Bordercollie Quality

Qualityn-hoitaja

Hei!Minulla olisi muutama kysymys naapurini bordercollie Qualitystya
1.Käyn lenkittämässä koiraa,vien agilityyn,koirapuistoon ja heittelen fribeetä.Riittäkkö se minun osaltani.Annan kyllä koiralle leluja,joita sen omistajat voisi Qualitya leikittää.
2.Qualityn omistavat kaksi aikaslailla eläkeläis pariskunat.Minusta he valitsivat väärän rodun.Entä teidän mielestänne?
3.Kouluttaisin Qualitya mielelläni.Se osaa istua,mennä makaamaan,pysyä paikallaan,tulla kutsusta,antaa tassua ja antaa ylävitosen.Mitä muuta koiralle voisi opettaa?
4.Koira on kovin kiintynyt minuun ja minä häneen.Ongelmana on myös se,että jos minulla on kavereita kylässä ja Quality on päässyt karkuun niin Quality haukkuu,murisee ja näytää hampaitaan kaverilleni.Veikkaan,että se yrittää vain puolustaa minua,mutta saisiko sen tavan jollakin tavalla pois?
5.Qualityn omistajat eivät käytä sitä lenkillä koska ovat jo sen verran iäkkäitä ihmisiä.
6.Quality on narttu ja leikattu.Poisettiin munasarjat ja kohtu.
7.Haukkuu rekkoja ja traktoreita lenkillä.Yleensä jos Quality alkaa haukkua ja meinaa juosta ajoneuvon perään,niin kiskaisen Qualityn itseeni päin ja torun.Joskus Quality ei ärhentele ajoneuvoille,silloin kehun Qualitya.
Voisitteko autaa minua?

13

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Quality..

      2. Jos omistajat eivät koiraa edes lenkillä käytä, ei heillä pitäisi olla minkäänlaista koiraa! Koira tarvitsee- rodusta riippumatta liikuntaa ja virikkeitä
      3. Sivulla seuraamista, ryömimistä, kierimistä, kumartamista yms temppuja, erilaisia etsimistehtäviä.. Siitä mainio rotu että oppii nopeasti ja sopii jos jonkinmoiseen.
      4. Miten koira pääsee karkuun ja ennenkaikkea mietityttää, MIKSI se karkaa? Jos koiran olisi hyvä olla kodissaan ja se olisi kiintynyt omistajiinsa, en usko, että se karkailisi sinun perään. Olisi ehkä syytä keskustella sen omistajien kanssa, olisiko koiran kenties parempi elää sinun kanssa.
      7. Oman koirani kanssa kehotan koiran kulkemaan reunassa, se saa ohjeen, miten toivon sen käyttäytyvän ja mikäli se ei niin toimi, torun ja nykäisen kevyesti hihnasta. On tärkeää, että annat koiralle ohjeen, mitä siltä odotat ja vasta sen jälkeen torut/kehut toiminnan mukaan. Näin koiralle on selvää mitä siltä odotetaan

    • Teppo-Quincy

      Hei voisitko kertoa koiran syntymäpäivän? Onko se 1x.08.xxxx? Onko kasvattaja Be......?

      Jos on noin, niin minulla on samasta pentueesta uros. Koira tuli minulle (siis ostettiin) pitovaikeuksien takia, kun se oli vuoden vanha.

    • Qualityn hoitaja

      Hei!
      Tiedän vain, että Quality haettiin pohjoisesta.Quality oli ainut narttu kyseisessä pentueessa.Qualitylla on myös melkein kaulan kokonaan kiertävä valkoinen merkki, mutta se loppuu niskan kohdalla.Quality on mielestäni syntynyt vuonna 2009.

      • Teppo-Quinsy

        Pohjoisesta se on meidänkin kultahippu kotoisin. Aivan mahtavaa, että löytyi (ainakin uskon niin) sisarkatraasta Quinsyn sisko. Kutsumanimi meillä on Teppo ihan siitä syystä, koska miehen nimi on Matti.

        Teppo on hyvin aktiivinen ja vaatii paljon lenkkeilyä (pari tuntia päivässä) ja muita virikkeitä (pelejä ja älytehtäviä kotona). Viikonloppuisin tehdään eväät mukaan ja lähdetään maastoon olkoon talvi tai kesä ja sää, mikä milloinkin. Lomilla käydään patikassa.

        Sillä on pahoja tapoja ehkä siitä syystä, että sen pentuvuosi ei ollut aivan sellainen mitä pienelle pennulle toivoisi. Voi kun olisin päässyt sen elämään mukaan ihan pienestä pitäen. Syyt edellisen omistajan pitovaikeuksiin ovat sellaiset, mitkä ihmismielellä ymmärtää ja täällä en ala niitä setvimään. Ne ikävät tapahtumat eivät vaan kuulu tänne.

        En olisi koskaan eläissäni kuvitellut, että miten koira voi olla niin älykäs ja rakastettava ja samalla niin kiero. Mulla on paimenista kokemuksia elämäni varrelta paljonkin. Kaksi ihanaa sakemannia olen omistanut ja kilpaillutkin niiden kanssa, mutta että tuollainen älykkö tuli, se oli täysi yllätys.

        Meillä ainakin pitää Tepolla olla vahva johtaja. Muuten menee överiksi ja se ottaa ohjakset käsiin ja siitähän ei tulisi yhtään mitään.

        Rakastan aivan hirveesti koiraani. Me matkataan koiran kanssa paljon hotelleissa ja aina se seuraa mukana. Ainoo, mikä siinä nyppii on toi autoilu ja se, ettei se pidä lapsista. Jos lähetään pitemmälle matkalle, niin mun on peitettävä takapenkiltä näköyhteys eteen huovalla. Se kyttää muuten jokaisen auton ja vastaantulijan ja meno on sen mukaista takapenkillä. Se ei ole siitä kiinni, etteikö Tepolla olisi virikkeitä ja se olisi jotenkin kyllästynyt tai turhautunut (selvitetty eläinpsykon kanssa), vaan se on sille jostain iskostunut päähän pentuaikana ja se ei siitä pääse eroon.

        Autoja se ei aja takaa ollenkaan. Aikaisemmin se ajo. Saatiin niistä luopumaan aika helpolla käskyllä "jätä" nykäsyllä ja haleilla, kun onnasi. Se tekee mitä vaan kunhan se saa hyväksyntää ja voi kuulua laumaan. Traktorit ja suuremmat koneet se kyllä haukkuu mielellään, mutta ei kait kukaan ihminenkään pidä niiden melusta, saati sitten herkkäkuuloinen koira.

        Rakastan rakastan niin omaa kultahippuani. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla.

      • Qualityn omistaja
        Teppo-Quinsy kirjoitti:

        Qualityltä terkkuja velipojalle.
        Otahan yhteyttä, olis kiva tavata.
        Yhteystiedot näät tuolla jäljessä olevassa viestissä'

        Margetta

      • Anonyymi
        Qualityn omistaja kirjoitti:

        Qualityltä terkkuja velipojalle.
        Otahan yhteyttä, olis kiva tavata.
        Yhteystiedot näät tuolla jäljessä olevassa viestissä'

        Margetta

        Voi miten vanha ketju onkin nostettu etusivulle. Teppo-Quinsy lähettää paljon terkkuja.

        Jos satut Margetta lukemaan tätä ketjua, niin kysyisin, että onko sähköpostisi vielä tuo sama??

        Teppo voi hyvin. Se täyttää elokuussa 10 v.. Kova se on edelleenkin menemään ja on välillä kiusaksi asti kiusaamassa leikkeihinsä. Sosiaalinen koira se ei ole. Se tulee toimeen harvojen ja valittujen kanssa. Sillä ei ole ollut mitään kummosia sairauksia elämänsä aikana. Ihmeen terve se on ollut ja virtaa riittää.

    • Qualityn hoitaja

      Ok.Mielestäni kasvattajalle tuli ero sen aikaisen miehensä kanssa.Ja nyt tuli Qualityn ja ehkä, Teponkin äidin nimi mieleen.Mielestäni Qualityn emon nimi oli Nasti.Isästä en tiedä.Ja se kasvattaja oli nainen olikohan nimi joku Margetta...

      Itse harrastan kesäisin Qualityn kanssa agilitya.

      Voisitko antaa sähköpostiosoitteesi niin voisin laittaa Qualitysta kuvia.

      • Qualityn hoitaja

        Moi vielä!

        Tässä on oma sähköpostiosoitteeni: [email protected]

        Terveisin Qualityn hoitaja Laura

    • Qualityn omistaja

      Laura, löysin Suomi24:stä kirjoituksesi, ja loukkaannuin valtavasti.
      Et todellakaan tiedä, mitä me päivisin kotona teemme. Kävelyllä emme kaupungilla käy, maastossa käymme päivisin. Pihalla Qualitylle heitellään moneen otteeseen ja virikkeitä se todellakin saa kotona. Sinä et ole koiran hoitaja, vaan olemme antaneet pyynnöstäsi Qualityn mukaasi. Olen todella vihainen.
      Luulen, että osaamme hoitaa koiraamme todella oikein ja hyvin, onhan meillä ollut 12 Siperian Huskyakin ja koiran kasvattaja tuntee koirahistoriamme hyvin.
      Quality ei karkaa kotoa kun
      olemme pihalla sen kanssa. Tulee pyynnöstä kotiin jne.
      Jos joku haluaa keskustella ja kysellä Qualitystä ja meistä, ottakaa suoraan yhteys.
      11-.vuotias naapurin tyttö ei ole oikea tietolähde eikä koiran hoitaja.

      Margetta Pokela-Miettinen puh. 040.8256999 tai Hannu Miettinen Puh. 0400-299102

      Sähköpostini: [email protected]

      • aiemminkinvastannut

        Husky ja bordercollie ovat suunnilleen niin erityyppiset rodut kuin olla voi. Jos on ollut 50 huskya ei silti ymmärrä juurikaan collietyyppisen paimenkoiran sielunelämää välttämättä. Omistaja voisi samaan syssyyn meille uteliaille kertoa mitä RODUNOMAISTA tekee itse Qualityn kanssa. Paimenkoiraa voi pitää hihnanjatkona lenkillä pitkäänkin, ilman että sen rodunomaiset toimintatarpeet tyydyttyvät mitenkään.

        Ulkona juoksulangassa/liekassa pito pikemminkin aiheuttaa ongelmia käyttötyyppiselle bordercollielle. Naapurintytölle ei pidä olla vihainen, hän on eläinrakas ja parhaansa yrittänyt. Mielestäni kylläkin on mennyt väärään taloon kyseinen koira..

      • Kons
        aiemminkinvastannut kirjoitti:

        Margetta onko laura vuori 11-vuotias naapurin tyttö

    • Pahoillaan oleva

      Anteeksi!Olen todella pahoillani!Ymmärrän kyllä miksi olette loukkaantuneet ja vihaisia.Olen todella pahoillani.Lupaan, että en enään koskaan laita noin.Oletteko nyt kotona niin tulen pyytämään anteeksi.Ymmärrän kyllä, jos en enään saa ulkoiluttaa Qualitya.

      • Qualityn omistaja

        Laura, keskustellaan huomenna. Saat kyllä edelleenkin ulkoilutta ja leikkiä Qualityn kanssa.
        Margetta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe