amiksesta yliopistoon

princepersia

Elikkä olen tällä hetkellä amiksessa rakennus alalla, haluaisin jatkaa opintoja, arkkitehdiksi. Onko mahdollisuutta, mitä kannattaisi tehdä, neuvoja kiitos?

32

2998

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omenainen1993

      Ammattikoulusta voi hakea yliopistoon. Tänään myös Helsingin Sanomissa luki, että ammattikorkeakouluihin ollaan taas kaavailemassa rakennusarkkitehtien koulutusohjelmaa. Rakennusarkkitehdit suunnittelevat ymmärtääkseni enemmän ns. käytännönläheisempiä rakennuksia, en kuitenkaan sano varmaksi. Ammattikoulusta on tiettävästi yleisempää hakea ammattikorkeakouluihin, mutta hakukelpoisia ovat myös yliopistoon. Sulla on monta eri reittiä, mitä kautta voit vielä arkkitehdiksi yliopiston kautta päästä. Voisit esim.:
      1. Nyt vielä suorittaa itsellesi ylioppilastutkinnon aikuislukiossa, ja hyvillä YO-papereilla saa kivasti lähtöpisteitä yliopistohaussa. Arkkitehdit vaativat tietääkseni pitkän matematiikan, kemian ja fysiikan hallitsemista pääsykokeissa, sillä valintakoekirjat perustuvat yleensä niihin.
      2. Valmistua ammattikoulun rakennusalalta ja hakea ammattikorkeaan johonkin sellaiseen koulutusohjelmaan, jonka jälkeen voit hakea yliopistoon arkkitehdiksi maisterivaiheen haussa. Tässä on sulle varmasti hyödyllinen linkki Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurijutuista: http://www.tut.fi/hakuinfo/haku-tty/usein-kysyttya
      3. Hakea avoimen yliopiston väylän kautta, siitä saa myös Googlettamalla tietoa, riippuen missä yliopistossa haluaisit opiskella.

      Olikohan mulla vielä muita pointteja... Noh, toivottavasti tästä on sulle edes jotain apua! Tsemppiä!

      • Tuota-noin

        Tuollahan sanotaan ihan selkeästi, mitkä koulutukset eivät käy arkkitehtihaussa:

        "AMK-tutkinto tai rakennusarkkitehdin tutkinto eivät ole hakukelpoinen arkkitehtuurin maisterivaiheen valinnassa. Hakukelpoisia ovat suomalaisen alemman yliopistotutkinnon (tekniikan kandidaatti arkkitehtuurista) tai ulkomaisen Bachelor-tasoisen tutkinnon (arkkitehtuurista) suorittaneet hakijat."

        Eli AMK-tutkinnolla ei voi hakea maisterivaiheeseen.


      • Tuota-noin
        Tuota-noin kirjoitti:

        Tuollahan sanotaan ihan selkeästi, mitkä koulutukset eivät käy arkkitehtihaussa:

        "AMK-tutkinto tai rakennusarkkitehdin tutkinto eivät ole hakukelpoinen arkkitehtuurin maisterivaiheen valinnassa. Hakukelpoisia ovat suomalaisen alemman yliopistotutkinnon (tekniikan kandidaatti arkkitehtuurista) tai ulkomaisen Bachelor-tasoisen tutkinnon (arkkitehtuurista) suorittaneet hakijat."

        Eli AMK-tutkinnolla ei voi hakea maisterivaiheeseen.

        Ja vielä tuosta avoimen väylästä. Arkkitehtuuria opetetaan vain muutamissa oppilaitoksissa:

        Aalto:

        Koulutusohjelmakohtaiset rajaukset

        Väylän kautta ei ole mahdollista hakea perustutkinnon suoritusoikeutta seuraaviin koulutus-ohjelmiin: arkkitehtuuri

        Tampere:

        Siirtymäkausi aikaisemman 100 op:n väylän (arkkitehtuuri) opiskelijoille
        Opiskelijoiden, jotka ovat jo aloittaneet opiskelun 100 op:n väylällä, on mahdollista saattaa opinnot loppuun väylän periaatteiden mukaisesti eli suorittamalla tietyt nimetyt opintojaksot yhteensä 100 op vähintään keskiarvolla 4,0/5. Siirtymäkausi kestää vuoden 2020 loppuun asti. Käytännöistä sovitaan tapauskohtaisesti arkkitehtuurin suunnittelijan kanssa. - eli ei onnistu jos ei ole jo aikaisemmin aloittanut.

        Oulu:

        Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet voivat hakea erillisvalinnassa tutkinto-opiskelijaksi Oulun yliopiston humanistiseen, kasvatustieteiden, luonnontieteelliseen, taloustieteiden ja teknilliseen tiedekuntaan sekä lääketieteellisessä tiedekunnassa hoitotieteen tai terveyshallintotieteen tieteenalaohjelmiin suoritettuaan opiskelijavalintaperusteissa vaadittavan määrän avoimia yliopisto-opintoja.

        Eli lyhennettynä avoimella väylällä ei voi suomessa päästä lukemaan arkkitehtuuria, paitsi tampereella jos on aloittanut väyläopiskelut jo vuosia sitten.


      • asddfg
        Tuota-noin kirjoitti:

        Tuollahan sanotaan ihan selkeästi, mitkä koulutukset eivät käy arkkitehtihaussa:

        "AMK-tutkinto tai rakennusarkkitehdin tutkinto eivät ole hakukelpoinen arkkitehtuurin maisterivaiheen valinnassa. Hakukelpoisia ovat suomalaisen alemman yliopistotutkinnon (tekniikan kandidaatti arkkitehtuurista) tai ulkomaisen Bachelor-tasoisen tutkinnon (arkkitehtuurista) suorittaneet hakijat."

        Eli AMK-tutkinnolla ei voi hakea maisterivaiheeseen.

        Jaaha,

        Tyypillistä yliopistoelitismiä ja AMK:n ja yliopiston välisen kuilun kasvattamista tai säilyttämistä vs sen lisäämistä. Kyllä näiden molempien pitäisi tajuta, että ei koulutusta voi jakaa "kahti", vaan pitää tarjota mahdollisimman paljon mahdollisuuksia kaikille opiskelijoille tehdä sitä, minkä he kokevat aiheelliseksi. Ja muokata koulutusohjelmien sisällöt sen mukaiseksi, jotta yhteistyötä voidaan tehdä. Turhauttavaa varsinkin noille AMK-opiskelijoille, joita yliopisto alkaakin kiinnostamaan, mutta ovat jo käyttäneet vuosia AMK-opintoihin, joiden niinkin käytännöllisellä alalla kuin arkkitehtuuri ei pitäisi poiketa ihan merkittävästi sisällöltään. Eihän AMK-insinöörejäkään estetä hakemasta diplomi-insinöörin tutkintoa suorittamaan, koska tuon rajoittamisessa ei olisi järkeä.


      • princepersia

        kiitos luulen että tuo ensimmäinen vaihtoehto olisi paras, elikkä samaan aikaan kun käyn amiksessa suoritan lukion vai mites se toimii??


      • niinpaniin

        "Ammattikoulusta voi hakea yliopistoon. Tänään myös Helsingin Sanomissa luki, että ammattikorkeakouluihin ollaan taas kaavailemassa rakennusarkkitehtien koulutusohjelmaa. Rakennusarkkitehdit suunnittelevat ymmärtääkseni enemmän ns. käytännönläheisempiä rakennuksia, en kuitenkaan sano varmaksi"

        Ihan samoja rakennuksia suunnittelevat kaikki suunnittelijat. Ei ole mitään erityisiä "käytännönläheisiä rakennuksia". Mutta alemman tutkinnon suorittaneilla ei ole ilman lisäopintoja pätevyyttä suunnitella vaativimpia rakennuksia.

        "Arkkitehdit vaativat tietääkseni pitkän matematiikan, kemian ja fysiikan hallitsemista pääsykokeissa, sillä valintakoekirjat perustuvat yleensä niihin."

        Heh heh. Ei todellakaan. Arkkitehtuurin pääsykokeissa tärkein asia on kyky piirtää kolmiulotteisia kappaleita ja ilmiöitä havainnollisesti. Matematiikan pääsykoe pitää lisäksi läpäistä, mutta matematiikkaa ei opintoihin sen jälkeen kuulu. Fysiikan ja kemian pääsykokeita ei arkkitehtuuriin ole.


      • gmmg
        asddfg kirjoitti:

        Jaaha,

        Tyypillistä yliopistoelitismiä ja AMK:n ja yliopiston välisen kuilun kasvattamista tai säilyttämistä vs sen lisäämistä. Kyllä näiden molempien pitäisi tajuta, että ei koulutusta voi jakaa "kahti", vaan pitää tarjota mahdollisimman paljon mahdollisuuksia kaikille opiskelijoille tehdä sitä, minkä he kokevat aiheelliseksi. Ja muokata koulutusohjelmien sisällöt sen mukaiseksi, jotta yhteistyötä voidaan tehdä. Turhauttavaa varsinkin noille AMK-opiskelijoille, joita yliopisto alkaakin kiinnostamaan, mutta ovat jo käyttäneet vuosia AMK-opintoihin, joiden niinkin käytännöllisellä alalla kuin arkkitehtuuri ei pitäisi poiketa ihan merkittävästi sisällöltään. Eihän AMK-insinöörejäkään estetä hakemasta diplomi-insinöörin tutkintoa suorittamaan, koska tuon rajoittamisessa ei olisi järkeä.

        "Eihän AMK-insinöörejäkään estetä hakemasta diplomi-insinöörin tutkintoa suorittamaan, koska tuon rajoittamisessa ei olisi järkeä. "

        Kyllä AMK-rakennusarkkitehti voi hakea TTY:lle jatkamaan arkkitehtiopintoihin. Useita näitä siellä onkin ollut opiskelemassa. Nämä menevät ns. erityishauissa, tai sitten pääsykokeiden kautta, jota kautta moni myös hakee opiskelemaan. Mutta se voi olla totta, että eivät pääse aloittamaan suoraan, kuten eivät pääse AMK-insinööritkään. Esim. ensimmäisen vuoden opintoihin normaalisti kuuluvat yliopistomatikat pitää suorittaa pois. Niistä monen AMK-insinöörin tutkinto onkin sitten jäänyt myös kiinni, kun eivät ole niitä kursseja läpäisseet, vaikka muut kurssit olisivat selvittäneetkin.


      • Entinen amis
        princepersia kirjoitti:

        kiitos luulen että tuo ensimmäinen vaihtoehto olisi paras, elikkä samaan aikaan kun käyn amiksessa suoritan lukion vai mites se toimii??

        "elikkä samaan aikaan kun käyn amiksessa suoritan lukion vai mites se toimii?? "


        Elähän hättäele.

        Minä kävin aikoinaan ammattikoulun. Sitten olin rakennushommissa työmiehenä 15 vuotta.

        Sitten kävin lukion.

        Nyt olen suorittanut kahdessa yliopistossa maisterintutkinnot.

        Kyllä se nyky-Suomessa on mahdollista amispohjalta opiskella ihan niin korkeita oppiarvoja kuin mihin kiinnostus riittää.


    • mutuilua

      itse suosittelisin käymään lukion tai ammattikorkeakoulun

      voisi kuvitella että vaikkapa rakennusinsinöörin koulutus voisi antaa varsin hyvät pohjat arkkitehtihommiin

      mutta kannattanee ottaa asioista selvää ja käydä työvoimatoimistossa puhumassa opintosuunnittelijan tms. (vai mikä se tarkka titteli onkaan) kanssa

      • asdasd7

        Rakennusinsinööri ja arkkitehti ovat eri toimenkuvia. Toinen laskee ja tarkistaa suunniteltujen rakenteiden toteutuskelpoisuuden ja toinen suunnittelee itse rakennuksen. Toki nuo voi kokea aiheelliseksi yhdistää, mutta työn määrä työelämässä kasvaa silloin melkoiseksi ja toisaalta rakennusinsinööri ja arkkitehti ovat tavallisesti hieman eri asioin motivoituja ihmisiä, rakennusinsinööri on insinööri ja arkkitehti on taiteilija. Kyllä tuohon on yleensä eri tekijät ja asiantuntijat.


    • jjup

      Itse en tiedä arkkitehtien pääsykokeista juurikaan. Ihmettelen vaan, miksi pääsykokeissa pitää/pitäis osata matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa, kun eihän opinnot sisällä sitä puolta ollenkaan?

      Ei arkkitehtien tarvi mitään laskea, eikä laskemista mitenkään harjoitella koulussa. Sen sijaan TTY:llä oon nähny, että niillä on jotain elävän mallin piirustusta ja sellasia sommittelukursseja....

      • asd6

        Ei arkkitehdeille ole kuin matematiikan pääsykoe. Ja lisäksi piirtokoe.

        Järjen ja google käyttö sallittu.


    • hohoijjaaa

      Kai sitä hakea voi, eri asia pääsetkö. Ehkä ei myöskään kannata amis taustasta hirveästi huudella, jos jollain ihme huijauksella pääset sisään; yliopistoon otetaan lukiostakin vain parhaat, joten me akateemiset emme hirveämmin arvosta rasvanäppejä..

      • AAABBBI

        Hohoijaa sullekin. Itse pääsin yliopistoon A:n papereilla, en siis todellakaan ollut lähelläkään parhaita! Aina kannattaa yrittää, ei tarvitse edes huijata, vaikka lähtökohdat olisivat kehnommat. Pääsykokeissa voi loistaa!


      • hohoijjaaa
        AAABBBI kirjoitti:

        Hohoijaa sullekin. Itse pääsin yliopistoon A:n papereilla, en siis todellakaan ollut lähelläkään parhaita! Aina kannattaa yrittää, ei tarvitse edes huijata, vaikka lähtökohdat olisivat kehnommat. Pääsykokeissa voi loistaa!

        No juu, kyllähän sitä poikkeuksiakin on. Taisit hakea johonkin teologiseen tai muualle, minne nyt otetaan kuka vaan sinne haluava.

        Kuitenkin A:n paperit päihittävä parhatkin amis paperit 100-0. Itse en tunne ketään amiksesta yliopistoon tyyppiä, eikä kyllä tuskin oikeen kukaan muukaan. Jos on oppinut sahaamaan, poraamaan, naulaamaan ja tuunaamaan autoja rööki suussa, voi olla hieman vaikeaa selviytyä mistään älykkyyttä vaativasta tieteellisestä akateemisesta työstä.

        Pysykää juntit vaan raksoillanne ja jättäkää paremmat hommat älykkäämmille..


    • jjup

      Jep, periaatteessa se matikankin testaaminen on sille taiteilijasakille ihan turhaa :)

    • ihan miten vaan

      no jos oman alan amk-tutkinto ei kerta ole kovassa huudossa niin kyllä se sitten pitää lukio käydä

    • että näin

      arkkitehti on rakennusinsinööri joka ei osaa laskea

      • osaanlaskea

        sori, siis eksyin tänne näin myöhässä. Mutta pakko kumota tuo lauseesi sillä, että olen arkkitehti. Lukiosta pitkä matikka Laudatur ja fysikasta kanssa. Taisin osata laskea.


    • 9 + 17

      Näkisin tässä kaksi vaihtoehtoa:

      1) Mene aikuislukioon ja lue itsesi ylioppilaaksi. Menestymällä hyvin ylioppilaskirjoituksissa saat lähtöpisteitä, joiden merkitystä ei voi arkkitehtikouluunkaan haettaessa väheksyä. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että täysipäiväisestikin opiskellen tämä vaihtoehto kestää noin 1,5 - 2 vuotta.

      2) Mene aikuislukioon opiskelemaan ainoastaan pitkän matematiikan pakolliset kurssit (10 kpl). Tämän pitäisi onnistua vuodessa.

      Matematiikan koe on harvalle kouluun pyrkijälle mikään kynnyskysymys. Vaikka koe perustuukin laajaan oppimäärään, ei se ole haastavuudeltaan samaa tasoa esimeksiksi diplomi-insinöörivalinnan vastaavan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös lyhyen matikan hyvin handlaavalla on mahdollisuudet selviytyä jatkoon valinnassa; tarvittava pistemäärä ei ole mikään suuren suuri. Tästä huolimatta en kuitenkaan väheksyisi matematiikan merkitystä ja pitäisin huolen, että tarvittava tietopohja kokeessa menestymistä varten on olemassa.

      Piirrustustaito on kuitenkin se, mikä lopulta ratkaisee opiskelupaikan saamisen. Käy katsomassa netistä aikaisempina vuosina hakeneiden töitä ja arvioi realistisesti, kuinka paljon sinun täytyisi vielä kehittyä saavuttaaksesi tarvittava taso. Myös valmennuskurssin käymistä kannattaa harkita: monet tuntuvat saaneet sieltä apua pääsykokeeseen, etenkin piirrustus-/suunnitteluvaiheen osalta.

      Onnea valitsemallasi tiellä!

      • uuuttu

        "Menestymällä hyvin ylioppilaskirjoituksissa saat lähtöpisteitä, joiden merkitystä ei voi arkkitehtikouluunkaan haettaessa väheksyä. "

        Pitää menestyä kohtalaisen hyvin yo-kirjoituksissa, jos haluaa mennä kiintiössä, jossa katsotaan opintomenestystä pääsykokeita. Eli mitkään A:n, B:n tai C:n, eivätkä välttämättä M:nkään paperit eivät vielä erityisesti hyödytä verrattuna pelkkään pääsykokeen pistemääriin, koska monella sisään pääsemättömälläkin hakijalla on tätä parempia papereita. Mutta puhtailla pääsykoepisteillä valitaan huomattava osa, eli jos pärjää piirustuskokeissa ja lisäksi hallitsee geometriaan liittyvän matematiikan, niin sisään pääsee, on tai ei ole paperit millaiset tahansa.


      • Ju.juu

        Komppaan edellistä, kun pelkkien pääsykoepisteiden avulla voi myös päästä sisälle, niin miksi käyttää pari lisävuotta lukion käymiseen, kun muillakin papereilla voi yliopistoon hakea. Valmistautuu huolella pääsykokeen, ja hankkii muuten siihen tarvittavat tiedot ja taidot. Ketään oikeasti kiinnosta tuleeko lukion kautta vai amiksen, jotkut täällä vaan trollailee huvikseen.


    • sdgfsdgf

      Suomessa arkkitehti ei ole suojattu ammattinimike. Itseoppinutkin voi kutsua itseään arkkitehdiksi ja vaikka perustaa arkkitehtitoimiston.

      • niinin

        Ei ole insinöörikään suojattu ammattinimike. Oikeudessa noista on joskus kyllä väännetty, koska vallitseva käytäntö on kuitenkin se, että näitä nimikkeitä saa käyttää vain pätevä. Eli jos johtaa muita harhaan käyttämällä harhaanjohtavaa ammattinimikettä, se voi olla kuitenkin rikos.


    • amis3
      • Anonyymi

        Yliopistoon pääsee ilman amistakin pelkän peruskoulun kautta kunhan vain luet tietyn määrän opintopisteitä Avoimessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yliopistoon pääsee ilman amistakin pelkän peruskoulun kautta kunhan vain luet tietyn määrän opintopisteitä Avoimessa.

        Useimmiten tentitkin on etänä joten oppimateriaali saa olla esillä tenttikysymyksiin vastattattaessa eikä tarvitse ulkoa opetella mitään.


    • Anonyymi

      Pääseekö amiksen kautta sisustusarkkitehtuuriksi

      • Anonyymi

        Häh?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh?

        Töh täh.

        Höh?


    • Anonyymi

      Amiksesta yliopistoon on mahdollista lähinnä kaupallisella alalla, joka on alusta loppuun ylimmälläkin tasolla amiksen tapaista puuhailua ja on aina ollut. Muuten amiksesta yliopistoon on hyvin harvinaista, vaikka se onkin mahdollista.

      Jos täältä kysellään neuvoja, aika heikot on lähtökohdat.

      • Anonyymi

        On siellä yliopistossa helpompiakin linjoja kuten teologinen, suomen kieli ja kulttuuri, käsityön/kotitalouden opettajan linja tms.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe