Time Lapse tuhoaa kameran?

ounouuuu

Olen innostunut ottamaan Time Lapseja. Yhdessä illassa voi tulla tuhatkin kuvaa. Nyt kuulin, että järkkärin peili ei kestä kuin 90 000 kuvaa. Onko näin?

21

819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timeläpsyttele pois!

      Peilin kestävyydestä en ole ihmeempiä kuullut. Suljinyksikkö on kameran komponentti, jolle esitetään erilaisia kestoikäarvioita. Oman Nikon D7000 -kamerani kohdalla lukema on muistaakseni 150 000. Joillekin ammattimaisemmille rungoille olen kuullut speksattavan 200 000 laukausta ja sitä rataa.

      ”Aina syötävä kuluupi, pidettävä pehmiääpi.”

      Suljinyksikkö lienee vaihdettavissa (siinä kuin peilimekanismikin), joten koko höskällä ei välttämättä kannata heittää vesilintua tuollaisen osan kestoiän tultua täyteen. Uutta osaa tilalle ja taas menoksi!

      Useimmilla käyttäjillä kamera ehtii varmaankin vanhentua teknisesti ennen kuin paikat hajoavat. Kaupasta löytyy entistä ehompia härveleitä houkuttelevaan hintaan ja vanhat värkit saavat siirtyä niiden tieltä ollessaan vielä täydessä käyttökunnossa.

    • Mistä kyse

      Mikä tuo time lapse on? Kirjoittakaa suomea!

    • timen lapset

      Luulisin, että peilin kulumisen voi välttää lukitsemalla peili ylä-asentoon (kuvaamalla takanäytöllä). Silloin tietysti peilinheilutinkamera kuumenee ihan piloille kuten asiantuntijat täällä tietävät. Kova pakkanen saattaa helpottaa ylikiehumista, samoin näytön säätäminen mahdollisimman himmeäksi.

      Peilin heilautus aiheuttaa aina myös kuvan tärähtämisen.

      • lkgfwekghj

        "Luulisin, että peilin kulumisen voi välttää lukitsemalla peili ylä-asentoon (kuvaamalla takanäytöllä). Silloin tietysti peilinheilutinkamera kuumenee ihan piloille kuten asiantuntijat täällä tietävät."

        Kaikki kamerat kuumenee elektronista etsintä käytettäessä, koska kenno ja näyttö kuluttaa virtaa koko ajan.
        Lämpimällä säällä tulee lopulta lämpöhalvaus.

        Minulla oli pieni pokkari, jota saattoi käyttää kädenlämmittäjänä, kunnes akku loppui ja se meni äkkiä pakkasessa.

        Nykyiset kamerat kestää tilastollisesti 100 000 laukausta. Työläismallit enemmän.
        Muutama vuosi sitten halpiskameroille luvattiin vain 50 000 ruutua, eikä siinä vaikuta oliko peilinheiluttaja vai ei, kunhan vain on mekaaninen suljin.


    • Riippuu rungosta paljonko kestää. Tuon kaltaiseen kuvaukseen ehkä kannattaa hankkia peilitön vaihtoehto.

      Minua kiinnostaa kovasti mikä on tapahtuma josta pitää illan kuluessa ottaa tuhatkunta kuvaa ilman omaa kointrollia?

      Ammattirungot on suunniteltu suuremmille kuva määrille peilin osalta, Nikon ammattilaiset taidetaan mitoittaa jonnekin 250'000 kuvan tienoille. Aika monta iltaa siinäkin menee ja hyvällä tuurilla vielä toinen mokoma.

    • -Minua kiinnostaa kovasti mikä on tapahtuma josta pitää illan kuluessa ottaa tuhatkunta kuvaa ilman omaa kointrollia?-

      no ensinnäkin täytyy olla hiukan hurahtanut timelapsekuvaukseen :)

      no yksi esim jossain hyvässä maisemassa auringonlasku ja kuitenkin hiukan paksuja, liikkuvia pilviä jne. se nopeutuu timelapse-elokuvassa ja näyttää joskus ihan hienoltakin.
      auringonnousu samajuttu. ukonilma ja rankka salamointi myös yksi. öinen kaupunkiliikenne, löytyyhän noita aiheita.

      sarjafilmeissä ja elokuvissakin on noita timelapsejuttuja välillä.....esim kuvaamaan päivän vaihtumisen nopeutettuna.

      otin kerran täysillä kuvanlaatuasetuksilla pienen pätkän kokeeksi huomatakseni ettei tietsikka jaksanut pyörittää sitä. joku louhi tai vastaava suomen suurin ja tehokkain olisi voinut jaksaa :)

      eli se kantsii ottaa alhaisella kuvanlaadulla.

      minusta suht hyvä pokkari on siihen tarkoitukseen oivallinen.

      selvenikö yhtään asia ? :)

      • Nikon D300s

        Tuossa hienoin tietämäni videopätkä joka pohjautuu timelapse-kuvaukseen.

        http://www.youtube.com/watch?v=Lc3FxNXjBs0


        Löytyy softia jolla vaikka järkkärin intervallikuvauksen perättäiset still-kuvat saadaan konvertoitua videoklipiksi.


      • ,jgehgj
        Nikon D300s kirjoitti:

        Tuossa hienoin tietämäni videopätkä joka pohjautuu timelapse-kuvaukseen.

        http://www.youtube.com/watch?v=Lc3FxNXjBs0


        Löytyy softia jolla vaikka järkkärin intervallikuvauksen perättäiset still-kuvat saadaan konvertoitua videoklipiksi.

        Saahan siitä videoklipin, mutta ei kameran täyttä resolutiota.
        Myöskään tavallinen tietokone ei mahda mitään täydenkoon timelapselle.
        Toisaalta, ei kannata tehdä tarkempaa videota, kuin esityslaitteet kykenee toistamaan.


      • hömm
        ,jgehgj kirjoitti:

        Saahan siitä videoklipin, mutta ei kameran täyttä resolutiota.
        Myöskään tavallinen tietokone ei mahda mitään täydenkoon timelapselle.
        Toisaalta, ei kannata tehdä tarkempaa videota, kuin esityslaitteet kykenee toistamaan.

        Mutta mitä tekee täydenkoon timelapsella? Sitä ei voi katsoa millään laitteella kokonaisena. Videoita harvemmin katsotaan zoomattuina, eikä liene tapana tulostaa.

        Mutta esim. 4K timelapse pyörii uudella koneella hyvin. Ja kohta alkaa 4K televisiotkin yleistymään.

        Youtubessa on paljon hienoja timelapseja. :)
        http://youtu.be/FG0fTKAqZ5g
        http://youtu.be/BgmnYRd6BNI'

        FullHD timelapsekin kyllä on hieno.


    • seseon

      TimeLapse 1920x1080

    • GrAlt

      Järkkärillä kannattaa harkita ihan tavallista videokuvausta ja nopeuttamista jälkikäteen jos peili/suljin pelottaa. Myöskin Canonille puuhattu Magic Lantern-firmware mahdollistaa videon fps:n muokkauksen jo kuvausvaiheessa.

      Tietysti tuossa häviää resoluutiossa, mutta kompromisseja kaikki tyynni.

      • se kuumenee

        Täällähän on jo moneen otteeseen todistettu, että kamera kuumenee ihan piloille jos käyttää sitä takanäyttöä kuvatessa ja akkukin tyhjenee heti kättelyssä.
        Jos on ihan pakko kuvata videota järkkärillä niin viisainta on hankkia peilitön järkkäri jossa on etsin. Silloin takanäyttö ei heti pilaa kameraa eikä tyhjennä akkua videoita kuvatessa.


      • sdfdsfsf
        se kuumenee kirjoitti:

        Täällähän on jo moneen otteeseen todistettu, että kamera kuumenee ihan piloille jos käyttää sitä takanäyttöä kuvatessa ja akkukin tyhjenee heti kättelyssä.
        Jos on ihan pakko kuvata videota järkkärillä niin viisainta on hankkia peilitön järkkäri jossa on etsin. Silloin takanäyttö ei heti pilaa kameraa eikä tyhjennä akkua videoita kuvatessa.

        Missä todisteita, että kamera kuumenee piloille takanäytöllä kuvatessa?


      • kjfashf
        sdfdsfsf kirjoitti:

        Missä todisteita, että kamera kuumenee piloille takanäytöllä kuvatessa?

        Asia löytyy monien kameroiden manuaalista, jos osaa lukea.
        Kamera ei kuitenkaan kuumene piloille saakka, mutta liikaa ja sammuu. On sitten uudelleen käynnistettävissä vasta, kun lämpötila on tarpeeksi laskenut. Riippuu paljon kuvaustilan lämpötilasta.

        Miksi sitten kamera kuumenee "takanäytöllä" kuvatessa?
        Kameran kenno on silloin koko ajan kuvaustilassa ja välittää kuvan takanäytölle.
        Virtaa siis kuluu kokoajan se määrä kuin kuvanotossakin, talletusvirtaa lukuunottamatta. Talletus tapahtuu kuvanoton jälkeen.

        Kun käytetään optista peilietsintä ei kamera käytä virtaa ollenkaan muuhun kuin kellon pyörittämiseen. Vasta laukaisinta painettaessa aktivoituu tarkennus ja valonmittaus, mutta kenno on edelleen pimeä ja passiivinen laukaisuhetkeen saakka.

        Peilittömässä kamerassa kennoa poltetaan AINA, kun kameran etsimeen katsotaan.
        Muussa tapauksessa sen läpi ei näe mitään.


      • GrAlt
        se kuumenee kirjoitti:

        Täällähän on jo moneen otteeseen todistettu, että kamera kuumenee ihan piloille jos käyttää sitä takanäyttöä kuvatessa ja akkukin tyhjenee heti kättelyssä.
        Jos on ihan pakko kuvata videota järkkärillä niin viisainta on hankkia peilitön järkkäri jossa on etsin. Silloin takanäyttö ei heti pilaa kameraa eikä tyhjennä akkua videoita kuvatessa.

        Ei ole ainakaan minun kamerani kuumennut piloille, vaikka melko usein (vähintään pari kertaa viikossa) tuolla tavalla kuvannut useiden kymmenien minuuttien pituisia jaksoja. Akkukaan ei ole ollut sen suuremmin moksis, nestekidenäytön kun saa sammutettuakin. Timelapse-kuvauksessahan sille ei liiemmin ole tarvetta sommittelun ja asetusten varmistamisen jälkeen.

        Eikä se nyt muutenkaan ole akkua syönyt erityisemmin, vaikka onkin kuvannut näytön kanssa kun sitä on tarvinnyt.

        Ans kun mä arvaan: sä et ole varmaan asiaa juurikaan harrastanut käytännössä ja joku nettisivu on sinun ultimaattinen totuus.


    • AINA?

      Eihän tssä aikuisten oikeasti ole kuumenemisesta kysymys vaan peilinheiluttajat tarttuu hysteerisesti jokaiseen mahdolliseen oljenkorteen vastustaakseen peilittömiä kameroita. Eikä kukaan heistä ”tiedä” mitään siitä, että peilittömässä olisi etsin tai jos olisikin niin sekin varmaan kuumenee.

      Sitten on tuo ”kennoa poltetaan AINA”. Siitä seuraa myös, että peilinheiluttimellakaan ei voi käyttää pitkiä valotusaikoja esim yö tai tähtikuvausessa kun silloin kennoa saatetaan polttaa kymmeniä minuutteja.

      Mutta todellisuudessa tuo ”polttamisen” pelko kertoo vain peilinheiluttajien mielenterveydestä, ei kameran ominaisuuksita.

      • nbnsvgfvgs

        "Eikä kukaan heistä ”tiedä” mitään siitä, että peilittömässä olisi etsin tai jos olisikin niin sekin varmaan kuumenee."

        Tottakai peilittömän etsin kuumenee, kun se käyttää sähköä ja kennon kuvaa.
        Ainut on, jos peilittömässä on Leicatyyppinen optinen etsin objektiivin sivussa, tai presstyyppinen kehysetsin.
        Kummassakin on kivana sivuominaisuutena parallaksi, mutta eihän sitä peilittömän käyttäjää haita. Onhan se peilitön ja se on pääasia.


    • joopeliroope

      vitun impotentti kusipäät se ei pelaa joka pelkää, lopettakaa se mussutus olen itse tehnyt 2vuotta timelapsea 60D , nikon d3100 ja nikon d7000 rungoilla ja ei pienintäkään ongelmaa missään määrin. ROSKAVÄKI KOKOONTUU PUHUMAAN AIHEESTA JOSTA EI TIEDÄ HEVON_VITUN_HUMPPAA

      • EI TIEDÄ HEVON

        ”EI TIEDÄ HEVON_…_HUMPPAA”
        Kyllä itse palstan ”asiantuntijat” tietää varsinkin peilinheiluttimiem …humppaa. Itse on aina oikeassa muut ei tiedä mitään.

        Ymmäsit kai hieman väärin. Eihän niitä ongelmia koskaan itselle. Palstan ”asiantuntijat” siis tietävät, että jos joku ostaa erilaisen kameran kuin itsellä on niin se on väärin.
        Muinen kameroissa ”kennoa poltetaan AINA” ja se menee piloille. Vai itsellä on peilinheilutin jonka kenno ei kuumene vaikka viikon polttaisi.


      • Ongelmat kullakin

        "joopeliroope"
        Olipa kauniist sanottu! Todella asiallinen kommentti! Tulekkohan tuo asenne valokuvissakin jotenkin esiin? Kuvaatko mahdollisesti niitä aukkoja joista hoet kommenteissasi?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3441
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      179
      1498
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1267
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1142
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      815
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      792
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      779
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      46
      765
    Aihe