Vain yksi ohje demareille

Äimän Käki

Demarit ihmettelevät suosionsa lehmänhäntämäistä putoamista kuin lehmä uutta veräjää. Missä syy? Miksi demareita ei enää rakasteta?

Syy on mitä ilmeisimmin sama kuin Lipposella presidentinvaaleissa. Ei ole riittävän voimakkaasti tuettu Suomen pakkoruotsitusta; vielä on monia yksikielisiä kuntia Suomessa, joissa virallinen kieli on vain Suomi. Vähän ollaan niin kuin olevinaan ruotsalaisia, puolustetaan ruotsalaisten etuoikeuksia, opetetaan suomalaisille väkisin ruotsia, jäsjestetään tulonsiirtoja suomalaisilta ruotsalaisille, luvataan ruotsalaislle ruotsinkielistä palvelua kehdosta hautaan. Mutta se ei riitä Suomen kansan fiksulle enemmistölle.

Sdp:n tulisikin tehokkaasti tiukentaa liian löysää pakkoruotsituspolitiikkaansa, ja ainakin ihan ensi töinä torjua asennevammaisen kansanosan aikaansaama kansalaisaloite, jossa käsittämättömästi ehdotetaan pakkoruotsin lopettamista Suomen kouluista.

Suomen kansa haluaa ruotsalaistua, koska ruotsalaiset elävät onnellisempina ja rikkaampina pidempään kuin tyhmät, alakuloiset suomalaiset. Tämä on useissa Äbo Akademin Kanadassakin arvostetuissa tutkimuksissa vastaansanomattomasti todettu.

Sveriges sak är vår!

42

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuuluuko? Kuuntelen!

      Ja demareiden alamäki sen kuin vain kiihtyy. Ottakaa nyt jo ihmeessä se hopealusikka kauniiseen käteen ja alkakaa kunnolla ruotsalaistaa Suomea! Aloittaa voisi vaikka siitä, että Suomen ruotsalaisten kuurojen ainutlaatuisen harvinaisesta viittomakielstä tehtäisiin täysin ruotsin kieleen verrattava virallinen kieli. Sitähän viittoo jo ainakin sata (!) Suomen ruotsalaista kuuroa!

    • Homma hoidossa

      Uusi viittomakielilaki on käytännössä uusi lisä pakkoruotsituslakeihin. Siinä pedataan lisää nannaa ruotsalaisille, ja taataan, että kaikki ruotsalaiset kuurot työllistyvät toteuttamaan uuden lain ruotsalaisetuuksia.

    • Oikealla asialla

      Hienoa, että asia on hyvässä ruotsalaishoidossa. Suomen ruotsalaisia kuurojahan on Suomessa viimeisten tietojen mukaan jopa yli 100 kappaletta, osa heistä ei edes kuule mitään! On hienoa, että Suomen ruotsalaisten ikioma ja ainutlaatuinen viittomakieli saa täydet kielioikeudet Suomessa! Olisihan se ruotsalaisille erittäin nöyryyttävää, jos ruotsalaiset joutuisivat viittoilemaan Suomessa suomeksi!

    • 1+4

      Demarit ovat kuin firma jonka aika oli ja meni, mitä virkaa on enää puolueella joka on täysin pihalla nyky arjesta.....

      SDP yrittää ketkutella olemassa enää oman organisaationsa takia, mitään annettavaa Suomelle sillä ei enää ole.

      Jotain hyvää oli että SDP itse ymmärsi hankkiutua Hienohelmasta eroon...

    • Rahastajatar

      Temarit voivat pelastua vain jos ne taas alkavat aitoon lippostyyliin selkeästi liputtaa voimakkaan ruotsalaissiipensä tavoitteiden puolesta. Ei sitä ruotsalaisuutta kannata hävetä; ei muuta kuin framåt på gången vaan ja spotta ej på golfvet! Sammutettujen ajovalojen aika on ohi!

    • Il Observatore

      Hyvinhän tuo kaksikielisyys ja pakkoruotsitus edistyy ja luo lisää etuoikeuksia ruotsalaisille: nyt lisätään kielilakeihin Suomen ruotsalaisten kuurojen ikioman viittomakielen täysi tasavertaisuus suomalaisen viittomakielen kanssa. Käytännössä tämä on suoranainen lottovoiton kaikille muutamalle kymmenelle työikäiselle Suomen ruotsalaiselle kuurolle, joille kaikille riittää hyvin palkattua suojatyötä uuden kielilain toteuttamisessa. Erinomaista toimintaa! Kiitos demareille ja kokkareille, jotka etevästi toimivat rkp:n lihaksina.

      • bemari syöksy sement

        SDP:n surma on ollut politiikka jota Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Jutta Urpilainen ovat harjoittaneet hyvin itsekkäistä syistä.
        Tarja vaali vähemmistöjä ja kehitysapua, jotta olisi päässyt YK tehtäviin.
        Paavo pelasi suomenruotsalaisten nöössi poikana heidän rahoillaan scandinaavien yhteispeliä. Tähtäimenä oli Eu presidentin paikka. Pieleen meni.
        Vanhojen meriittien myötä hän jyräsi itsensä presidenttitehdokkaaksi. Kansa oli jo nähnyt Paavon pelin ja hylännyt hänet. Urpilaisen feministinen linja ei pelastanut näiden kahden hämärää peliä. Kansa on lopullisesti hylännyt bemarit ja puolue joudutaan lopettamaan.


      • Että tota noin jotta
        bemari syöksy sement kirjoitti:

        SDP:n surma on ollut politiikka jota Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Jutta Urpilainen ovat harjoittaneet hyvin itsekkäistä syistä.
        Tarja vaali vähemmistöjä ja kehitysapua, jotta olisi päässyt YK tehtäviin.
        Paavo pelasi suomenruotsalaisten nöössi poikana heidän rahoillaan scandinaavien yhteispeliä. Tähtäimenä oli Eu presidentin paikka. Pieleen meni.
        Vanhojen meriittien myötä hän jyräsi itsensä presidenttitehdokkaaksi. Kansa oli jo nähnyt Paavon pelin ja hylännyt hänet. Urpilaisen feministinen linja ei pelastanut näiden kahden hämärää peliä. Kansa on lopullisesti hylännyt bemarit ja puolue joudutaan lopettamaan.

        Himodemari Tarja Halonen kehui aikoinaan, että globalisaatiossa Suomi kuuluu voittajiin. Lisäksi hän lupasi ruotsalaisille palvelut ruotsiksi kehdosta hautaan. Tarkoitti varmaan omaansa. Että semmoista peliä demarien puolueessa.


    • Asiat ojennukseen

      Nykyiset hallituspuolueet, demarit ja kokkareet etunenässä, tajuavat kuitenkin Suomen kaksikielisyyden, ei-vapaaehtoisen kouluruotsin ja ruotsaloisten etuoikeuksien suurimerkityksellisyyden maamme kansainväliselle kilpailukyvylle. Naapurimaamme kielen sujuva osaaminen niin kirjallisesti kuin suullisestikin on myös ehdottoman tärkeätä koulunuorisomme pärjäämiselle tulevaisuuden kovissa taistoissa aina vain vähäisemmiksi käyvistä hyvinpalkatuista virkamiestyöpaikoista. On vaikea kuvitella Suomelle minkäänlaista tulevaisuutta ilman jo ammoisista ajoista maamme identiteettiin kuulunutta kaunista ruotsin kieltä.

      • Goodbye

        "Naapurimaamme kielen sujuva osaaminen niin kirjallisesti kuin suullisestikin on myös ehdottoman tärkeätä koulunuorisomme pärjäämiselle tulevaisuuden kovissa taistoissa aina vain vähäisemmiksi käyvistä hyvinpalkatuista virkamiestyöpaikoista. On vaikea kuvitella Suomelle minkäänlaista tulevaisuutta ilman jo ammoisista ajoista maamme identiteettiin kuulunutta kaunista ruotsin kieltä. "

        Sinä taisit käydä koulusi ammoisina aikoina. Ei koulussa ehdi ruotsia sujuvasti oppia. Vain yksi asia, joka antaa vähän suomalaiselle osaajalle etumatkaa kansainvälisistä kilpailoista virkapaikalla on pakkoruotsi. Mutta miksi taistelisimme tästä tyhjästä? Ruotisiinkin pääsee töihin. Nämä virkapaikkoihin pyrkivät puoluetoimistojen agitoimat ulkomaalaiset ovat itseaiheutettu ongelma, senkun pidätte nyt hyvänänne, jos ulkomaan elätit ovat tulevaisuutenne armon sdp-kokoomus-rouvat.

        Muut voivat väistyä maastanne, kun Venäjä se vie. Afrikkalaiset eivät väisty, niillähän on mielettömästi voitettavaa tällä, kun tyhjyydestä tultiin. Kaiken voi riistää tyhjäksi jätetystä maaläntistä. Sdp ja kokoomus lopultakin hyvillään? Onnellista tulevaisuutta Islmaissa!


    • yngve vyngvenpoika

      Miten ruotsin kieli on kaunista.

    • tolv plus två

      "Miten ruotsin kieli on kaunista"

      Hassu kysymys. Samalla tavoin kuin ruotsalaiset ovat kauniimpia, iloisempia, pitkäikäisempiä, parempia, onnellisempia ja rikkaampia kuin suomalaiset (re: Kanadassakin laajalti arvostetut Åbo Akademin etniset tutkimukset), myös ruotsalaisten kieli on joka suhteessa parempi kuin suomalaisten kieli, myös kauneudessa. Luulisi tämän olevan itsestään selvää yksinkertaisemmallekin fennomaanille.

      • hulahuhhahheheheheh

        Breivikin skandinaviska on todella kaunista. Breivik ymmärsi kirkaasti demuvallan todellisen luonteen ja vallankäytön perverttisyyden. Herttoniemen tapahtuminen, hullun mamutuksen ja puolueiden pakkohomotuksen jälkeen suomalainen työväestö tekee Breivikille näyttävän patsaan espan puistoon ja perustaa Suomeen Breivik-akatemian.


    • huh huh

      Tehkää palvelus työväestölle lopettakaa puolue kiitos.

      • Aloittamista vaille

        Vain käytännön toteutus enää puuttuu !


    • Mie vaan kysyn

      Ei demareita voi lopettaa. Rkp tarvitsee demareita siinä missä kokoomustakin. Rkp tietää miten maata pitää hallita, mutta hallitsemiseen se tarvitsee lihaksia, joita sillä itsellään ei ole, mutta demareilla ja kökkäreillä on. Ja miten kävisi maamme ainutlaatuisen ihmeellisen kaksikielisyyden ja monen koululaisenkin rakastaman riemuruotsin opetuksen , jos demareita ei olisi? Minä vaan kysyn!

      • Kyllä se siitä vähen

        Tiesittehän, että demarit - varsinkin puolue-eliitti, ovat äärettömän kiintyneitä ruotsin kieleen Suomessa ja suomenruotsalaisuuteen.
        Se on heille "luokkakysymys" - voi tuntea itsensä osaksi "bättre folkia", kun seurustelee itseään fiksumpien kanssa. SDP on myös valmis ottamaan keväällä 2015 aika suuren vaalitappion niskaansa rimpuillessaan ruotsin kielensä kanssa. Se on nimittäin kieli, jota puolueen rahvas eli tavallinen jäsenistö inhoaa ja haluaa lopettaa Suomen kouluissa väkisin opetettavan pakkoruotsin. Ennuste SDP:n menetyksistä keväällä 2015: noin 10-15 paikkaa lähtee pois nykyisestä 42 paikasta.


      • Ei ylimielisille

        "a miten kävisi maamme ainutlaatuisen ihmeellisen kaksikielisyyden ja monen koululaisenkin rakastaman riemuruotsin opetuksen, jos demareita ei olisi? Minä vaan kysyn! "

        Joo, ainutlaatuinen on. Huomannut,miten prutaali, joutilas yläluokka on saanut ampiaisen piston tästä pakkokielestä. Kaikki tajuaa, että suuri osa nuorista ei halua jatkaa tätä. Osa jatkaisi vapaaehtoisesti kuitenkin, vaikka pakko poistuisi. Virkakieli on ongelma, mutta se päästää nämä mamujen nokkamiehet valtion virkoihin, jos ne poistaa. Mitä hlv..ä varten maata lähdettiin markkinomaan minnekään? Ihmisapua markkinointiin ei olisi tarvittu, se tapahtuisi sukulaisten palulllakin.


    • Pakkoruotsin lusinut

      Jos ei tiedetty tai tajuttu aikaisemmin, niin kyllä nykyään jo tajutaan. Ainakin Sundqvistin ajoista lähtien on SDP:ssä ollut täyspakkoruotsitus päällä kaiken aikaa. Ja olisihan se kumma, jos se ei vaikuttaisi suomalaisiinkin äänestäjiin.

      Käsillä alkaa olla aika, jolloin pakkoruotsittamisen poliittinen hinta on poliitikoille kalliimpi kuin ruotsalaisten taskuista ylipursunut pikku voitelu.

    • sotiik

      Tunnustakaa että demareista ei ole valtion hoitajapuolueeksi ennen kun maa on eu valvonnassa voisitte hiukan helpottaa tilannetta olkaa ystävälliset ja lopettakaa työ väestön kiusaaminen.

    • Hyvin menee

      Kyllä demarit on oikein hyvä valtionhoitajapuolue. Se hoitaa erinomaisesti Ruotsin valtion etuja. Pakkoruotsi parantaa roimasti Ruotsin kilpailukykyä Suomeen verrattuna: Ruotsissa penikat saavat opetella tarpeellisia vieraita kieliä. mutta Suomessa ainoa pakollinen vieras koulukieli ruotsi.

      Suomen kielilait avaavat keittiönoven ruotsalaisille yrityksille tulla Suomeen kuppaamaan viimeisetkin työt suomalaisilta yrityksiltä.

      Ja sitä rataa.

      Kyllä sai Lipponenkin ison kasan ruotsalaisia killuttimia ja Ruotsin kruunuja palkinnokseen toiminnastaan Ruotsin hyväksi.

      • Yöök

        Viime aikona tullut lähinnä viha!
        Rahan ja talouden käsittelytaito hallituksissa nolla, mitätön työmarkkinaosaaminen, mamutus, päällepuhuminen, valheellinen aivopesu, järkyttävät valheet, listaa voisi jatkaa. On muissakin vihattavaa, mutta tämä junttaminen, päiden sekottaminen, yritys olla muka oikeassa ja vedota lakiin. Täyttä p...aa. Tätä vaan ei pitäisi ääneen sanoa, mutta on hyvin turhauttavaa kymmeniä kertoja oikoa manipuloivaa valhetta. He uskovat täysin venäläisten puheisiin. Vaikka sama valehtelu on koettu jo viime sotien aikana, mitään ei opita.


    • Iänestäjä

      Näin se on. Eikä kokoomus jää toiseksi ruotsalaisten nuolemisessa. Ja vihreät on Ruotsin grönien sivufiliaali Suomessa. Kyllä on aikoihin eletty, kun ei Suomesta enää löydy suomalaisten etuja ajavia puolueita!

    • Isänmaan petturit

      SDP-on suljetun järjestelmän porukka.SE on aikoinaan ottanut vähän etäsyyttä vanhakantaisista Komareista,mutta toimet kun kommunisteilla ei pysty toimimaan markinataloudessa.Enikä nyky maailmassa,joutaa hävitä!

    • Il observatore

      Nykyisin demarit on kuin kokoomus; molemmat tekevät mitä rkp käskee.

      • Kyllä lähtee !

        Todellisuudessa RKP on kaiken saastan ydin. Se käyttää aivan järjettömän suurta poliittista valtaa Suomessa massiivisten rahavarojensa avulla. Eli RKP vie niin Kokoomusta kuin demareitakin kuin pässiä narussa.
        Ja tottahan sekin on, että molemmat päähallituspuolueet eli KOK ja SDP tulevat ottamaan ns. turpiinsa kevään vaaleissa. SDP:n kohdalla vaalitulos tulee olemaan aika kamala, suorastaan surkea. SDP:ltä lähtee tukuttain edustajia pois ja massiivisesti lähtee myös puoluetukirahaa edustajien mukana. Siinä menee puoluee budjetti uusiksi. Toivottavasti varakkaat ay-veljet ja sisaret ojentavat puolueelle auttavan kätensä vaalien jälkeen.


    • olkaa monttu auki

      Älkää vain demarit tehkö mitään, muuten katoaa viimeinenkin kannatus.

      • Ennätysalas !

        Lupaan demareille kevään ek-vaaliessa 28 paikkaa, joka näyttää lukuna olevan aika hyvin samassa linjassa kuin eilen julkisuuteen tullut YLEn puoluegallup, jossa demareille luvattiin noin 15 % kannatus eli 30 paikkaa.
        Tämän perusteella ainakin 14 edustajaa SDPn nykyisestä edustajaryhmstä voi ryhtyä pakkaamaan kamppeitaan tuossa hiihtoloman aikoihin ja lähteä takaisin kotiseudulle. Yhtään uutta demaria ei myöskään ryhmään valita, joten aika kehnoilla eväillä puolue jatkaa.


    • Trip, Trap och Trull

      On ensiarvoisen suurimerkityksellistä, että sdp tukee kaikilla voimillaan ja arvovallaan Suomen kaksikielisyyttä. Nykyisessä vähenevien työpaikkojen trendissä ainoastaan koko maan kattava (tietenkin lukuunottamatta Ahvenanmaata ja kolmea ruotsinkielistä paikkakuntaa) kaksikielisyys takaa hyvät, suhdanteista riippumattomat työpaikat kymmenille tuhansille ruotsinkielisille kansalaisillemme, kansamme eliitille. Onhan silläkin oma arvonsa, että se, joka viimeisenä sammuttaa Suomesta valot, osaa tehdä sen kaikilla kotimaisilla kielillä.

    • Ex demari-iänestäjä

      Sdp on ruotsalaisuuden asialla, ja tämähän on ihan fiksua, koska valtaosa Suomen duunareista on ruotsalaisia. Siis ihan pätevä ja kaikinpuolin järkevä valinta sdp:ltä. Eli ei muuta kuin etiäpäin vaan puheenjohtaja Lipposen viitoittamalla tiellä, sano demarimummo lumessa.

      • Perustavaa laatua

        Teitä ex-demariäänestäjiä taitaa olla aika paljon, ainakin miehiä. Olen käsittäyt, että virta on vienyt kohti Perussuomalaisia, joilla on vielä perusarvot kunniassaan. Tulevatko naiset perässä kohti Perussuomalaisia ?


      • Vanha Pelikonsoli

      • Ex demari-iänestäjä
        Perustavaa laatua kirjoitti:

        Teitä ex-demariäänestäjiä taitaa olla aika paljon, ainakin miehiä. Olen käsittäyt, että virta on vienyt kohti Perussuomalaisia, joilla on vielä perusarvot kunniassaan. Tulevatko naiset perässä kohti Perussuomalaisia ?

        Virta vie minne tahansa muualle, paitsi demareihin. Se vie jopa kokoomukseen, jos suomen kieli ei ole äänestäjälle tärkeä ja jos äänestäjä elää pääomatuloillaan tai pelkästään kuvittelee olevansa jotenkin parempi kuin tavallinen duunari, esim. pankkineiti.


    • 4+5

      Mistäköhän löydettäisiin petre-talande toveri Ulf Sundqvist herättelemään demareita uudelleen henkiin, nyt kun Lipposen uudelleenherätysyritykset ovat osoittautuneet yhtä hyödylliseksi kuin koiran passka?

      Ruotsin kielen taito on Suomessa heikkenemässä, ja aivan ilmeisesti sen myötä myös Suomen kansainvälinen kilpailukyky. Tarvitaan uljaita ja aikaansaavia pakkoruotsittajia!

    • Wanhojen muistelija

      Uffe olikin rehdin suomalaisen ruumiillistuma. Kaivakaa ihmeessä se esiin vaikka maan alta ja herättäkää henkiin. Sdp tarvitsee nyt parhaita poikiaan.

    • Sdp-aktivisti

      Kai se sitten vaan on niin, että kun puolueen nykyiset johtajat äänestäjien reaktioita pelätessään ajavat pakkoruotsitusta niin kovin matalalla profiililla ja ajovalot sammutettuina, niin meidän rivijäsenten pitää ottaa uusi, julkisempi ote pakkoruotsin ilosanoman julistamisessa. Ehdotan, että järjestetään mielenosoitus eduskuntatalon eteen ja vaaditaan lisää pakkoruotsitustoimenpiteitä!

    • Muistakaa tämä

      Tässä olis vielä toinenkin ohje demareille: älkää unohtako ruotsalaisia rahoittajianne. Muistakaa nuolla niitä ahkerasti. Vaalikarjasta ei ole niin väliä, mutta rahoittajat ovat elintärkeitä.

    • Stubbi samaa mieltä

      Pakkoruotsi on suomalaisilla geeneissä. Näin sanoi jopa ruotsalainen Alexander Stubb, eikä hän ole edes sosialidemokraatti! Ei siis ole mikään ihme, että suomalaiset suorastaan janoavat pakkoruotsia, kaksikielisyyttä ja lisää etuoikeuksia ruotsalaisille.

    • Anti-fasisti

      Joskus kymmenkunta vuotta sitten kävin sähköpostinvaihtoa Erkki Tuomiojan kanssa, jossa tiedustelin hänen pakkoruotsikantaansa, ja valitin, että suomalaiset eivät opi riittävästi tärkeitä maailmankieliä, koska pakkoruotsi vie resurssit. Tuomioja vastasi olevansa samaa mieltä, että maailmankieliä pitäisi osata nykyistä paremmin, mutta että resursseja siihen ei voida missään tapauksessa ottaa pakkoruotsilta!

      Tilanne ei ole muuttunut miksikään. Sdp on edelleen voimakkaasti pakkoruotsin asialla, suomalaisia vastaan.

    • Tai 6

      Ruotsalaisten edut on taattava! Suomalaisista viis.

    • Muumit on fasisteja

      Pitäisiköhän Arja Alho kaivaa esiin selkärankansa myyneiden demaripoliitikkojen pohjattomasta haudasta? Hänellä nimittäin oli ihan vastaansanomaton perustelu pakkoruotsitukselle, kun hän vastusti ruotsin pakollisuuden poistoa ylioppilaskirjoituksista eduskunnassa 1.6.2004:

      "Meillä on historialliset syyt ja kulttuuritraditio, jonka vuoksi ruotsin kielen osaaminen on myöskin suomenkielisille välttämätöntä, ei sitä varten että saisi virkoja tai mitä tahansa tämäntapaista, mitä joissakin keskusteluissa on tullut esille, vaan minun mielestäni on yksinkertaisesti hyvin selvää se, että jos esimerkiksi Tove Janssonin muumipeikoista haluaa oppia jotakin ja ymmärtää, miksi sellaisia kirjoja on kirjoitettu, on hyvä, että osaa ne lukea ruotsiksi."

      Eikö olekin hieno perustelu? Tällaiseen ei eläin pysty!

    • tivkep

      Äskettäin tehdyn kyselytutkimuksen mukaan pakkoruotsin vastustustajien osuus vastanneista demareista oli jotain 70 prosentin luokkaa. Siinä kansanvallan soihdunkantajilla on vääntelehtimistä hallitusohjelman kirjauksia ja muita temppujaan seliteltäessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1797
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1292
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe