Ihastunut, mutta torjuu?

Jäänyt vaivaamaan

Oletko ollut kiinnostunut jostakin ihmisestä, mutta silti vältellyt tai torjunut hänet. Jos olet ollut torjuja, miksi? Jos olet tullut torjutuksi tai huomannut välttelyn, kerro tarinasi ja vaikka se, tapahtuiko koskaan myöhemmin mitään tai saitko selvyyttä tapahtuneeseen.

Paljon on puhumattomia kipinöitä ja väärinymmärryksiä, valaise vähän ajatuksiansi jos asiaa tunnet.

Oma taustani on se, että nainen, joka on todenbnut välillä olevan sähköä kuitenkin pakoilee ja välttelee, enkä oikein tiedä ohitanko hänet ikuisesti vai pitäisikö joskus vielä ainakin pysähtyä ja jutella ohikulkiessa lämpimästi ja ystävällisesti. En edes tiedä, toivooko hän minunkin luikkivan nurkkia pitkin kuin sokea rotta. Olen käynyt araksi ja kaikki kontakti vaikeaksi. Normaalisti olen ihan sujuva sosiaalisissa tilanteissa. Tätä en yhtään osaa lukea.
Hämmästyttää sekin, että jos mitään tunnelmia ei (enää) ole, eikö sitä voi pakenematta kohdata neutraalisti - siis tämä toinen?
Vai pelkääköhän kohde, että käyn kimppuun tai ehdotan jotakin aivan kauhistuttavaa?
Miten sulla on ollut? Pitääkö tuollainen luikertelija vain välttää ikuisesti?

41

3118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • f*ck

      kannattaa pitää asiat yksinkertaisina, jos on kipinää ja siinä on mahdollisuuksia onnistumiseen, ei tuollasia väistöjä tehdä. Tällä väistöliikkeitä tekevällä on jotain syitä miksi hän niitä tekee ja sun kannattaa vain hyväksyä asia eikä jäädä kii.

      Sinuna kohtelisin ihan normaalisti, jos törmäätte sanot moi:t yms. Mitään juttua ei kannata alkaa vääntämään väkisin, anna toisen olla rauhassa.

    • ihastunut, mutta tor

      Toi yksinkertaisena pitäminen on hyvä ohje. Aina!
      Mutta monimutkaista on se, miksi tuollaisia väisröjä tehdään. Jos keksit yksinkertaisia mahdollisia syitä, kerro.
      Lähtökohta on kuitenkin se, että kipinä on (ollut) väsitelijälläkin.
      Miksi pitää vältellä?

      Voiko tilanne muuttua?

      • f*ck

        se juuri tekee asioista monimutkaisen kun koittaa miettiä toisen syitä. Hänen syynsä voivat olla mitä tahansa, pelosta-varattuna olemiseen. Jotkut eivät halua työpaikalla aloittaa mitään, "väärä" sukupuoli, jne.
        Jos on kipinöitä ja toinen väistää ja torjuu, se on ei. Silloin annetaan asian olla, mitä hyvää painostamalla saisi aikaa?

        Mä kunnioittaisin torjujan toivetta eikä mua enää edes kiinnostaisi oli syy sitten mikä tahansa. Onneen tarvitaan rohkeutta, olla ja elää. Hyvä suhde lähtee siitä että ollaan samalla tasolla myös alussa, flritti joka puree ja kipinä jota kummatkin puhaltaa roihuksi asti. Se on kannustavampaa kuin jonkun jahtaaminen joka ei uskalla, pysty, osaa yms.

        En oikein usko että mikään helmi pääsisi keltään pakoon jos ei painosta toista ja jatka tavoittelua vaikka tulee stop-merkkiä.


      • onnea ja menestystä

        Veikkaisin, että hän pitää sinua "luikertelijana", on turhautunut ja kyllästynyt. Nyt on kuule passiivis-aggressiivinen vaihe menossa.


      • onnea ja menestystä
        onnea ja menestystä kirjoitti:

        Veikkaisin, että hän pitää sinua "luikertelijana", on turhautunut ja kyllästynyt. Nyt on kuule passiivis-aggressiivinen vaihe menossa.

        Lisäisin vielä, että voi myös olla tosi ihastunut ja panikoi.

        Molemmat vaihtoehdot voi pitää paikkaansa.


    • sasa1

      Olen ollut kiinnostunut ihan äskettäin yhdestä ihanasta naisesta. Hänkin mielestäni osoitti jonkinasteista kiinnostusta minuun, mutta etäännyin hänestä koska:

      a) omat tunteeni ovat edelleen todella syvät häntä kohtaan
      b) tilanne ei ole 'sopiva'
      c) en usko hänen olevan tosissaan, vaan hän ns. projisoi minun tunteitani (kaikki lähti siitä kun ostin hänelle kukkia)

      Olen siis mainitsemasi 'luikertelija'; välttelen kosketusta, hänen seuraansa jne...

    • ihastunut torjuu

      Kiitos sasa1 kun vastasit!
      Mutta siis: välttelet häntä, koska "omat tunteeni ovat edelleen todella syvät häntä kohtaan" - eokös tuo nyt ole aivan pöljää ja ristiriitaista????
      Ja miksi tilanne ei ole sopiva, millainen sen pitäisi olla jotta olisi???
      Et usko hänen olevan tosissaan - et usko??? mutta nyt et saa tolla menolla koskaan tietäöäkään!!! Tunteet kasvavat myös tutustuimisen ja tapaamisten myötä, sitten näkisit olet/ oletteko toistenne suhteen millaiset.

      Sun syyt on aivan onnettomat, turhaan välttelet. Oleellisin on olemassa, sinun kiinnostuksesi. Anna palaa, äläkä ole luikertelija kuten mun ihastukseni. Sun syyt on tekosyitä.

      Kiitos kuitenkin kun vastasit, jotakin pelkääjän logiikasta (tai sen puutteesta) satoin tajuta.
      B) kohtasi on ainoa varteenotettava, mutta tilanteet eivät ole pysyviä.

    • sasa1

      TIlanne ei ole sopiva, koska tapaamme ns. virallisessa tilanteessa. Lisäksi meillä on jonkin verran ikäeroa, ja hänellä on muutakin säätöä. En koe, että viitsisin sekaantua sellaiseen tilanteeseen -> järki päässä you know, ei viitsi itseään tahallaan altistaa tilanteeseen, joka satuttaa.

      Olemme kuitenkin jonkin verran keskustelleet, ja minua häiritsee se, että se mitä olen hänen ajatuksistaan saanut tietää, voisin kuvitella homman oikeasti toimivan. Hän tosin luulee, että minua kiinnostaa vain jatkuva riekkuminen ulkona ja tapahtumissa, vaikka päin vastoin, jos minulla olisi sellainen kuin hän, olisin mielelläni vain kotona :).

      Hyvä jos ajatuksistani oli sulle apua :).

    • maserati79

      etkö voi kysyä asiaa häneltä itseltään?

    • ihastunut torjuu

      Moi Sasa1,
      otatko huomioon, että tolla tyylillä voit karkoittaa ihastuksesi lopullisesti (hän tekee väärät johtopäätökset eli olettaa, ettei sua kiinnosta enää, koska siltä näyttää).
      Sitäkö haluat?
      Vai toivoisitko oikeasti, että hän yrittäisi jotakin? Yrittämisessä on se ongelma, että jos vastakaikua ei tule tai toinen pakenee , voi myös lähestyjä vaikuttaa ahdistelijalta.On vaikee tietää milloin lopettaa, mut se piste tulee ja sitä tässä itsekin mietin omalla kohdalla... Älä pelaa, puhu jos puhevälit on.

    • sasa1

      Olen ymmärtänyt, että tunteiden herättely taitaa olla ihan turhaa enää. Joulun jälkeen hänen käytöksessään oli selkeä muutos, että ilmeisesti häntä ei kiinnosta enää.
      Olen kyllä toivonut, että hän yrittäisi 'jotakin' selkeää. Olen itse ns. alisteisessa asemassa tässä meidän virallisessa suhteessa, joten minun on hiukka hankala alkaa häntä kosiskelemaan.

    • Torjunut

      Luulen, että loppupeleissä minä olin se torjuja.. Sähköä oli ilmassa mutta kun san tietää hänen oleva varattu otin takapakkia olin sitten kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Välillä minusta tuntui että hän yritti ota selvää minusta ja minulla oli mahdollisuus tarttua syöttiin ja paljastaa itseni ja ties mihin se olisi johtanut.. Mutta itsesuojeluvaisto voitti. Minun oli vaika edes katsoa tätä naista koska pelkäsin paljastavani kaiken hänelle. Eli tässä tapauksessa torjunnan syy oli itsesuojelu ja paljastumisen pelko.

    • Kokemustaon

      Minulle on käynyt niin, että ihastuin erääseen naiseen ja hän välillä selkeästi osoitti kiinnostuksen merkkejä, siis aivan päivän selviä, välillä taas piti pitkään hiljaiseloa, ei vastannut viesteihin, vaikutti siltä ettei seurani kiinnostanut jne. Kyllästyin tilanteeseen ja kun tuli nainen, joka oli selkeästi minusta kiinnostunut "valitsin" ennemmin hänet. Nyt välimme tämän toisen kanssa on hämmentävät, kiusalliset, oudot. Ei edelleenkään selvät, vaikka olemme ne selvittäneet.

      Eli jos olette jostakusta kiinnostuneita, älkää vältelkö häntä, se voi pilata kaiken.

    • shift'n joy

      Olen tullut torjutuksi. Säätöä ja sähköä oli, mutta hänen ehdoillaan. Oli kivaa niin kauan kuin asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä. Sain mitä tilasin. Sittemmin olen hankkinut enemmän itsekunnioitusta ja pelurit ovat jääneet pois. Muuttamalla omaa asennetta, koko ympäristö ja elämä muuttuu.

    • ...

      Itse olen käyttäytynyt tällä tavalla - viimeksi kun en ollut valmis aloittamaan mitään vakavampaa enkä halunnut vain jotain säätämistä (jouduttiin kuitenkin näkemään päivittäin muissa merkeissä). Olisi tuntunut hölmöltä kertoa ihastumisesta, jos se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Ehkä olisi puhdistanut ilmaa, tiedän kyllä ettei tällainen käytös ole kauhean kivaa siitä toisesta...

      Älä ota henkilökohtaisesti vaan jatka pää pystyssä eteenpäin!
      Jos oikein vaivaa, voit toki kysyä siltä itseltään. Ihan fiiliksen mukaan.

      f*ckin neuvot ovat mun mielestä aika asialliset.

      • SoStupid

        Sanoisitpa tai et hän todennäköisesti on havainnut ihastumisen. Siinä tilanteessa jätät itsestäsi typerän kuvan, jos et itse oma-aloitteisesti kerro yhtään mitään. Ikäänkuin annat toisen ihastua itseesi ja luikit pakoon tosi tilanteen tullen. En usko että siitä normaalille ihmiselle itsekään jää kovin hyvät fiilikset.


    • hölmö välttelijä
    • Mukulaselleri

      Veikkaisin, että hyväksikäyttöä/insestiä henkilön historiassa.
      Tahtois, mut ei kuitenkaan tohdi, eli kaikki seksiin liittyvä aiheuttaa traumoja.

      Jos ei o toi, niin sitten uskonnon kanssa ongelmia.

    • 012

      Mun kokemus oli se, että tuo toinen oli liian päällekäyvä, flirtti ja jopa estoton oikeastaan kaikessa, sanan varsinaisessa merkityksessä. En voinut uskoa tämän kaiken tapahtuvan minulle.

      Olen varma, että hänen persoonassaan olleet ristiriidat todellisuuden kanssa vain olivat liikaa minulle.

      Joo ei kiitos enää yhtään sellaista ihmistä minun elämääni. Olen ollut ns. vapaata riistaa liian kauan.

      Minua v tuttaa persoonani herättämät tunteet muissa ihmisissä. Mua voi kohdella miten vaan, koska olen olemassa.

      Että mielellään pysytään asialinjalla. Ja minä pysyn poissa ihmisjoukoista, koska joku voi herättää minussa kaipuun ihmissuhteeseen. Että olisi sellainen normaali ja täysjärkinen..... Mutta se alkaakin sitten flirttailla minulle, ja asettaa minut johonkin sairaaseen oman identiteetin peittely-yritysten uhriksi!!!! tämä on niin totta, ja neljän lapsen äidiltä, onnellisessa AVIOLIITOSSA, puhässä ja vielä uskova ihminen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Me varmaan kuullaan hänestä vielä.

      • Älä sano sanaakaan

        Välttelen!
        Ihmistä johon ihastuin sillä kuuluisalla ensisilmäyksellä....Ensin ehkä kuukauden tai kaksi oli ihan sujuvaa...kai. Sitten epävarmuus ja turhautuminen sai vallan. Varmaan suurinta tuskaa tuottaa omien tunteiden peittely. Se ettei voi vaan rynnätä luokseen ja rakastaa rikki..älä sano sanaakaan... Toisaalta myös odotus ja pettymys saa aikaan turhautumista... Itseni myös yllätti nämä omat tunteet ja se kuinka ehdottomia ja rajuja ne ovat. Eikä ne mene ohi.. maailmassa ei tunnu enään olevan mitään muuta kuin hän.. mutta älä sano sanaakaan.. pakene ettei hän revi sydäntäsi rinnastasi...No olen siis yrittänyt vältellä.. sen mitä on kohteliasta.. Hmm tosin tuntuu että, hän tekee asiaa mun lähelle nykyisin aina jos joudumme samalle palstalle....Yleensä poistun jos mahdollista.... En vaan kestä enkä jaksa.... olen ihan loppu tähän. Yritän unohtaa .... haen ratkaisua itselleni melko äärimmäisin keinoin... mutta se jeesaa edes vähän... järjestelin asioita myös niin ettei nähdä enää kun max 2 kertaa viikossa... kohta ehkä yhden ja lopulta ei koskaan.. Eli pysähdy ja tee jotain kohta siihen ei ole enään mahdollisuutta. Niin ja teille neuvon antajille tämä on haastava ympäristö ja haastava rooli asetelma.


      • 19+1
        Älä sano sanaakaan kirjoitti:

        Välttelen!
        Ihmistä johon ihastuin sillä kuuluisalla ensisilmäyksellä....Ensin ehkä kuukauden tai kaksi oli ihan sujuvaa...kai. Sitten epävarmuus ja turhautuminen sai vallan. Varmaan suurinta tuskaa tuottaa omien tunteiden peittely. Se ettei voi vaan rynnätä luokseen ja rakastaa rikki..älä sano sanaakaan... Toisaalta myös odotus ja pettymys saa aikaan turhautumista... Itseni myös yllätti nämä omat tunteet ja se kuinka ehdottomia ja rajuja ne ovat. Eikä ne mene ohi.. maailmassa ei tunnu enään olevan mitään muuta kuin hän.. mutta älä sano sanaakaan.. pakene ettei hän revi sydäntäsi rinnastasi...No olen siis yrittänyt vältellä.. sen mitä on kohteliasta.. Hmm tosin tuntuu että, hän tekee asiaa mun lähelle nykyisin aina jos joudumme samalle palstalle....Yleensä poistun jos mahdollista.... En vaan kestä enkä jaksa.... olen ihan loppu tähän. Yritän unohtaa .... haen ratkaisua itselleni melko äärimmäisin keinoin... mutta se jeesaa edes vähän... järjestelin asioita myös niin ettei nähdä enää kun max 2 kertaa viikossa... kohta ehkä yhden ja lopulta ei koskaan.. Eli pysähdy ja tee jotain kohta siihen ei ole enään mahdollisuutta. Niin ja teille neuvon antajille tämä on haastava ympäristö ja haastava rooli asetelma.

        mistä se epävarmuus ja turhautuminen tulee. Jos ensisilmäyksellä kokee jotain mahtavaa, niin miksi se muuttuu muutaman kuukauden päästä sellaiseksi, että ei uskalla enää rakastaa, koska toinen haluaa vaan samaa huumaa koko ajan, eikä mitään todellisuutta, siis arkea.


      • ehkä
        19+1 kirjoitti:

        mistä se epävarmuus ja turhautuminen tulee. Jos ensisilmäyksellä kokee jotain mahtavaa, niin miksi se muuttuu muutaman kuukauden päästä sellaiseksi, että ei uskalla enää rakastaa, koska toinen haluaa vaan samaa huumaa koko ajan, eikä mitään todellisuutta, siis arkea.

        jos ei koe saavansa vastakaikua, kai sellainen turhauttaa ja saa epävarmaksi. voi ajatella että parempi unohtaa koko tyyppi ja sen takia vältellä


      • älä sano sanaakaan
        19+1 kirjoitti:

        mistä se epävarmuus ja turhautuminen tulee. Jos ensisilmäyksellä kokee jotain mahtavaa, niin miksi se muuttuu muutaman kuukauden päästä sellaiseksi, että ei uskalla enää rakastaa, koska toinen haluaa vaan samaa huumaa koko ajan, eikä mitään todellisuutta, siis arkea.

        Hmm noh hän on aika vaikeasti lähestyttävä... se turhauttaa.. ja ehkä mä olen hiukka malttamaton myös. Mut katotaan!


    • ........

      Minä olin kovinkin ihastunut yhteen ihanaan poikamaiseen naiseen jonka kanssa oli sähköä ja säpinää.

      Kun näin hänet ensimmäisen kerran niin huomasin vain, että kyllä on ihmisellä harvinaisen kaunis hymy. Se vaan vei heti sydämen, mutta kun myöhemmin huomasin kuinka kaunis hän oikeasti olikaan, niin aloin vältellä häntä. Ei kai liian kauniin kanssa voi seurustella :) Vielä kun sain kuulla enemmän hänen kiinnostuksistaan ja mielestäni pinnallisista harrastuksista, niin siinä vaiheessa huomasin, ettei meistä voisi tulla koskaan mitään. Liian erilaiset.

      Hän varmaan hämmästyi perääntymistäni, mutta järki vaan sanoi ei. Harmittaa, että liian erilaiseen voi ihastua niin syvästi.

      Tuskin tapaan häntä enää koskaan, mutta usein muistelen lämmöllä ja hellyydellä ja toivon hänelle kaikkea hyvää.

      • 33333333333333333333

        Eikö hänkään harrastanut hämähäkinseittientutkintaa? So sad :(Sellasta paskaa kandeekin vältellä! Se on joskus, vitsi ne vaan kutoo ja kutoo, se vaan on tosi ihmeellistä. Oletko kuullu saharan aavikkomuurahaisista?????????

        Musta olisi kiva, että mun ihastus olisi ollut ennemminkin kiinnostunut hienosti rakennetuista kiviaidoista. Ne on niin hienoja..., mutta pidänkin sen omana tietonani, ja vitut välitän siitä esteettisyydestä.

        Itseasiassa, mennään Maskuun! koko porukka!


    • Hopotihophip

      Minulla oli juuri tänäänkin tällainen tilanne päällä eli lähestyminen-torjuminen ihastukseni kanssa. Hän kosketti ja kehui minua, jonka jälkeen vastavuoroisesti tarjosin luontevaa tilaisuutta (joka todella aidosti sopi tilanteeseen) viettää aikaa kahden kesken hetken verran, jonka kuitenkin torjui tekosyyn varjolla, joten jäi jotenkin äärimmäisen ristiriitainen tunnelma. Lisäksi selkeästi hakeutui seuraan useamman kerran päivän kuluessa, mutta lopuksi ei edes tervehtinyt ja suunnilleen vältteli...hohhoijaa!!!

    • mero

      itselläni ihastuksen vältteleminen on jatkunut viimeiset 5 vuotta. En osaa sanoa kumpi osapuoli on se "luikertelija" ja välttelijä. varmaan molemmat. Kävimme samaa koulua ja silloin oli jo jotain säätöä välillämme, koulu kuitenkin loppui ja molemmat jatkoimme elämäämme aivan erillään, mutta pidimme aina yhteyttä toisiimme. Aina kun juttelemme tilanteessa on pientä jännittyneisyyttä ja flirttiä.
      Olemme nämä viimeiset viisi vuotta päätyneet säätämään toistemme kanssa aina jotain olimme seurustelusuhteessa tai emme. Olemme montakertaa yrittäneet olla vain ystäviä, mutta sekään ei ole ikinä onnistunut.
      Yleensä jos yritämme puhua tunteista toinen pakenee tilanteesta. Aina toisella meistä on joku syy miksi ei voida olla yhdessä.
      Monesti olen ajatellut että näin on hyvä koska emme sovi toisillemme, olemme liian eri maailmoista, mutta näin viiden vuoden säätämisen jälkeen olen ruvennut kyseenalaistamaan asiaa ja miettimään onko ne vain tekosyitä ja selittelyjä. Asialle haluaisi jo vihdoinkin jonkun päätöksen

      On se kumma kun ei voi yhdessä olla eikä ilmankaan pärjää. Yksinkertaisuus on oikeasti hyvä juttu. Tällaiset asiat jää painamaan ja vaivaamaan mieltä, En suosittele kenellekkään.

    • matomatala

      Kukaan ei siis oikeastaan osaa sanoa miksi välttelee kun välttelee?
      Mitä pahaa voisi tapahtua ihastuksen kanssa jos lopettais luikertelun?

      • Granaatti

        Voi hyvänen aika! Eihän tuosta tule yhtään mitään,

        a) turhautunut, koska tilanne ei etene ja päättänyt hylätä koko jutun
        b) ehkä ei ollut alunperin kovin kiinnostunut, koitti vain kepillä jäätä, lukuisia muita ihastuksia
        c) ehkä muuttanut mielensä sinun suhteen, huomannut jotain.
        d) tilanne aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, eikä pysty käsittelemään niitä
        e) ehkä niin ihastunut, että sydän hakkaa rinnassa ja menee paniikkiin

        Mitä jos menisit itse juttelemaan? Siirrät vastuun kokonaan toiselle, ei toimi noin.


      • f'*ck

        miksi miettiä miksi joku ei tee jotain, suhteeseen tarvii kaksi, se toinen näyttää että hänestä ei siihen ole. Joten se on sillä selvä. Syyt voi olla mitä tahansa, niillä ei ole mitään väliä vaan sillä että se viestii ei kiitos sittenkään. Jos ei osaa ottaa tätä viestiä vastaan, miettii varmaan paljon turhia asioita muutenkin. Kannttaa päästää itsesnä helpommalla eikä takertua jokaiseen joka vähän on sinne päin eikä osata päästää irti. Täälläkin palstalla on sellainen ihminen joka haikailee vuosia sitten tapaamaasa tyttöä ja muut ei kelpaa. Sekö on sitten ihanaa?

        Antaa niiden olla jotka ei leikkiin ryhdy,


      • öööööööööööööööööööö
        f'*ck kirjoitti:

        miksi miettiä miksi joku ei tee jotain, suhteeseen tarvii kaksi, se toinen näyttää että hänestä ei siihen ole. Joten se on sillä selvä. Syyt voi olla mitä tahansa, niillä ei ole mitään väliä vaan sillä että se viestii ei kiitos sittenkään. Jos ei osaa ottaa tätä viestiä vastaan, miettii varmaan paljon turhia asioita muutenkin. Kannttaa päästää itsesnä helpommalla eikä takertua jokaiseen joka vähän on sinne päin eikä osata päästää irti. Täälläkin palstalla on sellainen ihminen joka haikailee vuosia sitten tapaamaasa tyttöä ja muut ei kelpaa. Sekö on sitten ihanaa?

        Antaa niiden olla jotka ei leikkiin ryhdy,

        mistäs sä sen tiedät>>>>?Mäkin olen täällä, hänen takiaan, mutta en todellakaan ole hänessä!

        Hän meni. Häntä ajattelen, mutta muu maailma on tuolla ulkona! Hän on ns. joku haavekuva tms tunteiden herättäjä. Mikään hänessä ei ole sellaista, että voisin edes ajatella häntä elämääni. Hän vain sai ne tunteet aikaan ja heräämään.

        Olen tavannut monta muuta ihmistä hänen jälkeen -vaikka en voi sanoa olevani valmis suhteeseen, mutta ihmissuhteet ja identiteetti... niihin tarvitaan monta kokemusta että ne vahvistuu :)


    • montreal

      Joskus "torjuminen" voi kuitenkin olla ihan puhdasta ujoutta ja toisen jännäämistä. Ei tarkoita etteikö tämä ihminen olisi tutustumisen arvoinen. Tässä tämä tulkintakysymys on mun mielestä ihan kohdillaan.

      Ehkä se kuitenkin jotain tarkoittaa, että olet tulkinnut tämän käytöksen torjuvaksi. Kai siinä joku ero on, että näyttääkö toinen punaista vai jahkailee oman rohkeutensa kanssa...

      Ei mustakaan ole hyvä haikailla ihmisiä ikuisuuksia. Joskus on kuitenkin ihan paikallaan puhdistaa ilmaa ja lähestyä/kommunikoida avoimemmin...

    • minä vaan

      Kyllä mä myönnän torjuneeni vaikka olen jo aivan rakastunut. Kaikista luikerteluista huolimatta ollaan tultu koko ajan läheisemmiksi enkä todellakaan usko että se tähän jää. Niin suuri sähkö on edelleen välillämme. Tilanne vaan on molemmille uusi, kummallakaan ei ole historiassaan seurustelusuhdetta naisen kanssa. Hyvää tässä on se, että on tutustuttu rauhassa ja puhuttu paljon asioita, tunnemme toisemme siis melkoisen hyvin ja se on mielestäni hyvä pohja vakavammallekin suhteelle. En siis heittäisi kirvestä kaivoon jos toinen ensin torjuu tai johtaa harhaan. Uudet voimakkaina heränneet tunteet ovat usein niin hämmentävä juttu että tulee tehtyä vastoin omaa tahtoa ja hätiköityä. Ei näissä tarvita muuta kuin se pohjaton rakkaus toista kohtaan, hyväksyntä ja anteeksianto. Ja korostan, etten nyt tarkoita tilanteita joissa toinen yrittää toista väkisin. Vaan niitä kauniita tilanteita, joissa kaksi ihmistä vain yksinkertaisesti tuntee kuuluvansa toisilleen. Se kaikki ei aina tapahdu silmänräpäyksessä, mutta kun viimein pääsee toisen lähelle on se varmasti kaiken kuluneen ajan arvoista. Terveisin rakastunut.

    • raastava tilanne

      Löysin tämä aloituksen, koska samaa mietin itsekin.

      Luotan vaistooni, että hän pitää naisista ja meillä olikin jotain molemminpuolisesti. Ongelma on se, että tavataan virallisissa merkeissä ja aina muita ympärillä. Ja joillakin heistä on lievästi homofobioita.

      Ei siinä mitään, jos ei joku tykkää minusta...mut kun välillä tuntuu että minua dissataan sen takia, ettei itse paljastuisi (en itsekään ole kaikille avoin) ja samanakin pvänä herätän kiinnostusta.

      tällaisia tunteita/kiinnostusta ei ole ollut kuin kerran aiemmin. siksi rimpuilen.

      • ihme temppuilua

        Olen ollut tilanteessa, jossa mua on dissattu just sen takia, ettei itse paljastuisi. Se on loukkaavaa, mutta toisten ratkaisut pitää hyväksyä. Pitää kulkea eteenpäin omassa elämässä ja ottaa opiksi. Kaikki ei välttämättä koskaan tule sinuiksi itsensä kanssa.
        Välttely on kanssa erikoinen juttu. Miksi jätetään vastaamatta viesteihin tai ei olla huomaavinaan, kun tullaan vastaan?


      • raastava tilanne
        ihme temppuilua kirjoitti:

        Olen ollut tilanteessa, jossa mua on dissattu just sen takia, ettei itse paljastuisi. Se on loukkaavaa, mutta toisten ratkaisut pitää hyväksyä. Pitää kulkea eteenpäin omassa elämässä ja ottaa opiksi. Kaikki ei välttämättä koskaan tule sinuiksi itsensä kanssa.
        Välttely on kanssa erikoinen juttu. Miksi jätetään vastaamatta viesteihin tai ei olla huomaavinaan, kun tullaan vastaan?

        Tietyissä ympyröissä haluaa pitää omat asiansa ja ole tarvekaan tuoda itseään ilmi, mutta en ainakaan itse pitäisi sellaisia kaveruuden arvoisina, jotka muodostavat mielipiteensä ennakkoluuloihin perustuen.

        Mielellään keskustelisin, mutta en halua ahdistaa...on muutamia kysymysmerkkejä, joihin haluaisin saada vastauksen.


    • graavi läpileikkaus

      Tässä selitystä: Ihastus täyttää ajatukset ja ajatukset alkavat muokkautua toiveiksi. Alkaa kuvitella mielessä tilanteita, joissa ihastus tulee vastaan tietyissä paikoissa, sanoo tai tekee tiettyjä asioita, soittaa, tekstaa..mielikuvitusmaailmassa nämä kaikki ovat merkkejä siitä, että rakkautta on ilmassa ja tarina jatkuu sen mukaisesti.
      Sitten yhtäkkiä asioita tapahtuu irl. Tapahtuu niin kuin on kuvitellut satoja kertoja! Iskee paniikki. Mieli kääntyykin itseään vastaan ja alkaa tylyttää ensin itseä sisäisellä puheella siitä, että taas mua vaan kiusataan, ei tämä ole todellista eikä ainakaan molemminpuolista jne. Pään sisäinen tylytys muuttuu ulkoiseksi toiminnaksi. Torjutaan ja vältellään, koska pelätään torjutuksi ja vältellyksi tulemista. Pelätään sitäkin, että toinen muka näkisi läpi, että tietyt tapahtumat ovat olleet tilauksessa ajatusten tasolla. Aletaan hävetä omia toiveajatuksia ja sen sijaan, että oltais ilahtuneita tapahtumasta, käännytään pois ja ollaan kuin ei oltaiskaan.

      • f*ck

        mielikuvituksessa asiat saavat omaa hyvää jännitystä, positiivista vaikkakin ah niin vaarallista. Se on turvallista kuvitella vaikka mitä, ja jos sitten homma saakin ripauksen todellisuutta kehiin ja syntyykin todellinen uhka että jotain oikeaa voi tapahtua, se pelottaa.


    • LapsellistaTouhua

      Tietämättäsi on varattu ja testailee omaa viehätysvoimaansa. Kun huomaa toisenkin ihastuvan pakenee tilanteesta ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

      • niljakkaita naisia

        Kyllä, ja lisäksi juoruaa naispuolisille tuttavilleen, kuinka se rassu lesbo meni ihastumaan häneen, vaikka hän ei antanut tosiaankaan ymmärtää mitään. Tarinaa höystetään vielä nasevilla tulkinnoilla toisen elämäntilanteista ja etsitään henkeviä selityksiä lesboudelle.


    • hiljaistakidutusta

      Toinen ei ole vapaa ja tietää ihadtukseni. Itse en voi tehdä mitään, kuin pitää tunteeni piilossa. Näin olen "luvannut". Ajoittain hän paljastaa kuitenkin itsensä. Viime kerralla ehkä aidoimmillaan ja taisi pelästyä sitä itsekin. Huolestuttaa miten hän voi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe