Nyyttärit, osa vieraista ei tuo mitään

anneli221

Heippa!

Olen järjestämässä tyttöporukalla juhlia jolloin luvassa olisi rentoa ja mukavaa meininkiä piristämään iltaa. Osallistujia on 12 minä. Olemme kaikki parikymppisiä naisen alkuja ja osa meistä vielä opiskelee. Ideana on nyyttäri bileet eli jokainen tuo jotain pientä tai sitten voi itse myös leipoa jos taitoa riittää.

Osa porukasta on ilmoittanutkin että yksi tekee kakun, toinen piirakan ja muut vaikka mitä ihanuuksia. 4 vieraista on ottanut yhteyttä minuun ja kertonut ettei valitettavasti rahat riitä tuomaan yhtään mitään. Mietin miten muut vieraat suhtautuvat tähän? Eikö se ole jokseekin epäreilua että osa vieraista tulee tyhjin käsin syömään toisten tuomia herkkuja ja itse ei tuo mitään? Edes juotavaan muutamalla vieraalla ei ole varaa ja he toivoivatkin että joku vieraista voisi tarjota.

En haluaisi olla ilkeä heitä kohtaan mutta miten minun järjestäjänä kuuluisi tämä tilanne sopia? Pitäisikö vihjaista vain että edes se 2 euron suklaalevy tai sipsipussi riittäisi?

Muut vieraat eivät varmasti kovinkaan ilahdu tästä.

284

13371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anna tilanteen olla

      Älä sano mitään tällä kertaa. Luulisi, että seuraavalla kerralla (jos heitä halutaan edes mukaan kutsua) ymmärtäisivät, mitä nyyttikestit tarkoittavat.

      Viettäkää mukava ilta, ehkäpä ne jotka tulevat tyhjin käsin tajuavat illan aikana, että olisi ollut aiheellista tasavertaisuuden nimissä tuoda jotain.

      Itse kuulun nyyttäri-porukkaan. Tapaamme säännöllisesti ja aina jokainen tuo "jotain." Jos on aikaa, leivotaan, jos ei, ostetaan kaupasta jotain valmista. No big deal.

      • SAITA ON SAITA

        ilmoittakaan niille VAHINGOSSA väärä päivä ja paikka niin voivat pitää nyyttärit OMALLA TAVALLAAN! oppivat nopeasti ETTEI KAVEREITA KUSETETA!

      • YSTÄVÄT

        Jos kutsun ystäviä ,huom YSTÄVIÄ joiden kanssa haluan rentoutua, vaikka ovat nyyttärit. Silti haluaisin heidän tulevan .olisi aika outoa kieltää tulemasta jos todella tunnet ,että ovat ystäviäsi. On hienoa ,että he ilmoittivat ,ettei ole rahaa tuoda , voisit sanoa ,että no eise mitään ,tuot sitte ensikerralla, pääasia ,että tulet .

      • seläntakana lahjoitu

        Ehkä se ystävyys on kuitenkin tärkeämpää, kuin tuomiset.

      • blondi4

        onko muut vieraat sit "miljonäärejä" joilla varaa kustantaa sun kutsuvieraille eväät ja juomiset?tai onko halua? kysymyshän on muistakin kuin emännästä? itse en tykkäisi mennä nyyttäreille ja viedä syötävää jos kolmas osa vieraista tulee vaan syömään toisten tuomisia

      • Höpö!
        seläntakana lahjoitu kirjoitti:

        Ehkä se ystävyys on kuitenkin tärkeämpää, kuin tuomiset.

        Kyllä se tärkeä ystävyyskin joskus loppuu, kun vuosikausia siipeilee ja toisilta kuppaa. Ei niin tärkeää sentään jonkun tietyn ihmisen ystävyys ole, että aina olis saamiset vaan yhteen suuntaan.

    • tylyttäjä.

      Jos se tuntuu epäreilulta että kaikki ei tuo jotakin ja nämä jotka ei tuo on ilmoittaneet sen etukäteen, niin voisiko heille vaan sanoa että nämä pippalot on nyyttikestit ja niiden idea on se, että jokainen tuo jotakin. Jos ei tuo niin sitten ei tule.

      • klsdjöpoih

        Hmm. toisivat vaikka kynttilöitä. Jokaiselta löytyy jotain, puoliksi palaneita kynttilöitä.

      • Viesti
        klsdjöpoih kirjoitti:

        Hmm. toisivat vaikka kynttilöitä. Jokaiselta löytyy jotain, puoliksi palaneita kynttilöitä.

        Ilmoitat kohteliaasti, ettei näihin reiveihin ole perseauksilla asiaa.

      • kirpelä
        klsdjöpoih kirjoitti:

        Hmm. toisivat vaikka kynttilöitä. Jokaiselta löytyy jotain, puoliksi palaneita kynttilöitä.

        "puoliksi palaneita kynttilöitä"

        Minulle kelpaa vain PartyLiten viinikynttilät!

        *nauraa poskihampaat maitohapoil*

    • baakari

      aika ihme jokainenhan hyötyy nyyttäreistä kun saavat vatsansa täyteen.. on niin paljon pientä ja halpaa mitä voi tehdä.

      sano suoraan että se on epäreilua muita kohtaan ja anna esimerkkejä mitä voi ostaa tai tehdä itse.

      • 1+2+3=

        Pummiystävilläsi tuntuu olevan elämänhallinta sekä käytöstavat totaalisesti hukassa!
        Halpoja tee-se-itse tarjottavia: leipätikut, pikkusämpylät, letut, kuivunut ruisleipä (sitä voi kysyä kaupasta tai leipäjonosta) pikku paloina valkosipulivoissa paistettuna.
        Kaupasta satsumat nyt 0,99e/kg, porkkanoita kaalia lanttua ym. suikaleina dippikastikkeita jogurtista/ kermaviilistä.
        Jos on nälkäisiä; uunipuuro, hernekeitto, purjoperunakeitto tai muu kasvissosekeitto helppoa ja halpaa.
        Juomapuoli omakustanteinen: vesi, tee, mehu, naapurimaasta tuotu alkoholi on edullista.

      • kiljumatti
        1+2+3= kirjoitti:

        Kilju on myös hyvä juomapuoleen. Ja ei ole rahasta kiinni.

      • ei huvita
        1+2+3= kirjoitti:

        Pummiystävilläsi tuntuu olevan elämänhallinta sekä käytöstavat totaalisesti hukassa!
        Halpoja tee-se-itse tarjottavia: leipätikut, pikkusämpylät, letut, kuivunut ruisleipä (sitä voi kysyä kaupasta tai leipäjonosta) pikku paloina valkosipulivoissa paistettuna.
        Kaupasta satsumat nyt 0,99e/kg, porkkanoita kaalia lanttua ym. suikaleina dippikastikkeita jogurtista/ kermaviilistä.
        Jos on nälkäisiä; uunipuuro, hernekeitto, purjoperunakeitto tai muu kasvissosekeitto helppoa ja halpaa.
        Juomapuoli omakustanteinen: vesi, tee, mehu, naapurimaasta tuotu alkoholi on edullista.

        Niin mutta sitten joutuu näkemään vaivaa, enkä millään viitsisi :-/

      • hyvää tahtoa
        1+2+3= kirjoitti:

        Pummiystävilläsi tuntuu olevan elämänhallinta sekä käytöstavat totaalisesti hukassa!
        Halpoja tee-se-itse tarjottavia: leipätikut, pikkusämpylät, letut, kuivunut ruisleipä (sitä voi kysyä kaupasta tai leipäjonosta) pikku paloina valkosipulivoissa paistettuna.
        Kaupasta satsumat nyt 0,99e/kg, porkkanoita kaalia lanttua ym. suikaleina dippikastikkeita jogurtista/ kermaviilistä.
        Jos on nälkäisiä; uunipuuro, hernekeitto, purjoperunakeitto tai muu kasvissosekeitto helppoa ja halpaa.
        Juomapuoli omakustanteinen: vesi, tee, mehu, naapurimaasta tuotu alkoholi on edullista.

        Jos on oikein tiukkaa, voisin kuvitella, että vaikkapa nuo 4 tuovat yhdessä tuon kasvisdipin, yksi ostaa porkkanoita, yksi lanttua, yksi kukkakaalia tai kurkkua ja yksi tekee purkillisesta kermaviiliä dipin, jokaisella menisi 50 sent - euro tarjottavaan.
        Toki jos osallistujat keskustelevat aiheesta ja tulevat siihen lopputulokseen, että yhdessäolo on tärkeintä ja haluavat osallistua muiden tarjottaviin, ilman kaikkien panosta, on sekin ok.
        Voisihan se tuotava olla toki muutakin, servettejä paketti ( jos on kaapissa ), niitä jo aiemmin mainittuja kynttilöitä. Pullollinen mummon mehua ja siihen mausteet = glögiä.

    • 808

      Ilmoita, että nyyttäreille ovat tervetulleita ne, jotka tuovat jotakin mukanaan. Sano noille neljälle, etteivät tällä kertaa ole tervetulleita kutsuille. Vaihtoehtoisesti voit ilmoitta muille,että nämä tietyt tyypit eivät tuo mitään ja mietitte yhdessä luovutaanko koko ideasta.

      Mitä järkeä järjestää nyytärit, jos kaikki eivät halua osallistua tarjottaviin?

      • köyhät kyykkyyn?

        Aika ilkeää rankaista siitä, että on köyhä... Mutta itse olen siitä samaa mieltä, että eikö rahaa todellakaan riitä vaikka siihen suklaalevyyn tai pussilliseen satsumoita...
        Tai sitten ne loput neljä vierasta ostavat kaikki yhden ainesosan/tuotteen josta voi vaikka paikan päällä valmistaa jotain herkkuja.

      • tosikkoilinen
        köyhät kyykkyyn? kirjoitti:

        AINA voi ottaa tekstiviestitipin !

        Korko on sen mukainen, mutta on tärkeämpää ottaa laina/vippi kovalla korolla kuin jättää ostamatta mitään. On vaikka sitten syömättä seuraavan viikon...

      • väittäisin
        köyhät kyykkyyn? kirjoitti:

        Aika ilkeää rankaista siitä, että on köyhä... Mutta itse olen siitä samaa mieltä, että eikö rahaa todellakaan riitä vaikka siihen suklaalevyyn tai pussilliseen satsumoita...
        Tai sitten ne loput neljä vierasta ostavat kaikki yhden ainesosan/tuotteen josta voi vaikka paikan päällä valmistaa jotain herkkuja.

        Tuo on vain tyhmäksi heittäytymistä. Tässäkin on jo ollut esimerkkejä lähes ilmaisista tuomisista. Kai sitä enemmän menee rahaa syömiseen keskien ulkopuolella?

    • Voi olla näinkin

      Kyse ei ole ole välttämättä haluamisesta osallistua tarjottaviin.Koska monella voi olla rahatilanne tosi tiukalla,niinkin tiukalla ettei mitään edes 2 euron suklaalevyjä ja sipsipusseja liiemmin ostella,hyvä jos riittää rahat normaaliin perusruokaan.

      • ---

        Niin? Sanomattakin selvää, että jos rahat ei riitä osallistumaan, sitten ei myöskään hyödynnetä toisia ilman mitään "vastalahjaa".

        Aloittaja voisi ilmoitaa loisille, että tervetuloa kylään, mutta reiluuden nimissä he toivottavasti ymmärtävät syödä sitten kotonaan eivätkä tule naposteleman toisten eväitä. Tai sitten pitää jäädä kokonaan kotiin, jos ei ole halua noudattaa kemujen toimintamallia.

      • ....

        Jos ei ole varaa osallistua tarjoiluihin nyyttäreissä, niin on parempi jäädä kotiin.

      • blondi4

        saahan he ruokaa syödäkseen siellä...ei pullataikina paljon maksa, vähän vaivaa jos haluaa nähdä....ilmeisesti eivät halua......

      • Köyhyyttä on

        Totta on. Kaikilla ei ole varaa osallistua. Ei edes sitä kahta euroa. Opiskeluaikana jäin aina pois, kun toiset läksivät parille kaljalle. Houkuttelivat mukaan, "eihän siinä monta euroa mene". Tonen samanlainen "köyhä" sanoi, etteivät ne voi ymmärtää, ettei kaikilla ole oikeasti rahaa. Ei se ole laiskudesta tai avutomuudesta kiinni.

      • laiskuus huipussaan
        Köyhyyttä on kirjoitti:

        Uunipellillinen rieskoja;

        2 prk (à 200 g) Valio kermaviiliä
        3/4 - 1 tl suolaa
        6 dl kaurahiutaleita

        Kermaviilin voi vaihtaa vaikka piimäksi, joten pellilliselle ei tule hintaa edes euroa...
        Ja kun ottaa huomioon, että tuolla euron tai kahden panoksella saa itse syödäkseen ja mukavan illan, niin eiköhän siinä plussalle jää hyvinkin.
        Eli taitaa olla joku muu kuin raha syynä.

      • saamattomat
        Köyhyyttä on kirjoitti:

        Totta on. Kaikilla ei ole varaa osallistua. Ei edes sitä kahta euroa. Opiskeluaikana jäin aina pois, kun toiset läksivät parille kaljalle. Houkuttelivat mukaan, "eihän siinä monta euroa mene". Tonen samanlainen "köyhä" sanoi, etteivät ne voi ymmärtää, ettei kaikilla ole oikeasti rahaa. Ei se ole laiskudesta tai avutomuudesta kiinni.

        Miksi et mennyt töihin? En voi siis ymmärtää näitä, "ei ole rahaa, miksi kukaan ei maksa, valtio ei anna rahaa..." yms. tyyppejä. Suomessa saa jonkin hanttihomman alle tunnissa, jos vaan kiinnostaa. Moniakaan ei vaan kiinnosta.

        Täysin avutonta ja saamatona jengiä.

      • Hauskaa yhdessä

        Mahtavatko nuo 4 polttaa tupakkaa? Siihen raha riittää, jos niin on. Eli valintakysymys, mitä pitää tärkeänä. Kaikki eivät ole antajatyyppejä, vaan ovat aina ottamassa toisilta.
        Luulisi kaikkien suunnilleen tietävän kunkin talouden tilanteen? Sen mukaan reagointi. Jos omat herkuttelut on tärkeämpiä, ilmoita nyyttäreiden luonne, jokainen tuo jotakin tarjottavaa. Oikeasti tiukoilla olevan voi toivottaa tervetulleeksi.

        Olen tänä jouluna menossa uuden suvun kanssa yhteiseen joulunviettoon, mikä järjestetään nyyttärisysteemillä. Juuri eilen suunnittelimme, mitä kukin tuo mukanaan eli tekee. Kolme sukupolvea mukana molemmilta puolilta.

      • väittäisin
        Köyhyyttä on kirjoitti:

        Totta on. Kaikilla ei ole varaa osallistua. Ei edes sitä kahta euroa. Opiskeluaikana jäin aina pois, kun toiset läksivät parille kaljalle. Houkuttelivat mukaan, "eihän siinä monta euroa mene". Tonen samanlainen "köyhä" sanoi, etteivät ne voi ymmärtää, ettei kaikilla ole oikeasti rahaa. Ei se ole laiskudesta tai avutomuudesta kiinni.

        Tuo ei ole rehellistä. Millä sitten syöt kestien ulkopuolella? Tuskin pelkällä vedellä elät?

      • Tätä mieltä minä
        .... kirjoitti:

        Jos ei ole varaa osallistua tarjoiluihin nyyttäreissä, niin on parempi jäädä kotiin.

        Kaikkiin kissanristiäisiin ei ole mikään pakko mennäkään,niin että on todellakin parempi jäädä kotiin.

      • Sinä olet saamaton
        saamattomat kirjoitti:

        Miksi et mennyt töihin? En voi siis ymmärtää näitä, "ei ole rahaa, miksi kukaan ei maksa, valtio ei anna rahaa..." yms. tyyppejä. Suomessa saa jonkin hanttihomman alle tunnissa, jos vaan kiinnostaa. Moniakaan ei vaan kiinnosta.

        Täysin avutonta ja saamatona jengiä.

        Ilman opiskelua et saa kunnollista työtä ja ammattia.Minä taas en ymmärrä niitä,jotka eivät viitsi opiskella ammatinsa eteen.Sinä taidat myös kuulua niihin ja olet itse se avuton ja saamaton.

      • Jos ei ole
        Sinä olet saamaton kirjoitti:

        Ilman opiskelua et saa kunnollista työtä ja ammattia.Minä taas en ymmärrä niitä,jotka eivät viitsi opiskella ammatinsa eteen.Sinä taidat myös kuulua niihin ja olet itse se avuton ja saamaton.

        euroa tai kahta laittaa OMAAN SYÖMISEENSÄ niin ehkä kannattaa jättää opiskelu kesken ja mennä töihin...

    • 808

      No, sitten tuovat sitä normaalia perusruokaa mukanaan.

    • So what?

      Niin niin.Ei sitä ole mikään pakko,eikä tarvitsekaan aina osallistua kaikenmaailman kissan ristiäisiin,jos vaatimuksena on aina tuo lahjonta,lahjojen ostaminen.

      "Loismaisuutta on turhat kissan ristiäiset,turhine lahjuksineen"

      Tuollaisista turhakejuhlista kannattaa jäädäkin pois,kun aletaan vaatimaan liikoja ja se on toimintamallista kaukana kun vaaditaan liikoja.

      Jokainen osaa kyllä syödä kotonaan ne omat perusruokansa,ilman että niitä tarvitsee viedä mihinkään.

      • no money, no honey

        Katkera yh ? Ei kyse ollut lahjoista vaan yhteisen syömisen hankkimisesta. Kyllä yli 10 hengen bileet on kohtuuttomia yhden tai vain muutaman henkiön maksettaviksi. Jos syö kuukauden jokaisena päivänä, niin ei vaikka pikkupullien leipominen voi olla ylivoimaista. Ei kai kahvipaketin tai sipsienkään hankkimiseen tarvita jättisummia.

      • Yes money,yes honey
        no money, no honey kirjoitti:

        Katkera yh ? Ei kyse ollut lahjoista vaan yhteisen syömisen hankkimisesta. Kyllä yli 10 hengen bileet on kohtuuttomia yhden tai vain muutaman henkiön maksettaviksi. Jos syö kuukauden jokaisena päivänä, niin ei vaikka pikkupullien leipominen voi olla ylivoimaista. Ei kai kahvipaketin tai sipsienkään hankkimiseen tarvita jättisummia.

        Sinäkö olet se katkera yh ja luuletko todella että sulla on vara arvostella/nimitellä ketään katkeraksi yksinhuoltajaksi? minä olen kuule onnellinen sinkku ilman lapsiakin ja ilman mitään typeriä nyyttäreitä.

      • Yksinhuoltaja
        Yes money,yes honey kirjoitti:

        Sinäkö olet se katkera yh ja luuletko todella että sulla on vara arvostella/nimitellä ketään katkeraksi yksinhuoltajaksi? minä olen kuule onnellinen sinkku ilman lapsiakin ja ilman mitään typeriä nyyttäreitä.

        Eikä kannata lapsia hankkiakaan, nimittäin niille joutuu kans kustantamaan syömiset ja muutenkin ovat kalliita! Kyllä yksinäisenä sinkkuna pysyttely on parasta, niin ei tarvitse koskaan kustantaa mitään kellekään muulle :)

    • .......

      Nyyttärien idea on se, että jokainen tuo mukanaan jotakin, muutakin kuin vaatteet päällään. Ja huippua on se, että kun ei ole rahaa niin pyydetään muita vieraita tarjoamaan heille juomatkin. Pysykööt poissa, tai leipokoot vaikka perusruokaa, esim pannaria tai pizzaa, sillähän nää nykynuoret hengissä pysyy.

      Voihan sitä pahoitella että nyt en voi tulla kun mulla ei ole rahaa, laittaa sitten kun tuet tulee sivuun yhden kakskymppisen, jolla osallistuu sit seuraaviin nyyttäreihin, ja vielä voi jäädä jotakin säästöönkin.

    • Hyvät tavat

      Joistain kirjoituksista huomaa, ettei ole kauhean paljoa opetettu käytöstapoja ja mitä mikäkin tarkoittaa. jos kutsutaan nyyttäreihin, niin niihin tuodaan mukana syömisiä. Jo skutsutaan kylään tai illanviettoon, niin niihin ei tarvitse tuoda, jos ei erikseen ole näin pyydetty! Mikä tässä on niin stanan vaikeaa ymmärtää?
      Ai siis sekö, että jos ei saa ilmaiseksi muiden hankkimia asioita, niin kutsut on paskat??? Phyi mitä "kavereita"!

      • Meneppä itseesi

        Sinäkö kuvittelet olevasi kovinkin hyvätapainen ja kohtelias,että sinulla on vara alkaa arvostelemaan muiden kirjoituksia ja käytöstapoja?

        Kuuleppas kyllä minulle ainakin on opetettu paremmin käytöstapoja,kun taasen sinulle.Enkä myöskään arvostele noin törkeästi muita.

        Epäkohteliasta ei ole myöskään kieltäytyä nyyttäreistä/juhlista ja tarjottavista.
        Onkos se liian vaikea ymmärtää?

        Enkä ole mikään nykynuori,eikä minulla ole mikään velvollisuus tai paikko kokata/leipoa kenellekään yhtään mitään.Nyyttäreistä/juhlista en erityisemmin pidä.
        Miksi kylään mentäessä ruoka ja juoma pitää olla aina pääasia?Kyllä ennen kotoa lähtiessään syömisen pitäisi riittää ja kylässä joko kahvi tai tee.

        En ole huonotapainen/epäkohtelias,vaan kerroin oman mielipiteeni ja siitä on turha vetää herneitä nenään.

      • kaikki hyvin?
        Meneppä itseesi kirjoitti:

        Meneppäs itseesi...meneppäs itse. JOS kerran on NYYTTÄRIT, niin ne on sitten NYYTTÄRIT mihin tuodaan tullessa jotain syötävää tai juotavaa. Se on nyyttäreiden periaate. JOS pidetään vaan muuten illan istujaiset, se on sitten kokonaan eri juttu. Mä olen sitä mieltä että; jos joku kutsuttu ei pysty mitään tuomaan, niin hänen itsensä on kohteliasta kieltäytyä kutsusta sanoen että en voi nyt osallistua kun ei ole varaa mitään ostaa. JOS sitten kuitenkin juhlien järjestäjä kutsuu kaikesta huolimatta, niin silloin voi mennä ilman tarjottavia.

        Sinä "meneppäs itseesi" nythän ei ollut kyse siitä mistä sinä tykkäät tai et tykkää...ei vissiin ollut sun nyyttärit. Ja jos joku joskus sinua nyyttikesteille kutsuu voit kieltäytyä vallan hyvin, koska kukaan ei siellä edes kaipaa ketään vasten omaatahtoaan olevaa :)

      • juhlakaluQ

        Samaa mieltä aikaisemma kanssa. Kyseessä siis nyyttärit. Niiden idea on viedä mukanaan ruokaa ja juotavaa. Silloin pitää olla mukana. Tai pysyä poissa.

        Itse en koskaan järjestä nyyttäreitä, koska tarjoan aina vierailleni kaiken ml. ruuat, juomat ja tupakatkin.

      • väittäisin
        kaikki hyvin? kirjoitti:

        Meneppäs itseesi...meneppäs itse. JOS kerran on NYYTTÄRIT, niin ne on sitten NYYTTÄRIT mihin tuodaan tullessa jotain syötävää tai juotavaa. Se on nyyttäreiden periaate. JOS pidetään vaan muuten illan istujaiset, se on sitten kokonaan eri juttu. Mä olen sitä mieltä että; jos joku kutsuttu ei pysty mitään tuomaan, niin hänen itsensä on kohteliasta kieltäytyä kutsusta sanoen että en voi nyt osallistua kun ei ole varaa mitään ostaa. JOS sitten kuitenkin juhlien järjestäjä kutsuu kaikesta huolimatta, niin silloin voi mennä ilman tarjottavia.

        Sinä "meneppäs itseesi" nythän ei ollut kyse siitä mistä sinä tykkäät tai et tykkää...ei vissiin ollut sun nyyttärit. Ja jos joku joskus sinua nyyttikesteille kutsuu voit kieltäytyä vallan hyvin, koska kukaan ei siellä edes kaipaa ketään vasten omaatahtoaan olevaa :)

        On tuolla varmasti. Väittäisin, että sait pisteitä vain siksi, että kirjoittaja kertoi olevansa vanhempi ihminen. Nehän ovat tietenkin pahoja :) Kyllä tuo kielenkäyttö kertoi jo totuuden.

      • Ahneet vaatijat
        kaikki hyvin? kirjoitti:

        Meneppäs itseesi...meneppäs itse. JOS kerran on NYYTTÄRIT, niin ne on sitten NYYTTÄRIT mihin tuodaan tullessa jotain syötävää tai juotavaa. Se on nyyttäreiden periaate. JOS pidetään vaan muuten illan istujaiset, se on sitten kokonaan eri juttu. Mä olen sitä mieltä että; jos joku kutsuttu ei pysty mitään tuomaan, niin hänen itsensä on kohteliasta kieltäytyä kutsusta sanoen että en voi nyt osallistua kun ei ole varaa mitään ostaa. JOS sitten kuitenkin juhlien järjestäjä kutsuu kaikesta huolimatta, niin silloin voi mennä ilman tarjottavia.

        Sinä "meneppäs itseesi" nythän ei ollut kyse siitä mistä sinä tykkäät tai et tykkää...ei vissiin ollut sun nyyttärit. Ja jos joku joskus sinua nyyttikesteille kutsuu voit kieltäytyä vallan hyvin, koska kukaan ei siellä edes kaipaa ketään vasten omaatahtoaan olevaa :)

        Sulla nimimerkki kaikki hyvin? on pääkoppa pahasti sekaisin ja siksi sanot noin.No kyllä mä ymmärrän ja sinne itseesi voit mennä tai hypätä ihan itse.

        Nyyttäreihin ei ole mikään pakko tuoda yhtään mitään,eikä myöskään mikään pakko tulla.Toiset on vaan niin röyhkeitä vaatimuksissaan ja ne menee liiallisuuksiin,eikä tuollaiset ahneet vaatijat ole edes mitään oikeita ystäviä.Oikeat ystävät ymmärtävät tiukan rahatilanteen ja eivät vaadi ostelemaan yhtään mitään.
        Kukaan ei myöskään kaipaa ketään noin röyhkeää,joka on noin ahne vaatija :)

        Tosiystävyyteen ei kuulu minkäänlainen ostamispakko,oli mitkä juhlat hyvänsä ja tälle palstalle kirjoittajat,suurimmalle osalle oman mahan täyttö on tärkeempi juttu kuin ystävyys.Plussia ja miinuksia annatte hetken mielenjohteesta,liekö omatuntonnekin kolkuttaa.

      • siipeilijän ex-ystäv
        Ahneet vaatijat kirjoitti:

        Niin, ja siipeilijän mielestä tosiystäviä on vaan ne, jotka aina kustantaa kaiken hänelle. Tosiystävyyttä ei ole se, että hän itse joutuisi joskus jotain toisille maksamaan.

      • Jos yhdessä
        Ahneet vaatijat kirjoitti:

        Sulla nimimerkki kaikki hyvin? on pääkoppa pahasti sekaisin ja siksi sanot noin.No kyllä mä ymmärrän ja sinne itseesi voit mennä tai hypätä ihan itse.

        Nyyttäreihin ei ole mikään pakko tuoda yhtään mitään,eikä myöskään mikään pakko tulla.Toiset on vaan niin röyhkeitä vaatimuksissaan ja ne menee liiallisuuksiin,eikä tuollaiset ahneet vaatijat ole edes mitään oikeita ystäviä.Oikeat ystävät ymmärtävät tiukan rahatilanteen ja eivät vaadi ostelemaan yhtään mitään.
        Kukaan ei myöskään kaipaa ketään noin röyhkeää,joka on noin ahne vaatija :)

        Tosiystävyyteen ei kuulu minkäänlainen ostamispakko,oli mitkä juhlat hyvänsä ja tälle palstalle kirjoittajat,suurimmalle osalle oman mahan täyttö on tärkeempi juttu kuin ystävyys.Plussia ja miinuksia annatte hetken mielenjohteesta,liekö omatuntonnekin kolkuttaa.

        sovitaan, että pidetään nyyttärit, niin sinne on PAKKO tuoda syömisiä. Jos ei ole "varaa" niin sitten jää nyyttäreistä pois. Näin helppoa.

        Itelläkin ex-kaveri, joka nyyttäreitten alla aina soitti, etten nyt juuri ehdi tekemään itse mut jos leipasisit pellin pizzaa niin maksan aineet. Aina otti kunnian "tuomastaan" pizzasta, jonka minä raahasin omien tuomisieni lisäksi juhliin. Eikä koskaan maksanut niitä aineita, joten lakkasin olemasta hyväksikäytetty kun ex-kaverilla alkoi olemaan pari sataa euroa velkaa minulle.

        Toiset vaan nyt ovat niin röyhkeitä vaatimuksissaan eikä tuollaiset pummit ole edes oikeita ystäviä!

    • dsafldskfäjasdf

      Kaikilla on varaa sen verran että kerää muovipussillisen täyteen pierua.

    • Aivan niin

      Kyllä tämä olikin paras vastaus että kerää muovipussillisen täyteen pierua.

      • aödfsjkaksöldfj

        No se on melkein ilmaista. Kaupasta 20 centin pussi. Toki jotain pitää vähän syödä että pierua yleensä tulee, mutta ostaa sitten vaikka ruisleipää punaisella lapulla. Siinä se, muuta ei tarvitse tuoda kun on lämpimäiset pussissa!

      • Linda Angelina Tolin
        aödfsjkaksöldfj kirjoitti:

        Totta turiset. Tänäänkin olen syönyt vain muutaman voileipägrillissä tehdyn ruisleivän balkan makkaralla ja goudajuustolla. Koko illan on pierettänyt niin että on pers'reikä ihan kipeänä. Kyllähän se ajattelemaan pistää että harmi hukkaan noita päästää, mutta tuossahan olisi hyvä idea.

      • pierot

        Nii juuri. Kaasua omasta takaa.

      • dgsdhe
        aödfsjkaksöldfj kirjoitti:

        No se on melkein ilmaista. Kaupasta 20 centin pussi. Toki jotain pitää vähän syödä että pierua yleensä tulee, mutta ostaa sitten vaikka ruisleipää punaisella lapulla. Siinä se, muuta ei tarvitse tuoda kun on lämpimäiset pussissa!

        Voihan sinne pussiin vääntää pierun lisäksi vähän sitä kiinteääkin lämpimäistä niin on sitten jotain kouriin tuntuvaakin mukana tuomisina. Eikä tarvitse odottaa toista kertaa kutsua nyyttäreihin :)

      • onko tänne ikärajaa

        Ja kertakaikkiaan hauska näköjään. Nämä pierujutut ovat parasta varsinkin eskarilaisten keskuudessa. Kirjoittelevatko hekin tänne ?

    • No jo on

      Jos nuo neljä ovat niin aivottomia moukkia että eivät itse ymmärrä että nyyttäreihin ei tulla jos ei ole varaa itse tuoda mukanaan jotain tarjottavaa, niin sinun asiasi on se heille ilmoittaa.

      Täysin käsittämätöntä että jollekin tulee edes mieleen tulla mukaan närkkimään toisten tuomisia vaikka ei itse osallistu mitenkään. Ja vielä juomat pitäisi ilmaiseksi saada, just joo!

      Onko nykyajan nuorilta edes peruskäytöstavat näin totaalisen hukassa??

      • Samat sanat sinulle!

        Sinä se aivoton moukka olet kun nimittelet toisia! kylään mentäessä ei ole ennenvanhaankaan tarvittu viedä mitään.Se on isäntä/emäntäväen velvollisuus tarjota vaikkapa kahvit tai teet.Tuo nyyttärihomma on nykyajan omituista vouhotusta,outo muotijuttu.

        Minusta on täysin käsittämätöntä viedä kylään syömisiä ja juomisia.Jos syömiset on tärkeintä,pääasia niin sitten kannattaa jäädä kotiinsa syömään.

        Mielestäni se menee niin päin talo tarjoaa ja vieraat tulee ajallaan.

        Käytöstapojen vastaista on vaatia toista ostelee mitään,ellei tämä sitten itse halua.

      • tajua nyt jo
        Samat sanat sinulle! kirjoitti:

        Johan nyt joillekin on perhanan vaikeaa tajuta, että kun aloittajan porukka on YHDESSÄ päättänyt, että viettävät NYYTTÄRIT, niin se tarkoittaa juurikin sitä, että jokainen tuo jotain mukanaan. Näin ei kenekään tarvitse yksinään kustantaa muiden syömisiä eikä juomisia, ja kaverukset voivat silti tavata toisiaan ja viettää mukavan illan yhdessä.

        Jos on kyse normaalista vierailusta, minne emäntä/isäntä on pyytänyt ystävänsä, ei välttämättä tarvitse viedä tuliaisia, vaikka se kyllä iIahduttaisi kivasti emännätää/isäntää.

        Eihän nyyttäreissä se syöminen ja juominenole tietenkään pääasia, vaan hauskanpito yhdessä, mutta onahn se kiva, kun jokainen tuo jotakin, niin ei tarvi ehkä tuntitolkulla kuivin suin istua. Ja kun se etukäteen päätetään, niin kaikki tietävät, mistä on kyse.

        Joka ei sitä ymmärrä, pysyköön kotonaan ja syököön siellä tai olkoon nälissään.

      • Tajua ihan itse!!!!!
        tajua nyt jo kirjoitti:

        Sulle se on perhanan vaikeaa että kaikki ei halua mitään nyyttäreitä.Kyllä normaali kyläily ja syöminen omassa kotona pitää riittää.Kavereita voi olla ilman nyyttäreitäkin.

        Ihme vänkätystä samasta asiasta,mutta eräät on niin uppiniskaisen luupäitä,liian omavaltaisia itsevaltiaita,että ymmärrys on sen mukainen.

      • No jo on
        Tajua ihan itse!!!!! kirjoitti:

        No voi herran jumala, tottakai on selvää että kaikki eivät tykkää nyyttäreistä. Mutta siinä tapauksessa ei tietenkään osallistuta koko juhliin, vaan jäädään suosiolla pois.

        Se, että tunkee mukaan syömään muiden tuomia ruokia (ja juomaan vielä muiden tuomia juomiakin) eikä mitenkään itse osallistu tarjoamisiin, VAIKKA ETUKÄTEEN ON SOVITTU ETTÄ KAIKKI OSALLISTUVAT, on todellakin aivotonta moukkamaisuutta eikä mitään muuta.

        Ja "nykyajan vouhotuksesta" sen verran että nyyttäreitä oli jo 1960-luvulla. Se on itse asiassa todella kätevä tapa kokoontua yhteen silloin kun yhdellä ihmisellä ei ole varaa ja/tai aikaa ruokkia esim. 15 vierasta.

      • NO JO ITSELLESI
        No jo on kirjoitti:

        ERINOMAISTA ETTÄ ON SELVÄÄ ETTÄ KAIKKI EIVÄT TYKKÄÄ NYYTTÄREISTÄ.Kuka on mukamas osallistumassa?minä en ole pyytänytkään saada osallistua ja jäänkin erittäin mielelläni pois,enkä ole myöskään tunkemassa mihinkään tai sopimassa yhtään mitään.Joten sinä olet se aivoton moukkamainen luttana,jos minua kehtaatkin tarkoittaa.

        Minua nykyajan tai entisajan vouhotukset ei kiinnosta.Oli mikä oli tai on mikä on.

      • No jo on
        NO JO ITSELLESI kirjoitti:

        "Kuka on mukamas osallistumassa?"

        ?????????????????????????????????? Oletko sinä oikeasti noin yksinkertainen vai onko tämä joku vitsi??????

        Tässä ketjussa keskustellaan nyt aloittajan kertomasta tapauksesta: " 4 vieraista on ottanut yhteyttä minuun ja kertonut ettei valitettavasti rahat riitä tuomaan yhtään mitään." ja "Edes juotavaan muutamalla vieraalla ei ole varaa ja he toivoivatkin että joku vieraista voisi tarjota."

        Eli nämä aloittajan mainitsemat neljä vierasta ovat todellakin osallistumassa näihin nyyttäreihin ilman että ovat tuomassa yhtään mitään, ja ovat jopa aikeissa juoda muiden tuomia juomia!

        HE OVAT NIITÄ AIVOTTOMIA MOUKKIA JOISTA TÄSSÄ ON KOKO AJAN PUHUTTU. SINUA EI OLE KUKAAN MISSÄÄN VAIHEESSA HAUKKUNUT YHTÄÄN MIKSIKÄÄN.

        Tuliko tämä nyt selväksi vain tarvitseeko vielä selventää?????????????????

      • yleissivistys hoi!
        Samat sanat sinulle! kirjoitti:

        Sinä se aivoton moukka olet kun nimittelet toisia! kylään mentäessä ei ole ennenvanhaankaan tarvittu viedä mitään.Se on isäntä/emäntäväen velvollisuus tarjota vaikkapa kahvit tai teet.Tuo nyyttärihomma on nykyajan omituista vouhotusta,outo muotijuttu.

        Minusta on täysin käsittämätöntä viedä kylään syömisiä ja juomisia.Jos syömiset on tärkeintä,pääasia niin sitten kannattaa jäädä kotiinsa syömään.

        Mielestäni se menee niin päin talo tarjoaa ja vieraat tulee ajallaan.

        Käytöstapojen vastaista on vaatia toista ostelee mitään,ellei tämä sitten itse halua.

        Nyyttärit sattuu olemaan ikiaikainen juhlimistapa - jokainen tuo jotain yhteisesti syötäväksi. Moukka ei tiedä mitä nyyttärit tarkoittaa, valitettavasti

      • Stay away
        NO JO ITSELLESI kirjoitti:

        ERINOMAISTA ETTÄ ON SELVÄÄ ETTÄ KAIKKI EIVÄT TYKKÄÄ NYYTTÄREISTÄ.Kuka on mukamas osallistumassa?minä en ole pyytänytkään saada osallistua ja jäänkin erittäin mielelläni pois,enkä ole myöskään tunkemassa mihinkään tai sopimassa yhtään mitään.Joten sinä olet se aivoton moukkamainen luttana,jos minua kehtaatkin tarkoittaa.

        Minua nykyajan tai entisajan vouhotukset ei kiinnosta.Oli mikä oli tai on mikä on.

        Loistava päätös sinulta jäädä pois nyyttäreistä. Tunnut olevan niin vastenmielinen tyyppi, että tuskinpa sinua kukaan on nyyttäreihin kutsumassakaan. Pidä linjasi, pysy kotona.

      • iksui
        Samat sanat sinulle! kirjoitti:

        Sinä se aivoton moukka olet kun nimittelet toisia! kylään mentäessä ei ole ennenvanhaankaan tarvittu viedä mitään.Se on isäntä/emäntäväen velvollisuus tarjota vaikkapa kahvit tai teet.Tuo nyyttärihomma on nykyajan omituista vouhotusta,outo muotijuttu.

        Minusta on täysin käsittämätöntä viedä kylään syömisiä ja juomisia.Jos syömiset on tärkeintä,pääasia niin sitten kannattaa jäädä kotiinsa syömään.

        Mielestäni se menee niin päin talo tarjoaa ja vieraat tulee ajallaan.

        Käytöstapojen vastaista on vaatia toista ostelee mitään,ellei tämä sitten itse halua.

        No kylläpä on nyyttäreitä vietetty jo aikoja sitten- ei ole "muoti-ilmiö" ... Sääliksi käy niitä jotka sinut kylään kutsuvat, ainahan on kohteliasta jokin vieminen viedä varsinkin harvemmin käydessään. Ja nyyttäreiden idea todellakin on, että yksi ihminen ( emäntä/ isäntä ) ei joudu kaikkien kaltaistesi lokittajien illanviettoa maksamaan , vaan että kaikki osallistuu pienellä tuomisella ja kaikilla on hyvä mieli!

      • oma etu ainoa etu

        "Onko nykyajan nuorilta edes peruskäytöstavat näin totaalisen hukassa??"

        V'tut käytöstavoista, minä ajattelen hyötynäkökulmasta, kuten kaikki järkevät tekevät.

      • kaikki hyvin?
        Samat sanat sinulle! kirjoitti:

        Sinä se aivoton moukka olet kun nimittelet toisia! kylään mentäessä ei ole ennenvanhaankaan tarvittu viedä mitään.Se on isäntä/emäntäväen velvollisuus tarjota vaikkapa kahvit tai teet.Tuo nyyttärihomma on nykyajan omituista vouhotusta,outo muotijuttu.

        Minusta on täysin käsittämätöntä viedä kylään syömisiä ja juomisia.Jos syömiset on tärkeintä,pääasia niin sitten kannattaa jäädä kotiinsa syömään.

        Mielestäni se menee niin päin talo tarjoaa ja vieraat tulee ajallaan.

        Käytöstapojen vastaista on vaatia toista ostelee mitään,ellei tämä sitten itse halua.

        "samat sanat sinulle" JOS on NYYTTIKESTIT niin jos niihin aikoo / haluaa osallistua niin sinnehän viedään jotain tarjoomista mennessään. Se on kaveriporukan yhteinen sopimus nyyttäreistä nimenomaan, eikä silloin emäntä ole se joka kestitsee vaan jokainen vie jotain ja sitten yhdessä vietetään mukava ilta nautiskellen herkuista ja vaikka leffasta tai vaikka keskustellen naposteltavien äärellä. Huomaa kyllä että joillain ei ole pienintäkään tajua siitä että mitä on NYYTTIKESTIT!!!!

      • megabileet
        Stay away kirjoitti:

        Loistava päätös sinulta jäädä pois nyyttäreistä. Tunnut olevan niin vastenmielinen tyyppi, että tuskinpa sinua kukaan on nyyttäreihin kutsumassakaan. Pidä linjasi, pysy kotona.

        Peräti merkillistä on huomata että joku syntymäjääräkin osallistuu tälläiseen keskuteluketjuun tuputtamalla omituisia tapojaan.
        Luulisi olevat selvää, että 1. jos kutsutaan juhliin niin ei tarvi ruokaa tuoda mukanaan, mutta kohtelias ihminen tuo silloinkin vaikka viinipullon tai kukkaset tervetuliaisiksi.
        Mutta jos sovitaan 2. nimenomaan nyyttäreistä, niin silloin jokainen tuo jotakin, jopa sovitaan minkätyyppistä tavaraa tuo ettei sinne juhlapaikkaan tule 12 kahvipakettia. (=jättisumppikemut).
        Opiskelijaporukoissa nyyttärit on ihan yleisiä, sillä kenelläkään siitä jengistä ei ole varaa ruokkia ja juottaa 10-15 henkilön porukkaa.

      • kyllä
        Samat sanat sinulle! kirjoitti:

        Sinä se aivoton moukka olet kun nimittelet toisia! kylään mentäessä ei ole ennenvanhaankaan tarvittu viedä mitään.Se on isäntä/emäntäväen velvollisuus tarjota vaikkapa kahvit tai teet.Tuo nyyttärihomma on nykyajan omituista vouhotusta,outo muotijuttu.

        Minusta on täysin käsittämätöntä viedä kylään syömisiä ja juomisia.Jos syömiset on tärkeintä,pääasia niin sitten kannattaa jäädä kotiinsa syömään.

        Mielestäni se menee niin päin talo tarjoaa ja vieraat tulee ajallaan.

        Käytöstapojen vastaista on vaatia toista ostelee mitään,ellei tämä sitten itse halua.

        Kyllä ainakin meilläpäin on ruukattu kylään viedä naposteltavaa bileisiin vaikka ei olisikaan nyyttärit.

      • Bileet bileet
        megabileet kirjoitti:

        Peräti merkillistä on huomata että joku syntymäjääräkin osallistuu tälläiseen keskuteluketjuun tuputtamalla omituisia tapojaan.
        Luulisi olevat selvää, että 1. jos kutsutaan juhliin niin ei tarvi ruokaa tuoda mukanaan, mutta kohtelias ihminen tuo silloinkin vaikka viinipullon tai kukkaset tervetuliaisiksi.
        Mutta jos sovitaan 2. nimenomaan nyyttäreistä, niin silloin jokainen tuo jotakin, jopa sovitaan minkätyyppistä tavaraa tuo ettei sinne juhlapaikkaan tule 12 kahvipakettia. (=jättisumppikemut).
        Opiskelijaporukoissa nyyttärit on ihan yleisiä, sillä kenelläkään siitä jengistä ei ole varaa ruokkia ja juottaa 10-15 henkilön porukkaa.

        Nimenomaan näin, silloinkin kun kutsutaan kylään eikä kyseessä ole nyyttärit, on silti kohteliasta tuoda jotain: kukkia, viinipullo tai suklaarasia - oman tilanteen mukaan. Voi vaikka itse leipoa pikkuleipiä tai ostaa tarjouskahvipaketin, ei ole hinnasta kiinni vaan siitä että tuliaisten vieminen nyt vaan on kohteliasta.

        Suomessa on vähän liikaa tätä mentaliteettia, että omista rahoista kovin pihistellään ja arki vietetään pikku nälässä, mutta sitten sullotaan kyllä pakki täyteen kun ollaan toisten pöydissä.

        Oman hyödyn hakeminen aina muiden kustannuksella on kyllä pienisieluisinta mitä tiedän. Sellaisten ihmisten kanssa en itse halua olla missään tekemisissä.

      • Jää itse pois
        Stay away kirjoitti:

        Loistava päätös sinulta jäädä pois nyyttäreistä. Tunnut olevan niin vastenmielinen tyyppi, että tuskinpa sinua kukaan on nyyttäreihin kutsumassakaan. Pidä linjasi, pysy kotona.

        nimimerkille stay away loistavampi päätös on minulta se että en kutsu sinunlaistasi häihinikään,koska sinä olet vielä vastenmielisempi tyyppi,Joten tuskin sinuakaan kukaan kutsuu häihin.Parempi että sinäkin pidät linjasi ja pysyt kotona.

      • Älä vouhkaa
        megabileet kirjoitti:

        Peräti merkillistä on huomata että joku syntymäjääräkin osallistuu tälläiseen keskuteluketjuun tuputtamalla omituisia tapojaan.
        Luulisi olevat selvää, että 1. jos kutsutaan juhliin niin ei tarvi ruokaa tuoda mukanaan, mutta kohtelias ihminen tuo silloinkin vaikka viinipullon tai kukkaset tervetuliaisiksi.
        Mutta jos sovitaan 2. nimenomaan nyyttäreistä, niin silloin jokainen tuo jotakin, jopa sovitaan minkätyyppistä tavaraa tuo ettei sinne juhlapaikkaan tule 12 kahvipakettia. (=jättisumppikemut).
        Opiskelijaporukoissa nyyttärit on ihan yleisiä, sillä kenelläkään siitä jengistä ei ole varaa ruokkia ja juottaa 10-15 henkilön porukkaa.

        megabileet sinä olet se syntymäjäärä.Jokainen saa osallistua mihinkä keskusteluun haluaa.Tuskin kukaan on tuputtanut yhtään mitään,sen sinä keksit omasta jääräpäästäsi.

      • Ei nyyttäreitä
        iksui kirjoitti:

        No kylläpä on nyyttäreitä vietetty jo aikoja sitten- ei ole "muoti-ilmiö" ... Sääliksi käy niitä jotka sinut kylään kutsuvat, ainahan on kohteliasta jokin vieminen viedä varsinkin harvemmin käydessään. Ja nyyttäreiden idea todellakin on, että yksi ihminen ( emäntä/ isäntä ) ei joudu kaikkien kaltaistesi lokittajien illanviettoa maksamaan , vaan että kaikki osallistuu pienellä tuomisella ja kaikilla on hyvä mieli!

        iksui ei ole mitään säälimistä.Minä osallistun ja vien lahjan jos on synttärit,häät,valmistujaiset,ristiäiset yms. juhlat.

        Nyyttäreihin en osallistu,enkä vie mitään kun ne eivät ole minun juttuni.Moukkamaista ei ole kieltäytyä nyyttäreistä,vaan se jos pakotetaan nyyttäreihin.

        Joten se lokittaja olet sinä.Todella vastenmielistä ja säälittävää sinulta.Minun juhliini et ole tervetullut,oli synttärit tai mitkä hyvänsä.

    • siniss1

      Mun mielestä nyyttärit on tosi hauska idea! Etenkin jos isolle porukalle järkkäämässä ja tässäkin on kyse ilmeisesti opiskelija porukasta.

      Mä ainakin itse vien aina jotain syömisiä tai tarjottavia muille jos mut on kutsuttu kylään. Vähintään edes sen kahvipaketin! Mun mielestä se kuuluu käytöstapoihin.

      Itse on kyllä useimmiten itse emäntänä kotonani, ja harvemmin omat ystäväni mitään järjestävät. Ehkä eivät uskalla tai rahanpuute on.

      Mutta nyyttärien idea on että kaikille halpa reissu, ei tule isoa lovea kenenkään kukkaroon. Nuorille tosi hyvä idea! Eri asia on sitten omat synttärit, häät, valmistujaiset, ristiäiset tai muut juhlat joissa olisi jo noloa järjestellä nyyttäreitä ;)

      Mutta muuten vain pippaloiksi ihana idea!

      Kyllä toi muiden vieraiden juomien pummaus kuulostaa jo todella nololta. Hyvin ovat vanhemmat kasvattaneet. Käytetään muita ihmisiä hyväksi. Munkin kaveriporukassa on ollut juurikin pari tämmöistä ja vielä on poltettu muiden tupakatkin kaupan päälle. Edes lupaa tupakoiden polttoon ei kysytty vain suoraan käytiin tyhjentämässä muiden askit.

      • öaskdjfasödfkj

        Mutta oliko käyty myös pierupussilla ilman lupaa?

      • pumminystävä
        öaskdjfasödfkj kirjoitti:

        Mutta oliko käyty myös pierupussilla ilman lupaa?

        hahaha :D sitä en tiedä oliko siellä käyty ;)

        aina tuntuu joukossa olevan näitä muiden kustannuksella juhlivia. Kaikista huipuin on se että eräs kaverini sanoo aina että aikoo olla selvinpäin ettei siksi osta juotavia tai tupakoita. Ei kyllä muutakaan tarjottavaa ole nyyttäreihin tuonut ;) Kun ilta alkaa kulumaan hän alkaa pummimmaan muilta juotavaa ja tupakkaa. Loppuillasta tämä neiti onkin sitten saanut pummattua jo kunnon kännit ja polttaa muiden tupakat. Pari kertaa on omakin askini hävinnyt ja sen löytää aina tältä neidiltä joka polttaa kännissä ketjuna.

        Kun ei ole rahaa edes baariin niin joku hölmö aina maksaa hänet sisään tai tarjoaa. Joka kerta tämä sama kaava. "Aijon olla selvinpäin niin en ostanut omia juotavia."

      • Ryyppybileet

        Mielestäni nyyttärit on todella huono idea.Onneksi en niistä tykkää,en niitä pidä,enkä myöskään niihin osallistu,ei ole minun juttuni.

        Normaali kyläily,synttärit,häät,valmistujaiset,ristiäiset ja muut juhlat on ihan ok,on enemmän minun juttuni.

        Onneksi en myöskään tupakoi ja jos juomaa tekee mieli niin lähden baariin/ravintolaan.

        Tiedetään kyllä mitä noiden nyyttäreiden tarkoitus on ryyppybileet,jossa sotketaan ja rikotaan samalla paikkojakin.

      • iloitsijat tulee
        Ryyppybileet kirjoitti:

        Eihän nyttäreihin nipottaja lestaporukoita huolitakaan, voit jäädä pois.

      • Poliisit tulee
        iloitsijat tulee kirjoitti:

        Eihän nyttäreihin nipottaja lestaporukoita huolitakaan, voit jäädä pois.

        Sulle iloitsijat tulee nyyttärit onkin enimmäkseen ryyppy,särkemis ja sotkemisbileitä.Sellaisista kannattaakin jäädä pois ja jäänkin mielelläni niistä pois.Nipottaminen on paikallaan,kun asiat riistäytyy käsistä.

    • hilebile

      Mun mielestä nyyttärien ajatuksena on yhteinen osallistuminen järjestelyihin/kustannuksiin. Ehkä ne, jotka eivät hlaua tai voi osallistua tarjoiluihin, voisivat kehottää jotain ohjelmaa sinne bileisiin?

      Tätä ehdottamalla selviää myös, onko kyse aidosti siitä, että haluavat osallistua, muttei ole varaa, vai laiskuudesta ja loisimisesta. Yleensä hyvän ohlemanumeron keksimiseen kuluu enemmän aikaa ja vaivaa, kuin muutaman euron haalimiseen.

      • Ei hilebile

        Minä taas en halua halua osallistua,enkä myöskään mene koko nyyttäreihin koska on parempaa tekemistä.Enkä ole laiska tai loisi,koska parempaa tekemistä voi olla vaikkapa rästiin jääneet kotityöt tai jonkun synttärijuhlat.

      • herergisekfios
        Ei hilebile kirjoitti:

        Hyvä, pysy kotona.

        Suomeksi sanottuna sinulla ei ole ystäviä.

      • Oma asia
        herergisekfios kirjoitti:

        Hyvä, pysy kotona.

        Niin on erittäin hyvä että pysyn kotona :) paljon kivempaa kun missään turhissa ryyppybileissä :)

      • Etpäs väitä
        väittäisin kirjoitti:

        Suomeksi sanottuna sinulla ei ole ystäviä.

        Väärin arvasit.Minulla on paljon parempia ystäviä ja niitä on paljon,ne eivät välitä alkoholin kanssa läträämisestä,eikä mistään turhista bileistä.

      • ilkeitä olette
        väittäisin kirjoitti:

        Suomeksi sanottuna sinulla ei ole ystäviä.

        Juhliin kutsutaan, ei pakoteta. Kohtelias selitys/tekosyy sille että ei pääse tulemaan on kirkkaasti parempi vaihtoehto kuin nyyttäripummit tai mököttävät vieraat (poikkeuksena toki läheisimpien häät, hautajaiset ym. ja juhlat joiden ajankohta on eritoten sovitettu kutsuttua varten). Suuret luulot saa itsestään kyllä olla jos loukkaantuu siitä, että joku ei pääsekään tulemaan.

    • ompa omituista...

      Ei mihinkään juhliin ole pakko osallistua jos ei kiinnosta, ehkä siitä ei kannata vetää hernettä nenään jos nyyttärit on omasta mielestä huono idea!

      Ja tuohan on nimenomaan hyvä idea jos kaveriporukalla ei ole paljoa rahaa järjestää juhlia. Se joka väittää ettei ole varaa tuoda mitään puhuu paskaa. Kai jokainen kuitenkin syö jotain joka päivä??? Käyttää sitten nyyttäriviemisiin sen pari euroa, minkä muuten käyttäisi kotiruokaan/tai marketin eineksiin!

      • Ei ole omituista

        Ei olekaan mikään pakko.Enkä ole vetänyt hernettä nenään,sanoin vaan oman mielipiteeni.

        Se joka sanoo ettei ole varaa tuoda mitään ei puhu,p*skaa.Voi olla niinkin että ei halua tai kerkeä tulla,eikä siinä ole mitään omituista.

      • Onpas
        Ei ole omituista kirjoitti:

        Ei olekaan mikään pakko.Enkä ole vetänyt hernettä nenään,sanoin vaan oman mielipiteeni.

        Se joka sanoo ettei ole varaa tuoda mitään ei puhu,p*skaa.Voi olla niinkin että ei halua tai kerkeä tulla,eikä siinä ole mitään omituista.

        Jos ei halua / ehdi tulla niin sanoo ettei pääse, eikä rupea keksimään mitään lapsellisia valheita ja aiheuttamaan muille turhaa päänvaivaa.

    • siipeilijät

      Aika jännä, ettei raha riitä tuomaan mitään, jotainhan heidän olisi sinä iltana pakko syödä kumminkin? Vai paastoavatko he tosiaan kaiket päivät, jollei joku muu tarjoa? Esim pakasteranet saa 80 sentillä, sen verran on pakko olla, tai vaikka naapuria pyytää heittämään euron, jollei muuten. Kyllä varmaan kavereilta sen verran ymmärrystä riittää, että osa tuo halvempaa.

      • Sorrettu

        To. Kaikille

        Olen kaksi kertaa erehtynyt ottaamaan muuta kuin mustaa kahvia, hautatajaiset mukaan lukien. Ja vielä nytkin kaduttaa ja aion rahallisesti korvata nämä. Tämä ei tarkoita, etten joka kerta olisi vienyt tuliaisia, jotka korvaavat erheeni moninkertaisesti.

      • Sorrettu
        Sorrettu kirjoitti:

        Sama vastaus kuin ennenkin. Jos peukaloa noin pahasti nykii, niin ottakaa yhteys lääkäriin

      • Sorrettu
        Sorrettu kirjoitti:

        Sama vastaus kuin ennenkin. Jos peukaloa noin pahasti nykii, niin ottakaa yhteys lääkäriin

        Et siis ottanut yhteyttä

      • Sorrettu
        Sorrettu kirjoitti:

        Et siis ottanut yhteyttä

        Huomena on Kunnanlääkärin oven takana kymmeniä pitkä jono ja Tämän ihmeeksi jokaista nykii. Ja ei ihan vähää nyikään

      • Sorrettu
        Sorrettu kirjoitti:

        Huomena on Kunnanlääkärin oven takana kymmeniä pitkä jono ja Tämän ihmeeksi jokaista nykii. Ja ei ihan vähää nyikään

        Peukaloisten pikkujoulujuhlat näyttävät päättyneen

    • teetarjoilu kaikille

      Monista nyyttäreistä on itselläni se kokemus, että tarjottavaa tulee enemmän kuin jaksetaan illan aikana syödä.
      Tuohon juomapuoleen voisi tietysti emäntä varautua niin, että kaikille olisi kahvia/teetä tarjolla, ettei tarvitse koko iltaa kuivin suin istua.

      • aivan normaalia

        Minä vein nyyttäreihin viimeksi oman teepussini, jota olin jo viikon käyttänyt. Kyllä siitä vähän irtosi väriä kun liotin sitä tunnin. Rahatilanteeni on aika heikko, ruokaan ei ole kuukaudessa laisinkaan rahaa. Olenkin käynyt markettien roskalaatikoilla etsimässä hedelmiä ja päivän vanhoja leipiä, jos on nyyttärit tiedossa. Muuten paastoan kaiket päivät, ellei joku tarjoa.

    • Slurpss

      Kaikkien on tuotava jotain. Vaikka kuinka vaatimatonta. Ja sitä ei saa toiset katsoa ylen, jokainen tuo mihin on varaa. Joku jo luetteli konkreettisia ehdotuksia leipatikuista ja satsumista. Joskus halpakin on keksiäisyydellä parasta herkkua.

    • joulukortti

      Noilla neljällä pissiksellä ei ole varaa tuoda mitään nyyttäreihin, mutta ihan varmaan on varaa lähteä sitten nyyttärien jälkeen baariin ottamaan muuta margarita. Itse en ottaisi moisia lokkeja nyyttäreihin vaan kehottaisin tulemaan toisen kerran..

      • Olet siiderivalas

        Sinä joulukortti olet se siideripissis,moukka sellainen sinulla on mukamas vara arvostella muita.Olet itse se lokki jota en ottaisi omiin juhliini.

      • ei-siipeilijä
        Olet siiderivalas kirjoitti:

        Sinä joulukortti olet se siideripissis,moukka sellainen sinulla on mukamas vara arvostella muita.Olet itse se lokki jota en ottaisi omiin juhliini.

        Paitsi että sinähän et koskaan kenellekään juhlia järjestä :)

      • Ei siipeilijä
        ei-siipeilijä kirjoitti:

        Paitsi että sinähän et koskaan kenellekään juhlia järjestä :)

        Ei kun se paitsi on niin että sinä nimimerkki ei-siipeilijä et koskaan kenellekään juhlia järjestä vai kuinka? :) :) :)

        Minä järjestän kyllä jos on tarvetta,mutta en vaadi mitään tuomisia ellei vieraat itse halua tuoda jotain,minulle on tärkempää se että tulevat.

    • sollentunatuna

      Ap: miten sitten lopulta kävi? Vihjasitko näille neljälle henkilölle, että tuovat edes jotain pientä? Ja toivatko, vai tulivatko tyhjin käsin? Viestisi on tämän kuun alusta, joten oletettavasti nyyttärit ovat jo ohitse..?

    • Tunnistitko itsesi?

      Kahdella eurolla leipoo tuoretta pullaa koko porukalle. Käsittämätöntä sakkia, joka yleensä niittää sitä mitä kylvää. Ei ole ruusuinen tie kuljettavana. Kyseessä on oikeasti valintakysymys, jos ei ole euroakaan rahaa panostaa ystäviinsä, niin silloin on jo akuutin avun tarpeessa ja ystävien pitäisi rientää apuun. Ai niin, niitä ei enää olekaan...

    • äijä1234

      Heh.. onpa nyt ongelma... minä toisin naapurin spurgunki syömään ku kuitenki menee roskiin helvetisti kamaa. Joillaki voi olla oikeesti tiukkaa. Ens kerralla ehkä ei.

    • saurus 1100

      kaikkien tulot ei ole samoilla linjoilla mut jos ovat kavereit hyväksyt sen

    • Oyutta

      Heippa!!

      Kuullostaa ihanalta parikymppisten tyttöjen juhlilta =)

      Ja kun kyse on nimenomaan tuollaisista juhlista, niissä pitää olla myös viiniä =) Eikö heillä tosiaankaan ole varaa edes 6€ viinipulloon??? Mnusta jo yksi sellainen olisi ihan riittävä tuominen per naama.

      Hyviä juhlia teille. Voi kunpa saisin olla kärpäsenä katossa ;)

      • 2+1

        6 euron viinipullo? Sillä rahalla saa jo kuusi litraa maitoa. Tai kaksitoista pakettia nuudeleita.

        Ei Suomi missään lamassa ole, jos täälläkin kirjoittelee vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan ole olleet todella köyhiä tai niin tiukoilla rahallisesti, että ei ole ollut varaa ostaa kuukauteen mitään tuoretta: ei maitoa, ei jogurttia, ei hedelmiä, ei vihanneksia - ei edes juureksia.

        Omakohtainen kokemus tuli noin vuosi sitten, kun erehdyin ottamaan vastaan freelance-keikan ja työkkäri pisti kaikki tuet tauolle, koska olin kuulemma "kokoaikaisessa työsuhteessa". Todellisuudessa tein neljän kuukauden aikana yhteensä 90 tuntia töitä, enkä edes saanut palkkaa vaan palkkion sitten tuon neljän kuukauden jälkeen - huikeat 1500 euroa koko ajalta... Onneksi minulla oli kunnolla varusteltu kuiva-ainevarasto, jota olin täydentänyt edellissyksynä. Minulla oli siis pastaa eri muodoissa, joitakin kastikkeita ja pestoja, riisiä, kaurahiutaleita ja Elovenan pikakaurapusseja sekä hilloja ja marmeladeja (ja muroja). Näiden sekä vitamiinipillerien ja tee- ja kahvivarastojeni avulla selvisin noista nollatuloajoista hengissä ja jotakuinkin terveenä. Vähäiset säästöni menivät siihen, että sain katon pysymään pään päällä, sekä kännykkä-, netti- ja sähkölaskut maksettua (ja vakuutusmaksut).

        Jokainen sentti oli laskettava tarkkaan. (Asun yksinäni, joten minulla ei ole puoliskoakaan jakamassa kuluja.) Mitään kahden euron suklaalevyjä oli ihan turha harkita, kun joutui miettimään sitä, voisiko seuraavalla viikolla ostaa kahden viikon tauon jälkeen litran maitoa vai pitäisikö tuhlata kokonainen euro ja ostaa Tarjoustalon tarjouksesta kymmenen kananmunaa. Koska molempiin ei ollut varaa.

        Koska minulla on hyvin laaja ystävä-, tuttava- ja kaveripiiri, kutsuja tuli koko ajan vaikka minne. Jouduin kieltäytymään usein vaikka mistä kutsuista - en vain nyyttäreistä, vaan myös sellaisista, joihin olisin joutunut ostamaan erikseen matkalipun. Olihan se aluksi noloa sanoa, että sori mutta minulla ei ole rahaa, etenkin kun sitä on melkein aina aikaisemmin ollut. Lisäksi jotkut jankkasivat sitä, kuinka minulta nyt VARMASTI löytyisi se ylimääräinen kaksikymppinen että pääsisin tulemaan. Mutta kun ei löytynyt.
        Toki myös lähempänä oli juhlia ja illanistujaisia. Yritin aina käyttäytyä niillä mahdollisimman hillitysti ja syödä mahdollisimman vähän, vaikka tuoresalaatit ja fetapiirakat sun muut houkuttelivat niin että melkein itku tuli.

        tl;dr.
        Suomalaisilla menee edelleenkin todella hyvin.

    • Jimmy Horna

      Jotenkin vähän saivartelulta silti kuulostaa. En kehtaisi kyllä mitään mainita tai pyytää nyt kavereita pois jäämään. kuitenkin kaikille piisaa , vaikka mukana olis muutama uuno jotka ei saa aikaiseksi mitään.

    • voi tavaton

      Siis ei ole varaa muka tuoda mitäån? Oletteko opiskelijoita tns? Kyllä esim iste leipominen ei ole kallista! Jos niitä ei huvita tulla? Nyyttäreiden periaate että kaikki tuovat jotain,Ostakoon vaikka Glögiä-1e-Tietysti jos joku on tosiaan varaton -en sen takia jättäisi kutsumatta .Kiva on nähdä ja olla porukalla.

      • Sorrettu

        To:voi tavaton Jos ei osaa ISTE leipoa

    • örinää

      Sano kavereillesi jotka eivät tuo mitään ruokaa, että ottavat miehensä tai poika-ystävänsä mukaan. Saavat sitten muut edes munaa. ( tämä on sarkasmia ).

      • hyrinää

        Kuvitteletko, että parista poikakaverista riittää munaa 12:lle nuorelle naiselle?
        Eivät siihen edes nuoret miehet pysty. ( tämä on realismia).
        Miehiä löytyy sitten jatkoilta....

      • HOROREIÄT
        hyrinää kirjoitti:

        Kuvitteletko, että parista poikakaverista riittää munaa 12:lle nuorelle naiselle?
        Eivät siihen edes nuoret miehet pysty. ( tämä on realismia).
        Miehiä löytyy sitten jatkoilta....

        MITÄ EROA on poikaystävällä tai jatkoilta löytyvältä poikaystävällä? en tajua...

      • Ehkä sieltä
        HOROREIÄT kirjoitti:

        MITÄ EROA on poikaystävällä tai jatkoilta löytyvältä poikaystävällä? en tajua...

        jatkoilta löytyy kaikille oma, ettei 12 tytön tarvitse jakaa yhtä miestä...

    • Eipääsyä

      Sillon ei ole juhliin tulemista jos ei tuo tuomisia!! yksinkertaista :D Itse sanoisin että no sitte et valitettavasti voi tulla.. Tai sitte ne jotka ei mitään tuo ei saa syödä muiden tuomisia :D

      • Joskus olen osallistunut niin ettei ole ollut mahdollisuutta tuoda mitään. Silloin olen nautiskellut vain hyvästä seurasta. Jos joku tyrkyttää otan kupin teetä ja keksin. Tuollaiset juhlat kestävät muutaman tunnin niin kyllähän ihminen se ajan pärjää syömättä. Itse kun olen mies niin naisseura aikaansaa sen että syömiset unohtuu.
        Jos on kauppa lähellä käyn emännältä kysymässä mistä on puhtetta ja palaan ostamaan sitten sitä.
        Tuollaisien idea varsinaisesti on itse laitetut herkut mutta tuskin jonkun ruuanlittotaidottoman miehen tekeleet kenellekkään maittaa.

    • vanha vaakku

      Jollakin voi tilanne olla sellainen ettei ole varaa ostaa nyyttäreille
      mitään tai tehdä. Toisilla on yllin kyllin yli tarpeen. Minä ainakin oli-
      sin sanomassa ei se mitään tervetuloa vaan kyllä täällä riittää teil-
      kin. Ei tuollaisesta tulis mieleenkään tehdä numeroa. Pääasiaham
      on heidän tapaamisensa. Eikä missään tapauksessa takanapäin pu-
      hua heistä. Viettää hauska hetki. En ole koskaan laskenu kuka tuo
      vähemmän tai tuoko mitään- silä ei ole merkitystä. Pitkässä juoksussa
      kauas tulevaisuuteen sen kaiken tulee saamaan moninkertaisesti takaisin-
      tavalla tai toisella. Tiukkapipoisuus sinulle minulle systeemi ei tuo iloa
      valoa kenenkään päiviin. Antaessaan saa-niin se vaa on.

      • Yks ukko.

        Jos ei ole varaa ostaa vaikkapa maissipussia (50 senttiä) ja valmistaa siitä pakettiautollista popkornia, niin ei kyllä pysty liikkumaan paikallekaan, koska kuluuhan siinäkin sitä kallisarvoista energiaa. Kukaan ei Suomessa aidosti ole totaalisen varaton. Köyhä sen sijaan olen itsekin!

      • zxvcbt

        Lidlistä ja ihan S-ryhmän kaupoistakin saa tosi pieneen hintaan ainakin jotain. Luulisi että jos on vara ostaa se sipsipussi per viikonloppu, luultavasti sidukkaakin, niin luulis olevan varaa siihen euron keksipakettiin tai vaikka suolatikkupakettiin.. Extra, Rainbow, S-tuoteryhmä tarjoaa edullisempia vaihtoehtoja. ei niiden keksien tarvitse olla Fazeria, Jyväshyvää tai Kantolaa, vaan varmasti hyviä löytyy halpisversioinakin. Popparipussi ei tosiaan maksa paljon.

      • .....

        Todennäköisesti samat tyypit jättää kerta toisensa jälkeen tuomatta tarjoilut nyyttäreihin ja odottaa aina muiden järkkäävän illanistujaiset ettei itselle tule kuluja. Minä ainakaan en kaipaa sellaisia pummeja kaveriporukkaani.

      • ÄLÄ LOISI FRENDEI

        VANHA VAAKKU VOI ANTAA KULLE KAIKKENSA! SEHÄN SULLE PASSAA!

    • yoop

      on aika ankeet bileet jos menee tappaluksi, ennen alkamistakaan.

    • GFLKPDKNG

      EHKÄ NIITÄ EI VAAN KIINNOSTA MITKÄÄN NYYTTÄRIKESTIT. MEE VAIKKA LEIKKIMÖKKIIN LEIKKII LEEGOILLA..

      • olet pummi

        Mutta ilmainen ruoka ja toisten juomat kiinnostaa.

    • yksinkertaista

      juuri miehen kanssa Lidlissä ja S-marketissa katseltiin, että ei voi kyllä voi olla rahasta kiinni mikään vierasvaran ostaminen. S-ryhmän, Rainbown, Extran keksejä saa ihan eurollakin per pakkaus, sipsejä samoin. Lidlin karkkeja, keksejä ja sipsejä ja esim. kuivakakkuja saa pieneen hintaan myös, pikkupitsalaatikon hinta ei päätä huimaa.
      Ehkä nämä 4 ovat vähän uusavuttomia, eivätkä ymmärrä mitä nyyttärit tarkoittavat, ja luulevat että sinne pitää kaikkien tuoda jotain kallista ja hienoa että kelpaa.
      seuraaviin nyyttäreihin kannattaa sopia se rahasumma, sekä sellainen, että myös kimpassa voi ostaa tai valmistaa jotain, mikäli se oikeasti on siitä rahasta kiinni. Nyyttäreiden järjestäjä voi myös delegoida tuomiset kutsutuille sen mukaan mikä heidän leipomistaitonsa, tai rahatilanteensa on. jos tämä kielteisyys jatkuu, niin kannattaa harkita, kutsuakko näitä ihmisiä ollenkaan, jotka tulevat vain syömään toisten tuomisia, mutta eivät itse tuo mitään.

    • VANHA MIES

      JOS EIVÄT TAJUA ITSE JÄÄDÄ KEMUISTA POIS NIIN ENSIKERRALLA EI SIIPEILIJÖITÄ KUTSUTA! ÄLKÄÄ HYVÄKSYKÖ TUOTA KOSKA HE EIVÄT OMI MUUTA KUN LOISIMAAN ! KUN VÄKI VÄHENEE NIIN PIDOT PARANEE.NÄIN SE MENEE!

    • emäntäkinVOIpummaa

      minulla on tälläinen kokemus. nyyttäri kutsu tuli toisen opikelijattaren toimesta. hänellä oli tunnetusti kaikkia mahdollisia ruoka rajoituksia kasvissyöjä, keliakia ja laktoosi-intoleranssi. Heti alkuun hän ilmoitti että hänen tavoitteitaan ei tarvitse välttämättä huomioida tuomingeissa juomat toisivat kaikki itse hän keittää kahvit ja ostaa maidot meille normaaleille. Kerroin että saatan tuoda jotain mikä ei hänelle kelpaa. No itse en ollut kauhea rahoissani joten säästin viikon ruoka rahasta ja leivoin mutakakun jota tämä emäntäkin saattoi syödä, raakaasuklaata, gluteinittomat jauhot latoosittomat kaikki jne.. Ja vispasin vielä kerma vaahtoa mukaan. ilta sujui oikein mukavasti ja muidenkin tuomingit olivat ihania jokainen oli pistänyt parastaan rahojensa mukaan ja emännän rajoitteet oli otettu huomioon. Jatkot oli sovitti yökerhon ja emäntä vieraineen oli tuiskeessa. Itse en ollut innostunut lähtemään baariin ja join kahvia ainoastaan ja limppareita. Mikä oli ongelma.heti tullessani sisään kerroin on joissa miekan nalle että kakkuni on tehty niin että hän saa sitä syödä, annoin listan raaka-aineista merkkeineen ja emäntä oli innoissaan ja kiitollinen. Koko illan aikana emäntä kuikuili keittiössä kakkua mutta ei syönyt palaamaan. Hän ei syönyt juuri mitään tarjottavia ja oli haukkana vahtimassa meitä muita jotka napostelimme. Hän oli keittänyt kahvit ja ostanut maidon ja mahdollisesti yhden paketin kaurakeksiä (maistuvat ja näyttivät eu-kassin kekseille) siinä ne hänen tarjouksensa omaan viinaan ja lantreihin hän oli panostanut, kellekkän hän ei tarjonnut pulloistaan. Nämä teki lähtöä baariin ja itse menin keittiöön pakkaamaan kakkua kupuun. Ja loput kermavaadosta. Ruokaa oli tuotu runsaasti ja sitä oli jäljellä paljon oma kakkuni oli ollut suosittu mutta koska leivoin ison kakun oli sitä myöskin isohko pala jäljellä. Sen ajattelin viedä kotiini miehelleni, hän myöskin oli joutunut karsimaan ruoasta jotta nyytäri kakun kalliit aineet oli saatu ostettua. Emäntä juoksee kiireesti keittiöön ja ilmoittaa että voin minä sen kakun jättää halle aamuksi kun ei kuulemma ole ehtinyt sitä syödä..... Kaikki muukin ruoka jäi emännälle syötäväksi. Ymmärrätte toki että emäntä käytti nyyttäri ideaa oman jääkaappinsa täyttämiseen . siellä ei ollut kuin ketsuppia maito ja valo ja neidin viinat (tarkistin). Siksi hän kyttäsi ruokapöytään naama pitkänä ja laski mitä kukin söi. Että näin. Kumma kyllä en enää kyseisen naisen nyyttäreille osallistunut. Toistuvat usein ja aina löytyy uusia höynäytettäviä... Jotka tuovat muassaan viikoksi ruokaa.

      • ....

        Sinä itse olet oman tarinasi juntti. Ei nyyttäreihin vietyjä syötäviä kuulu ottaa mukaansa pois lähtiessään, vaan ne jää emännälle/isännälle.

      • sekavaa horinaa

        Mikä loputon jaaritus. Voisit kerrata oikeinkirjoitusta. Nimim. emäntäkinVOIpummaa siis.

      • Miritza
        .... kirjoitti:

        Sinä itse olet oman tarinasi juntti. Ei nyyttäreihin vietyjä syötäviä kuulu ottaa mukaansa pois lähtiessään, vaan ne jää emännälle/isännälle.

        Aivan. Eiköhän isännän/emännän vessapaperiakin ole käytetty, matoille ja sohvalle murustettu ruuanmuruja, tiskiäkin tulee.. Ihan ok korvaus jos joku kotiinsa porukkaa kutsuu, että ruuat jää hänelle. Voihan sitä jokainen, jolla on kademieli, itse kans järjestää nyyttärit kun siitä kerran niin kovasti hyötyy.

    • OTAPPA SELVÄÄ

      mitähän ne söisivät sinä iltana ja seuraavina päivinä jos jäävät kotiin. kun ei ole rahaa?

    • Oikea kielioppi

      Ne on muuten nyyttikestit eikä mitkään "nyyttärit".Ihmeellistä toi nykyajan kirjakieli.

      • ....

        Vain jotkut pilkunnussijat kirjoittaa kirjakielellä keskustelupalstoille. Ei näihin kirjoitellessa tarvii mitään kirjakieltä käyttää. Lue kirjoja, jos ei puhekieliset ilmaukset kelpaa.

      • pilkun panija
        .... kirjoitti:

        Vain jotkut pilkunnussijat kirjoittaa kirjakielellä keskustelupalstoille. Ei näihin kirjoitellessa tarvii mitään kirjakieltä käyttää. Lue kirjoja, jos ei puhekieliset ilmaukset kelpaa.

        Sinnekö se pilkku oli kadonnut edelliseltä kirjoittajalta, "melkein oikealta kieliopilta " *tsih*

    • 20+13

      Nyyttärit on hanurista. Eihän sitä ristiäisiinkään pyydetä, että vieraat tuo omat ruuat. Jos ei isännällä/emännällä ole varaa maksaa ruokia, niin saa kaikki olla tyhjin vatsoin. Jokainen voi tuoda omat viinakset, jos on tarkotus hieman humaltua.

      Minullakin on kokemusta nyyttäreistä. Siellä jo valmiiksi ylipainoset muijat/äijät vetää naaman täyteen sokeria ja rasvaa... ja viinat päälle. Jos joku ostaa vaikka popkornipaketin, siitä riittää pikkusuolasta kaikille.

      • Tota...

        harvemmin ristiäisiä vietetään nyyttäri-idealla kuitenkaan. Jos on nyyttärit, asiasta mainitaan erikseen, jos tulee kutsu tavallisiin juhliin, niiden järjestäjä hoitaa tarjottavat.

    • itseleipuri

      Kyllähän tarjottavaa saa tosi edullisestikin, pitäähän ihmisen syödä kotonaankin. Itse leivottu leipä ei maksa euroakaan. Tässä ohje niille jotka eivät usko:
      Sekoitetaan kulhossa puoli litraa vettä, neljännes tl kuivahiivaa (eli hyvin vähän), 1 tl suolaa ja halpisvehnäjauhoja sen verran että tulee löysähkö taikina. Vain sekoitetaan, ei siis alusteta. Laitetaan kelmu kulhon päälle ja annetaan seisoa useita tunteja, mielellään yön yli. Noussut taikina kieritellään jauhojen avulla irralleen kulhon reunoista, sitä voi vähän kieputella siinä että irtoaa.Otetaan kannellinen pata/uunikulho, jonka sisälle kieräytetään taikinaläjä ja laitetaan se 240-asteiseen uuniin 45 minuutiksi kannen alle. Sitten kansi pois n. 10 minuutiksi jotta tulee kaunis väri, valmis leipä kupsautetaan leipäkoriin pyyhkeen alle . Rapea kuori ja maukas mehevä sisus! Kustannukset lienevät noin 50 centtiä.

      • älgh

        Ja tässä, kuten monissa muissakin päivittelyissä uusavuttomuudesta tai laiskuudesta tai piheydestä on oletuksena, että ainakin suurin osa reseptin aineista löytyy valmiiksi kotoa.
        50 sentillä ei ehkä ihan osteta jauhopussia, hiivaa (varsinkaan kuivahiivapakettia) ja suolaa.
        Itse olen ainakin elänyt opiskeluaikana useamman kerran useampia viikkojakin täysin rahattomana, ulkoa pulloja keräten ja niillä muutamilla senteillä esim. makaroonia ostaen. En olisi silloin todellakaan kyennyt ostamaan nyyttäreille mitään tarjottavaa. Voi siis olla ihan todellistakin tuo rahan puute.

      • tararam
        älgh kirjoitti:

        Kannattaisko sitten suunnitella sitä rahankäyttöö, voi ostaa niitä jauhoja yms. aina sillon tällön ja pitää sen perusvaraston kotona.
        Voi vi--u tätä uusavuttomien määrää ...

      • 2+1
        tararam kirjoitti:

        Kannattaisko sitten suunnitella sitä rahankäyttöö, voi ostaa niitä jauhoja yms. aina sillon tällön ja pitää sen perusvaraston kotona.
        Voi vi--u tätä uusavuttomien määrää ...

        Hyvä juttu, jos sinulla on mennyt niin hyvin että et ole koskaan ollut TÄYSIN RAHATON.
        Ihan vain tiedoksi: se perusvarastokin tulee jossain vaiheessa syötyä - ja pelkästä kuivahiivasta ja vehnäjauhoista ei saa leivottua mitään, pullaankin tarvitaan maitoa, kananmunia, täytettä...
        Edes sen maitolitran ostamiseen ei välttämättä ole oikeasti rahaa.

        Suunnitella voi aina - mutta joskus saattaa joutua aivan totaalisesti tyhjän päälle. En minäkään olisi uskonut sitä, koska Suomen pitäisi olla hyvinvointivaltio, ja hoidin kaikki asiani niin kuin pitääkin. (Mikä oli melkoinen virhe - seuraavalla kerralla en ilmoita TE-toimistoon mitään, vaan hoidan asiani suoraan Kelan kautta. Sieltä ne rahat kumminkin tulevat.)

    • justiinsa joo

      Joo, vihjaile vaan, sehän se hyvää käytöstä onkin. Onneksi minun kaveripiirissä ei tuollaisia ole. Meillä menee niin, että tarjoilla voidaan puolin ja toisin, en laske kuka tuo mitäkin tai on tuomatta.

      ps. olet pian entinen ystävä tuolla menolla.

      • ....

        Ja ne pummit, joilla ei koskaan ole varaa tuoda/tarjota mitään, pysyy pitkään ystävinä?

      • justiinsa joo
        .... kirjoitti:

        Ja ne pummit, joilla ei koskaan ole varaa tuoda/tarjota mitään, pysyy pitkään ystävinä?

        Kyllä pysyvät, en ole niin v*tun pikkutarkka että lasken toisten tuomisia. Ei ole mitään järkeä tuollaisessa, päinvastoin katkeroituu vain. Jos jollakulla on sellainen elämä, ettei toisten köyhyyttä ymmärrä niin siitä vaan.

    • limpunteko 0

      Köyhyys ei ole ilo vaikka se naurattaa,sanottiin ennen,vaikka en ymmärrä sen tarkoitusperää.Voisko olla mahdollista ,että ne joilla on enemmän varallisuutta voisivat leipoa muutamia lisä-leivoksia ,ja sillä tavalla antaa "leipoamattomien " silti osallistua teidän varakkaampien kekkereihin,ehkäpä se kokemus "rikastaisi" kaikkia osaanottajia ?
      Kalervo Tuomari, N.Y. USA.

    • riippuu tavoistanne

      Meillä on joskus ollu niin, että jollakin porukasta rahat todella tiukilla; niin on kyllä tarjottu sille sillä kertaa.. Mutta tämä ko ystävä on kyllä sitten seuraavalla kerralla tunut avokätisesti tarjottavaa.. Muuten olis varmaan pian entinen ystävä :D Itse olen joskus sanonut, että enpä voi nyt tulla ku rahaa olis juuri ja juuri bussikyyteihin, ei tarjottaviin/ juomiin ja seuraavaan opintotukipäivään vielä aikaa..

    • Tavat kunniaan

      Eiköhän jokaiselta löydy jotain, jos ei nyt osaa leipoa ja ei ole vara ostaa valmista niin voi tuoda esimerkiksi kynttilöitä, lautasia taikka lautasliinoja kattaukseen. Oletan että asutaan jo omillaan kerran ei oel vara tuoda mitään, muutenhan sitä voisi vanhemmilta lainta jotain herkkuja. Mikropopparipkt maksaa alle euron, ne kun poksauttelee niin tulee kummasti syömistä. Ja pitäähän näiden rahattomen syödä kuitenkin jotain, silllä eurolla saa sitten vaikka kuinka herkkuja taikka tuomalla sen kynttilän kotoonta. Ja nyyttäreille mitä vie ne jää järjestävälle emännälle hyvän tavan mukaan eikä viedä kotiin ukolle. Pitää jättää jo osa kakusta kotiin taikka leipoa 2 jos ei raaski jättää. Uskomatonta minne käytöstavat ovat kadonneet.
      Meillä on nyyttäreille tuotu kasvispiirasta, pasteijoita, juustoja, viinejä, olutta kynttilöitä, karkkia, popcorneja ja sipsejä, hedelmiä ja salaattia, pitsaa ja lihapullia, dippikastikkeita ja täytekakkukin. Tyyli on vapaa.

      • no just just

        Jaa, eli siis ei ole käytöstapoja jos on köyhä ? Ei kaikki ostele kynttilöitä, esim. itse en niitä polttele kuin jouluna, enkä aina silloinkaan. Ja kyllä opiskelijalle, jonka vanhemmatkin ovat eri paikkakunnalla voi mikropopcornitkin olla iso investointi, varsinkin jos rahaa ei ole yhtään. Ja kyllä, jos ei ole mistä leipoa menee siihenkin suht paljon, ostaa jauhot, voit kanamunat jne.

      • valivali seliseli
        no just just kirjoitti:

        Jaa, eli siis ei ole käytöstapoja jos on köyhä ? Ei kaikki ostele kynttilöitä, esim. itse en niitä polttele kuin jouluna, enkä aina silloinkaan. Ja kyllä opiskelijalle, jonka vanhemmatkin ovat eri paikkakunnalla voi mikropopcornitkin olla iso investointi, varsinkin jos rahaa ei ole yhtään. Ja kyllä, jos ei ole mistä leipoa menee siihenkin suht paljon, ostaa jauhot, voit kanamunat jne.

        Siiten et mene nyyttikesteihin vaan ruikutat täällä. Siihen sinulla on kuitenkin varaa.

      • lässylässy itselles
        valivali seliseli kirjoitti:

        Siiten et mene nyyttikesteihin vaan ruikutat täällä. Siihen sinulla on kuitenkin varaa.

        Et mene sinäkään nyyttäreihin.Olet todella röyhkeä liian vaativa ahne akan kuvotus.Iljettää ajatella sinunlaistasi.Vai on uusavuton,moukka ja käytöstavat unohtuneet,jos sattuu olemaan köyhä ja rahat vähissä.Moni ei näköjään näytä ymmärtävän mitä köyhä ja rahat vähissä tarkoittaa,pitää vissiin vääntää rautalangasta,jos tajuaa sittenkään.

        Minä en ainakaan paheksu,suutu jos nyyttäreilleni joku ei pysty tuomaan mitään,mutta haluaa kuitenkin tulla.Sanoisin että kiva kun tulit.

        Harmillista että ystävyys on monen kohdalla näköjään rahan,krääsän ja tarjottavan paljoudesta kiinni.Itsekkyyttä tuollainen,mikä on säälittävää.

      • vittu eu nyytärit

        Eu-kassista vaan näkkärit ryynitryynit ja keksit esiin ja sitä makarooni paskaa jälkkriksi jos joku mylvii nii en kutsu enää

      • ..................
        lässylässy itselles kirjoitti:

        Et mene sinäkään nyyttäreihin.Olet todella röyhkeä liian vaativa ahne akan kuvotus.Iljettää ajatella sinunlaistasi.Vai on uusavuton,moukka ja käytöstavat unohtuneet,jos sattuu olemaan köyhä ja rahat vähissä.Moni ei näköjään näytä ymmärtävän mitä köyhä ja rahat vähissä tarkoittaa,pitää vissiin vääntää rautalangasta,jos tajuaa sittenkään.

        Minä en ainakaan paheksu,suutu jos nyyttäreilleni joku ei pysty tuomaan mitään,mutta haluaa kuitenkin tulla.Sanoisin että kiva kun tulit.

        Harmillista että ystävyys on monen kohdalla näköjään rahan,krääsän ja tarjottavan paljoudesta kiinni.Itsekkyyttä tuollainen,mikä on säälittävää.

        On sulla kuitenki varaa pitää tuo tietokone auki. Sähköhän on nykyään riistohintaista ja nettiinkin on varaa. Muutenkin vituttaa kaikki ikuiset opiskelijat, jotka loisivat yhteiskunnan varoilla! Perkele minäkin teitä saatanan loisia elätän pienestä palkastani, että saatte tulla katsomaan työpaikalleni nokan vartta pitkin hikistä duunaria, kun sitä ollaan niin fiksua ja akateemista! Perkele että pistää vihaksi!

      • Wweeraå

        Miten voi olla varaa tietokoneeseen ja nettiyhteyteen, jos ei ole varaa jauhopussiin? Outoa - eikö?

      • Pilkunnussija
        .................. kirjoitti:

        On sulla kuitenki varaa pitää tuo tietokone auki. Sähköhän on nykyään riistohintaista ja nettiinkin on varaa. Muutenkin vituttaa kaikki ikuiset opiskelijat, jotka loisivat yhteiskunnan varoilla! Perkele minäkin teitä saatanan loisia elätän pienestä palkastani, että saatte tulla katsomaan työpaikalleni nokan vartta pitkin hikistä duunaria, kun sitä ollaan niin fiksua ja akateemista! Perkele että pistää vihaksi!

        Mites sinulla pilkuttaja on varaa tietokoneeseen ja pitää auki sitä?En ole mikään opiskelija enää,enkä loisi mitään.Olen työelämässä ja itse tienaan,kuten sinäkin.Sinun vitutuksesi ja vihasi ei hetkauta minua vähääkään,omapahan on ongelmasi.Eikä kiinnosta ja kerkeä sinun työpaikallesi tulla katselemaan,kun on omakin työpaikka.

      • Töissä
        Wweeraå kirjoitti:

        Miten voi olla varaa tietokoneeseen ja nettiyhteyteen, jos ei ole varaa jauhopussiin? Outoa - eikö?

        weera sanohan mitä tietokoneella ja nettiyhteydellä pitäisi olla mitään tekemistä minkään jauhopussien kanssa?en ymmärtänyt kysymystäsi,joten voisitko tarkentaa?

        Mitä outoa on mukamas jos joku on atk-alalla ja toinen taas ammatikseen leipuri,kolmas vaikka muurari?

      • 2+1
        Wweeraå kirjoitti:

        Miten voi olla varaa tietokoneeseen ja nettiyhteyteen, jos ei ole varaa jauhopussiin? Outoa - eikö?

        Tietokone ja nettiyhteys ovat nykyään tärkeämpiä kuin ruoka. Nettiä joutuu käyttämään Kelan tukien hakemiseen - ja myös siihen jatkuvaan työpaikan etsimiseen. Kirjastojen koneita voi toki käyttää - jos ne sattuvat olemaan vapaina tai jos on varaa mennä kirjastolle bussilla tai autolla tai muulla kulkupelillä (kaikilla kirjasto ei ole ihan asunnon vieressä).
        Mutta tätä ei tietenkään voi ymmärtää, jos asuu vielä vanhempien luona tai jos ei ole itse joutunut todella ahtaalle.
        Laskut: vuokra/vastike, sähkö, kännykkä ja nettiyhteys menevät kaikki jauhopussin ja jonkun kaverin nyyttäreihin osallistumisen edelle.

        Sen raadollisen tosiasian tajuaa vasta sitten, kun on itse siinä tilanteessa. Olet onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa, kun ihmettelet tätä.

    • OppiaIkäKaikki

      PELEJÄ, LEIKKEJÄ, MUSIIKKIA

      Kuten joku jo sanoikin että ruokaa on yleensä liikaa, niin ainahan voi keksiä jotain yhteistä ohjelmaa jota juontaa/vetää, oli sitten joku seurapeli, musiikkivisa, mikä tahansa ohjelmanumero. Kyllä sekin illan päälle muita vieraita piristää, enemmän kuin joku yksi ylimääräinen sipsipussi joka jää avaamatta. Viime jouluinen tuoksukynttilä mukaan jos ei muuta.

      Voit ilmoittaa heille että ovat tervetulleita, mutta voi miettiä myös muita vaihtoehtoja tuomisiksi ja jos ei onnistu/ehdi voivat siltikin tulla mukaan. Ehkä ensi kerralla onnistuu. Ja toisaalta toisilla on enemmän aikaa leipoa ja tehdä, kun toisilla aika ja taidot on kortilla, joten kiva heidätkin on silti mukaan pyytää, eikä heidän "ahdinkoaan" entisestään pahentaa haikkumalla heitä liian köyhiksi. Jokaisen elämä on erilaista. Ehkä seuraavalla kerralla saavat jotain aikaan. Voi olla että ovat ensimmäistä kertaa myös nyyttäreillä, joten voivat oppia muiden tuomisista joten ensikerralla ovat myös idea rikkaampia.

    • suomalainen tyttö

      Lautasellinen voileipiä riittää. Muna ja silli, jokaisella luulisi olevan jääkaapissa niitä. Jos ei ole varaa viedä pulloa viiniä, ei sitten juo itsekään. Nyyttikesteissä ei tarvitse olla makeita, kakkuja ja pullaa ja pipareita.

      En koskaan halua että viraat tuovat mitään ruokaa, koska ei tiedä million ne on ostettu, kauanko ovat olleet jääkaapissa. Hiljattain sain piirakoita, niin riisipiiraat olivat happamia ja oli heitetttävä pois. Olivat kuumina pakattu ja sitten olleet pakastimessa.

      Jos ei ole varaa pitää juhlia, ei sitten kutsu ketään.

      • ....

        Ainakaan mun jääkaapista ei löydy silliä.

    • Ystävä kallis

      Aika saitaa jos ei muutamaa kakkupalaa voi lahjoittaa sellaiselle, jolla ei ole varaa. Juomia ei tarvitse lahjoittaa, jos ei joku vieraistasi sitten halua tehdä niin. Mielestäni noin moni lahjoittaja tuo todennäköisesti niin paljon syömistä, että siitä riittää runsain mitoin jokaiselle eikä kenenkään siitä tarvitse mieltään pahoittaa. Niille muutamalle köyhimykselle voi olla iso asia, että voi olla mukana ja ehkä he jonkun toisen kerran voivat antaa tuplaten takaisin sen minkä nyt saavat. Älkää ihmiset olko pikkumaisia, olkaa tyytyväisiä siitä, että teillä on ystäviä joita kutsua.

    • Maalaisjärjki ohoi

      Jos et itse tunne kavereita tarpeeksi hyvin, että tiedät yrittävätkö lokittaa vai onko nyt vaan tämmönen elämäntilanne niin ehkä on parempi jättää ne kutsumatta. Lisäksi kaikilla on varaa tuoda jotain, pitäisihän sitä kotonakin jotain syödä ja mikään pakko ei ole vetää päätä täyteen, se alkoholi vasta maksaakin.

      Voit myös muistuttaa, että jättää ne satasen kengät ja laukut ostamatta kun niitä varmasti löytyy kaapit pullollaan.

    • kuugeli

      Itse olen aina pa mutta en koskaan kehtaisi mennä nyyttäreille tuomatta mitään. Se olisi kiusallista ja noloa! Mieluummin jään kotiin tai kerään vaikka pulloja.

      Mielestäni joku heitti fiksun ehdotuksen, että ehdottaisit että ihan suklaalevy tmv pieni riittäisi, mikä ei niin kovasti maksa. Tuskin itsellesi asia on niin tärkeää, mutta ajattelet muitakin vieraita ja se on hyvä.

    • nyyttis

      Yleensä emäntä on varautunut ylimääräisillä ruuilla nyyttäreihin. Mukana on aina joku, joka ei ole pystynyt tai muistanut ottaa tuomisia mukaan, joten riittääpä sitten hänellekin. Jos teitä on tusina nuoria vähäruokaisia tyttöjä syömässä, niin ruokaa jää varmasti paljon ylimääräiseksi. Monet tuovat mukanaan isot kaakut tai sipsipussit, mutta käytännössä eivät itse syö mitään ja kenties keskittyvät juomapuoleen. Toisin sanoen sitä ruokaa kyllä jää aina yli, joten mielestäni ylimääräisiä vieraitakin voi tulla.

      Jos vieras ei tuo mukanaan mitään, hänen pitäisi itse myös pitää huolta, ettei syö pöytää tyhjäksi. Vähän voi maistaa, mutta ei rohmuta kaikkea itselleen.

      • .....

        Mun kaveriporukassa on aina jokainen pystynyt ja muistanut tuoda jotain nyyttäreihin.

    • Toimeentuleva.

      Tää on niin tyypillistä naisten toimintaa. Jaksetaan niuhottaa muutaman euron takia! Oletan että jokainen kana joka tuo bileisiin jotain, satsaa tuomisiinsa korkeintaan viiden euron edestä?! Eli nyt siis yhdeksän akkaa tuo jotain syötävää, neljä ei pysty satsaamaan rahallisesti. Eiköhän tuostakin määrästä saada jo yhdelle illalle sen verran tarjottavaa, että kanalauma saa syödäkseen. Tarkoitus kuitenkin lienee napostella pientä suolaista ja makeaa, eikä mässäillä itteensä ähkyyn.

      Mutta nyt sitten ongelmana on se, että onhan se nyt valtava vääryys että joku joutuu maksamaan huikeat viis euroo naposteltavista, kun joku toinen pääsee ilmaseks herkuttelemaan. Nainen olen itekin, mutta en vaan ymmärrä tollasta pihistelyä.

      Meillä kaveripiirissä kun pidetään bileitä, ni tapana on aina ollu että vieraat tuo omat juotavat, mutta muu tarjoilupuoli tulee talon puolesta. Ei se nyt ainakaan mun taloutta kaada, että ostan vähä sipsiä, dippiä, kasviksia ynnä muuta tarjolle. Musta tuntuis tosi tyhmältä alkaa kitistä muutaman euron takia...

      • joopa jooooo

        Olen niin samaa mieltä kanssasi!

        aina saa seurata vierestä naisten typeryyttä näissä asioissa. ''Hei sä jäit muuten 75 senttiä velkaa siitä ja siitä''

        Antakaa mun nauraa :D
        Vai että nyyttikestit...

        t. nainen ja opiskelija

    • Turhaakitinää

      Teitä on yksinkertaisesti liikaa,pienempi porukka ja vain ne mukavat paikalle,niin homma toimii... turha kitistä että ei ole varaa tuoda mitään, 20 kympillä saa karjalanpiirakat ja raejuusto/ munavoit koko porukalle,"köyhät" voi laittaa sen 5 mieheen ja homma hoituu..

    • Ei voi olla totta.

      Tän on pakko olla vitsi, ei ole varaa tuoda nyyttäreihin muutamalla eurolla jotain?
      Kuinka ne edes kehtaavat sitten tulla "nyyttäreihin"?

    • hipastus

      Jos ei ole varaa tuoda nyyttäreille mitään, niin ehdota, että tulevat sitten mukaan seuraavalla kerralla, kun heillä on rahaa sen verran, että voivat osallistua nyyttäreihin.

      Yksi vaihtoehto on se, että vietätte nyyttäreitä vuorotellen toistenne luona, jolloin oikeasti jokaisen on ihan pakko tarjota vuorollaan syömisiä ja juomisia. Itse katsoisin yhden kerran läpi sormieni sitä, että joku ei tuo mitään muuta paikalle kuin itsensä, mutta jatkossa en kutsuisi häntä paikalle. Yksi vaihtoehtohan on mennä hyvissä ajoin nyyttäreiden merkeissä yhdelle kaveriporukasta ja halukkaat voi esim. taloyhtiön hiljaisuuden koittaessa (yleensä klo 22 tai 23) jatkaa bileitä ravintolassa. Silloin siis ne pihit kaveritkin voi tulla sinne baariin dokaamaan, sillä yleensä pihiys ja totaalinen rahattomuus on ihan eri asia.

      Moni tässä ketjussa ei tunnu tajuavan sitä, että nyyttärit eli nyyttikestit tarkoittavat sitä, että JOKAINEN nyyttäreille osallistuva tuo jotakin. Periaatteessa olisi hyvä, että tarjoamiset olisi tasapuolisia esim. yksi tuo limua, yksi snacksejä, yksi leipoo jotain suolaista, toinen jotain makeaa, yksi tuo karkkia jne. Halutessaan voi myös tehdä esim. boolin, mutta nyyttäreiden ei ole pakko olla ryyppybileet tai voidaan myös tehdä niin, että jokainen tuo omat juomat, mutta syömiset on yhteisiä kimpassa tehtyjä/ostettuja.

      Nyyttärit on kiva ja edullinen tapa juhlia ja nähdä kavereita.

    • läski

      Olen opiskellut neljä vuotta lainarahan turvin, eikä koskaan ole tullut mieleen maksattaa kavereilla syömisiäni. Niin lopussa eivät rahat koskaan ole olleet....

    • Reilutar

      Älkää nyt hyvät ihmiset nipottako. Kaikki vaan mukaan , toi tai oli tuomatta.
      Seuraavalla kerralla vähävaraiset ystävät ,saavat ehkä tuotua jotakin yhteiseen pöytään. Olen pitänyt usein nyyttäreitä ja osallistunut. En voisi kuvitella ,että joku jätetään kärvistelemään kotiin varattomuuden takia. Hävetkää nuukimukset. Kyllä hyvä mieli palkitsee. Ette oikeesti voi olla noin itsekkäitä. Itse en edes osallistuisi jos tietäisin ,että toiset saavat porttikiellon sen takia ettei ole varaa tuoda mitään.
      Voi kun ihmiset ovat niin helvetin nuukia ja oma napa on tärkein.

      • varaaon jos haluaa

        On kyllä ihan täyttä hevonkakkaa ettei joillakin ole vara tuoda yhtään mitään!
        Miten he pystyvät edes elämään...toisten elätettävänäkö?
        Muutamalla eurolla saa jo jotakin,mutta jos suoraan ilmoitetaan ettei ole vara tuoda mitään,se on siipeilyä. Paras ilmoittaa että "en voi tulla kun en pysty tuomaan mitään".
        Sellaisen saa helposti anteeksi ja kaverit biffaa jos oikeesti on tilanne niin onneton.

      • Kokemusta on

        Sehän se tässä on, että yleensä se samat ihmiset on vuodesta toiseen omasta mielestään niitä vähävaraisia ja niillä on aina niin tiukkaa, ettei ne koskaan voi tarjota muille. Sekin, että "ei ole varaa", on suhteellista. Tiedän pummeja, joilla on pankkitilillä kymmeniä tuhansia, juuri siksi että jatkuvasti syövät ja juovat muiden kustannuksella. Mutta koskaan ei ole niin paljoa rahaa, että olisi heidän vuoro tarjota.

      • yksi hyväksikäytetty
        Kokemusta on kirjoitti:

        Sehän se tässä on, että yleensä se samat ihmiset on vuodesta toiseen omasta mielestään niitä vähävaraisia ja niillä on aina niin tiukkaa, ettei ne koskaan voi tarjota muille. Sekin, että "ei ole varaa", on suhteellista. Tiedän pummeja, joilla on pankkitilillä kymmeniä tuhansia, juuri siksi että jatkuvasti syövät ja juovat muiden kustannuksella. Mutta koskaan ei ole niin paljoa rahaa, että olisi heidän vuoro tarjota.

        Näitä on, jonkinlainen mielenterveysongelmakin se voi olla.
        Minulla oli aikoinaan työkaverina nainen jolle jokainen vuorollaan toi jotain evästä, tämä kun ilmoitti ettei ole varaa ostaa ruokaa. Lapset olivat muutaneet isälleen, äidin luona kun ei kuulemma voi asua. Joku hänen luonaan vieraillut sanoikin ettei tämän naisen taloon tullut edes vettä, koska putket olivat poikki, sähköt sentään olivat. Kävi kuitenkin ilmi että rahaa naisella olisi ollut, useampikin asunto-osake Helsingin keskustassakin, mutta kun saituus oli jo sairaus.

    • Nyytti2

      Edullisempia herkkuja voisi tosiaan olla popcornit, kuten joku jo taisi mainita. Jos vie vaikka sen jyväpussin paikalle, niin emännältä ehkä löytyy öljyä ja kattila ja suolaa, jos ei itsellä varaa öljyyn tms.

      Voi käydä myös vaikka leipäjonosta hakemassa leipää etukäteen tai jos on ollut varaa ostaa, niin vie juhlapaikalle hieman vanhempaa leipää, josta voi paistaa köyhiä ritareita koko porukalle ja sopia etukäteen, että joku muu tuo munia, maitoa ja hilloa.

      Edullisia on myös esim. keitetyt munat leikattu halki ja töräys mätitahnaa päälle.

      Halpismerkkien esipaistetut patongit (2 patonkia/pakkaus) maksaa 0,99 €. Joku muu voi tuoda tuorejuustoa.

      Itse en kehtaisi mennä nyyttäreille tyhjin käsin. Jos olisi pakko päästä mukaan, yrittäisin vaikka lainata joltain pari euroa tai keräisin vaikka pulloja/ tölkkejä ja niillä rahoilla hankkisin jotain.

    • Marianne20

      Tuskinpa noin köyhät ystävät ovat kovin tärkeitä ystäviä tai ylipäätänsä mielenkiintoista seuraa, joten voinet sanoa heille, että voivat köyhäillä keskenään.

    • lellu3

      Niitä ihmisiä riittää vanhempanakin olen huomannut jotka eivät ole valmiit osallistumaan mitenkään yhteisiin kekkereihin !
      !
      Heillä on se asenne että muut maksakoot eli mainitsit että kyseessä ei ole todellakaan suurista summista !!!
      Itse voi leipoa yms eli unohda nämä vieraat ,heistä ei ole muuta kuin samanlaista asennetta odotettavissa !!!!

      • PummiMikäPummi

        Aasin sillan kautta: sama asennehan on myös yhteiskunnassa, osa menee valtiolle töihin sen takia, että saa mahdollisimman pienellä työllä mahdollisimman paljon rahaa, ja ilman vastuuta.

        Osa myös kuten "Tatut" olla vaan möllöttää ja pummailee sieltä ja täältä.

        Suomessa on itseasiassa tosi paljon näitä pummeja, jotka syövät kuormasta.

        Siksi verot nousee..

        Hyi, h.lvetti,

    • lukekaa lisää

      niin siis nohh kimurantti tilanne on juu,mutta sanoisin että jos ei ole varaa ostaa eineksiä niin sitte ei ole myöskään pihettää niin se vaan on,mutta kuten s24 yliviisaat sanovat jokaisessa kommentissa alusa niin lue lisää:)

    • piupiu

      Joo, samaa mieltä minäki olen. Nyyttärit on nyyttärit, ei lokki kestit puolelle porukkaa. Rohkeesti vaan sanottava et teeman mukaan mennään. Ja jos ei ole rahaa, niin sitte jäätävä kotiin.

    • 456r7tyuoihajklsdf

      ois reilua kaikkia kohtaan, että ilmotat vapaaehtosista nyyttäreistä, eli saa tuoda jotain mut ei oo pakko xD

      hahahahahahah

    • ItseEnKoskaanNyyttiK

      Jätä kutsumatta,tylyähän se on.Vihjaa vaan pikkunyytistä.

    • juupajuuuuuuu

      Joopa joo. Mielestäni aloittaja on ihme pikkusielu :D big deal.. kuka sitä edes huomaa, jos joku ei tuo. Kuka haluaa viettää iltaa niuhottajien kanssa.

      Meillä kaveriporukasta joku tarjoaa kestit silloin tällöin kenen luona alotellaan, joku ei tarjoa ehkä koskaan eikä siitä kukaan ala niuhottamaan. Tärkeintä mielestäni on viettää aikaa ystävien kanssa. Kohteliasta on mielestäni ottaa omat miedot mukaan tai tuoda pullo jos kunnolla iltaa istutaan tarjoiluineen.

      Jos tosissas oot evämäässä kutsun joiltakin ystäviltäs varattomuuden takia niin aika naurettavaa touhua sanoisinko.

      Onneks meillä päin ei tällästä :'D

      • joopajoo

        Sanoo poikaporukan jäsen....

    • O - O

      Voisitko laittaa rahattomat ystäväsi töihin? Hankkisit sopivia halpoja raaka-aineita ja ohjeet ja ehdotat, että tulevat valmistamaan herkkuja etukäteen. Saisivat raastaa, paloitella, sekoitella, vaivata, vatkata, keittää ja paistaa herkkuja yhteiseen pöytään. Kananmunat, kaalit, juurekset, jauhot, rahka, rasvat ym.aineet eivät paljoa maksa ja varattomat voisivat antaa panoksensa työnä. Ehkä kaikki voisivat oppia jotain uutta ja yhdessä tekeminen voi olla hauskaa.

      • OppiaIkäKaikki

        Mahtava idea! Täten saa olla köyhä, ja heidät voi kutsua tuntia ennen kestejä taloustöihin, siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Sitä voi hienosti kutsua nimellä "järjestelyryhmä" (tai jotain - en nyt keksinyt nohevinta sanaa). Isäntä kun ei ollut perseaukinen, niin voi hankkia ainekset (~15e maks) iltaa varten.

    • Ystävät hädässä

      Jos näitä varattomia kutsuttuja hävettää, miten muut suhtautuvat, jos tuo "vain" euron suklaalevyn. Kirjoitit, että muut ovat kertoneet tuovansa kakkuja, piiraita ja vaikka mitä ihanuuksia. Luultavasti heitä huolestuttaa, miten muut suhtautuvat euron suklaalevyihin tai sipsipussiin. Kai se olisi ihan mahdollista, että seuraavana päivänä Suomi24:stä löytyy kirjoitus, että miten oli kamalat juhlat, kun itse leipoi sitä ja tätä ja panosti hirveästi ja sitten joku idiootti toi pelkän sipsipussin.

      Jos olette todellisia ystäviä, niin kai ystävä ymmärtää, että joskus voi olla heikko rahatilanne ja tili on miinuksella. Silloin ystävää autetaan ja otetaan mukaan ja ehkä seuraavissa juhlissa nyt rahattomat pääsevät osallistumaan tuoden herkkuja. Jos taas olette vain tuttuja ja tutun tuttuja, niin kaipa silloin tilanne voi aiheuttaa närää.

    • kuulepa tätä

      Vihjaisenpa aloittajalle, että 2€ on paljon rahaa silloin kun sitä ei ole. Olisiko parempi seurustella työssäkäyvät keskenään ja opiskelijat omissa porukoissaan, jos ymmärrystä huonolle rahatilanteelle ei löydy.
      Kermaperseet pippaloikoot keskenään jne.

      • ...

        Silloin kun ei ole kahta euroa rahaa, ei mennä. Käsittämättömän puutteelliset käytöstavat täytyy omata jos tyhjin käsin menee.

    • pöpkö

      lukematta koko viesti ketjua oli pakko kommentoida... siis nyyttäreiden periaatehan on jotta JOKAINEN osallistuja tuo jotain... edes se euron Lidlistä ostettu sipsipussi... siis jos ei tuo mitään on syytä jäädä sinne koti soffalle synkistelemään... yksin...

    • Onmeitämoneenjunaan

      Ei kukaan voi olla noin köyhä Suomessa ja syötävä on kotonakin. Kyse on jostakin muusta. Tiedän itsekkin saidan veljeni. Eivät koskaan tuo minkäänlaista lahjaa tai tuliaista ja vielä jupisevat, jos jokin tarjottu ei heille maistu. Lapsen syntymäpäiville toivat kerran tuliaisina pari kaljatölkkiä. Kun siellä käy kylässä, saa olla tyytyväinen, jos sattuvat kahvia tai teetä keittämään ja jonkun kuivan keksin löytämäään. Yleensä eivät tarjoa mitään. Emäntä ei leivo koskaa mitään, koska ei yksinkertaisesti todellakaan osaa/tai halua eikä ne veljen keittotaidot ihmeelliset ole. Me syömmekin aina lähtiessä, kun siellä käydään. Nämä kyllä osaavat aina ruoka-aikaan käydä, jos sattumalta poikkeavat.

      Sitä vaan pitää yrittää jotenkin väleissä pysyä. Ihan näitä varten yritetään aina pitää vähän Lidlin halvinta kaljaa jemmassa.

      • 2+1

        "Ei kukaan voi olla noin köyhä Suomessa ja syötävä on kotonakin." Voi kuule, voi hyvinkin olla.
        Itselläni se oli onneksi "vain" neljä kuukautta - tuona aikana minulle tuli kuukausittain VAIN 100 euroa asumistukea. Siinä kuukauden tulot. Eli neljän talvikuukauden aikana tililleni tuli yhteensä 400 euroa.
        Minulla oli onneksi sen verran säästöjä, että sain niiden avulla maksettua loput asumisesta ja muista kuukausittain tulevista laskuista - mutta euroakaan ei ollut ylimääräistä. En nostanut miltään tililtäni mitään, koska en tiennyt miten pitkään ahdinkoa jatkuisi.
        Onneksi olin ostanut vuosien varrella vähitellen kuiva-aineita ja muuta säilyvää kotiini. Söin sitten joka päivä pastaa eri muodoissaan. Joskus avasin pestopurkin, mutta useimmin mausteena oli suola ja tilkka ruokaöljyä. Pääasia, että sai jotain mahansa täytteeksi.

    • IhmeSakkia

      "Edes juotavaan muutamalla vieraalla ei ole varaa ja he toivoivatkin että joku vieraista voisi tarjota."

      Eli ts. sen lisäksi, että nämä vieraat tulevat NYYTTIKESTEILLE tyhjin käsin, vaikka varmasti jotain syötävää aikovat kuitenkin pöydästä ottaa, he myös olettavat, että muut myös maksavat heidän juomisensa. Jumaliste mitä porukkaa. Itse eivät viitsi ostaa edes sitä euron keksipakettia tai kahden euron suklaalevyä, mutta olettavat silti muiden tarjoavan heille juomia, joiden kappalehinta on usein monta euroa (, jos puhutaan esim. siideristä tai lonkerosta).

      Köyhä olen itsekin ollut, mutta koskaan en ole noin törkeästi siipeillyt. Jos ei ole ollut rahaa osallistua kunnolla, niin sitten olen jättänyt väliin kokonaan.

      • On tosiaankin

        Oot ihan oikeessa, komppaan täysin!

      • ainamuillekin

        Pummit on pummeja ja pysykööt pois!

    • vaikka näin?

      Miksi ette sovi että nämä joilla ei ole mitään, tuovat sitten tuplasti ensikerralla, jos siis sellainen tulee? Kyllä ainakin itse toisin jos yhden kerran olen toisten piikkiin syönyt....

      • Siiventyngätkasvaa

        Tuskinpa niillä on tuplasti rahaa seuraavalla kerrallakaan :p
        Se on periaate kysymys eikä mitään muuta.

      • Päivä kerrallaan
        Siiventyngätkasvaa kirjoitti:

        Tuskinpa niillä on tuplasti rahaa seuraavalla kerrallakaan :p
        Se on periaate kysymys eikä mitään muuta.

        Joo, eihän ne tuo mitään seuraavallakaan kerralla, mutta voi sitä silti sopia, että tuovat. Sopiminen ei maksa mitään, ja anteliailta ihmisiltä velkasaamiset ja sopimukset onnellisesti aina unohtuu - kuin myös niiltä piheiltä. Niin sitä pääsee eteenpäin päivä kerrallaan.

    • ...

      Kuulostaa erikoiselta, että olette jo parikymppisiä. Tokikaan kukaan hyvin käyttäytyvä ei tee ohjelmanumeroa siitä, ettei joku tuo mitään, mutta tuntuu käsittämättömältä, että joku on yleensä edes tulossa ilman tuomisia. Luulisi parikymppisen osaavan käyttäytyä sen verran, että ilmoittaisi kutsusta kiittäen, ettei pääse tulemaan. Johan siihen bussilippuun kuluu enemmän, kuin leivontatarvikkeisiin.

    • NäinSeMenee

      Kaksi vaihtoehtoa:

      Ne, jotka eivät tuo mitään, siivoavat kaikkien jäljet.

      1) Tulee ja tekee homman töinä sisään, siivoaa jäljet, tiskit kämpän, pyyhkii pölyt, imuroi.

      tai

      2) Tuo vaikka makaroni - tonnikala , makaroonisalaatin, aineksen maksaa sen euron, söisiväthän nämä kotonakin jotakin.

    • kallen tyttö

      Mietin että aina sitä jotain itseltä löytyy vaikka rahaton oliskin. Pari kynttilläö ja tikkuaski, lautaliina paketti, Pari wc- tai talouspaeri rullaa., kakkupaperia, nätisti sidottuna tai vaikka ohukaistaikina. Halua ja ideooinita heillä ei vähän rahan aikana ole. Tietty on nolo sanoa että äkää tulko, ehkä mukaan tulo auttaa miettimään seuraavaa kertaa.

      • et oo tosissas

        Rahaton tarttee kuule ihan ite kynttilät valaistukseen, siksi kun on sähköt poikki maksuvaikeuksien takia. Köyhät pyyhkivät suunsa hihaan, kermapyllyt lautaliinoihin. Wc-paprua on pakko pölliä yleisistä vessoista, siitä ei ole jaettavaksi. Köyhä käyttää puhkikuluneita t-paitoja ja kalsareita talouspaperin tilalla. Kakkupaperia??? voi jeesus, kakkupaperia koskaan nähnynnä. Ohukaistaikina vanhoista maidoista, enpä jakaisi ripuliriskiä kenenkään kanssa.

        Tollaset kaverikekkerit ovat vielä pientä, verrattuna tilanteita, joissa kummilapset-mummit-vanhemmat-isovanhemmat jäävät ilman korttia, soittoa, käymistä saatika lahjaa. Ei ole varaa puhelinkorttiin, postimerkkiin tai matkalippuun.

        Että voi voi nyyttäreitänne kun on kamalaa jos ei ole kamutajua ja ette tunne "ystävienne" tilanteita.

      • tarpeet priorisoidaa
        et oo tosissas kirjoitti:

        Ne tytöt tarvii ainakin kierrekynttilät siihen vanhojen piikojen tärkeimpään kirkkopyhään eli kynttiläpäivään. Ei niistä voi luopua.

      • Valtioelättää
        et oo tosissas kirjoitti:

        Rahaton tarttee kuule ihan ite kynttilät valaistukseen, siksi kun on sähköt poikki maksuvaikeuksien takia. Köyhät pyyhkivät suunsa hihaan, kermapyllyt lautaliinoihin. Wc-paprua on pakko pölliä yleisistä vessoista, siitä ei ole jaettavaksi. Köyhä käyttää puhkikuluneita t-paitoja ja kalsareita talouspaperin tilalla. Kakkupaperia??? voi jeesus, kakkupaperia koskaan nähnynnä. Ohukaistaikina vanhoista maidoista, enpä jakaisi ripuliriskiä kenenkään kanssa.

        Tollaset kaverikekkerit ovat vielä pientä, verrattuna tilanteita, joissa kummilapset-mummit-vanhemmat-isovanhemmat jäävät ilman korttia, soittoa, käymistä saatika lahjaa. Ei ole varaa puhelinkorttiin, postimerkkiin tai matkalippuun.

        Että voi voi nyyttäreitänne kun on kamalaa jos ei ole kamutajua ja ette tunne "ystävienne" tilanteita.

        Ruikun ruikun,mene töihin, niin ei tarvi varastaa! Marssi sossuun,kyllä yhteiskunta elättää muutenkin. Mitä suun pyyhkimistä sitä köyhällä on?
        OIKEA köyhyys on ihan toisellapäin maailmaa!

      • ...
        et oo tosissas kirjoitti:

        Rahaton tarttee kuule ihan ite kynttilät valaistukseen, siksi kun on sähköt poikki maksuvaikeuksien takia. Köyhät pyyhkivät suunsa hihaan, kermapyllyt lautaliinoihin. Wc-paprua on pakko pölliä yleisistä vessoista, siitä ei ole jaettavaksi. Köyhä käyttää puhkikuluneita t-paitoja ja kalsareita talouspaperin tilalla. Kakkupaperia??? voi jeesus, kakkupaperia koskaan nähnynnä. Ohukaistaikina vanhoista maidoista, enpä jakaisi ripuliriskiä kenenkään kanssa.

        Tollaset kaverikekkerit ovat vielä pientä, verrattuna tilanteita, joissa kummilapset-mummit-vanhemmat-isovanhemmat jäävät ilman korttia, soittoa, käymistä saatika lahjaa. Ei ole varaa puhelinkorttiin, postimerkkiin tai matkalippuun.

        Että voi voi nyyttäreitänne kun on kamalaa jos ei ole kamutajua ja ette tunne "ystävienne" tilanteita.

        Mutta kirjaston ilmainen netti toimii lauantai-iltana klo 21.46, tietokonetta tai nettiliittymäähän köyhällä ei ole varaa ostaa tai pitää?

      • elämä on valintoja

        Elämä on myös tasapainoa ja elämänhallintaa.

        Jos ei ole mukamas "varaa" lähettää Mummolle 0,85 sentin postimerkillä varustettua onnittelukorttia, on syytä opetella pitämään vaikka tilikirjaa.
        Tai ei voi muka soittaa 2minuutin puhelua sille kummilapselle/vanhemmalle, täyttä tekosyytä ja teeskentelyä!

        Näitä "köyhiä" näkyy noissa telkkarin "kukkaron herraksi" ja "himoshoppaajat" - ohjelmissa.

        Mistään heillä ei ole oikeasti pulaa tai köyhyyttä, vaan kyky elää ja jakaa menonsa tulotasonsa mukaan on hukassa.

        Jokaisella heistä näkyy kuitenkin olevan kaapit täynnä muotivaatteita ja suuret tauluTV:t ja tietokoneet, jääkaapit täynnä kalliita valmisruokia.

        Ne syntymäpäivät ja juhlat ei myöskään tule eteen "yllättäen", ne näkyy siellä kalenterissa. Voit vaikka säästää etukäteen sen postikorttiin tarvittavan huiman 0,85 senttiä ja ostaa kortin alekorista vaikka 2kk etukäteen.

        Mutta sana SÄÄSTÄMINEN ja SUUNNITTELU on näille tampioaivoille täysin tuntematonta. Jos kotona jo lapsena ei ole opetettu vastuuta, ei kait sitä sitten opi enää isonakaan.

      • ei kuluja
        ... kirjoitti:

        Mutta kirjaston ilmainen netti toimii lauantai-iltana klo 21.46, tietokonetta tai nettiliittymäähän köyhällä ei ole varaa ostaa tai pitää?

        Vaikkei viimeiset pennit olekaan menossa, meillä ainakin sisältyy netti vuokraan.

      • ...
        ei kuluja kirjoitti:

        Vaikkei viimeiset pennit olekaan menossa, meillä ainakin sisältyy netti vuokraan.

        Ja tietokone. Wau, nyt ymmärrän miten henkilöllä, jolla ei ole kahta euroa, on kuitenkin tietokone.

      • 2+1
        ... kirjoitti:

        Ja tietokone. Wau, nyt ymmärrän miten henkilöllä, jolla ei ole kahta euroa, on kuitenkin tietokone.

        Niin. Sitä tietokonettahan ei ole voitu ostaa jo aiemmin, silloin joskus kun oli rahaa..?

        Ja köyhän työttömän, jos jonkun, on PAKKO pitää netti ja kone toiminnassa. Niin paljon eri virastojen toimintaa on netissä. Mm. Kelan "työtön-työtön" -ilmoituksen teen nykyään vain netissä, koska silloin saa työmarkkinatuen tilille pari päivää nopeammin kuin paperi-ilmoituksella.
        Myös työpaikkojen etsiminen ja hakemusten tekeminen on helpompaa omalla koneella, kun saa keskittyä rauhassa (eikä tarvitse vessatauoilla pelätä, että joku ottaa koneen omaan käyttöönsä).

        Minulla on vanha mokkula. Maksaa 15 euroa kahdelta kuukaudelta. Sekin on varmasti liikaa mielestäsi...

    • pihi on ruma

      Itsellä oli joskus tilanne, ettei tosiaan ollut varaa edes niihin muutaman euron snäkseihin - eipä tosin ollut kavereitakaan, jotka olisi kutsuneet enkä kehdannut tehdä mitään, koska mihinkään ei ollut varaa. Ei siis toisin sanottuna ollut elämää. Rahattoman syrjiminen on siis alhaista ja pienikin ystävällisyys, yhden tarjotun viinilasillisen tai siiderimukillisen muodossa olisi ollut suuri lahjoitus joka todella pelastaisi päivän. Kyllä, niin vähävarainen on mahdollista olla.

      • tararam

        Voi v-u mitä paskaa. Kyllä, niin vähävarainen on mahdollista olla. Kuinka ihmeessä Suomi selvis sotien jälkeen .. ei ois vissiin kannattanu kun ihmiset ei nykyään osaa, ei halua, ei viitsi tehdä mitään. Plää plää.

      • ...

        Jos olisin noin köyhä, että odottaisin päivän suuren lahjoituksen olevan viinilasillinen, tekisin ehkä sitten itse omat viinini, litrahinta muutamia kymmeniä senttejä.

        Toinen vaihtoehto on toki tuollaisessa köyhyydessä tehdä asialle jotain.

        Joo! Hyvä idea, tehdään asialle jotain!
        Voisitko tarjota minulle töitä? 1700 euroa kuukaudessa riittäisi palkaksi. En osaa koodata enkä hoitaa sairaita tai lapsia, mutta muuten olen hyvä työntekijä.
        Työsopimus toistaiseksi olisi hyvä. Sen jälkeen en enää olisi köyhä.

    • Joku kohtuus

      Hankkiudu nopeasti eroon noin persaukisista "ystävistä"!

      • aina vain

        Pummi ajattelee vain itseään, ei nyyttäreille pummeja!

    • Sari,,,,

      Kerran olen ollut tupareissa, jotka pidettiin nyyttäriperiaatteella. Juhlien emäntä sai vielä tuparilahjat kaikilta, mutta maksatti sitten tarjoilut vierailla. Enää en tuollaisiin osallistuisi.

    • Nyyttärit rules

      Näistä kirjoituksista saa kuvan, että nyyttärit olis vaan nuorten juttu. Itse olen > 50 ja usein järjestämme naisporukalla nyyttärit. Meillä ei ole kyse siitä, etteikö ole rahaa, vaan ettei sen emännän tarvitse kaikkea yksin tehdä (10 hengen porukalle) , eikä ole aina aikaakaan.
      Vähän sovimme etukäteen, kuka tuo jotain suolasta ja kuka makeaa, ettei kaikki tuo samaa ja jos joku ei ehdi leipoa tms. tuo sitten vaikka sen sipsipussin.
      Juomat on usein "talon puolesta", niiden laittamiseen kun ei mene aikaa.........

    • opiskelija itsekkin

      Itsekkin opiskelijana rahat on monesti tiukalla.. mut jos on nyyttärit ni on nyyttärit.. söisithän sä kotonakin jotain... joku perus kuivakakku tms ei oo ees kallis tehä... rahan puutetta voi tuskin syyttää, jos ei nyyttäreihin osallistu tuomalla jotain.. on ehkä sit syytä pysyä kotona..

    • mitäs kutsut

      Jos sulla on varaa kutsua ystävät niin sulla on varmasti varaa tarjota niille joilla ei rahat riitä tuoda mitään. Kattele vähän peiliin.

    • Tröööööööööööt

      Onteilläongelmat.fi
      Jos oikeita ongelmia ei oo, niitä voi aina tehdä......

    • tararam

      Kaveris taitaa olla uusavuttomia, käytöstapoja oppimattomia idiootteja.

      • Saita kansa!

        Tästä huomaa miten nuukia suomalaiset on varsinkin naiset
        Olen itsekin nainen ja ihmettelen suuresti,että miten voi nousta haloo siitä ettei muutama ihminen voi tuoda jotain.Onko ap:n 4 ystävää tunnetusti nuukia tai ihan oikeesti ettei ole varaa? koska on melko noloa kieltää heitä tulemasta juhliin jos moni muu sinen ruokaa tuo miksei sitä voisi ystävilleenkin tarjota jos kerta ystäviäkin ovat.Todella siatoja ihmisiä on varmaan kyttäävät senkin kuka syö mitenkä paljon..

      • Tapaus tämäkin
        Saita kansa! kirjoitti:

        Piheille ihmisille on tyypillistä, että kun joku heidän pihistelyynsä puuttuu, niin kääntävät sen sitten niin, että toinen on pihi kun ei tarjoa vaikka olisi varaa...kukaanhan ei toisten pankkitilien saldoja tiedä juu. No, paras oli kun yks toisia hyväksikäyttävä kaveripiirissä totesi meille kun yritettiin asiasta vihjasta, että "ei kaikkea voi mitata rahassa"! Hänen seuransa oli vissiin sitten niin arvokasta, että meitin muitten olis siitä pitänyt vuodesta toiseen korvausta maksaa, mittaamatta rahassa miten paljon "ystävyys" oli tullut meille maksamaan...joopa joo...

    • Olen itse järjestänyt muutaman ystävän kanssa tyttöjen iltoja ja tiesin että toisten rahatilanne on huonompi kuin toisten joten jaoin etukäteen kaikille tuotavat ja jos tiesin rahan olevan tiukassa, laitoin tuotavaksi esim. poppareita (maksavat alle euron pussi) ja toisille jotain muuta. koskaan kukaan ei valittanut tai sanonut ettei siihen kykenisi eikä valitusta eri hintaisista tuomisista tullut muilta.

    • rsdffsdfsd

      Täyttä paskaa. Jos on katto päänsä päällä niin on varmasti varaa tuoda jotain pientä jos muutkin tuovat.

    • opiskelijaitsekin

      Ymmärrän ettei kaikilla ole todellakaan rahaa laittaa, mutta heillähän tavallaan säästyy päivän ruoka, kun saavat syödäkseen illalla? Joten siinä mielessä heillä pitäisi olla varaa tuoda jotakin..

    • äimistynyt

      Jos ei ole vara tuoda mitään, niin voihan sitä tarjoutua vaikka siivoamaan nyyttäreiden jäljet kutsujen emännän luona. Jos nämä neljä pelkäävät, että pitää jotain "kaviaaria ja hanhenmaksaa" tarjottavien olla, niin siihen ei riitä kenenkään tavallisen ihmisen varat. Fiksu ymmärtäisi itse tarjoutua tiski- / siivousvuoroon, mutta kutsujen emäntänä sinulla on oikeus ehdottaa heille luuttuvuoroa, jos paikalle pokkana tyhjin käsin ilmestyvät. Itsekkin olen nyyttäreitä järjestänyt ja TOSI edullista tarjottavaa saa ajoiksi jos vain haluaa. Ei kukaan voi olla niin heikko kotitalousihminen, etteikö jotain ajoiksi saisi kaapin sisältöä tutkailemalla ja pientä vaivaa näkemällä. Tai sitten on pahasti asiat...ihmekkään sitten jos ei rahat riitä jos jokapäivä pitää syödä joko ulkona tai ostaa valmisruokaa....Vinkkaa niille Martta-liiton sivut, sieltä löytyy ohjeita halpoihin eväisiin.

    • Kulliojos

      Saako teiltä piparia?

    • Vahan sympatiaa ei

      No jo on pihia porukkaa. 13 ihmista ja ei ole senvertaa hyvaa tahtoa etta tarjoais jonkun suupalan ihmisille joilla ei juuri tassa elamanvaiheessa ole varaa tuoda nyytteihin mitaan. Tarkeinta kai olisi etta ollaan yhdessa ja vietetaan hyvaa aikaa. Joskus voi olla vuoro omalla kohdalla ja tarvitsisi toista ihmista. Asun etelaeuroopassa ja en ilkea edes kertoa ihmisille taalla miten meilla pihistellaan. Taalla kasketaan ohi kulkevat jopa tuntemattomiakin syomaan vain huvin vuoksi. Mutta en kuulekkaan kenenkaan valittavan yksinaisyytta taalla.

    • Militantti Antti

      Olen aina ollut sitä mieltä, että pers´aukisten kanssa EI kannata seurustella!!! Ne ovat luusereita ja tulevat sitä aina olemaan. Tällaiset rahattomat ovat perineet geeneissään jo köyhyyden ja heitä on autettava siihen asti kunnes pääsevät eläkkeelle. Toinen mahdollisuus, mikä on vieläkin pahempi, on SAITUUS ja näitä ihmisiä tulee varoa kuin ruttoa. Heillä on rahaa, mutta eivät raski sitä kuluttaa mihinkään. Joten: valikoi kenen kanssa seurustelet!!! Itse voit seurasi valita.

      • ...

        Fakta on se, että rahattomuus Suomessa vaatii oikeasti ponnistelutasoista luuserointia. Hämmentävän monilta riittää ymmärrystä näitä "köyhiä" kohtaan, vaatii todella käsittämättömän sikamaiset käytöstavat edes esittää tulevansa paikalle tyhjin käsin. Jos rahaa ei ole, kiitetään kutsusta ja ilmoitetaan ettei pääse tulemaan.

        Sairaat ovat toki asia erikseen, mutta työkyvytön saakin eläkettä.

    • näin

      he voivat tuoda 2e suklaa levyt jos ei ole muuhun varaa ja sitten siivota kaikkien sotkut lopuksi.

    • näin on

      Jättäisiin nyyttäreihin menemättä jos ei olisi rahaa viedä vaikkapa sipsipussia. Ei anna luonto periksi mennä toisten siivelle.

    • Nyyttärit vielä 54v

      Kuten tästä pitkästä ketjusta selviää, meitä ihmisiä on hyvin monenlaisia. Osa on fiksuja ja toiset huomioon ottavia, toiset yrittää aina maksimoida oman etunsa ja vedättää, minkä ehtii.

      Ihan samanlaisia kokemuksia on omasta opiskeluajasta, jolloin rahaa oli vähän. Aina löytyi niitä siipeilijöitä, joille ilmaiset tarjoilut kelpasi, mutta koskaat et saanut siitä mitään vastapalvelusta (ei toki aina sellaista edes odota).

      Mutta ainakin tämä opettaa sen, että ystävät saa ja pitää valita. Nuorena olin liiankin kiltti ja sinisilmäinen ja maksoin kavereitten puolesta esim. baarin sisäänpääsyn - mutta aika ja ikä opettaa tässäkin.
      Älä maksa ja rahoita tuollaisia ihmisiä, he eivät muutu miksikään.
      He ovat 30v tai 60v aivan samanlaisia.

      Nyyttäkit on kiva tapa pitää juhlia, sen idea on juuri siinä, ettei yhden ihmisen tarvitse maksaa suuria summia, vaan kulut tasataan. Itse teemme tätä joskus tuttavaperheiden kera vieläkin, tyyliin: yksi tekee alkuruuat, emäntä/isäntä pääruuan ja joku tuo jälkiruuat.
      Tärkeintä on kuitenkin kiva ja hauska seura, jossa yhteinen huumori ja samanlaiset elämänarvot pitää yhdessä vuodesta toiseen.

      AP:kerro, miten juhlat sujuivat :)

    • Osa loisia

      Nämä neljä ovat ammattiliitto, kirkko, säätiöt ja yhdistykset. Ne syövät koko ajan toisten ruokia ja eivät itse tuota tai tee mitään. Yhteiskunnassa on pummeja.

    • kuinka paljon/nenä?

      Luin koko ketjun ja paljon oli vinkkejä mitä voisi tuoda ja tehdäkin ellei 30% :lla nyyttikestivieraista ole varaa yhtään mitään itse tuoda.

      Jospa etukäteen kannattaisi sopia että tuomiset eivät saa kellekään maksaa sitä 2€ /henkilö enempää ja juomiset oltava kultakin itseltään, jos kyseessä alkoholipitoisista juomista. Sitten vaikka emäntä itse käy ostamassa sen 26€ budjetin mukaisesti tarvikkeet ja vieraat tekevät niistä pirskeisiin syötävät hänen luonaan jossa nyyttikestit pidetään.
      He jotka eivät osaa tehdä ruokaa voivat kattaa pöydän ja tiskata ja siistiä nyyttikestien jäljet.

    • ggsdfsd

      Ehdota vaikka että ne jotka ei tuo mitään osallistuu loppusiivoukseen tms ja antaa oman panoksensa siis muulla tavoin.

    • 12-12

      Kyllä pussi jauhoja pitäisi kaikilla olla varaa ostaa, tai jos ei ole niin voisivat edes kysyä voivatko tulla auttamaan sinua. Jos itselläsi on jauhoja, suolaa ja hiivaa voit pyytää heidät leipomaan kanssasi.(siis jos ajattelit leipoa)

      Oletan että vierailla ei ole varaa ostaa alkoholia? olisi aika erikoista että ilmestyisivät siideripullojen kanssa, jotka maksavat vähintään sen 2 euroa kpl..

    • On aika epätodennäköistä, ettei muka ole rahaa yhtään mihinkään tuomiseen. Eivät varmaan vaan viitsi ostaa mitään/ovat törsänneet kaikki rahansa johonkin turhaan...

      • montaa monessa

        Voihan se olla sitäkin ettei sitten tosiaan ole seuraavana päivänä varaa ostaa sitä budjetoitua 10 euron hese-ateriaa ruoaksi jos pari euroa sijoittaa yhteiseen hyvään.

        Osa ihmisistä on käyttää surutta hyväkseen toisia, kuvittelevat että se joka on onnistunut säästämään jotain on ne saanut ilman, ilman uhrauksia. Tätä samaa on esiintynyt aina, kyseessä nuorista eläkeläisiin. Esimerkkinä kaveri joka rupesi pyytämään junalippuun rahaa, kun oli kutsunut itsensä viikonlopuksi syömään ja juomaan. Toinen esimerkki, äitini sisko olisi tullut viikoksi, jos olisimme hommanneet kyydin / maksaneet bussimatkan.

        Toki osa opiskelijoista elää oikeasti niukasti, rahaa jää kuukaudessa 5o euroa ruokaan ja muuhun päivittäiseen, kuten pesuaineisiin ja vessapaperiin. Vaikka koulussa saakin sen yhden aterian, on kuitenkin työssäoppimisjaksoja jolloin ei sitä ruokaa koulun kautta onnistu saamaan, vaikka siihen lupa olisikin ( = ruokailu olisi niin kaukana siitä harjoittelupaikasta, ettei ruokatunnin aikana ehtisi käydä syömässä ).

    • Martta mummokka

      Hi,hi minä ainakin menen bingoa pelamaan.Hi,hi sellähän saa.Hi,hi oikeutetusti myös siipeilijätkin.

    • Et mjuu näin

      Jos mulla ei olisi rahaa, en menisi nyyttäreihin ollenkaan.

    • Nyyttienmyytti

      On epäkohteliasta odottaa että muut vieraat tarjoaisivat heidän juomansa. Mitä tulee taas niihin muihin tuomisiin,voit aivan hyvin sanoa että se suklaalevy taikka sipsipussi riittää jos ei ole oikeasti varaa tuoda muuta.

      Olen itsekin järjestänyt ja käynyt kavereiden nyyttikesteillä eikä meillä kukaan kyttää että jaaha tuo toi kahdella kympillä ja tuo toinen taas vitosella. Parhaiten nuo kestit on sujuneet niin että yhdessä sovitaan mitä kukin tuo;yksi tuo vaikka sen sipsipussin,toinen patonkia jne.

      Silloin kun olen itse järjestänyt nyyttärit,olen ns.emäntänä tehnyt ison määrän salaattia ja muuta sellaista joka on kaikille vieraille. Kenenkään ei ole tarvinnut jäädä ilman naposteltavia.

      Ystäväpiirissäni ei läheskään kaikki ole työelämässä joten tulot ovat kaikilla erilaiset. Eikä kenenkään ole sinne tarvinnut viikon ruokia tuoda. Meillä on myös tapana ilmoittaa tuollaisista nyyttikesteistä tarpeeksi ajoissa että nekin,joilla on huonompi rahatilanne,voivat sen muutaman euron laittaa sivuun nyyttäreitä varten. Ja ne joilla ei ole ollut varaa tuoda oikein mitään,ovat tuoneet sitten seuraavalla kerralla enemmän. Ja alkoholia ei ole edes joka kerta nyyttäreillä juotu,välillä pidetään leffailtaa,peli-iltaa ym ilman alkoholia.

      Ja kuten kerroin,on epäkohteliasta kytätä ja laskea kuka toi mitäkin vaan kaikki antavat tuomisensa minulle ja laitan ne sitten pöytään :)

    • Ylpeä köyhä

      Mun mielestä just toi kertoo tahallisesta siipeilystä, että soittaa ja kertoo, ettei ole varaa tuoda mitään. Minä olen ainakin niin ylpeä (ja ylpeyshän se on köyhän ainoa omaisuus), etten kuunaan paljastaisi, ettei mulla ole varaa osallistua. Soittasin vaan ja sanoisin, että en nyt pääse.

      Mutta oikeastihan ei kyse ole siitä, ettei olisi varaa, koska ilmaisia ruokatarpeita saa vaikka kirkon diakonialta tai Pelastusarmeijalta, niistä voi sitten jotain pientä valmistaa tuomisiksi. Mutta kun pihi ihminen on pihi ajastaankin eikä halua nähdä vaivaa toisten eteen, ei sitten minkäänlaista. Tarkoitus on aina jotenkin hyötyä myös ns. kavereista. Siitä tulee hyvä mieli kun on itse aina voitolla. Joten näillä ihmisillä ei ole sellaista ylpeyttä eikä itsekunnioitusta, että keksisivät tekosyyn miksi eivät pääse paikalle. Ehei, he pyytävät emännältä lupaa tulla hyötymään muista.

      Ylpeys ei maksa mitään, mutta tulisi silti kalliiksi siipeilijöille, joten siihen ei ryhdytä.

    • MUA EI LYPSETÄ!

      ILMOITA NIILLE NELJÄLLE ETTÄ NYYTTÄRIT ON PERUTTU KOSKA NIIN MONI EI TUO MITÄÄN! JA PIDÄTTE NE KUITENKIN NIIDEN MUIDEN KANSSA. PISTÄÄ AJATTELEMAAN!

    • 6+15

      Minusta jo aloituksessa mainittu "ei oo rahaa juomiin, voisko joku vieras tarjota" kertonee jo pitkälti millaista porukkaa kyseessä. Eli ilmaisenviinan-bileet kyllä jaksaa kiinnostaa, muttei ole rahaa itse osallistua :)

      Jos rahat on oikeati tiukilla, niin sitten on. Silloin normaali käytöstavat omaava ihminen toteaa: Hei jätän väliin tällä kertaa, katsotaan joskus toiste kun parempi rahatilanne. Tai vastaavasti sanoisi: Hei mulla ei nyt just ole ylimääräistä rahaa, mutta voisinko vaikka auttaa jotenkin tms.? Eli toisin sanoen, itse vapaaehtoisesti tarjoaisi sitä apuaan vaikka sitten siihen siivoamiseen tai valmisteluihin.

      Kuitenkin aloituksesta käy jo hyvin selkeästi ilmi millainen ihmistyyppi kyseessä. On pokkaa suoraan kysyä, että voisiko joku toinen vieras tarjota juotavat? Heh. Niinpä niin.

    • mmmmmmndf

      Toisaalta hyvä että ilmoittavat jo etukäteen että eivät (mukamas) voi tuoda mitään, sehän vasta törkeää olisi että ei edes ilmoitettaisi.

      Vihjaa juuri että ihan jotain pientä vaan, voi olla että heidän "tavoitteet" ovat turhan korkealla.

    • pennit kotiin

      Nyytikestit ova alun alkaen lähteneet siitä, ettei ole varaa tajota, näin kaikki osallistujat ottavat osaa kuluihin.

      Jos vertaa kokopäivän energia kulutukseen, ei nyytikestien täydy peittää kokopäivän energiaa.
      Näille kutsuille viedään todella vain sitä mikä on tarkoitus syödä siellä yhdessä.
      Tuliaiset mökille on toista luokkaa (kynttilöitä serviittejä kertakäyttöastioita)
      Nyytikestejen tuomisista on syytä sopia emännän kanssa. Onko mahdollisuus käytää uunia, tai onko uunipeltejä jos haluaa valmistaa jotain paikan päällä.

      Kolmelletoista valmistelu on olisi helpompaa viedä aineet ja tehdä paikan päällä.
      Ahvenanmaan pannukakku
      10 annosta

      Valmistusaineet
      1 l maitoa
      1 dl mannasuurimoita
      1/2 dl sokeria
      1 tl kardemummaa
      75 g margariinia
      1 tl suolaa
      3 munaa
      2 dl vehnäjauhoja

      Valmistusohje

      Aloita pannukakun valmistaminen kuumentamalla maito kiehuvaksi.
      Vispaa joukkoon mannasuurimot.
      Keitä hiljalleen 5 min. Sekoita puuhaarukalla kypsennyksen ajan, ettei puuro pala pohjaan.
      Sekoita sokeri ja kardemumma ja lisää seos kattilaan.
      Lisää voi. Laita levy pois päältä. Peitä kattila kannella ja anna hautua 1/2 t.
      Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää haaleaan puuroon. Vatkaa lopuksi joukkoon vehnäjauhot.
      Kaada pannukakkutaikina hyvin voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun.
      Paista 200 asteessa n. 40 min, kunnes pannukakku on kypsää.
      Kyytipojaksi http://www.rainbow.fi/tuotteet/x-tra/elintarvikkeet/hillot-marmeladit-ja-levitteet/x-tra-omenasose-720-g/ = 1,4 € tuo 720g ja riittä hyvin pelliliselle pannukakkua.

      Janssoni voi myös tehdä ja se maksaa valmisaineista 1,8 kg n. 2,4 €

      Mummun pennin piirakka:

      6 dl piimää tai maitoa (hapankin käy)*
      3½ dl sokeria
      9 dl vehnäjauhoja
      1 dl öljyä, tai sulatettua rasvaa Voi tai margariini
      2 tl soodaa, jos maito tämä leivinjauhoa
      2 tl vaniljasokeria
      3-4 kpl omenaa lohkoina
      ½  dl sokeria 2 tl kaneli

      *Jos on maidonvalkuaisallergisia tai laktoosittomia käytä omenamehua.

      Sekoita piimään / mehu öljy.
      Lisää kuivat aineet, vehnäjauhot, sokeri, sooda Sekoita
      vuoraa leivinpaperilla pelti
      kaada taikina uunipellille, tasoittele/levitä tasaiseksi.
      Järjestä omenalohkot taikinan päälle ripottele kanelisokeri omenanlohkojen päälle.
      Paista 225 asteessa noin 20-25 minuuttia.
      n. 2,4 € koko pellillinen piirakkaa

      • elämänhallintaa

        Pannarin saa kokoon pelkästä maidosta, kananmunista ja vehnäjauhoista, ripaus suolaa (ja siihen vähän mukaan sitten kermavaahtoa ja hilloa), ei paljoa maksa. Yhden suklaalevynkin saa eurolla. Eikä sitä tarvitse ihan kaikille leipoa, eihän kaikki tykkää kaikista, pääasia on, että vie edes jotakin. Joillakin tosiaan on rahat niin tiukalla, että ei edes ole varaa yhteen bussilippuun..

      • 2+1
        elämänhallintaa kirjoitti:

        "Joillakin tosiaan on rahat niin tiukalla, että ei edes ole varaa yhteen bussilippuun.." Tai siihen maitoon ja kananmuniin. Litra maitoa paketti kananmunia (koska kaupoissa ei myydä niitä kappaleittain) on jo tuon 2-2.50 euroa - bussilipun hinta näillä kulmilla.

        Kermavaahto ja hillo maksavat nekin. Tililläni oli kaikkein tiukimman kuukauden alussa (laskunmaksun jälkeen) 3.60 euroa.
        Arvatkaapa vain, olisinko halunnut pistää niistä 1.40 johonkin hillopurkkiin.

        Aika huijausta muuten tuo "piirakan hinta"... Ehkä siinä on laskettu sen varaan, että kaikilla on jauhoja kotona koko ajan...

        6 dl piimää tai maitoa (hapankin käy)*
        -litra maitoa/piimää n. 1 euro

        3½ dl sokeria
        -jos sokeria ei ole kotona, niin n. 1 euro/kilo

        9 dl vehnäjauhoja
        -vehnäjauhot maksavat halvimmillaan 0.99 centtiä/2 kiloa

        1 dl öljyä, tai sulatettua rasvaa Voi tai margariini
        2 tl soodaa, jos maito tämä leivinjauhoa
        2 tl vaniljasokeria

        3-4 kpl omenaa lohkoina
        -Omenat tarjouksessa 1,49-2.50 euroa/kilo. Kiloon mahtuu n. 8 Golden Delicious-omenaa (tiedän tämän kokemuksesta). 4 omenaa - n. 75 centtiä.

        ½ dl sokeria 2 tl kaneli

        *Jos on maidonvalkuaisallergisia tai laktoosittomia käytä omenamehua.
        -n. 1 euro

        n. 2,4 € koko pellillinen piirakkaa

        Tai sitten vähintään 4,75 €. Mikäli siis öljy, vaniljasokeri ja muut löytyvät kotoa eikä niitäkin tarvitse ostaa.

    • miisa b

      Jos tarjolla on alkoholia, kannattaa suorittaa loppuillasta asiasta känniavautuminen! Sellainen kunnon itkuinen tilitys ja marttyyriksi heittäytyminen. Anna kuulua kaikille kuinka siipeilijät vain istuvat valmiiseen pöytään eivätkä osallistu kuluihin.

      Ehkä ymmärrätte tässä sarkasmin ja sen mihin pyrin.

    • aina jotain

      Opiskelijat ovat kaikki tapapuolisen varattomia, aika pian erotuu pummit ja toisten piikkiin elävät niin on ollut kautta aikain.

      Porukka on iso 13 henkeä.

      Itse leipoisin sämpylöitä tekisin niille munavoita.
      Vamistaisin ison lättytaikinan tai pannukakkua.
      Sekä Janssonia; Perunasipulisekoitus 2x å) 750 g / 0,99€ kahvikerma 6 x = å) 2dl 0,49 € Leittäisin Teetä.
      Muu tarjoilu olisi nyyteistä.

    • sirkustemppuilijoita

      Jos eivät kerta tuo mitäänmuuta kun itte ittensä niin sitten saavat järjestää teille muille ohjelmaa korvauksena tarjoilusta ja esiintyä vaikka pelleinä jos osaavat..

    • Huh, huh

      Muutama vinkki kun seuraavaksi olet kutusmassa:

      - Summa kannattaa ilmoittaa etukäteen
      - Ei kannata järjestää mitään julkista tapahtumaa siitä mitä kukin tuo
      - Isossa porukassa on aina joku joka pahastuu jos toinen tuo enemmän kuin toinen
      - Isossa porukassa on aina niitä jotka tuo vähemmän mitä tonen
      - Kustannuksia tulee myös vieraille paikan päälle tulemisesta, omista juomista, jne. joten kysmys tuksin on usein vain 2 eurosta.

      Mua ei ainakaan kiinosta se mitä muut ovat tuonneet, enkä kyllä ymmärrä mitä ihmettä saat murhetta noin paljon 4*2 = 8 euron takia. Miten yleensäkin edes mitata reiluutta, jos porukka on ihan erissä taloudellisessa tilanteissa, tai tulevat eri matkojen takaa.

    • mukavaa juhlaa

      Jaksaateko sit syödä niin paljon jos jokainen tuo ruokaa? Voisitte sopia, että toiset tuovat seuraavalla kerralla. Jakakaa se porukka kateen ryhmään.Muuten tulekin mahat kipeäksi

    • ölkölk

      Aika uskomattomalta tuntuu ettei muka ole varaa laittaa kahta euroa vaikka siihen sipsipussiin. Siipeilyyn viittaa myös se, että toivovat toisten kustantavan omat juomansa.

    • heinyt

      voi antaa jos ei ole varaa tuoda mitään. varmasti sieltä joku puutteessa oleva lesbo löytyy.

    • gjjghjghjghjgh

      Jos nyt on ensimmäisistä nyyttäreistä ikinä kyse, ja nämä neljä tyttöä kolmestatoista ensimmäistä kertaa ikinä eivät kykene mitään tuomaan, suosittelisin katsomaan läpi sormien. Ei se yksi kerta nyt niin vakavaa ole, että kannattaisi alkaa nipottaa. Jos nyyttäreitä pidettäisiin säännöllisesti joka toinen viikko ja samat henkilöt aina tulevat tyhjin käsin, sitten olisi aiheellista huomauttaa asiasta.
      Jos nyt kuitenkin koet palavaa halua asiasta sanoa, vaivihkaa ohimennen huomautettu "yksi karkkipussikin riittää" ei ole paha asia.

      Ymmärrän kuitenkin hyvin jos joku porukassa kokee paineita riittävien tarjottavien tuomisesta, jos kerran tuotavat ovat niinkin suuret kuin kokonainen kakku tai piirakka per yksi vieras ja "muita ihanuuksia", ja silti niihin viitataan "jonakin pienenä". Entä jos pitäisi joskus tuoda jotain suurempaa? Pitääkö jokaisen vieraan tuoda 3 lajin kahvitarjoilu 13 hengelle? Siinä sitten syötte 13 ihmisen kesken 40 erilaista kakkua ja leivosta ja 5 kuppia kahvia perään.
      Nyyttäreissä ei saisi ikinä ilmoittaa etukäteen mitä kukin tuo. Kutsun yhteydessä tuomiselle voi asettaa hintakaton, esim. ei tuomisia yli kahdeksalla eurolla. Silloin kaikki voivat 0,05€ ja 8,00€ väliltä valita sopivan summan ja sen mukaan tuomisia. Jos etukäteen ilmoitetaan, että tuo yksi tuo kakun, toinen piirakan ja sitten muut muita ihanuuksia, ei ihme jos muutama ilmoittaa, ettei ole varaa tuoda saman arvoisia tuomisia kuin muut, itse kun meinasin tulla karkkipussin ja kokispullon kanssa.

    • silleeseon

      Aloituksen perusteella sanoisin, ettei ole kovin vakavaa jos 4 ihmistä ei tuo mitään. Muiden vieraiden tuomiset kuulostavat olevan sen verran suuret, että tuskin jaksatte kaikkea edes syödä.
      Juomiahan ei ole pakko kenenkään kellekään tarjota, ja se sitten onkin heidän oma vikansa jos ei omaa riittävästi munaa sanomaan sitä. Jos ei raha riitä viinaan, niin sitten juovat hanasta vettä.

    • Suurperheen äiti

      Tässä pari euron "reseptiä", riittävät noin 10 hengelle jos haluaa itsetehtyä ja halvalla

      Makaronisalaatti
      pussi makaroneja 0,20
      herne-maissi-paprika 0,30
      kermaviili 0,35
      suolakurkku 0,15

      Valkosipulitangot
      jauhoja 1/2 pkt eli noin 0,40
      suolaa
      vettä
      hiiva 0,15
      kasviöljyä/margariiniä 100g 0,20
      pinnalle valkosipuli puristettuna 0,10

      Teeleivät samalla reseptillä -->
      kaurahiutaleita ja jauhoja vaan ei valkosipulia

      • tiedosta kiitollinen

        Hienoja ideoita, saanko kysyä... mistä noilla hinnoilla löydät elintarvikkeet, kun meilläpäin maksaa kaikki huomattavasti enemmän ?
        Minullakin yhden vanhemman suurperhe ja jostain pitäis vielä yrittää nipistää.

      • samaa ihmettelin
        tiedosta kiitollinen kirjoitti:

        Hienoja ideoita, saanko kysyä... mistä noilla hinnoilla löydät elintarvikkeet, kun meilläpäin maksaa kaikki huomattavasti enemmän ?
        Minullakin yhden vanhemman suurperhe ja jostain pitäis vielä yrittää nipistää.

        Jep, makaroneja voi joskus jostain megatarjouksesta saadakin 20 sentillä (yleensä maksaa 40-50 senttiä), mutta kermaviili maksaa kyl sen 50 senttiä, herne-maissi-paprika jotain 60-70 senttiä ja suolakurkku (kaupan altaasta) 45 senttiä. Eipä silti että kallista olis noillakaan hinnoilla.

      • 2+1
        samaa ihmettelin kirjoitti:

        Jep, makaroneja voi joskus jostain megatarjouksesta saadakin 20 sentillä (yleensä maksaa 40-50 senttiä), mutta kermaviili maksaa kyl sen 50 senttiä, herne-maissi-paprika jotain 60-70 senttiä ja suolakurkku (kaupan altaasta) 45 senttiä. Eipä silti että kallista olis noillakaan hinnoilla.

        No, noissa hinnoissa on se annoskokohinta, ei sitä todellista kaupassa maksettavaa hintaa...

        "kasviöljyä/margariiniä 100g 0,20" - kasviöljypullohan maksaa sen kaksi euroa ja margariinipaketti (Flora) 1.39.

        Jauhojakaan ei saa "puolikkaina 40 centin paketteina", vaan halvimmillaan 2 kilon pussi maksaa 99 centtiä.

    • plansallaround

      Itse olen järjestänyt joskus nyyttäreitä niin, että olemme yhdessä porukalla sopineet tekevämme ison satsin salaattia tai pizzaa kaikille syötäväksi ja tällöin jokainen tuo yhden ainesosan mitä siihen ko. ruokaan tarvitaan. Olemme myös sopineet valmiiksi, kuka tuo mitäkin, ettei viisi ihmistä tuo juustoraastetta, ja kukaan ei tuo esimerkiksi tomaattipyrettä. Yleensä sitten sovitaan hinnaltaan mahdollisimman samanarvoisia täytteitä ja ainesosia, tai jos on jokin kalliimpi ainesosa, olemme sopineet, että useampi ihminen tuo sitä samaa. Esimerkiksi vaikka jauheliha tai juustoraaste, mikä yleensä on hieman kalliimpaa kuin vaikka sipuli tai tomaatti.
      Emäntänä olen itse piffannut pizzan pohjaan ainekset tai salaattiin salaattipohjan sekä limsaa ja vissyä juotavaksi. Jos on halunnut juoda vahvempaa, voi tuoda oma juomat. Onhan joskus joku antelias tuonut pari kolme pulloa viiniäkin josta kaikki ovat hieman saaneet.
      Sillä tavalla on ainakin toiminut mielestäni aika kivasti, kukaan ei ole valittanu, ja kaikille on maistunut. :)
      Tällä tavoin ei myöskään pääse allergiat ongelmaksi. Jos joku esimerkiksi on allerginen äyriäisille, katkarapuja ei kukaan tietenkään tuo.

    • siipeilevä pummi

      minä tulen aina tyhjin käsin juhliin ja syön ja juon kaiken mitä irti saa. sitten vielä ravintolassa pummaan juomia ja grillillä hampurilaisen. kaverit eivät kehtaa kieltäytyä joten mikäs tässä on siipeillessä :)

    • iso3

      Opettele ihan ensimmäiseksi yhdyssanat. Juhlien emäntänä, ja vieraiden kutsujana, on sinun tehtäväsi ja velvollisuutesi pitää huolta että kaikilla on syötävää ja juotavaa. Ja että KAIKKI viihtyvät. Älä ala järjestelemään juhlia ellei rahkeet riitä!

    • vauhtiviiva

      Tämä on sitä perusjuttua.
      Kun lapsi alkaa itse pyyhkiä pyllynsä, neuvotaan kuinka paperi otetaan käteen ettei tule kakkaa pyyhkiessä sormiin. Neuvotaan katsomaan onko paperi puhdas pyyhittyä, jotta ei tule alushousuihin sitä vauhtiviivaa.

      Pylly on pyyhittävä joka ulostuskerran jälkeen, tai muuten on vauhtiviiva housuissa.

    • outsku52

      Ihmetyttää vaan, että täytyyhän noiden kaverienkin joskus syödä, vai onko heidän ainut ruoka koulussa tarjottava ilmaisruoka? Illat ja viikonloput nälissään? Minulla on sellainen periaate, että pitäisi tuoda ainakin sen verran edestä, mitä itse syö. Olisiko sitten mahdollista sopia vaikka niin, että he hoitaisivat järjestelyhommia, leipoisivat, laittaisivat salaattia tms. ja siivoisivat. Itse olen myös kuullut tuttavapiirissä tuollaisista siivestelijöistä. Aina ei kyse ole ollut edes siitä, että ei olis ollut varaa, vaan nuo siivestelijät ovat olleet taloudellisesti paremmassa asemassa mutta ovat vaan niin pihuja tai jostain syystä odottavat, että muut tarjoavat. Ja kehtaavat vielä jatkaa samaa tyyliä muiden kustannuksella. Miten olisi esim. yhteinen salaatti: jokainen toisi jotain, esim. yksi salaatinlehtiä, toinen kurkkua, kolmas tonnikalaa jne. Ei varmaan tarvisi olla kovin kallista, että kaikilla olisi varaa, mutta että kaikki toisivat jotain tai se joka ei tuo, tekee sitten salaatin, tiskaa ym.

    • en tykkää

      Öö...vaikuttaa vähän keksityltä ettei muka ole vara mitään tuoda.
      Esim. pussillinen popcorninjyviä ei paljoa mitään maksa ja riittää varmasti kaikille.

      Paketillinen kahvia, siirapista keitettyjä nekkuja tai itsetehtyjä marenkeja (sokeria ja kananmunia) ei varmaankaan tulisi kamalan kalliiksi? kaupasta saa 25centillä tikkarin 12= 3 euroa =). tai mandariinit on nyt halpoja.

      Tietty jos on oikeasti ihan PA ettei ole senttiäkään, niin sitten vähän paha...en kyllä siinä tapauksessa kehtaisi tulla juhliin joiden tarkoitus on nimenomaan se että jokainen osallistuja tuo jotain! Ei ole reilua muita osallistujia kohtaan ja epäkunnioittavaa myöskin juhlien järjestäjää ajatellen.

    • ei kiinnosta

      parempi kun ei mene ollenkaan, ainakin naiset haukkuu selän takana vaan toisia...

      • röntänvuokraaja

        Jos ikää tosiaan löytyy se parikymmentä, niin pankin päällä hän ne istuu. Ei muuta kuin rönttää myymään ja rahahuolet on ohi siltä osin. Saa olla olla kyllä kaameita läskejä, jos ei kukaan suostuu nusaseen.

    • Kyllälähteetaas

      Täytyy olla kyllä ihan käsittämättömän köyhä jos ei ole varaa tuoda edes pulloa limpsaa ja pakettia suolakeksejä.

    • juuliaska

      Nyyttäreihin ei todellakaan ole mikään pakko tuoda yhtään mitään! Jos emäntä/tai isäntä haluaa että tulen juhliin viettämään aikaa, niin parempi pitää huolta siitä että edes tarjoomukset on kunnossa, juomista puhumattakaan! En kai minä niitä itse ala roudaamaan kotoota asti?

      Ihme meininkiä! Kutsutaan ja hingutaan seuraa, mutta ei olla valmiita tarjoamaan edes syötävää ja juotavaa, ihme bileet kyllä. No onneksi on sellaisiakin bileitä, joihin minut on kutsuttu, missä saa juoda niin paljon kuin haluaa, toisten viinoja!

      • tiinaliisaregina

        Hauska provo =)

    • ravter.

      En menisi tollasille kutsuille,jossa vieraan tarjottavat ovat tärkeämpiä kuin itse vieras.Nyyttikesti-idea on ihan selvä,mutta jos ei ole varaa nii ei ole.Ette te kotonakaan vierailta pyydä maksua tarjottavista?? Todella alhaista ja laskelmoitua toimintaa,saisitte hävetä.
      Hyvä antaa vähästään,paha ei paljostakaan.Osuiko omaan nilkkaan?

      • ...

        Ei sua kutsuttaisikaan, koska kaikki tietävät sinut pummiksi.

    • isolahti2

      popcorn-pussillinen maissin siemeniä maksaa kaupassa alle euron. pyydä että tuovat sellaisen. sä voit tarjota ruokaöljyn jolla ne poksautetaan.

      juomapuoleen en kommentoi, mutta mielestäni on kyllä moukkamaista että pyydetään muita tarjoamaan omat juomiset.

    • rinkeliiisa

      Sano niille, ettei tyhjin käsin tulla ja piste. JOHONKIN!! on aina varaa jokaisella SUOMEN maassa!!!

    • munajuusto69

      Sano niille että menisivät töihin.Tai myisivät itseään.

    • vanhapiika.

      Nyyttärit on akkojen juoruiltoja. Se, joka ei ole paikalla haukutaan hyvin. Ompeluseurat ennen, mutta niistä syntyi edes sukkia ja lapasia vähäosaisille ja myyjäisiin.

    • selvä tapaus

      Kun kaveriporukka YHDESSÄ päättää järjestää nyyttärit, niin kyllä silloin JOKAISEN osallistuja tulisi osallistua tuomisiin!
      Jos ei ole ole varaa (... tai mikä lie todellinen syy oikeasti onkaan), on syytä pysytellä poissa.
      Sama juttu, jos yhdessä päätetään lähteä jonnekin baariin viettämään iltaa, niin ne, joilla ei ole varaa lähteä, eivät lähde!

      • Siipeilijä lokki

        Minä oli hiljattain nyyttäreillä, jossa talon emäntä haali tuomisensa lähinnä omaan jääkaappiin. Ihmiset toivat vaikka mitä herkkuja ja itsekkin kannoin sinne jos jonkinmoista syötävää, mutta emäntä laittoi vain nuukasti tarjolle tuomisia. Minunkin tuomiset eivät koskaan tulleet tarjolle vaan emäntä säästi ne perheelleen. Pisti vihaksi, kun toin vartavasten erilaisia syötäviä tarjottavaksi kaikille! Ensi kerralla tuon vain jonkun rusinapussin jos vielä järjestää nyyttäreitä. Tosin en ollut ainoa, jolle kävi näin. Yksikin vieraista toi erilaisia juustoja tarjottavaksi, mutta nekin emäntä säästeli itselleen.

      • siis mitä!
        Siipeilijä lokki kirjoitti:

        Ei tullut mieleenkään mainita asiasta emännälle?

        En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät voi sanoa ajatuksiaan ääneen. Miksette itse laita juustoja tjms esille pöytään?

        Meidän nyyttäriporukassa jokainen huolehtii pöytään tuomisesta itse. Jos minä olen tuonut jälkkärin (jota piti pitää jääkaapissa) minä mainitsen siitä emännälle, joka sitten ottaa sen jääkaapista pois ja minä laitan sen tarjolle.

        Herätkää nyt suomalaiset puhumaan ja ilmaisemaan itseänne!

    • nainen49v

      Nyyttikestien idea on nimenomaan se, että KAIKKI tuovat jotain. Jos jollain ei ole varaa, on parempi jäädä pois porukasta. Mielelläni tarjoan ystäville ja kutsun kylään, kun olen leiponut jotain. Mutta nyyttikesteille on epäreilua tulla kahta kättä heiluttaen. Eikä ne ole tarkotettu emännän kätköihin. Olen huomannut itsekin, että parempia herkkuja on pistetty piiloon. Todella röyhkeää käytöstä. Kerran olen saanut marie-keksejä( yök!) kahvin kanssa, vaikka toin tullessani pullaa. Mutta asian ydin oli kuitenkin, se että tarjottavien tuominen koskee kaikkia kutsuttuja, jos on selvästi nyyttikesteistä sovittu.

    • sairastamenoa

      Minut ja mieheni kutsuttiin viettämään juhannusta ystävä pariskunnan luokse. Olimme menossa sinne ja emäntä soittikin ja sanoi että laittaa sitten ruokakulut puoliksi ja meidän laskumme olisi n. 60 euroa. Olin aivan shokissa ja hävetti kertoa miehellenikin millaisen puhelun sain. Mieheni sanoikin että taitaa olla parempi että jätämme menemättä.

      Soitin kuitenkin emännälle ja ehdotin että mekin tuomme syötävää mukanamme että rakastan ruoan laittoa joten parempi ettei mitään laskua laiteta. Vein sitten 100 euron edesä laittamaani ruokaa ja emännällä oli suu auki. Söimme sitten 4 henkeä 200 euron edestä erilaisia leipomuksia ja ruokia. Loput ruoat jäivät emännän kaappiin.

      Oli viiminen kerta kun heidän kanssa vietämme iltaa.

    • partyon

      Amerikassa, nyyttärijuhlien luvatussa maassa, on jopa kirjattu nyyttärikutsujen etiketti...

      http://entertaining.about.com/od/etiquetteforentertaining/a/Potluck-Etiquette-The-Rules-For-A-Great-Potluck-Party.htm

      ...jossa selkeästi mainitaan, että "If you've been invited to a potluck you shouldn't attend and eat unless you've made a contribution to a meal." Elikäs, mikäli sinut on kutsuttu nyyttäreihin, sinun ei pitäisi osallistua ja syödä ellet osallistu tarjottavien ruokien tuomiseen. Selvä kuin pläkki. Nyyttärikestarilla kuokkiminen osoittaa huonoja tapoja, röyhkeyttä ja välinpitämättömyyttä muita ihmisiä kohtaan.

      Muuallakin on pohdittu samoja kysymyksiä ja hyviä vastauksiakin on annettu:
      https://answers.yahoo.com/question/index?qid=20100321215846AA84euV

      Muita asiaan liittyviä sivuja esim.
      http://www.epicurious.com/articlesguides/blogs/editor/2013/12/the-tackiest-things-that-can-happen-at-a-potluck-party.html
      http://www.laweekly.com/squidink/2011/07/22/10-potluck-etiquette-rules
      http://www.thekitchn.com/potluck-etiquette-what-are-you-153378
      http://www.etiquettescholar.com/dining_etiquette/dinner_etiquette/parties_and_events/other_dining_occasions.html

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe