Vatsa-aortan pullistuma.

syöpis

2,5-vuotta sitte, suolistosyövän leikkausvalmistelujen yhteydessä minulla havaittiin vatsa-aortan 2,5-senttinen pullistuma.
Suonilekuri sanoi sen olevan vielä alle leikkausrajan jona he pitävät 3cm:ä.

Kävin tänään kuvauksessa ja pullistuma on pysynyt ennallaan.
Lekuri kauhistui kun kysyin punttiharrastukseni jatkosta.
Käyn salilla 5 - 6 kertaa / viikko ja niistä kaksi on rankkoja.
Teen kerran viikossa minulle kovan (suhteessa) maastavetotreenin. Pyramidisarjat 150 - 160 kiloon. Kerran kuukaudessa maksimi. Nyt 180kg.
Toisena päivänä olen tehnyt pohja- tai syväkyykkyä mutta nykyään olen vaihtanut osan hack-kyykkyihin. Sarjat > 160-kiloon.

Kutina kiveksissäni kuiskii lääkärin, miespuolisenkin, hilseilevän aiheetta tuosta harrastuksesta.
Kuitenkin tästä suolistosyöpäleikkausten jälkeisestä ajasta olen 1,5:ssä vuodessa rehkinyt itseni tuohonkin kuntoon.
7-kymppisenä en enempää itseltäni vaadikaan.

Lienee turha yrittää löytää asiantuntevaa tahoa jonka lausuntoon voisi edes osittain luottaa?

4

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DTDq

      Kyllä äkillisistä paineenmuutokset aortassa, nousevassa ja laskevassa venyttää niitä lisää tehokkaammin kuin tasainen virtaus. Isojen lihasten maksimiponnistuksellahan saa just hyvin tämmösen voimakkaan pumpin myös verisuoniin...

      • syöpis

        Onkos "kotipumppi" vaarattomampi? Ainakin se hetken tuntuu vähintään yhtä kovalta kuin tangon kanssa äheltäminen.
        Toki lihas on vertailussa reisiin, pakaroihin ja selkään, varsin olematon.


    • Ane-urysma.

      Kerran olen nähnyt 14 cm kokoisen aneurysman potilaalla joka sitten leikattiin. Jos itsellä olisi tuollainen niin en uskaltaisi käydä edes pskalla.

      • nippe1

        Tutulta kuullostaa! Itselläni oli 12 cm aortta aneurysma, leikattiin vuosi sitten OYKS: ssa. Pirun iso operaatio, puoli vuorokauttahan siinä meni kaikkiaan. Henki kuitenkin säilyi vaikka tipalla oli.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      355
      3163
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      121
      1176
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1157
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      943
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe