sopupesistä?

eppäilijä

Vimpelin ja Pattijoen välieräottelut oli aika omituinen näytelmä, ehkä ennalta sovitun käsikirjoituksen mukaan. Kaikki ns asiantuntijat olivat sitä mieltä, että Vimpeli on täysin ylivertainen ja niinhän se tosiasiassa olikin. Silti Pattijoki "voitti" 2 ottelua viidestä. Arvaillaanpa miksi. Molemmilla joukkueilla on pientä, ehkä suurempaakin, puutetta rahasta. Rahaa saa pääsylipputuloista. Olisi aika tyhmää pelata vain 3 ottelua, kun on mahdollista pelata 5 ottelua, jolloin molemmat saa yhden ylimääräisen kotiottelun ja melkoisen rahapotin. On helppoa sopia esim. niin, että ensimmäisen ottelun voittaja voittaa koko ottelusarjan. Pesäpallossa on myös äärimmäisen helppoa saada sovittukin peli näyttämään siltä, että tosissan ollaan. Ulkokentällä vain parin pelaajan tarttee sijoittua tahallaan väärin, niin johan hyvien mailataitureiden (jollaisia on molemmissa joukkuiessa) on tosi helppo lyödä juoksuja välilyönneillä tai läpilyönneillä. Kun ulkopelaaja on sijoittunut väärin muutaman metrin, niin ei palloa saa mitenkään kiinni, vaikka tosissaan yrittää. Katsojista peli näytää aidolta. Tällaisia tilanteita taisi olla noissa peleissä useampiakin, vai kuinka? Pesäpallo on hieno peli - se antaa mahdollisuuden monaiseen taktikointiin. Ja liekö tuossa mikään pahasti pielessä? Katsojia näköjään riittää, sillä sirkushuveistahan he tulevat nauttimaan. Pelaajia lienee turha moittia, he ovat oikeasti hyviä urheiljoita. Mutta leipää heidänkin on syötävä. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

6

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopua etsmässä

      Pesäpallossa yksi pelaaja voi ratkaista ottelun tavalla jota edes joukkuetoverit eivät huomaa.

    • 4+9

      Espanjan piti voittaa Suomi jalkapallossa helposti, mutta yllättäen päädyttiin tasuriin.
      Nyt on Suomessa tupa täynnä ja palloliitto tekee kunnon nousun, sattumaako?
      Kuinka helposti tämä on toteutettavissa, maksetaan Espanjan mokelle ja viidelle kenttäpelaajalle, näin talous on taas turvattu.

    • x035878962-235

      Tuota- jos kysymys on loppuotteluun pääsemisestä niin ei ole kertakaikkiaan varaa ruveta säveltämään kummallakaan joukkueella joka sinne pyrkii.
      Sopulien aika on ohi ja Suomi potkupallo jatkaa sitä rataa nykyään.

    • es apina

      Sopu pesis on perseestä

      • es apina

        Es apina puhuu asiaa


    • jepulisjee4

      Pesäpallo tuhoaa oman lajinsa näillä sopupeleillä. Muutenkin aivan liian monta potentiaalista urheilijaa harrastelee tätä, missä ei ole mitään mahdollisuuksia kv urheiluun.

      Urheilun muutostyöryhmän yksi tärkeimpiä juttuja olisi ollut lopetuttaa koko laji Suomessa tai siirtää se ihan harrastelupuolelle. Todelliset lahjakkuudet olympialaijeihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe