Bipo tyyppi 2.

Bipo tyypin 2 saa helposti käyttämällä esimerkiksi SSRI-"masennuslääkkeitä". Uhreja on satoja tuhansia pelkästään pohjoismaissa.

Masennuksen takia hoitoon hakeutuneista aika suuri osa laitetaan luokkaan bipo 2 jollakin aikataululla. Kyllä täällä palstalla on ollut bipokakkosia. Itselläni on diagnoosi jo 10 vuoden takaa. Ei mikään pikkujuttu. SSRI:t ei bipoja tee, mutta voivat paljastaa.

Bipo II:lla mennään ja sopivan lääkityksen turvin pystyn elämään varsin laadukasta arkielämää. Stressin- ja paineensietokyky on alentunut ja sosiaalisia kuvioita täytyy ajoittain rajoittaa. Säännöllinen rytmi, niin päivällä kuin uni-valverytmin suhteenkin, sosiaalista elämää "vaikka väkisin", kohtuullista liikuntaa voimien mukaan. Kohta kaksi vuotta olen ollut kotona ja olen oppinut elämään sairauden kanssa. No panic.

Kannattaa keskustella lääkärin kanssa siitä diagnoosista. Viimeisten geenitutkimusten mukaan bipo2 ei ole samaa tautia kuin bipo1 joka on sukua skitsofrenialle. Sen lisäksi jos ei ole maniaa niin maalaisjärjen mukaan ei voi olla MAANIS-DEPRESSIIVINEN ainoastaan depressiivinen.

Mitä enemmän keskustelen bipo2 diagnoosin saaneiden kanssa niin eittämättä herää ajatus unipolaarisesta masennuksesta. Se että SSRI lääke aiheuttaa hypomaniaa niin ei ole todiste mistään. Pillerit kun voivat sekoittaa pään kuin pään.

Tsemppiä kuitenkin!!!!

Vaikea löytää infoa siitä. Vaikuttaa siltä että bipoja testataan mutta ei terveitä.

Tässä on yksi linkki:
http://breggin.com/index.php?option=com_content&task=view&id=196

Yhteenveto:
6% masentuneista saivat maanisia oireita masennuslääkeistä (ei bipoja).

Suomessa suunnilleen 10% väestöstä syö masennuslääkkeitä. Se on 550.000. Siitä 6% niin 33.000 uutta bipoa on syntynyt tuosta.
Jos Bipoja tieteen mukaan on Suomessa alle 10.000 niin se on 330% kasvu. Varmaan vastaa suunnilleen niitä uusia diagnoosejakin.

Ei sitä syytä kaukaa tarvitse hakea.

ps. etsin vielä sen geenitutkimuksen sinulle.

Entäs ne joilla on kakkosdiagnoosi ilman SSRI:ta?

Hyväksykää diagnoosinne. Siitä se nyt taitaa olla vaan kiinni.

Miksi ihmeessä minun pitäisi hyväksyä jotain sellaista mitä en ole?

Sinulle ei tartte hävetä valaisen pari seikkaa, joita voisit itse tykönäsi oikein miettimällä miettiä.

Tiedätkö tai osaatko kuvitella miltä tuntuu saada mielisairaan paperit/leima/stigma vaikkei mitään mielisairautta oikeasti ole?

Osaatko ajatella mikä kaaos ja zombi olo saadaan päähän syömällä bipolaariin tarkoitettuja lääkkeitä, jos ei ko sairautta ole?

Tämä diagnoosin saaminen ei nykypäivänä ole laisinkaan "vaikeaa". Tätä bipo II suorastaan tyrkytetään parhaillaan yhdelle jos toiselle. Ahdistus ja masennus eivät ole parhaillaan psykiatrien suosiossa, bipoja nähdään kaikkialla.

Jokaisesta meistä löytyy hullun piirteitä kun oireita ja käyttäytymisen piirteitä oikein suurennuslasin avulla etsitään. Se, että olet opintosi kunnialla suorittanut loppuun (kiitettävin arvosanoin) voi toisinaan olla kahjolle psykiatrille merkki liiallisesta innokkuudesta.

Minä pääsin tutustumaan psykiatrian mielettömyyteen kolme vuotta sitten. Ilman omakohtaista kokemusta en uskoisi palstojen kirjoituksia siitä miten tyhjistä oireista voidaan saada aikaan mielisairauden oireita ja siihen pakkosyötetään lääkkeitä.

Minä jolla ei koskaan ollut mitään psykiatrista taustaa sain elämäni niin suuriin solmuihin lähtiessäni hakemaan apua masennukseen (työpaikkakiusaaminen)
Minullakin se hoito alkoi masennuslääkkeistä, annoksia nosteltiin ja uusia lääkkeitä liitettiin hoitoon mukaan. Kun pää oli saatu sekaisin kolmen samaan aikaan syötävän masennuslääkkeen voimin, olivat vuorossa neuroleptit.

Tätä mielensairautesi on pahentunut teemaa sain kuulla lukemattomia kertoja, kun ihmettelin oudoksi muuttunutta ajatusmaailmaani. Ei voi johtua neurolepteistä, lisää lääkkeitä.

Se, että on opiskellut lasten ollessa pieniä ja tehnyt ikänsä töitä ei mielestäni voi olla mielisairautta, mutta psykiatrin mielestä voi olla. Minulla ei ole ulosottovelkoja, ei kulutusluottoja, ei pettämisiä, en ole seksistä kiinnostunut, en käytä päihteitä, en tiedä mitä on ajatustenriento, en ole sotkenut parisuhdettani..

Ymmärrät varmaan miksi en voi kohdalleni hyväksyä bipolaaria? Jos minä olen oikeasti bipo niin sittenhän ovat kaikki työssäkäyvät ja opiskelevat myös. Kuka enää on terve? Ja mikä on silloin normaalin ja terveen mitta?

Valittaa ei voi mihinkään sillä tiedän, ettei se johda mihinkään. Minut on julistettu hulluksi ja hulluilla ei ole oikeuksia. Toivon vain, että saisin olla rauhassa ja elää tätä pientä vaatimatonta elämääni. Olen tyytyväinen siihen, että aamulla herään ja lähden töihin. Kotiin tulen klo 17 jälkeen, syön ja luen tunnin parin ajan, jonka jälkeen käyn nukkumaan.

Se, että selvisin työpaikkakiusaamisesta ja psykiatrian aivan uskomattomasta puoskaroinnista takaisin tähän arkeeni on suorastaan ihme.