Hyvä Kitee

Kitee tottakai

Pitkään Kiteellä asuneena en voi ymmärtää tuota jokapäivä lehdissä ym viestintävälineissä olevia Kiteetä morkkaavia kirjoituksia. Kiteellä on kaikki asiat normaalieläjän näkökulmasta aivan hyvin ja erinomainen paikka palveluiden asumisen ja harrastustenkin suhteen. Mitä ihminen voi muuta enää vaatia. Kun vielä saataisiin Puhos pyörimään jonkun toimesta, niin mikäpä olisi rallatellessa. Päättäjät tuolla valtuustossa ja kaupungin hallituksessakin voisivat ruveta puhaltamaan yhteiseen pottiin, eikä irtopisteisiin ja ajattelemaan oman Kaupungin etua ja jättämään keskinäiset kinat ja lapselliset kiistelyt syrjään, niin hyvä tulee.

4

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paitsi että

      Kiitä onneasi ettet asu Lieksassa.

    • perusinssi

      Tuntuu Kiteellä ainakin muutamilla olevan tapana vastustaa kaikkea kehitystä ja uuden tekemistä, tekemällä valituksia koskien kaavoja, tai jonkun jo olemassa olemista, tai laajentamista. Näihin turhiin valituksiin tulisi saada Suomessa jonkinlainen sakkosysteemi, niin moni hyvä asia menisi eteenpäin, eikä päinvastoin. Se vaan tuntuu joka asiasta ja kaavasta valituksen teko olevan hupia ja ikeyden tekoa ilman todellista syytä, kun laki sen sallii.

    • homma ei toimi

      Tuntuu olevan joo, varsinkin jos kilpailua on tulossa kahdelle kauppaketjulle(tapaus lidl)

      • tulipusu

        Sama kaiku tuntuu olevan muunkin kohdalla, viimeisin esim pajarhovin laajennus, eikös eräälle ole siitäkin suuren suuri haitta hajun ym melskeen johdosta. Ja lisää löytyy, ampumarata, autoradat, eihän niissäkään tunnu saavan ajaa, kun mökkiläiset ovat lomalla. Valittakaa vaan, niin saatte viimeisetkin työpaikat pois. Mutta eiväthän nämä valituksia tehtailevat olekkaan täällä olevista töistä riippuvaisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe