Minkä hengen sait kun "tärisit"

oikea kaste!!!

Helluntailaiset kieltävät kaiken opin joka vain muistuttaakin hieman luterilaisuudesta. He sanovat yhdestä suusta että kaste ei pese kaikista synneistä eikä uudestisynnytä ketään, ei lahjoita omaksi Pyhää Henkeä, eikä myöskään liitä Kristuksen ruumiiseen. He sanovat että se ei ole pukeutumista Jeesukseen Kristukseen, eikä se pelasta, se ei ole Kristuksen ympärileikkaus, eikä mikään Jumalan teko, vaan se on ihmisen teko. Väittävät myös että kaste ei ole mikään todellinen hautaustoimitus, vaan ainoastaan symboloi sitä (mitä taas Raamattu ei sano). Uudestikastajat kumoavat spiritualistisesti koko Raamatun kasteopin, eikä heillä ei ole yhtään raamatunkohtaa oppinsa tueksi, eivätkä sitä halua ottaa vastaan koska itseuskoisilla on hengen kokemisen kautta, luulo itsestään oikeassa olemisen välttämättömyys koska henki todistaa.
Raamatussa ennustettu suuri luopumus ja väkevä eksytys onkin toteutunut näissä reformoiduissa opeissa, jonka eräs muoto on helluntailaisuus.
Jotkut helluntailaiset sanovat,Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen suoritettua kastetta perkeleelliseksi noituudeksi ja jopa unissaankin he rienaavat luterilaista kastetta ainoastaan sen takia, että siinä kastetaan lasta. Näin he tekevät hirveää syntiä ja jumalanpilkkaa, eivätkä pelkää Helvettiä eikä tuleva tuomio saa heitä hiljentymään rienaamisestaan.

49

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeinkastettu myös

      oikea kaste--- kirjoitat täyttä asiaa---

    • asiastakyse

      Oletko koskaan ajatellut sitä, että kaste ei teekkään tuota kaikkea, mitä kerrot sen tekevän, jos ihminen ei ota uskossa vastaan kasteen lupauksia?

      Jättäkkä jo helluntailaisina ja luterilaisina olemiset pois ja keskittykää seuraamaan Jeesusta. Jeesusta seurataan uskomalla kaikkeen, mitä Hän opetti, lupasi ja neuvoi. On valtavan vapauttavaa olla ihmisten tekemien puolueiden ulkopuolella. Ei tarvitse kynsin hampain puolustaa luterilaisuutta, tai helluntailaisuutta, vaan saa kirjoittaa Jeesuksen opetusten, eli evankeliumin mukaan.

      Jeesus ei koskaan käskenyt pelkästään kastaa, vaan käski kastaa ja opettaa Jumalan tunteminen kastetuille.

      • Eenokki 12

        Oletko koskaan ajatellut sitä, että kaste ei teekkään tuota kaikkea, mitä kerrot sen tekevän, jos ihminen ei ota uskossa vastaan kasteen lupauksia?

        Ja a-kys. ja muille täytyy taas kerran vastata että sillä ei ole mitään merkitystä mitä sinä otat vastaan.
        Se mitä sinä otat on vain paholaisen syliisi lykkäämää paskaa.
        Lutherilainen uskova uskossa toteuttaa sen mitä kaste vaatii onhan hän Pyhän Hengen valaisema ja lutherilainen kertoo vain sen mitä Jumala Henkensä kautta tekee, unhoittamatta Kristusta. Emme voi tehdä mitään ilman rakasta Herraamme ja tämä ristiriita on meidän ja lahkolaisten välillä.

      • Uusi resepti
        Eenokki 12 kirjoitti:

        Jassoo. Eenokilla taitaa taas lääkkeet olla loppu!

      • dfflkjhh

        Opetuslapsiksi. Kastamalla ja opettamalla. Kaikki kansat.

    • Eenokki 12

      asiastak; jos ihminen ei ota uskossa vastaan kasteen lupauksia?
      Juuri tämä lupauksien vastaanottaminen lutherilaisuudessa otetaan uskossa vastaan eikä mitään helluntailaisuutta.

      • asiastakyse

        Jotkut luterilaiset ottavat uskossa vastaan kasteen lupaukset, mutta eivät kaikki. Jotkut jäävät pilkkaamaan jopa Pyhän Hengen kastetta, jonka Jumalaa lupaa antaa heille, jotka oppivat Hänen Pojastaan Jeesuksesta.

        Helluntailaiset menisivät suoraan Pyhän Hengen kasteelle hyljäten opin alun, vesikasteen ja sen lupaukset, mutta se ei tule koskaan onnistumaan.

        Te olette rakennelleet ääripäitä ottaen Raamatusta sieltä täältä lauseita.

        Kasteesta alkaa tie Jumalan luokse. Sen takia Jumala on luvannut antaa kastetulle Pyhän Hengen lahjan Sanan, eli Poikansa kirkastajaksi. Pyhän Hengen lahja ei ole Pyhän Hengen kaste. Pyhän Hengen kasteen saavat vain Jeesukselle kuuliaiset valitut.

        Kaikki saa kastaa ja kaikille LUVATAAN Pyhän Hengen lahja ja syntien anteeksi antamus. Niin suuri on Jumalan rakkaus ja niin avara Hänen armonsa.
        Harvat ottavat vastaan Jumalan lupaukset uskon kautta Jeesukseen.

    • vesi vielä pois?

      On se kauheaa tuo uskovien kaste oppi! Siinä kielletään melkeinpä kaikki apostolien opetukset kastamisesta. Samaa suuntaa jatkaen voisivat jättää myös veden käyttämisen pois - sehän korvautuu hengellä tai jollain sanalla koska sana "vesi" tarkoittaa joko "henkeä" tai "sanaa" tai molempia (tai lähinnä virtsaa joidenkin uskovien kaste oppilaisten mukaan kohdan (Joh. 3:5) mukaan!).

      • Eenokki 12

        Tuota sopii ajatella.
        Kaste hengellä on helluntailaisuutta ja tulisi heille halvaksi kuljettaa kastettava tyhjään altaaseen tai ammeeseen kastettavaksi..hengellä.
        Näin täytetään tai toteutetaan kaste, kuvannollisesti.

    • alkuseurakunta

      En kohdenna kirjoitusta millekkään nimimerkille!

      Kun Jumalan antama Sana syödään ja Se tulee elävän veden lähteeksi ihmisen

      sisimpään, niin se erottelee lihan ajatukset irti Sanan kalliista leivästä. Silloin Se

      ei

      tyhjänä palaja takaisin, vaan tekee hedelmän.

      Sen mukaan, kuinka Se on työtä tehnyt ihmisten sisäisessä maailmassa.

      Siihen asti, kun ihminen ei syö sitä Sanaa, jonka Jumala on antanut, niin

      hyvää hedelmää ei pääse syntymään.

      Jos ihmiset kykenisivät syömään Sanan, joka on meille kaikille annettu, niin

      kenenkään ei tarvitsisi inttää, vaan kukin kohdallaan peilaisi kirkkaana takaisin

      Jumalan Sanan puhtaana ja se tuottaisi hyviä hedelmiä kaikille kuulijoille ja

      lukijoille!

    • yksikaste!

      -- Jotkut helluntailaiset sanovat,Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen suoritettua kastetta perkeleelliseksi noituudeksi ...

      Onpa noilla järkyttävää eksytystä! Jeesus nimenomaan käski kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimi on JHVH.

      • asiastakyse

        Nuo, jotka pilkkaavat tuolla tavalla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen suoritettua kastetta, pilkkaavat sisäisen asenteensa takia Jeesusta. Jeesus nimi on Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimi meidän ihmisten hyväksi.
        Nuo pilkkaajat eivät ole koskaan lähteneet seuraamaan Jeesusta. Ulkonaisesti he kyllä puhuvat Jeesuksesta, ottavat raamatunlauseita ja niillä hellivät toisiaan, eli samanmielisiä kanssaan ja muita lyövät.
        Tapahtuuhan toki sitä, että palvelijat lyövät joskus toisiaan, mutta palvelijat, jotka eivät ikinä pilkkaa Jeesusta, vaan pelkäävät ja kunnioittavat Häntä, tekevät äkkiä parannuksen huomattuaan virheensä ja katuvat sitä. Noista palvelijoista kasvaa Jeesuksen ystäviä.
        Noista palvelijoista, jotka eivät kykene kasvuun Pyhän Hengen lahjan ja Sanan kirkastuksessa, ei koskaan kasva Jeesuksen ystäviä. Heidän hedelmänsä näyttävät heidän jääneen kitukasvuisuuteen, josta he hiljalleen kuivuvat oksiksi, jotka heitetään tuleen. He lähtivät kyllä ottamaan kutsua kääntymisestä vastaan, mutta Jumalan Pojan opetuksia he eivät ota vastaan ja näin laki: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi, ei nouse heille koskaan pidetyksi.

      • asiastakyse
        asiastakyse kirjoitti:

        "3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut."

        Johannes 15
        1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
        2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
        3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
        4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
        5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
        6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
        7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
        8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
        9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
        10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
        11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
        12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
        13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
        14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
        15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

    • asiastakyse

      "Minkä hengen sait kun "tärisit"", on varmasti ihmisiä, jotka tärisevät ja vapisevat Pyhän Hengen lähellä, eli Jumalan lähellä, mutta Pyhän Hengen kasteen saanut ihminen ei koskaan tärise ja vapise. Se kaste tulee niin kauniista ja varmasti ja niin rauhallisesti valittuun ihmiseen, että sitä ei voi olla huomaamatta sen rauhallisuudesta ja kauneudesta huolimatta. Se on todellinen vallankumous.
      Tärinää ja vapinaa tapahtuu siinä vaiheessa, kun ihminen on henkivaltojen uhri ja pääsee lähelle Jumalan valtakuntaa. Siinä vaiheessa, kun Jumalan valtakunta tulee LÄHELLE rikkinäistä ja särkynyttä astiaa, tapahtuu monenlaista pelkoa, tärinää ja ahdistusta, mutta tapahtuu myös sitä, että henget, jotka ovat vääriä, jättävät rikkinäisen ja revityn ihmisen lähtien jopa huutaen pois. Se ei ole vielä uudestisyntyminen, vaan mahdollisuus alkaa kasvamaan Sanan ja Pyhän Hengen lahjan kirkkaassa valossa Jeesuksen tuntemiseen ja uudestisyntymiseen.

      • asiastakyse

        Luukas 10
        1 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.
        2 Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
        3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
        4 Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.
        5 Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'
        6 Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille.
        7 Ja olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.
        8 Ja mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan,
        9 ja parantakaa sairaat siellä ja sanokaa heille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle'.
        10 Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa:
        11 'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle'.
        12 Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.
        13 Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen.
        14 Mutta Tyyron ja Siidonin on oleva tuomiolla helpompi kuin teidän.
        15 Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.
        16 Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
        17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".
        18 Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
        19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.
        20 Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
        21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
        22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
        23 Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
        24 Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
        25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
        26 Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
        27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".

    • gdfgdfg

      opin hellareilta sen että mä tosiaan olen kävelevä Pyhän Hengen temppeli... he tosin ei sitä varmaan usko... mutta oma pelastusvarmuus on kaiken a ja o ...siis tasapainoisen uskovan ihmisen elämän...

      Kiitos Herralle siitä että vihdoin olen vakaa vaelluksessani, etsikkoaikojen jälkeen.

    • portti vapauteen

      Aiheesta toiseen...

      Onko kukaan muu huomannut helluntailaisten palstalla "mylläävää" mohikaani nimimerkkiä, kuinka hän on ilkeästi kirjoitellut lapsikastetuista?
      Milloinkahan Herra laittaa stopin tuollaisille pahoille kirjoituksille? Eikö nyt ole jo tullut aika päästää vangitut vapauteen, sillä vapauteen Kristus meidät vapautti, eikä uudelleen orjuuden ikeen alle?

      Olisko kellään aiheesta ajatusta?

      • asiastakyse

        Vieläkö mohikaani jatkaa samaa ilkeää kirjoittelua? Tullessani kirjoittamaan näille hengellisille palstoille, oli mohikaani ritari Olevaisen nimimerkillä vastassa ja oli vastaan kaikkea mitä kirjoitin. Hän ei sitänyt laista puhumista, eikä yleensä mitään sellaista Raamatusta tuotua, jossa Jeesus opetti.

        En ole pitkään aikaan kirjoitellut helluntaipalstalla, mutta muista sen palstan pahuuden. Sinne tuli kirjoittelemaan uskosta osattomia ihmisiä ja ennen kaikkea sellaisia ihmisiä, jotka olivat olevinaan niin tietäviä uskossa, että löivät ns. tietämyksellään muita.
        Pahempaa pahemman jälkeen sinne ilmestyi ja sain jättää sen palstan, kun sinne tuli ihmisiä, jotka uskalsivat väittää Herran puhuvan heille ja kertoivat mitä Herra oli puhunut ja aina se oli lähimmäistä alentavaa, ei koskaan nostavaa. Varsinkin lapsena kastettuja he, joille "Herra puhui" häpäisivät sumeilematta, väärensivät heidän kirotuksiaan ja valehtelevat heistä RÖYHKEÄSTI. Noin ei toimi Jumala. Heille puhuu henki, joka vastustaa rakkauden lakia ja näin ollen Jumalaa.
        Mohikaani nimimerkistä vielä sen verran, että kun viimeksi kirjoitin helluntalaispalstalla hän jopa kirjoitti itse laista, eli oli ottanut ainakin ulkoisesti käyttöönsä tiedon, että Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen. Siitä huolimatta laki ei tullut hänelle itselleen voimaan ja pidetyksi. Jos olisi tullut, olisi vuosien vihaansa lapsikastettuja kohtaan pyytänyt anteeksi.Toivottavasti hän vielä pyytää anteeksi pilkkaamiltaan ihmisiltä pilkkaamisiaan. Hänellä on tuki joukot ja ainakin ennen oli aina muutama jota mohikaani kiitteli ja nuo kiittelivät mohikaania. Oikea kouluesimerkki mitä lahkolaisuus teettää.

    • gdcbsfg

      ...eikös mohikaani ole omiensakin joukossa epäsuosittu?

      ...tuskinpa vaan Herra näitä suomi24.fi kirjotuksia paljon noteeraa... hyvä palsta purkaa paineitaan... ja katsoa miten ihmiset reagoi... ennenku alkaa kenellekään naamatusten julistamaan mitään...

      Eikös rukoilu nyt yleensä ole vastaus tälläsiin ongelmiin? että löydettäis sama sävel noiden "muiden" kristittyjen kanssa... olen itse jo myöntänyt uskonpuutteeni lapsikasteeseen, kun kerran olen nyt käynyt uppokasteella... en silti allekirjoita hellareiden koko oppia... Koska heiltä nyt vaan tuntuu puuttuvan sisäinen rauha, joka Raamatussa mainitaan yleensä oikean uskon merkiksi...

      • asiastakyse

        Eikö sinulle riitä Raamatun opetus kasteesta? Kasteessa saamme Jumalan LUPAUKSET Pyhän Hengen lahjasta ja syntien anteeksi saamisesta ja joka ottaa uskossa vastaan nuo kastelahjat saa alkaa Pyhän Hengen lahjan ja Jumalan Sanan kirkkaassa valossa uudistumaan ja kerran on oleva uusi luomus, joka on kuollut Jumalan Sanan voimasta ja noussut uuteen elämään ja silloin tullut Jumalan lapseksi, jonka Jumala kastaa ilman välikäsiä Pyhällä Hengellä ja tulella.

        Sen jälkeen rauha ja ilo ovat pysyviä. Maailma kyllä ympärillä melskaa, mutta ei voi ottaa uudestisynnytetyn iloa ja rauhaa.

      • asiastakyse

        Jeesu on Vapahtaja ja joka uskoo Hänen opetuksensa, saa tulla todella vapaaksi. Suru ja murhe pakenevat Jumalan lasta. Ennen uudestisyntymistä suru ja murhe olivat pelkona ja painona monen parannuksentietä kulkevan rinnassa, mutta Jeesus synnytti uudeksi ja muutti kaiken. Jeesus totisesti vapauttaa kansansa ja vie vihreille niityille lepämään ja antaa käskyn käydä ulos ja tulla sisään, eikä mikään vahingoita Jumalan lasta. Ahtaasta portista menemme ulos vain viedäksemme ILOSANOMAA ahtaan portin ulkopuolella oleville.
        Jesaja 35
        1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
        2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
        3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
        4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
        5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
        6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
        7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
        8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
        9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
        10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

      • fgdfgdsf
        asiastakyse kirjoitti:

        Eikö sinulle riitä Raamatun opetus kasteesta? Kasteessa saamme Jumalan LUPAUKSET Pyhän Hengen lahjasta ja syntien anteeksi saamisesta ja joka ottaa uskossa vastaan nuo kastelahjat saa alkaa Pyhän Hengen lahjan ja Jumalan Sanan kirkkaassa valossa uudistumaan ja kerran on oleva uusi luomus, joka on kuollut Jumalan Sanan voimasta ja noussut uuteen elämään ja silloin tullut Jumalan lapseksi, jonka Jumala kastaa ilman välikäsiä Pyhällä Hengellä ja tulella.

        Sen jälkeen rauha ja ilo ovat pysyviä. Maailma kyllä ympärillä melskaa, mutta ei voi ottaa uudestisynnytetyn iloa ja rauhaa.

        Etkö itse osaa lukea Raamatusta että kasteessa haudataan vanha ihminen???

        Katsos vain, pääsin irti alkoholista ja nettipornosta kasteen avulla...

      • asiastakyse
        fgdfgdsf kirjoitti:

        Etkö itse osaa lukea Raamatusta että kasteessa haudataan vanha ihminen???

        Katsos vain, pääsin irti alkoholista ja nettipornosta kasteen avulla...

        Et sinä kasteen avulla päässyt niistä irti, vaan pääsit niistä irti sen uskon avulla, joka vapauttaa kaikkesta synnistä ja antaa uuden elämän. Oliko sinut lapsena kastettu ja minkä aikaa kerkisit olla uskossa, kun pääsit noista vaikeista asioista, mieltäsi vaivaavista peikoista irti?

        Ei vesikasteessa haudata ketään, vaan se sisältää Jumalan LUPAUKSET. Usko LUPAUKSIIN, eli Pyhän Hengen lahjan kirkastama Jumalan Sana hautaa ihmisen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen ja liittää Jeesuksen ruumiiseen ja siinä ruumiissa suojellaan hävettävintäkin jäsentä.

        Lisään tähän, että on valtavan ihana armo se, että ihmiset pääsevät riivaajistaan eroon, mutta se ei tarkoita uudestisyntymistä, vaan se tarkoittaa, että riivaajistaan eroon päässeen lähelle on tullut Jumalan valtakunta. Nyt tuo vastahengistä vapautettu saa lähteä seuraamaan Pyhän Hengen kirkastamaa Jumalan Sanaa. Surullista on se valhe, jossa väitetään ihmisen suorittamassa kasteessa, tai jopa ennen kastetta ihmisen saavan uudestisyntymisen.
        Uudestisyntyneitä seuraa merkit, mutta ne merkit eivät ole hänen itsensä paranemisihmeitä, vaan niitä ihmeitä, joita uudestisyntynyt kykenee tekemään seurakunnan hyväksi.
        Jumala parantaa ja vapauttaa ihmisen Sanan voimalla ENNEN uudestisyntymistä. Kasteesta alka tie Jumalan luokse, eli kaste on alkeisoppi.

      • dadfdfadf

        no niin.. kaste on alkeisoppi... ja Raamatun kaste on se että syntinen ihminen itse kävelee kastajan tykö ja kastaja upottaa ihmisen veteen....

        Tästä on nyt mun hyvä alkaa elämääni rakentamaan, oikealle pohjalle....

      • asiastakyse
        dadfdfadf kirjoitti:

        Pääasia, että alat rakentumaan sille kalliolle, jolle Pyhän Hengen lahja ja Jumalan Sana sinut johtaa. Se kallio ei murene, vaikka millainen viha ja kiivatus sitä vastaan käy.
        Hyvä, että puhut rakentumisesta, etkä uudestisyntymisestä, kuten niin monet vesikasteelle itse menneet kehuen puhuvat. He luulevat haudanneensa itse itsensä kasteenhautaan, joka on täysin Raamatun vastainen oppi. Ei kuollut itse itseään hautaa, vaan kuollut hautautuu kasteen kautta Kristuksen ruumiiseen, jos ottaa uskossa vastaan kastelahjat, eli Pyhän Hengen lahjan ja syntien anteeksi annon. Pyhän Hengen lahja johdattaa ihmisen Jumalan Sanan voimalla kasteen kautta kuolemaan ja ylösnousemiseen. Ei yksikään kuollut itse itseään hautaa, eikä päätä hautaamisensa ajankohdasta kummemmin kuin uuden luomuksen ylösnousemisen ajankohdatakaan.

      • IsoP.
        asiastakyse kirjoitti:

        Et sinä kasteen avulla päässyt niistä irti, vaan pääsit niistä irti sen uskon avulla, joka vapauttaa kaikkesta synnistä ja antaa uuden elämän. Oliko sinut lapsena kastettu ja minkä aikaa kerkisit olla uskossa, kun pääsit noista vaikeista asioista, mieltäsi vaivaavista peikoista irti?

        Ei vesikasteessa haudata ketään, vaan se sisältää Jumalan LUPAUKSET. Usko LUPAUKSIIN, eli Pyhän Hengen lahjan kirkastama Jumalan Sana hautaa ihmisen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemiseen ja liittää Jeesuksen ruumiiseen ja siinä ruumiissa suojellaan hävettävintäkin jäsentä.

        fgdfgdsf:

        Mitä tarkoitat sillä, että "vanha ihminen haudataan kasteessa"?

        asiastakyse:

        Miksi olet vaihtanut sanan "kaste" sanaksi "Sana"? Oletko kirjoittamassa uutta raamattua?

        Ei vesikasteessa saa mitään lupauksia. Vesikaste on kuvaelma uskoontulosta. Ne "lupaukset" on annettu ristillä, jotka lunastetaan silloin kun tullaan uskoon.

      • asiastakyse
        IsoP. kirjoitti:

        Jeesus antoi kaste- ja opetuskäskynsä kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen.
        Sen takia apostolit ottivat kasteen vanhan ja uuden liiton rajalla, kuten varmasti tiedät Paavalinkin ottaneen.
        Kastelahja vastaanotettuna hautaa uskovaisen ihmisen Pyhän Hengen lahjan kirkastaman Jumalan Sanan kautta kuolemaan, eli synnin kuolemiseen, eli lihan kuolemiseen ja uusi luomus nousee elämään, eli hengellinen ihminen pääsee lihan kuoleman kautta elämään. Siellä missä liha vallitsee, ei ole uutta elämää, eikä hengellistäihmistä, eikä lakia. Mikään liha ei voi pitää Jumalan lakia.

        jaa... en oikein itsekään tiedä mitä siinä tapahtui... muistot toki entisestä elämästä vielä ovat... mutta kuitenkin elämä helpottui huomattavasti. Aivan kuin olisi saanut uuden alun.

        Kuitenkin perustelin koko kasteelle menon tällä Raamatun kohdalla:

        2.Korinttolaiskirje:
        13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

        ...no koettelin ja totesin olleeni jo aidosti uskossa... enkä usko tehneeni syntiä... koska miten ihmeessä voisi Jeesuksen Kristuksen nimessä suoritettu kaste olla koskaan synti? varsinkaan kun otin sen vastaan puhtain sydämmin...

        Vanhan ja uudenliiton rajalla oli Johanneksen kaste. Sitä kastetta ei suoraan sanottu annetuksi opetuslapsille. Mutta varmasti näin oli. Paavali ei kyllä käynyt Johanneksen kasteella.

        Toi "kastelahja" teoria ei ole Raamatusta, niin kuin ei sen nimikään "kasteenlahja". Se on jotain ihmis kyhäelmää.

        Missä vaiheessa tätä sinun tietä, ihminen on pelastettu?

      • IsoP.
        fgdfgdsf kirjoitti:

        jaa... en oikein itsekään tiedä mitä siinä tapahtui... muistot toki entisestä elämästä vielä ovat... mutta kuitenkin elämä helpottui huomattavasti. Aivan kuin olisi saanut uuden alun.

        Kuitenkin perustelin koko kasteelle menon tällä Raamatun kohdalla:

        2.Korinttolaiskirje:
        13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

        ...no koettelin ja totesin olleeni jo aidosti uskossa... enkä usko tehneeni syntiä... koska miten ihmeessä voisi Jeesuksen Kristuksen nimessä suoritettu kaste olla koskaan synti? varsinkaan kun otin sen vastaan puhtain sydämmin...

        Se on hieno homma että olet vapautunut. Kiitämme siitä Herraa. Vesikaste ei ole synti. Jos sanot että vesikaste on pelastuksen ehto. Se on "synti".

        Olet uskossa ja pelastettu. Nämä asiat mitä on tapahtunut kertoo että sinulla "pyyhkii" hyvin. Ei vesikaste itsessään ketään paranna. Enemmän vaikutusta on vilpittömällä sydämmellä kun astutaan Herran eteen. Joillekkin tällainen eteen astuminen tulee vesikasteessa tai ehtoollisessa tai rukouksessa. Jotkut voivat yön hiljaisuudessa ja pimeydessä olla otollisia Jumalan Rakkaudelle. Se on tärkeitä että Jumala toimii kunkin elämässä, ei paikalla, ajalla tai tapahtumalla ole merkitystä. Henki kulkee niinkuin tahtoo.

      • esityksiä!
        IsoP. kirjoitti:

        fgdfgdsf:

        Mitä tarkoitat sillä, että "vanha ihminen haudataan kasteessa"?

        asiastakyse:

        Miksi olet vaihtanut sanan "kaste" sanaksi "Sana"? Oletko kirjoittamassa uutta raamattua?

        Ei vesikasteessa saa mitään lupauksia. Vesikaste on kuvaelma uskoontulosta. Ne "lupaukset" on annettu ristillä, jotka lunastetaan silloin kun tullaan uskoon.

        IsoP: "Vesikaste on kuvaelma uskoontulosta."

        Siis jonkinlaista "Jumalan teatteria"?

      • IsoP.
        esityksiä! kirjoitti:

        IsoP: "Vesikaste on kuvaelma uskoontulosta."

        Siis jonkinlaista "Jumalan teatteria"?

        Niin minulle on kerrottu täällä olevien tietolähteiden mukaan.
        Muistaakseni Jumalan teatteria esitettiin voimallisesti joskus Oulussa. ;)

      • asiastakyse
        IsoP. kirjoitti:

        Niin minulle on kerrottu täällä olevien tietolähteiden mukaan.
        Muistaakseni Jumalan teatteria esitettiin voimallisesti joskus Oulussa. ;)

        IsoP, jospa kasteella onkin suurempi merkitys mitä yleensä uskotaan. Paavalin aikana ihmiset kastattivat itsensä edemenneiden puolesta. Mitä mieltä sinä olet sellaisesta?

      • ilman sisällystä?
        asiastakyse kirjoitti:

        IsoP, jospa kasteella onkin suurempi merkitys mitä yleensä uskotaan. Paavalin aikana ihmiset kastattivat itsensä edemenneiden puolesta. Mitä mieltä sinä olet sellaisesta?

        asiastakyse: "IsoP, jospa kasteella onkin suurempi merkitys mitä yleensä uskotaan. Paavalin aikana ihmiset kastattivat itsensä edemenneiden puolesta."

        Hyvä huomio. Jos Herran nimeen kastamisesta olisi opetettu, että se on vain jokin turhanpäiväinen sisällyksetön rituaali, tuskin nuo ihmiset olisivat alkaneet kastamaan jopa edesmenneitten puolesta?

      • Oikea kaste!!!
        esityksiä! kirjoitti:

        IsoP: "Vesikaste on kuvaelma uskoontulosta."

        Siis jonkinlaista "Jumalan teatteria"?

        Kasteenuusijoiden kastetilaisuus on vain jonkinlainen lahkoshow jossa tuhlataan vettä lotraamalla sitä jotta saataisiin perkkeleen teolle
        näennäistä uskottavuutta.

      • Oikea kaste!!!
        IsoP. kirjoitti:

        Se on hieno homma että olet vapautunut. Kiitämme siitä Herraa. Vesikaste ei ole synti. Jos sanot että vesikaste on pelastuksen ehto. Se on "synti".

        Olet uskossa ja pelastettu. Nämä asiat mitä on tapahtunut kertoo että sinulla "pyyhkii" hyvin. Ei vesikaste itsessään ketään paranna. Enemmän vaikutusta on vilpittömällä sydämmellä kun astutaan Herran eteen. Joillekkin tällainen eteen astuminen tulee vesikasteessa tai ehtoollisessa tai rukouksessa. Jotkut voivat yön hiljaisuudessa ja pimeydessä olla otollisia Jumalan Rakkaudelle. Se on tärkeitä että Jumala toimii kunkin elämässä, ei paikalla, ajalla tai tapahtumalla ole merkitystä. Henki kulkee niinkuin tahtoo.

        Ison paskkan olet taas lykännyt etten viitsi käsitellä sitä sen antaman hajun vuoksi.

      • dfdgdf
        Oikea kaste!!! kirjoitti:

        Kasteenuusijoiden kastetilaisuus on vain jonkinlainen lahkoshow jossa tuhlataan vettä lotraamalla sitä jotta saataisiin perkkeleen teolle
        näennäistä uskottavuutta.

        ..et pysty osoittamaan että kaste voisi koskaan olla pergeleestä... Raamattu ei varoita vääristä kasteista! Hyppäisin heti kolmannen kerran vaikka huomenna kasteelle... enkä pelkäisi yhtään mitään tyhmiä hurmahenki juttujanne... koska sellaista ei ole olemassa.. kuin että kasteessa menisi ihmisen sisään mitään Jumalalle vierasta henkeä... oli se ensimmäinen tai sadas viideskymmenes kaste.

      • IsoP.
        asiastakyse kirjoitti:

        IsoP, jospa kasteella onkin suurempi merkitys mitä yleensä uskotaan. Paavalin aikana ihmiset kastattivat itsensä edemenneiden puolesta. Mitä mieltä sinä olet sellaisesta?

        Niin tehdään nykyäänkin. Nämä amerikan ihmeet harrastaa sitä vieläkin. Siis mormoonit. Ovat varmaan käyneet sinunkin ovella joskus kyselemässä. Siitä syystä heillä onkin lähes koko maailman sukupuut hallussaan. On siinä hommaa kastautua jokaisen ihmisen puolesta joka on syntynyt tälle planeetalle. Mutta sitä ne tekee.

        Elikkä olen mormon enkelin hyvissä käsissä, kun kuolen. Asia hoidetaan multa kysymättä. Mitäpä minä siitä sitten mieltä olen. Eli muut hoitaa sen puolestani. On sekin kaste sitten hoidettu.

        Kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta. Yksi on tehnyt tämän asian selväksi kaikkien puolesta. Siis pelastus asian, josta lopulta on kysymys "kasteessakin". Ja tämä yksi on käynyt myös saarnaamassa "haudassa", joten eiköhän se kuolleidenkin kastaminen ole sitten hoidettu.

      • IsoP.
        dfdgdf kirjoitti:

        ..et pysty osoittamaan että kaste voisi koskaan olla pergeleestä... Raamattu ei varoita vääristä kasteista! Hyppäisin heti kolmannen kerran vaikka huomenna kasteelle... enkä pelkäisi yhtään mitään tyhmiä hurmahenki juttujanne... koska sellaista ei ole olemassa.. kuin että kasteessa menisi ihmisen sisään mitään Jumalalle vierasta henkeä... oli se ensimmäinen tai sadas viideskymmenes kaste.

        Totta puhut. Ei hyötyä. Ei haittaa. Hauska ajanviete. Ensin puhdistautumis kaste, sitten Johanneksen kaste, sitten jeesuksen asettama kaste, sitten kristillinen kaste ja lopuksi mormon kaste.

        Puhdasta tulee pinnalta. Mutta miten puhdistaa sydän?

      • asiastakyse
        IsoP. kirjoitti:

        Niin tehdään nykyäänkin. Nämä amerikan ihmeet harrastaa sitä vieläkin. Siis mormoonit. Ovat varmaan käyneet sinunkin ovella joskus kyselemässä. Siitä syystä heillä onkin lähes koko maailman sukupuut hallussaan. On siinä hommaa kastautua jokaisen ihmisen puolesta joka on syntynyt tälle planeetalle. Mutta sitä ne tekee.

        Elikkä olen mormon enkelin hyvissä käsissä, kun kuolen. Asia hoidetaan multa kysymättä. Mitäpä minä siitä sitten mieltä olen. Eli muut hoitaa sen puolestani. On sekin kaste sitten hoidettu.

        Kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta. Yksi on tehnyt tämän asian selväksi kaikkien puolesta. Siis pelastus asian, josta lopulta on kysymys "kasteessakin". Ja tämä yksi on käynyt myös saarnaamassa "haudassa", joten eiköhän se kuolleidenkin kastaminen ole sitten hoidettu.

        Eiköhän Paavalin aikan ollut jo tullut selväksi se asia, että uskovainen on perhekunnittain Jumalan arkissa. Koskapa Paavalin aikana elettiin vieltä vanhan ja uuden liiton rajamailla, kastattivat uuteen liittoon siirtyneet itsensä arkkilaisten puolesta, toivoen Jeesuksen saarnaavan heille ja opettavan heidät tuntemaan Itsensä. Niinhän Jeesus toimi täältä lähtiessään. Saarnasi vangituille hengille.
        Vanhan ja uuden liiton rajamailla ihmiset ottivat kasteen perhekunnittain, eli niine jäsenine jotka olivat elossa ja kastattivat itsensä edemenneiden perheen jäsentenkin puolesta. Nyt ei sellaista tehdä, sillä kristinusko ja uusi liitto on ollut kaksi vuosituhatta voimassa, eikä voi vedota tietämättömyyteen kasteasiassa.

        Eri asia ovat he, jotka eivät koskaan ennen ole kuulleet Jeesuksesta, eivät mitään tiedä vanhasta ja uudesta liitosta, vaan elävät uskoen johonkin. Heidät Jumala arvioi eri kriteereillä kuin meidät, vaikkakin heidän isänsä lähtivätkin vaeltamaan Jumalan yhteydestä pois. Jos jälkeläinen ei tee isänsä tekoja, ei hän niistä vastaakkaan. Monet uudesta liitosta tietämättömät elävät "JONKIN" kunnioittamisessa ja joltakin apua pyytävinä ja jotakin avusta kiittävinä ja he eivät tapa, eivät tee muutakaan, mitä meidän Jumalamme ei lupaa tehdä. Ehkäpä noita ihmisiä on Paratiisissa ja saavat siellä kasvatuksen Jumalan tuntemiseen. Ehkäpä noita ihmisiä siirretään Paratiisista Jumalan perustamaan uuteen maailmaan.

        En ole koskaan käsittänyt ihmisiä, jotka eivät siedä kastetta, opetusta ja usko opetukseen. Tuomioita olen täällä kahdeksan vuoden aikana lukenut lukemattomia heiltä joille rakkaudenlaki ei koskaan noussut voimaan. Jeesus KÄSKI rakastaa vihollistaankin. Monet pitävät lapsikasteessa pysyviä vihollisinaan ja tuomitsevat heitä vihan kiihkossaan ja näin tekevät laittomuutta.

      • glkhjegh
        IsoP. kirjoitti:

        Totta puhut. Ei hyötyä. Ei haittaa. Hauska ajanviete. Ensin puhdistautumis kaste, sitten Johanneksen kaste, sitten jeesuksen asettama kaste, sitten kristillinen kaste ja lopuksi mormon kaste.

        Puhdasta tulee pinnalta. Mutta miten puhdistaa sydän?

        "ruumis puhtaalla vedellä pestynä" (Hebr. 10:22)

        Monelle käy niin, että kun "ruumis tulee puhtaalla vedellä pestyksi" (kastetaan Herran nimeen), niin siinä samassa hetkessä sydän puhdistetaan Jeesuksen Kristuksen verellä. Syntisenä synneissään olevana moni on astunut veteen, synneistä pestynä nousut vedestä!

      • hlkjw
        IsoP. kirjoitti:

        Totta puhut. Ei hyötyä. Ei haittaa. Hauska ajanviete. Ensin puhdistautumis kaste, sitten Johanneksen kaste, sitten jeesuksen asettama kaste, sitten kristillinen kaste ja lopuksi mormon kaste.

        Puhdasta tulee pinnalta. Mutta miten puhdistaa sydän?

        Anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi kutsuen avuksi Herran nimeä.

      • voi huutoja paljon
        asiastakyse kirjoitti:

        Eiköhän Paavalin aikan ollut jo tullut selväksi se asia, että uskovainen on perhekunnittain Jumalan arkissa. Koskapa Paavalin aikana elettiin vieltä vanhan ja uuden liiton rajamailla, kastattivat uuteen liittoon siirtyneet itsensä arkkilaisten puolesta, toivoen Jeesuksen saarnaavan heille ja opettavan heidät tuntemaan Itsensä. Niinhän Jeesus toimi täältä lähtiessään. Saarnasi vangituille hengille.
        Vanhan ja uuden liiton rajamailla ihmiset ottivat kasteen perhekunnittain, eli niine jäsenine jotka olivat elossa ja kastattivat itsensä edemenneiden perheen jäsentenkin puolesta. Nyt ei sellaista tehdä, sillä kristinusko ja uusi liitto on ollut kaksi vuosituhatta voimassa, eikä voi vedota tietämättömyyteen kasteasiassa.

        Eri asia ovat he, jotka eivät koskaan ennen ole kuulleet Jeesuksesta, eivät mitään tiedä vanhasta ja uudesta liitosta, vaan elävät uskoen johonkin. Heidät Jumala arvioi eri kriteereillä kuin meidät, vaikkakin heidän isänsä lähtivätkin vaeltamaan Jumalan yhteydestä pois. Jos jälkeläinen ei tee isänsä tekoja, ei hän niistä vastaakkaan. Monet uudesta liitosta tietämättömät elävät "JONKIN" kunnioittamisessa ja joltakin apua pyytävinä ja jotakin avusta kiittävinä ja he eivät tapa, eivät tee muutakaan, mitä meidän Jumalamme ei lupaa tehdä. Ehkäpä noita ihmisiä on Paratiisissa ja saavat siellä kasvatuksen Jumalan tuntemiseen. Ehkäpä noita ihmisiä siirretään Paratiisista Jumalan perustamaan uuteen maailmaan.

        En ole koskaan käsittänyt ihmisiä, jotka eivät siedä kastetta, opetusta ja usko opetukseen. Tuomioita olen täällä kahdeksan vuoden aikana lukenut lukemattomia heiltä joille rakkaudenlaki ei koskaan noussut voimaan. Jeesus KÄSKI rakastaa vihollistaankin. Monet pitävät lapsikasteessa pysyviä vihollisinaan ja tuomitsevat heitä vihan kiihkossaan ja näin tekevät laittomuutta.

        Sinulla on niin harhainen oppi, että sen käsitämiseen ei monen ajatus riitä, oletko sitä miettinyt koskaan !?

        EIkä sekään teitä haittaa, että missään uudenliiton ilmoituksessa ei ole sanakaan vauvakasteiden puolesta.

        oletteko sokeita ?

    • sdlgfjkhq

      -- Raamatussa ennustettu suuri luopumus ja väkevä eksytys onkin toteutunut näissä reformoiduissa opeissa, jonka eräs muoto on helluntailaisuus.

      Tätä ajatusta kannattaa tutkia!

      • tämä ON ...

        Ne reformoidut hylkäävät Jumalan sanan kun eivät usko Jeesuksen sanoja "tämä ON minun ruumiini" ja "tämä ON minun vereni" ...

      • Helluntailaisuudessa on merkittävä osuus riitelyllä ja puhdasoppisuudesta kiivailemisella. Tämä on johtanut siihen, että Suomen Helluntaiherätyksen pääuoma on hajallaan ainakin kolmessa eri leirissä, joista jokainen sanoo edustavansa puhdasoppisinta helluntailaisuutta.

        Tämän lisäksi Suomessa löytyy kymmeniä, ellei jo yli sata, helluntailais-karismaattista seurakuntaa, jotka myös kertovat olevansa oikeita "Jumalan" seurakuntia. Maailmanlaajuisesti lienee tuhansia erilaisia helluntaiseurakuntia käärmeennostelijahelluntaiseurakunnista lähtien.

      • nollasta pois
        mazdels kirjoitti:

        Helluntailaisuudessa on merkittävä osuus riitelyllä ja puhdasoppisuudesta kiivailemisella. Tämä on johtanut siihen, että Suomen Helluntaiherätyksen pääuoma on hajallaan ainakin kolmessa eri leirissä, joista jokainen sanoo edustavansa puhdasoppisinta helluntailaisuutta.

        Tämän lisäksi Suomessa löytyy kymmeniä, ellei jo yli sata, helluntailais-karismaattista seurakuntaa, jotka myös kertovat olevansa oikeita "Jumalan" seurakuntia. Maailmanlaajuisesti lienee tuhansia erilaisia helluntaiseurakuntia käärmeennostelijahelluntaiseurakunnista lähtien.

        Puhut tapasi mukaan pelkkää soopaa taas kerran !

        Onko se sinulla ihan armolahjana jo vai mistä ammennat loputtomasti sitä tuotetta?

        Sano nyt oliko Paavali kenen asialla sanoessaan mm, että joka muuta oppia julistaa kun sitä jonka hän on saanut ylhältä olkoot kirottu.

        Miten mazelsi sen asian selittää tai te muut vauvakasteveivaajat kertokaa ?

        Ja miksi siis sama Paavali ei sanallakaan viittaa mihinkään muuhun kuin uskoontuleen kastamiseen., selittäkää ?

      • voi huutoja
        tämä ON ... kirjoitti:

        Ne reformoidut hylkäävät Jumalan sanan kun eivät usko Jeesuksen sanoja "tämä ON minun ruumiini" ja "tämä ON minun vereni" ...

        voi pyhät pljät teidän tarujanne !

        kertokaa miksi Jeesus ei tarjonnut sitä RUUMISTAAN koko Jerusalemille sen leivän antina jossa mukaanne on kaikki autuus kunhan siitä palan syö ja mumisee jotain?

        Ei edes yhtään naisihmistä ollut paikalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe