kääpiöpinserin omistajille kysymyksiä!

SiirijaSari

Hei kaikki kääpiöpinserin omistajat.

Me täällä tuumaillaan omani kanssa, että mitenkäs noita joulukiloja on tullut vaikka ei edes lumi ole ollut estämässä seikkailuja lenkkipoluilla.
Armaani oli isälläni hoidossa kuukauden ja siellä ruokailu tottumukset tuplaantuivat, nyt on pikkuinen paksukainen tullut kotiin ja minullehan tästä jäi työ sekä stressi saada toinen taas timmikuntoon.

Kuinka paljon te annatte päivässä ruokaa kääpiöpinserillenne?

Entä kuinka paljon liikutte päivässä tai viikossa? Mitä liikuntaa harrastatte talvella?

Siiri on saanut nyt n. 3-4dl ruokaa päivässä, joka on jaettu kolmeen annokseen. Käymme aamuisin n. Puoli tuntia rauhallisella kävelylenkillä ja iltaisin reippaammalla puolen tunnin-tunnin lenkillä. Viikonloppuisin käymme pitemmillä jopa parin tunnin kävelylenkeillä. Harrastamme juoksua lenkkipoluilla. Kävimme myös koirapuistoissa kesällä paljon, mutta nyt on jäänyt koirapuistot välistä.

Olen syöttänyt Siirille Pedigree koiran kuivanmuonaa jo melkein kaksi vuotta. Tänään kävin ostamassa eläinkaupasta viljatonta koiranruokaa, koska vatsa on ollut pinkeänä pitkään, mutta kakka kulkee kyllä normaalisti.

Annatteko kääpiöpinsereillenne jotain muuta extraherkkua päivässä, kuten luita tai vastaavaa? Olen kyllä havainnut Siirillä ilmavaivoja kun on syönyt siankorvia tai muita luita, olisiko jollakin vinkkejä herkkävatsaisen luuhun?

6

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiirijaSari

      Niin ja piti vielä kysäistä tuosta talviliikunnasta. Olemme Siirin kanssa käyneet aina talvisinkin parin tunnin kävelylenkeillä ja hänellä on ollut puku päällä, muttei tossuja. Hän ei kyllä vaikuta siltä, että lumi häntä häiritsisi. Sateessa ei suostu liikkumaan mihinkään.
      Onko liikaa vaadittu kääpiöpinseriltä kahden tunnin lenkkiin talvella?

    • Heipppa! Täällä asuu kaksi aikuista kääpiöpinseri narttua. Meillä syödään tällä hetkellä Canagan Small breed ruokaa, kumpikin saa kaksi desiä päivässä turvotettuna. Meillä syödään kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Herkkävatsaisuuteen ei ole vinkkejä, nämä ovat niin turbovatsoja että mikä vaan käy. Mutta hyvin harvoin saavat luita tai siankorvia tms. Yksin jäädessään annan kummallekin yhden kuivatun ankkafileen. Muuten puruherkkuina toimii porkkana, kurkku jne. Välillä puristeluita. Liikuntaa ainakin kaksi tuntia päivässä, enemmän jos on aikaa. Lisäksi treenataan tokoa ja koiratanssia sisätiloissa. Talvella voi liikkua normaalisti kunhan koira ei palele (tarpeeksi vaatetusta) eikä anturat kärsi. Lumi ei haittaa anturoita mutta jäällä kävellessä joillekin muodostuu haavaumia anturoihin.

    • Neiti kulinaristimme

      Minulla 1,5 vuotias kääpiöpinseri tytteliini. Erittäin pieni yksilö, miltei chihuahuan kokoinen. Syö kolme kertaa päivässä, koska kaksi ei selvästikkään ole riittänyt.
      Ruokavalion olen pitänyt mahdollisimman monipuolisena, koska selvätikkin prinsessamme on herkkusuu-kulinaristi.

      Vaihdellen Cesaria, puoli pakettia kerrallaan. Yksi ateria päivässä on raakaa lihaa, noin 2/3 dl:n köntti. Joskus jotain kotiruuan lihaa, kalaa tai kanaa, sitäkin tuo 2/3 dl. Kolme ruokalukertaa päivässä siis.

      Muutaman kerran viikossa joku dentasticksin kaltainen puruluu, muuten järsii noita "kestoluitaan" joista ei oikeen mitään irtoo. Kynsienleikkuun jälkeen joku pieni makupala.

      Talvella toppapuku ja kengät päällä ulkoilee hän. Ei kyllä tykkää märästä eikä pakkasesta ollenkaan, joten en sitä pakota perässävetämällä jos pakkasta yli 10 astetta. Tuolloin pieni kakkalenkki riittää. Sisällä se on erittäin aktivinen, leikkii ja peuhaa koko ajan. Ihan timmissä kunnossa näyttää olevan.

    • Pintzu

      Meillä uros 1,5 v. Syö raakaruokaa, sillä saatiin "allergiat" pois. En ole koskaan alun jälkeen punninnut lihan/ ruuan määrää kun koira on hyvässä kunnossa ja laitan ns. sopivan annoksen aamulla ja illalla raaàn luun. Lisäksi saa lenkillä harjottelunameja, välillä jotain extra-tekemistä jne.
      Käydään 1-2h lenkkejä päivittäin, kovilla pakkasilla tietenkin on vähiin jääneet ja koitan sisälle keksiä tekemistä. Päivittäin saa lisäksi juosta myös vapaana pihalla/ pellolla.
      Aika paljolta jotenkin kuulostaa tuo 4dl ruokaa, varsinkin jos koira on tuhdissa kunnossa...

    • 20+8

      Aika paljolta kuulostaa tuo 4 dl ruokaa - voit kokeilla vähentää sitä, varmasti saat painoa alas. :) Meillä vuoden ikäinen narttu saa vähän alle 2 dl pippanoita päivässä. Painaa 5kg. Olen kokeillut isommalla annoksella ja heti huomaa, että alkaa tulla kokoa lisää. Tuolla 2 dl pysynyt hyvässä koossa.

      Annan kaksi kertaa ruokaa päivässä - usein niin, että aamulla desi pippanoita, ja iltapäivällä barf-ruokaa kokonaan. Hyvin on uponnut.

    • kääpuli

      Kastroitu uros (6,5kg) saa päivän aikana yhteensä 1dl ANF-raksuja ja 1dl Mushin kanaa. Leikkaamaton uros (6kg) saa ½dl raksuja ja 2-3dl Mushin kanaa.
      Kastroidulla on herkkä maha ja tällä ruokinnalla on saatu toimivaksi. Makupaloiksi kelpaa esim. kuivalihat, jotka eivät sisällä viljaa. Sika on meillä kieltolistalla, heti tulee mahavaivoja söi sitä missä muodossa tahansa. Nahkaisia puruluita niillä on 24/7 tarjolla. Raakaluita syötetään harvemmin, silloinkin saa kovia luita, esim. putkiluu.

      Liikkuvat päivässä yleensä noin parin tunnin ajan, vanhempi saa olla vapaana joka lenkillä. Näin talvella tarkenevat ihan hyvin jos mennään reippaasti ja on vaatetta tarpeeksi. Jos esim. jäälle mennään palloilemaan, saavat kokovartalopuvut tossuineen, niin viihtyvät vallan mainiosti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe