Tekemistä yksinäiselle?

ekdkdkdkdkdkkd

Tajusin juuri etten ole tehnyt pitkään aikaan mitään muuta kuin ollut kotona, kaupassa ja ulkoilemassa jossain lähialueella. En ole edes töissä. Mihin sitä voisi yksin mennä? Olen ollut niin kauan eristyksissä etten edes uskalla kohta mennä minnekään, siksi ajattelin ruveta käymään jossakin vähän säännöllisemmin. Minulla on siis sos. tilanteiden pelko, sekään ei tosin tarkoita että pelkäisin joka ikistä sosiaalista tilannetta.

Yksin tässä olisi siis tarkoitus liikkua. Elokuviin en taida uskaltaa mennä toistaiseksi, siellä joutuu istumaan keskellä ihmisiä eikä pääse pakoon jos paniikki iskee. En ole edes käynyt elokuvissa seitsemään vuoteen. Onko jotain hyvää sivustoa mistä näkisi tulevia (esim. kulttuuri, urheilu) tapahtumia? Antakaa joitain ehdotuksia mitä muuta sitä voisi tehdä. Aivot ovat niin turtuneet tästä yksinäisyydestä ettei mieleen edes tule mitään.

5

1622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no heipä hei!

      Jos toi muka on rehellinen kirjoitus, niin antaisin ohjeeksi, että älä halveksu kotona olemista ja liikunnan harrastamista; se on ihan tavista! Miksi mainitsist, että et ole töissä, nimettömän ilmaisussasi? Ei liity palstan aihepiiriin, palstan aihepiiri on "Yksinäisyys". On erikoista ja rasistista logiikkaa juontaa yksinäisyys käsitteeseen työttömyys. Mulla käy aidosti sääliksi, jotka kirjoittaa vihajuttuja tänne Suomi24:n.


      Kuule tekemistä sulle: teet vaikkapa marjapiirakan. Ensin käyt kauniissa, nyt kauneimmillaan olevassa, suomalaismetsässä keräämässä pari tuntia mustikoita ja sitten leivot marjapiirakan. Olen aivan varma, että et ehdi miettiä "yksinäisyyttäsi" moneen tuntiin, siinä touhussa. Tietysti mikäli ja jos olet urpo, jonka ainoa ystävä on netti ja tietokoneet ja jos olet paha ihminen, ei varmasti siinä tapauksessa sun persettäsi saisi koneen äärestä edes hinaaja siirrettyä kiusaamisintressiltä, mutta kirjoitan ystävällisellä oletuksella.


      Itse en ole yksinäinen ja luen näitä Suomi24-keskustelupalstoja tyypillisesti ja ihan aidosti pelonsekaisella kauhulla aina, mutta tosiaan ihan easy marjapiirakan ohje on sellainen, että ostat vaikka valmista piirakkataikinaa, keräät sellasen kolmisen litraa mustikoita itse siihen, sit ostat yhden kermaviilin ja yhden maitorahkan ja kananmunia ja vanilliinisokeria ja tavissokeria ja sekoitat kananmunan (1 kpl) puoleen purkkiin maitorahkaa ja puoleen purkkiin kermaviiliä, lisäät desin sokeria, yhden ruokalusikallisen vanilliinisokeria ja sotket keräämäsi mustikat sekaan ja laitat höskän uunipannulle kaulitsemasi valmistaikinan päälle ja uuni 200 astetta, puoli tuntia.


      Vaihtoehtoisesti ja vakavammin kehoittaisin sinua soittamaan jollekin tuntemallesi ja kertomaan huolistasi, jos et halua marjapiirakkaa tehdä. Kai jokaisella joku ihminen on, joka kuuntelee? Pitäisi ainakin olla! Älä ainakaan soittele radioon tai television chatti-ohjelmiin: koen syvää myötähäpeää aina, kun kuuntelen yksinäisiä, joilla ei ole mitään asiaa ja jotka soittelevat studioon juontajille, jos kuuntelen radiota.:/ Enkä tarkoita ivata, en mitenkään. Samaten minusta on noloa nähdä, että aina samat ihmiset ovat netissä kommentoimassa, oli asia mikä oli.:D Sinä tosin et välttämättä kuulu sellaisiin, en väitä mitään sinusta. Ymmärrät toivottavasti.

      Kuule yksin sitä on ihan jokainen ihminen tässä maailmassa, viime kädessä. Ja vähemmän silti yksin, kuin mitä olisi olla yksin maailmassa. Ehkä sinäkin vain luulet olevasi yksinäinen. Jos oikeasti olet todella yksin, olen varma, että sinulle löytyy kavereita ja juttuseuraa, mutta valitse sydämesi mukaan, koska ainakaan mitkään kapakat eivät ystävyyttä tarjoa. Älkääkä nolatko mun kaltaisia satunnaisia Suomi24:n kirjoittavia. En ole syypää kenenkään yksinäisyyteen.


      Mä en ymmärrä, että miksi yksin ei voisi käydä vaikka syömässä tai festareilla tai missä vaan. Toki tietysti jos on työtön, raha asettaa rajoituksia - kuten se asettaa kaikille, mutta Suomen kesässä on hirveän paljon tekemistä. Itse jos olisin yksinäinen, ajattelisin varmaan, että parempi yksin kuin huonossa seurassa.:) Ainoa mitä en tosin itsekään tule enää koskaan tekemään, on baariin meneminen yksin. Mulla on ystäviä ja hyviä ja fiksuja ovatkin, mutta sen verran törkeää kohtelua sain jokin aika sitten kun menin yksin lähiöräkälään yhdelle tuopille, että vieläkin voisin vääntää sen pitkänokan miespuolisen minua törkeän seksistisesti arvostelleen nenän solmuun, joka alkoi arvostella mun vaatetusta, eukkonsa katsoessa vieressä... V*ttu idiootteja sellaiset, jotka luulee, että baariin kukaan menee hakemaan seuraa, tai että jos nainen on yksin yhdellä tuopillisella, että se muka oikeuttaisi siihen, että mäntit alkaa arvostella, millaisiin vaatteisiin on pukeutunut,. V*ttu varmaan lakana mun olisi pitänyt pukea päälleni, niin se jokukin pässi ei olisi tullut arvostelemaan. Rumien ihmisten seurassa rumat vaatteet.

    • 1+15

      Menovinkit riippuvat asuinpaikastasi. Huomenna esimerkiksi Helsingin Alppipuistossa on ilmaistapahtuma, johon on helppo tulla ja josta pääsee pois jos alkaa ahdistaa. Oman kaupungin menovinkit löytyvät luultavasti tämän päivän lehdestä ja googlettamalla.

      Tuo ylläoleva kirjoitus jätä omaan arvoonsa.

      • *ap

        unohdin tosiaan kertoa että asun Helsingissä. Ehkä tuota alppipuistoa voisi harkita. Enkä tuota ylempää viestiä edes ymmärtänyt :D


      • no heipä hei!

        Rehellisyys nettipalstalla pitäisi sinusta jättää "omaan" eli vähäpätöisempään "arvoonsa", niinkö? Sori, mutta itse en usko kenenkään yksinäisen hakevan sosiaalista hyväksyntää tuntemattomilta netin tällaisella julkisella palstalla kertomalla, että mitä muka on viime päivinä tehnyt. Jos sä luulet olevasi kovinkin hyvä ihminen, niin kerro ystävällisesti kiitos minullekin sivulliselle, että millaisten nttiyhteisöjen jäsen kenties olen toivomattani ja ilman osallisuutta, kun olen tässä kirjoittanut Suomi24-keskustelupalstoille! Itse en pidä älykkyyden takeena rekisteröidä nettiin nimimerkki, mutta se korpeaa, että mun kaltainen joka sellaista ei koskaan ole tehnyt, että vapaasti katsotte voivanne kohdistaa halveksuntaa minuun, joka en edes ole Suomi24:n sääntöjä rikkonut. Mitäs vikaa siinä on, että en halua tutustua kirjoittajiin, joille olen Suomi24:a kirjoittanut? En halua mitään v*un Suomi24-sähköpostia
        ( vihaan sähköpostia muutenkin, ja käytän sitä vain pakollisiin asioihin), enkä v*ttu ikinä tunkisi kuvaa naamastani mihinkään nettiin. Enkä kuulu Facebookiin, enkä ole rikollinen enkä mikään epämääräinen.

        Aika kova henkisen väkivallan käyttäjä olet, mikä sitten lienetkin! Sinusta minun ahdistukseni on vähäpätöisempää, kun en usko todeksi netistä lukemaani...


      • Meeri3280
        *ap kirjoitti:

        unohdin tosiaan kertoa että asun Helsingissä. Ehkä tuota alppipuistoa voisi harkita. Enkä tuota ylempää viestiä edes ymmärtänyt :D

        Minkä ikäinen olet? Minulla myös tuo 40.1 sairaus.Voisimme tehdä jotain yhdessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe