy mennä. Tuollainen seläntakana tapahtuva raukkamainen toiminta jättää syvän surun ja paljon kysymyksiä.
Itse olin alussa katkera ja vihainen. Tuli sellainen olo, että minut oli käytetty loppuun ja vaihdettiin nuorempaan. Olin kuin käytetty auto. Eniten kai satutti se, että uusi suhde oli jo valmiina ja siitäkin valehdeltiin. Olisin toivonut, että pitkä suhteemme olisi loppunut rehellisyyteen. En ole koskaan kysynyt murrosikäisiltä lapsiltamme, kuinka he ottivat isänsä toiminnan. Varmaan joskus tajuavat.
Mutta nykyisin olen kääntänyt asian voitoksi. Minulle jäi lapset. Saan nähdä heidän kasvavan. Saan olla arjessa mukana. Jakaa ilot ja surut. Kun kuulin ex mieheni ja hänen uuden naisensa ikäerosta (15 vuotta), niin en voi pitää sitä kuin vitsinä. Onnea vaan heille. Tyttöystävä on melkein vanhimman lapseni ikäinen.
Koskaan ex miehen toiminta ei unohdu, mutta kyllä se helpottaa. Saa itsetuntonsa nousemaan ja sitä huomaakin, että näin olikin parempi.

30v jälkeen paljastui jo nyt ex.llä salainen suhde naiseen, joka oli kestänyt 4 vuotta.

Erohan siitä tuli, sillä ei voinut lopettaa tapailuja. Nyt asuvat yhdessä ja varmaankin onnellisia, mutta miksi ex-mies unohti omat lapsenlapsensakkin?

Oliko tämä uusi nainen niiin ihana, ettei mikää muu kiinnosta. Miten ihminen voi olla noin kypsymätön?
Tai ehkäpä olikin, kun huijasi ja petti, myös löi ja halveksi minua, särkien huonekaluja ja uhaten jopa henkeäni.
Mutta, kun rakastuu siihen oikeaan naiseen, kaikki on näköjään mahdollista.

Miehesi elää varmaankin jossain ihastumisen hurmoksessa ja siinä unohtuu kaikki se, mikä on ollut joskus tärkeää. Arki tulee uuteenkin suhteeseen ja varmaan siinä vaiheessa tajuaa, että asiat olisi voinut hoitaa toisinkin.
Ja joskus olet varmaan onnellinen, kun pääsit eroon miehestä, joka halveksi, uhkaili, petti ja löi. Et ole sellaista ansainnut. Nosta siis leuka pystyyn!

On olemassa raukkismiehiä, jotka sekoittavat vaimon äitiinsä. Oleskelevat parisuhteessa kuin ikuiset teinipojat äidin luona. Eivät tee aloitteita elämän ja parisuhteen parantamiseksi, vaan seksuaalisen kiihkon laannuttua n. 1,5 v suhteen alkamisesta nämä tossukat lopettavat miehenä olemisen. Ei huvita seksi, ei yhteiset tekemiset, voi ei, pitääkö lapsia hankkia ja niitäkö pitäis hoitaakin. Kivempi olis jätkien kanssa käydä ulkona tai lepäillä sohvalla eurosporttia katsellen/pleikkaria pelaillen. Feisbuukista on kiva katsoa naisten kuvia, mutta omaan vaimoon päin ei vilkuilla. Sitten jostain ilmestyy tarmokas typykkä, joka tempaisee tämän kotivätyksen huiman romanssin pyörteisiin. Jopas lökäpöksy kiristyy. Eropaperit esiin. Uusi nainen, uusi asunto, uudet kujeet. Ihanaa! Arvatkaa mitä tapahtuu 1,4 v myöhemmin: seksi on plääh, kaikki yhtä huonosti kuin ennenkin.

On se rankkaa jos se tapahtuu joka kerta yhtä nopeasti.
En tiedä enää miten muuttaisin itseäni, tai no ei tuleva yh ainakaan ketään kiinnosta.
Aina exilläni on ollut joku toinen tai ne on pettäneet, en edes uskalla enää rakastua. Sitten kaikki ihmettelee mua miks mun on niin vaikeeta ylipäätänsä luottaa miehiin.. Ei enää kiitos. Mut silti mua pelottaa liikaa...

ei se ole kenenkään vastuulla jos ihminen hajoaa erotessa, ei ketään voi pakottaa seurustelemaan, niinkuin exäni sanoi hajotessani "Ei ole minun syytäni jos olet niin saamaton ettet saa mitään aikaiseksi elämässä"

No siinäpä oli vasta "kiva" mies kun puhelimessa yhtäkkiä jättää, eikä etukäteen ongelmia selvitetä muutenkaan.
Onhan noita jättäjiä nähty montakin.

Mikähän noissa eroissa oikein on, että ei voida olla rehellisiä? Onko se liikaa pyydetty? Istuttais alas ja keskusteltais asiat, niin ei jäis kysymyksiä. Luulisi, että olisi kaikille parempi niin. Salataan suhde ja oletetaan, että ei se ilmi tule. Mutta niin ne vaan paljastuu. Valheilla on lyhyet jäljet.
Minun ex valehteli niin paljon lähtiessään ja valehtelee reppana edelleen, myös lapsilleen. Ihan säälittää. En vain ymmärrä, että miksi se noin toimii. Mitähän lapset ajattelee, kun ovat aikuisia ja muistavat sen jorinat? Kunnioittavatko sellaista isää? Sääliksi käy kaikkia, jotka ovat miesten/naisten petturuuden kokeneet. Itse pärjää, kun puhuu totta. Muistaa aina jatkossakin mitä on sanonut.

Olen aina ymmälläni törmätessäni asenteeseen, että äkkiä pitkästä suhteesta jätetyn on nopeasti lakattava ajattelemasta esimerkiksi 25 vuoden mittaista elämäänsä ja siiryttävä olemaan onnellinen. Ero kun voi "yllättää" oltaessa liitossa perinteisen jurottajaluonteen kanssa. Kun arki ei ole juron kanssa ylipäätään hehkeää, niin sitten kun jurottaja muuttuu entistä vähäpuheisemmaksi ja puoliso pyytää kertomaan syyn vaitonaisuuteen, jurottaja murahtaa jotein työ- tai rahahuolista. Eikä suostu asioista sen enempää puhumaan. Seuraavaksi käy ilmi, että jurottaja haluaa erota..Nopeasti, äkkiä kaikki 25vuoden omaisuudet yms. jakoon ja etiäpäin mars! Jätetty on shokissa ja kirjoittaa tänne vertaistukea kaivaten. Salamana hänelle riennetään sanomaan, ettei erovoinut tulla yllätyksenä. Ja mitäs sitouduit puolisoosi, olisi pitänyt 25 v koko ajan muistaa, että puolisoon ei kannata kiintyä, koska hän voi jättää sinut sormia näpäyttämällä. (toki on juroillut ensin, mutta ollut kuitenkin ihan ookoo suomipuoliso, luotettava yms) Jos on luonteeltaan kiintyvää tyyppiä, ja kaiken lisäksi naimisissa, sitoutumattaolemisneuvo on vaikea toteuttaa. Eikö naimisiin mennä, jotta ollaan jollain lailla "läheiriippuvuudessa" eli oman elämän kulut sovitetaan toisen menoihin ja tulevaisuus suunnitellaan yhdessä. Vai onko tosiaan pareja, jotka suunnittelevat aina a ja b-suunnitelmat: jos vielä ollaan yhdessä, tehdään näin, jos on jo erottu, niin tehdään noin.
Pitkän suhteen jälkeen pään kuntoon laittaminen kestää vuosia. Uuteen suhteeseen voi nopeasti ruveta, mutta pää jatkaa entisen prosessointia aikansa, niin se vain on. Ja jos ei prosessille anna mahdollisuutta, niin mitään ei opi. Toistaa samoja virheitä. Tällaista tosin esiintyy paljon nykymaailmassa, kiire ONNEEN on kova , " mulle kaikkea kivaa äkkiä nyt". Jos joku vanhanaikaisesti yrittää saada tolkkua surun keskellä, sitä ei hänelle sallittaisi - ei ainakaan yli mitä, kuukauden ajan? Vai saako 2kk käyttää suremiseen? Entä jos meneekin vuosi? "Itse olet vastuussa hyvinvoinnistasi", voisi kai sanoa jollekin kadulla turpiin saaneellekin. Se veti sua turpiin, mutta hei, ole nyt onnellinen kuitenkin kun aurinko paistaa sairaalan pihalla. Et voi jäädä muistelemaan turpiinsaamista. On sinun vastuu toipua äkkiä.

Olen tämän ketjun aloittaja. Luin noita tarinoita ja tuntuu pahalta. Niin paljon surua. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että surra saa ihan niin pitkään kuin haluaa. Se ei kuulu muille. Ja kyllä erokin voi tulla yllätyksenä. Kuten minulle. On varmasti niitäkin, jotka kärvistelevät parisuhteissaan, eivät uskalla lähteä. Meillä ei ollut kuitenkaan sellaista. Mies ehkä jossain ikäkriisissään ihastui itseään nuorempaan tyttöön. Siinä ei paljoa enää puhumiset ja parisuhdeterapiat auta. Saati vedota lapsiin. Toiseksi jää, armotta. Arki vaan on tasaisen tappavaa, mutta niinhän se on kaikilla. Jotkun sen kestävät, toiset ei.
Muutama viikko sitten tuli ilmi, että ex oli kertonut murrosikäiselle ensin lähtöaikeistaan. Murkku kertoi nuorimmaiselleni ja minulle ex ilmoitti viimeisenä puhelimessa tämän pomminsa. Mitähän on lapset miettineet? Minkälaisen jäljen pääkoppaan jättää tämmöinen aikuisen miehen toiminta? Siis meillä lapset tiesivät isänsä suunnitelmat ennen minua. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään lapsiani. Toinen ei edelleenkään halua mennä isänsä luo. Eikä käy isänsä kanssa missään, jos tyttöystävä on mukana. Ilmankos murkku masentui....
Ei auta kuin olla äiti. Jaksaa kiukuttelut. Onneksi on ollut paljon hyvääkin. Ja toivottavasti on jatkossakin. Pelkään, että lapseni muistavat isänsä "hyvin" hoidetun eron aikuisenakin. Huhhuh, että on typeriä miehiä maailmassa...

Kyllä ero jättää ikuisen jäljen. Minut jätti avopuoliso, nainen, yllättäen, kolme kuukautta sitten. Lähettelin hänelle viestejä että rakastan häntä, tulisipa takaisin. Muutaman viikon viestittelyn jälkeen hän kertoi olevansa uudessa suhteessa. EI siis pelkästään jättänyt vaan oli myös pettänyt.
Viestittelin edelleen että "antaisin anteeksi jos vain tulisi takaisin. NO,,, nyt hän oli tehnyt rikosilmoituksen kotirauhansa häirinnästä kun niin paljon olin muka viestitellyt.
Raakaa hommaa. Ihmisiä vaihdetaan kuin käytettyjä autoja.
Nyt olen löytänyt uuden naisen mutta en enää naisiin luota. Siksi pidän sopiviin naisiin ystävyyssuhteita siltä varalta, että tämäkin lähtee. Mulla on myös nettideitti-profiili olemassa ja aika ajoin kirjoittelen. Sitä naiset saa mitä tilaa. Uskollinen kiltti mies pilataan ja tämä muuttuu skeptiseksi.

Simonoc pistää vahingon kiertämään. Miten voit olla kiinostunut toisista naisista noin nopeasti? Et olekaan. Haluat vain näyttää närhen munaa. Sääliks käy, sitä naista siis, uutta.

Nainen marssittaa uuden miehensä muka kaverina yhteiseen kotiin. Harrastus heitä yhdistää kuulemma. Miehen työmatkojen aikana "kaveri" asustelee yhteisessä kodissa, lähtee vasta pari tuntia ennen oman miehen paluuta. Lapsi sanoo viattomuuksissaan vahingossa kaveria "isiksi".

Mies pakkaa laukun ja muuttaa väliaikaiseen asuntoon. Koti, lapsi, vaimo siirtyvät "kaverille". Miten tää pitäisi kestää? Missä yhteiset suunnitelmat on nyt? Miten huonosti voi toista käsitellä?

Maailmassa on kahdenlaisia miehiä. On niitä miehiä, jotka ottavat miehekkäästi vastuun teoistaan. Tekevät virheitä ja myöntävät sen. Rehellisesti. Nuo miehet ovat tosimiehiä. Nämä miehet eivät pakene valheidensa taakse.
Sitten on niitä pikku pippelin omaavia pojuja. Säälittäviä raasuja, jotka virheitä tehdessään syyttävät muita tai kieltävät raukkamaisesti kaiken. Selittelevät satuja ja uskovat varmaan itsekin niihin. Peittelevät epätoivoisesti pettämistään/salasuhdettaan ja viimeiseen asti kieltävät sen. Nämä munattomat sankarit joutuvat usein naurunalaisiksi, mutta vain omaa tyhmyyttään.
Toki maailmassa löytyy naisiakin, jotka toimivat samoin. Minun mielestä kaksi moraalitonta kaksinaamaista ihmistä ansaitsee toisensa. Vilpittömästi. Mutta onkohan tuollaiset liitot oikeasti onnellisia? Joutuvat keksimään kauniin sadun ensitapaamisesta, joka sitten kerrotaan kaikille. Omituista. Mutta siellähän onkin se munaton mies ja kakkonen. Tällaisten ihmisten pitäisi muistaa aina se, että valheilla on lyhyet jäljet. Kumpi satuttaa enemmän? Totuus vai valhe?

Tässä ollaan kuunneltu - mies sitä mies tätä, mutta kenen kanssa hän lähti? Kyllä, toisen suomitytön kanssa...katsokaa jo oikeasti peiliin tytöt

Siis ihan kauhea tunne, minäkin olen jätetty, kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Kuukauden olen surenut ja
tuntuu et ei helpota. Tuntuu et henki ei kulje.... Jos jotain positiivista tästä jätetyn osasta löydän niin paino on pudonnut nuoruusvuosiin. Ehkäpä tämä ikävä ja suru helpottaa jonain päivänä, usko myös sinä siihen, itketään ja surraan yhdessä.

juu mut jätettii kanssa testiviestillä 9kk jälkeen..koko kesäloma oltii yli 4vko yhessä reissattiin yms..kaikki omasta mielestä hyvin.emme virallisesti yhessä asununeet, mutta kyllähän hän täällä aina oli...sunnuntaina vielä ihania viestejä ex laitto kun lähti vkl kotiinsa kun minä töissä....ja sit maanantaina kaikki loppu..ei voi käsittää..ja ollaan hei jo 44v..puhelin kiinni..en mitään yhteyksiä saa..kyllä elämä voi olla julmaa..helpompaa kun tietäisi että kauanko tätä kahden naisen sooloilua oikein jatkunu..

ja sitten tämä idiootti meni ihastui ja ikävä kyllä taisi rakastuakkin. jälkiä korjailtu jo kuukausia. sen opin että jos joku päivä vielä edes ihastun toivon että hän on se mies isolla ämmällä joka jos ei ole se loppu elämän mies niin ainakin sen verran välittää että perään kyselee miten pärjään - jakaa sen surun minkä aiheutti. itse olen sen kerran kun olen jättänyt kysellyt perään kun tiesin että ei ihan helpoin ja halutuin vaihtoehto hänelle ollut.

Kyllä niin on, että parisuhteen päättymiseen ppitää varautua jo parisuhteen aikana, vähän niin kuin työsuhteen päättymiseen (irtisanomiseen) pitää varautua jo työsuhteen aikana.

Se ei tarkoita, ettei sitoutuisi täysillä nykyiseen parisuhteeseen ja pitäisi olla varalla joku muu suhde, vaan hoitaa itseään niin, että romahdus suhteen päättyessä ei olisi älytön.

Noin puolet pareista eroaa tilastollisesti. Jos joku kertoisi sinulle, 50 prosentin todennäköisyydellä sataa vettä, niin ottaisit varmaan sateenvarjon mukaan matkalle.

Ja vielä. Tohtori House sanoi: Kaikki valehtelee. On todella harvinaista jos eron syitä selvitellessä ns. eroaja kertoo rehellisesti syyn. Miksi kertoa, jos toinen on ruvennut inhottamaan esim lihomisen takia tai on jo kuukausia tai vuosia pettänyt. Valtaosaan eroista liittyy 3. osapuoli tavalla tai toisella uskokaa pois.

Kyllähän se erikoiselta tuntuu, jos ero tulee tosiaan aivan puskista. Ettei tälläinen asia tulisi edes mieleen kun suhde voi ihan hyvin.

Mutta jos se toinen on niin puhumaton ja sulkeutunut että ei saa tolkkua mitä ajattelee. Vaikeahan sitä silloin on kartalla olla.

Oppiiko sitä koskaan toista täysin tuntemaan. Kun pitkien liittojen jälkeenkin voi toinen käyttäytyä niin törkeästi. Ei kai sitä sellaisen ihmisen kanssa ole eletty kymmeniä vuosia?

Miehet kai usein hakevat sitä nuoruuttaan kun hakeutuvat itseään paljon nuorempien seuraan. Pitää näyttää, että vielä ruutia löytyy.

Kyllä se shokki on kun tulee jätetyksi pitkässä liitossa, ei siitä yli ja ympäri pääse.
Mutta eteenpäin on jatkettava ja jos on vielä lapsiakin, sitä suuremmalla syyllä.

Vähän myöhemmin voi juuri olla kiitollinen siitä, että tuli ne lapset saatua vaikka kumppani osoittautuikin ihan joksikin muuksi kuin oli viimeiset parikymmentä vuotta luullut.