Ympärileikkaus?

Onko viisasta

Luin juuri hovioikeuden päätöksen ympärileikkauksen haitattomuudesta pikkupojalle.
Samamaikaisesti sitä on pyritty saamaan vähintään pahoinpitelyn tasoiseksi yksilön koskemattomuuden loukkaukseksi rikoslakiin. Outoa mielipiteitten heittelyä Suomessa samasta asiasta.

Totean samalla oman mielipiteeni olevan pahoinpitelyn kannalla, kun kysymys on alaikäisestä lapsesta. Aikuiset leikelkööt kehoaan, jos vielä kuviettelevat sitä tarpeelliseksi. Se pitäisi olla myös lakiin selvästi kirjoitettuna.

Mutta sitten siihen hyödyllisyyteen/ haitallisuuteen. Ihmisruumiissa on vähän elimiä, joilla ei olisi selvää biologista tarkoitusta. Umpisuolikin, jota aiemmin pidettiin tarpeettomana, on saanut selvän tarkoituksensa.
Myös esinahan omistajat pitävät sitä tarpeellisena, mutta onko asiaa mitenkään tieteellisesti tutkittu? En tarkoita pelkästään asian fyysisiä vaan myös muita ja nimenomaan psyykkisiä, seksologisia jne. puolia.

Mielstäni esinahalla on samantapainen suojaustehtävä, koko miehen eliniän kuin silmälluomella on silmän suhteen. Silmäkin olisi monin tavoin eri tilanteessa, jos se leikattaisiin pois. Sama koskee penistä ja sen suojaa.

1

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 18 cm tuppikulli

      Oikeassa olet. Hovioikeus on selvästi syyllistynyt törkeään sukupuolirasismiin kun ei ole rangaissut poikalapsen silpomista. Tyttölapsesta se mahdollisesti olisi rangaissut.

      Syynähän on rikollinen siionistinen valtaeliitti, jota Suomen koko eliitti palvoo ja jolta ohjeensa saa. Juutalaispojat silvotaan, muslimipojat silvotaan, melkein kaikki USA:n pojat silvotaan. Koko tätä veristä kulttia pyörittää sama kasaarijuutalainen rahavaltaeliitti uuden siionistisen maailmanjärjestyksen ZWO sisäänajamiseksi. Asiasta oli hyvä selvitys sivulla http://kotisivu.dnainternet.net/tonisoi/illutavoitteet.html mutta se on näitten siionistisikojen toimesta sensuroitu pois. Joka osaa välimuistista sen etsiä, niin löytää, mikäli se siellä vielä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe