Eroa PAM:ista, säästä 520 € vuodessa.

Ex-pamilainen

Laskin, kuinka paljon PAM:in jäsenyys maksaa minulle vuodessa. Se maksaa rapiat 520 € joka vuosi. Kaksi kertaa niin paljon kuin kirkollisveroni, jonka maksamisen myös lopetin aiemmin eroamalla kirkosta. Niinpä erosin PAM:ista. Rahat ovat todennäköisesti menneet liiton johtoporukan ruotsinkielisten naisten hilpeiden seminaarimatkojen ja juhlaillallisten kustantamiseen.

Mitä olen saanut kaikkina näinä vuosina liitolta tuolla 520 eurolla, jonka olen joka vuosi maksanut? Ivallista naurua ja halveksuntaa pääluottamusmieheltä, kun olen joutunut työnantajani painostuksen kohteeksi. Palkkaanikin pienennettiin siirtämällä minut matalapalkkaisempaan työhön talon sisällä, ja pääluottamusmies vain nauroi ja sanoi, että työnantajalla on oikeus siirtää minut muihin töihin ja siihen ei liitto puutu.

Sinäkin voit säästää satasia eroamalla PAM:ista. Näin se tapahtuu:
http://www.pam.fi/fi/jasenyys/liitonvaihtaminen/Sivut/Liitostaeroaminen.aspx
Se ei riitä, että eroat liitosta, koska sinä kuulut silti vieläkin Palvelusalojen Työttömyyskassaan ja maksat siitä. Sinun pitää erota kassastakin. Ohjeet siihen:
http://www.ytk.fi/fi/liity_jaseneksi/tyattamyyskassan_vaihtaminen/
Tuon linkin kautta voit vaihtaa kassan jäsenyyden huomattavasti halvempaan YTK:n kassaan.

25

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pampam...

      Olet ottanut pameja enempikin....

      • Ex-pamilainen

        Kyllä, olen ottanut PAM:in (ja entisen Liikealan ammattiliiton) jäsenmaksuja maksettavakseni aivan liian monta kymmentä vuotta. Jo ennen kuin sinä synnyit. Nyt en enää ota.


    • ???

      Voisiko joku taho, vaikka Vapaa-ajattelijat, perustaa sivuston nimeltä http://www.eroaammattiliitosta.fi ?

      Sinne olisi koottu kaikkien Suomen ammattiliittojen tiedot, kuinka paljon jäsenyys missäkin liitossa maksaa, ja ohjeet siitä, miten ammattiliitoista voi erota.

    • koo mikko

      Paskan jauhamista parhaimmillaan:)))

      "Palkkaanikin pienennettiin siirtämällä minut matalapalkkaisempaan työhön talon sisällä, ja pääluottamusmies vain nauroi ja sanoi, että työnantajalla on oikeus siirtää minut muihin töihin ja siihen ei liitto puutu."

    • iinniini

      joopa.... tai älä koskaan liity mihinkään ammattiliittoon/kassaan..... säästyy meidän muitten rahat kun joudut työttömäksi... sehän on paras ratkaisu kaikkien kannalta, siis sun ei tarvi maksaa koskaan mitään mihinkään ja meidän rahamme säästyy meille itsellemme kun jäämme työttömäksi.

      • jo loppu sluuuut

        suus kiinni pelle!Itse erosin tänään pamista n,7vuoden jälkeen,koska en jaksa enää syytää vuodessa 400euroa liitolle millä en mitään ole tehnyt.Aion kuitenkin pysyä työttömyyskassassa.


      • elääkelää
        jo loppu sluuuut kirjoitti:

        suus kiinni pelle!Itse erosin tänään pamista n,7vuoden jälkeen,koska en jaksa enää syytää vuodessa 400euroa liitolle millä en mitään ole tehnyt.Aion kuitenkin pysyä työttömyyskassassa.

        ei se paljon jäsenmaksu ole
        Mulla 0.8%
        jäsenenä 47 vuotta
        töissä yli 50 vuotta
        ikää kohta 65
        jäisköhän eläkkeelle jo?


      • Oi aikoja. oi tapoja
        elääkelää kirjoitti:

        ei se paljon jäsenmaksu ole
        Mulla 0.8%
        jäsenenä 47 vuotta
        töissä yli 50 vuotta
        ikää kohta 65
        jäisköhän eläkkeelle jo?

        Hei,

        melkoinen työura :))

        Kiinnostaa, mikä oli palkka työurasi alussa ja entä nyt? Onko ammattiliitosta ollut Sinulle joskus jotain apua? Millä alalla teet työtä ja onko palvelualan ammattien arvostus ollut aina pohjalukemissa?

        Kaupan myyjä on nykyään sylkykuppi, jonka niskaan vihainen asiakas voi kaataa ilkeydet ja aggressiot. Kaupan alalla ei ole työsuojelua ja myyjä joutuu kuuntelemaan jopa uhkailuja. Asiakas saa huutaa, haistatella, kirota ja ilkeillä myyjille niin paljon kuin huvittaa!


    • Pam kusettaaaaa

      Jep.samaa mieltä.
      Apuja kun tarvii, niin vetkutellaan sen minkä keretään....eli sitä apua ei loppupeleissä saa, kun menee aikarajat täyteen...laiton irtisanominen ja syrjintä vain yhtenä esimerkkinä.

      Kovat on palkat, muttei tulosvastuuta, niin tossa on tulos....mitään ei tarvitse tehdä.

    • paljon nähnyt

      Itse säästän 600 euroa vuodessa, kun erosin Teamin työttömyyskassasta.

    • Eroa heti

      Sinua on huijattu vuosia.

    • Tiesitkö että ne maksut menee automaattisesti verovähennyksiin. Otat kumminkin varmaan palkankorotukset vastaan mitä pam neuvottelee? Mites apu ongelmissa?

      • oman tien kulkija

        paremmat korotukset saa kun ei kuulu pam:iin, näin ainakin omalla kohdallani tapahtuu.


      • HelmiäPAMsioille

        Viime viikonloppuna PAMin syysryypppäjäiset Tampereen kalleimpiin kuuluvassa hotelli-ravintolassa. Sääliksi kävi niitä tarjoilijoita jotka saivat palvella näitä töykeitä, juopuneita Ay aktivisteja. Toivottavasti tarjoilijat eivät enää kuulu tähän liittoon.


    • oletko111

      oman tien kulkija:le
      Olet vaarantamassa yrityksen kilpailukykyä suuripakkaisena, oletko tätä ajatellut?

      • oman tien kulkija

        en vaaranna, meillä maksetaan tuottavuuden mukaan, siksi näitä pam-pam-pameloita ei meillä juuri suvaita.


    • on kortistossa

      nyt oman tien kulkija

      • oman tien kulkija

        kateellinenko olet, oon duunissa ja tulen olemaan, kortistot ovat teitä liittolaisia varten.


    • ei ryöstölle

      Jos saman etuuden saa "yksityisalojenkassoilta" maksu on 99€ / vuosi, niin hullua on maksella 5 x määrä, jostain PAM lehdestä.

    • Entinen jäsen

      Suosittelen minäkin ytk:ta.
      Ennen kuuluin rakennusliittoon ja kyllä harmittaa menetetyt rahat.
      Ajatelkaa että ay johtajat ottavat teidän jäsenmaksuista jopa yli 200000€ vuosipalkan muut edut päälle.

      • Luopuja2

        Olet varmaan halukas luopumaan myös vuosilomasta, lomarahasta, sairausajan palkasta, työterveyshuollosta, suojalaseista tai sosiaalitiloista, jotka ammattiliitto on sinulle neuvotellut?


    • Liity YTK:hon!

      PAM on turha liitto ja se ei saa mitään aikaiseksi! Liiton lehti kolahtaa joskus postilaatikkoon, siinäpä se.

      Miten ja missä se PAM neuvottelee, kun kaupan alalla ei palkka ole noussut juuri lainkaan?! Myyjät ja kassamyyjät ovat osa-aikaköyhiä. Palkkasi on 10-11 €/tunti ja työaikasi on 0-15 tuntia viikossa! Palvelualan työt ovat hanttihommia ja suoraan hanurista! Niihin ei kannata kenenkään hakea!

    • Ylpeä ay-aktiivi

      Ammattiliittohan on muutakin kuin pelkkä työttömyyskassa.

      Työttömyyskassan lisäksi saa erilaisia jäsenetuja, koulutusta joka on ilmaista ja jonka kautta saa jäsenrahoille vastinetta (matkat, majoitukset, ruoat).

      Ammattiliitto ja työnantaja liitto neuvottelee työehtosopimukset. Vain heidän lakimiehillä on tulkintaoikeus näihin solmittuihin työehtosopimuksiin. Mitä isompi on järjestäytymisaste, sitä paremmat asetelmat on neuvotella TESia. Tästä hyvänä esimerkkinä on Paperiliitto.

      Jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen ja se ilmoitetaan suoraan verottajalle ja huomioidaan ennakkoon täytetyssä veroilmoituksessa ja sitä kautta myös mahdollisissa veronpalautuksissa.

      Jos ei olisi yleissitovia työehtosopimuksia, niin työnantaja voisi maksaa palkkaa vaikka 1€/päivä, sillä laki ei määrittele minimipalkkaa. Laissa lukee ainoastaan että työstä on maksettava kohtuullinen korvaus. Mitä se sitten taas tarkoittaa, sen kai ilman työehtosopimusta määrittelee työn tilaaja, tässä tapauksessa siis työnantaja. Hyvänä esimerkkinä toimii puhelinmyyntiin erikoistuneet yritykset. Palkka maksetaan proviisiona joka vaihtelee paikasta riippuen, monesti palkat jätetään myös maksamatta kun et ole tarpeeksi paljon myynyt. Olisiko tämä sinusta hyvä ja toimiva käytäntö?

      Ilman ammattiyhdistysliikettä ja sen tekemää työntekijän edunvalvontaa työelämässä pätisivät viidakon lait. Miettikääpä sitä.

      Lisäksi ammattiyhdistysliikkeen suurin työ tehdään edelleen vapaaehtoistyönä ja solidaarisuudesta myös muita samalla alalla työskenteleviä kohtaan. Miksi kaikki siis saavat korjata nämä hedelmät, vaikka kuuluvatkin ns. Loimaan kassaan ja elävät toisten siivellä? Entä jos työehtosopimukset olisivatkin vain heitä koskevia, jotka liittoon kuuluvat?

      Jokaisellahan on oikeus sopia omasta palkastaan. TES määrittelee AINOASTAAN minimipalkan, jota laki EI määrittele. Paremmin voi aina sopia jos työnantaja siihen suostuu, sehän on vain osoitus kunnioituksesta ja arvostuksesta ammatitaitoa kohtaan.

      • PieniPiruVasempaan

        Toisaalta 520 eurolla saa viikon loman lämpimässä ja jää vielä rahaa juomiinkin.


    • palkanlaskija

      Pamilaisten tilinauhoja kun katselee, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe