Ajankohtaisen tuulivoimakeskustelu

nii sitä pittää

Kylläpäs siinä nuorta tuulivoimajuippia vietiin kölin ali mennen tullen.

29

207

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se Avarakatseinen

      Olipa tosiaan asiantunteva keskustelija, eikä toimittajakaan höpötellyt omiaan. siitä toimittajalle. Jupin (tj) selittelyt torjuttiin täydellisesti.

      Tulipa vaan mieleeni tuulimyllyn (sanovat sitä ihan voimalaksi) etäisyyttä määritellessä, ettei siinä mitään ympäristöministeriön määräyksiä saati dB-mittareita tarvita. Kansanviisaus ja -tieto sanoo, että koiran haukunta kuuluu peninkulman päähän = 10 km.
      (PENI on yleinen koiran nimi, tämä viherpipertäjien ja juppien tiedoksi)

      Sovittakoon SE peninkulma tuulimyllyn riittäväksi etäisyydeksi asutuksesta.
      Tuulimyllyn haittavaikutuksia voidaan tutkia helposti (ilman ihmiskokeita) turkistarhoilla: Jos turkiseläimiltä lähtee karvat ja ne syövät poikasensa on tyylimyllytys haitallista.

      Matala taajuuksinen ääni kuuluu kauas. Olen lukenut jostain, että valaan syvä basso (15Hz) kuuluu Atlantin rannalta toiselle = europasta Amerikkaan, tosin väliaineena on vesi. Tuulimyllyn taajuuden mainittiin olevan 125 Hz ja siihen sitten lisää se kimeämpi humahdus ja vaihteiston sirinä, vai kuulostaako se rouskutukselta? Hermoille käypää joka tapauksessa.

      Koko tuulimylly innostus on ihan HUHAAta. Tässä asiassa ei Suomen pidä olla eturintamassa, koska joko menetelmä kielletään tulevaisuudessa, tai se on jo nyt osoittautumassa taloudellisesti kannattamattomaksi.

      Tehdäänpä nyt nämä pari atomivoimalaa lisää, NE pyörivät pakkasellakin. Tuulimyllyn siivet silloin seisovat kuten koko torni.

      • Hyvä ohjelma

        Rakentamisen kiireen todellinen syy tuli esille ohjelmassa.Korotetut tukiaiset maksetaan vuoden 2015 loppuun asti ja sehän näitä rakentajia houkuttaa.Mitäs sitä lähialueiden ihmisten terveydestä välittämään.

      • Jopas jotain
        Hyvä ohjelma kirjoitti:

        Rakentamisen kiireen todellinen syy tuli esille ohjelmassa.Korotetut tukiaiset maksetaan vuoden 2015 loppuun asti ja sehän näitä rakentajia houkuttaa.Mitäs sitä lähialueiden ihmisten terveydestä välittämään.

        Katsoin ohjelman.Tuulivoimayhtiön pomolla oli ylimielinen asenne tuulivoimaloiden metelistä kärsiville.Meteliin tottuu.Olis lisännyt vielä että 20 ensimmäistä vuotta on vaikeimmat.

      • Jopas jotain kirjoitti:

        Katsoin ohjelman.Tuulivoimayhtiön pomolla oli ylimielinen asenne tuulivoimaloiden metelistä kärsiville.Meteliin tottuu.Olis lisännyt vielä että 20 ensimmäistä vuotta on vaikeimmat.

        Kannatan ajatusta tuulivoimaloiden sulkemisesta kesälomakautena ja silloin, kun ne uhkaavat alueen lintuja muutto- ja pesimäaaikana - niinhän ei säännöstöjen pitäisi olla, mutta jos niin kuitenkin on. Kesäkuukausina tuulivoima muutenkin tuottaa vähemmän, ja silloin on sähkön kulutuskin pienempi.

        Tuulivoiman meluhaitoista tähän pari löytämääni tutkimustulosta:

        https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/22809/URN_NBN_fi_jyu-201001271082.pdf?sequence=1

        http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=64260

        Kyllä meteliin tottuu, mutta se ei ole hyvä asia. Elämme liiaksi talouden ehdoilla. Haitan aiheuttajan tulisi korvata haitta siitä kärsiville. Selvin esimerkki melun osalta lienee lentoliikenne.

      • Energiapohtija
        stuxnet kirjoitti:

        Lentoliikennettähän on juuri terveyshaittasyistä vähennetty yöaikana.

      • nollilla pyyhkii

        Ovat olleet hiljaisia kesäkuuskausina ilman erityistä sulkemistakin.
        http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx

      • Melueste
        Energiapohtija kirjoitti:

        Lentoliikennettähän on juuri terveyshaittasyistä vähennetty yöaikana.

        Pitää muuten paikkansa. Yöaikaan ei juuri lähteviä koneita ole. Nousussahan ne suurimmat tehot tarvitaan.

      • Propellit.seis
        Melueste kirjoitti:

        Pitää muuten paikkansa. Yöaikaan ei juuri lähteviä koneita ole. Nousussahan ne suurimmat tehot tarvitaan.

        Kaikki meteliä aiheuttavat toiminnat on järjesteltävissä kun yhteistyökykyä riittää.

    • 10+6

      Tänään on ollut hiljaista Haminan Neuvottomassakin. Aamulla Suomessa oli tuulivoimaa -1 MW, nyt 3 MW.

    • Äänet pois

      En tiedä olisiko vertikaaliroottori noin suurissa tuulimyllyissä hiljaisempi vaihtoehto,Suomessa muistaakseni oli joku firmakin joka valmisti pienempiä myllyjä.,,vertikaaliroottoreilla.
      Kannattaisi varmaan tutkia tuokin.

      • Nähtyä ja koettua

        Nyt on tulossa järkeä tuohon sijoitteluun kun aiheen pariin perustettu Tuulivoima-kansalaisyhdistys on ottanut asian ajaakseen järkevään suuntaan. Nähtävästi puolueista täysin riippumaton yhdistys. Lausunnot hyvin järkeviä. Olen nähnyt vasta vähän tietoa heistä, joten jätän asian hautumaan.

    • koiuv40

      Oma lehmä ojassa

    • Tietoa_tuulivoimasta

      Ihmettelen miksi Suomeen ei rakenneta kestomagneettigeneraattorilla varustettuja tuulivoimaloita. Niistä kun jäisi kokonaan vaihdelaatikon aiheuttama melu pois. Myös huoltokustannukset olisivat pienemmät.

      Omasta kokemuksesta voin sanoa, että em. tuulivoimalasta melu ei kuulu kovalla tuulella yli 10m/s kuin max.500 metrin päähän aukealla paikalla. Kovalla tuulella tuuli itsessään aiheuttaa jo melua.

      Kestomagneettigeneraattori on hyvä myös tyynellä kelillä, koska energiaa saadaan jo ulos 3m/s tuulella.

      Tällä tavoin tuettaisiin myös kotimaista työtä. Eikä tarvitsisi ostaa ulkomaalaisia tuulivoimaloita.

      En paljasta enempää… siinäpä pähkäiltävää.

      • 4+1

        Onhan noita Suomeen jokunen rakennettu. ABB:lla ja muilla tarjolla erilaisia kestomagneettigeneraattoreita. Ostajat ja tuet ratkaisee mallivaihtoehdot.

      • nyhjää tyhjästä

        "Kestomagneettigeneraattori on hyvä myös tyynellä kelillä, koska energiaa saadaan jo ulos 3m/s tuulella."
        3 m/s tuulella ei kestomakneetinkaan viisari paljo värähdä.
        Tyhjästä kun on huono nyhjästä.

      • Voih, voih, voih

        Ei se vaihdelaatikko sitä melua yksin aiheuta. Kyllä sitä niistä siivistä lähinnä tulee. Se jaksoittainen ääni kuuluu kauas riippuen tuulenkin suunnasta.

    • marisa lappi

      Tuulivoimaloissa EI siis ole ollut vaihteita enää VUOSIIN. Sairastetaanko täällä enemmänkin tällaisia ydinalan rahoittamia tauteja?..)

      • kolina

        onko Marsalla vaihtevuotet ?

    • marisa lappi

      MitennTUOLLAINEN vaikuttaa netti-POLIISIN mielipuolesta siihen. ettei tuulivoimaloissa ole ollut vaihteita enää vuosikausiin?..

      Kuulitko muuten miten Venäjän presidentti Michael Gorbatsov viimeisimmässä puheessaan VAROITTI suoraan, ettei ihmiskunnalla ole enää lainkaan aikaa käyttää ydinvoimaa. Jonka nykyiset täysin hallitsemattomat vuodot ovat tuhonneet peruuttamattomasti Maailmalta elämisen edellytykset!

      Täytyy olla muuten TÄYSIUN SAIRAS= POLIISI. Jos ei tällaisisen TASON lausunnoista ala ymmärtämään MIKSI 19 Euroopan maata menee Jo Saksan 100% ydinvapaan mallin kelkassa eteenpäin! Suomi on jäänyt Ranskan ja Ruotsin myös vetäydyttyä ydinvoimasta Euroopassa AINOAKSI maaksi joka virheinvestoi menetettyyn tappavaan ydinalaan enää!

      • Mistä mauri ammennat ton vihan?:-D

    • mari lappi

      Ydinrikollisuus on kuten nyt MYLÖS Gorba suoraan myös ihmiskunnan ehdottomasti suurin uhka! Joka on tappamassa kylmästi sulaa hulluuttaan koko Maapallon elämän.

      Saksa näytti miten Tanskan malli saadaan toimimaan. Joten mitään S Y Y T Ä meillä EI enää ole jatkaa näitten IAEA psykopaattien ja armeijan/POLIISUPASKOJEN yhä etenevää YDINSAIRASKERTOMUKSEN MAAILMANTUHOA.

      Jo evoluutio on opettanut, että jos ja kun jokin eläinlaji toimii itsetuhoisesti, kuten IAEA ydinroistot nyt. On koko Telluksen kannalta edullisinta yksinkertaisesti AMPUA tällaiseen pyrkivät "haittaeläinlajit sukupuuttoon!"

      • Sähkön hintakin on tuplat tanskassa ja saksassa. Sähkön tuotanto ei voi perustua pelkkään tuki rahaan!. Ääriryhmiä on näköjään muitakin kun muslimeissa:-D toi sun eko touhu ampuu jo lujaa yli:-D

    • mari lappi

      Siksi Japanin hallitus JO 2011 ilmoitti, ettei kannata sijoittaa enää jatkossa peräti 3-kertaa tuulivoimaa kalliimpaan ydinvoimaan!

      Saksa on kyennyt laskemaan sähkön hintaa JO -25% tekemällä energiansa 28% ydinsekoilua 3- kertaa HALVEMMALLA tuulivoimaloillaan!.. Saksassa teollisuuden sähkö onkin saatu todella alas 12,5snt/kWh!

      Kun tuulivoimalat kuolettaa investointinsa takaisi 5 vuodessa. Niin tällaisen VANHAN tuulivoiman hinta on lähes ILMAISTA! Sama koskee MYÖS Aurinkovoimaa tietysti ilmaisine polttoaineineen.)

    • Savon sankari

      Heleppoha se on Saksan ja muihe Euroopa maihe luopua ydinvoimasta kun on kivhiiltä mitä tuprutella.

    • mauri lappi

      Saksan uudisenergian osuus oli 2010 luokkaa 5%. Maa nosti REILUSSA 3 vuodessa tuon lukemansa Tuuli- ja aurinko-, BIO- energioillaan 23%( 28%) . . Samaan aikaan muuten kun Suomi EI ole saanut kuin NOSTETTUA kivihiilenpolttojaan, joilla korvaa vuosikymmenen viivästyvää OL-3 sekovoimaansa.( Suomi EI ole saanut yhtään toimivaa reaktoria aikaiseksi sitten 1980!!! Asia jota ydinlobbarit EI halua oivaltaa todeksikaan!)

      Lasketaan siis vielä.

      -.Suomen kivihiilen käyttö kasvanut useita PROSENTTEJA! Pelkästään ydinvoimallaan 2010-2015!

      - Saksa LISÄNNYT aitoa ja 100% puhdasta uudisenergiansa osuutta yli 500%.
      noin 6%/y vauhdilla!

      Tavalla joka on saanut peräti 19 Euroopan maata matkimaan Saksan onnistunutta mallia. ..

      Noin MIKÄ tässä faktassa EI sovi nettien paskaPOLIISILLE ja armeijan KYBERPELLEILLE!?. .
      _____________________________________________________.

      • -Saksan kivihiilen käyttö on kyllä lisääntynyt!.
        -saksalainen maksaa TUKEA laskussaan 5.27c/kwh se on enmmän mitä minä maksa sähköstäni kokonaisuudessa 5.15c/kwh
        -monellako suomalaisella olisi varaa maksaa 50% enemmän sähköstään?!. Veikkaan että ei kovin monella!.

      • Uusiutuva.maakaasu
        jptty kirjoitti:

        -Saksan kivihiilen käyttö on kyllä lisääntynyt!.
        -saksalainen maksaa TUKEA laskussaan 5.27c/kwh se on enmmän mitä minä maksa sähköstäni kokonaisuudessa 5.15c/kwh
        -monellako suomalaisella olisi varaa maksaa 50% enemmän sähköstään?!. Veikkaan että ei kovin monella!.

        Uutta maakaasuputkea aletaan suunnittelemaan Itämeren pohjaan kun uusiutuvaa kerran haluttiin lisää.

    • tariffi

      Itselle ainakin äänetöntä rahaa tulee kun en asu Myllyn vieressä

    • seriffi-

      Niin tulee minun taskustani. Eläköön valtio ja eduskunnan päätökset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe