Nokia: Bandit, Lanai, Orion, Pegasus, Rivendell, Shorty, Siruis

Nokia Bandit +

Vaikea muistaa aikaa jolloin byrokratisoitunut, ylipainoinen ja sisäisenkin kilpailun kangistama Nokia-mastodotti olisi ollut yhtä luova, aktiivinen, ketterä, reagoiva ja tuottava kuin nykyään.

Tai ehkäpä oikeammin sanoen Nokian tieto-taitoa ja innovativisuutta ei osattu valjasta ja aktivoida oikein mm. yllä olevista syistä.

Aiemmin tarvittiin uuden mallin tuotantoon saamiseen noin 22 kuukautta ja nykyisin se edellyttää 7 kuukautta.

Aiemmin valitettiin etti Nokialla ole riittävän skaalan valikoimaa, mutta nyt Lumia-perhe saa jatkuvasti uutta laaturautaa seurakseen ja alkaa kattaa kaikki tarvekategoriat, myös ne isompiruutuiset, jotka kiinnostanevat paljon nettiä puhelimella käytäviä.

"Laitteiden koodinimiä on liikaa, jotta ne kattaisivat vain Nokialta tällä hetkellä odotetut tuotteet. Kaksi nimeä ilahduttaa Tolkien-faneja."

"Nokia-vuodoista tunnettu nimimerkki Evleaks julkaisi koodinimiä, jotka hänen mukaansa liittyvät Nokian tuleviin tuotteisiin."

- http://www.itviikko.fi/uutiset/2013/08/22/evleaks-lempipuuhassaan-nokialta-tulossa-lanai-shorty-rivendell/201311662/7

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • odottelija.

      xcoverin kaltainen rymistelymalli kelpaisi kyllä.

    • ye82973123wqiuo

      Tällä hetkellä on mukava omistaa lumia puhelin joissa näkyy vahva suomalainen "leima" ja malliston tuotekehitys/päivitys jatkumo..nokia on tukevasti raiteillaan

    • Vähän kauneutta

      Nokian puhelimet ovat rumia ja melkoisia lortikoita. 302 on hieman nätimpi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe