Merimiehet yksinkertaista sakkia?

Seppo Sailor

Mitä mieltä olette ? Olen ollut pitkään maatöissä, mutta seilannutkin kymmenisen vuotta. Olen tarkastellut merimiehiä ja tullut siihen tulokseen, että suomalainen merimies on rehvakas, ylpeä, ja yksinkertainen.

Jatkuvasti kulee, kuinka maahommia tekeviä vähätellään ja maatyössä olevat ns. turhia. Merimies se maailmaa pyörittää! Tämä on hieman jopa huvittavaa. Merimiehen ammatti ei sen suurempia älynlahjoja vaadi. Kouluun pääsee helpommin kuin mihinkään muuhun nykyään ja se taas näkyy mierimiesten tasossa. Työ on yksinkertaista ja helppoa. Taidoksi nykypäivänä riittää melko pitkälti tietokoneen käytön osaaminen. Toki brykällä nyt hieman enemmän vaaditaan älykkyytä, pitäähän siellä osata ymmärtää punaisen ja vihreän poijun ero.

Niin ollaan maailman valtiaita ja rehvastellaan joka asiassa, mutta mikä on totuus ? Totuus on se, että suurin osa on alkoholisoituneita tyhjäntoimittajia. Kengännumero on suurempi kuin älykkyysosamäärä. Vastaavissa maahommissa työntekijät paljon fiksumpia oman käsityksen mukaan. Ja kyllähän sekin merimiehen työn vaativuudesta kertoo jotain. Ei ihme, että aasialaiset tulevat ja vievät työpaikkamme.

92

4613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R-22

      Pitää suurelta osin täysin paikkansa ainakin kun lukee näitä suomi24 juttuja.
      Nuo alkoholisoituneet tyhjäntoimittajat ovat vanhempia merimiehiä, jotka ovat seilanneet vanhoissa laivoissa, joissa ei juuri päätä tarvinnut vaivata.

      Tämän päivän laivoissa ei oikein ole aikaa ryypiskellä kun joutuu hommat tekemään paljon pienemmällä porukalla, lisäksi moderni tekniikka kysyy parempaa ammattitaitoa.
      Ei ne laivat nykyään nappia painamalla kulje. Samoja haalaushommia tehdään vielä nykyään ja sen lisäksi täytyy kamppailla automaation kanssa.

      • Joopa taas

        Ihan hyvin sanottu ja kiteytetty! Huomauttaisin aloittajalle vielä että Aasiaan ja kaukoitään on aika moni maatyökin siirretty!

      • Anonyymi

        Ulosmaksu tuli laivoista on aina tullut ja edelen tulee jos laivoila dokas. Täällä ei merimiehet juttuja kerro.Ne on ne joilla kakat tuli jo housun Sumenlahdella ja oksentelivat yli laidan.Siis 1 lyhyen reisun tehnet messipoikana ja eivät sitäkään reisua pärjäneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misäpäin mailmaa on SUMENLAHTI?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misäpäin mailmaa on SUMENLAHTI?

        Vain täydellinen mitättömyys huomauttaa näppäilyvirheestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosmaksu tuli laivoista on aina tullut ja edelen tulee jos laivoila dokas. Täällä ei merimiehet juttuja kerro.Ne on ne joilla kakat tuli jo housun Sumenlahdella ja oksentelivat yli laidan.Siis 1 lyhyen reisun tehnet messipoikana ja eivät sitäkään reisua pärjäneet.

        Vitut.et ole sköneä nähnytkään.aikoinaan esim.Nilsulla,Eriksonilla dokattiin ja vedettiin pilveä.tosin ei tietty kaikki.meinaatko,jos laiva oli vaikka Lagosissa,niin sai kenkää,ku dokas.dokaaminen ei ole kehumisen aihe,mut en ymmärrä noita paskanjauhajia,jotka on ehkä ollut vaan Nesteen laivoissa,missä ei dokailtu.ja merimiehet ovat yleensä yksinkertaisia.myös minä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Misäpäin mailmaa on SUMENLAHTI?

        Siin näet.ei osaa edes kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siin näet.ei osaa edes kirjoittaa.

        Sinun tekstisi on siis se, mihin verrataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitut.et ole sköneä nähnytkään.aikoinaan esim.Nilsulla,Eriksonilla dokattiin ja vedettiin pilveä.tosin ei tietty kaikki.meinaatko,jos laiva oli vaikka Lagosissa,niin sai kenkää,ku dokas.dokaaminen ei ole kehumisen aihe,mut en ymmärrä noita paskanjauhajia,jotka on ehkä ollut vaan Nesteen laivoissa,missä ei dokailtu.ja merimiehet ovat yleensä yksinkertaisia.myös minä

        Noh Noh poijaat. Onko se merimiehen mitta kuinka paljon on ryypätty ja saatu kuppa huorilta maissa?

        Vastauksena aloitukseen: Kyllä ovat! Merimiehet on yksinkertainen kuppikunta.

    • Ohiiohoi

      Yli 80% Suomen ulkomaankaupasta kulkee laivoilla, eli ei ne ihan turhia
      ukkoja ole. Kyllä Seppo "peräkämmarin poika" on nyt aika kujalla...

      • hinaajalle

        Peräkammarin pojalle! Eivät ehkäpä turhia, muttei mitään jumaliakaan. Äijät pihalle ja filpparit laivaan, niin muuttuuko mikään ? Ei muutu, paitsi työt tulee tehtyä tunnollisemmin ja halvemmalla.

      • hjhsjk
        hinaajalle kirjoitti:

        Peräkammarin pojalle! Eivät ehkäpä turhia, muttei mitään jumaliakaan. Äijät pihalle ja filpparit laivaan, niin muuttuuko mikään ? Ei muutu, paitsi työt tulee tehtyä tunnollisemmin ja halvemmalla.

        No kerroppa mitä eroa siinä on sitten maapuolen hommiin tuossa tehokkuudessa? Eikös niitä Nokialaisiakin koota nopeammalla tahdilla siellä aasiassa eikä tarvitse niin paljon siitäkään maksaa kuin härmäläiselle. Että ole vaan tyytyväinen jos saat pitää sen hommas siellä maissa, lähes kaiken kun voi ulkoistaa. On se kyllä vaan ikävää tämä suomalaisten kateus kulttuuri joka lähes ihannoi sitä kun naapuri joutuu työttömäksi kun sen duuni vietiin kiinaan. Sick!!

      • aloittajaaa
        hjhsjk kirjoitti:

        Taidat olla malliesimerkki suomalaisesta merimiehestä...

        Olen merityössä tällä hetkellä

      • nimimerkkiiiii
        aloittajaaa kirjoitti:

        Taidat olla malliesimerkki suomalaisesta merimiehestä...

        Olen merityössä tällä hetkellä

        Joo, tiedän. Kiitos.

      • Anonyymi

        Aivain oikein .Peräkamarin poika on tosi pihalla! Kuset tulisi housun jo Suomen linna lautalla hänelle!

      • Anonyymi
        aloittajaaa kirjoitti:

        Taidat olla malliesimerkki suomalaisesta merimiehestä...

        Olen merityössä tällä hetkellä

        SInä olet nähnyt suolaista vettä vain äitisi silmissä.

    • silloin joskus...

      No, 42v. kokemuksella voi todeta että suurin osa skönäreistä on juntteja.

      Peräkylänpoika kun pääsee Hampuriin niin se on Euroopan omistaja.

      Kaikki oppi on haettu Hymystä, Nyrkkipostista ja Nick Carterista.

      • aösldkfjöaslkdjf

        Hampurissa kerran olin itse lomailemassa. Oli huvittavaa kun sinne oli juuri tullut joukkio suomalaisia merimiehiä, kännissä kuin apinat. Myöhään illalla näin yhden kadulla, oli eksyksissä kuin orpoparka vieraassa kaupungissa. Melkein itkua väänsi, laivastaan kai oli jäänyt eikä vissiin ollut rahoja mennä junalla laivan seuraavaan satamaan, olisiko ollut Bremen tai joku. Heh. Olisi kai siinä pitänyt jotenkin auttaa tai jotain maanmiestä, näin ainakin mokelluksestaan ymmärsin että jonkinlaista solidaarisuutta tässä odotettiin junalipun muodossa. No naureskelin lähinnä ja taisin sanoa että eikun konsuliin yhteyttä vaan. Oli kyllä aika maailman mies tämä.

      • hamppurin loma
        aösldkfjöaslkdjf kirjoitti:

        Voi vittu mikä "merimies" tarina, miten mahtoi konsulaatti paremmin löytyä kuin laiva. Jätit kertomatta miten leijailit, heräsit ja putosit lattialle.

      • aösldkfjöaslkdjf
        hamppurin loma kirjoitti:

        Voi vittu mikä "merimies" tarina, miten mahtoi konsulaatti paremmin löytyä kuin laiva. Jätit kertomatta miten leijailit, heräsit ja putosit lattialle.

        Ihan tositarina. Tuolloin Hampurissa oli tosiaan Suomen konsulaatti, varmaankin juuri näitä rassukoita varten sinne perustettu. Onhan siellä ihan oma Finlandia haussikin btw. Itsehän olin tuolla ihan lentäen, en ole itse merimies, pari entistä sellaista tunnen.

      • tosi kun vesi

        Vilkaise peiliä niin näet millainen on todellinen JUNTTI.

      • Kirkolta passi
        aösldkfjöaslkdjf kirjoitti:

        Ihan tositarina. Tuolloin Hampurissa oli tosiaan Suomen konsulaatti, varmaankin juuri näitä rassukoita varten sinne perustettu. Onhan siellä ihan oma Finlandia haussikin btw. Itsehän olin tuolla ihan lentäen, en ole itse merimies, pari entistä sellaista tunnen.

        Ihan btw vaan niin ei siellä enää ole mitään Finlandia haussia!

      • Anonyymi
        aösldkfjöaslkdjf kirjoitti:

        Hampurissa kerran olin itse lomailemassa. Oli huvittavaa kun sinne oli juuri tullut joukkio suomalaisia merimiehiä, kännissä kuin apinat. Myöhään illalla näin yhden kadulla, oli eksyksissä kuin orpoparka vieraassa kaupungissa. Melkein itkua väänsi, laivastaan kai oli jäänyt eikä vissiin ollut rahoja mennä junalla laivan seuraavaan satamaan, olisiko ollut Bremen tai joku. Heh. Olisi kai siinä pitänyt jotenkin auttaa tai jotain maanmiestä, näin ainakin mokelluksestaan ymmärsin että jonkinlaista solidaarisuutta tässä odotettiin junalipun muodossa. No naureskelin lähinnä ja taisin sanoa että eikun konsuliin yhteyttä vaan. Oli kyllä aika maailman mies tämä.

        Kuules tarinan keksijä.merimiehet saa joka satama liksan ja on isot vetosetelit taskussa,jos lähtevät satamassa maihin..Persaukisena eivät liiku. Systeemi on myös ja laki: Kaveria ei jätetä:Kun on kunnon merimies!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules tarinan keksijä.merimiehet saa joka satama liksan ja on isot vetosetelit taskussa,jos lähtevät satamassa maihin..Persaukisena eivät liiku. Systeemi on myös ja laki: Kaveria ei jätetä:Kun on kunnon merimies!

        Mikä vitun satamaliksa.Kipinältä rahaa sai ennen satamissa.

    • -45 +45 C

      Pelkkä Merimieslääkärin todistuksen saaminen karsii ammattiin hakijoista jo n.60%. Toki musikaalisuus ja ulkoinen olemus ovat eduksi alalla mutta siinä vaiheessa kun on hätätilanne niistä ei juurikaan ole apua. Merellä ei tule pelastuslaitos heti apuun niinkuin paperiammateissa.

      • puupäälle

        Tätä juuri tarkoitin aloittaessani ketjun. Verrataan maahommiin ja vähätellään. Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua. Yhtälailla suurilla tehtailla on omat sammutuskalustonsa, niinkuin laivoilla.

        Ja mitä itse olen merimieslääkärillä käynyt, niin tuo todistuksenhakureissu on täysi vitsi!

      • apulantaa ??
        puupäälle kirjoitti:

        "Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua"

        Mainitse kaksi tapausta. Paikka, aika ja aluksen nimi.

      • Seppo sailor
        apulantaa ?? kirjoitti:

        "Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua"

        Mainitse kaksi tapausta. Paikka, aika ja aluksen nimi.

        Kotkan edusta, 22.11.2008 kello 05.10, ms Lemo

        Salla nimisen aluksen tulipalo vuonna 85, ikivanha tapaus tosin, etkä varmaan ollut edes synytynyt vielä silloin, mutta tuli ensimmäisenä mieleeni

      • naurattaa
        puupäälle kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitin aloittaessani ketjun. Verrataan maahommiin ja vähätellään. Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua. Yhtälailla suurilla tehtailla on omat sammutuskalustonsa, niinkuin laivoilla.

        Ja mitä itse olen merimieslääkärillä käynyt, niin tuo todistuksenhakureissu on täysi vitsi!

        Joo, naurattaa välillä. Ennen ainakin Diabeetis esti merillle pääsyn, verenpaine joissain tapauksissa. Näön ja kuulon oltava kunnossa kansipuolen pyrkijällä. Ei mitään kroonista. Nämä ennen, Kuinka nykyään.

      • laivapalo
        puupäälle kirjoitti:

        Tätä juuri tarkoitin aloittaessani ketjun. Verrataan maahommiin ja vähätellään. Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua. Yhtälailla suurilla tehtailla on omat sammutuskalustonsa, niinkuin laivoilla.

        Ja mitä itse olen merimieslääkärillä käynyt, niin tuo todistuksenhakureissu on täysi vitsi!

        Sen verran puupäälle, että todellista laivapaloa ei laivan miehistö pysty sammuttamaan vaikka olisi kuinka korkea henkinen taso ja erittäin vaikea se on myös alan miehille. Jos esim sisätiloissa on tai syttyy tulipalo, savun muodostus voi olla niin sakea että näkyvyys on enintään 1-5 cm jos sitäkään. Näin joskus tällaisen"savuseinän" laivassa jonka taakse 5 telakan työntekijää kuoli. Suppeasta sanavarastostani ei löydy laatusanaa miltä silloin tuntui.

        Voi olla että että näin rajun tulipalon muodostuminen on epätodennäkoistä nykylaivoissa automaatti sammutus laitteiden ansiosta.

      • Anonyymi
        apulantaa ?? kirjoitti:

        "Tiedän monta tulipaloa aluevesillämme, minne on hälytetty helikopterilla sammutusapua. Miehistö ei ole saanut siis tulipaloa sammutettua"

        Mainitse kaksi tapausta. Paikka, aika ja aluksen nimi.

        Ei henkilö voi mainita paikka,aikaa ja aluksen nimeä.Tuskin tietä ero rahtilaiva,matkustaja laiva.Lautta tai soutuvene?

    • 13:58

      Vielä 1970-80 luvuilla monet täkkärit ja koneporukka oli ihan tenukeppejä eteen-
      kin se vanhempi porukka tosi juntteja, kielitaidotonta sakkia joka ei saanut maista
      töitä oltiin niin lasin pohjan läpi Bonikset nähneitä "skönejä" persaukista remmiä.

      Tosin olihan niitä poikkeuksiakin jotka sai sästettyä tulevaisuutta varten mutta
      vähemmän kyllä nykymerenkulkijat ovat kuitenkin valistuneempaa väkeä.

      • antiottaja

        Olin 60-70 luvalla ja jälkeen neljässä eri aluksessa. Kaikissa näissä laivoissa sai lemput heti jos oli työ aikana viinaa ottanut, tai ns pystyyn vetänyt. Nopeimmin lähti moottorimies m/s Skandiasta, ei ollut ehtinyt matkalaukkuaan pakata kun kuulutus kehoitti pursserin toimistoon ulosmaksun maksamiseen. Seilausaikanani muistan kolme lempputapausta joista minä olin yksi.

      • 13:58
        antiottaja kirjoitti:

        Minä vuonna tai vuosina olit Skandialla itse 1,5 vuotta 1973-74 kunnes myytiin
        Venetzuelaan harvoin tapaa enää senaikaista porukkaa näillä palstoilla.

      • antiottaja
        13:58 kirjoitti:

        Minä vuonna tai vuosina olit Skandialla itse 1,5 vuotta 1973-74 kunnes myytiin
        Venetzuelaan harvoin tapaa enää senaikaista porukkaa näillä palstoilla.

        Merimieskirjan mukaan olin vuosina 64-65. Skandiassa palveli silloin myös merimiesunionin tuleva puheenjohtaja Reijo Anttila. Sorvina oli K.M joka oli omaa luokkaansa laivakone hommissa. Paikallisti mm vian jota telakan expertit hakivat kaksikin eri kertaa. Vika oli toisen pääkoneen satunnainen ryntäys kierroslukuja 200-250- 300 k/min vaihdettaessa. Hän myös väsäsi apukoneeseen varaosan, jonka toimitus oli kestänyt viikoja ja n.e.
        K.M oli ainoa jonka tiedän, jolla oli ns pystyynveto oikeus ilman lemppuja. Näitä pystyynvetoja sattui aikanani yksi.

      • Anonyymi
        antiottaja kirjoitti:

        Olin 60-70 luvalla ja jälkeen neljässä eri aluksessa. Kaikissa näissä laivoissa sai lemput heti jos oli työ aikana viinaa ottanut, tai ns pystyyn vetänyt. Nopeimmin lähti moottorimies m/s Skandiasta, ei ollut ehtinyt matkalaukkuaan pakata kun kuulutus kehoitti pursserin toimistoon ulosmaksun maksamiseen. Seilausaikanani muistan kolme lempputapausta joista minä olin yksi.

        Hyvä kerrot itse kokenen oikeista asioista merimiehenä. Sydämelinen kiitos!Laivasta sai ulosmaksut niin 50-60-70-80 luku jos työssä dokasi.Oli lähtö heti!Veljeni seilaneet maailman merillä ja olivat kunnon merimiehiä.Valitetavasti jo kuoleet. Olisivat 84vuotta ja 75v. Kotipaikana Malmö.Seilasivat Ruotsin lipun alla maailman meriä!Yleensä jotka haukuu merimiehiä,ei tiedä mikä on meri ja oikea merimies!Olihan 70 luku muotia kun istuivat jätkät linnassa talven.Rötköksenä näpistys. Sakkot ja tietosena jättivät maksamatta ne.Pääsivät linnan talveksi.Siellä ottivat tatuoinnit ja nää tyypit sit kertoo merimies juttuja Helsingin merimieskapakat aikoinaan.Suurina seilaajina.Kuin ikää tulessa jatkavat lähiöiden kapakat,mihin vievät kela eläke rahansa .( nykyisin ei enää sakoja lusita,linat on niin täynnä oikeista rikolisista)

        ''Laivasta sai ulosmaksut niin 50-60-70-80 luku jos työssä dokasi.''

        Oho !! Kuinkahan monet lemput minäkin olisin saannut:)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Laivasta sai ulosmaksut niin 50-60-70-80 luku jos työssä dokasi.''

        Oho !! Kuinkahan monet lemput minäkin olisin saannut:)))

        Niinpä.vit..u tääl on paskanjauhajia.jos dokaamisesta ois sanu kenkää silloin,niin ei ois montaa ukkoa laivalle jääny.jos oli vit..n kännissä ajettiin ns.sisälle.

    • komppaan

      Sitten vanhalla iällä pullistellaan jostain Boniksen tai Santoksen reissusta, joka on kerran pari tullu nähtyä, eikä siitäkään muista muuta kuin sataman baarin. Muutamaa harvaa varustamoa hehkutetaan, kuin ne olis olleet ainoita maailmassa - AL, Nielsen etc...

      Nuoremmat ammattimerenkulkijat seilaa noita samoja ja paljon muita satamia ilman sen ihmeempää esillenostamista. Kielitaito on parempi, joten mahdollisuuksia on monissa varustamoissa.

      Hauskaa jos saatte hyvän mielen muistellessanne lähes sankaritarinoita.

      • blanche 2

        Ei näissä keskusteluissa ammattimiehiä näyttäisi olvan yhtään. Kirjoittelu omasta laivasta ja varustamosta on kielletty(varustamon taholta), joten täällä kirjoittelee "hukkapehtoorit" jotka joskus kuvittelivat lähtevänsä merille. Alkoholin käyttö loppui lomsysteemiin ja salakuljetus.
        Laivat täynnä eläkelläisiä (ainakin konepuoli) kun nuoremman porukan hermot ei kestä vastuuta(merenkulunkoulutus aivan surkeessa jamassa ja niin taitaa olla monessa muussakin ammatissa)

      • elän yhä

        Ihmettelen vanhana merenkulkijana tätä toisten arvostelua ja nuorten ja vanhojen vastakkainasettelua.

        Vanhojen ukkojen, jopa purjelaivojen miesten mielipiteet ja kertomukset ovat elämässäni olleet vallan kiehtovia. Elämä oli silloin omanlaistansa, erilaista kuin tänä päivänä. Hyviä ihmisiä, hyvää työtä kaikki tyyni.

        60-luvulla aloitin Nordströmin varustamossa joltisenkin mitättömänä jungmannina loistavien vanhempien merimiesten opastamana tähän ammattiin. He tukivat minua nuorta poikaan hienolla tavalla merimiestyöhön. Siitä minäkin opin ainakin jotain.

        Seilasin joissakin edellä mainituissa "hehkutetuista" yhtiöistä. Mitähän pahaa mahtaa olla noissa varustamoissa, jos niitä hehkutetaan? Ehkä vain se, että varustamoiden henkilökunta sattui olemaan työntekijäystävällisiä? Yhtiöissä oli hyvä henki? Ihmetelkää sitä, kiitos. Sitä myöten myös merimiehet olivat reippaampia tekemään työtään laivoillaan. Mitä pahaa siinä on.

        Olin aikani myös ns mukavuuslippulaivoissa. Kuulin nuoria merenkulkijoita arvosteltavan maassamme. Palattuani Suomen lipun alle, huomasin oppilaiden olevan kiinnostuneita ammatista, vain hiukkasen älykkäämpiä kuin oma ikäluokkani. Huomattava osa ainakin parempia kuin minä olin aloittaessani.

        Ongelma on siinä, että yhteiskuntamme on rakennettu liian kalliiksi. 1000 euron kuukausipalkalla suomalainen ei tee mitään. Jossakin tekee niin maissa kuin merelläkin. Revipä suomalainen tuosta huumoria, siis palkasta.

        Toinen ongelma on meidän suunnaton koti-ikävämme. Emme saa enää merimiehiä vuoden reissulle, vaan kotiin pitäisi päästä muutaman hetken kuluttua.

        80-luvulla seilasi meidän rannikkotankkimme. Kukaan ei jatsanut olla laivan päällä yli kuukautta? Vuosikymmen aikaisemmin porukka oli laivassa ympäri vuoden pitäen toki vapaata jouluna ehkä pari viikkoa ja kesällä kuukauden pari. Linjat, lastit, työt olivat 100% samoja, mutta ihmiset muuttuivat. Näin kummallista se on. Miten on mahdollista, että nuo rannikkoseilurit väsyivät entisiä herkemmin?

        Suomi ei ole ollut ikinä merenkulkumaa, ei ole sitä nyt, eikä tule ikinä olemaan. Meillä on minimaalisen vähän vekavia varustamoita, ehkä onnen onkijoita vain. Meillä ei ole ollut aikoihin merenkulkijoita, jotka pystyvät tuohon työhön. Ehkäpä kuitenkin Euroopan liikenteeseen löytyy muutamaksi viikoksi aivan hyviäkin yksilöitä, ehkä paljonkin.

        Merenkulkijoiden älykkyydestä olen sitä mieltä, että ovat aivan varmasti keskiverto tasoa. Onhan meissä yliopistotasoisesti lisäkoulutettujakin. Ei kai ammatti sentään ole älykkyyden mitta? No ei yliopisto koulutus eikä ammatti.

        Valitettavasti tälläkin palstalla jotkut harvat pitävät ilkkumis kirjoituksiaan yllä. Vaikka joku "nuori" kysyy tietämättömän kysynyksen, niin mollataan, halvennetaan? Ehkä vastaajat eivät ole merenkulkijoita, ehkä niitä heikoinpia, jotka ponnistelevat oman olonsa kanssa. Antanemme anteeksi.

        Vastatkaame aina asiallisesti. Muistakaamme mitä me olimme ensimmäisenä merimiespäivänämme. Tietämättömiä lapsia sanon nyt.

        Kiitos, jos jaksoit luke ja mukavaa jutustelua täälläkin.

      • KapteeniMeri
        elän yhä kirjoitti:

        Hyvin kommentoitu ja oli mukava lukea viestisi loppuun asti.
        Tama forumi kun on vapaa kaikille, se antaa mahdollisuudet monille kirjoitella taysin asiattomia kommentteja ja provoja.
        Olen itsekin yksi noita vanhoja pieruja, kesalla tuli 45 vuotta tayteen merenkulkijan ammatissa. En ole katunut ammatinvalintaa.

      • Skånepåg

        Kyllä Nielsenillä viihtyi ! Harmi vaan että Suomen merenkulku loppui joskus 80-luvulla, onneks olin jo siinä vaiheessa laskenut laiturille, perustanut perheen ja maissa töissä ja nykyään eläkkeellä :D

      • Anonyymi
        KapteeniMeri kirjoitti:

        Hyvin kommentoitu ja oli mukava lukea viestisi loppuun asti.
        Tama forumi kun on vapaa kaikille, se antaa mahdollisuudet monille kirjoitella taysin asiattomia kommentteja ja provoja.
        Olen itsekin yksi noita vanhoja pieruja, kesalla tuli 45 vuotta tayteen merenkulkijan ammatissa. En ole katunut ammatinvalintaa.

        Samaa mieltä merimiehes veljieni siskona lukea kapteni meri.16.11.2013.( veljeni ovat jo kuoleet tuhkat malmö)Löysin siskoni pojan vinkistä,joka nuorena myös oli laivoilla: Ääni Meri sivuston.Siellä on mielettömästi jutuja asiallisia.Kuin kuvia eri laivat.Ja itse merimiesten omia kuva alpumeja maailman meriltä.Ne jotka oikeasti kunioitaa merimiehiä.Ymärtää Suomenkaan tavara ei tulisi ilman laivoja ja merenkulkioita.Löytää mahtavia asia tietoja,oikeita tarinoita merillä oliosta ..ymm.Täällä heitää läpää ne jotka ei merillä oleetkaan.Kuvitelevat luulevat ja näkevät unta ja uskovat ne unet kuvitelmat todeksi.Sydämeline kiitos Kapteeni Meri 16.11.2013

    • Jäbä 58

      Itse en ole skönäri mutta mun mielestä on kliffa lueskella näitä sivuja kun noita merenkulkioita on ollut tuttavapiirissä snadista asti.Aina oon arvostanut kyseistä ryhmää.Ihmettelen ton alottajan säälittävää tilitystä.Ei se että on ollut kykenemätön johonkin duuniin kai parane sillä että rupee mollamaan niitä jotka pystyvät hoitamaan hommaa.Kannatas hemmon kyllä hakee apuu ihan tuolta mielenterveys puolen ammattilaisilta tohon vaivaan,jos vaikka ainakin vähän helpottas oloa.

    • Vana meremees.

      Lueskelin noita "merimiesten" juttuja ja hämmästelin.
      Itse seilasin hieman yli 44vuotta. Ensin "kallena", "trimmarina" ja sitten kannella kaikissa miehistö- ja päällystöasemissa sekä linja-, että hakurahtia. Vain MKL:n ja matkustaja-alukset jäivät kokematta.
      Mitä ihmeen "asiantuntijoita" nuo kirjoittelijat ovat. Lienevät mielestään kaiken tietäviä, mutta uskallan olla kokolailla erimieltä. Lähinnä tuntuvat jääneen lapsen asteelle piikittelemään.

    • Kategoriaan

      Ainoa porukka, joka erottuu positiivisesti tavan merimiehistä, ovat homot. He ovat älykkäitä, treenattuja, kovia tekemään töitä sekä hauskoja työkavereita.

    • Wanha homo

      Niin ovat. Me homot olimme jo silloin kovia tekemään töitä, kun AL:n laivat seilasivat. Ja kyllä sitä persettäkin irtosi. Tosin joskus joutui nyrkkitappeluun, kun täkkärit saunassa ihmettelivät, miksi pitäisi miesten välistä seksiä harrastaa. Silti moni näistä, etenkin villeillä linjoilla antautui ja pieni karvaton pylly sai kunnon kyrpää.

      Hienoja nuo ajat. Homous ei silti tee ihmistä yksinkertaiseksi, sehän on tänäpäivänä varsin suosittua tulla kaapista ulos. Media nostaa upeasti homot esille, olen nykyajasta ylpeä.

      • ihmettelijäkin

        Ennen homous oli rikos, sittemmin sairaus (niin kuin se lieneekin) myöhemmin poikkeavuus ja nyt siitäkin on tullut ihannoitava tapa tai taipumus. Niin kummallinen maailma on.

        Ainahan homoja on ollut, silloinkin kun siihen ei opetettu.

        Viidellä vuosikymmenellä ehdin seilata. Homojakin tuli vastaan, mutta mielestäni aika vähän. Toisaalta aikaisemmin tuota poikkeavuutta ei mainostettu, ei uskallettukaan yleisen mielipiteen takia. Kaipa nuo harvat tekivät työnsä toisten lailla, juopottelivatkin vähintään yhtä paljon tai hiukan enemmänkin. Eivät olleet siis muuten kovin paljon normaaleista poikkeavia.

        Media on nostanut kaapista ulostulijat jostakin syystä paremmiksi kuin muut. Niin näyttää olevan yritys tälläkin palstalla. Näin sitten ihmisten mielikuvat muokkautuvat. En minä ole koskaan halunnut potkia päähän syöpäsairaita (olen nyt itsekin), keuhkosairautta potevia, kihdin vaivaamia, vammaisia tai homoja. Vaivat ja sairaudet ovat itse kullekin raskaita ja itse ne joutuu kestämään.

        Ei merellä ainakaan ennen ollut homoja merkittävässä määrin. Ehkä viisi tuli tietooni, toinen mokoma pysyi salassa. Ja seilauskavereita noihin vuosikymmeniin mahtui melko paljon. En tosin seilannut lauttalaivoissa ja hyvin vähän Euroopan liikenteessäkin.

    • :-)

      Entäs kaksinkertainen? Eiks se oo jossain siell Turun puoless???? :D

    • DWT

      Ei ole enää pitkiä linjoja/tramppeja, vaan ei taitais olla lähtijöitäkään!
      3-6kk ennen ihan ok. Jos on jobin ottanu jne...

      Muuten, mistä noita homomaanikoita oikein löytyy, joka helvetin threadille???
      Mun aikana, esim AL:n laivoissa ei homppeleita nähnyt, pasiseereista en tiedä.

      • fgfg

        Jostain syystä tälle palstalle kirjoittaa joku pahasti häiriintynyt tyyppi joka on äärimmäisen kiinnostunut homoilusta. Ilmeisesti joku katkeroitunut teini, joka ei ole alalle jostain syystä päässyt. Tuskin edes homot viitsivät jatkuvasti mainostaa sairaita mielitekoja.

    • Surkeita!

      Jos päätelmän tekee tämän tämän foorumin pohjalta, niin sana "yksinkertaista" olisi melkoista imartelua.

      Ennen olivat laivat puuta ja miehet rautaa, nykyisin laivat rautaa ja miehet eivät edes puuta.

    • suomullehautapohjassamer

      Seppo sailoria on keinutettu liian lujaa kehdossa pienenä. Pum pum hakkaksi sepon pieni pehmeäksi jäänyt pää laidasta toiseen.

    • stadinvaippari

      Aloitin skönarin hommat 1955, ensin messikallena, sitten moottorioppilaana ja moottorimiehenä. Trimmarin, lämmittäjän ja vaipparin hommat tulivat tutuiksi, niin koli, että öljylämmitteissä höyrylaivoissa, lopetin aikoinani dunkkimiehenä. Ensimmäisiä laivojani oli Wihurin vanha "st. Wirta" jolla Wihuri aloitti tankkilaiva hommansa. Hän nostatti sen Englannin rannikolla merenpohjasta. Rakennusvuosi oli kai v.1928?... Koneena siinä oli Suomen suurin höyrykone mutta laiva... muuten kunnoltaan lähes romu, vuotoja, ruostetta, hm....
      Nuorelle kaverille se kelpasi, kunhan pääsi reissuun. Se siitä aloittajan "yksinkertaisuuden pohdiskelusta". Vaikka laiva olisi sellaisenaan olemassa en astuisi siihen edes satamassa, tosin se romutettiin Katajannokalla -60 luvun tienoilla.
      Aloittaja ei tunne aihetta mistä kirjoittaa, joten se siitä, provonakin melko kevyttä tavaraa.
      Mutta kysymys: Kuka tietää mikä vaippari oli ? ;-)

      • yksinkertainenmerikapt

        Vappari, vaipperi tulee englanninkielisestä sanasta wiper >> pyyhkijä. Käytössä vielä tänäkin päivänä aivan yleisesti laivoissa.
        Wiper vastannee aika hyvin meidän koneoppilas sanaa. Siis koneessa aloitteleva merimies, jonka tehtäviin kuuluu suurelta osalta pyyhintä- ja puhtaanapitotyöt muihin konetöihin samalla oppiessaan.

        Aloittaja ei ehkä ollut kykenevä merimiesammattiin ja on siitä katkeroitunut. Totta lienee kuitenkin, ettei merimiestyö vaadi sen kummempaa älyllistä osaamista kuin maa-ammatitkaan. Molempia tekevät ihmiset eikä edes koulutustaso todista älykkyysosamäärää suoraviivaisesti. Yksinkertaisia ihmisiä on niin maalla kuin merelläkin. Tuollainen aloitus todistaa saman asian omassa yksinkertaisuudessaan.

        Keskusteluahan pitää olla......

        ..

      • Anonyymi
        yksinkertainenmerikapt kirjoitti:

        Kyllä koneoppilas oli obis .ehkä jossain päin maailmaa sanottiin vaipperiksi,mut Härmäläisissä se oli obis

    • neonkaksinkertaisia

      Ja mitähän ne tämän päivän insinöörit sitten ovat joita joka toinen vastaantulija on? Katsokaapa tuota ministerienpäätä siinäpäs teille verrokki kunnon seilorille.

    • Fennovoimaa

      Suomalainen oli sitten merimies tai ei on rehvakas, ylpeä,ja yksinkertainen.- Naulan kantaan :D

      • neonmatteja

        Merimies on erimies,muut on...No jääköön sanomatta etteivät pahastu.

      • lokakul

        päteekö se vanha sanonta jos et poika muuten maailmassa pärjää lähde merille

      • Anonyymi
        lokakul kirjoitti:

        päteekö se vanha sanonta jos et poika muuten maailmassa pärjää lähde merille

        ei se pädew kyl ne mihet ol, sen ALAN MIHIÄ

    • yksinjakaksinkertaisia

      Itkua ja hammastenkiristelyä./ Tapio Rautavaara - Vain Merimies Voi Tietää (1963 versio)

    • Tramontana

      Onkohan niitä Suomalaisia merimiehiä nykyään??? Niin , joku kippari tietysti ja chieffi.-
      Terv.Nilsulaisille :*

    • Eng

      Olin aikanaan merellä tuli perhe ja jäin pois. JA voin sanoa ,että maissa vastaavassa työssä vasta yksinkertaista sakkia oli ja kateellisia toisille kaikessa. Oikeen selkään puukottajia. Oli pakko palata merelle, perhe ymmärsi.

      • Vanha-Skönö

        Ajattelit vain itseäsi, ja halusit jatkaa merellä poikamies elämää :( Häpeä!

    • Eipä taida aloittaja olla käynyt koskaan laivan
      konehuoneessakaan , näin uskon. Ei taitaisi päästellä suustaan mokomia, jos olis siellä joskus ollut vaikkapa vaan kuukauden verran.

    • aloittaja555

      Ei konehuoneessa. Olet kuitenkin asian ytimessä, työtä tehdään konehuoneen ulkopuolellakin! Ja kun kerran kysyit, niin yksinkertaisinta porukkaa on konehommissa.(miehistössä)

      • Tramontana

        Voi vittu mitä lööperiä! Kansimiehet seisoo ytsiikissä ottamassa aurinkoa tai ajavat ruostekonetta ja maalaavat.- Konemiehet hoitaa lavan teknisen puolen ja korjaavat jos jokin lakkaa toimimasta.- En oo kyllä kohdannut hitsaustaitoista täkkäriä :)

      • Seilasin konemestarina n. 12 v ja sitä ennen moottorimiehenä ja dunkkina muutamia vuosia, eli vähäiset on vielä kokemukseni monen rinnalla...

      • Seilasin konemestarina n. 12 v ja sitä ennen moottorimiehenä ja dunkkina muutamia vuosia, eli vähäiset on vielä kokemukseni monen rinnalla...

      • Anonyymi
        Tramontana kirjoitti:

        Voi vittu mitä lööperiä! Kansimiehet seisoo ytsiikissä ottamassa aurinkoa tai ajavat ruostekonetta ja maalaavat.- Konemiehet hoitaa lavan teknisen puolen ja korjaavat jos jokin lakkaa toimimasta.- En oo kyllä kohdannut hitsaustaitoista täkkäriä :)

        ET VARMAAN OO MUUTENKAAAN KOHDANNUT MITÄÄN AMMATTI MIEHIÄ KONEMIEHET ON AINA OLLEET MAISSA NIIN SAATANAn oaavia ei ne osaa EDES HITSAta ter jore entinen täkkäri

      • Anonyymi
        Tramontana kirjoitti:

        Voi vittu mitä lööperiä! Kansimiehet seisoo ytsiikissä ottamassa aurinkoa tai ajavat ruostekonetta ja maalaavat.- Konemiehet hoitaa lavan teknisen puolen ja korjaavat jos jokin lakkaa toimimasta.- En oo kyllä kohdannut hitsaustaitoista täkkäriä :)

        eipä sen puoleen ei tyäkkärit osaa hitsata mutta eei kosaqa kone jullitkaan vaankyllä kapakassa kaikki on aina alan mihihiä miksi pitää olla liianb päteviä jhos ei ammattitaito riitä harvalla konemihellä sejkä mesulla se saiihen riittää raktiikka ON HANKITTU SEILAUS VUOSILLA EI MILLÄÄN AMMATTITAIDOLLA ÄLKÄÄ PUHUKO PASKAA JOS EI TAIDOT RIITÄ NÄIN HOMMAN 254 VUODEN AIKANA TEWR JORMA S

    • Anonyymi

      Suomi jurpo supido

    • Anonyymi

      Nykypäivän seilorit Some on tärkein ja pornoläppärillä. Ei ne mitään miehiä ole . Some kukkakeppejä.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät? Kuulutko joukkoon? Vai saitko lemput ja siitä katkeruus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät? Kuulutko joukkoon? Vai saitko lemput ja siitä katkeruus?

        Moi poju : 44 v. seilausta ja eläkkeellä , kyllä näin viimesinä vuosina millaista jengiä nyky seilorit on.
        Ei katkeruuta lähinnä surullinen siitä , miten jengistä on tullut tuollaisa omaan napaan tuijottajia , ei ole enään laivoissa me henkeä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi poju : 44 v. seilausta ja eläkkeellä , kyllä näin viimesinä vuosina millaista jengiä nyky seilorit on.
        Ei katkeruuta lähinnä surullinen siitä , miten jengistä on tullut tuollaisa omaan napaan tuijottajia , ei ole enään laivoissa me henkeä !

        ''...ei ole enään laivoissa me henkeä !''

        Laivat ovat vain ja ainoastaan työpaikkoja. Ollaan laivan päällä X viikkoa, sitten himassa X viikkoa, jne. Porukka saattaa vaihtua joka törnin jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi poju : 44 v. seilausta ja eläkkeellä , kyllä näin viimesinä vuosina millaista jengiä nyky seilorit on.
        Ei katkeruuta lähinnä surullinen siitä , miten jengistä on tullut tuollaisa omaan napaan tuijottajia , ei ole enään laivoissa me henkeä !

        Jaa eikö enää ollut porukkaa että olisi voinut työt "delegoida" ja "jakaa", joutuiko loppuajasta ihan itse tekeen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa eikö enää ollut porukkaa että olisi voinut työt "delegoida" ja "jakaa", joutuiko loppuajasta ihan itse tekeen?

        poju. duunit duunattiin ihan itse , kato oli toi ammattiylpeys. Wifi seiloreilla ei sitä ole kunhan nyt jotenkin vetelehditään tääkin törni., suiinä teidän motto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        poju. duunit duunattiin ihan itse , kato oli toi ammattiylpeys. Wifi seiloreilla ei sitä ole kunhan nyt jotenkin vetelehditään tääkin törni., suiinä teidän motto.

        Tommosen välitäkin poosun kannattaa alkaa vasta sitten pojutteleen kun alkaa ensin maksamaan viikkorahaa.

    • Anonyymi

      En tunne yhtään seiloria. Palstan seiloreista tulee mieleen alkoholismin ja maksullisilta naisilta saatujen tautien rappeuttava vaikutus.

    • Anonyymi

      Oletko ollut merillä? Kun noin tarkasti asiat tiedät? Minun 2 velejeäni lähti merille toinen 50 luvun alku! Toinen 60 luku.Tarkaleen 1964. Miksi jäimme orvoksi .Ainoa huoltajamme isä kuoli! minä kävin lastenkoti ja sieltä toisten nurkiin asumaan.Kertaakan veljeni ei rehvasteleet.Syykö seilasivat villinlinjan laivoilla? Kielt oppi merillä kuin ammatit.Lisäksi kumpikin kävi eri vuodet Ranskan muugalaislegioonan.Ei silläkään koskaan rehvasteleet.Ylensä ollan suuria meri miehiä silloin kun suomi -ruotsi väliä seilattu ja kerran suomi saksaväliä.Älä arvostele merimihehiä.Jos elämäsi on näitä merillä kääntyjä oleet.Ja suuria juttuja selitelevät sama bubi räkälä missä juot kaljaa,jossa ei sinulla ei muillakaan ole elämää.Moni on suuria legionalaaisia.Jotka rehvastelee samoin.Ovat oleet 3 kk.Koe ajan ja lentäneet legiona pois.Terveisin kunon merimiesten sisko.Veljeni jo purjehtivat autuamilla mereillä.Iki unessa taivaan rannoilla.

      • Anonyymi

        Joo.ja sit heräsit.mulla 3 veljeä,joista 4 ollut legioonassa😂😂😂😂.Turhaan mollaat ns.kaislaseiloreita.tunnen yhden,joka on Suomi-Ruotsi lautalla ja on oikeasti ollut legioonassa,muttei huutele siitä

        Kirjoitusosaamisesi kertoo jotain, mithän se olisi..?

    • Anonyymi

      Ja on täkkiveikot skäidät vittu... ja joka jonne sen kelas ku säivät selas. Ja sit se wifi. ai saatana teidän kanssa, se on se juttu joo.

      No onko läppärissä pornot? On on ja kaikki sen lisäks! Mitä luulitte? Häh?

      On sit 47 v ja se takana. Hajotkaa vaan jonnet!

      • Anonyymi

        Älä juo enää

    • Anonyymi

      Terkut sulle Aku sinne Kotkaan ! Muistatkos ku Pamperossa 1977 saunotiin ? PusiPusi :-*

      Jööran

    • Anonyymi

      Kotka poikkesi sisämaan kaupungeista aika paljon ennen, merille lähti myös natseja.

    • Anonyymi

      Siltähän se näyttää koska muuhun ei ole lahjakkuutta eikä älliä.
      Urkkikin sanoi aikoinaan että niin on jos siltä näyttää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3568
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      196
      1662
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1317
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1192
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      845
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      814
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      52
      811
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      809
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe