Kaikista kasvissyöjiä?

perinneruokaa kiitos

Hei
Käsittääkseni se, etteivät kaikki ole kasvissyöjiä, johtuu siitä, että kasvisruokavalio on monelle liian kevyt, ei yhtä maukas ja vaikeampi ylläpitää. Jos kasvisruoka sopisi kaikille makunsa ja antamiensa voimien puolesta, niin suurin osa suostuisi ryhtymään kasvissyöjiksi eläimiä varjellakseen, ollakseen reilu eläimiä kohtaan.
Mutta suositellut kasvisruuat on napattu jostakin toisesta ilmastosta eikä kaikkia tarpeita yleensä löydy, ja jotkin ruuat ovat aasialaisia eikä tiedä, mitä aasialaiset laittavat eurooppalaisten ruokiin, kun laimea teekin maistuu pissalta.
Mutta ainakin Suomessa, vaikka ilmasto on kova, on perinteisesti oltu melkein kokonaan kasvissyöjiä: vain hiukan silavaa hernekeitossa torstaisin. Itse olen huomannut, että ainakin lanttu toimii lihan korvikkeena ja on tuhtia ruokaa, niin luultavasti muutkin perinnekasviksemme. Luulisi, että muissa maissa on sama juttu. tarvitsisi syödä perinteisiä maan omia vihanneksia.

21

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+1

      Ei nyt aina noinkaan. Minä lihosin kasvissyöjäksi ryhdyttyä. Eniten aterioissa täyttää hiilihydraatit. Jos käyttää maito- ja munatuotteita, voi syödä suklaata ja leivoksia kuten muut.
      Oletkos kuullut sanaa fennovegaani? Se tarkoittaa sitä, että pyrkii syömään mahdollisimman paljon kotimaisia kasvikunnantuotteita. Esimerkiksi ulkomaita tuodun soijan voi korvata härkäpavulla, joka on valkuaispitoista. Hengissä pysyy kotimaisilla tuotteilla.
      Luulen että sen takia ihmisissä ei ole enempää kasvissyöjiä, koska ihmiset on liian itsekkäitä ja mukavuudenhaluisia. Lisäksi on ennakkoluuloja. Suosittelen kaikki ees kokeilemaan lihatonta ruokavaliota, ja mielellään ilman maitoa ja munaa. Vasikat riistetään emoilta ja munatuotannossa kuknpojat joutuu silppuriin tai kaasukammioon. Samoin joutuu kanat, 1,5v. vanhat kanat on "liian vanhoja.

      • Sedä

        Kyllä suklaata ja leivonnaisia voi vegaanikin syödä, vaikka sit joutuu toki enemmän tekemään itse ;)

      • 1+8
        Sedä kirjoitti:

        Kyllä suklaata ja leivonnaisia voi vegaanikin syödä, vaikka sit joutuu toki enemmän tekemään itse ;)

        Sitä tarkotin että on helppoa syödä munallisia ja maidollisia tuotteita. Pienissä kaupoissa voi olla tosi surkeat suklaavalikoimat.

    • ,,,,,,,

      No jos kasvisruoka on liian kevyttä tai mautonta niin silloin vika on kyllä kokissa.

      • ...

        Tuo pitää paikkansa, sillä kaikki tuntemani vegaanit ovat lihavia tai pyöreitä läskilaihoja ja sairaita jo hyvin nuorena.

    • Sekasyöjä

      Itse en puhtaasti terveydellisistä syistä ryhdy koskaan kasvissyöjäksi. Ideologiset syyt ovat pohjana myös, sillä syön lähiruokaa. En mässää lihalla, mutta kalaa syön usein.

      • 6+15

        Sinun pitäs perehtyä asiaan enemmän. Nimenomaan kasvisruoka on terveellisintä. Kala alkaa nykyään olla liian myrkyttynyttä, kiitos siitä saastumiselle ja siitä kuluttamiselle.
        Toiset ihmiset ei näköjään yhtään ajattele muita eläviä olentoja, jotka joutuu kärsimään. Pelkät terveydellisetkin syyt on vaan sitä: minä, minä, minä.

      • Sekasyöjä
        6+15 kirjoitti:

        Ei kun, minä en voi syödä proteiinipitoisia kasviksia ja tottahan tiedät, kuinka ihmiselle käy, jos hän elää pelkillä hiilihydraateilla ja kasvisrasvoilla. Viljat ovat myös poissa laskuista, koska aiheuttavat autoimmunisairauksia.
        Tarvitsen monipuolista sekaruokaa pysyäkseni terveenä. Tämä on testattu ja lääkärinkin vahvistama ruokavalio. Sinun pitäisi perehtyä asiaan paremmin, ennen kuin alat antamaan neuvojasi.

      • lkö45
        Sekasyöjä kirjoitti:

        Joo, lääkärithän sen parhaiten tietää............ kandee syödä lääkkeitä joka vaivaan......... Mullakin ois nyt 4 eri lääkitystä vaivoihin. Kumma että ilman lääkkeitä oon hengisstä ja voin hyvin. Ruokavalion parannuksella katos sisäelinvaivat.

      • Sekasyöjä
        lkö45 kirjoitti:

        No minulla on ikää 53 vuotta, eikä mitään lääkkeitä tarvitse vielä syödä. Ihan vain hyvällä ruokavaliolla mennään terveenä etiäpäin. Enkä aio alkaa kasvissyöjäksi, koska kuten sanoin minun sekaruokavaliollani pysyy terveenä. Elä ala viisaampias neuvomaan. :D

    • symbioosi

      Lihakarjan ja ihmisten elo on symbioosia suoraan koulukirjasta. Eläimet saavat ruokaa, lämpöä ja turvaa petoeläimiltä ja ihmiset saavat ruokaa. Kuolemankin eläimet kokevat paljon kivuttomammin kuin millaisen ne luonnossa saisivat. Esimerkiksi sudet syövät ison saaliin elävältä kun eivät kykene sitä tappamaankaan nopeasti.

      • olipa huono

        Kumman sinä valitsisit:

        - suljetun paikan josta et ikinä pääse ulos, etkä voi tehdä oman mielen mukaan, mutta joku tuo aina sulle ruokaa. Syöt niin että lihot läskiksi ja saat kipuja. Sulla on vieressä satoja muita syöttöihmisiä. Joudut liikuntakyvyttöänä ja omassa paskassa teurasautoon ja viimein saat tainnuttavan sähköiskun niin että kuolet.

        - vapauden, että saat mennä ja tulla miten haluat. Joudut näkemään enemmän vaivaa ruuan eteen, mutta onhan sulla aikaa. Kuolet vapaana, joudut suden hampaisiin. Se on yks terävä purasu kaulaan ja sillä siistä. Aika kivuton ja nopea tapa kuolla.

      • Mun mielestä on väärin rinnastaa tehotuotanto ja vapaus. Oikeampi olisi elämä tehotuotannossa, tai olla syntymättä ollenkaan. Tai tehotuotanto tai elää ihmisen lemmikkinä mahdollisimman hyvissä oloissa.

        Toki tätä yhteiseloa voi symbioosiksi kutsua, se, että onko tälläinen yhteiselämä sitten oikein, on eri asia. Lajin tasolla vaihokauppa ainakin on tuotantoeläimille aika kannattava, niitähän on nyt moninkertaisesti siihen nähden mitä luonnossa olisi ikinä...

      • symbioosi
        olipa huono kirjoitti:

        Kumman sinä valitsisit:

        - suljetun paikan josta et ikinä pääse ulos, etkä voi tehdä oman mielen mukaan, mutta joku tuo aina sulle ruokaa. Syöt niin että lihot läskiksi ja saat kipuja. Sulla on vieressä satoja muita syöttöihmisiä. Joudut liikuntakyvyttöänä ja omassa paskassa teurasautoon ja viimein saat tainnuttavan sähköiskun niin että kuolet.

        - vapauden, että saat mennä ja tulla miten haluat. Joudut näkemään enemmän vaivaa ruuan eteen, mutta onhan sulla aikaa. Kuolet vapaana, joudut suden hampaisiin. Se on yks terävä purasu kaulaan ja sillä siistä. Aika kivuton ja nopea tapa kuolla.

        "Kuolet vapaana, joudut suden hampaisiin. Se on yks terävä purasu kaulaan ja sillä siistä. Aika kivuton ja nopea tapa kuolla. "
        Eipä siltä näytä
        http://www.youtube.com/watch?v=0bgHYxQw74Y
        http://www.youtube.com/watch?v=gi2JukzSEVg
        Tuo pikku hirven vasa pääsee suhteellisen helpolla

        "Unlike bears or big cats, wolves do not have an anatomical weapon capable of quickly dispatching such large animals. They kill by attrition, the entire pack swarming and slashing at the haunches and perineum, ripping away at the legs and the gut, until their victim collapses from exhaustion. They begin eating immediately, even though the prey is often still alive for quite some time."
        http://listverse.com/2012/04/14/top-10-little-known-facts-about-wolves/

        Ja jos ei tuota usko niin netissä on tietoa aiheesta pilvin pimein. Sudet eivät ole pelkästään söpöjä pörröisiä pikku hauvoja.

      • symbioosi
        symbioosi kirjoitti:

        "suljetun paikan josta et ikinä pääse ulos, etkä voi tehdä oman mielen mukaan, mutta joku tuo aina sulle ruokaa. Syöt niin että lihot läskiksi ja saat kipuja. Sulla on vieressä satoja muita syöttöihmisiä. Joudut liikuntakyvyttöänä ja omassa paskassa teurasautoon ja viimein saat tainnuttavan sähköiskun niin että kuolet."

        Suomessa eläimistä pidetään huolta. Elävät varmasti paremman elämän kuin luonnossa saisivat ikinä. Jossain toisaalla maailmassa tilanne voi valitettavasti olla toinen.

    • qweasddewrwe

      "Suomessa eläimistä pidetään huolta. Elävät varmasti paremman elämän kuin luonnossa saisivat ikinä. Jossain toisaalla maailmassa tilanne voi valitettavasti olla toinen."

      Eivät ne tehotuotantoeläimet Suomessakaan erityisen mielekästä elämää elä verrattuna luonnolliseen elinympäristöön, toki monet näistä tuotantoeläimistä on jo jalostettukin niin pitkälle etteivät ne luonnossa edes välttämättä selviäisi.

    • työn puolesta

      Ei pysty, vaikka miten vegaanit natkuttaa. Mutta onhan ne toisaalta kevyempiä työnnellä pyörätuolissa.

      • Sekasyöjä

        Eivät edes ole kevyempiä, mutta päätyvät kyllä pyörätuoliin paljon nuorempina kuin sekasyöjät. Myös vegaanit dementoituvat nuorempina. Onneksi he varmaan heittäytyvät rotkoon, kun huomaavat aikansa koittaneen?

    • sori vaan

      Tämä rouva on pirteämmänoloinen kuin 80-vuotias lihaa syövä äitini:

      http://www.wellsphere.com/vegetarian-article/centenarian-vegan-woman-alive-strong-at-108-yrs-old/1353690

      Missäs vaiheessa epäilet tämän herran joutuvan pyörätuoliin?

      http://consciouslifenews.com/78-year-vegan-bodybuilder-make-reconsider-diet/1169641/

      Mutta ei voi muuta sanoa kuin että kyllä teidän lihansyöjien älykkyys on säkenöivää, pitäisiköhän ihan itsekin alkaa syömään lihaa että jos vaikka tulisi yhtä älykkääksi niin voisi kirjoitella nettiin tuollaisia nerokkuuksia? Että ihan rotko, vau...

      Not.

    • Tässä
      • Tässä

        Tuo oli tutkimus briteistä, ja rajapyykki oli 42 vuotta, johon mennessä tulisi olla vegetaristi. Näköjään pojilla oli tässä tutkimuksessa paremmat tulokset. No joo, se on asia erikseen. Tyttöjä on nykään yliopistoissa enemmän kuin poikia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4040
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3912
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      607
      3814
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2548
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      77
      2401
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      334
      2036
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      2015
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1859
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1539
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe