Uskaltaako Isohaarassa kalastaa?

hipperleikari

Ostin tänä vuonna luvan isohaaran voimalaitoksen alapuolelle. Se kala on vielä saamatta, mutta ainakin joka toinen yö siellä kalastan.

Ongelmaksi ovat tuleet luvattomat salakalastajat, ne ovat röyhkereitä, suutasoittavia poikasia tai metrin päähän omine koukkuineen änkeäviä ukkeleita. Uuden kalaportaan puolelle ovat alavirran puolelle tehneet aitaan reiän, että pääsevät voimalaitoksen alueelle ja kalaportaiden suulle kalastamaan.

Tässä pari päivää sitten poliisi oli tehnyt ratsian, hyvä. Tästä tuli kuitenkin ongelma, uskaltaako luvallinen kalastaja enää siellä käydä. Jos poliisi löytää kalaa ja ilman kalastusvehkeitä (vavat ym jokeen heitetty) oleviä ukkeleita, jotka kieltävät mitään pyytäneensä.

Sitten minä siinä rannalla kalastaisin ihan vavan kanssa. Minun kimppuunhan ne poliisit kävisivät ja häiritsisivät luvallista kalastamistani. Ei perkule, ei sinne rehellinen enää uskalla mennä kalaan klo 20 jälkeen, siitä voi tulla reissu kuulusteluihin ja käräjille, ihan syyttömällekin. Siitä on rauha ja tunnelma kaukana, juuri se mitä kalastuksella haen.

Eli kyllä minä jätän isohaaran altaan salakalastajille ja siirryn Torniojoelle. Ja tämä lupa on sitten kyllä viimeinen, jonka isohaaraan ostan. Vassokuu mun puolestani, salakalastajat.

30

4481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cfkbchkljfsfjkkhg

      Uskaltaa siinä kalastaa, mutta joo. Perzestä se meininki siellä on. Mutta niin kauan kun kuspäär ostaa niitä salakalstettuja kaloja siellä se meininki on sitä. Täkäläisille komukoille on vissiin kunna asia ostaa dioksiinipötkylänsä han mistö vaan, kunhan se ei Ole kalastaja tai lauppa joka maksaa veronsa myymästään kalasta..

      • kouluun mars

        Peruskoulusi on mennyt perseelleen. Jospa ne sallisi sinulle koulun käymisen uudelleen. Voisit vaikka hyötyä?


    • haukioonkala

      Mitä pelkäät jos sinulla on LUPA ? Yksi Salakalasta ja mainostaa / myy kalaa Facebookissa, melkoinen ruudinkeksijä !

      • arkajalaka

        Ymmärrän aloittajaa. Hän, kuten en minäkään, liene kovapintainen rikollinen, joka on tottunut vastaamaan poliisin kysymyksiin itselleen sopivasti. Minä en ole ollut poliisin kanssa tekemisissä koskaan liikenneratsioita lukuunottamatta, joten poliisi on aikamoinen kauhistus. Jos tämä kalastaja on ainut jolla on kalavehkeet ja rannalla 40 kg kalaa, tuskin poliisikaan lupientarkastuksella asiaa ohittaa.


      • ei nöyristelyä
        arkajalaka kirjoitti:

        Ymmärrän aloittajaa. Hän, kuten en minäkään, liene kovapintainen rikollinen, joka on tottunut vastaamaan poliisin kysymyksiin itselleen sopivasti. Minä en ole ollut poliisin kanssa tekemisissä koskaan liikenneratsioita lukuunottamatta, joten poliisi on aikamoinen kauhistus. Jos tämä kalastaja on ainut jolla on kalavehkeet ja rannalla 40 kg kalaa, tuskin poliisikaan lupientarkastuksella asiaa ohittaa.

        Itse ainakin olen entisenä virkamiehenä tottunut puhumaan myös viranomaisten kanssa. Olen kyllä Oulusta kotoisin mutta, "pelekääkkönä polliisia" ei kohdallani pidä paikkaansa. Juttelen heille asianmukaisesti. Kun ei ole salattavaa ei tarvitse pelätä. Ja yleensäkin nöyristeleminen aiheuttaa epäilyksen, mene ja tiedä.


    • arvuuttelija1

      Siis tarvitseeko isohaaran alueelle esim. siltojen välisellä alueella jonkin erillisen kalastusluvan? Tällä hetkellä olen maksanut valtion kalastuksenhoitomaksun ja valtion läänikohtaisen viehekalastusmaksun lapin läänin alueelle. Voiko näillä luvilla kalastaa isohaaran alueella luvallisesti? Vai onko siltojen välisellä alueella kalastus kielletty ja moottoritien sillan jälkeen voi kalastaa? Kalastan siis virvelillä ja rannalta heittelen.

      • Lupanikkkari

        Säännöt ovat selkeät. Voimalaitokselta merelle asti isohaarassa pitää olla erillinen lupa, valtion kalastuksenhoitomaksun lisäksi. Vuosimaksu 58E, saa siitä jokikeskuksen ravintolasta. Tämä koskee myös alaikäisiä, ei siis mitään lapsi-alennuksia, joka mopopojallakin tulisi olla siis tämä lupa, jos isohaarassa pyytävät.

        Voimalaitoksen yläpuolella pitää olla myös oma lupa, sen hinta on muistaakseni 20E. Valtion kalastuksenhoitomaksulla ja läänikohtaisella kortilla voi kalastaa vain vähähaaran puolella, eli siinä lähempänä Kemiä olevalla vesistöllä. Siellä raja menee niillä X - silloilla, eli jos siellä kosken alapuolella kalastaa, pitää olla taas valtion maksu ja 58E lupa. Mato-ongella ei saa kalastaa voimalaitoksen alapuolella isohaaran alueella, koska on lohipitoinen virtaava vesi.


    • koukkukolmonen

      Kiteyttämällä Isohaaran kalastusalueen kalastamisen:
      -älä mene yöllä kalaan jos haluat välttää hankaluuksia
      -varo verkkoja kun soudat/heität uistinta
      -hanki luvat jos yleensä onnistut/osaat ne hankkia
      -niele kiukkusi kun kotitarvekalastaja saa verkolla viisi lohta kerralla ja sinä et uistinkalastajana yhtään edes koko kesänä
      -niin kauan kuin verkkopyynti on laillista se tulee jatkumaan
      -kalatiet, rokastus ja verkkopyynti, kaksi jälkimmäistä ei kuulu lohijoille
      -siltapilareihin ei ainakaan saa kiinnittää verkkoja mutta...
      -vanhoja verkonrisoja (ja niihin tarttuneita uistimia) on joen pohja täynnä
      -verkot on merkittävä uusien säädösten mukaan jotta vältyttäisiin mahdollisilta vaaratilanteita -osa on sentään merkitty oikein
      -kun kaloja istutetaan keväällä rannoille vie lokkiparvet leijonanosan istukoista mutta velvoitemääränsähän voimayhtiö on hoitanut -muulle viis
      -kaksi laavua on jo tuhottu ja muutkin tuhoamiset hyvässä vauhdissa

      "Onpas tämä erikoinen kalapaikka sivistysvaltio Suomessa"

      • koukkukorvassa

        Niin perzeestähän se on, mutta muutama pikku oikaisu:
        - EI Ole lohijoki, van se on isrutuskalan kalastuspaikka.
        - Siltojen välissä, siis moottoritien ja voimalaitoksen välisellä alueella, on verkkokalastus kielletty. Onhan siellä pohjassa melkoinen määrä muistoja verkotusajoilta, mutta nyt siellä verkot EI häiritse kalastusta. Myös siltojen alapuolella on hyvin venemiehille tilaa, mutta rannalta kalastus on pois laskuista
        - Poliisit tai muutkaan viranomaiset tuskin häiritsee asiallista ja luvallista kalastakaa, eipä ne liiemmin roistojakaan höirikli.
        - Luvan ostaminen on helppoa.


      • Vituttaa1

        Moro! Oli hyvä kannanotto. Järkeä ei ole jaettu Keminmaalle. Kemiläiset kaduntallaajat ja jopa päättäjät eivät edes tiedä, että Kemijoessa on tai saa lohikalaa, kumma kyllä!!? Kyllä on poikkeuksellista ja todellisesti läpinäkyvää miten verkkokalastusta sallitaan, rauhoituksilla ja rajoituksilla, suojeltavan Taimenen kutualueilla ja lisäksi vielä kahdella kalatiellä varustetussa joessa. Olen itse harrastanut alueella lohensoutua aina -90 luvulta saakka. Kemijoen isohaaran alapuolisella osuudella sekä yläpuolella on paljon Taimenelle sopivia kutupaikkoja. Joskus olen rannalla ollessani havainnut parvia hyvin pieniä lohikaloja, jotka ovat kudun tulosta, eivät istutettuja. Aikaisemmin ollessani Oulussa samoissa merkeissä. Siellä ei joessa ole verkkoja, eikä siikaa "tapeta" ja lypsetä kuten Kemijoella. Nuo vanhentuneet verkkomiehet eivät jaksa enää lipota siikaa Kemijoella vaan häätävät kaikki muut edes sitä ehdottavat , mitä kummallisimmilla väitteillä.


    • boggast

      Kalastus on turhaa, elänrääkkäystä. Ei kai kukaan nykyään syö kalaa, perämerestä varsinkaan. Ryssien atomipaskassa uinutta haisevaa likkua. Hyi!

      • kbhjvff

        Perämeri sattuu olemaan suomen ja ruotsin välissä eikä lähistöllä ole ainuttakaan ydinvoimalaa. Lohetkin tulee itämerestä, jonka alueelta toki löytyy ydinvoimaloita, mutta kun ne EI Ole ryssien, niin tuskin häirittee boggastakasm.. ;)


    • Kalastuksenvalvoja

      Hei!
      Meno siellä on röyhkeetä ja käytös asiatonta myös meitä kalastuksenvalvojia kohtaan. Kyllä rehellinen kalastaja, jolla luvat on kunnossa voi huoletta kalastajaa laillisella alueella ja laillisilla vehkeillä.
      Tähän salakalastukseen on nyt puututtu kovalla otteella että saatais jollakin lailla sitä kitkettyä vähemmälle, Mulle voi vaikka postia laittaa jos on kysymyksiä tästä aiheesta.

      • Tietonikkari

        Mihinkäs osoitteeseen laitetaan?


    • verkkorobbery

      Ei ole kukaan koskaan lupia kysellyt.
      Käyvätkö verkkomiehet kokemassa verkkojaan kuinka tiuhaan, tuntuu välillä että kalat jäävät välillä pilaantumaan...joko pakastimet on täynnä?

    • h.elmeri

      Ajatelkaa hyvät ihmiset edes vähän terveyttänne ja jättäkää ne Itämerellä kasvaneet kalat syömättä.

    • futisköörin yötempaus

      Olimme miesporukalla käyneet saunassa ja siellä syntyi kalastuksesta juttua, öisin isohaarassa ei ole yhtään luvallista kalastajaa. Lopulta tultiin siihen tulokseen että kalamies vihaa lupatarkastajaa lähes yhtä paljon kuin poliisia. Juttuja kuulee kaikenlaisia. Siispä veto pystyyn. Käykö kukaan yöllä selvästi lupatarkastajalta vaikuttavan kaverin kimppuun. Samaan aikaan tietämättämme poliisilla oli se ratsia isohaarassa.

      Seuraavana päivänä valmisteltiin asiaa, rohkein kaveri esittämään ja muut turvaksi kauemmas, jos homma menee höpöksi. Tärkeää on että kaveri ei tee rikosta eli ei väitä olevansa tarkastaja, poliisi tms. Teimme tiedusteluretken alkuillasta Siellä rannassa oli vesirajaan ajettuna jo silloin sellainen harmaa mazda, jossa oli kolme miestä,häärivät siinä länsirannalla cittarin kohdalla.

      Katsotaan siis, ovatko nämä oikealla asialla lainkaan ja mistä puusta ne on tehty, vittumainen virkamies-ilme naamalle ja käveli rannalle menevälle tielle. Jäi viimeisten puien varjoon ja pisti tupakaksi joen pinnalle tähyten.

      Saman tien alempana oli nuoripari alkanut hiljaa pakata lamppeiraan ja tuli pois autolle, selvästi aamuyön luvatta kalastajia siis. Myös mazdalla rantaan ajanut "kööri" oli huomannut miehen joka tuli katsomaan mutta ei kalastamaan eikä juttelemaan. Pikkuhiljaa päättivät siirtyä muualle, laittoivat vavat autoon ja kaksi ilmeisesti lähti kävelemään tietä pois. Oudon miehen kojdalla ensimäinen virkkasi "iltaa". Kaverini vastasi että "iltaa, hyppiikö lohi tänä yönä". Ei vastausta, juopisten itsekseen jatkaa matkaa ylävirralle päin. Toinen mies ei sano sanaakaan, mulkaisee todella vihaisesti ja parkkipaikalle päästyään selvästi piilotetun uhkauksen tyylillä toteaa tulijan autosta "mikä auto tämä on, taitaa olla pösö".

      Nuorin miehistä peruuttaa auton rannasta pois, tahallaan siten että tulija joutuu ottamaan askeleen pois tieltä, toisella puolella metri ja tyhjää. kun ranta tyhjentyi, kaverini katsoi tehneensä osansa tästä päähänpistosta ja tuli luoksemme saaren puolelle.

      Kun kaveri palasi autolle, nuoripari lähti takaisin rantaan. Mieskööri parkkeerasi auton niin ylös kun sai, ilmeisesti menivät sinne uuden kalaportaan luo.

      Semmoinen raportti viikon takaa. Eli siellä ei ole yöllä luvallisia kalastajia ja kaveri kertoi että näiden kolmen ohittaessa hänet ilmapiiri oli uhkaava, ja todella "vaaran haistoi". Minäkin kuulin keskustelun cm:n parkkipaikalle puhelimesta, sinne se kulosti normaali juttelulta.

      Ei leikitä enää tätä, siellä voi nenänpää alkaa punottaa.

      • Nolo juttu

        Et tiedä mistä puhut!


      • Paskaa

        Kyllä huomaa mitä roskasakkia, pusikkorottaporukkaa olette.


    • YYVERT

      POLIISIN PITÄISI KÄYDÄ RATSAAMASSA ISOHAARAN VOIMALAITOKSEN ALUE JOKA YÖ 22:00-06:00 VÄLISENÄ AIKANA JA SAKOT NIILLE JOTKA LAITTOMASTI ROKASTAA/KALASTAA.

      • Tietää tekevänsä

        Joo ulkonaliikkumiskielto! Kyllä se on vain niin, että lohi pyydetään aamuyön valon syntymisen aikaan. Vuosia Tenolla lohta pyytänyt ja niitä saanut!!! Olisi aika lopettaa paskan jauhanta.


    • virvelijaska

      Tulin juuri heittelemästä vallitunsaaresta. Ihan rauhallista siellä oli, verkkomiehet kokivat verkkojaan, yksi soutaja ja yksi 4 miehen joukko länsirannalla jotain setvimässä, törmälle jotain laatikoissa kantoivat ennen kuutta ja katosivat.

      Sopivankokoiset 2-3 kilon 50-60senttiset hyppivät ilokseen, vieheeseen eivät ottaneet. Taitaa olla perho paras peli loppukuun ajan, elokuussahan lohta ei kannata syötäväksi enää pyytää.

      Perämerenkin Lohi on noin jalo kala, että sitä kannattaa pyytää vaikkei saisikaan. Kyllä sinne rannoille sopii vielä kalamiehiä.

      • rokastajat hirteen

        Katoppa huvikseen tämän aamun 19.7.2013 posarin etusivu, voi selvitä syy miksi ei ollut rokastajia viime yönä liikkeellä.

        Posari ja poliisi teki hieman yhteistyötä.....

        Tosin rikesakkoahan sielä vain tuli ja varusteet meni valtiolle.....


      • asiaa selvittänyt
        rokastajat hirteen kirjoitti:

        Katoppa huvikseen tämän aamun 19.7.2013 posarin etusivu, voi selvitä syy miksi ei ollut rokastajia viime yönä liikkeellä.

        Posari ja poliisi teki hieman yhteistyötä.....

        Tosin rikesakkoahan sielä vain tuli ja varusteet meni valtiolle.....

        Olen sen alueen kuvannut monesta eri suunnasta niin, että lupa-aluemerkit näkyvät. Juttu vedettiin pois käräjäpelosta johtuen. Kalastajat kalastavat täysin luvallisella alueella ja heillä on ollut tarvittavat kalastusluvat!! Kuvat otettiin vanhan voimalaitoksen ikkunasta lähes 200 metrin päästä!


    • lawforce

      Ketä ovat posrin kuvassa olevat heittiöt? Nimet tähän kiitos!

    • Tieeeetää

      Kylläpä on kertoilusi kovin tutun kuuloista, mutta täysin perätöntä. Olet näköjään Keminmaalta ja pässi kuten ne muutkin. Sanoisinko, että sairauden kuvan kategoriaan menevää. Verhoutumisesi kalastajaksi, joka aikoo siirtyä Tornionjelle, hah mitä skeidaa. Edustanet edelleen sakkia, joka yrittää häätää tavalliset kalastajat pois seuraamasta todella röyhkeää verkkopyyntiä. Kaikesta huolimatta minä ainakin pysyn siellä kuin tauti, piikki röyhkeiden keminmaalaisten verkottajien riesana. Kalastan aivan laillisesti ja olen havainnut miten kadepaskaa porukkaa em. ovat. Muuten ei siellä ole reikää aidassa saati niitä "ukkeleita" kaloineen. En ymmärrä mitä höpötät.

    • Äly hei

      Kyllä uskaltaa. Kalastusluvat täytyy maksaa ja olla mukana. Kalaa ei saa saada, muuten voi joutua "kopitetuksi" -"paikallisen komissaarin sanoin".

    • Anonyymi

      Vieläkö on uhkaavaa käytöstä Kemijoen rannalla? Olisi tarkoitus käydä vähän ”opettamassa” salakalastajia. Tulevana viikonloppuna ajattelin kalalle lähteä ja siinä samalla myllyttää pari salakalastajaa, mikäli ovat noin pöyhkeitä edelleen. Onko tietoa tämänhetkisestä tilanteesta?

      • Anonyymi

        Edelleen näyttää salakalastajia rannoilla pyörivän.
        Alkuviikosta lakerikenkä lauma molkotti kovaan ääneen ja jollakin mollukalla näyttivät jokea naaraavan.
        Lähtivät ennen kuin kerkesin käydä jututtamassa.


    • Anonyymi

      Kyllä ne pn peräreiästä nuo rokapokat.
      Kunpha saisi aina hukutthaa ne kun kohille sathuupi.
      Isohaarassa ollaan haarassa ja siks sielä haisee paska

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4460
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      243
      2218
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1630
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      159
      1427
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      285
      1292
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1127
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1084
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1065
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      55
      980
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      118
      957
    Aihe