"-Millainen Suomalainen kulttuuri on? "

Väinämöisen maa

"-Millainen Suomalainen kulttuuri on? "

Tällaisen kysymyksen minulle esitti Itävaltalainen turisti. En osannut vastata. Onko sitä edes olemassa?

Minun mielestä koko länsimaa on niin samanlainen, että joukosta erottuu vain harvat maat, kuten Englanti ja Ranska.
Suomalaiset taitaa olla sulautuneena isoon massaan niin hyvin, ettei omaa kulttuuria ole jäänyt.

Tai ei siitä ainakaan saa julkisuudessa puhua, kun sekin on rasistista muita kohtaan. Jospa aletaan olemaan kansalaistottelemattomia ja aloitetaan oikein Suomalaisen kulttuurin vahvistamis vallankumous?

51

2956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vahvistusta kaipaa

      suomalainen. Pois heimosodat, ja yksimielisesti omiemme kannalle!
      Se on voimaa ja vahvuutta.

    • Luonnonoikku FIN

      Pitää mennä juurille. Kyllä suomessa on oma kulttuurinsa jota emme välttämättä niin tunnista kun elämme siinä mukana kaiken aikaa. Meillä kaikki liittyy läheisesti luontoon, siitä riittää ammennettavaa esim jokamiehen oikeudet on keski-eurooppalaiselle käsittämätön asia. Juhannuksen vietto Suomessa on kultttuuria parhaimmillaan, sekoitus pakanallista kulttuuria ja nykyaikaa. Juhla jota kaikki haluavat viettää luonnon helmassa.

      Suomen erottaa muista länsimaista juuri luontoon liittyvien kytkösten kautta. Niitä kannattaa korostaa.

      • saunavihta/vasta..

        Juhannus ei ole suomalainen "keksintö".


    • Mitäääh ?

      Mitä hemmetin ihmettä sinä pöliset? Etkö sinä ole suomalainen, jos et osannut vastata. Oikea vastaus on: monimuotoinen.

      Tiedätkö muita maita, jotka ovat niin pullollaan kaikenkarvaisia kesätapahtumia, kuin Suomi? Miltei joka niemi, notko ja saarelma ovat jos jonkinlaisen tapahtuman paikkoja. On Porin Jazzia, Seinäjoen tangomarkkinaa ja suuri määrä muita festareita. On Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuhmon Kamarimusiikit ja kaikki pienemmät klassisen alueen soitot. Kansanmusiikillakin on Kaustisissa omansa ja niitten historia on piiitkä. Etkö ole ikinä kuullut näistä?

      Kesäteattereita löytyy myös melkein joka paikkakunnalta, niin ammattimaisia kuin varsinkin harrastelijavoimin pystyyn nostettuja ja toimivia. Kotiseutumuseoita löytyy pienistäkin kylistä, suurten paikkojen museoista puhumattakaan. On taidekeskukset Retretti Punkaharjulla ja Salmela Mäntyharjulla kuva- ja veistostaiteita varten ja pienempiäkin vaikka kuinka.

      Nämä kaikki edustavat suomalaista kulttuuria, ne ovat suomalaisten tekemiä, järjestämiä ja ylläpitämiä. Miten ne ovat menneet sinulta ohi?

      • Kultiton.rooli

        Mikähän kumma se on, kun minua ei kiinnosta pätkääkään tuollainen "kulttuuri"? Pelkkää helvetillistä meteliä ja häiriköintiä, joutavaa horinaa ja roiskimista melkein kaikki.
        Oppineemmat sanovat, että se sana kulttuuri on aikanaan tarkoittanut maanviljelystä. Jollakin ulkomaan vanhalla kielellä.
        Ehkä sitten en ole suomalainen? Kaikki esivanhemmat ainakin 300 vuotta taaksepäin minusta ovat olleet suomalaisia. Sitä vanhemmista löytyy muutama ulkomaalainenkin. Saksasta, Skotlannista ja ruåtsista.


      • Puunjuuret

        Ketä kiinnostaa mikäkin, kulttuurinsa kullakin. Sullakin. Näkyy suvun kulttuuriperintö kuitenkin kiinnostavan. Oman isänpuoleisen sukuni historiaa tiedetään taaksepäin 1600-luvulle. Siitä osoituksena ja kertomuksena on taulu meirän muorin seinällä. Saa nährä tuleeko se joskus meikälle.

        Kultti ja kulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Kulttuurilla kehitetään hengen hedelmiä, kasvatetaan käsitystä elämästä ja maailmasta. Kultti sen sijaan palvoo jotain, uskontoa ja / tai jumalia tms.


    • ...

      Mitä lie tarkoittanut "kulttuurilla".

      Joillekin se on Nightwish, toisille Kutri Heluna, kolmansille EP Salonen. Taikka sitten potunnostokone.

      Ite aattelen asiaa sivistyksenä. Sitäkin montaa sorttia. Tarkoitan enenpi sydämen sivistystä, kuin koulussa ulkoaluettua kamaa. Just oli yhden amislaisen kanssa vääntöä, sillä kun ammattikorkeatutkinto, nuorella pojalla, eikä tajua yhtään mistään yhtään mitään. Voi olla, että kiroilen enenpi kuin se, mutta en tee sikailuja kuin se. Koko suku ylpeä potunviljelijästään, ei muut, kulmakunnan suurin juntti se on.

      Mutta hyvähän tuo tietenkin, että edes itse on tyytyväinen itseensä.

      Tossa muuten yks puoli suomalaisesta kultuurista. Vaatimaton saa olla. Saa olla leuhkakin, mutta sitten pitää olla jotain, millä leuhkia. Harvalla varaa leuhkia, suomalaisessa kulttuurissa.


      =DW=

    • Roskakulttuuria

      Suomalaisuutta on:

      Kitkeryys, Katkeruus, Kateus

      Jos naapuri ostaa Mersun toivotaan sen sijaan että itse voisi myös ostaa, että naapuri ajaa kolarin ja menettää Mersunsa. Sitä on suomalaisuus.

      Suomessa on "monikulttuurisuus"

      Oman kansan identiteetti pyritään nihiloimaan.

      Kansojen identiteetti tuhotaan nihiloimalla niiden isänmaallisuus (nationalismi) ja kulttuuri (roskakulttuurilla) ja koko kansa tuhotaan sekoittamalla se siirtolaisilla sekakansaksi, jolla ei ole omaa identiteettiä eikä kulttuuria eikä tahtoa, on vain keskinäistä riitelyä ja nahistelua, kuten nyt koko Euroopassa.

      • Sikaasyövä.julkihetero

        Sitten en ole sinun kriteeriesi mukaan suomalainen vaikka sukututkimukseni mukaan kaikki esivanhempani 300 vuoden taakse ovat kantasuomalaisia. Jos naapurini ostaa Mersun, ei se minua haittaa vaikka salaa harmittelenkin (autoteknikkona) hänen valintaansa. Minä pystyisin ostamaan vaikka Maybachin (etsi Googlella), mutta niin hullu en ole. Minulle riittää käyttöauto, en tarvitse näyttöautoa niinkuin pienimunaisemmat (minulla 19 cm).
        Nuo ulkomaalaiset ja heitä kumartavat valejuutalaisten kätyrit hävetkööt koko olemassaoloaan.


      • karu_on_päätelmä

        Mitä kateuteen tulee käytän usein mielelläni kahdenlaista luokittelua:
        - idästä tulevan perinteen kateus: naapurilla ei saa olla mitään kadehdittavaa joka itseltä puuttuu, muutoin tuhotaan, varastetaan tms. tai järjestetään sen oikeuttamana muita vaikeuksia naapurille
        - lännestä tulevan perinteen kateus: jos naapurilla on jotakin kadehdittavaa hankitaan parempi (tai enemmän, uudempi, suurempi tms.) kuin hänellä, myöntäen naapurin osuus - sitä eliminoimatta - koska tarvitaan eräänlainen ponnahduslauta ja saadaan hyödyllinen ja ilmainen referenssi.

        Jälkimmäinen voi johtaa (ainakin) ulkoisten seikkojen kohentumiseen, luulen, ensin mainittu ei niinkään. Jälkimmäinen voi siten olla vaikkapa rakentavaa, kun ensin mainittu promotoi (lopulta lähinnä) lyhytnäköisyyttä ja rahvaanomaista moukkamaisuutta, rappiota, laiminlyöntiä ja kurjuutta. Ja niin, näistähän on kyllä näyttöä. Luulenpa että kyvykkäät, uutterat, tavoitehakuiset ja fiksut ihmiset herkästi kyllä rakentavat ennemmin kuin hajottavat. Luulen että huomisen(kin) hyvinvointi on kaukokatseisempaa kuin tämän päivän mulle-nyt koska huomenna vissiin kuollaan?

        Näistä voi sitten päätellä ja veivata loputtomiin kumman lajin kateus kuuluu suomalaisuuteen, ja siten siis suomalaiseen kulttuuriin. Jos itä-länsi-vertaus yhtään stemmaa alkaa normaali ihmismieli mielellään plaseeraamaan Suomea maantieteellisesti johonkin näiden suhteen. Ilmansuunnissa ja sijainnissa on kai aika hankalaa yleistää?


    • Mieti sitä

      "Kitkeryys, Katkeruus, Kateus" ovat kylläkin luonteenpiirteitä, ehkäpä suomalaisille kovin ominaisia, mutta kulttuuria niillä ei saada aikaiseksi. Olipa taidelaji mikä tahansa, niin sen luoja ja aikaansaaja ei ole ahdas ajatuksiltaan, kuten kitkerä, katkera ja kade on. Luomistyö vaatii toisenlaista elämänkatsomusta, laajaa ja avaraa näkemystä, ei pienisieluista piipertämistä oman navanseudun ympärillä.

      Äitini on joskus lausahtanut ihmettelyyni ihmisten ajatusten ahtaudesta, että "kun se metsä on vielä niin lähellä", tarkoittaen siis, että siitä ei ole niin kovin kauan aikaa, kun metsäläissuomalainen on kulttuurisen kehityksensä tielle lähtenyt.

      Jos suomalaisen identiteetti häviää siitä syystä, että tänne tulee, asuu ja elää muunkin laisia ihmisiä, niin onko mitään identiteettiä ikinä ollut olemassakaan?

      • Väitteisiin vastauk-

        sia:
        Lainaan kirjoittaja "sitroen.":in viestiä. Hän vastaa muutamiin sitaateissa oleviin väitteisiin näin:

        Väite:
        > "Ruotsinkielinen on paljon parempi ja inhimillisempi koulu"
        Sitroen.:
        Loviisassa taannoin oli muutamia koulukkaita vaihdokkaine toisenkielisissä kouluissa. Suomenkieliset vaihdokkaat ihmettelivät, että rantaruåtsalaiset koulukkaat saivat koulussaan olla ja mölytä tunneilla miten halusivat, suomenkielisissä kouluissa oli vielä jäljellä ainakin osa kurista. Opiskelusaavutuksethan ovat tunnetusti aina olleet rantaruåtsalaisilla heikompia kuin kotimaisilla.

        " Ruotsinkielisillä on paikkoja jatko-opiskeluun"
        Niin onkin. Jos koulutusrasismia ei Suomessa olisi, niin kieliryhmistä riippumatta kaikilla olisi samat mahdollisuudet jatko-opiskeluun. Vain numerot ratkaisisivat, ei kieli. Valtion harjoittama kielirasismi kuitenkin syrjii suomenkielisiä tässäkin asiassa.

        "Ainoa jonka ovat saavuttaneet on kaljottelu ja toisten ihmisten mollaaminen"
        Minulle ei nyt kyllä selvinnyt, kummasta kieliryhmästä kirjoitit. Kaljoittelusta en tiedä, mutta ainakin 30 vuotta on Loviisassa rantaruåtsalaiset koulukkaat toistuvasti jääneet kiinni huumeista.

        "Suomen rikkaimmat ihmiset ja suurimman työnantajat ovatkin ruotsinkielisiä"
        Luepa historian kirjoista, minkä takia. Ja seuraa muutenkin aikaasi, ettei vain löytyisi kielirasismia tässäkin asiassa. Esimerkiksi Luotolan, jota nykyisin Ahvenanmaaksi kutsutaan, asukkaitten verotus on käytännössä nollaluokkaa tai miinusmerkkistä kun huomioidaan, miten sinne mannersuomalaisten verorahoja kylvetään. Ja vastaako esimerkiksi radion ja TV:n kustannukset maksavien kieliryhmien kokoa vai maksaako jompikumpi toiselle tästäkin? Rasismia tämäkin.
        Kyllä näillä eväillä tyhmempikin pystyy rikastumaan ja pysymään rikkaana! Vaan miten kävisi, jos olisimme kaikki tasa-arvoisia lainkin edessä ilman rasismia?


    • Uskomatonta shittiä

      Ootko koskaan miettinyt, mistä ruotsalaisuusviha kumpuaa? Kateudesta? Pitemmästä, kehittyneemmästä kulttuurista? Paremmasta sopeutumiskyvystä? Kevyemmästä mielenlaadusta?

      • sammaa.mieltä

        Kuten se fiksumpi lukija jo poistettujen viestien määrästä voi vakuuttua, nimimerkki sitroen. oli enemmän kuin oikeassa. Rantaruåtsalaisten hätä pohjautuu kateuteen, freuenthalilaiseen harhaoppiin ja vuosisataisen sorron romahtamisen pelkoon. Siksi nimimerkin sitroen. kommentit onkin poistettu. Joillekin se totuuden kertominen vain on kuolemanvakava vika!


      • Erimielinen

        Sitroenin, kuka lieneekään, sinun ja minun totuuteni ovat kaikki aivan eri asia. Osaatkohan arvella miksi?


    • bravo5

      Suomi on osa venäjää, näkyy jo teitä ajellessa (2013)on turhaa kuvitella mitään muuta vaikka kuinka halutaan.

      Yritetään rallienglannilla olevan mahtava vaikutus--ruotsinkielellä ei kannata edes yrittää siihen eivät aivot riitä--tulee liian aikaa ottavia vastauksia.

      • yks_montun_asukki

        Enpä nyt halua Ruotsia, ruotsinkielisiä ym. puolustella tarpeettomasti. Mutta eikös Ruotsin vallan aikana jotakin Suomeen pystytetty, sen oletetun riiston ja kuppaamisen ohella? Eikös jotakin nettoakin jäänyt ennenkuin valta vaihtui? Eipä liene aukotonta aineistoa kellään olemassa milloin olisi muutoin kurassa ja montussa asuminen nykyiselleen vähentynyt, mikä toisi tarpeellista vertailupohjaa asiaan.

        Jos joku (yhä) ruotsia Suomessa puhuu eikös ole sellainen suku aika kauan täällä sinnitellyt, isovihat ja nälkävuodet, ja joko voisi laskea aikalailla suomalaisiksi? Toki on sitäkin porukkaa joiden mielestä Suomen pitäisi (yhä) liittyä Neuvostoliittoon... näistähän isännistä voi sitten vaikka valita, ja historianhan voi laittaa mieleisekseen Suomi24:ssä.


    • Saparo
    • att2

      Olisiko lääkkeet jääneet ottamatta?

    • vanhaan aikaan oltiin ruotsin alusmaa jota ruotsikäytti raskaasti , otti miehet sotilaiksi tappelemaan . verotti , ja pakotti uskonnonkin Suomeen --nuijasodat ,on Suomi kärsinyt Ruotsalaiset saivat tulla herroiksi suomeen ,että saivat kansan paremmin verotettua ja riistettyä - Kyllä on ihme että Suomi yleensä kesti sen sorokauden ja se oli pitkä 1600 luku oli pikkusen parempi senjälkeen kun Pietari prahe sai hallintoonsa Suomen .
      Siittä juontaa sanontakin Kun oli hyvin se oli Kreivin aikaa.

    • alien&predator ;)

      It's evident that you know what you're writing about and you've managed to do it in an interesting way. I'm curious what will be in the next article – expect to see me here quite often! http://bmw-motorrad.cc/bmw-r75/

    • Busana muslim http://www.jualanbusana.com/ GROSIR BAJU MURAH
      koleksi busana muslimnya http://justsharemythought.weebly.com/blog-weebly-saya/grosir-baju-muslim-murah-meriah-di-indonesia grosir baju muslim harga murah di Indonesia .
      produk tupperware http://lapaktupperware.com/ Tupperware Indonesia
      promo tupperware http://goo.gl/wN50Xo tupperware Indonesia promo bulanan dengan katalog .
      resep kue martabak http://www.resepmartabakmanismini.com/ resep martabak manis mini
      martabak manis http://fritz147.roon.io/martabak-waka-waka resep cara membuat martabak waka-waka .
      Beautiful Bali http://www.vacationbaliindonesia.com/ vacation bali indonesia
      vacation package http://goo.gl/3XMLVL tips for tour and travel to Bali Island .
      crystal X http://distributor-resmi-nasa.blogspot.com/ distributor resmi Nasa
      produk nasa http://myjournalforus.blog.com/crystal-x-obat-penyakit-wanita-mudah-dan-muram/ mengobati penyakit kewanitaan dengan produk Crystal X dari NASA .
      Grosir hijab https://grosirhijabku.wordpress.com/ Grosir jilbab murah, jilbab instan cantik dan gamis syar'i secara online
      BUsana muslim http://backlink080.id1945.com/blog/uncategorized/hijab-dan-perempuan/ jual grosir hijab dengan harga murah dan sesuai syar'i .
      radang usus http://obatradangusus.blogspot.com/ Radang Usus
      obat radang usus http://fritz147.roon.io/radang-usus-buntu-merupakan-peradangan-pada-usus-buntu obat alami untuk penyakit radang usus .
      barang unik http://www.grosirbaranguniklucu.com/ Grosir barang unik lucu murah
      koleksi barang unik http://fritzondemand.tumblr.com/post/108495575454/toko-barang-unik-dan-antik jual grosir barang unik dan lucu untuk suvenir pernikahan .
      busana muslim http://sepatuzeintin.com/ Peluang bisnis sepatu kulit dari zeintin
      model trend https://rickypratamaseo.wordpress.com/2015/01/19/harga-jual-sepatu-wanita-tidak-ditentukan-dengan-pukul-rata/ jual sepatu wanita dari produsen harga murah .
      busana muslim http://grosircibaduyut.com/ Grosir cibaduyut, Jual sepatu, pakaian dan busana muslim online
      katalog produk http://justsharemythought.weebly.com/blog-weebly-saya/january-17th-2015 jual sepatu wanita kulit bahan berkualitas dari cibaduyut .
      agen sbobet http://vivobetting.org/ Agen SBOBET Terpercaya
      akun sbobet http://goo.gl/BnS1Gu judi bola online dan agen sbobet terpercaya .
      Slimming tea http://www.slimmingtrust.com/ Slimming option
      natural slimming http://goo.gl/ndZ61u how to get slim healthy and naturally .
      masalah kewanitaan http://solusipenyakitkewanitaan.com/cara-mengatasi-keputihan-dengan-obat-herbal-tradisional-crystal-x/ jual crystal x asli
      petunjuk pemakainnya http://mynewdublog.bravesites.com/entries/general/penyakit-kewanitaan-penyakit-kewanitaan-yang-sering-menyerang penyakit kewanitaan yang sering menyerang dan penanganannya .
      Crystal X http://www.cintacrystalx.com/ Crystal X
      penjelasan produknya http://myjournalforus.blog.com/crystal-x-obat-untuk-mengatasi-penyakit-kewanitaan/ crystal x obat untuk mengatasi penyakit kewanitaan .
      mengobati jerawat http://fatih-io.biz/ penyebab jerawat
      mengatasi jerawat http://pondokartikelku.blogspot.com/2015/01/khasiat-mengatasi-jerawat-dan-flek-hitam.html cara mengatasi jerawat dengan obat herbal dan medis .
      tas wanita http://dejimmyshop.com/ Jual Tas Wanita Murah KW Super
      trend tas http://goo.gl/oTlZPI jual tas wanita dengan harga diskon dan model terbaru .
      hair and makeup http://www.dressmakeupsite.com/ cheap wedding dresses
      dress collection http://goo.gl/pR9m5T wedding makeup should apply after wearing the dress .
      membuat blog http://trikmudahseo.blogspot.com/2014/07/cara-membuat-blog.html Cara membuat blog anda tampil keren
      review blog http://goo.gl/MWS49W belajar cara membuat blog dengan mudah saat ini juga .
      akun email http://trikmudahseo.blogspot.com/2014/09/cara-membuat-email-baru-di-google-gmail.html Bagaimana cara membuat email baru di GMAIL
      info web http://goo.gl/m9uJ4i mengenal penggunaan email terbaru di tahun 2015 .
      jual online http://www.evafashionstore.com/ toko online sepatu dan tas wanita .
      jual sepatu http://www.jualmurahshop.com/ jual murah aneka produk online dan terpercaya .

    • thomaski
    • Mamutusta_lisää

      Suomi on junttimaa jossa on elänyt orjakansaa aina koko historiansa ajan,orjuuttijana vuorotellen venäläiset ja ruotsalaiset.

      Tästä johtuu ahdasmielisen kansan mielenterveysongelmat ja ahdistava ilmapiiri jokapuolella Suomea.

      Kaupunkeihin alkoi laajempi muuttoliike vasta 1970 luvulla joten pari sukupolvea alkaa vasta olemaan ns. kaupunkilaisia mutta junttius on siitä huolimatta vieläkin tiukassa kansassa,se ei muutu kuin sekoittamalla tänne eri kansallisuuksia, mikä tapahtuukin juuri nyt ja juntit haraavat vastaan.

      On ilo seurata junttien valitusta ja seurata heidän surkuhupaisaa kitinäänsä mukamas isänmaallisina ihmisinä,eihän täällä tule edes kantasuomalaiset keskenäänkään toimeen joten mamuja vaan lisää niin alkaa asenteet muuttumaan

      Suomalaisuus on katoavaa kansanperinnettä myönsitte sitä tai ette mutta näin tulee tapahtumaan, ihan vain seuraamalla lapsilukuja mitä Suomeen syntyy voi johtopäätökseen päätyä jokainen.

      • junttien_tyrannia

        Tuosta on suurin osa ikävää tosiasiaa. Ikävää on kyllä sekin, että (kiistaton) junttikin on maansa äänioikeutettu kansalainen, jolloin juntin tahto voisi olla nykytilasta poikkeava. Toisin sanoen tehdäänkö asioita loppujen lopuksi joka tapauksessa (mahdollisesti ja juntin) kansan tahdon vastaisesti? Jos juntit haluavat pitää maansa vaikkapa muuta ymmärtämättä (tai tahallaan) takapajuisena eikös heillä ole (enemmistön vallitessa) siihen oikeus? Mielestäni siihen kiteytyy kansan tahto ja vaikuttamismahdollisuudet. Älykäs, valveutunut ja vaihtoehtoja tutkiva osa porukasta on joka tapauksessa aina marginaalissa. Vai meinaako joku että joka iikka vaan sen kun painelee yliopistoihin tai johonkin Nasaan ja Mensaan heti kun vain huvittaa?


    • raracantik

      Sadar akan pentingnya fungsi rem pada mobil, baik itu tromol maupun cakram, maka sudah sepantasnya kita selalu menjadi kondisi rem dalam keadaan terbaik, hal ini akan sangat menentukan fit atau tidaknya kondisi mobil. lihat ulasan lengkapnya di http://rungans.blogspot.com/2015/11/kashiyama.html">MK Kashiyama Brand Spare Part Mobil Berkualitas untuk Kampas Rem, Rem Cakram & Tromol Terbaik di Indonesia

    • raraimut

      Sadar akan pentingnya fungsi rem pada mobil, baik itu tromol maupun cakram, maka sudah sepantasnya kita selalu menjadi kondisi rem dalam keadaan terbaik, hal ini akan sangat menentukan fit atau tidaknya kondisi mobil. lihat ulasan lengkapnya di http://rungans.blogspot.com/2015/11/kashiyama.html MK Kashiyama Brand Spare Part Mobil Berkualitas untuk Kampas Rem, Rem Cakram & Tromol Terbaik di Indonesia

    • sasanu
    • rown

      Perlindungan Asuransi Kesehatan Dengan Unit Link Commonwealth Life
      http://newbipemula.blogspot.co.id/2015/11/unit-link-commonwealth-life-jos.html
      http://towarzyszka-smierci.blogspot.co.id/2015/11/perlindungan-asuransi-kesehatan-dengan.html
      http://akudankamubeda.blogspot.co.id/2015/11/perlindungan-asuransi-kesehatan-dengan.html
      http://subagiobro.blogspot.co.id/2015/11/perlindungan-asuransi-kesehatan-dengan.html
      http://brooklynatlantis.poly.edu/view_profile.php?userid=40400
      http://tickytales.blogspot.co.id/2015/11/perlindungan-asuransi-kesehatan-dengan.html
      http://boinc.umiacs.umd.edu/team_display.php?teamid=22077
      http://milkyway.cs.rpi.edu/milkyway/team_display.php?teamid=24523

    • nomi13
    • poooo

      Minun mielestä täällä ei ymmärretä luettua/kysymyksiä

    • SuomiNousuun

      .. suomalainen puhuu vähän mutta asiaa !

    • papukaijat

      suomalainen kulttuuri ratsastaa lähimenneisyyden kohokohdilla, ummistaen silmänsä nykytilalle. Yhä vieläkin vedotaan Talvisodan henkiin ja lottovoittona syntymiseen. Yhtä relevanttia tässä kurjuudessa olisi viitata johonkin Oolannin sotaan ja jatkaa tunarointia. Maailman paras terveydenhoitokin on hyvä lakkaamatta mainita vaikka siitä on vaikeaa asianomaisen tehdä havaintoja.

      • Kannattaisinukkuayöllä

        Mitä hemmettiä sinä höliset? Oletko ikinä osallistunut esim. yhteenkään kesäiseen tapahtumaan: teatteri-, musiikki-, taidenäyttely-, urheilu- ... ja mitä kaikkia niitä onkaan? Ne edustavat kaikki suomalaista kulttuuria, parhaimmillaan tai pahimmillaan, mutta kuitenkin. Talvisotaa en pitäisi kulttuuripläjäyksenä.

        Terveydenhoidosta ei tietenkään voi tehdä havaintoja jos ei ole siellä asiakkaana tai toimi alan tehtävissä. Sama koskee koulua, vaikka sitäkin jotenkin mitataan ja arvioidaan ja hyvänä pidetään. Mutta nämähän ovat kiinni siitä mihin verrataan. Ovat ne aika hyviä saavutuksia näin nuorella kulttuuritaustalla.


      • Huonopila

        Mitä helweetteä toi tarkoittaa? 11 x kommentti!


    • yuyuni
    • Kuin niinistö näki apinanlailla puu on hyvä.

      Suomi kokonaisuudessa on apinan tasolla.

    • resia
    • kansa on apinoita----.

      • ITE-sinä-oot

        apina!
        Senkin paskiainen, lakkaa jo hokemasta tuota!!


    • MIKSI-mihin-tarkoituk

      Ruotsissa varastetaan torjunta-aineita maatiloilta
      Keväällä käsiin rähäjtänyt buumi askarruttaa Ruotsin poliisia, joka ihmettelee mihin käyttöön aineet mahdollisesti menevät.

    • aisya
    • obatginjal

    Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe