Toistuva teema; entinen asuntoni.

perhoinen

Näen tasaisin väliajoin, useasti, unta siitä että yhtäkkiä muistan kuinja entisessä asunnossani on vielä tavaroitani. Tajuan että vuokranantaja on varmasti todella vihainen kun olen pitänyt siellä tavaroitani vaikka vuokrasopimus on jo purettu kauan aikaa sitten. Minulla on vielä jopa avaimet asuntooni. Pelkään seuraamuksia. Oikeastaan myös ihmettelen kuinka olen voinut vaan kefrtakaikkiaan unohtaa suorittaa muuton loppuun. Asunnossa ei kuitenkaan vielä ole uusia asukkaita. Ihmettelen myös ettei minulle vielä ole koitunut mitään, vuokranantaja ei ole edes ottanut minuun yhteyttä vaikka olen pitänyt asuntoa varastona jo pitkään pois muuttoni jälkeen. Joskus unissa saatan mennä hakemaan tavaroitanu pois vanhalta asunnolta. Joskus muistan yhtäkkiä että olen unohtanut myös kissojani asuntoon! Uni on ahdistava.

Oikeassa elämässä minulla ei ollut edes vielä kissoja kun asuin kyseisessä asunnossa. Asunto oli ensimmäinen jossa asuin yksin. Sen jälkeen olen asunut kumppanini kanssa ja parissa eri asunnossa. Eli asunto joka unissani kummittelee on ollut kotinani vuosikausia sitten.

Mitä tämä merkitsee? Miksi teema on toistuva?

46

8520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1 Tulkitsija

      Tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen unen teema johon olen aikaisemminkin törmännyt ja siksi toivonkin että myös muutkin tulkitsijat analysoisivat tätä.

      Yksi tulkinta on tämä, että kyseisen ajanjakson jolloin unennäkijä asui aikoinaan asunnossa hän koki turvattomana ja joutui lähinnä keskittymään yksin pärjäämään niin kovasti että eli ikään kuin puoliteholla tunnetasolla.
      Nyt paljon myöhemmin kun elämänvaihe on turvallinen työstää asioita, niin mieli palaa ikään kuin unessa "hakemaan tavaroita" asunnosta eli kokemaan tunteita ja tunnelmia jälkikäteen millaisia siihen ajanjaksoon liittyi voidakseen jättää sen lempeästi menneisyyden muistojen sekaan.

      Kun näet kyseisen unen seuraavan kerran, viivy ihan tarjoituksella herätessäsi unen maailmassa muistellen tuota aikaa ihan luvan kanssa, silloin huomaat että pikkuhiljaa kyseinen unen teema haihtuu.

      Ihanaa joulun odotusta ja kauniita unosia toivottaa 1 Tulkitsija

    • Perhoinen

      Kiitos sinulle tulkinnasta. Mielenkiinnolla luen muitakin vastauksia! Ihanaa joulun odotusta sinullekin! :)

    • Monelta kantilta...

      Aika entisessä asunnossa oli sinulle hyvin merkittävä ja vain itse voit tietää miksi. jOlet edelleen kiinni entisessä, palaat sinne tahtomattasi. omien sanojesi mukaan et ole suorittanut muuttoa loppuun, olet pitänyt avaimen ja asunnon varastona tai varalla. Tämä vastaan nykytilanne aiheuttaa ristiriitaisia tunteita puolesta ja vastaan,

      Kissa viittaa mm. itsenäisyyteen ja unen asunnossa kerroit asuneesi yksin, tunnetko parisuhteessa joutuvasi joustamaan liikaa? Vastaavasti tuntuiko senaikainen elämäntyylisi sopivalta itsellesi ja on ristiriidassa tämän hetkisen kanssa? Unia voi katsella monelta kantilta ja vain unennäkijä itse tuntee ja tietää mikä soveltuu tapahtuneeseen.

    • perhoinen

      Wau. Kiitos.

      Tosiaan, asunto oli ensimmäinen jossa asuin yksin. Sitä asumisaikaa kesti muutamia vuosia. Sitä ennen asuin kämppäkaverini kanssa ja nyttemmin kumppanini kanssa. Minulla ei ollut kissoja yksin asuessani.

      Viime yönä olin jälleen vanhalla asunnollani.

      Joka kerta unissani olen hätääntynyt, olen unohtanut hakea kaikki tavarani, palauttaa vaimet, en ole maksanut edes vuokraa vaikka asunnossa on ollut vielä omaisuuttani vuosia! Ihmettelen miksi vuokranantajani ei ole ottanut mitään yhteyttä! Kuinka voi olla mahdollista että vuosia olen sannut säilyttää siellä tavaroitani ilman mitään ongelmia. Ja että asuntoon ei ole tullut edes uusia asukkaita.

      Erittäin mielenkiintoista lukea tulkintoja. Tämä on on "piiannut" jo KAUAN.

    • rytmimunat

      Kun näen unissani jotain tuttuja paikkoja, liittyvät ne usein ensimmäiseen asuntooni ja siihen kaupunginosaan, jossa se sijaitsi. Olen vahvimmat ja voimakkaimmat tunnekokemukseni saanut juuri siinä ympäristössä ja sen vuoksi se ilmeisesti tulee seuraamaan minua unissani vielä pitkään, kenties lopun ikäni.

      Olet saanut erittäin hyviä ja ajatuksia herättäviä tulkintoja unestasi. Minä haluaisin osaltani laajentaa tulkintaa asumisasioista ja nostalgiasta yleisemmälle tasolle.

      Vahvimpana tunteena vaikuttaisi unessasi olevan hätä siitä, että et ole suorittanut velvollisuuksiasi tai asioita, jotka sinun hoidettavaksi kuuluvat. Koet, että olet ollut vaivaksi jollekin. Pelkäät, että ihmiset tulevat vihaiseksi sinulle, koska et hoida asioitasi.

      Vuosien jälkeen näillä asioilla ei varmastikaan ole mitään tekemistä entisen vuokraisäntäsi kanssa. Ajatuksesi ja tunteesi liittyy siis jotenkin nykyiseen elämäntilanteeseesi.

      Mainitsit kissat, ilmeisesti ne ovat sinulle rakkaita. Saatat siis kokea syyllisyyttä sen vuoksi, että koet laiminlyöneesi jotakuta itsellesi hyvin rakasta. Tämä voi puolestaan viitata niin työhösi, sukulaisiisi, puolisoosi kuin ystäviisikin.

      Kiitos erikoisen uniteeman jakamisesta.

    • Perhoinen

      Kiitos sinulle myös tulkinnasta!

      Oikeassa olet, kissani ovat minulle hyvin rakkaita, kuin lapsia. Tällä hetkellä meillä vain yksi kissa, mutta on ollut samaan aikaan ennen jopa kolme kissaa. Yhtäkään ei vain ollut koskaan asunnossa josta unta aina näen.
      Asuessani kyseisessä asunnossa olin sinkku ja osittain vielä opiskelijakin. Sitten löysyin nykyisen kumppanini, jonka kanssa jonkun aikaa asuimme puoliksi minun asunnossani ja puoliksi hänen, kunnes muutimme yhteiseen. Sen jälkeen olemme jo kertaalleen muuttaneet toiseen asuntoon.

      Vuokraisäntäni kanssa asiat olivat aina kunnossa, maksoin vuokrani tunnollisesti enkä muutenkaan ollut ongelmaksi. Eli hätä unessa ei ole todellinen, valvemaailmaan liittyvä. Siksi onkin outoa että koen unessa ahdistusta ja ihmetystä tilanteesta.
      Pidin asunnosta kovasti, se oli mielestäni kiva ja kivalla paikalla, juuri sellainen mitä olin haaveillut. Nykyiseen elämäntilanteeseeni se olisi vain liian pieni (oli yksiö). Enkä sen kokoiseen enää muuttaisi.

      Asuessani kyseisessä asunnossa, minulle tuli ajanjakso jolloin sairastuin psyykkisesti, sain paniikkikohtauksia. Nyttemmin käyn psykoterapiassa koska minulla on diagnosoitu joitain vuosia sitten epävakaa persoonallisuushäiriö. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut valveilla ollessa ja tietoisesti sen asunnon ajanjaksoa pahana/ahdistavana.

      Työssäni on tällä hetkellä kovat paineet ja olen stressaantunut. Työpaikanvaihtoakin olen miettinyt.

    • lisää tulkintaa..

      Tähän on näköjään vastannut mielestäni palstan fiksuimmat tulkitsijat jo, mutta kunpa tulisi enemmän tulkintoja, sillä tähän uniteemaan olen törmännyt useimminkin ja sisällöltään se on hämmästyttävän samankaltainen aina.

      Eli unennäkijästä riippumatta unessa esiintyy:
      1. Entinen asunto menneisyydestä, jossa asunut yksin ja johon vielä avaimet ja jossa tavaroita vaikka muutettu ajat sitten uuteen. (Yksin pärjääminen ilman apua.)
      2. Huoli vuokranantajasta , mitä mahtaa tuumata epämääräisestä tilanteesta.(Tunnollisuus ja vastuu.)
      3.Ihmetys miten kummassa on voinut pitää ko asunnon.
      (Mikä laukaisee nykyisessä elämäntilanteessa menneet muistot ja ahdistuksen tunteita, olisiko aika rentoutua ja saada tilanne hallintaan stressinpoistokeinoin ennekuin se johtaa paniikkikohtauksiin)

      Ihmiset jotka ovat uneksuneet tämän kaltaista unta ovat myös kärsineet paniikkihäiriöistä jotka on laukaissut syvä turvattomuuden tunne stressaavassa tilanteessa.

      • Monelta kantilta...

        Kun stressaavan elämäntilanteen seurauksena paniikkihäiiön vaara suurenee, niin se laukaisee mainitun tapaisen unen. Aivankuin oma sisäinen ääni sanoisi, että tässä sitä jälleen mennään, nyt pitää tehdä jotain tai varoa. Paniikkihäiriön sijasta mikä tahansa konflikti voi laukaista tällaisen unen.


      • kylläpä kyllä.
        Monelta kantilta... kirjoitti:

        Kun stressaavan elämäntilanteen seurauksena paniikkihäiiön vaara suurenee, niin se laukaisee mainitun tapaisen unen. Aivankuin oma sisäinen ääni sanoisi, että tässä sitä jälleen mennään, nyt pitää tehdä jotain tai varoa. Paniikkihäiriön sijasta mikä tahansa konflikti voi laukaista tällaisen unen.

        Nimenomaan.

        Tai paremminkin saattaa olla, että kun tarpeeton ylitunnolllisuus (tai suorittaminen, asioiden etukäteen murehtiminen) nostaa päätään suotta, niin uni ikään kuin muistuttaa että soo soo, ei kannata nuin paljon nyt stressata (vuokranantaja on vaihtunut , asuntoasiat ovat kunnossa, eli sinä stressaat tässä nyt vanhoja vuokria jotka jo maksettu).

        Paniikkihäiriö on usein vastuuntuntoisten ja suorittajien vitsaus.
        Moni on saanut elämän asennettaan muuttamalla avun.
        Paniikkihäiriö on parannettavissa ja siitä on moni parantunut.


    • Perhoinen

      Eli uni varoittaa/enteilee stressistä nykyisessä elämäntilanteessa?

      • Monelta kantilta...

        Stressi pitkään jatkuneena koettelee kenen tahansa kestämistä ja terveyttä.
        Voit tulevaisuudessa panna merkille tulevatko unet paineiden, minkä tahansa paineiden, mukana. Onneksi sinulla on terapeutti, hän varmaan osaa neuvoa.


      • Perhoinen
        Monelta kantilta... kirjoitti:

        Stressi pitkään jatkuneena koettelee kenen tahansa kestämistä ja terveyttä.
        Voit tulevaisuudessa panna merkille tulevatko unet paineiden, minkä tahansa paineiden, mukana. Onneksi sinulla on terapeutti, hän varmaan osaa neuvoa.

        Kiitos. :)
        Unien maailma on kiehtova. Mukava kun olette jaksaneet tehdä tulkintoja.


    • niin...

      Varmaan kysyjälle ihan lohduttava tieto, että kyseisen sisältöistä unta ovat monet uneksuneet muutkin vastaavassa tilanteessa.

    • abbrro

      kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että uni haluaa "varoittaa" stressistä.

      onko se nyt ainoa tulkinta mahdollisuus? entä jos joku asia menneisyydessä on käsittelemättä ja siksi unennäkijä palaa menneeseen?

      • Perhoinen

        Niin, tähän minun kertomaani teemaan liittyy useasti myös kissani. Osa jo edesmenneitä kissoja.
        kauhukseni unessa muistan yhtäkkiä kuinka olen vaan unohtanut kissani entiseen asuntooni.. Olen hyvin ahdistunut, onko kissat siellä nälissään ja hiekkavadit likaisena, yksin ressukat joutuneet olemaan.. Koen suurta huolta ja järkytystä unessa koska kissani ovat minulle tärkeitä. Palaan hakemaan tavaroitani sekä kissojani asunnolta. Saatan unessa olla myös "kahden asunnon loukussa". Eli siis osa tavaroistani (sekä kissat) on vielä vanhassa asunnossa mutta silti asun itse kumppanini kanssa jo toisaalla.
        Joka kerta unessa muistan tilanteen yhtäkkiä. Olen elänyt normaalia elämää ja ihan yhtäkkiä muistan vanhan asunnon, tavarat ja kissat siellä!


      • haloo-

        "onko se nyt ainoa tulkinta mahdollisuus?"

        Kuule ei ole.
        Ja juuri siksi tässä toistuvasti peräänkuulutettiin mahdollisimman monenlaisia tulkintoja.


    • Unet tai oikeastaan tunne-elämämme ja mielikuvituksemme ankkuroituu silloin tällöin jonnekin. Saatamme nähdä unissamme tietyt tunteet aina samanlaisina kuvina.

      Äidilläni ahdistusunet näkyvät edelleen useimmiten tapahtumina tietyssä rakennuksessa, jossa hän asui lapsuudessaan. Äitini on 70-kymppinen.

      Tosielämän tapahtumien ei tarvitse olla traumaattisia. Minullakin suurin osa unista sijoittuu nuoruuteni paikkoihin, joissa koin ja näin mieleen jääviä asioita.

      Ympäristö missä uni tapahtuu, ei välttämättä ole tärkeä. Ensin tulee huomio kiinnittää tunnetilaan, joka unta nähdessä oli.

      Unessasi ahdistus suorittamattoman tehtävän vuoksi on vahvasti esillä. Sinänsä ympäristö missä nämä tunteet unessa koetaan, ovat mielestäni ankkurointia, josta jo mainitsinkin.

      Ahdistus voi tapauksessasi olla kaikesta muusta riippumatonta. Saatat kokea ahdistusta ihan elimellisistä tai muista psykologisista syistä. Ahdistus ilmenee unissasi tilanteina, jotka mielesi helpoiten yhdistää ahdistavuuteen. Tässä tapauksessa pelkona kyvyttömyydestä huolehtia velvollisuuksistaan.

      Olet luultavasti aikoinaan kokenut vuokraisäntääsi kohtaan velvollisuuden tunnetta suorittaa kaikki ajallaan. Tämä velvollisuus on joko ollut kuormittava taikka palkitseva verrattuna muihin velvollisuuksiisi.

      Jatkuva ahdistus ei selviä unien myötä. Siinä kierretään vain kehää. Ahdistus tuottaa unet, ei toisinpäin.

    • Perhoinen

      Okei.

      No sen verran täytyy sanoa että entistä vuokranantajaani kohtaan en kokenut mitään, kaikki oli ihan normaalia, vuokra maksettiin kerran kuukaudessa niinkuin pitikin, en sitä sen enempää ajatellut, osa elämää vain.
      Toki olen rahallisesti aina ollut tiukoilla, mutta vuokrat tuli hoidettua enkä siitä kokenut mitään tunnetiloja. Muutoinkin mielelläni maksaisin kaiken ajallaan jos voisin. Vuosia tuosta asumisajasta myöhemmin olen valitettavasti joutunut velkakierteeseen ja ulosottoon, mutta nekin asiat on pikkuhiljaa hoidossa. Nyt jo parempaan päin.
      Niistä murheista ei ollut vielä tietoakaan asuessani kyseisessä asunnossa josta uneksin.

      Helposti ahdistuva ihminen olen kyllä, johtuen jo psyykkisestä sairaudestani (tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö).

      Vakituisessa työssä olen. Työ on raskasta, olen hoitajana (ensihoitoa ja akuuttia).
      Parisuhteessa olen myös, ei lapsia. Vain kissa(t).

      Erikoista että pelkoni, hätäni ja ahdistukseni ankkuroituu asuntoon jossa viihdyin ja jossa oli hyvä olla, vaikka elämäntilanteeni täysin erilainen silloin olikin. Ja vielä ne kissat. Niiden puolesta koen unessa aina suurta hätää ja soimaan itseäni kun sillä tavalla olen heidät unohtanut yksin pitkiksi ajoiksi.

    • Sinulla on nykyään rakkaita kissoja huolehdittavana. Kun koet ahdistusta, ilmenee se unissasi kissojen laiminlyömisenä. Mikään muu mielikuva ei vastaa sitä ahdistusta jota koet.

      Ahdistus on ensin, unikuvat tulevat sen myötä.

      Palaat unissasi menneisyyteen, asuntoon, jossa kaikki oli hyvin, kunnes jotain tapahtui, sairastuminen? Stressi?

      Ensiasunto, jossa ei ollut ongelmia vaan vapautta, on vastakohtana nykyisille velvollisuuksillesi. Ahdistus kasvaa ja kehittyy unen myötä.

      Voisiko tämä kaikki merkitä, että pelkäät, että et voi huolehtia rakkaimmistasi?

      Kaikkea hyvää sinulle.

    • Perhoinen

      Voi hyvinkin merkitä. En voi tällä hetkellä kovinkaan hyvin henkisesti. Toisinaan on hankalaa huolehtia edes omasta jaksamisestani.
      Välillä olen joutunut olemaan sairaslomalla henkisen kuormituksen vuoksi. Myös siitä olen kokenut huonoa omaatuntoa. Elämä on vähän epävakaissa kantimissa ainakin tunnemaailmansa puolesta tällä hetkellä.

      Kiitos. Ja mitä ihaninta ja lämpöisintä joulua kaikille!

    • yykaakoo123

      Perhoinen – kärsin itsekin ahdistuksesta ja elämä on pitkään ollut jo hyvin raskaan tuntuista. Tuntuu siltä ettei vain jaksa. Minulla kanssa toistuu usein juuri tuollainen samankaltainen uni, jossa huomaan että en olekaan vielä valmistunut ammattikorkeakoulusta ja minulla on vielä joku kamala matematiikankurssi suorittamatta. Joudun unessa sitten palaamaan takaisin suorittamaan rästejä, vaikka valmistumisestani on jo oikeasti kymmenen vuotta. Siis olen jättänyt unessani velvollisuuteni suorittamatta. Unessa palaan vanhaan opiskelija-asuntoon, vaikken nykyään asu enää edes samassa maassa. Luulen että tämä liittyy siihen ettei tunnu siltä että hommat eivät ole hallinnassa.

      Kivaa joulun odotusta!

      • hömhöm

        Kuinka voi olla merkillistä, että näin tismalleen samanlaisen unen. Amk:n myös käynyt aikoinaan ja stressilevelit melko korkealla tällä hetkellä.
        Tosiaan koulu-uni piinasi ja matikan koe tekemättä ja 2 kurssia muka suorittamatta vaikka olin ylitunnollinen oppilas ja valmistuin paljon ennen muita.


    • Perhoinen

      Osuva tulkinta. Kiitos kun jaoit sen!

      Sinulle myös joulumieltä!

    • Perhoinen

      Taas viimeyönä sama uni!
      Sama vanha asuntoni. Yhtäkkiä tajuan että kissa ollut asunnossa monta päivää yksinään ilman ruokaa ja huolenpitoa. Unessa järkyttävä ahdistus.

      Oikeassa elämässä menossa voimakas stressi liittyen työhöni ja tyytymättömyyteeni sen suhteen. Alanvaihto, haluttomuus käydä omassa työssäni ym. Kaipaus muutokseen elämässä.

    • tulkitsijoita

      No, jatketaanpa sitten yhdessä tämän mielenkiintoisen unen tulkitsemista mahdollisimman monipuolisesti ja monelta kantilta mielellään samansisältöisten unien näkijöiltä (parasta materiaalia) ja unien selittäjiltä uusia tulkintapolkuja avaten -- kukapa tietää vaikka yhdessä löytäisimme jotain erityistä tai saisimme aikaan jotain uutta.

      yksi tulkinta polku jota ei vielä ole mainittu saattaisi olla vaikkapa ihan simppeli tulkinnassaan ( ei läheskään niin upean analyyttinen mitä tuossa edellä on hienosti uneen paneutuen kysyjää kunnioittaen analysoitu, ihailtavan fiksuna ja asiallisena pysyynyt tämä linkki, hienoa) vaan yksinkertaisesti tämä:

      Asunto symbolisoisi suoraan unennäkijää itseään.
      Vuokranantaja (jotka kohtaan tuntee riittämättömyyttä vaikka ihan varmasti on velvoitteensa tehnyt häntä kohtaan) symboloi nykyistä työnantajaa ja esimiestä.
      Kissat (onko huoelnpito riittävää, pärjääkö) symboloi unennäkijän jaksamista nykytilanteessa.

      Huolimatta paniikkihäiriöstä josta kärsi asuessaan yksin asunnossaan hän oli ja eli ehkäpä tuolloin omimmassa persoonassaan itsenäisenä ihmisenä ja koki sen palkitsevana kun sai vastata asioista itsenäisesti.

      Paino sanalla ehkäpä, koska tässä on nyt kuvaillun unen tulkinnasta kysymys tuntematta itse kysyjää sen kummemmin.

      Entinen asunto kuvaa unennäkijän persoonasta sitä puolta jossa hän omaaloitteisesti ja onnistuneesti hallitsee vastuuta ja huolenpitoa vaativat asiat , kuten esimerkiksi nyt vaikkapa lemmikit jolloin näistä tuleva huoli siirtyy vanhaan asuntoon eli vastuullisen persoonallisuuden osan käsiteltäväksi.

      Unennäkijä voi haluta toteuttaa omaaloitteisuuttaan enemmän nykyisessä elämässään, päättää itse enemmän asioistaan ja omista mielenkiinnon kohteistaan, vaikuttaa enemmän oman elämäntilanteen sisältöön -- ja koska ei näin tee hänen turhautumisensa muuttuu unessa murehtimiseksi kissoista, jotka todellisuudessa kuvastaa sitä että hänen tulisi pitää ensisijaisesti hyvää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja laittaa itsensä tärkeämmäksi, oman elämänsä keskukseksi, jotta turhautuneisuus (joka ilmenee haluttomuutena) ja stressi helpottaisi.

      Asuessaan vanhassa (ensi) asunnossaan unennäkijä oppi uusia asioita kuten vastuuta, itsenäisyyttä, yms. ja koki tuon ajan kertomansa mukaan ihan hyvänä vaiheena.
      Olisko aika oppia jälleen uusia asioita elämässä kuten asuessaan vanhassa sunnossaan.

      Tulkitkaa muut uusia polkuja, samoin kun samansisältöisiä unennäkijöiden mielipiteitä olisi mielenkiintoista lukea juuri tämänsisältöiseen uneen liittyen.

      Alkuperäiselle kysyjälle lähetän puolestani terveisiä ja mahtavat uuden vuoden toivomtukset!

    • Perhoinen

      Wau. Kyynel nousi silmään tuota lukiessani. Tulkitsja osui johonkin jota en ole osannut pukea sanoiksi.

      Kyllä. Tämänhetkinen elämäntilanteeni on monelta osin varsin epätyydyttävä. Suurin tyytymättömyyden aihe on työni. En jaksa sitä, olen henkisesti loppu. Työ on muuttunut stressaavaksi, vaikeaksi ja sitä kautta epätyydyttäväksi. Alan vaihtoa ja uusia uria pohdin viikoittain.
      Koen vain olevani aika umpikujassa, koska tyhjän päälle en halua jäädä (minulla vakituinen toimi tällä hetkellä). Rahallinen tilanne sinsijaan ei taida mahdollistaa uusia opiskeluja. Lisäksi olen arka ottamaan riskejä vaikkakin ne toisivat mielekkään lopputuoksen, ehkä.

      Oma psyykkinen jaksaminen on ollut kuluvan viime vuoden aikana koetuksella monella elämäni osa-alueella. Olen joutunut olemaan myös sairaslomilla.

      Myös ihmissuhdepuolella on tullut pettymyksiä ja jännitteitä.

      Kiitos. Mieletöntä paneutumista oli edellisellä tulkitsijalla.

      Luen lisää jos joku vielä keksii jotakin. Erilaisia näkökulmia. :)

    • näkökulmia uneen

      Tässä vielä lisää näkökulmaa tuohon uneesi:

      Netistä löytyi tällainen unisymboleita (dream symbols) selittävä englanninkielinen palsta ja sen mukaan vuokraisäntä (landlord) edustaa unennäkijälle sitä osaa itsestä joka on aina kontrollissa eli siis rationaalista ja vastuuntuntoista puolta.

      Samassa kohteessa tulkittiin asunnon (apartment) edustavan unennäkijän taloudellista tai tunne-elämän vallitsevaa tilaa.

      Kissan sanottiin unessa edustavan riippumatonta itsenäistä spiriittiä (henkeä), luovuutta ja voimaa.

      Eli tuommoista vielä, mutta jatketaan selitysten hakua -- ehkä joku virtuoosi vielä "räjäyttää potin" ja tarjoaa niin ällistyttävän hienon tulkinnan että saadaan vain täällä yhdessä ihaillen hämmästellä.

    • Perhoinen

      Kiitos sinullekin :)

    • Apropoo

      Olisiko kissa mahdollisesti unennäkijä itse? Hyljättynä vanhaan asuntoon?

    • Snowy

      Minulla myös samantapainen uni toistuu monta kertaa kuukaudessa, olen vanhassa vuokra-asunnossani ilman lupaa, avainta en ole palauttanut ja osa tavaroistakin jätetty huoneistoon, tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen ollut niin välinpitämätön, pelottaa että mitä jos vuokranantaja saa tietää. Avaan makuuhuoneen oven joka on lukittuna, sisällä on yli parikymmentä kissaa jotka ovat aliravittuja ja vihaisia. Jotkut kissoista ovat kuolleita. Unessa olen mukamas jättänyt pari lemmikkikissaani asuntoon jotka ovat lisääntyneet huimaa vauhtia. Minulla ei todellisuudessa ole ikinä ollut kissoja lemmikkinä. Tämä uni on jotenkin todella ahdistava. Ja ylipäätänsä kaikki ahdistavat unet tapahtuvat tässä kyseisessä asunnossa.

      • Snowy

        minulla myös laukesi paniikkihäiriö tuossa asunnossa enkä osaa selittää miksi, ihan todella usein , joka kerta kun jäin yksin lapsen kanssa asuntoon , tuli ihan kammottava paniikkihäiriö, tuntui ettei pysty hengittämään ja kuolemanpelko, mitä jos kuolen nyt tähän paikkaan.


      • 1 Tulkitsija
        Snowy kirjoitti:

        minulla myös laukesi paniikkihäiriö tuossa asunnossa enkä osaa selittää miksi, ihan todella usein , joka kerta kun jäin yksin lapsen kanssa asuntoon , tuli ihan kammottava paniikkihäiriö, tuntui ettei pysty hengittämään ja kuolemanpelko, mitä jos kuolen nyt tähän paikkaan.

        Hei vaan nimimerkki "Snowy",

        Todella kiva kun jaoit samanlaisen unesi - koettakaamme myös sitä tässä avata yhdessä muiden tulkitsijoiden alkuperäisen kysyjänkin kanssa tietysti.

        Tällaisia ajatuksia minulla nousi uneesi liittyen, muistathan että kyseessä on yhden tulkitsijan näkemys:

        Unen tilanne:
        Vanha vuokra-asunto, jonne jätetty tavaroita eikä avaintakaan palautettu (vaikka asutaan jo uudessa).. Unennäkijää pelottaa se, jos joutuu välinpitämättömyytensä vuoksi vastuuseen tälle vuokranantajalle.
        Mitä vuokranantaja sanoisi moisesta?

        1 Selitys:

        Vanha vuokra-asunto kuvastaa unessa vanhaa elämän tilannetta joka on silloin ollut niin vaativa, että siihen liittyviä tunteita ei ollut rahkeita työstää/myöntää koska energia meni arjen pyörittämiseen.

        Todennäköisesti suurta turvattomuuden tunnetta sisältänyt ajanjakso, jossa keskityttiin pärjäämiseen ja maalisjärkeen enemmän kuin tunteella ajatteluun.
        Eli tunteet täytyi jättää tuolloin sivuun, mikä oli hyvin järkevää tietysti, ei saanut myöntää että nyt kyllä pelottaa.
        (Paniikkihäiriössähän on kyse turvattomuuden tunteesta joka tulee sitten jälkijunassa ellei ole pystynyt aikoinaan purkamaan ulos näitä juttuja vaan ne ovat jääneet hautumaan sinne sisimpään).


        Nyt kun on elämäntilanne jossa helpompaa, niin käsittelemättömät muistot ja tunteet edellisestä elämäntilanteesta (eli vanhaan asuntoon jääneet tavarat ja ennen kaikkea AVAIN, jota ilman ovea menneeseen ei suljeta) nousee uneen muistuttamaan unennäkijää, että käypä putsaamassa vanhat muistot ja käy läpi ne tunteet.

        Nälkiintynyt ja vihainen kissajengi makkariin lukittuna ilmentää juuri näitä unennäkijän omia tarpeita purkaa erilaisia tunteitaan(kissojaan) vapaaksi ja pois mielestään.

        Tuo kissalauma tulisi nyt ruokkia ja lepytellä sieltä vapauteen antamalla itselle tunnustusta arvostavasti ajatellen vastoinkäymisiä ja olemalla jatkossa lempeämpi itseään kohtaan.

        Monet käy läpi asioita katsellen valokuvia vanhaan asuntoon liittyen, kirjoitellen tunteitaan ja muistojaan, kuunnellen musiikkia josta silloin piti, jne. Pääasia että putsaa nyt sitä "vanhaa asuntoa" että voi vihdoinkin "palauttaa avaimen".

        Unennäkijää pelottaa ajatella että vuokranantaja saa tietää , vuokranantaja on oma "yliminä" ja unennäkijä SUOTTA pelkää ettei kestäisi kohdata niitä muistoja jolloin koki vastoinkäymisiä.
        Hänhän selvisi niistä hienosti.

        Tuossa edellä eräs loistava unenanalysoija nimimerkki Rytmimunat kuvasi samaa asiaa käsitteellä "ankkurointi", kehottaisin lukemaan ajatuksella hänenkin vastauksiaan tässä linkissä, sillä siitä mielestäni on hyvinkin pitkälle kyse.

        Kertakaikkisen upeaa tulevaa kevättä ja kesää unennäkijälle toivottaen suursiivouksen merkeissä tietysti kauniita unosia!


      • 1 Tulkitsija
        1 Tulkitsija kirjoitti:

        Hei vaan nimimerkki "Snowy",

        Todella kiva kun jaoit samanlaisen unesi - koettakaamme myös sitä tässä avata yhdessä muiden tulkitsijoiden alkuperäisen kysyjänkin kanssa tietysti.

        Tällaisia ajatuksia minulla nousi uneesi liittyen, muistathan että kyseessä on yhden tulkitsijan näkemys:

        Unen tilanne:
        Vanha vuokra-asunto, jonne jätetty tavaroita eikä avaintakaan palautettu (vaikka asutaan jo uudessa).. Unennäkijää pelottaa se, jos joutuu välinpitämättömyytensä vuoksi vastuuseen tälle vuokranantajalle.
        Mitä vuokranantaja sanoisi moisesta?

        1 Selitys:

        Vanha vuokra-asunto kuvastaa unessa vanhaa elämän tilannetta joka on silloin ollut niin vaativa, että siihen liittyviä tunteita ei ollut rahkeita työstää/myöntää koska energia meni arjen pyörittämiseen.

        Todennäköisesti suurta turvattomuuden tunnetta sisältänyt ajanjakso, jossa keskityttiin pärjäämiseen ja maalisjärkeen enemmän kuin tunteella ajatteluun.
        Eli tunteet täytyi jättää tuolloin sivuun, mikä oli hyvin järkevää tietysti, ei saanut myöntää että nyt kyllä pelottaa.
        (Paniikkihäiriössähän on kyse turvattomuuden tunteesta joka tulee sitten jälkijunassa ellei ole pystynyt aikoinaan purkamaan ulos näitä juttuja vaan ne ovat jääneet hautumaan sinne sisimpään).


        Nyt kun on elämäntilanne jossa helpompaa, niin käsittelemättömät muistot ja tunteet edellisestä elämäntilanteesta (eli vanhaan asuntoon jääneet tavarat ja ennen kaikkea AVAIN, jota ilman ovea menneeseen ei suljeta) nousee uneen muistuttamaan unennäkijää, että käypä putsaamassa vanhat muistot ja käy läpi ne tunteet.

        Nälkiintynyt ja vihainen kissajengi makkariin lukittuna ilmentää juuri näitä unennäkijän omia tarpeita purkaa erilaisia tunteitaan(kissojaan) vapaaksi ja pois mielestään.

        Tuo kissalauma tulisi nyt ruokkia ja lepytellä sieltä vapauteen antamalla itselle tunnustusta arvostavasti ajatellen vastoinkäymisiä ja olemalla jatkossa lempeämpi itseään kohtaan.

        Monet käy läpi asioita katsellen valokuvia vanhaan asuntoon liittyen, kirjoitellen tunteitaan ja muistojaan, kuunnellen musiikkia josta silloin piti, jne. Pääasia että putsaa nyt sitä "vanhaa asuntoa" että voi vihdoinkin "palauttaa avaimen".

        Unennäkijää pelottaa ajatella että vuokranantaja saa tietää , vuokranantaja on oma "yliminä" ja unennäkijä SUOTTA pelkää ettei kestäisi kohdata niitä muistoja jolloin koki vastoinkäymisiä.
        Hänhän selvisi niistä hienosti.

        Tuossa edellä eräs loistava unenanalysoija nimimerkki Rytmimunat kuvasi samaa asiaa käsitteellä "ankkurointi", kehottaisin lukemaan ajatuksella hänenkin vastauksiaan tässä linkissä, sillä siitä mielestäni on hyvinkin pitkälle kyse.

        Kertakaikkisen upeaa tulevaa kevättä ja kesää unennäkijälle toivottaen suursiivouksen merkeissä tietysti kauniita unosia!

        Ja p.s

        Ei se vuokranantaja tässä tapauksessa suutu vaikka vähän homma kestäisikin ja siivoaa kaikessa rauhassa.
        Onpahan tyytyväinen kun "asunto on taas lopulta siisti ja puhdas", eli alitajunnasta vapautuu tilaa ja olo on kevyt ja helpottunut. Kissitkin pääsee kirmaaman sieltä vatsat pulleina ja turkki ymmärtäväisin hyväilyin silitettynä ja kiiltävänä kesäniittyjä kohden!


    • Snowy

      Kiitos paljon vastauksesta, nyt kun sitä rupeaa miettimään niin aivan tosissaan en siinä elämänvaiheessa ollut parhaimmillani , oli henkisiä ja fyysisiä ongelmia. Parisuhde todella heikoilla jäillä, talous huonossa kunnossa , siihen vielä päälle jalkaleikkaus josta toipuminen oli raskasta kun ei päässyt liikkumaan lapsen kanssa mihinkään, olin miltei puolitoista kuukautta kodin "vankina".

      • perhoinen

        Wau. En olekaan vähään aikaan käynyt lukemassa aloittamaani ketjua.
        Kummallista että joku muukin näkee lähes identtistä unta kanssani!

        Itse haluaisin sen verran sanoa, että oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä "heikompi" kuin tuolloin asuessani vanhassa asunnossa. Vaikkakin paniikkihäiriöni puhkesi siellä asuessani, niin muutoin asiat olivat hyvinkin eri tolalla kuin nyt.

        Siitä on nyt yli kymmenen vuotta kun olen asunut siellä.

        Siellä asuessani olin tosiaan vielä nuori (20-24v), olin sinkku, opiskelin osittain. Olin hoikka, nätti. Asuin yksin ensimmäistä kertaa. Sitä ennen asuin vuoden verran opiskelukaverini kanssa muualla.
        Sitten tapasin nykyisen kumppanini ja aloimme seurustella. Vietimme aikaa puoliksi minun asunnossani, puoliksi hänen. Aloin lihoa, alkoi tulla enemmän psyykkisiä ongelmia. Muutimme yhteiseen asuntoon, otimme kissoja lemmikiksi.

        Joten nyt asiaa tarkasteltuani, silloin asiani tuntuivat olevan mukavammalla mallilla kuin nyt.


      • Snowy
        perhoinen kirjoitti:

        Wau. En olekaan vähään aikaan käynyt lukemassa aloittamaani ketjua.
        Kummallista että joku muukin näkee lähes identtistä unta kanssani!

        Itse haluaisin sen verran sanoa, että oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä "heikompi" kuin tuolloin asuessani vanhassa asunnossa. Vaikkakin paniikkihäiriöni puhkesi siellä asuessani, niin muutoin asiat olivat hyvinkin eri tolalla kuin nyt.

        Siitä on nyt yli kymmenen vuotta kun olen asunut siellä.

        Siellä asuessani olin tosiaan vielä nuori (20-24v), olin sinkku, opiskelin osittain. Olin hoikka, nätti. Asuin yksin ensimmäistä kertaa. Sitä ennen asuin vuoden verran opiskelukaverini kanssa muualla.
        Sitten tapasin nykyisen kumppanini ja aloimme seurustella. Vietimme aikaa puoliksi minun asunnossani, puoliksi hänen. Aloin lihoa, alkoi tulla enemmän psyykkisiä ongelmia. Muutimme yhteiseen asuntoon, otimme kissoja lemmikiksi.

        Joten nyt asiaa tarkasteltuani, silloin asiani tuntuivat olevan mukavammalla mallilla kuin nyt.

        Kun tulin tänne palstalle jäin minäkin hetkeksi paikoilleni miettimään miten samankaltaiset meidän unet ovat, voi sitä ihmetystä. En tiedä onko tämä keskustelu pyörinyt liikaa päässäni mutta taas viime yönä ne kolme pahimman näköistä kissaa jahtasi minua ja kynsivät vaatteeni. En ollut asunnossani vaan vietin tulevia häitäni. Jotenkin olen jäänyt miettimään että näillä kapisella kolmella kissalla on joku tarkempi merkitys.


    • tulkintoja

      Jonon jatkoksi vielä yksi unitulkinta tähän mielenkiintoiseen ketjuun:

      Jotkut unitulkitsijat katsovat "entisen " asunnon viestivän surematonta surua menetyksestä tai asiasta jossa joku on rikkonut itseä vastaan ja joka on jouduttu "lakaisemaan maton alle" koska oli keskityttävä hoitamaan arjen kuviot eteenpäin.

      • huono.elämänlaatu

        Lieneeköhän joku tuollainen taustalla kun näen joskus unta jossa muistan että mullahan on toinenkin, "huonompi" asunto jonne jostain syystä joudun muuttamaan ja se on jotenkin kaikinpuolin vastenmielinen paikka, olo on hyvin onneton että olen joutunut siihen paikkaan, mikään ei tunnu olevan hyvin, mutta enempää en nyt siitä unesta muista.
        Kenties että lapsuudessa ja nuoruudessa asuin vanhempien omakotitalossa mutta oma elämä ei ole sujunut ollenkaan niin hyvin että olisin saanut hankittua oman asunnon edes kerrostalosta tms. vaan olen vieläkin yli nelikymppisenä vuokra-asuja, huonopalkkaisessa työssä, on erittäin raskaasti mieltä jyrsivää ja myrkyttävää etten ole kyennyt elintasossa lähellekään vanhempieni elintasoa >_<!!


    • kiinnostavaketju

      Onko muilla vastaavia unia tai selityksiä?

    • Tulkintaa

      Yksi yleisimpiä selityksiä sille, että uneksii jääneensä "kahden asunnon loukkuun" missä vanhassa asunnossa tavarat ja avainkin sinne , eli tilanne epämääräinen ja häiritsevä,
      on se, että uni viestii sitä ettei unennäkijä ole käsitellyt menneisyyteen (siihen vanhaan "asuntoon") liittyviä kipujaan ja tunteitaan.
      Tämä (tunteiden käsittely ja hellävarainen läpikäyminen) hänen tulisi tehdä päästäkseen täysipainoisesti etenemään tuevaisuuteen totaalisesti irti menneisyyden taakoista ,palauttaen "avaimen" vanhaan asuntoon ja irrottautuen vapaaksi elämään nykyhtkeä ja elämänsä uutta suuntaa.
      Useasti (täysin joutava, hedelmätön ja turha) syyllisyys on se avain ,jota unennäkijä roikottaa mukanaan alitajuisesti, päästäksen vierailemaan menneisyytensä raunioilla ja pahoittan turhaan mielensä, samalla rampauttaen itseään etenemästä kohti täyttä elämää.
      Me kykenemme muuttumaan jos haluamme.
      Emme ole samoja ihmisiä kun olimme vuosikymmen sitten.
      Menneisyys ei siksi määrittele meitä jos kykenemme näkemään itsemme uudessa valossa
      ja siksi muuttumaan ihmiseksi joksi haluamme tulla ja jollaisena haluamme olla tullaksemme onnelliseksi ja vapaiksi menneisyyden taakoista.

      • maailma.on.paha.paikka

        Ongelma onkin siinä että ei voi ottaa kerralla sitä 10 vuoden loikkaa vaan joutuu elämään päivän kerrallaan. Se on aika heppoinen neuvo että "voimme muuttua jos haluamme", että voimakkaasti negatiiviset kokemukset voisi muka tuosta noin vain pyyhkäistä pois jos vaan "haluaa".
        Voin kokemuksesta kertoa että voimakkaasti negatiiviset kokemukset ovat erittäin mielialaa myrkyttävä asia joka ei luo uskoa tulevaisuuteen vaan sekin näyttää negatiiviselta, jos kerran kävi huonosti niin voi käydä myös toisenkin kerran joka puolestaan lannistaa pyrkimyksiä siihen "muuttumiseen". Paljon olen itsekin nähnyt turhaa vaivaa "muuttuakseni" ja pyrkiäkseni eroon negatiivisuudesta mutta niin paljon on pahaa tässä maailmassa että yhdenlaisen pahan tilalle tulee toisenlaista ja positiivisuutta ei vaan näytä löytyvän kertakaikkiaan mistään!!


      • unistajatodellisuudesta

        Sillä lailla voi muuttua jokainen että VALITSEE keskittyykö siihen pahojen kokemusten hellimiseen ja vaalimiseen vai ei.
        Jos piehtaroi aika ajoin kärsimyksissään niin sekin käy ihan harrastuksesta, ihan sama kun kävisi uskollisesti kaivamassa sen saman paskakikkareen kaatopaikalta aika ajoin tarkistaakseen haiseeko se vielä.

        Jos positiivisuutta ja myönteisyyttä ei yksinkertaisesti löydä mistään koskaan ikinä niin auts tämä saattaa sattua, mutta kyse voi ehkäpä olla luonteesta enemmänkin kuin traumoista.


      • vain.saduissa.onnea
        unistajatodellisuudesta kirjoitti:

        Sillä lailla voi muuttua jokainen että VALITSEE keskittyykö siihen pahojen kokemusten hellimiseen ja vaalimiseen vai ei.
        Jos piehtaroi aika ajoin kärsimyksissään niin sekin käy ihan harrastuksesta, ihan sama kun kävisi uskollisesti kaivamassa sen saman paskakikkareen kaatopaikalta aika ajoin tarkistaakseen haiseeko se vielä.

        Jos positiivisuutta ja myönteisyyttä ei yksinkertaisesti löydä mistään koskaan ikinä niin auts tämä saattaa sattua, mutta kyse voi ehkäpä olla luonteesta enemmänkin kuin traumoista.

        Siinä joku Strömsöössä asuva tyttö kirjoittaa jonka elämä on aina täydellistä eikä siellä kuplan sisällä voi koskaan tapahtua mitään negatiivista...
        Kukaan ei varmaan synny negaajaksi mutta jos elämässä alkaa olla vuosikymmeniä voittopuolisesti negatiivisia kokemuksia mitkä oleellisesti vaikuttavat elämään mutta vähän ja harvoin mitään positiivista jolla yleensä ei ole juuri mitään vaikutusta elämään niin kyllä siinä vaan alkaa mieliala myrkyttyä keneltä tahansa vaikka kuinka yrittäisi negatiiviset asiat työntää syrjään...

        Yleensä kaikkein pahimmin elämänlaatua pilaava asia on köyhyys, pienituloisuus ja jos vielä ei onnistu lisätulojen hankintakaan niin turhautuminen ja vittuuntuminen on eksponentiaalista...


    • pekkapoikatässä

      Se että entinen asunto nousee unessa esiin aina vain on merkki siitä, että menneisyydessäsi on joitain tapahtumia, joita et ole tunnetasolla pystynyt käymään läpi silloin, kun ne ovat tapahtuneet. Nuo tapahtumat eivät liity mitenkään entiseen asuntoosi, se on vain unen linkki, että menneisyydessä on asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä ja ovat osittain sinun ongelmiesi syynä. Kannattaa siis terapeutin kanssa käydä läpi koko elämäntarina, lapsuudesta asti ja kysellä vähän myös sisaruksilta, miten he lapsuutensa kokivat; en tiedä onko sinulla sisaruksia, mutta voit myös kysellä vanhemmiltasi, millainen lapsuus sinulla oli.
      Kun annat itsellesi luvan palauttaa mieliin ne tapahtumat, jotka silloin tapahtuma-aikaan olivat liian vaikeita tai lapselle käsittämättömiä ja herättivät kysymyksiä, joihin ei saanut vastauksia tai ei edes uskaltanut kysyä keneltäkään, saat varmasti mieleesi ne tapahtumat pikku hiljaa, tulee muistikuvia, jotka liittyvät niihin tunteisiin, jotka on painettu käsittelemättä ja puhumatta ja kysymättä keltään syvälle alitajunnan salaisiin lokeroihin. Mikäli ne tapahtumat ovat olleet kovin vaikeita, saat ehkä uusia unia, jotka avaavat niitä vertauskuvallisina.

      Toivottavasti löydät ne kätkytyt tunteet, jotka ovat aikanaan jääneet käsittelemättä. Kissat unessa kuvaavat erinomaisesti niitä kätkettyjä tunteita. Unesi vie sinua yhä uudestaan etsimään ja löytämään menneisyyden tunnelukkoja, jotka voit turvallisesti nyt aikuisena avata ja elämääsi tulee lisää valoa ja onnellisuutta.

    • Anonyymi

      Näen toistuvasti tismalleen aloittajan kaltaista - poislukien kissat - unta. Kissoista olen nähnyt kylläkin omaa ahdistavaa, toistuvaa unta. Siinä kissa/t hyökkäävät aina vain uudestaan puremaan minua, vaikka heitän ne syrjään.
      Olen ahdistuneisuuteen ja masennukseen taipuvainen henkilö. Paniikkihäiriötä ei ole todettu.
      Lapsuudessani on asioita, joita en ole kai saanut kunnolla käsiteltyä terapiasta ym. hoidosta huolimatta. Tällä hetkellä mielenterveyteni on järkkynyt työn vuoksi.

    • Anonyymi

      Itse olen nähnyt toistuvasti unta että olemme muuttaneet takaisin vanhaan omakotitaloomme.Todellisuudessa en missään nimessä muuttaisi takaisin olemme asuneet nykyisessä rivitalossa jo kymmenen vuotta, tosin katselleet jo kerrostaloa.Unessa mielen valtaa aina hämmennys että kuinka me nyt taas ollaan täällä,tämä on aika uuvuttavaa kun uni on niin todellinen.Stressiä on voisiko olla sitten syynä,aika näyttää.Yleensä unet tietää jotain mutta se ei aina valkene heti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe