Kummille kutsu häihin?

Tuulia.,--

Kummilapseni on jo aikuinen. Olemme mieheni kanssa muistaneet häntä aina syntymäpäivä- ym. juhlina hänen ollessaan lapsi, muutoinkin vieraililmme ja pidimme yhteyttä häneen. Hän aikuistui, löysi miehen ja perusti perheen eli sai lapsia. AIna kun tapasimme kutsuin häntä kylään ja kerran pari hän kävikin. Nyt kuulin, että hän oli mennyt puolisonsa kanssa naimisiin. Jotenkin loukkaannuin, kun meitä kummeja ei kutsutta häihin.

Onko nykyään tapana kutsua kummeja häihin vai miten nykymaailmassa toimitaan? Omat kummini olivat häissäni 80-luvulla vaikken ollut heitä nähnyt vuosikymmeniin.

5

1412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säätäri

      Minä olen aina kutsunut ensimmäisenä lasten kummit kaikkiin mahdollisiin juhliin, joita on lapsille järjestetty. Olen jättänyt aina kummin päätettäväksi tuleeko vai ei paikalle. Toiset kummit käyvät ahkerammin, toiset ei, mutta se on ollut heidän oma päätöksensä.
      Häitä ei vielä ole meidän perheessä vietetty, mutta varmasti kaikki kummit saavat kutsun, jos sinne vieraita kutsutaan.
      Olen eronnut ja minulla on mieheni kanssa yksi yhteinen kummilapsi. Hän pääsi ripelle tänä vuonna, ja minut ja minun kanssa asuvat serkut jätettiin käskemättä rippijuhliin.Minusta se oli hyvin loukkaavaa, vaikka kummilahjat kyllä ovat kelvanneet, niin heidän mielestään emme olleet tervetulleita edes kirkkoon. Jotenkin tuntui, etten ole enään ihmisenäkään kelvollinen, kun olen eronnut. En laittanut tällä kertaa sitä lahjaakaan kerran en saanut sinne kirkkoonkaan kutsua.

    • puuhpööh

      Mitä itse olen häihin osallistunut niin kummit ovat olleet kutsuttujen listalla sekä pienissä että isommissa häissä. Aloittajan viestistä ei kyllä käy ilmi, onko järjestetty hääjuhla vai onko naimisiin menty vain parin todistajan läsnäollessa. Toiset kutsuvat vain perheensä, toiset koko suvun ja kaverit, kolmannet siltä välitä.

    • dougello

      Alkuperäisen aloittajan tapauksessa ottaisin nokkiini, jos kyseessä ovat olleet isot häät, joihin on kutsuttu sukua serkkuja myöten sekä kavereita, työkavereita jne.

      Nykypäivänä häiden pitäminen on kuitenkin todella kallista. Rahaa saa ainakin pääkaupunkiseudulla uppoamaan lähes väkisinkin yli kymppitonnin, jos summaan laskee sormukset, puvut, ruokailut, tilavuokrat jne. Siinä mielessä moni miettii, että keitä kaikkia kutsuu. Meillä kaikilla kun ei ole rikkaita vanhempia, jotka hääjuhlaa rahoittaisivat, vaan ainakin meillä maksoimme 100 %:sesti itse häät säästämällä rahat niihin etukäteen.

      Jos häihin on kutsuttu vain lähimmät (esim. vanhemmat, sisarukset ja ehkä paras kaveri), niin silloin en loukkaantuisi asiasta.

    • Sinikummi

      Kummilapset aikuistuvat, se on totta ja suhde heihin muuttuu.Kirjoituksesi on haastava ja myös omalla tavallaan virkistävä. Itse olen käynyt kummilasten tärkeissä juhlissa, joista rippijuhlia pidin tärkeimpinä "aikuisuuden aikana". Toki ymmärsin heidän erotilanteensa, vaikka" 2 häissä" muistin muuten.Kirjoituksesta huomaa yhden tärkeän asian. Tarkoitan myös "kummilapsen" vierailua sinulla. Itse vähän olen ihmetellyt sitä opetusta miten tärkeä kummilapsen tulee olla olla kummille, mutta sitten toisin päin.Lasten tärkeimpiä "huvituksia" ei mielestäni kannattaisi laittaa vierailun vastakohdaksi. Eikä ihan joka asiaa tarvitse kummille kertoa, silloin unohtuu vastavuoroisuuden merkitys.Kuka kehtaa kertoa, että kummin merkkipäiväkortti sisältää "omat tärkeät menotiedot", niin ystävällistä kun se on kummilasten vanhempien lähettää. Itse en pitäisi suinkaan ihan "kynnyskysymyksenä" häihin kutsua, varsinkin jos ne ovat pienet. Silti kummin arvostus voi olla korkeampi kuin kutsuttujen.Kummius on mielestäni löytänyt "uudet tuulet kummilasten kannalta", mutta entä kummien vastausten salliminen.

    • rrrr4445

      jos aikuisena ette ole olleet oikeasti läheisiä niin että esim. soittelisitte toisillenne usein, niin ymmärrän ettei hän ole kutsunut sinua. Ja jos ovat esim. köyhiä ja vain pienet häät. Mutta miksi et tiennyt etukäteen häistään, et ehkä ole puheväleissä vanhempiinsa jotta he olisi kertoneet?
      Itse jos menisin naimisiin nyt , niin voisin harkita toisen kummini kutsumista , toista ehkä en. Eka tapaus on aktiivisessa yhteydessä sekä minuun että vanhempaani, mutta toista en ole nähnyt useisiin vuosiin.Ei tässä muuta syytä ole, eikä pidä loukkaantua, usein kysymyksenä on rahapula ja joukon karsiminen taloudellisista syistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1545
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      958
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe