Helsingin bussiliikenne noin 2v konkkaan?

Mustapekka2016

Kuinka todennäköisenä pidätte Helb konkurssia kun toimitusjohtajan mukaan yhtiön rahat pitäisi riittää vuoteen 2016 saakka nykymenolla?

Oma mielipiteeni on että jos jo useampi viime vuosi on firma tuottanut muutaman miljoonan tappiota per vuosi, niin vaikeata nähdä helbin selvityvän varsinkin kun -0 tulokseen on ollut viime vuosina kuitenkin hieman liian pitkä matka. Ja jos joinakin vuosina onnella firma tuottaisi vaikka muutaman satatuhatta voittoa, niin kaikki menee vain velkojen lyhynnykseen ja korkoihin. Tilanne on kuin Kreikassa: Liian paljon menoja, liian vähän tuloja, liian iso entinen velka taustalla.

Onko mitään arvausta mihin vuodenaikaan konkurssi kannattaa ajoittaa jos on vaikka muutama kuukausi aikaa päättää ennen kassan totaalista loppumista? Onko väliä että onko konkurssi ennen (kesä)lomia vai sen jälkeen firman kassan/vastuukysymysten kannalta?

Vaikeata uskoa että myös linjat jätetään totaalisesti ajamatta, sillä ihmiset tarvitsevat joukkoliikennettä. Uskon kyllä että linjat ajetaan jollakin hätäratkaisulla pienen tauon/työsulun/pakkoloman jälkeen, mutta veikkaan sen olevan kyseenalainen ja kallis ratkaisu, josta varmasti lehdistökin kirjoittaa jonkin aikaa ahkerasti.

Mustapekka on siis kädessä helsingin kaupungilla...

55

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ala Vaihdettu

      Toi on VAAN mielipide. Ei siis mitään tekemistä totuuden kanssa. Älähyvä Mustapekka vaivaa päätäsi asioilla mistä et oikeasti ymmärrä yhtikäs mitään. Raha kun on vanha keksintö. Se ei maailmasta lopu. Sitä pitää vaan osata käyttää. Ei mikään homma katkea jos sitä ei ole.

      • Faktat/perusteet NYT

        >>>Toi on VAAN mielipide. Ei siis mitään tekemistä totuuden kanssa. Älähyvä Mustapekka vaivaa päätäsi asioilla mistä et oikeasti ymmärrä yhtikäs mitään.

        No ole hyvä ja laitappas niitä faktoja/perusteluja pöytään että MITEN Helb saa toimintansa KANNATTAVAKSI? Eli MITEN se tehdään? Et taida pystyä siihen kun ei ole talon herratkaan pystyneet MONEEN VUOTEEN ja siitä on todisteena usean vuoden tappioputki.

        Joten lopeta itse höpöttäminen ja vakuuta meidät kaikki HYVILLÄ PERUSTELUILLA, että miten Helb selviää?

        >>> Raha kun on vanha keksintö. Se ei maailmasta lopu. Sitä pitää vaan osata käyttää. Ei mikään homma katkea jos sitä ei ole.

        Todellinen aivopieru! Jos firmalla ei ole enään kassassa rahaa muutaman vuoden päästä eikä varaa maksaa palkkoja, ostaa varaosia busseihin, maksaa (ulkopuolisia) pakollisia korjauksia, hoitaa kiinteistön pakolliset osuudet jne. niin joku Jeesusko ne rahat taikoo taikaseinästä yhtiön kassaan??? Olet siis sitä mieltä että firma voi tuottaa (hieman) tappiota ja aina vain vuodesta toiseen joku sen pelastaa kun on liian iso kaatuakseen? Eikä kukaan kilpaileva bussifirma valita mahdollisesta "laittomasta tukemisesta" (helsingin kaupunki), joka vääristää kilpailua?

        Ja KUVITELLAAN että jos helb menisi pörssiin (ei todellisuudessa mene), niin kiinnittäisit kaiken omaisuutesi, ostaisit PELKKIÄ Helb osakkeita... koska uskot firman nousevan jotenkin ihmeellisesti ahdingosta, jolloin osakekurssit ja osingot nousivat (joita ei pystytä massiivisten velkojen takia maksamaan)... niin se olisi sinusta loistosijoitus? Siis firmaan joka on tuottanut jo ennestään monta vuotta TAPPIOTA??? Samaan tapaan kuin talvivaara, että kyllä se sieltä nousee kun vain uskoo vaikka numerot kertovat muuta?!?!?! :)

        Toivon toki minäkin että Helb selviää, mutta talousluvut ovat todennäköisyyksiä vastaan vaikka haluaisin itsekkin olla "Helb uskovainen".

        Ja missäs ne sinun perustelusi oikein viipyy vai perustuuko Helb fanituksesi vain omaan työpaikkaasi josta ei saa sanoa pahaa niinkuin varhassa eräs sähkömies, joka kehuu aina varmaa parhaimmaksi korjaamoksi pääkaupunkiseudulla vaikka tuskin on ollut muissa edes töissä. :)

      • Ala Vaihdettu
        Faktat/perusteet NYT kirjoitti:

        Kyllä Helb selviää eikä kaikkea toimintaa pelkillä numeroilla pyöritetä. Täytyy muistaa ja tietää sekin että tämänhetkiseen tilanteeseen tuskin olisi jouduttu jos olisi maltettu olla tekemättä yhtäkkisiä korkealentoisia tavotteita ja virheinvestointeja. Jyrkkien muutosten myötä lähti kokenutta porukkaa muihin hommiin vapaaehtoisestikin. Unohdettiin tärkeä asia . Se että osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Sekin maksaa hieman pitää työolot-ja ajat kelvollisina ,mutta tulee pitemmällä juoksulla takaisin. Tappiot , jos nyt ei olisi aivan loppuneet , tuskin oisivat tätäluokkaa kuin nyt.
        Vieläkin painotus että rahaa pitää osata käyttää oikeissa paikoissa ja oikein , eikä tehdä virheinvestointeja. Yleensä halvalta tuntuvat ratkaisut säästösyistä johtavat helposti siihen.

      • HaluanPerusteluja!
        Ala Vaihdettu kirjoitti:

        Hohhoijaa, kun pyydän niitä PERUSTELUJA niin saan niitä ymperäpyöreitä vastauksia joten:

        1) Miten sitä rahaa olisi pitänyt aiemmin käyttää, jotta VUOSIEN TAPPIOILTA oltaisiin vältytty? Mitä YKSITYISKOHTAISIA päätöksiä olisi pitänyt tehdä? Huomaa nyt että minulle ei kelpaa mitkään ymperäpyöreät vastaukset vaan vaadin selkeita tarkennuksia kysymykseeni, joten lakkaa kiermurtelemasta vaan ala perustelemaan kantaasi "unelmahötön" sijasta!

        2) Nyt kun oli kyse NYKYISESTÄ TILANTEESTA, niin mitä NYKYISESSÄ tilanteessa pitää tehdä jotta Helb selviää? Puhua kivoja hengennostatusta netissä ja kieltää tosiasiat että linjoja on hävitty, velkaa paljon JO ENNESTÄÄN, henkilökuntaa pakko vähentää ja tulevaisuudessakin kilpailu kovaa kun pitäisi linjoja voittaa?

        3) Jos linjoja hävitään, niin sehän kertoo että tarjoukset ovat olleet hieman liian kalliita suhteessa kilpailijoihin. Ja vain pienemmillä kuluilla voidaan tarjota halvempia linjatarjouksia. Joten miten toiminnan kokonaiskulut saadaan pienemmäksi, mutta samaan aikaan maksaa kuitenkin henkilöstölle "yrityksen voimavaralle" kelvollista palkkaa? Tätä asiaa kun on mietitty monta vuotta jo useamman henkilön toimesta yhtiössä... eikä siltikään ole kunnolla onnistuttu. Joten miksi sinä siinä onnistuisit?

        4) Mitä ovat ne "halvat ja väärät" päätökset mitä on tehty?

        5) Miten tulevaisuudessa vältetään ne "halvat ja väärät" päätökset? Mistä ne tunnistetaan ETUKÄTEEN?

        ... Onko aivan väärin vaatia PERUSTELUJA ja TARKENNUKSIA mihin kommenttisi "Helb selviää!" oikein oikeasti yksityiskohtaisesti perustuu? Toivoon omasta työpaikasta? Tosiasioiden (tappioputken) kieltämiseen?

      • maisteriäo163
        HaluanPerusteluja! kirjoitti:

        Älkäähän nyt tyhjäpäät miettikö liikeasioita. Siinä tarvitaan sitä mitä mulla korvien välissä.

      • Kyllä viksu tietää

        " Älähyvä Mustapekka vaivaa päätäsi asioilla mistä et oikeasti ymmärrä yhtikäs mitään"
        ja toi lausuttiin niiiiiiiin syvällä rintaäänellä että......

      • Puhetta,EiTekoja???
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Älkäähän nyt tyhjäpäät miettikö liikeasioita. Siinä tarvitaan sitä mitä mulla korvien välissä.

        >>>Älkäähän nyt tyhjäpäät miettikö liikeasioita. Siinä tarvitaan sitä mitä mulla korvien välissä.

        Ai niinkuin ylioptimistista toivoa ja potaskan puhumista kun asiallisia PERUSTELUJA ei ole esittää, mutta ongelmien (tappioputken) kieltämistä pitää harrastaa kuin alkoholisti "Ei oo mitään ongelmaa!" :)

        Et sitten ollut sen verran viisas että olisit mennyt konsultoimaan sinne johtajille niitä viisauksiasi ja Helb olisi pelastunut sinunlaisellasi supermiehen avulla aikaa sitten ja kaupungin pormestari olisi luovuttanut sinulle kultaisen bussin? :D

      • dgcj
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Älkäähän nyt tyhjäpäät miettikö liikeasioita. Siinä tarvitaan sitä mitä mulla korvien välissä.

        eipä sullakaan näy korvien välissä ku ilmaa :)

    • maisteriäo163

      Alan vaihtaja matkassa pienellä ÄO:lla. Mun puolesta voi koko joukkoliikenteen lopettaa suomesta. Jaguaarini toimii ja käy kuin kultakello. Ei muutakuin missityyppinen vaimoni kyytiin ja menoksi

      • ylimys

        pirä sinä maisteri turpas kiinni tai tuun hakkaa sun paskajagges tuhannen pillun päreiksi.

    • åke kara

      hei! Kello on paljon, sun pitäisi mitä pikimmin lähteä "kellikselle", jos myöhästyt, tulee pk:ta. Kirjoittele taas joskus kun saat viikonloppu vapaata! Kaikkea hyvää, mielenterveys ongelma on sairaus, josta voit parantua osaavissa käsissä.

      • maisteri äö 163

        Oikeesti mulla ei oo jaguaaria, kiusaan vaan teitä täällä!

      • maisteriäo163
        maisteri äö 163 kirjoitti:

        Oikeesti mulla ei oo jaguaaria, kiusaan vaan teitä täällä!

        Minä ostan missityyppiselle vaimolleni joululahjaksi porchen ja vaihdan jaguaarini uuteen. Johan tuo onkin jo 2 v vanha ja 300000 km ajettu.

      • tohtoriäö193
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Minä ostan missityyppiselle vaimolleni joululahjaksi porchen ja vaihdan jaguaarini uuteen. Johan tuo onkin jo 2 v vanha ja 300000 km ajettu.

        Lainasin vaimoasi.

      • ylitohtori 163
        tohtoriäö193 kirjoitti:

        Lainasin vaimoasi.

        niin oon mäkin lainannu sitä , ollaan siis napalankoja,oli aika tikka toosa sillä.ja se sano et maisteril ei ota eteen.

    • Puupää.

      Hebuli pörhistelee vaikka housuissa on, pomoja on lukematon määrä, hallintoa ja henkilöjohtajaa, teknistä johtajaa, työnjohdossa on ylityönjohtajaa ym..
      Kuskit tekee työn ja kärsii, minkä takia näille lukuisille johtajille ei tarvita tuuraajaa, kun ovat lomalla?
      Kyllä aloittaja aika liki on totuutta, touhu ei ole muuttunut, joten miten voi jatkaa ja jatkua?

      • helbin mies

        'kuskit tekee työn ja kärsii', ei täällä kenenkään väkisin tarvitse olla, tulijoita riittää. Hyvin olen viihtynyt, tuossa vetäisin rankan sali treenin ruhan salilla, ennen iltahukia maittava lounas henkilöstöravintolassa. Ruhan työnjohto toimii 24h vrk:ssa kaikkina kalenteri päivinä, jopa jouluaatto yönä. Sitoo melkoisen määrän työnj. Yhtään joutomiestä ei ole työnjohdossa eikä muuallakaan. Jotenkin ihmetyttää miksi täysin ulkopuoliset sekaantuu helbin asioihin. Onko oma elämä jotenkin tylsää?

      • urhoooooooo
        helbin mies kirjoitti:

        se on se pohjaton kateus kun vaivaa noita sekaantujia.

    • Nobi Kulkee

      Missän muussa yhtiössä ei ole niin paljon pomoja, kuin hebulilla, nehän törmäilee tosiinsa, on alipomoa, ylipomoa, pikku ylipomoa ja yhden natsan ylipomoa ja alipomon valvojaa.
      Iso vitsi koko pulju, Nobina se voittaa kilpailuissa ja rekrytoi, mutta pomoja on vähemmän.
      Nobinan kuljettajat ovat ammattilaisia, amatöörit on erikseen.

      • maisteriäö 163

        sori mun valehtelu.., ei oo jaguaaria ja muutenkin olen puhunut täyttä shittiä. Nyt on lääkitys kunnossa!

        Saattaa olla, että taas kohta jotain lipsautan jos en muista ottaa lääkettä- koittakaa ymmärtää!

      • helbin amatööri

        Miksi nobinalla on purettu työsopimuksia, jos kuskit ovat ammattilaisia?

      • helbin mies

        Ottaako noin koville? Olet ilmeisesti saanut lopputilin helbiltä ja nyt purat katkeruuttasi. Älä ole murheissasi vitutukseen ei kuole. Nobina ei anna kuljettajalle ihmisarvoa, runkolinja 550 kuljettajat aikoinaan pitivät ruokatuntejaan ja mitä lie päivätaukojaan west endin asemalla, lihapiirakat ja piimäpurkki repussa.
        Noh onhan siellä pieni koppi jossa on wc, ei sentään renkaisiin tarvinnut virtsata.

        Helbillä runkolinja 550 kuljettajilla ruokatunnit aina varikoilla tai itäkeskuksen taukotilassa, mieti tätä ja tule sitten vasta esittämään törkeitä solvauksiasi, asioista mistä et ymmärrä mitään. Nobinalla tiemmä varikko herttoniemessä, teollisuushallin pihalla seisoo rivi busseja.

      • helbin mies tarttee abua

        Hengitä heljin mies välillä, ettet sairastu astmaan ja laske välillä lelusi...

    • Ei perusteluja???

      Kukaan ei osaa siis PERUSTELLA miksi hebuli selviää tai menee konkkaan? Sensijaan eri talojen (kuljettajat?) keskittyy toistensa nokitteluun?

      • outoa

        Miksi sinulle pitää perustella?

      • maisteriäo163
        outoa kirjoitti:

        Miksi sinulle pitää perustella?

        Kaupungin omistama firma ei voi mennä konkurssiin. Jatkaa kilpailutuksen hintavahtina jatkossakin.

      • asiat muuttuvat
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Kaupungin omistama firma ei voi mennä konkurssiin. Jatkaa kilpailutuksen hintavahtina jatkossakin.

        En usko, että tällä forumilla kukaan oikeasti muka tietää miksi mukamas ollaan tiedetty asiat. Oli aikanaan muuan Neuvostoliitto ja yya. Silloin päätökset oli erilaisia. Nyt ollaan eun pykälien mukaan.

      • Kom - Mari
        asiat muuttuvat kirjoitti:

        En usko, että tällä forumilla kukaan oikeasti muka tietää miksi mukamas ollaan tiedetty asiat. Oli aikanaan muuan Neuvostoliitto ja yya. Silloin päätökset oli erilaisia. Nyt ollaan eun pykälien mukaan.

        Mutta kumpi on mukavampi jos saisit valita?

    • Meidän äiti

      Ilmeisesti asiallinen pohdinta ei kiinnosta täällä suoli24 palstalla vaan menettävätkö helb henkilökunta työnsä kun firma saattaa mennä konkurssiin 2016 kun kassasta loppuu rahat? Mitä sitten tapahtuu? Ajaako joku silti linjat jollakin järjestelyllä ja työläiset jatkavat hommia, mutta ehkä osa hallinnosta vain vaihtuu? Vai säädetäänkö joku laki/asetus että kaupunki voi taas tukea toimintaa ja työt jatkuu kuten ennenkin?

      Ja olihan tuolla jo monta kysymystä johon ei viitsitä perustella vaan keskitytään lapselliseen "meidän äiti on parempi kuin teidän äiti" nokitteluun. :)

      • Ala Vaihdettu

        Sä voit olla mitä mieltä tahansa mutta ei Helb häviä Helsingin kartalta ja mitä tuohon nokitteluun tulee , niin voi olla jonkun äiti parempi toista , mutta erään naiskuljettajan poika sanoi vasttavanlaisen hiekkalaatikkolässytyksen jälkeen kavereilleen että meidän äitipä vie teidän äidit töihinsä.

      • Kyllä äiti pyyhkii

        >>>Sä voit olla mitä mieltä tahansa mutta ei Helb häviä Helsingin kartalta

        Ja perustelut oli että ei voi Helb hävitä kartalta? Olet sitä mieltä että joku ne linjat ajaa ja vain nimi ovessa vaihtuu?

        Mitenkäs kun liikkuu huhu että TOISTAISEKSI ei saa kaupunki antaa tukea Helbille kun on joku EU valitus käsittely kesken vaan pitää pärjätä omillaan? Mitäs jos valitus menee läpi eikä firman kassassa ole rahaa mahdollisten tukien takaisin maksamiseen, niin eikös silloin tule ainakin vähäksi aikaa katkos linjojen ajamisessa?

        http://www.youtube.com/watch?v=Tkk6FwUNMx8

      • Stadin puolesta
        Kyllä äiti pyyhkii kirjoitti:

        Nobinan tekemä valitus, aika säälittävää ja epätoivoista....
        Helsingin kaupunki ottaa bussiliikenteen takaisin omaksi tuotannokseen, näin oli ennen ja näin se tulee menemään.
        Koko yhtiöittäminen oli Kokoomuksen ja Vihreiden epäonnistunut farssi.
        HKL hoitaa ja kaupunkilaisten ja työntekijöiden olot paranevat, eivät yksityiset firmat rahasta ja jätä vuoroja ajamatta.
        HKL sai aina parhaat arvosanat ja se Brändi on vahva, kuten näkee Ratkka ja metropuolellakin.

        Hei Musta Pekka! Taas olis sunnuntai-ilta ja sun pitäis mitä pikimmin lähteä Kellokosken Mielisairaalaan, Helsinki-Lahti ja Helsinki-Mäntsälä bussit kiertävät Kellokosken kautta, niinkuin hyvin muistat.

        Muista , me ollaan sun puolella, mutta mielisairaus on vakava sairaus, josta ei ilman hyvää hoitoa parane. Nyt unohdat nää bussiliikenteen ongelmat vähäksi aikaa ja keskityt itseesi. Tsemppiä!

      • åke kara
        åke kara kirjoitti:

        Odotan sua täällä osatolla musta pekka.

      • tsadin puolesta
        Stadin puolesta kirjoitti:

        Nobinan tekemä valitus, aika säälittävää ja epätoivoista....
        Helsingin kaupunki ottaa bussiliikenteen takaisin omaksi tuotannokseen, näin oli ennen ja näin se tulee menemään.
        Koko yhtiöittäminen oli Kokoomuksen ja Vihreiden epäonnistunut farssi.
        HKL hoitaa ja kaupunkilaisten ja työntekijöiden olot paranevat, eivät yksityiset firmat rahasta ja jätä vuoroja ajamatta.
        HKL sai aina parhaat arvosanat ja se Brändi on vahva, kuten näkee Ratkka ja metropuolellakin.

        Sinä ja sun helbbis voisitte molemmat painua velkasaneeraukseen.

      • Heikko itsetunto?
        åke kara kirjoitti:

        Hei Musta Pekka! Taas olis sunnuntai-ilta ja sun pitäis mitä pikimmin lähteä Kellokosken Mielisairaalaan, Helsinki-Lahti ja Helsinki-Mäntsälä bussit kiertävät Kellokosken kautta, niinkuin hyvin muistat.

        Muista , me ollaan sun puolella, mutta mielisairaus on vakava sairaus, josta ei ilman hyvää hoitoa parane. Nyt unohdat nää bussiliikenteen ongelmat vähäksi aikaa ja keskityt itseesi. Tsemppiä!

        >>>Nyt unohdat nää bussiliikenteen ongelmat vähäksi aikaa ja keskityt itseesi. Tsemppiä!

