Olen nyt 21-vuotias nainen, ja minua kiusattiin koko ala- ja yläasteen ajan, myös lukiossa. Minua tönittiin, haukuttiin, jätettiin jatkuvasti ulkopuolelle, jopa "kaveritkin" hylkäsivät, syytettiin asioista joita en tehnyt, kotitehtäväni varastettiin, tuhottiin, kopioitiin ja vaatteeni turmeltiin, kerta toisensa jälkeen.Olin lihava lapsi, joka sai syömishäiriön. Minua kiusattiin liian lihavana ja minua kiusattiin liian laihana.
Lukion jälkeen minulla ei ole enää ollut juuri kavereita, sillä minusta ihmiset haluavat minulle vain pahaa. Tuntemattomat tuijottaa niskaani bussissa, kuiskaillaan, nauretaan, aina minulle. Vietän aikani yksin ja lemmikin kanssa, sillä eläimet eivät tuomitse. Jos joku kehuu minua, se on sarkasmia. Hymy on ivallista. Kukaan ei pidä minusta. Näin ainakin näen maailman omasta mielestäni.
En uskalla olla oma itseni muiden ihmisten seurassa, minulla on jatkuvasti ympärilläni seinät, enkä päästä ketään niiden lävitse. Käytän kaiken energiani muiden ihmisten välttelyyn, haluan keskusteluista ja tilanteista pois. Ainoastaan tukevasti humalassa päästän ihmisiä lähelleni ja unohdan kaiken pahan, muuten seinät ovat aina läsnä. Aina.
Tuntuu kuin elämäni olisi pilattu. Vihaan kiusaajia. Vuosia jatkunut henkinen ja fyysinen kidutus on liikaa kenelle tahansa, ja se tuhoaa ihmisiä.
Siitä jää todella syvät arvet.
Kiusaamisen jättämät arvet
24
1243
Vastaukset
- Minäkö
Tiedän mitä tarkoitat, omasta kokemuksesta, kiusaaminen voi tosiaan romuttaa itsetunnon kokonaan. Mullakin alkoi sosiaalisten pelkojen oireet koulukiusaamisen jälkeen, siitä on yli 20 vuotta ja vieläkin rakentelen omaa itsetuntoani uudelleen, lääkkeiden avulla.
Kaikki ei varmasti naura sinulle eikä tuijota sinua mutta siltä se voi tuntua kaiken sen alistamisen ja henkisen väkivallan jälkeen. Kyllä siinä vahvempikin ihminen murtuu kun porukalla alistetaan tarpeeksi pitkään. Sitä nämä kiusaajat eivät ymmärrä minkälaiset arvet se jättää kiusatun ihmisen sisimpään. Kiusaaminen on todella perseestä!
Yritä rakentaa pikkuhiljaa itsetuntoasi takaisin, hitaasti mutta varmasti. Maailmassa on ihan oikeasti hyviäkin ihmisiä jotka ei halua sinulle mitään pahaa. Aina on niitä kusipäitäkin mutta ne kannattaa jättää omaan arvoonsa ja keskittyä parempaan elämässä.
Onneksi koulukiusaamisesta edes puhutaan nykyisin enemmän, vielä kun asialle saataisiin tehtyä jotain. Olis vähemmän näitä kouluampumisia yms.
Jaksamista sulle ja muista että olet arvokas ihminen! - särkynyt
Hae ammatti apua, menneisyyden arvet voidaan korjata jälkäteen ne vaan vaatii aika ja kyyneliä, mutta pääset niistä yli ajan ja tahdon kanssa. Mun menneisyys on ihan romuna, ja oon niide takia mutta saan nyt psykologilta keskustelu apua ja alan ymmärtää itseäni :) tsemppiä!
- fdbhdfh
Joo, sitäpä tuo teettää. Huvittavaa miten tällasena jo päälle 3-kymppisenäkin vielä säpsähtää kun kuulee jossain naureskelevia teinejä yms. Se on vaan se "mulle varmaan nauravat" vaan niin tiukassa. Itsetuntoa kun ei ole niin jopa kaupassa käy mieluummin sitten kun on aivan pimeää eikä kukaan näe kun kävelen kadulla. Tulihan tuossa jonkulaisella psykoterapeutilla ravattua vuosia muttei siitä juuri apua ollut. Yllättäen myöskään kavereita ei ole, ketään ei käy kylässä (perheenjäseniä lukuunottamatta) eikä mistään parisuhteesta puhettakaan. Kyllähän se välillä tuntuu että elämä on pilalla ja tätä samaa paskaa loppuun asti, katkerana katsella kun muut elää elämäänsä täysillä ja itse on vieläkin jämähtänyt johonkin yläasteelle.
- kiusattu tyttö
Olen 18 ja minua on kiusattu heti syntymästäni asti. Asuin silloin petosella kuopiossa ja olin 2-4 vuotias ja muistan kun tytöt alkoivat haukkumaan sanoivat etten saanut olla leikkipuistossa samaan aikaan kuin he. Purivat minua jne. Muutin ja päädyin eskariin. Kukaan ei tahtonut olla oikein kanssani ala-asteella. Kaikki syyllistivät minua monesta asiasta ja olin itsekkin aika ilkeä silloin mutta vain siksi koska ei ollut kavereita. Jotkut löivät takaraivoon ja repivät hiuksista varastivat ja piilottelivat leluja. Sitten päädyin ylä-asteelle ja olin muuttunut. Olin ns epäsuosittujen seurassa ja silloin se haukkuminen alkoi. Käveltiin 10 metriä kauempana sanottiin lihavaksi vaikka painan 52-55kg ja olen 166.5cm pitkä eli normaali painoinen. Potkittiin jalkapalloja päähän ja selkään ja kerran sain lievän aivotärähdyksen. Ystävät puukottivat selkään olin välillä yksin eikä kukaan tullut luokseni. Kukaan ei koskaan puolustanut vaikka puolustin ystäviäni. Itkin joka yö kun pääsin kotiin ja toivoin vain että voisin olla päivän koulussa ja saada olla normaali ihminen. Lukiossa on kiusaaminen alussa vähentyi mutta oli vielä lievästi mutta sitten yksi päivä tein näin tavattuani nykyisen poikaystäväni. Muutin tyylini täysin ja vanhat kiusaajat katsovat nyt suu auki ja yksi jopa yritti iskeä minua. Poikaystäväni on ihana hän on todella komea mallin näköinen ja sai minut ymmärtämään etten olekkaan niin mitätön. Hän rakasti minua vaikka alussa näytin pikkutytölle ja aasialaisnaiselle koska pidin silloin vielä animesta. Muutuin täysin ja omasta tahdostani ja annan näin ollen vinkin. Yrittäkää kaikki tehdä muodon muutos uudet tyylikkäät hiukset. Kauniit meikit. Seksikkäät vartalolle sopivat muttei liian paljastavat elegantit vaatteet. Sitten menette ulos. Se tosiaan kohentaa itsetuntoa kun näet miesten iskevän silmää sinulle kun olet selvästi panostanut ulkonäköösi ja saa myös ymmärtämään että vaikka näet itsesi rumana ja kamalana olet oikeasti kaunis. Kaikki ihmiset ovat kauniita. Jos osaat arvostaa itseäsi muutkin osaavat arvostaa sinua :)
kiusattu tyttö kirjoitti:
Olen 18 ja minua on kiusattu heti syntymästäni asti. Asuin silloin petosella kuopiossa ja olin 2-4 vuotias ja muistan kun tytöt alkoivat haukkumaan sanoivat etten saanut olla leikkipuistossa samaan aikaan kuin he. Purivat minua jne. Muutin ja päädyin eskariin. Kukaan ei tahtonut olla oikein kanssani ala-asteella. Kaikki syyllistivät minua monesta asiasta ja olin itsekkin aika ilkeä silloin mutta vain siksi koska ei ollut kavereita. Jotkut löivät takaraivoon ja repivät hiuksista varastivat ja piilottelivat leluja. Sitten päädyin ylä-asteelle ja olin muuttunut. Olin ns epäsuosittujen seurassa ja silloin se haukkuminen alkoi. Käveltiin 10 metriä kauempana sanottiin lihavaksi vaikka painan 52-55kg ja olen 166.5cm pitkä eli normaali painoinen. Potkittiin jalkapalloja päähän ja selkään ja kerran sain lievän aivotärähdyksen. Ystävät puukottivat selkään olin välillä yksin eikä kukaan tullut luokseni. Kukaan ei koskaan puolustanut vaikka puolustin ystäviäni. Itkin joka yö kun pääsin kotiin ja toivoin vain että voisin olla päivän koulussa ja saada olla normaali ihminen. Lukiossa on kiusaaminen alussa vähentyi mutta oli vielä lievästi mutta sitten yksi päivä tein näin tavattuani nykyisen poikaystäväni. Muutin tyylini täysin ja vanhat kiusaajat katsovat nyt suu auki ja yksi jopa yritti iskeä minua. Poikaystäväni on ihana hän on todella komea mallin näköinen ja sai minut ymmärtämään etten olekkaan niin mitätön. Hän rakasti minua vaikka alussa näytin pikkutytölle ja aasialaisnaiselle koska pidin silloin vielä animesta. Muutuin täysin ja omasta tahdostani ja annan näin ollen vinkin. Yrittäkää kaikki tehdä muodon muutos uudet tyylikkäät hiukset. Kauniit meikit. Seksikkäät vartalolle sopivat muttei liian paljastavat elegantit vaatteet. Sitten menette ulos. Se tosiaan kohentaa itsetuntoa kun näet miesten iskevän silmää sinulle kun olet selvästi panostanut ulkonäköösi ja saa myös ymmärtämään että vaikka näet itsesi rumana ja kamalana olet oikeasti kaunis. Kaikki ihmiset ovat kauniita. Jos osaat arvostaa itseäsi muutkin osaavat arvostaa sinua :)
Niin, tytöillehän tuokin asia on paljon helpompaa kuin meille miehille.
- verinenkostomunille
Wounds that won't heal.
Ei tuollaiseen traumaan auta muu kuin kosto tai lottovoitto. Tämä on totta, on vain opittava elämään sen kanssa ja ehkä hyödyntämään sitä.
Ei se pahalta loppujen lopuksi tunnu, jossain vaiheessa alkaa tuntua miten surkuhupaise se kiusaaja sitten olikaan, joka aikuisena miehenäkin asuu vielä äitinsä helmoissa.- 3+5
Ei sitä ainakaan kiusaajien takia kannata alkaa itseään muuttamaan.
- tyttö15
Mua syrjittiin ja puukotettiin selkään vuosia alakoulussa. Hyvät kaverit yksi kerrallaan hävisi ja kohta huomasin istuvani yksin luokan perällä kun muut naureskeli ryhmissä. Vaikka tämä väheni jo yläasteella (vanhat kiusaajat toki katsoivat yhä pahasti ja pari uutta tyyppiä alkoi huudella perään) jäi tästä pahat jäljet. Kun seiskan alussa sain oikean hyvän ystävän olin edelleen hyvin varautunut. En luottanut enkä osannut olla luonnollinen. Kulutin hyviä hetkiä miettiessäni voiko joku oikeasti hyväksyä minut. Samalla kun vielä soppaan lyötiin uusia opettajia, uusi koulu ja nämä haukkumiset oli romahdus valmis. Viiltelin ja murruin pahasti. Kaverini joka itse on vahvempi ihminen ihmetteli miksi itsetuntoni on aivan maassa. No miksiköhän? Nyt jo ysillä ollessani olen päätynyt hankkimaan apua ja alan saada elämästäni otteen. Mutta ilman kaveriani en tästä olisi selvinnyt! Hän auttoi pahimpien kohtien yli ja veti pois pahimmasta ahdingosta. Yritän siis sanoa että ainut mikä oikeasti voi auttaa on hyvä kaveri! Ainakin näin nuorena...
- 3232312323213
Minun mielestäni tuollainen on todella huonoa, kun kukaan kiusattu ei tajua sitä että kiusaajalla on SUURIA ongelmia omassa perheessään...
- itsemurha
3232312323213 kirjoitti:
Minun mielestäni tuollainen on todella huonoa, kun kukaan kiusattu ei tajua sitä että kiusaajalla on SUURIA ongelmia omassa perheessään...
Minuakin kiusattiin vuosia koulussa ja siksi olin erittäin arka nuorempana. Pahinta on mielestäni että pelokkuus on muuttunut aggressiivisuudeksi. Uhkailen ihmisiä, herjaan heitä heti vähäisistäkin syistä ja monesti on sattunut jo pieniä tappelujakin. Inhoan tätä, mutta ilmeisesti aiheuttaa nyt tätä. Koko elämä pilalla. Parempi pysyä neljän seinän sisällä kai ennenkuin sattuu vielä vakavempaa. En hillitse itseäni vaikka kaikkeni teen.
- kala vai lintu
3232312323213 kirjoitti:
Minun mielestäni tuollainen on todella huonoa, kun kukaan kiusattu ei tajua sitä että kiusaajalla on SUURIA ongelmia omassa perheessään...
Turha sitä on tulla muihin purkamaan, sillä jos on itsellä paha olo eikö pitäisi tietää että muille tulee myös paha olo jos niitä piinataan vuodesta toiseen henkisesti ja/tai fyysisesti. Se jättää arvet. Ja ei kaikilla kiusaajilla varmasti ole mitään suuria ongelmia. He ovat vain idiootteja jotka yhteiskunta raivaa ennemmin tai myöhemmin tieltään.
- jrtjtrjt
Tiedän ihmisen, joka joutui koulussa huonosti kohdelluksi ja on sen jälkeen kärsinyt hillittömistä megalomaanisista vihantunteista niitä ihmisiä kohtaan. Halua uhkailla yms.
- horsma09867
en minäkään ole omaitseni edes sisarusteni kanssa.mutta olen päättänyt,että katsotaan vaikka hautaan asti.tosiasia on,että kiusaajatkin kasvaa horsmaa ennenpitkään.kaikkea hyvää sinullr.
- öfutd
koulu aikoina huomasin syrjintää mutten voi todistaa kiusaamista.onko aika muuttanut ihmistä?oli koulussa ns.eristänytenyyteitä oppilailta,mutta he eivät kuuluneet ns.porukkaan jossa kokeiltiin päihteitä sen erimuodoissa!pitääkö siis liittyä joukkoon joka sekoilee keskenään vapaa-ajalla?
- Darkspirit
Ole vain oma itsesi ja vietä aikaa perheesi kanssa. Tarvittaessa lähde omaan suuntaasi sekä hakeudu puhumaan. Sinun on nyt tärkeätä elämällesi saada henkinen puolesi kuntoon ja kokonaiseksi. Nainen, katso peiliin! Et ole enään se sama ihminen, olit vain alitajuisesti joskus siellä niiden pahojen ihmisten kanssa. Kun katsot peiliin, näet kauniin naisen koska kaiken kokemasi jälkeen, ymmärrät toista sisäisesti ja mieti kuinka vahva olit kun et tehnyt toiselle niin pahasti, vain teit sen minkä kuuluukin; Jatkoit elämääsi. Se sama sielu on vieläkin sinussa, ei samaa kehoa, ei samaa mieltä. Ihmiset eroavat toisistaan persioonoidensa perusteella ja se, mikä persoonan luo, on sielu. Sinulla on eri persoona, et ole sama ihminen kuin silloin, koska et koskaan ansainnut sitä itsellesi tapahtuvan. Tiedän, miltä se tuntuu, kun vuosi toisensa jälkeen palaat koulusta kotiin hiljaa, tunnet painelatauksen joka on epätoivoa, alakuloa, itseensä tai toisiin pettymystä, revittyä salaista tuskaa josta ei puhuta. Sen jälkeen sinua lyödään kotona ja joka kertoa hämmennyt kun et tiedä mitä tekisit, mitä olet tehnyt, mikä sinussa on vikana ja tunnet että jokin vika näkyy sinussa ulospãin; Eihän muuten kukaan tekisi sinulle näin jollet olisi syyllinen. Ja mikä tappavinta, et pääse lähtemään pois siitä tilasta, missä sadistinen vanhempi rankaisi kovan käden kautta. Olin aina vain hiljaa ja kuolin kuin luonnostaan sisäisesti. Salailin kotiasiat koululta ;"Kotiasioista ei sitten puhuta." Ja kouluasiat kotoa, eiväthän he välittäneet. Onneksi minulla oli silti lemmikkini, jonka joka yö suljin sängyllä lusikassa sydämeeni ja itkin, itkin niin hiljaa ettei kukaan koskaan kuullut. Sain kokea väkivaltaa monelta taholta, kun äidin äiti löi metallisoljella ihoon, ajattelin ettei se koskaan lopu ja että minun pitää paeta jonnekin. Päivät kuluivat ja koin väkivaltaa hänen mieheltãän pelkästään pöydässä istumisen vuoksi. Elämäni alamäki jatkui ja pian kaikki tasaantui kuitenkin. Katsoin yhtenä iltana peiliin ja huomasin, etten ole sama sielu. Huomasin, että olen elinvoimainen, vapaa, tulinen sekä rakastava. Katsoin kroppaani jatajusin kukkani vihdoin puhjenneen. Katso siis sinäkin peiliin. Voimia.
- jiji
Darkspirit kirjoitti:
Ole vain oma itsesi ja vietä aikaa perheesi kanssa. Tarvittaessa lähde omaan suuntaasi sekä hakeudu puhumaan. Sinun on nyt tärkeätä elämällesi saada henkinen puolesi kuntoon ja kokonaiseksi. Nainen, katso peiliin! Et ole enään se sama ihminen, olit vain alitajuisesti joskus siellä niiden pahojen ihmisten kanssa. Kun katsot peiliin, näet kauniin naisen koska kaiken kokemasi jälkeen, ymmärrät toista sisäisesti ja mieti kuinka vahva olit kun et tehnyt toiselle niin pahasti, vain teit sen minkä kuuluukin; Jatkoit elämääsi. Se sama sielu on vieläkin sinussa, ei samaa kehoa, ei samaa mieltä. Ihmiset eroavat toisistaan persioonoidensa perusteella ja se, mikä persoonan luo, on sielu. Sinulla on eri persoona, et ole sama ihminen kuin silloin, koska et koskaan ansainnut sitä itsellesi tapahtuvan. Tiedän, miltä se tuntuu, kun vuosi toisensa jälkeen palaat koulusta kotiin hiljaa, tunnet painelatauksen joka on epätoivoa, alakuloa, itseensä tai toisiin pettymystä, revittyä salaista tuskaa josta ei puhuta. Sen jälkeen sinua lyödään kotona ja joka kertoa hämmennyt kun et tiedä mitä tekisit, mitä olet tehnyt, mikä sinussa on vikana ja tunnet että jokin vika näkyy sinussa ulospãin; Eihän muuten kukaan tekisi sinulle näin jollet olisi syyllinen. Ja mikä tappavinta, et pääse lähtemään pois siitä tilasta, missä sadistinen vanhempi rankaisi kovan käden kautta. Olin aina vain hiljaa ja kuolin kuin luonnostaan sisäisesti. Salailin kotiasiat koululta ;"Kotiasioista ei sitten puhuta." Ja kouluasiat kotoa, eiväthän he välittäneet. Onneksi minulla oli silti lemmikkini, jonka joka yö suljin sängyllä lusikassa sydämeeni ja itkin, itkin niin hiljaa ettei kukaan koskaan kuullut. Sain kokea väkivaltaa monelta taholta, kun äidin äiti löi metallisoljella ihoon, ajattelin ettei se koskaan lopu ja että minun pitää paeta jonnekin. Päivät kuluivat ja koin väkivaltaa hänen mieheltãän pelkästään pöydässä istumisen vuoksi. Elämäni alamäki jatkui ja pian kaikki tasaantui kuitenkin. Katsoin yhtenä iltana peiliin ja huomasin, etten ole sama sielu. Huomasin, että olen elinvoimainen, vapaa, tulinen sekä rakastava. Katsoin kroppaani jatajusin kukkani vihdoin puhjenneen. Katso siis sinäkin peiliin. Voimia.
Mun peilistä töllää 120 kiloinen ruma 40 v akka. Vitun rohkaisevaa.
- jiji
Mä pääsin / jouduin eläkkeelle alta 40 v. Kiitos kiusaajilleni jotka tuhosivat kaiken. Eräskin heistä on toimitusjohtaja. Mä en pystynyt edes mitään koulua käymään kun jäi niin paha pelko luokkatilanteesta. Kuka korvaa mulle menetetyt tulot? Valtio? Tuskin. Ameriikassa saisin varmasti 10 miljoonaa korvausta mutta ei tässä paskamaassa.
- Oryx1981
Tässä paskamaassa kuitenkin sentään pääsee eläkkeelle kun koulukiusaaminen on tuhonnut koko elämän, itse pääsin 31-vuotiaana oltuani sitä ennen vuosikymmenen kuntoutustuella, eipä ole tarvinnut ikinä kouluja käydä tai töitä tehdä ja siitä olen helvetin kiitollinen. Eläke on sitäpaitsi ihan huikea verrattuna esim. työttömyyskorvaukseen, varsinkin kun ottaa huomioon ettei eläkkeensaajan asumistuessa ole neliökattoa. Paskamaahan tämä on kun kiusaamista ei edelleenkään saada kuriin vaikka sen seuraukset on jo nyt niin nähty, ja hoitoa täällä ei saa - tai saa, mutta ei sellaista mistä olisi mitään apua. Vuosikaudet syötetään täyteen lääkkeitä ja paiskotaan sisään ja ulos osastoilta ja annetaan vääränlaisia terapioita ja ei oteta tosissaan vaikka itsemurhaa yrittäisi, ja sitten todetaan että "no se olikin toivoton tapaus" ja lykätään sille eläkkeelle ja sen perusteella sitten nykäistään pois sekin huono hoitokontakti kuin matto jalkojen alta ja siinähän olet omillasi identiteettisi sirpaleiden kanssa, mutta rahallisesti kyllä pärjäät. Ei tiedä oikein pitäisikö kiittää vai haukkua.
- > _ <
Itellä alko kiusaaminen 7.lk:n lopussa. Luokassa oli 15 oppilasta, joista vain 3 tyttöjä lisäkseni. Pitkähiuksinen poika, jota kaikki olivat ensin kiusanneet, vaihtoi koulua, jonka jälkeen minusta tuli uhri. Kiusaaja(t) ei siis ollut mikään tyttöporukka, vaan suurimmaksi osaksi poikia.
Kuulin päivittäin kamalia asioita itsestäni, jäin ulkopuolelle ja olin yksin. Itsetuntoni huononi, mutta ajattelin sen kaiken loppuvan 8.lk mennessä. Toisin kuitenkin tapahtui. Kaikki paheni ja fyysinen kiusaaminen tuli mukaan.
Lopulta en juurikaan puhunut, istuin hiljaa paikallani. Välituntisin päälleni syljettiin ja kengänpohjista heiteltiin kiviä hiuksiini. Sulkeuduin täysin, enkä kertonut kenellekkään. Äiti tietenkin huomasi, kun lopetin koulussa käymisen ja itkin päivittäin. Viiltelin ja mietin itsemurhaa päivittäin.
Vaihdoin koulua 9lk:lle. Kiusaaminen loppui kokonaan ja aloin taas voida paremmin. Sain muutaman kaverin ja aloin olemaan päivä päivältä puheliaampi itseni... Mutta sitten aloin taas pelätä. Pelkäsin muiden ihmisten mielipiteitä. Pelkäsin kiusaamisen alkavan uudestaan. En uskaltanut käydä koulussa ja viimeinen vuosi peruskoulussa ei meinaakkaan jäädä viimeiseksi. Sain psykoosin oireita, kadotin todellisuuden, näin asioita joita ei tapahtunut ja näen edelleen. Olen lähes sulkeutunut uudestaan, en liiku ulkona enkä juurikaan käy koulussa. Pelkään jääväni luokalle, mutta pelkään mennä kouluun. En uskalla hankkia apua, en halua hullun leimaa. :| olen hukassa. Moi, mulla on hyvin samanlaiset kokemukset. Mies kun olen niin tyttöihinkään ei ole päässyt tutustumaan millään tavalla kun ei ole itsetuntoa.
Olisko sulla mitään Skypeä tai muuta antaa, olisi todella hienoa pitää yhteyttä?- timber3
Kyllä tuntui vapauttavalta, kun pisimpään minua koulussa kiusannut ihminen hukkui.
- masentunut13
mun koulunkäynti on ihan kamalaa!mua kiusataan melkee joka päivä.ja joskus ku on kiva päivä nii se menee ihan perseelle ku joku sanoo jotai inhottavaa.mua ei hyväksytä siellä ku oon ollu enne vähä "outo".monesti oon kuullu ku joku sanoo musta jotai
mua on siis kiusattu koko ala-aste ja mulla on ny masennus ja elämä on pilalla.- Rakkautta Sinulle
Tiedän mitä tarkoitat, kiusaaminen jättää syvät arvet. Kaikesta huolimatta, Sinä olet arvokas ihminen ja ne kiusaajat ovat pinnallisia omaan napaansa tuijottelijoita. Et ole yhtään huonompi kuin yksikään heistä. Olet saanut elämän ja se elämä on Sinun, ei heidän!
- Kiusaaminen
Tässä eräänä päivänä yläasteella tapaamani henkilö tunnusti, että olisi tehnyt itsemurhan ellei olisi löytänyt ystävää (ts. minua). Oli tätä monesti jo meinannut lähteä toteuttamaan.
Kyllä pysäytti. Olen näin epäsuorasti pelastanut jonkun hengen.
Tätä henkilöä siis kiusattiin ja syrjittiin koko aiemman kouluaikansa ajan ja on kyllä jättänyt jälkensä, sillä hän on vielä tänäkin päivänä hieman "hankala". Joskus taannoin jopa mietin laittavani kontaktin poikki, kun tietyt tavat ottivat hermoon, mutta vaistoni sanoi toista. Onneksi. Nyt ymmärrän miksi hän tuppasi olemaan niin negatiivinen joka asiaan.
Pitäkääkin kanssaihmiset mielessä, että edes muutama ystävällinen sana tai ele voi auttaa jotakuta enemmän kuin luulette.
Ja te kiusaajat: hävetkää! Kuulutte ihmiskunnan pohjasakkaan pedofiilien ja raiskaajien sekaan. Tämä henkinen (ja fyysinenkin) väkivata nimittäin voi jättää yhtä lähtemättömiä arpia, mutta jostakin syystä se ei ole Suomen laissa rangaistavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 271898
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1331888Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha231838Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.851630Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?621448Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se201256Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan371153Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo381150- 111148
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k101127