Veret seisauttava jae

kompastellut

"Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta."

1. Joh.5: 18

Voisitko avata tätä Raamatunjaetta. Minusta tuntuu etten ymmärrä tätä lausetta oikein. Onko jotkut uskovat sellaisisa,ettei ne syntiä enää tee?

20

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutumaani

      2. Kor. 3:18

      Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

    • Hei,

      Vaikka yksityinen kristitty lankeaakin syntiin, ei se muuta Kristuksen ja synnin vastakohtaisuutta. Ihanne, josta perimätieto kertoo, ettei uskovat tee syntiä, pysyy - vaikka käytännössä sitä ei saavutettaisikaan.

      Aina kun kristitty tekee syntiä, hän on ensin langennut pois Jumalan lapsen oikeasta olotilasta "pahan" valtapiiriin. Sillä ken pysyy Jumalan lapselle kuuluvassa elämänyhteydessä Kristukseen, hän tulee varjelluksi, niin että perkele ei pääse häneen kajoamaan eikä langettamaan.

      Jeesus lupaa varjeluksen maailmassa oleville omilleen.

      t. Maarit-pappi

    • Balttis MAARITILLE

      MITEN SINUN SYNTISYYTESI, JA JEESUKSEN SYNNITÖN ELÄMÄ, SE JOHON HÄN TAHTOO HERÄTTÄÄ KAIKKI UUDESTISYNYTTÄMISEN PESON JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN KAUTTA, - TODISTAA JOTAKIN SIITÄ ETTEI TÄMÄN TODKESI ELÄVÄ JUMALASTA SYNTYNYT USKOVA VOISI ELÄÄ: TOISIN KUIN SINÄ MAARIT, - SYNNISTÄ POIS KUOLEENA, JA SITÄ HARJOTTAMATTA?

      Luehan synninhajoittaja mitä sinun oma todistuksesi sinusta paljastaa: 1 Joh.3:7-10.

    • yurki1000

      Liha lankeaa. On eri asia elää synnissä kuin langeta syntiin. Pyhä Henki muistuttaa uskovia synnistä. Jumalaton maailma elää synnissä, koska heiltä puuttuu muistuttaja.
      http://www.youtube.com/watch?v=TCSUKIhjevo

    • Balttis kuittaa....

      Tämä lain uskosta vanhurskautettujen vieminen lain alle, sen pyhyyden vaatimusten alle tarkasteltavaksi KIELTÄÄ KOKONAAN SEN EVANKELUIMIN TOTUUDEN ETTÄ MIKÄ KOSKEE SEKÄ LAIN ALAISIA JUUTALAISIA ETTÄ ILMAN LAKIA VANHURSKAUTETTUJA PAKANOITA, ELI TÄMÄN TOTUUDEN JA HENGEN UUDEN TILAN JOSSA UUDESTISYNTYNYT JA SYNNISTÄ POISKUOLLUT VANHURSKAUTETTU PALVELEE JUMALAA: ja siksi Paavali puhuu lain alaisten kuolemisesta pois laista, sen alta näin sanoen:

      >> Niin veljeni teidätkin ON KUOLETETTU POIS LAISTA KRISTUKSEN RUUMIIN KAUTTA (siis kuoleman), TULLAKSEMME TOISEN OMIKSI, HÄNEN, JOKA ON KUOLLEISTA HERÄTETTY, ETTÄ ME KANTAISIMME HEDELMÄÄ JUMALLE.

      Sillä kun me olimme LIHAN VALLASSA, niin synnin himot, jotka LAKI HERÄTTÄÄ, VAIKUTTIVAT JÄSENISSÄMME, NIIN ETTÄ KANNOIMME HEDELMÄÄ KUOLEMALLE.

      MUTTA NYT ME OLEMME IRTI LAISTA JA KUOLLEET POIS SIITÄ, MIKÄ PITI MEIDÄN VANKEINA, NIIN ETTÄ PALVELEMME JUMALAA HENGEN UUDESSA TILASSA. > Kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa (hallitsee) OVAT JUMALAN LAPSIA. Sillä te ette ole saaneet ORJUUDEN HENKEÄ OLLAKSENNNE JÄLLEEN PELOSSA (kuten lain alaiset), vaan te olette SAANEET LAPSEUDEN HENGEN JOSSA ME HUUDAMME "ABBA", "ISI".

    • Balttis täydentää...

      Maarit valehtelee, ja keksii omasta päästään juttuja kuten esim. tämä petos:

      >> perimätieto kertoo, ettei uskovat tee syntiä, pysyy - > Teidätte Hänen ilmestyneen OTTAMAAN POIS SYNNIN, EIKÄ HENESSÄ OLE SYNTIÄ. KUKAAN JOKA HÄNESSÄ PYSYY, EI HARJOITA SYNTIÄ, kukaan, joka harjoittaa syntiä (kuten papit itsestään todisten tekevät), EI OLE HÄNTÄ NÄHNYT EIKÄ (edes) TUNTENUT.

      Lapsukaiset, älköön KUKAAN TEITÄ EKSYTTÄKÖ (edes papit). Joka vanhurskautta (oikeamielisyyttä) harjoittaa, ON VANHURSKAS NIINKUIN HÄN ON VANHURSKAS.

      JOKA SYNTIÄ HARJOITTAA ON PER-KELEESTÄ, sillä per-kele harjoittaa syntiä alusta asti (loppuun asti kuten papit sanovat elämässään myös tekevänsä).

      Sitä varten Jumalan Poika ILMESTYI ETTÄ TEKISI TYHÄKSI PER-KELEEN TEOT. (synnin vallan ihmiseen)

      EI YKSIKÄÄN JUMALASTA SYNTYNYT HARJOITA SYNTIÄ (vauvakastetut ei muuhun pystykää)

      KOSKA JUMALAN SIEMEN PYSYY HÄNESSÄ, (Hengestä syntyneenä, sinetöitynä Pyhällää Hengellä)

      EIKÄ HÄN VOI SYNTIÄ HARJOITTAA, KOSKA ON JUMLASTA SYNTYNYT. (Pyhä Henki ei salli sitä, vaan aiheuttaa niin voimakkaan synnintunnon, että ihminen luopuu langettuaan syntiin, eikä kykene sitä harjoittamaan, vaan hänen on luovuttava siitä.)

      SIITÄ KÄY ILMI JUMALAN LAPSET JA PERKELEEN LAPSET.

    • Balttis täydentää

      Nämä minun kirjoittamani teksti ovat oikeastaa varsinaiista uskonpuhdistusta, jopa niin pitkälle historiallisesti, että ne palauttavat niitä ymmärtävit uskovat siihen kuuliaisuuteen johon katolinen maailma ei ole ikinä päässyt, eli siihen uskonvanhurskauteen; josta Jumala todisti jo apostolien ja alkuseurakunnan toiminnan ensimetreillä, jakamalla Pyhää Henkeään, USKONVANHURSKAUDEN SINETTINÄ PAKANOILLA ILMAN LAKIA, JA JUUTALAISILLE KRISTUKSEEN JEESUKSEEN USKOVINA, - KUN HE SAAVUTTIVAT HÄNESSÄ USKOSTA VANHURSKAUDEN, - KRISTUKSEN TULLESSA HEILLE KUOLLEENA LAIN LOPPUKSI ("telos"): Room.10:4, 5 Moos.21:22,23; 27:26; ja tämänhän myös tajusi totuuden Hengessä kirkkaasti, tunnustuksessaan Pietari: Apt.15:10.

      Tämä on liian iso juttu, valekristillisyyden turmelemille ottaa vastaa, mutta: kutsuttuen ja valittujen korvat toki kykenevät kuulemaan - kuulevin korvin.

    • Balttis täydentää

      Katolisten- luterilaisten- ja kaikkien tuntemieni prostestanttienkin omaksuma LAKI < > EVANKELIUMI; DUALISMI ON ITSEASIASSA SITÄ HARHAOPPIA JOTA VASTAAN PAAVALI TAISTELI KIRJEESSÄÄN GALATALAISILLE, - JOTA LUTHERKAAN EI KOSKAAN TODELLISESTI TAJUNNUT, eivätkä häntä ihailevat protestantitkaan, sillä eivät he muuten antikristillisinä pappein pyrkisi edeenkin, herroina halliten ja huom. jopa väärennettyä lakia, eli kymmentä käskyä, vastoin vuoden 49 Jerusalemissa pitämää apostolien kokousta toimimaan: lue Apt.15-luku.

      KOKO katolinen ja prostestanttinen maailma kirkkoineen on niellyt tässä KAMELIN, - siivilöiden sen jälkeen paljon tuhaa vaivaa nähden hyttysiä, - ihmisiä herroina halliten, juuri päinvastoin toimien kuin Jeesus ja Hänen apostolinsa kehoittivat tekemää.

      Näyttäkää tätä papit asiantuntijoillenne, ja kysykää olenko loputakin oikeassa vai väärässä - ja jos niin käydääpä vain ihan asiallista keskustelua aiheesta - ilman henkilöihin kiinnikäymistä jos sopii.

      • yurki1000

        Saamme iloita Herramme paluun läheisyydestä.

        Matteuksen evankeliumi:
        18:1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
        18:2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
        18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
        18:4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
        18:5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
        18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
        18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!

        "Förförelser måste komma!" – Är vi beredda? Eller är vi redan förförda?

        http://bibelfokus.se/node/77

        Harhaoppi ”holy drunkness" (hengellinen humala)

        http://bibelfokus.se/fi/node/236

        Kuka pelastuu
        http://www.youtube.com/watch?v=1ULcID6FYAY


      • Beeteisti

        Enpä ole koskaan moista sekoilua lukenut. Matot ovat todella vinossa Balttksella. Olisi kiva jos joku sydämen kristitty osaisi viestiä jotain rakentavaa ettei tuollainen sonta täyttäisi näitä sivuja. Huhhuh


    • Balttis

      Adventistit tekevät sabattikäskyn pitämisestä lihallisen erottautumisen välineen, ja lain teon jolla he luopuvat Kristuksen evankeljumin suomasta - todellisesta sapatista: Hebr.3:7-4:11; sta, tajuamatta että: uskostavanhurskautettu, maailmasta Kristuksen ristinkautta ei koskaan kerskaa muusta kuin Kristuksen rististä, jonka kautta hän on ristiinaulittu koko maailmalle: Gal.6:14-16; siis myös uskonnolliselle maailmaa ja sen uskontoja käskyineen ja säädöksineen: Kol.2:16-23. Todellinen suuri sabatti alkoi kun Jeshua Ha Mashiach julisti sen alkaneeksi ristillä, sillä missä me kuolimme yhtenä Hänen kanssaan pois synnin - ja kuoleman alaisesta maailmasta: kun Hän viimeisinä sanoinaa ristillä, - julisti suuren sapatin alkaneeksi ja lain sekä kaikki ihmisteot päättyneiksi "Viimeisenä Aadamina": 1 Kor.15:45; < "Se on täytetty", kallistaen päänäsä antaen henkensä: Joh.19:30.

    • Hei,

      Eipäs nyt kiroilla eli kirjoitella isoilla kirjaimilla.
      Käytin lähteenäni Aarre Lauhan kirjaa Katoliset kirjeet v.1971 ja Aimo T. Nikolaisen Katoliset kirjeet 1987 kirjoja. Joten mistään uusista opeista ja tulkinnoista ei nyt kyse.

      Nikolaisen kirjan kommentaari 1.Joh.5:18 alkaa sanoilla, joilla siteerasin: "Kristillisen perimätiedon tieto, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä..."

      Valitettavasi liha on heikko ja me kaikki vanhurskautetutkin teemme syntiä. Siksi tunnustamme syntimme ripissä ja siksi käymme ehtoollisella, jotta saisimme syntimme anteeksi.

      t. Maarit-pappi

      • ....

        Sinun toimittamasi ehtoollinen, kuten eivät mitkään muutkaan kiekkojen ehtoolliset, - niiden asettamien antikristillisten valepapistojen toimesta suoritettuina alttareilla, joita Jumalan sana ei tunne, eivät voi kenenkään syntejä sovittaa - joten tämä on kaikkien syytä ottaa huomioon Maaritin kaltaisia valepappeje kuunnellessaan: Hebr.10:11.


      • ,,,
        .... kirjoitti:

        Sinun toimittamasi ehtoollinen, kuten eivät mitkään muutkaan kiekkojen ehtoolliset, - niiden asettamien antikristillisten valepapistojen toimesta suoritettuina alttareilla, joita Jumalan sana ei tunne, eivät voi kenenkään syntejä sovittaa - joten tämä on kaikkien syytä ottaa huomioon Maaritin kaltaisia valepappeje kuunnellessaan: Hebr.10:11.

        Kirkkojen ehtoolliset, ja niiden papistot eivät kykene kenenkään syntejä poistamaan, vaan päinvastoin - he pettävät synninharjoittajia tuudittamalla heitä taikuuden synneillään petoksiinsa - joista kirkkojen etoolliset ovat yksi pakanuuden muoto.


      • ELa.IM

        kompastellut

        Eli mielestäsi, jos uudestaan valetaan. Se valu on jo valamisen jälkeen epäkelpo? Miksi valaja valaisi edes uudestaan pask-aa? Eli miten tehdään uusi leili uudelle viinille jos se on mahdotonta tehdä. Eikä uusi leili pidä vanhaa viiniä sisällään.

        Eli olet vanha leili. Uusi viini ei pysy sisällä. Jos olisit Juutalainen, niin sen ymmärtäisi. Mutta et ole.

        Olet täynnä petosta. Ehkä tietämättäsi. Kirjoituksista et ainakaan mitään ymmärrä.

        Ja sivukaneettina. Mikä on vanha viini, jonka Juutalaiset pitäisi vetästä leiliinsä? Ja onko se toivottavaa? Eli pitäisikö vaihtaa leili vai viini? Vai molemmat.


    • Balttis TYKITTÄÄ

      Aarne Lauhan ja nikoiliittain synneissä eli epäpuhtailla uhriateriolla kemuilevien Nikolaisten lausunnoilla ei ole mitään tekemistä väärentämättömän Jumalan sanan ja sen terveiden oppien kanssa.

    • Balttis PAUKUTTAA

      OLETTE ANTIKRISTILLISTÄ PAPISTOA, joka on vieraantunut Jumalan sanasta, ja siksi jaarittelette kuten fariseukset ja kirjanoppineetkin, perkeleen sikiönä valheita joita kutsutte "perinteisiksi tulkinnoiksi", vaikka puhutte valhetta saa-tanan äänitorvina pitääksenne kaikki kaltaisinanne eli synnin ja perkeleen orjina: Apt.26:18.

    • Salassa ap.

      Kiitti. Täälläon eteviä Raamattuasiantuntijoita,kiitos kun ette panttaa tietoa. Mulla kun on tullut syntiä tehtyä ja tuota jaetta lukiessa aloin miettimään Leo Melleriä ja kaikkia Raamattuviisaita, että enhän mä tiedä onko ne tehneet syntiä uskoontulonsa jälkeen.Minäolen tehnyt. Tuosta ajattelin sitten, että on joitakin, jotka eivät sorru syntiin. Yrittänyt olen ja en voi sanoa muuta kuin sen ettäsyntiätulee vähemmän tehtyä,mutta esim. eilen valehtelin kun kysyttiin ettäpoltanko tupakkaa. Kyllä harmittaa vietävästi, että sellainen kysyjä tuli kohdalle. Muuten mennyt jotenkuten hyvin kun ei tule mieleen muuta valehtelua,mutta se ei tarkoita että niitä olisi muita.

      Kyllä ärsyttää vieläkin.Jatkossa en näille kaikenkarvaisille kysyjille vastaile yhtään mitään. Koitti pummia tupakkaa. Ei mulla tupakkaa ollut mukana kun en julkisesti tupakoi vaan salassa niin tupakat on kotona tai autossa. Toisaalta sitten mietin, että onhan se silleen totta kun kysytään että tupakoinko niin en siinä kysymishetkellä tupakoinut. Eli en tupakoi kun en juuri silloin tupakoinut.

      Kyllä kaduttaa ja anteeksipyysin ja tein selväksi itselleni tilannetta miettiessäni että jatkossa en vastaa kysymyksiin mitään ellen voi vastauksella tuoda esiin toisenlaisia asioita. Uskovat eivät oleonneksi ole älynneet kysyä tupakoinnista mitään. Sen takai tässä koitan lopettaa, että vois isitten hyvällä omalla tunnolla muille sanoa että lopeta se tupakointi.

    • EL.aiM

      kompastellut

      Teet itsellesi hallaa kysyessäsi tuota. Se on vertauksena sen omenan syöminen. Ethän sä tiedä pahasta etkä hyvästä mitään ennen sitä. Mutta sen aterian jälkeen, se on vaatimus. Siis että toteutat sitä tietämääsi hyvää. Eikä sen tiedostaminen oikein helpota sitä hommaa. Elä tiedä liikaa. Luota vain, että saat vastauksen ajallaan. Siis siihen mihin TARVITSET vastauksen. Se tulee sitten ajallaan.

      • EL.aiM

        kompastellut

        Mä avaan tota vähän lisää. Jos TIEDÄT, että sua kohti on tehty väärin. Niin TIEDÄT, miten ei saa toimia. Silloin sulta odotetaan, ettet tee niin itse... Eli syyttäminen pitäisi jättää syyttäjälle. Syyttäjän osaa ei kannata ottaa itselleen.

        Mitäkö sitten pahaa pitäisi hyväksyä itselleen? Kaikki. `Niin teitä koetellaan, kuin minua on koeteltu`. Se on pas-ka homma. Mutta ainoa neulansilmä, mistä pääsee läpi kamelikin. Ja kun se homma on hoidettu, niin loppumatka on vain suurta ihmetystä.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe