Mikä on plagiointia?

ahdistuksen ahdistus

Aloitin pari kk sitten tekemään graduani, jonka idean keksin omasta päästäni. Kuukausi sitten löysin 99 %:sti samasta aiheesta julkaistun gradun josta olen poiminut lähteitä omaan graduuni. Nyt minua painaa syyllisyys. Tuntuu, että olen tavallaan kopioinut tätä toista työtä, koska olen kirjoittanut pari kappaletta käyttäen melkein kaikkia hänen mainitsemia lähtetiä vastaavalla tavalla (vaikka olenkin toki lisännyt myös muita lähteitä, jos olen löytänyt). Toki olen viitannut alkuperäisiin lähteisiin, mutta ko. gradun tekijä, jonka tekemää lähteiden etsintätyötä olen käyttänyt hyväkseni jää ilman mainintaa...

Ja pahinta kaikessa on, että myös empiirinen tutkimus tulee olemaan myös pitkälti samalla tyylillä tehty, enkä enää mitenkään haluaisi lähteä vaihtamaan omaani, kun olen päässyt siinä alkuun...

5

1157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fksnfksnfksf

      Mielestäni voit tehdä noin, sillä tuo ei ole plagiointia: sinulla on lähteet asianmukaisesti merkittynä etkä kopioi kenenkään tekstiä sanasta sanaan. Sinun ei tarvitse mainita työssäsi, että mitä kautta olet lähteesi löytänyt (etenkään siksi, että gradut eivät usein kelpaa lähteeksi). Muiden gradujen lähdeluetteloa voi ja kannattaakin usein hyödyntää. Tietääkseni tätä tapahtuu paljonkin, eli muiden gradujen lähdeluetteloita käytetään ahkerasti. Gradussa ei siis tarvitse keksiä pyörää uudestaan, sillä monilla aloilla on olemassa ne tietyt ja samat lähteet, joihin usein viitataan. Tuskin sinun gradustasi tulee kuitenkaan ihan samanlaista, vaikka siltä saattaisikin nyt vaikuttaa. Sinullahan on sitä paitsi muitakin lähteitä, joita tuossa gradussa ei ole käytetty.

      Vaikka en sinun tilanteessa olisikaan huolissani, niin mitä mieltä ohjaajasi on asiasta?

    • Elä ahistu

      No, jatkahan työn tekemistä ja tekstin tuottamista. Kyllä sinä ajan mittaan keksit keinot, joilla tämän toisen työn hyödyntämisen saat kaunisteltua enemmän itsesi tekemältä näyttämään.

    • austerism1

      Opinnäytteiden eräs keskeinen funktio on tarjota seuraaville ja samasta aihepiiristä tehtäville opinnäytteille lähteitä. Harva niitä opinnäytteitä kokonaan lukee, ja yksi tärkeimmistä osista on juuri lähdeluettelo.

      Plagioinnista on kyse, kun käytät jotain lähdettä tai kopioit lähteestä ilman, että mainitset sitä etkä anna lähdeviitettä. Nythän et suinkaan käytä kyseistä gradua lähteenä vaan samoja lähteitä, jota siinä on käytetty. Empiirinen aineistosi on kuitenkin eri kuin kyseisessä gradussa, ja lisäksi sinulla on muitakin lähteitä, joten näin ollen teet graduasi ihan oikealla tavalla.

      Totta kai voit työsi johdannossa / alussa olevassa kirjallisuuskatsauksessa mainita, että samasta aihepiiristä on tehty tuo kyseinen gradu, ja voit ehkä siitä tiivistetysti mainita, ja voit sen näin ollen merkitä myös lähdeluetteloosi. Kyseinen gradu ei kuitenkaan siis toimi työssäsi mitenkään keskeisenä lähteenä - kuten joku jo mainitsikin, graduja ei yleensä lähteenä käytetä. Tai siis perussääntöhän on, että lähteen pitää olla ikää kuin kulloistakin opinnäytetyötä ylemmältä tasolta oleva työ, joten kandissa voisi gradua käyttää jopa päälähteenä, gradussa sitten väitöskirjaa.

      • gkkghkkjhjhtg

        Mun mielestä pitäs kieltää plagiointi toisen ihmisen elämästä, jos ei oo saanu lupaa vaikka ei ois koskaan tavannu henkilöä niin sitä pystyy plagioimaan ja vaikka ei ois missään koskaan nähny niin ku käyttää vähhän hoksottimia käyttää ja sen plagioinnin pystyy viemään pitkälle ja se on törkeää eikä kukaan tiedä että se plagioinnin kohde voi olla aivan älyttömän huippu tyyppi ja sen elämä vois olla aivan huippua jos ne tietäs totuuden ja sen elämä voi olla surkeaa kun kukaan ei tiedä siit mitään ja plagoiat vois tehä jotain asialle. Eri asia jos plagioisi muuta elämää tai omia kokemuksia elämästään sillä tavalla mun mielestä pääsee elämässä pidemmälle. Sit jos on niin huono kohtalo elämässä vielä sillä plagioinnin kohteella että sitä ei usko kukaan vaikka ei se yritä ihteään ylentää niin eihän se sen vika oo ainakaan paljoa jos on semmonen kohtalo. Siis plagioiat kertokaa totuus ihmisille jos ootte mielestänne etes vähän plagioineet ilman lupaa se voi olla teille aivan mitätön juttu mutta plagioinnin kohteelle iso juttu mutta kyllä se totuus sieltä esiin tulee halusittepa tai ette ainaski jumalan edessä mutta maallistahan se vain on loppu peleissä paskankaan väliä mutta sanoinpahan toiminta ohjeita!


    • 12+1

      Sinua ei ainakaan kukaan edes halua plagioida. Jumskulle kiitos siitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1656
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1148
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1136
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1031
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      824
    Aihe