En tiedä onko tämä oikea paikka tälle avaukselle, mutta en muuta keksinyt. Minut on sijoitettu 11 vuotiaana ja olin äärimmäisen pettynyt biologisiin vanhempiini silloin. Sijaisperheessä sain kaiken tarvittavan siihen asti kunnes täytin 16 ja muutin opiskelemaan viereiselle paikkakunnalle. Muuttoni jälkeen yhteydenpito sijaisperheen kanssa väheni radikaalisti. Heidän oma lapsensa lähti samaan aikaan samalle paikkakunnalle opiskelemaan, hänelle taasen soiteltiin ja pidettiin normaalisti yhteyttä. Opiskelujeni ajan ihmettelin tätä, kävin kuitenkin heidän luonaan melkein joka viikonloppu paitsi viimeisenä vuotena. Jäin vielä opiskelujen jälkeen paikkakunnalle töihin 4 vuodeksi ja muutin n. 4 kertaa, he kävivät yhdessä asunnossani kerran niiden vuosien aikana. Heidän omien lapsien luona toki kävivät useasti, samaisella paikkakunnalla.
Silloin jo mietin, että olenko vain kateellinen heidän perheelleen, koska itse olen rikkonaisesta perheestä. Nyt olen asunut 10 vuotta omillani joista 3 vuotta takaisin synnyinseudullani, ehkä etsien jotain turvaa josta tarttua kiinni. Koen olevani hylätty, ensin oma äitini hylkäsi minut koska en ollut tarpeeksi hyvä hänelle ja sitten sijaisvanhemmat hylkäsi minut koska en ollut tarpeeksi hyvä heidän perheeseensä.
Olen yrittänyt pärjätä yksin ja mielestäni olen siinä jotenkin onnistunut, onhan minulla hyväpalkkainen työ, rakastava mies ja kaunis asunto.
Ensimmäistä lasta odottelen ja jotenkin on korostunut tämä tukiverkon puute mikä minulla on. Edes biologiset vanhempani ei ole enää elossa.
Hylätty sijaislapsi
31
2965
Vastaukset
- 2+5
Ikävä kuulla, että sinulle on osunut sijaisvanhemmat, jotka eivät ole halunneet jatkaa tavanomaista yhteydenpitoa enää sijoituksen jälkeen.
Oletko itse päätellyt, että et olisi tarpeeksi hyvä heidän perheeseensä ja olisiko mahdollista vielä keskustella sijaisvanhempiesi kanssa, että miksi he eivät pidä yhteyttä - aina on olemassa väärinkäsityksen mahdollisuus, jos asioista ei puhuta.
Jos sitten ilmenee, että et voi enää tukeutua heihin, niin ala luoda itsellesi uutta tukiverkkoa, miehesi sukuun toivottavasti olette yhteydessä ja ellei sinulla ole perheellisiä ystäviä, niin niitä löytyy esimerkiksi perhekerhosta. - Tunteellinen siili
Ehkäpä väärinkäsityksiä on molemmin puolin. Puhumista olen kauan miettinyt, mutten koskaan saa aikaiseksi tai en osaa aloittaa aiheesta keskustelemista ilman, että syyttelisin. Pitäisi kuulemma olla niin kiitollinen heille, kun vieraan lapsen ottivat ja olenkin, tietenkin. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin...
- kuin pahaa satua
Koet että sinun olisi tehtävä aloite?
Onko noin, että sinun pitäisi olla heille kiitollinen? Koska olit tuntematon ja he ottivat sinut? Kannattaa mennä terapeutin puheille, ja etsiä omaa arvoa hyvän tuen varassa.
Vain ehdoton välittäminen ja pyyteettömyys saavat olla motiiveina lapsen kasvatuksessa. Kiitoksen perääminen on alhaista selän kääntämistä. Voi sentään mitä oot joutunut kokemaan! Löytäsitkö verisukulaisia?
Jos lapsi ikään katsomatta ei saa syyttää, nin ei mitkään solmut voi aueta: sinulla on oikeus sanoa kitkeryytesi syy niinkuin kaikilla lapsilla! Hyväkin vanhempi voi loukkaantua, mutta osaa pitää mölyt sisällään. Vanhemman kuuluu mennä itseensä ja pyytää anteeksi, kyllä muuten on vanhemmuus enemmän kuin hukassa! - Sijaisäiti
Minusta sinun ei tarvitse olla kiitollinen mistään. Ei biologisten lastenkaan tarvitse olla kiitollisia vanhemmilleen. Lapsen oikeus on saada rakkautta ja huolenpitoa vanhemmilta, jotka ovat hänet hankkineet, oli se hankintatapa sitten biologinen, adoptio tai sijoitus. Kasvattivanhempasi päättivät ottaa sinut perheeseesi, sinä et pyytänyt päästä heille, kuten et ole pytänyt äitiäsikään synnyttämään sinua, joten et ole mitään velkaa kenellekään.
Meilläkin on "isona" (10 v) meille tullut lapsi, enkä ikinä voisi kuvitella, että katkaisisin yhteydenpidon tuolla tavalla, kun lapsi muuttaa pois. Lapseen pitää sitoutua. Piste.
- Tunteellinen siili
Minulla on semmoinen olo, että mitä olen tehnyt väärin. Missä kohtaa tein virheen, että asiat meni näin. Olen kelannut aikaa edes takaisin etsien jotain tiettyä käännekohtaa, mutten löydä muutakuin pois muuttamisen, ehkä olin vaikea lapsi ja he helpottuivat kun lähdin. En vain muista, että olisin ollut jotenkin normaalia poikkeavampi, ehkä sisäänpäinkääntyneempi kuin muut.
Muutama sukulainen on löytynyt uudestaan kun muutin kotiseudulle ja olen lähentynytkin heidän kanssaan mukavasti.- 2+5
Kuulostaa siltä, että olet ollut sijoitettuna perheeseen, jonka aikuisille ei ole ollut selvää se, ettei ole lapsen "vika", kun hänelle etsittiin uusi koti, eikä sijaisperhe missään oloissa voi vaatia kiitollisuutta lapselta - ei edes sitten, kun tämä on aikuinen. Sijaisvanhemmuus on aikuisten oma valinta, mutta sijoitetuksi lapseksi ryhtyminen ei ole lapsen valittavissa.
Sikäli kun mahdollista, niin hakeudu terapiaan, että voisit käsitellä hylkäämiskokemukset asiantuntijan kanssa ja voisit hyväksyä sen, että et ole syyllinen sen enempää syntymävanhempiesi kuin sijaisvanhempiesikaan tekemisiin tai tekemättä jättämisiin.
- Tunteellinen siili
Kiitos paljon tuesta, ajattelin jo että tällainen on ihan normaalia käytöstä tms. Minäpä kysäisen neuvolasta, josko sieltä saisi apua. Mieluummin hieman purkaisin tätä ennen lapsen syntymää, että pää tuntuisi kevyemmältä.
- Ups...hei:
Neuvola ei tarjoa tasokkaan terapian eheytystä. Nlan työntekijät on ulkoapäin ohjeistettu, mutta oikea terapia on eri. Jos välität lapsestasi, ei kannata siis neuvolassa puhua tuntemuksistasi: Olet heille "riskiäiti" :( ikävä kyllä...vaikka vaikutat oikeamieliseltä ja just sinussa on potentiaalia vanhemmuuteen. Älä pliis mene avautumaan Varhaisen Puuttumisen koulutuksen saaneille! On vain ajan kysymys milloin tuo varpu todellakin kielletään kauheana kokeiluna :O
- oifho
Juuri näin 2 5, veit sanat suustani! Sijoituslapsen ei pidä milloinkaan joutua olemaan kiitollinen siitä, että hän on saanut lapsuutensa kannalta välttämättömän perushoivan ja huolenpidon - jokaisella lapsella tulisi siihen olla oikeus! Toki on hyvä olla kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä elämässä on - se auttaa oivaltamaan, miten paljosta voikaan olla onnellinen. Kuitenkin olen samaa mieltä kuin 2 5 siinä, että käsittele ihmeessä nämä kokemukset ammattilaisen kanssa. Se ei todellakaan tee sinusta heikkoa, vaan vahvan ihmisen, joka haluaa tasapainoisen ja onnellisen elämän. Kaikkea hyvää sinulle :)
- Ikuisesti kahdestaan
Minut huostaanotettiin n. 5-vuotiaana ja sijaisperheeseen pääsin 8-vuotiaana. Siinä ne vuodet meni, kunnes ollessani 13-vuotias he eivät, omien sanojensa mukaan, enää jaksaneet kanssani... Päädyin taas lastenkotiin. Tapahtuneesta tuli tänä kesänä kuluneeksi 20 vuotta.
Aina kun harvoin ohimennen tapaan entiset sijaisvanhempani vaihdamme pari sanaa ja joulukortit lähetämme. Koskaan emme ole puhuneet miksi he eivät jaksaneet kanssani tai miten se minuun, kerran jo hylättyyn lapseen vaikutti. Onneksi minulla oli kuitenkin suhde biologisiin vanhempiini ja olemme rakentaneet suhteemme uudestaan. Isäni nukkui pois joitakin vuosia sitten mutta onneksi minulla on vielä äiti.
Nyt pienen lapsen (5kk) äitinä on tullut tunne että tahdon puhua asiasta sijaisvanhemmilleni. Kuitenkin 20 vuotta välissä ei tee asiasta helppoa... Ehkä kirjoitan heille kirjeen ja kerron kuinka minä koin asiat ja kuinka ne ovat vaikuttaneet minuun aina näihin päiviin asti.
Olen kaikesta huolimatta pärjännyt elämässä ja kaiken hylkäämisen jälkeen tiedän etten itse tule koskaan kohtelemaan omaa lastani niin! - hopeapajukko
Hei!
Olen itse sijaisvanhempi ja meillä vähän samanlainen tilanne, siis sikäli että meille tuli sijoitettu lapsi myös samalla tavalla "isompana" ja meillä on biologisia lapsia ennestään.
Muutama ajatus tuli mieleen; eli sinähän menit tosiaan aika isoja perheeseen, joten kiintyminen yms. on kovasti erilaista kun jos olisit mennyt perheeseen vaikka 1-2v. Ehkä sinun, mutta monesti aikuisten kiintyminen on hidasta ja kasvaa vuosien ja yhteisen ajan/muistojen/läheisyyden/huolenpidon myötä. Lähdit perheestä jo sen 5-vuoden päästä, joten ajanjakso ei ollutkaan niin kovin pitkä. (syy ei tietenkään ole sinun tai oikeastaan kenenkään mutta voi selittää sitä, mikseivät vanhemmat pidä paljon yhteyttä, ehkä kiintyminen ei ehtinyt niin syväksi)
Toinen asia, sijoitetun lapsen ei tietysti ole mikään pakko enää aikuisena olla yhteydessä sijaisvanhempiin (ja toisinpäin tietysti myös) vanhemmatkin voivat kokea ettet enää halua olla tekemisissä heidän kanssaan tms. Nythän te olette samalla viivalla, kaikki aikuisia ja kaikki voivat osaltaa ylläpitää hyviä suhteita. Vanhammat voivat kokea etteivät halua tyrkyttää seuraansa tms.
Tai sitten he ihan vain kokevat että hoitivat hommansa hyvin ja se on siinä...en tiedä miten paljon silloin korostettiin että toivotaan elinikäisiä suhteita.
On toki mahdollista myös se, että biolog. lapsissa on heille riittävästi, eli heillä ole olisi enää aikaa/kiinnostusta muihin, mikä tietysti on surullista. Varsinkin silloin kun sinullakin, kun odottaa lasta alkaa miettiä näitä suhteita vanhempiin ja olisi kovasti tärkeää että olisi välittäviä aikuisia tukena.
Jos sinulla vain riittää rohkeutta niin ottaisin yhteyttä ja yrittäisin kertoa tuntemuksistani, en niinkään syyllistävään sävyyn vaan siihen sävyyn että kaipaisit heidän seuraansa ja haluaisit heidät elämääsi ja toisinpäin. Kyllä suhteita voi rakentaa jälkikäteenkin ja voihan olla että he kovasti haluaisivat myös olla tekemisissä mutta välttämättä ei vaan ole taidot ja rohkeus siihen riittänyt...- Oma onni
"Nythän te olette samalla viivalla, kaikki aikuisia ja kaikki voivat osaltaa ylläpitää hyviä suhteita."
Tuo on teoriassa totta, mutta ylivalta on sijais-"aikuisilla". Tämä aikuisen ikään varttunut nainen ei ole tasavertainen kasvatusperheen kanssa! Hän on puolustuskannalla ja varsinkin jos hänen pitäisi olla kiitollinen jostakin mistä ei tarvitse olla kiitollinen, ei vie keskustelua mihinkään suuntaan. On mahdoton altavastaavana jaksaa "keskustella" marttyrimäisten ihmisten kanssa ilman vahvaa tukihenkilöä. Tuohon törmää ihan moni aikuinen lapsi biologisenkin vanhemman kanssa.
Oma turvallinen terapia ehdottomasti ensin, ainakin. Tai vaikka väkivaltaryhmä, missä usein käy myös muita kuin puolison väkivaltaa kokeneet. On hyvä tunnistaa että syy ei ole itsessä. Tietysti kasvattivanhempien luonteita ja motiiveja heidän käytökseen voi yrittää ymmärtää, mutta ap on se tärkein hahmo, jonka kuuluu saada löytää itsensä ja arvokkuutensa. Sitä kautta ap voi oivaltaa, että ei hänen tarvitse odottaa "kasvattajiensa" hyväksyntää.
- maailmalla
Kysy sijaisvanhemmiltasi ?? Minulla on tilanne, että haluaisin olla entisen sijaislapseni tukena ja turvana. Mutta se on niin rajoitettua sosiaalitoimen puolesta, että en tiedä mikä olisi viisasta ja mikä ei entistä sijaislasta kohtaan. Odottelen hänen aikuistumistaan ja että voisimme puhua nämä asiat.
On vastaus sijaisvanhemmiltasi mitkä tahansa, niin olet saanut vastauksen kunhan kysyt. - Vi123
Mutta sinähän olit heillä vain sijoitettuna. Mikä sai sinut olettamaan, että he olisivat yhteydessä sinuun nyt aikuisiälläsikin?
- valitettava totuus
on se että sijaisvanhemmmat eivät rakasta sijoitettua lasta, lapsi on heille pelkkä objekti, ja elannon lähde.
- sijais ja adoptio äiti
valitettava totuus kirjoitti:
on se että sijaisvanhemmmat eivät rakasta sijoitettua lasta, lapsi on heille pelkkä objekti, ja elannon lähde.
Asioita ei voi yleistää. Itselläni on adoptio sekä sijaislapsi. Rakastan heitä todella paljon, he ovat lapsiani. Haasteita on paljon. Elämän alku on lapsilla varmasti ollut rankkaa. Eivät he ole elannon lähde. Jos elantoa olisin ajatellut, en olisi lapsia valinnut. Toivon, että saan pitää lapset elämässäni aina, ehkä sitten joskus mummina. Maailmassa on monenlaisia vanhempia..... Oli ne sitten bio, adoptio,sijais tms...
- No mutta
Sijoituksen tarkoituksenahan on teidän sijarien mukaan luoda kiintymyssuhde sijoitetun ja sijaisvanhemman välille. Te sijarit jatkuvasti olette pauhaamassa tuosta kiintymyssuhteen luomisesta ja tehän täällä olette kertoneet, että käytte vaikka missä ammattilaisten juttusilla saamassa ohjeita kiintymyssuhteen luomista varten sijoitettuun lapseen.
Teidän pitää kantaa vastuunne myös. Ei toisten ihmisten lapset ole mitään leikkikaluja vaikka se teistä ehkä siltä on saattanutkin ja saattaa tuntua. Ei muuta kuin olemaan nyt se parempi vanhempi sijoitetulle, joulupaketteja ja rahalähetyksiä jo pikaisesti postiin kaikille, ketkä on olleet teillä itse kullakin sijoitettuna. - voi lapsia
sijais ja adoptio äiti kirjoitti:
Asioita ei voi yleistää. Itselläni on adoptio sekä sijaislapsi. Rakastan heitä todella paljon, he ovat lapsiani. Haasteita on paljon. Elämän alku on lapsilla varmasti ollut rankkaa. Eivät he ole elannon lähde. Jos elantoa olisin ajatellut, en olisi lapsia valinnut. Toivon, että saan pitää lapset elämässäni aina, ehkä sitten joskus mummina. Maailmassa on monenlaisia vanhempia..... Oli ne sitten bio, adoptio,sijais tms...
miksi haluat viedä biomummulta senkin titteli . eikö sulle riitä kun olet lapsia hoitanut ja he ovat vieraan äidin ei sinun , tuntuu että valehtelet itsellesi kun tasan tarkkaan tiedät että lapset ei ole sinun eikä sijaislapsen lapset sinusta mitään mummia tee vaan olet korvike loppu elämäsi
kiitos kuiteskin mutta totuus on ne on vanhempia jotka sen on synnyttänyt ja sillä siisti muut on työsuhteita sossuun ja rahan ansaitemminen ammatti on perhehoitaja ja sillä nimellä kaikkia pitäisi kutsua ,
onhan ammatteja esimerkiksi bussinkuljettaja eikä heitä kutsuta äidin lasten kuljettajat.
on lasten lääkäreitä eik'ä he ole äidi lasten lääkäri ja silleen - mulperi3
voi lapsia kirjoitti:
miksi haluat viedä biomummulta senkin titteli . eikö sulle riitä kun olet lapsia hoitanut ja he ovat vieraan äidin ei sinun , tuntuu että valehtelet itsellesi kun tasan tarkkaan tiedät että lapset ei ole sinun eikä sijaislapsen lapset sinusta mitään mummia tee vaan olet korvike loppu elämäsi
kiitos kuiteskin mutta totuus on ne on vanhempia jotka sen on synnyttänyt ja sillä siisti muut on työsuhteita sossuun ja rahan ansaitemminen ammatti on perhehoitaja ja sillä nimellä kaikkia pitäisi kutsua ,
onhan ammatteja esimerkiksi bussinkuljettaja eikä heitä kutsuta äidin lasten kuljettajat.
on lasten lääkäreitä eik'ä he ole äidi lasten lääkäri ja silleenItse olin sijaisperheessä viikon ikäisestä alkaen. Äitini ei halunnut kertoa maailmalle, että hänellä on lapsi. Siitä huolimatta hän kerran sanoi minulle olleensa huono äiti. Miten niin, eihän hän ollut äiti ollenkaan. Sijaisvanhempani ovat aina olleet oikeat vanhempani, vaikkeivät sitä biologisesti olleetkaan. Lapsileni en tätä äitini asiaa siirtänyt, he halusivat kutsua häntä mummoksi. Sehän ei taas hänelle sopinut, hän tunsi itsensä vanhaksi (yli 60 v). Sijaisvanhempani kuolivat ennen kuin lapseni syntyivät.
- Sijaistätiäiti
voi lapsia kirjoitti:
miksi haluat viedä biomummulta senkin titteli . eikö sulle riitä kun olet lapsia hoitanut ja he ovat vieraan äidin ei sinun , tuntuu että valehtelet itsellesi kun tasan tarkkaan tiedät että lapset ei ole sinun eikä sijaislapsen lapset sinusta mitään mummia tee vaan olet korvike loppu elämäsi
kiitos kuiteskin mutta totuus on ne on vanhempia jotka sen on synnyttänyt ja sillä siisti muut on työsuhteita sossuun ja rahan ansaitemminen ammatti on perhehoitaja ja sillä nimellä kaikkia pitäisi kutsua ,
onhan ammatteja esimerkiksi bussinkuljettaja eikä heitä kutsuta äidin lasten kuljettajat.
on lasten lääkäreitä eik'ä he ole äidi lasten lääkäri ja silleenBussikuljettajat, lääkärit yms. ammattihenkilöt eivät ole hoivaamassa sinua 24h. He eivät pyydä sinua kotiinsa asumaan, viettämään aikaa perheensä kanssa, opeta sinua, syötä sinua, kasvata sinua, pyyhi kyyneleitasi kun itket, taistelee oikeuksistasi ja olla sinun puoleesi kun biovanhemmat haluavat sinua silloin kun tekevät mieli mutta käytännössä ovat vielä heikkoja ottaa kaikki ne vastuut mitä lapsen kasvatuksesta tarvitaan. He kestävät samalla kritiikin sinulta, biovanhemmilta, heidän sukulaisilta ja vieläpä kaikki muut ihmiset ketä he joutuvat kohtamaan. Bussikuskit, lääkärit menevät työn jälkeen omaan kotiin työn päätteeksi.
- Lastenselua?
Lastensuojelun ruma menneyys tutkimus aloitetaan vuoden 2014 alussa.
Lääkärilehdehti 4.9.201
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=13769/type=1
-------------- - Äitee Lapista
Itse ollessani sijaisvanhempi en ymmärrä tuota elannon lähde lausetta, ei meillä ainakaan rahaa ole kuin roskaa. Käymme molemmat töissä ja elämme sijoitetun kanssa kuin omiemme. Sama kasvatus, syli, tuki, kaikki samalla viivalla. Emme erittele, annamme parhaamme kaikille. Emme erittele myöskään rahallisesti lapsia, emme laske mitä tämä sijoitettu tulee meille maksamaan. Pääasia että saamme terveitä, kunnon kansalaisia jokaisesta. Olemme myös puhuneet tulevasta niin että jokainen lapsi tulee tekemään minusta mummon, sitä odotan innolla. Tämä on kutsumusammatti, rahaa tällä ei tee. Kysymys on siinä jaksatko biot, koko suvun, terapiat ( 2 kertaa viikko) olla tukena, turvana, kestää raivot (jollaisia ei omilla ole) tuskan, sosiaalitätien utelu, kyselyn, avata oman elämäsi lähes kaikelle, mikään ei ole ns. normaalia, arki on raskasta ja tunteisiin käyvää...jaksatko ne kysymykset sijoitetun kanssa, vastailla, olla tukena, joka päivä. Kun on omat vanhemmat kaltoin kohdelleet..jaksatko pyyteettömästi laittaa kaiken peliin. Vielä siihen päälle työ että saadaan laskut maksettua, ruoka pöytään. Mutta en valita, tämän olen valinnut kaikkineen. Ja olen onnellinen, koko perheestä. Rahan takia tätä ei vaan voi tehdä. Se joka niin väittää ei tiedä lastenkasvatuksesta saati sijaisvanhemmuudesta mitään, on vain oletus. Aloittajalle pahoitteluni että noin ovat asiat. Itse toimin toisin.
- Heavy heart
Ymmärrän aloittajan pohdintoja.Itse olen miettinyt samoja asioita monia kertoja.Lapsena alkaen 5v melkein 17-vuotiaaksi asuin sijaisperheessä.17-vuotiaana sitten muutin omaan asuntooni ja aloitin opiskelut samalla paikkakunnalla,mutta yhteydenpito jäi.Itse kävin kotona noin vuoden ajan,mutta he eivät käyneet luonani kuin kerran.Muistan tapauksen,kun alkuaikoina kävin kotonani omalla avaimella,kun vanhempani eivät silloin sattuneet olemaan kotona.Hain tavaroitani jotka olivat vielä jääneet,niin myöhemmin sanoin vanhemmilleni käyneeni,niin sijaisisäni sai siitä hepulit ja pyysi antamaan avaimen pois.Tuolloin oivalsin etten ole enään tervetullut kotia.Siitä on kohta viisitoista vuotta aikaa ja muistan sen kuin eilisen päivän.Surettaa se aika ja vieläkin saa ihokarvat pystyyn siitä pahasta mielestä minkä se ajanjakso minussa aiheutti.Aika kului kuitenki hyvinki nopeasti.Kolme vuotta opiskelua ja sain valmiit kokin paperit käteen.Muistan valmistujais päivän,oli iloisia vanhempia sali täynnä ja onnittelivat lapsiaan isoilla kukka puskilla.Olin antanut ruusun omalle opettajalle ja juotu valmistujais kahvit.Ennen kotiin lähtöäni katsoin saliin viimeisen kerran ihan kuin varmistaakseni jos sittenkin siellä olisi ollut joku itselle läheinen,sijaisvanhempani tai sukulaiseni joka olisi tullut minua onnittelemaan.Mutta kukaan ei ollut tullut.Kaikesta tästä ajasta olen selvinnyt ystävieni ja poikakaverini ansiosta.Olen elännyt elämääni,mutta väkisin tulee ne ajatukset mieleen,että onko se vika minussa,kun minusta ei haluttu enään välittää.Olenko ollut liian kiltti.Tunnen olevani paksunahkaisempi tänäpäivänä ja menneisyyteni on muokannut minusta hiukan kovemman.Kaiken huipuksi,kun yhteydenpito vanhempiini katkesi,niin tielleni tuli uusi vastoinkäyminen ihmis- suhteiden saralla.Sattui niin,että poikaystäväni isä alkoi kapinoimaan minua vastaan.Puhui pahaa selkäni takana ja sanoi minun olevan ilmanaikuinen ja ilmaisi puheissaan minun sukuani,että ne on ilmanaikuista sakkia ja että poikaystäväni pitää minut elättää jne... vaikka itse aina omista rahoistani vuokraniki maksoin ja ruokani ostin.Alennuin ja en sanonut juuri koskaan mitään puolustaakseni itseäni.Vuosi kaudet hiivin kuin rotta nurkissa jos käytiin poikaystäväni kotona,niin että pysyisin mahdollisimman näkymättömänä ja en aiheuttaisi pahennusta.Tänäpäivänä tilanne on kuitenki paljon parempi.Tilanne muuttui kun mieheni isä sai sairaudelleen diagnoosin,eli Diabeteksen ja hän on syönyt lääkkeitä jo monta vuotta.Mulle on sanottu mm. poikaystäväni että hänen isänsä oli siihen aikaan niin pahankurinen,siis paha suustaan kun sillä oli se sokeritauti ja aiheutti sillä mielialan vaihteluita.Joskus tuntuu kuin se olisi jokin puolustus sille käytökselle ja jotenki on tuntunut siltä että myösmieheni puolustaa juuri isäänsä kun tästä aiheesta aletaan puhumaan,siksi olenki jättänyt puhumisen vähemmälle ja siksi ehkä puranki sitä täällä.
- äiti ja isä
heips miten teitä sijais lapsia kutsuttiin sijaisperheissä. entä miten kutsuitte perheen äitiä ja isää. olivatko tätejä ja setiä vai omilla nimillään-
sijoitettu pieni lapsi noin alle 2 vuotta ja muutaman kuukauden ollut sijoitus perheessä ja siellä tämä pikku lapsi on pakotettu ja opetettu sanomaan että sijaisvanhemmat ovat äiti ja isä .
sjoitus on kestänyt vain hetken ja lasten vanhemmilla olosuhde kartoitus nyt päällä ja lapsi voidaan palauttaa koska tahansa kotiin.
onko teidän mielestä oikein että puhumaan oppivaa lasta opetetaan sanomaan vieräästa ihmisestä äiti.
jos kotiutus taas koittaa lapsi on kyllä päästään pyörällä että mitä hänelle on oikein opetettu ja taas opettelemaan että bio äiti on äiti ja bio. isä on isä
kyllähän tuollainen on lapsen henkistä väkivaltaa jos mikään ja tuskinpa ihan hyvää kasvatusta . - Äitee lapista
Meillä minä olen tämän perheen äiti ja isä on tämän perheen isä. Ei ole mitään sekavuuksia, muutkin lapset näin meitä kutsuvat joten niin myös sijaislapsi. Eli me olemme meijän perhe jossa kutsutaan näin. Nimeltä kutsuminen ei kuulostaisi kovinkaan läheiseltä. Opetamme tätä kaikille lapsillemme ja kaikki tämän ovat hyväksyneet. Tietenkin pienen lapsen kanssa asia on eri mutta biojen kanssakin tätä asiaa voi näin sopia että ollaan Tämän Perheen isä ja äiti. Kyllä pienikin osaa erotella kun asia oikein ilmastaan.
- voi lapsia
niin ajattelet vain itseäsi . mieti sen pienen ihmisen näkkulmasta ja lapsen oikeiden läheisten,
itsellä ei kuuna päivänä tulisi edes mieleen että joku vieras lapsi sanoisi minua äidiksi .
jos omat lapsesi kerran kutsuu äidiksi sehän on jo ihan luonnollista enpä ole kuullutkaan että oma lapsi kutsuisi mimeltä. mutta mutta vieras lapsi .
tuo on ihan henkistä väkivaltaa ja myös termillä kaltoinkohtelua kun lapselle valehdellaan mukamas olevan äiti ja isä vaikka toisin asia on ,
kun lapsella ei voi olla kuin yksi isä ja äiti muut on satua ja sillä siisti .
jos omatuntosi siitä kohenee että sua kutsutaan äidiksi tai isäksi miten saat yösi nukuttua rauhassa itseltäsi kuin tarvitsee valehdella viattomalle lapselle .
siis äiti on äiti ja isä on isä ja muut on vieraita ihmisiä ja työsuhteessa sosialiitoimistoon josta saavat palkan.
no lähdenkin nyt työpaikalle ja tervehdin että isä tuli nyt töihin ( siis pomo työ paikalla) niinhän tekin vaaditte sijaislasta kutsumaan teitä äidiksi vaikka olette vain työsuhteessa . - Sijaistätiäiri
voi lapsia kirjoitti:
niin ajattelet vain itseäsi . mieti sen pienen ihmisen näkkulmasta ja lapsen oikeiden läheisten,
itsellä ei kuuna päivänä tulisi edes mieleen että joku vieras lapsi sanoisi minua äidiksi .
jos omat lapsesi kerran kutsuu äidiksi sehän on jo ihan luonnollista enpä ole kuullutkaan että oma lapsi kutsuisi mimeltä. mutta mutta vieras lapsi .
tuo on ihan henkistä väkivaltaa ja myös termillä kaltoinkohtelua kun lapselle valehdellaan mukamas olevan äiti ja isä vaikka toisin asia on ,
kun lapsella ei voi olla kuin yksi isä ja äiti muut on satua ja sillä siisti .
jos omatuntosi siitä kohenee että sua kutsutaan äidiksi tai isäksi miten saat yösi nukuttua rauhassa itseltäsi kuin tarvitsee valehdella viattomalle lapselle .
siis äiti on äiti ja isä on isä ja muut on vieraita ihmisiä ja työsuhteessa sosialiitoimistoon josta saavat palkan.
no lähdenkin nyt työpaikalle ja tervehdin että isä tuli nyt töihin ( siis pomo työ paikalla) niinhän tekin vaaditte sijaislasta kutsumaan teitä äidiksi vaikka olette vain työsuhteessa .Voit kutsua sinun isäpomo hoivamaan sinua kotona. Sinun isäpomo varmaan tietää paljon sinun yksityisestä asiasta esim. milloin kävelit ensimmäisen kerran, millainen olet nukkuessasi, kehen olet ihastunut ylä-asteella, mikä tekee sinut surulliseksi tai onnelliseksi, millaisesta ruoasta tykkäät syödä aamupalalla, sinun noloimmat hetkesi, sinun pelkosi. Sinun isäpomo on varmaan kestänyt sinua jos käyttäydyt asiattomasti kuten selittämättömiä raivopuuskia, valehtelu, varastelu yms. Hänellä on varmaan pitkä pinna ja myötätuntoinen sinua kohtaan. Hän halaa sinua enemmänkin kuin potkii sinua pihalle. Hänhän on sinun isä pomo. Hän kestää kaiken.
- Äititoisenlapselle
Minulla melkein joka kerta sydän särkyy, kun annan meidän sijaislapselleni (nyt 15v.)jonkun ostamani vaatteen tai muun ja hän kiittää niin kiitollinen katse silmissään. ajattelen, että voi lapsi rakas elä ole niin "liian kiitollinen", minun velvollisuuteni sinun vanhempanasi on ollut hankkia sinulle vaatetta ym. Sitten tajuan kyllä sen, että lapsi on niin mielissään kun saa hoidon ja huolenpidon ja varmasti muistaa kurjan entisen elämänsä. Meillä viisi vuotta hän on asunut ja ihana lapsi. En koskaan voisi hylätä kun aikuiseksi tulee.
- Rakastava äiti
Olen antanut kahdelle sijaislapselleni luvan kutsua minua miten tuntevat. Toinen kutsui minua äidiksi heti, toisella meni pari vuotta, mutta sen lapsen kanssa kiintymyssuhde ei kehittynytkään, ja olo on ollut aivan toivoton. Sijaisäitinä tienaan 1400 euroa kk miinus verot kahdesta lapsesta, joiden takia töihinmenoa ei voi ajatellakaan, koska niin paljon vaikeuksia, terapioita yms. Jos tämä työsuhde vain on niin perhanan alipalkattua 24/7 duunista :) repikää siitä saakelin kateelliset, ettikää parempia kohteita.
- cold 187um
Voit otta vielä 3 lasta lisää, joten eiköhän ne tulot siitä sitten ihan mukavasti kasva. Ei muuta kun kesämökkiä, venettä ja isoa omakotitaloa ostamaan, jos et jo asu sellaisessa. :)
- Sijaistätiäiti
cold 187um kirjoitti:
Voit otta vielä 3 lasta lisää, joten eiköhän ne tulot siitä sitten ihan mukavasti kasva. Ei muuta kun kesämökkiä, venettä ja isoa omakotitaloa ostamaan, jos et jo asu sellaisessa. :)
Otin siskoni lapset. Ajattelin ekaks että he kutsuvat minua ainoastaan tätiä tai etunimelläni koska en halunnut loukata siskoani ja hänen äitiyttä. Kerran he kysyivät että voisinko olla heidän äitinsä, koska hehän asuvat luonani. Minne vaan ne menevät kanssani aikuiset kutsuvat minua heidän äitinä. Olen aluksi korjannut olevani heidän tätinsä mutta asuvat luonani. Jossain vaiheessa en jaksanut enää selittää ihmisille olevani heidän tätinsä. Kerroin pojille olevani heidän sijaisäiti ja minun sisko on heidän biologinen äiti. Me molemmat rakastavat heitä yhtä lailla ja he ovat rikkaampi kun saavat kahta äitiä joka välittää. He kutsuvat minua äiti välillä, etunimelläni kun olemme sukulaistemme luona. He kutsuvat biologinen äitinsä äiti etunimi. Minun sisko ei ottanut tätä hyvin vastaan koska se loukkasi häntä. Minun tehtävä sijaisäititätinä on vastata lasten eduista. Heillä on tärkeä tuntea että läsnä olevat hoitajat ovat heidän isi ja äiti kuten muutkin lapsilla heidän ympärillään. Ennen kun mietimme mieheni kanssa onko tämä hyvä asia lasten edun kannalta, luin englanninkielisiä tutkimuksia asiasta koska sukulaissijoitus on tuore asia suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta
Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä903970- 433782
Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!
1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille6053758Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap152419- 722342
SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat
SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka3281995Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?
Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.1231980Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu
Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.1881819Ketä ammuttu ?
Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?281509Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari
Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,661382