        Taitaa olla vain liian kova pala sinulle tunnustaa tosiasiat kun et kykene asialliseen keskusteluun? Se kertoo vain sinun HEIKOSTA ITSETUNNOSTA. :)

        1) Helb voi mennä konkurssiin jos ei omin voimin pärjää muutamassa vuodessa kun kassa on todellakin tyhjä.

        2) Kaupunki ei voi antaa "konsernilainaa" (maksaa tappioita) enään EU valituksen takia, joten vähintään -0 tulokseen on päästävä JOKA VUOSI OMIN AVUIN eli pystyttävä ajamaan halvemmalla linjat kuin nykyisellä järjestelmällä tai onnistuttava voittamaan RISKILLÄ paremman katteen linjoja (epätodennäköistä).

        3) Ongelmia on pohdittu USEIDEN JOHTAJIEN TOIMESTA jo ainakin useita vuosia, mutta ongelmat ovat olleet hankala ratkaista, jonka todistaa myös vuosittaiset tappiot.

        ... joten sinulla taitaa olla se todellinen "pakko puolustaa helbiä" mielenterveysongelma ja tuntuu varmaan todella pahalta olla "häviäjien tiimissä"? :---D

      • Ei liikelaitoksille
        Stadin puolesta kirjoitti:

        Nobinan tekemä valitus, aika säälittävää ja epätoivoista....
        Helsingin kaupunki ottaa bussiliikenteen takaisin omaksi tuotannokseen, näin oli ennen ja näin se tulee menemään.
        Koko yhtiöittäminen oli Kokoomuksen ja Vihreiden epäonnistunut farssi.
        HKL hoitaa ja kaupunkilaisten ja työntekijöiden olot paranevat, eivät yksityiset firmat rahasta ja jätä vuoroja ajamatta.
        HKL sai aina parhaat arvosanat ja se Brändi on vahva, kuten näkee Ratkka ja metropuolellakin.

        Tuskinpa vaan Helbiä tullaan muuttamaan takaisin kaupungin liikelaitokseksi, kun parasta aikaa valmistellaan myös ratikka- ja metropuolen yhtiöittämistä.

    • No bin here = Nobina
      • maisteriäo163

        Joo ja tänään nobinan kuljettaja osoitti ammattitaitonsa ajamalla raitiovaunun kanssa kolarin.

      • maisteriäo163
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Joo ja tänään nobinan kuljettaja osoitti ammattitaitonsa ajamalla raitiovaunun kanssa kolarin.

        Olen hommannut erikoisluvan jolla saan ajaa jaguaarillani kuinka lujaa vaan. Tänään olen menossa Tampereelle ja ihan mukava ajella 250 km/h.

      • mä tunnen sut
        maisteriäo163 kirjoitti:

        Olen hommannut erikoisluvan jolla saan ajaa jaguaarillani kuinka lujaa vaan. Tänään olen menossa Tampereelle ja ihan mukava ajella 250 km/h.

        ..tut sä minnekkään Tampereelle ole menossa. Sä olet menossa varikolle ja lähet työntämään aamuruuhkavuoroa, eikä suinkaan millään Jaguaarilla - sä meet ajamaan bussia. Sä elät vaan niin houreista elämää, että kuvittelet itsellesi Jaguaarin ja missityyppisen vaimon. Houreissas kuvittelet niitä netin pornarisivujen missejä vaimokkeiksi. Tännekin piti aamuhanskan jälkeen heittää kommentti ennen varikollelähtöä. P.S. ei morjesteta kun nähdään linjalla….

    • dasfdsfaadsfdfadfaad

      Paljonko sitä rahaa mahtaa olla enään firman kassassa? Vai meneekö konkkaan jo 2015 (vuoden lopussa)?

      • MustaPekka2015?

        Kun kassa tyhjenee niin varmasti viimeisenä vuotena myös kaikenlainen valehtelu lisääntyy huomattavasti liittyen rahallisiin ongelmiin. Pidetään vain kulisseja yllä loppuun saakka kunnes joku kaunis päivä tulee toimitusjohtaja pitämään tiedotustilaisuudeen että pari viikkoa ajetaan vielä ja sitten tulee ainakin katkos ajamiseen kunnes joku rahoitus jostain löydetään. Tuskin siitä totaalisesta rahojen loppumisesta mitään hiiskutaan etukäteen vaan salataan viimeiseen kuukauteen saakka.

        Ja miten sitten käy kun ihmisten pitäisi päästä töihin ja lasten kouluihin? Tuleeko hirmuinen haloo jos kuukaudenkin katkos tulee yli 20% pääkaupunkiseudun linjoissa? Lehdet revittelee ja kyselee miten tässä näin kävi? Painostetaanko poliitikkoja että nyt on saatava ne bussit liikkumaan jollakin hätärahoituksella joka on todellisuudessa kallis?

    • Konkkaan vaan!

      Meneekö hebuli viimeistään 2017 konkkaan?

      • Ala Vaihdettu

        Ei mene.

      • Elä Kela
        Ala Vaihdettu kirjoitti:

        Ei mene.

        Nythän ne voitti lisää liikennettä !

      • Tappiokierre
        Elä Kela kirjoitti:

        Nythän ne voitti lisää liikennettä !

        Eipä siitä lisäliikenteestä paljon ole iloa tappiollisella tarjouksella. Päinvastoin.

    • Sårkki.

      Hebulilla on kahden vuoden päästä 80% markkinaosuus pääkaupunkiseudun bussiliikenteestä, Nobinan päivät vähissä, tappiota tappion perään..
      Hebuli palkkaa koko ajan uusia kuljettajia, repikää siitä..

    • iipo-77

      Joo Nobina taisi haukata Pas:kaa valituksessaan euroopan neuvostoonkin, säälittävää se olikin, huono häviäjä, Heh..
      Nyt varmaankin ymmärretään mikä yritys on TOP 10 kärjessä ja ylivoimainen ja paras se on HELB.
      Hyville kuljettajille on nyt paljon paikkoja Helbillä ja eläkeläisetkin tervetulleita, kysyttyyn taloon on joutunut jopa jonottamaan, nyt on saumat päästä, jopa Nobinalta Helbille, jos nuhteeton kuljettaja muuten.

      • Elä Kela

        No heti tulisin ja eläkkeellä olen ja se tylsistyttää. Mihin ja kehen siellä yhteyttä otetaan ?

      • kävin jo
        Elä Kela kirjoitti:

        No heti tulisin ja eläkkeellä olen ja se tylsistyttää. Mihin ja kehen siellä yhteyttä otetaan ?

        No niin, kaikki papat vain hommii hakemaan. Aamusta heti paikalle,
        mutta muistakaa ottaa aamulääkkeet rosetista ja vaihtaa puhas vaippa,
        lisäksi suolapalaa mukaan jos siä on pitkät jonot ja joutuu oottelemaan
        niin ei veren sokeri laske liian alas. Lisäksi syntymäaika ja muut tärkeät
        tiedot paperilapulle jos vaikka muisti vähä pettää.

    • Hommiin heti

      Ruhassa Timppa palkkaa ja Varhassa Jari(syvis), nyt on kova haku päällä ja eläkeukkoja haetaan kerhoista ja muista, myöskin nuoremmille kuljettajille paikkoja paljon.
      Hebuli voitti ison potin ja kuljettajatarve suuri, kannattaa soittaa heti, nopeimmat syövät hitaat.
      Pääkaupunkiseudun paras ja voittaja on Helb ja uusin purjein kohti uusia murskavoittoja, mahtaa nubinan porukkaa hatuttaa, mutta kun ne ei pärjää, niin ei pärjää.

    • Hmoo

      Onko Vanhainkodeissa haku käynnistetty, moni vanha veteraani tulisi mielellään ajoon ja pienemmälläkin palkalla, Hebulilla on nyt näytön paikka.

      • Elä Kela

        Täytyy soittaa pyhien jälkeen molemmille päälliköille että jompaankumpaan pääsisi. Olen valmis tekemään pienemmällä liksalla kun olen isolla eläkkeellä .

    • sdafasdfdsafsadsfa

      Ei hebuli vielä nouse voitetun 560 linjan voimin. Vaatii monia muitakin voittoja ja nimenomaan pitää olla tuottavaa ajamista.

      Henkilökunnan sopimuspohjan vaihdolla saadaan säästöjä kun taas vuoden sisällä yt ja henkilökuntaa voidaan vähentää? Ehkä onnella silloin päästään jo melkein nolla tulokseen parin vuoden päästä... kunhan kaikesta vain säästetään ja laiminlöydään kenties hieman työturvallisuuttakin koska se maksaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe