Paluu juurille

Tmo

Löytyisiköhän Suomen kansalta kiinnostusta ja tahtoa palata takaisin siihen, että syrjäkylille palautuisi kaupat ja pienmaatalous ja omavaraisuus sekä pieniinkin kuntiin erilaisia palveluja, myös pankit joissa ihminen palvelee ihmistä. Voisiko vielä suljetut koulut avata jälleen ovensa kylien lapsille ja voisiko päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot olla inhimillisempiä.
Olisi hienoa jos onnistuisimme huolehtimaan yhteisöllisesti lapsistamme ja vanhuksistamme.
Miten voisimme yhdessä laittaa vastaan niille hallituksen toimenpiteille, jotka selvästikin vievät pientä kansaamme aivan väärään suuntaan?

11

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noeikainyt

      Silloinhan minä tekisin samat virheet erheeni toistamiseen. Ei kait. Jo nyt nolottaa kun muistelee.

    • EU:sta ulos

      Monien noiden päätösten takana on ollut EU:n politiikka ja NWO. Esim. pienmaatalous on muuttunut jättitiloiksi FAO:n ja CAP:n seurauksena. Monsanton siemenkauppalaki kieltää omavaraisen siementuotannon ja vaatii ostamaan hybridilajikkeita.

      Peruspalvelut ovat heikentyneet, kun kuntien valtionavustus on laskenut jatkuvasti.

      Varmin keino on äänestää europarlamenttivaaleissa EU-vastaisia ehdokkaita: IPUa, Väyrystä ja Perussuomalaisia. Mielenosoitukset eduskuntatalolla ovat suositeltavia. Kansalaisaloitteet eivät ole tuottaneet tulosta.

    • Suomi=Kreikka

      Pienet kunnat ovat menneisyyttä ihan kohta, jos uusliberalistit saa mellastaa tarpeeksi kauan.

    • huiiiiiiiii.

      Minua menneisyys ..jopa ahdistaa.

    • Mother's Bad Fucker

      Hieno skenaario, johon ei ole paluuta. Tuolla yhteiskuntamallilla suomi nostettiin jaloilleen sodan jälkeen ja se toimi silloin. Se oli yhteiskunnallisesti aikaa jolloin ahkeruus ja oikeudenmukaisuus palkittiin ja pientilallinenkin pärjäsi ja pystyi kouluttamaan lapsensa. Nykyään suomalaisten pitää kilpailla koko maailman kanssa, varsinkin kiinalaisten ja intialaisten tehokasta ja halpaa "paskatuotantoa" vastaan. Laadustahan ei enää ole kyse missään tapauksessa aikana jolloin jo tuotantolinjalla voidaan asettaa tuotteelle päivämäärä, jolloin se menee paskaksi, eikä enää kannata korjata.. esim. autojen lisääntynyt tietokoneistuminen..
      "Ennenvanhaan" suomi ja suomaliset selvisivät veloistaan.. tänä päivänä vastasyntynyt saa yhteiskunnalta "palkinnoksi" 274 euron arvoisen äitiyspakkauksen n. 17 000 euron ulkomaanvelan, joka tulee nimenomaan hänen maksettavakseen, koska nykyiset päättäjät ahneudessaan eivät kykene ikinä vastaamaan päätöksistään, vaan ne siirtyy korkojen kera tulevaisuuteen. Oikeastaan tämän päivän päättäjät ovat poliittisia eunukkeja.. tietävät kyllä miten päätöksiä tehdään, mutta laitetaanpas konsultti asialle.. vastuu siirtyy "tavallaan" pois omilta hartioilta, niitä kun ei ole oikeasti tehty vastuuta kantamaan, vaan ainoastaan suuvärkki on koulutettu paskaa suoltamaan.
      Kannattaa käydä osoitteessa ...velkakello.fi .
      Siellä tulee totuus esiin kun meille väitetään että rivikansalainen on rikkaampi kuin koskaan, sitähän meille on syksyn mittaan vakuuteltu, vaan velka on aina maksettava.. nämä asiat räjähtää silmille vielä tämän vuoden aikana. Euron puolesta joudumme todella lujille, mun huomataan ja joudutaan tunnustamaan, että nuo eteläeuroopan köyhät valtiot ovat tehneet ulkomaankauppaa jo silloin kun täällä suunniteltiin ensimmäisiä turvemajoja..
      Suomalaiset ovat vain niin "hellyttävän itseriittoisia" luullessaan olevansa rehellisiä ja oikeudenmukaisia, ja jopa maksukykyisiä.. eivätkä tajua tuossa horroksessa nuokkuessaan, miten rahat valuvat Kreikkaan miljonääreille, Italiaan mafialle, Kyproksen kautta Venäjälle.. eikä kukaan tee mitään.. eivät edes uskalla.

    • sdgdfhgjg

      Muutin kumppanini kanssa pieneen maalaiskylään pari vuotta sitten. Kasvatamme omia perunoita ja marjoja ja vihanneksia ja yritämme elää niin puhtaasti ja itsenäisesti kuin mahdollista. Tämä kylä on kuin pieni paratiisi. On täällä vielä tyhjiä vanhoja taloja, joita saa edullisesti, tai voihan tulla ja rakentaa uuttakin. Nämä pari vuotta ovat olleet meille kuin unelman täyttymystä. Tervetuloa vaan te muutkin tänne.

      • Elämän arvovalinnat

        Kyllä tämä kuulostaa aivan ihanan nostalgiselta elämäntavalta. Toivon teille onnellista elämää. Tosiasia on kuitenkin, jos aiotte tehdä lapsia tähän yhteiskuntaan ja toivoa heillekin mukavaa tulevaisuutta, heidän omalla aikakaudellaan. Teidän on pystyttävä takaamaan heille hyvä peruskoulutus ja sen jälkeen vielä todella kovasti kilpailtu jatkokoulutus, Valitettavasti vanhempien varallisuudella on merkitystä jos lapsenne haluaisivat kouluttautua kilpailukykyisiksi tulevaisuuden työmarkkinoilla. Jos kyseessä on vain teidän omat elämän arvot, eikä ole suunnitelmia lapsien hankinnasta eikä huolta heidän tulevaisuudesta, niin onnittelen arvovalinnasta


    • eimitenkään

      "Miten voisimme yhdessä laittaa vastaan niille hallituksen toimenpiteille, jotka selvästikin vievät pientä kansaamme aivan väärään suuntaan? "

      siinäpä kysymys (no joku vois vastata vitsikkäästi äänestämällä oikein)

      enpätiedä.

      • Tälle tielle...

        Löytyykö ketään tällaisesta kaikille hyväksi, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavavasta. Oikein, kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisesta vasta Oikeasti Laillisesti toimivasta, kaikille tarjolla olevasta vaihtoehdosta?…

        Johon on kaikki valmiit opit ja ohjeet ns. ”piirustukset” valmiina, ainakin kaikkien länsimaisten ihmisten vapaasti luettavissa ja tukittavissa, siitä Luojan ihmiskunnalle oikein elämän ja toimimisen / vaikuttamisen opeiksi ja ohjeiksi Ilmoituskirjasta Raamatusta. Jota Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin puolen, Jumalan ARMON aikakauden aikaa nyt elämme, jo vuotta 2014, ilmenee vuosiluvustammekin. Mutta jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa!!

        Enne sitä. tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, luomakunnalle tuoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi koituneelle ja koituvalla, saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen tavalla toimivalle, niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, seuraamuksia tuottavalle, kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI elävälle maailman / ihmiskunnan ”pirun” hyväksi ja puolesta touhuille ja politiikalle, näin VÄÄRIN elävälle ihmiskunnalle hirmuiseksi LOPUKSI, lopullisen hirvittävän 3 ja ½ vuotta kestävän tuomion alkamista. Josta mitä kaikkea ihan lähellä edessään on, ja siitä SYYSTÄ, miksi osakseen tuleman pitää. Siitä voi kukin lukea sieltä Raamatun lopussa olevasta Johanneksen ilmestykset osasta.

        Että jos kuka ei välttämättä halua niitä SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia osakseen ja kohdalleen., On syytä alkaa sanoutumaan niiden tuottamisiin mukautumisesta / oallisuudessa elämisestä, = niiden puolesta toimimisesta ja vaikuttamisesta IRTI. Joihin mukautuneesti / osallisuudessa lähes KAIKKI maailman ihmiset, kukin kaikellaan ja kaikkineen elävät.

        Ei ole ketään kiinnostanut lähteä tälle kaikille hyväksi Jumalan VALTAKUNTAA ja Hänen, kaikille hyväksi vanhurskautta etsivälle, tälle Raamatun UT mukaiselle, turvallisen ja turvatun kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavalla ja takaavalle Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen kaikessa yhtenä ja kaikessa YHTÄ pitävinä täydellisyyteen pyrkimisen tielle.

        Että löytyneekö täältä ketään tällaisesta kaikille hyväksi , kaikkia kohtaan Totuuteen perustuvan, = Laillisen Oikeuden mukaisesti toimivasta, kaikille tarjolla olevasta vaihtoehto mahdollisuudesta, kiinnostunutta?

        Kiinnostuneet voivat tuoda sen kiinnostuksensa ilmi tähän tai muihin vastaaviin viesteihin asiallisella palautteellaan. Tähän liittyvistä asioista ja kysymyksistä rakentavasti keskusteltavaksi.


        Tämän kaikille hyväksi vaihtoehdon puolesta ns. ääntä pitävä ja puolesta toimiva, vähäinen palvelijansa.


    • hrtdjht dyuj tfy

      En nyt muista, mikä John Perkinsin puheista käsitteli tätä paikallisuusasiaa, koska olen viime päivinä kuunnellut niin monta hänen videoitaan, mutta tässä on alkuun yksi: http://www.youtube.com/watch?v=7fVAifnnlg0 Hän puhuu siitä, miten USA:n globaaliyhtiöt ovat alistaneet koko maailman valtaansa ja mitä voimme tehdä asian korjaamiseksi. Paikallistuotteiden ostaminen on yksi hyvä keino.

      Mietin sitä, kuinka moni Suomenkin päättäjistä on jo korruptoitu ja tekee juuri niin kuin globaalijumalat säätää. Missä vaiheessa juomavetemmekin myydään pois, tai annetaan, niinkuin mineraalivaramme. Milloin myydään metsät? Milloin loppuu jokamiehenoikeudet marjanpoimimisineen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe