PPO Osuuskunta tilanne

Osuuskuntalainen

Olisi ollut mahtava juhlia Osuuskunnan 100 vuotis juhlia näyttävästi tänä vuonna.
Jostain syystä tämä ei sopinut toimitusjohtajalle-hallitukselle-hallintoneuvostolle. Joku ehdotti että onko nyt peiliin katsomisen paikka ? Miettikkää hetki ja sitten joudutte palamaan osuuskunnnan jäsenien eteen jotka oli Teidän valinnut. Tulette kuulemaan päättämättömyydestänne joka päivä 27 000 suusta. Se vain on niin..
Alueella on vastaavia esimerkkejä "tyhmien tekemistä" päätöksistä.

Miltä tuntuu kohdata yli 1 000 aloitteen allekirjoittajaa tj- hallinto-hallintoneuvosto..on se aika häpeällistä olla ollut ihan pihalla : Vai mitä ?

75

1410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääniä PPO:ssa

      Eikö nyt ole selvää että PPO jäsenistä joilla on päätösvalta valtaosa vaatii PPO:n purkamista suunnitellusti ja rahojen jakamista jäsenille joille ne kuuluvat . Tämä on kuin Vieska Energian myynti eli ei voitu kuunnella kansalaisten ääntä vaan seurattiin ajan henkeä ja kaikki pitää myydä ja lystin maksavat kansalaiset. Suomea ajetaan Kreikan ja muiden köyhien EUmaiden malliin . .

    • RaahenSeutu

      Luin lehdistä etteivät seuraavat henkilöt ole tietoisia Osuuskunta PPO:n jäsenien enemmistön kantaa, kertokaa se:

      Lisätietoja hallituksen puheenjohtaja Jarmo Uutela, puh. 044 555 7975 tai hallintoneuvoston puheenjohtaja Jari Kangasvieri, puh. 044 788 5201

    • Rantakatu 20

      Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa..Raahen Seutu 27.1. PPPO:n hallituksen pj Jarmo on jo väsynyt kun alkaa totuus tulemaan julki miten hän ja entinen tj on jäseniä kusettanut ja ilmeisesti hallintoakin..se selviää loppuviikosta.. "tulevaisuus parlamentissa" ovatko lammaslauma vai onko joukkoon saatu yhtään pässinaivoista jolla ne myös toimii vahtikoirista huolimatta.. anteeksi hallintoneuvosto !
      Muutamia todellisia faktoja "uusavuttoman" RS:n toimittajan tekstiin:
      - osuuden arvo on 140 M€/27000= n. 5 000 €
      - sen jakaminen on ilman mitään veroseuraamuksia 500 €/osuus joita useimmilla on siis kolme ( 3 )kpl = 1.500 € joka jaettaisiin nyt
      - sitten ens vuonna saman verran jos "likvidiä" riittää (uuden tj skenaario, että osa on epälikvidiä..miksi ..jos kassassa on rahaa)
      - sitten seuraavana vuonna sama jako.. ja siinä se on..

      Tuo noilla veroseuraamuksilla pelottelu on turhaa..ne maksetaan yhteisestä potista josta niitä ei todennäköisesti menisi jos uutta ns. liiketoimintaa ei hyväksytä eli Sijoitustoimintaa. Se on näin.

      Sano nyt Pekka sinäkin mikä on totta ettei tarvi Ilmon puuttua !

    • Tiepolku

      Olikohan AM ollut lainkaan Osuuskunta PPO:n hallinnon seminaarissa kun ei ole mitään tekstitellyt ? Ennen kertoi jo etukäteen mitä tulevat päättämään kun tekevät kuten olivat tj:n kanssa suunnitelleet..kuten tuo PPO:n myyntikin..ja hyvin meni läpi yhdellä istumalla. On tosin osoittautunut aivan pöhlöksi päätökseksi mutta ne menee hallintoneuvoston piikkiin kaikki, hehän sen hyväksyivät..oisivat kyseenalaistaneet..sanoi hän !

    • Toholammilta

      Nyt on alueen Perussuomalaiset liittyneet Osuuskunta PPO:n purkamisen kannalle jotta saadaan kertyneet varat jaettua jäsenille. Tosi isänmaallista toimintaa jolla on varmasti merkitystä seuraavissa vaaleissa. Hienoa

    • AsiakastiedoteElisa

      Nytpä olisi kiva nähdä PPO:n myyntiä ja sijoitustoimintaa kannattaneiden yrittäjien naamat kun on elisalta tullut ilmoitus..1.3.2014 ovat puhelinliittymähintanne seuraavat :
      - elisa perusliittymä kuukausimaksu 15,96 €/kk (oli 7,00 €) 128 %
      - elisa ISDN 25,55 €/kk ( oli 5,05 €/kk) hinta nousee 406 %
      - samoin puhelumaksut nousee 108 %

      Siinäpä sitä olisi purtavaa ja jos oikein olen ymmärtänyt niin useimmat on sitä mieltä että tulevat irtisanomaan lankapuhelimet ja ottaisivat Osuuskunta PPO:lle kertyneet varat jäsenien käyttöön ilman sijoitusyhtiömallia.

    • Rantakatu 50

      On muuten mielenkiintoista saammeko osuuskuntakokouksessa kaksi kertaa toimineen henkilön edelleen sihteeriksi kun "heinähatut" on paikalla ja jäsenet haluaa kirjauksia pöytäkirjaan.
      Edellisissä kokouksissa on aika paljon jäänyt kirjaamatta esityksiä joita on kannatettu . Miksi.?.oisko ollut ammattitaidottomat puheenjohtajat joita oli hallinto ohjeistanut niin toimimaan,sihteeri kyllä varmasti kuuli kaiken...

      On jotenkin hiljaista "ennen myrskyä"...myrskyn jälkeen on poutasää laulaa Kari Tapio !

    • LisäosuusPPO

      Lisäosuuksien osalta sen verran faktaa että sen asian välimiesoikeuteen vieneet tahot oli hankkineet niitä/per taho useampia satoja..asia selviää..malttakaa..malttakaa ja olivat joko firmoja joilla on lakimiehiä. Nyt on neuvotteluissa ne neljä ( 4 ) tahoa päässeet sopimukseen jossa niille maksetaan se 100 tai 120 € mutta aivan varmasti on maksettu myös jotain muuta..jotta saadaan julkisuuteen että "riitautettu lisäosuusasia on sovittu".
      ( karkea laskelma jos lisäosuuksia oli riitaisilla 400 kpl/yht. niin jos saanto oli 400*120 €= 48 000 500 €/osuus*400 = 200 000 € niin sopu syntyi 248 000 €:lla)..varmaan aika hyvä palkkapäivä neljälle lakimiehelle, tuskin ovat tinkineet tuosta)
      Väärin tässä on se että ne yksittäisten osuuksien omistajat jäävät näin ulkopuolelle ao.sopimisesta..ja eivät osanneet pitää puoliaan edes ns. joukkokanteella..olihan heitä..kaikkiaan 2700..josta etelän upsalan ekonomit veti nyt rahat välistä.. Lukekaapa ajatuksella Osuuskunta PPO:n tiedotteet sivuilta sanamuoto jolla julkistettu. Se on taas "konsultointia" kenenkähän tekemänä ja mihin hintaan?
      Mutta..ahneella on p.skanen loppu sanoi Siirakki.

    • Rantakatu 50

      ..tj-kalevassa..omaisuus kaksinkertaistuu 10 vuodessa= osuusmaksu 120 € on hänen mukaansa 240 €..eikä suinkaan koko 140 M€ ole silloin 280 M€. Kasvua hänen mielestään hänen PPO sijoituksia hoitamalla tullut korkoa 8 % = 120 €= 129,60 €..jne Mutta mielenkiintoista lausumissa on että jos osuuskunta puretaan niin jäävän henkilökunnan palkkakulut olisi rasite jäsenille.
      Sanamuoto jo edellisen tj:n aikana kuului ja koskee myös uutta tj:tä.. irtisanomme Teidät luottamuspulan sekä taloudellisten ja tuotannollisten syiden vuoksi..aikaa 10 min kerätä kamppeet.. Good Bye..
      Se vain on näin..

    • 12+2

      Vohon Anne voi aivan hyvin hoitaa oikealla kädellään tuon alas ajettavan osuuskunnan.

    • Osuuskuntalaki

      Osuuskunta on henkilöiden vapaaehtoisesti muodostama hanke, jonka tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita ja tavoitteita yhteisesti omistetun ja demokraattisesti hallinnoidun yrityksen avulla.

      Miten tämä nyt sopii ja toimii nyt Osuuskunta PPO:ssa ?
      Minusta jäsenenä on kaikki osuustoiminnan periaatteet heitetty romukoppaan ja demokratia on hallinnoinnissa muuttunut diktatuuriksi. Onneksi näihin voimme me jäsenet vaikuttaa pienen piirin yrityksistä asettaa nämä faktat kyseenalaisiksi kaikilla hämäävillä tiedotteilla ja lakimiesten painostuksilla.

    • JHT Kalajoki

      Toivotaan että osa jäsenistä katsoo Fin-Can jääkiekko-ottelua..n 5 Miljonaan kansa ottelee tasapäin n 35 Miljoonan jäsenen kansakuntaa vastaan. Sama tilanne on kun hallitus-tj ja vanha tj yrittää lakimies yms. ylivoimalla yrittää kammettaa 27000 jäsenen osuuskuntaa epämääräiseen sijoituspuljuun..taistoon kun käymme niin maalit ratkaisee.. Hyvä Jussi Jokinen Kalajoki meidän mies

    • Osuuskuntalaki

      Osuuskunta PPO -konsernin emoyhtiö on Osuuskunta PPO,
      jonka tytäryhtiöitä ovat Cuuma Communications Oy ja PPO Sijoitus Oy. PPO Sijoitus Oy:n tytäryhtiöitä ovat PPO Kiinteistöt Oy, Pohjanmaan Verkkopalvelut - PVP Oy ja Riofori Oy. Osuuskunta PPO -konsernin osakkuusyhtiöitä ovat Datame Oy ja JPC-Studiot Oy.

      Siis päätoimialan mukainen sääntö on voimassa.
      Ei ole Osuuskunta PPO muuttunut sijoitusyhtiöksi !

    • JHT Kalajoki

      Toivotaan että osa jäsenistä katsoo Fin-Usa jääkiekko-ottelua..n 5 Miljonaan kansa ottelee tasapäin n 220 Miljoonan jäsenen kansakuntaa vastaan. Sama tilanne on kun hallitus-tj ja vanha tj yrittää lakimies yms. ylivoimalla yrittää kammettaa 27000 jäsenen osuuskuntaa epämääräiseen sijoituspuljuun..taistoon kun käymme niin maalit ratkaisee.. Hyvä Jussi Jokinen Kalajoki meidän mies ..mutta tee se maali nyt on tilanne 2-0.. Onko Kalajoella yhtään Osuuskunta PPO:n miestaä..jäsentä joka ottaa säännöt huomioon:

    • Eriarvoisuuspois

      Jäsenien esittämiä asioita ei käsitellä, puuhastellaan vain hallituksen ja "konsultin" ( ent tj ) esityksiä joissa tavoitteena on edelleen saada kertyneet varat "upsalan ekonomien" ja "lakimiesten", asianajajien hoidettavaksi. Yrittäjiä ei kiinnosta asiat vaikka hinnat on nousseet ja nousee 1.3.2014 lisää..sitä on turha sitten valittaa "kun en minä ymmärrä..ymmärtänyt "..Kannattaa miettiä kenen joukoissa seisot.
      Jaettavaa on 150 M€..joka voidaan hoitaa tehdyn aloitteen pohjalta hallitusti ilman henkilökohtaisia veroseuraamuksia. Jos firmalle tulee veroja se on sen ajan murhe..se on kaikilta pois ! Ei verottajakaan vie kaikkea...

    • ArviLint

      Löytyi tällaiset perusteet Erityistarkastukselle:

      AVI määrää erityisen tarkastuksen, jos se katsoo tarkastukselle olevan painavia syitä. Painavia syitä erityisen tarkastuksen toimittamiselle ovat yleensä epäilyt yhteisön varojen väärinkäytöstä taikka yhteisön johdon tai joidenkin osakkeenomistajien tai jäsenten saamasta taloudellisesta hyödystä toisten osakkeenomistajien tai jäsenten kustannuksella. Epäiltyjen väärinkäytösten tulee olla sellaisia, joihin erityinen tarkastus voisi tuoda jotain lisäselvitystä esimerkiksi mahdollisen vahingonkorvauskanteen nostamista varten.

      Kysymys kuuluu:
      Miksi hallinto yrittää epätoivoisesti evätä tarkastuksen ?
      Mitä väärinkäytöksiä tarkastus tuo esille ?
      Millaisia hyötyjä jotkut toiset ovat saaneet toisten jäsenten kustannuksella ?

      Jos yksikin ylläolevista on tapahtunut niin siihen antaa viimeiset rivit vastauksen..ja jäsenillä on oikeusturva näissä asioissa !

    • Occopuco

      ..minäkin olen nauranut näille "ministerien " tukemille kuituosuuskunnille..esim utajärvi..kyllä valtion varoilla saadaan kaapelia maahan mutta kun siihen halutaan valot..ja yhteys ulkomaailmaan niin sitten hymy hyytyy..varsinkin kun sen pitäis pelata jatkuvasti, kyllä ottaa pattiin täällä ppo:n alueellakin kun korjaus kestää päiväkausia, saa nähdä miten ne kyllösen ja tassin lehmät valvotaan silloin..stadista asti ( saatikka ihmispalvelut mm turvapuhelimet )?..ihminen saa olla laiska ja tyhmä- viisas ja laiska-viisas ja ahkera mutta jos on kuten uutela pauli ja kumppanit..tyhmiä ja ahkeria niin näin siinä käy !

    • Emeritius pro

      Tulleen kirjelmän perusteella siis jaettavaa on 136 M€ eli 27000 jäsenelle siitä riittää 5000 €.
      Nyt lupaillaan 1500 e mutta "rouvan helmoihin" jäisi 96 M€ jota ei haluta jakaa niille kenen rahoja ne on ? Miksi ei ? Nuo luvatut korkoprosentit on ihan huuhaata ja lisäksi edelleen pelotellaan noilla veroseuraamuksilla.. Ei se kuulkaa maailma ja yhteiskunta niin pyöri , että osuuskunnan kallis organisaatio elelee rouviksi jäsenien rahoilla , kyllä jäsenillekkin pitää oma osuutensa antaa.
      Tulkaa seuraavaan osuuskuntakokoukseen ja äänestetään fyrkat itselle eikä polteta nykymalliin etelän kurjuuteen konsulteille ja kalliille lakimiehille !

    • Orwell

      Olipa melko hurja juttu sen firman tekemisistä helsingistä joka tekee sen osuuskunta ppo:n jäsenkyselyn. Nehän tulokset siitä voi olla minkälaisia vaan kuten stadissakin on tapahtunut, ei niihin voi luottaa yhtään vaikka kyllähän me tiedämme mitä se antaa todellisesti tulokseksi verrattuna siihen mitä meille jäsenille sitten julkituodaan hallituksen taholta..

    • Kotiläksy tehty

      Kun lukee tarkasti osuuskunta ppo.lta tulleen kirjeen niin jälleen paljastuu miten tj ja hallitus yrittää jäseniä jujuttaa.
      Kirjeessä luvataan 8 % tuotto jäsenien sijoituksille. Se on hallinnon mielestä vain se osuusmaksu 120 € jolle siis luvataan 9,60 € korko/v. Jaettaisiin 270 000 €/v tuon lupauksen mukaan.
      Sisään jäisi rahaa siitä 94 M€:sta 93,73 M€:oa..pelattavaksi sijoituksilla. Siinähän ei olevan organisaation yli 0,5 M€:n aiheuttamat kulutkaan tunnu missään.
      Ei se ole ihme kun tj ja muut mukaanpäässeet yrittävät ajaa noin voimakkaasti tuota sijoitusharhaa.
      No osuuskunta on laittomassa tilassa ja tj hallitus tekee kaikki päätökset omaan piikkiinsä.
      Valta on edelleen jäsenillä jota kannattaa käyttää.

    • Tiedotusfaktaa

      Osuuskunta PPO:ssa suoritetaan erityistarkastus

      Aluehallintovirasto on 27.3.2014 tekemässään päätöksessä määrännyt erityistarkastuksen koskien Osuuskunta PPO:n hallintoa ja kirjanpitoa siltä osin kuin kyse on Datame Oy:n osakeomistuksen hankkimisesta. Muilta osin Aluehallintovirasto on hylännyt hakemuksen. Tältä osin AVI:n esitystä tulee tutkimaan Eduskunnan oikeusasiamies.

      Osuuskunnan kokouksessa 24.10.2013 mitattiin kannatusta jäsenten tekemälle esitykselle, joka koski erityistarkastuksen järjestämistä osuuskunnassa. Esitystä kannatti yli 52 % kokouksessa edustetuista jäsenistä,joten jäsenillä oli oikeus hakea Aluehallintovirastolta erityistarkastuksen järjestämistä. Hakemus tehtiin 11- 2013. Osuuskunta jätti asiasta viikottain useita vastineita Aluehallintovirastolle, sillä hakemuksessa hallitus ei hyväksynyt kokouksessa vaadittuja ja kannatettuja esityksiä. Tarkastuksen laajuuden hallitus epäsi osuuskuntakokouksessa esitetyistä ja kirjatuista puheenvuoroista huolimatta.

      Osuuskunnan hallitus pitää nyt 6 kk jälkikäteen erityistarkastuksen järjestämistä myönteisenä asiana. Tarkastuksen kautta saa jäsenet selvyyden Datame-omistukseen ja onko hallinto ylittänyt toimivaltansa aiheuttaen merkittäviä tappioita 12,7 M€ ja muita rasitteita osuuskunnalle Tehtävään on nimetty asianajaja Harri Ojala.

      Osuuskunta on omistanut 35,2 % langattomaan tekniikkaan keskittyvästä Datamesta Oy:sta sekä lisäksi Telekarelian ja Kymen Puhelimen kautta lähes vastaavan lisäosan. Loppuosan osakkeista ovat omistaneet 10 muuta paikallispuhelinyhtiötä. Omistajat ovat hakeneet Datamen konkurssiin marraskuussa 2013 vaikka sen piti olla ylösajovaiheessa kuten 31.5.2013 kokouksessa jäsenille esitetttiin hallituksen ja tj:n toimesta.

    • ArviLint

      Se erityistarkastus sitten tuli, nyt saa jäsenet tietää mitä on kulissien takana esitetty ja päätetty. Seuraavassa osuuskuntakokouksessa kuullaan. Ihmettelen hallintoihmisten kannanottoja tarkastusta vastaan, mitähän heillä on pelättävää, tiesivätkökään mitä ovat päättäneet ja nyt se on v.2012 jälkeen alkanut valjeta ? Varmaan ovat nyt jo kriittisempiä esityksille ja eivät hyväksy niin helposti kauniita visioita..niihin tarvitaan faktaa. Harmittaa kuitenkin kun menee niin suuret kulut omaisuusmassasta kalliisiin hoitokuluihin organisaation osalta. Eihän muuallakaan ole joka sijoitussalkulle omaa toimitus-talousjohtajaa ja sihteeriä ..ei ne ilmaiseksi ns. töitä tee !

    • KansallinenK

      Se alkaa näkymään jo tämä osuuskunnan tilanne valtakunnan politiikassakin. Katainen ilmoitti että eroaa puolueen puheenjohtajuudesta ja pääministeriyidestä? Ei sitä nyt ois kannattanut yhden täällä valitun ehdokkaan takia säikähtää .

    • maan kaivaja

      Taas oli kalevassa annettu harhaanjohtavaa tietoa sijoitusosuuskunnan piikkiin. Osuuskunta PPO ei ole sijoitusosuuskunta. PPO Osuuskunta omistaa PPO Sijoitus Oy:n...siis omistaa ja on omistanut sen yli 1 V ja siitä suomalaisesta yhtiöstä yli 10 % , omistusosuus 100 %. Sen myynti on tästä syystä verovapaata myyntituloa.
      Heti myyntiin..siellä on 21 M€ Osuuskunta PPO:n rahoja muutettaviksi likvidiksi ja jaettavaksi jäsenille. Muuten ne on kohta..jonkun p.ersiessä mihin kaikki suunnitelmat on näköjään tähdätty aikaisempien tekemisien perusteella.

    • AudiA3käyt

      Kun tuuli käy, ei häntä ole enää hallituksessa..äänin 10-14 sai lähteä kesken kaiken..yllätettiin kesken puoluehuuman !

      Joko siellä on mietitty uusia hallintojäseniä osuuskuntaan. Jos jäsenyrityksen edustaja ei itse lähde niin antakaa valtakirja jollekkin, niille löytyy alueen ihmisiä käyttämään ettei tarvi ylivieskan malliin raahata serbijalkapalloilijoita äänestämään hallituksen puolesta, niillä oli demari kaupungin valtuutettu hallintoneuvoston jäsen viimeksi neuvomassa rukseja jäsenien esityksiä vastaan..

    • Kokous 23.5.2014

      Ystävä Nivalasta soitti ja kun poristiin niin yllättyi kun kerroin että Osuuskunta PPO.n kokous on 23.5.2014 Raahessa. Siellä ei ole ollut missään paikallislehdissä kokouskutsua. Mikähän on tilanne monilla muilla paikkakunnilla jos eivät ole tilanneet sattumalta sellaisia lehtiä joissa kutsu on julkaistu. Nyt on alkanut tosi säästökuuri näissä merkeissä jäsenien kannalta vaikka toisaalla oli jo miljoonia tuhlattu oulun suntaan ja ties mihin ? Todellista osuuskuntahenkeä johdon kannalta..auvoista avoimuutta.Höpö höpö

    • Lehdestä luettua

      Luin tänään uutta Nivala-lehteä. Siellä oli kolme juttua Osuuskunta PPO:sta:
      1. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin, että PPO:n hallintoneuvosto oli antanut potkut Pauli Korpi-Tassille PPO:n hallituksesta.

      2. Toisessa jutussa kerrottiin, että PPO:ssa on käynnistetty erityinen tarkastus, jossa tutkitaan PPO:n Datame vastuita ja niiden siirtoa PPO:n jäsenten maksettavaksi. Jäsenille koituvia vastuita on luvassa noin 12,6 miljoonaa euroa.

      3. Kolmas juttu kertoi, että PPO:n hallitus on aloittanut PPO:n omistajien erottamisen, mikäli nämä ovat antaneet haastatteluja lehtiin PPO:n tilanteesta tai kirjoittaneet lehtiin mielipidekirjoituksia PPO:sta. Jutussa kerrottiin toki myös, että Suomessa mielipiteen vapaus on turvattu lailla, mutta se ei ilmeisesti kosketa PPO:ta.

      Ei voi muuta todeta, kuin että melkoiseen kuseen ovat PPO:n saaneet.

      Jutuissa todettiin myös, että PPO:n hallitus vie seuraavankin osuuskuntakokouksen Raaheen vastoin jäsenten tahtoa. 900 jäsentä oli esittänyt kokouspaikaksi Ylivieskaa.

    • Oikeus voittaa

      Nyt pitää jäsenien vaatia osuuskuntakokouksen esityslistaa itselleen. Osuuskuntalaki luku 5 pykälä 23 antaa siihen oikeuden.
      Tällöin näemme mitä hallitus esittää ja mitkä jäsenien tekemät esitykset on plokattu pois !

      Oli hyvä kirjoitus Keskipohjanmaasta tänään 18.4 ao asiasta.

    • Kansannainen

      Kai ne kalajokisetkin äänestää ppo:n myynyttä eduskuntaan, on se niin hieno asia päästä monopolitalosta irti ja pörssiyhtiön palvelujen käyttäjäksi..tosin kolminkertaisilla hinnoilla ja muutaman päivän viiveillä häiriötilanteissa.. kyllä elisa ja pali hoitaa !

    • Toholammilta

      Lisää aineksia PPO-soppaan Keskipohjanmaa-lehti 30.4:
      Koska nimeni esiintyy 23.5 pidettävän osuuskuntakokouksen kokouskutsun asiakirjoissa, haluan ensimmäisenä allekirjoittajana tuoda esille mitä olemme 936 muun jäsenen kanssa esittäneet.
      Ensiksikin on todettava, että PPO:n ympärille on syntynyt tilanne, jossa hallinnon ja jäsenistön näkemykset ovat pahasti ristissä. Sitä osoittaa sekin, että hallitus ei ole ottanut esityslistassa huomioon yhtään tulevaan osuuskuntakokoukseen liittyvää ehdotustamme. Jo ensimmäinen vaatimus, että kokous pitäisi pitää Osuuskunnan kotipaikkakunnalla Ylivieskassa ja lauantaipäivänä, jotta työssäkäyvät jäsenet voisivat osallistua kokoukseen on sivuutettu keinotekoisin perustein. Esitimme sääntömuustosta kolmeen pykälään jotka koskisivat 10.pykälän ylijäämän käyttöä, 12.pykälää että jäsen voisi käyttää oman äänivaltansa lisäksi yhden luonnollisen henkilön tai yhden jäsenyhteisön tai säätiön äänivaltaa sekä 16.pykälää, että osuuskuntakokous valitsisi nimitysvaliokunnan enemmistön eikä hallintoneuvosto kuten nyt.
      Hallitus lähetti minulle vastauskirjeen, jossa ilmoitettiin että "hallituksen valmistelelma sääntömuutos on kokouksen esityslistalla ja poikkeaa tekemistänne esityksistä". Se poikkeaa todella paljon.
      Oleellisin epäkohta on mielestäni se ettei hallitus ole ottanut lainkaan kokouksen esityslistalle esityksemme aloitetta 4, joka kuuluu " Osuuskunta PPO:n hallitus velvoitetaan laatimaan 1 3 vuoden suunnitelma osuuskunnan vapaaehtoiseen purkamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Tämän vuoksi varoja ei tule sijoittaa pitkäaikaisiin eikä riskipitoisiin kohteisiin. Osuusmaksun korkona tulee jakaa vuonna 2014 hallituksen lupauksen mukaisesti 500 € ja seuraavina vuosian vähintään 300 €/osuus.PPO Sijoitus Oy:n kaikki voittovarat tulee vuosittain siirtää Osuuskunta PPO:lle. Suunnitelmassa ei tule vaarantaa osittaisjakautumisessa saatua verovapautta. Osuuskunnan purkuun tähtäävä suunnitelma toimenpiteineen tulee vuosittain esittää osuuskunnan kokoukselle. Hallintoneuvoston velvollisuus jäsenten edustajana on valvoa, että hallitus tuo nämä aloitteet osuuskunnan kokouksen käsiteltäviksi. Ristiriidassa olevat hallituksen toimet ja jäsenistön tahto, eivät lupaa kovin hyvää tulevasta kokouksesta. Heikki Häyrysen tavoin (Kp 18.4) kehoitan jäsenistöä lähtemään runsain joukoin valvomaan etujaan Raaheen. Ainakin Toholammilta lähtee yhteinen linja-auto.
      Erkki Kujala Toholampi

    • Jos haluaa niin

      Kokoukseen pääsee l-autolla Kalajoelta. Tulee Ylivieskan suunnasta joten ei muuta kuin kyytiin ja hakemaan Raahesta rahat pois. Seuratkaa ilmoittelua

    • Jos kiinnostaa

      Sieltä ois osuuskuntakokouksesta saatavissa Kalajoellekkin käypäsiä..3263*5000 € = 16 245 647 €.. Sillä vois vaikka lomamökkejä rakentaa tai pystyttää tuulivoimaloita.

      Mutta se vaatii aktiivisuutta ja osallistumista kokoukseen jossa asiat päätetään.
      Kesäkuun loppuun mennessä olisi tileillä 3263*1500=4 894 500€

      ..jos haluamme tai muutoin niitä sijoitellaan mihin milloinkin kovalla palkalla olevien toimihenkilöiden ja konsulttien ja asianajajien nauttiessa meiltä jäseniltä kerättyä 100 vuotista hedelmää

    • Taas oli

      hyvä ja selkeä kirjoitus Keskipohjanmaassa miten pitäisi hoitaa Osuuskunta PPO:n osalta asiat jäsenien kannalta parhain päin. Tähän ei ole näköjään hallinto-johto pyrkinytkään vaan tavoitteena on ollut kaapata koko omaisuus itselle hoidettavaksi. Siinä ei ole meitä jäseniä ajateltu pätkän vertaa. Nyt on kuitenkin mahdollisuus kääntää laivan kurssi satamaan, pois karikon suunnasta mutta käännös ei saa olla liian jyrkkä jottei laiva kaadu kolmannen perähenkilön ollessa ruorissa kuten kävi ulkomailla ! 936 jäsenen tekemässä esityksessä on kaikki selvitetty hyvin.

    • Jäsen faktaa

      Hallinnosta ei enää kukaan uskalla kirjoitella nimellä vastineita jäsenien esittämiin faktoihin kun tietävät olevansa ja olleensa väärässä ja tehneet suuren mokan jota yritetään nyt peitellä. No yksi jäsenfakta lisää:
      Kun suomalainen yhteisö ( Osuuskunta PPO) on omistanut suomalaisesta yrityksestä ( PPO Yhtiöt Oy/PPO Sijoitus Oy jne) yli 10 % ( omistusosuudet olleet 100 % ) yli vuoden ( >10 v) niin on niiden myyntivoitto verovapaata ! Eli mm. Elisa-kaupasta saatu voitto on verovapaata. Paljonko se voitto on kun se ja muu omaisuustase jaetaan jäsenien ( todellisten omistajien) määrällä. No se on 5000 € laskelman helpottamisesksi (kai tarkalleen 4.987 €). Kun osuuskunta puretaan ja omapääoma jaetaan jäsenille niin ao. summasta vähennetään hankintahinta ( kuuluu koti-irtaimistoon) joka on ollut keskimäärin 1000 € kaikkien asennus-perus-jäsenosuusmaksujen kanssa. Ja siitä voidaan vähentää 70 % ikä ja kulumenona. Eli 5000-1000= 4000 josta
      70 % = 2 800 jolloin verotusarvoksi jää 4000-2800 = 1 200 €.
      Irtaimiston verovapaa raja on 5 000 € joten ei menisi veroa.

      Raja on vielä selkeämpi kun v. 2013 osalta maksetaan se 500 €/osuus ( keskimäärin 3 osuutta/jäsen) jolloin saanto on 1 500 /jäsen. 5000-1500= 3 500, 3 500-1 000 = 2 500 josta 70 %=
      1 750 ja 2 500-1750 = 750 €.... ei veroa.
      Tätä ei hallinto halua tuoda julki vaan esittää rahojen sijoittamista kuitenkaan kertomatta että ostoista menee varainsiirtovero, myynneistä menee pääomavero samoinkuin jos jotain jaettavaa olisi tulossa niin se kuuluu pääomaverotuksen piikkiin. Myös kaikista ostoista-myynneistä pitää maksaa välityspalkkiot jne.. Eli kaikki mahdollinen hyöty menee välikäsille ja jäsenien omaisuus haihtuu niihin niin paljon mainostettuihin pilvipalveluihin. Tämä on faktaa jonka vain jäsenet voi hoitaa osuuskuntakokouksessa oikealle raiteelle..eikä suunniteltuihin radan alitustunneleihin.

    • Palenpilvipalvelut

      Olipa Tv 1:ssä avartava ohjelma juuri siitä aiheesta johon osuuskuntakin oli joutumassa. Eli käsiin olisi jäänyt vain tyhjä "konkurssiin" valmis "yhtiö, eli kaikki varat olisi Osuuskunta PPO:sta puhallettu ..sijoitusyhtiöön..pörssiin ja kaikki olisi ollut näiden lakilakeijoiden isolla palkalla hoitamaa sumutusta. Onneksi Nivalan miehet otti heti kantaa konkurssi PPO Yhtiön myyntiin niin voidaan vielä saada omamme pois. Se ei vaadi kuin jäsenten päätöksiä.

    • Rahat jakoon

      Ensimmäinen vuosi sijoitustoimintaa takana. Tulos lähes 7 miljoonaa euroa tappiollinen. Tulosta paransi Elisalle myydyn PPO-Yhtiöt Oy:n yli 2 miljoonan voitto tammi-huhtikuulta. Ilman sitä sijoitustoiminta olisi tehnyt 9 miljoonan tappion.

    • Ilmankos

      On kiinnostanut olla mukana..ja halu on kova että saisi jatkaa :

      Hallintoneuvoston puheenjohtajien ja jäsenten palkkiot sekä
      matka-ja ansiomenetyskorvausten perusteet
      Tämän hetken palkkiot :
      Puheenjohtaja kuukausipalkkio 250 e/kk kokouspalkkio 250 € /kokous
      Varapuheenjohtaja kuukausipalkkio 125 €/kk kokouspalkkio 250 euroa /kokous
      Lisäksi heille maksetaan erillinen kokouspalkkio heidän osallistuessaan Osuuskunta PPO:n ja PPO Sijoitus Oy:n hallitusten kokouksiin.
      Hallintoneuvoston jäsenet kokouspalkkio 250 €/kokous.
      Matkakulut on maksettu verottajan hyväksymän matkustuskorvausten suuruisena ja ansionmenetys on todis-
      tettava ja korvataan laskua vastaan.

      Sitähän saa "verottomana" n. 5000 €/v...tekemättä mitään !

    • Totuus alkaa nyt

      Elisa Oyj:n osavuosikatsauksen satoa. Näin sitä tehdään "konkurssifirman" ostolla tulosta !!

      Liikevaihto kasvoi 6 prosenttia pääasiassa PPO:n hankinnan sekä matkaviestintä - ja verkkopalveluiden ansiosta.
      Kiinteän verkon käytön ja laitemyynnin väheneminen pienensi
      liikevaihtoa.
      Käyttökate kasvoi 21 prosenttia pääasiassa PPO:n hankinnan ja tuottavuusparannusten takia

      Sehän oli selvää aikaisemminkin ettei pörssiyhtiö osta tuottamattomia kilpailijoita huvikseen vaan...tietää mistä saadaan tuottoa...tiedoksi ns. asiantuntijakaupantekijöille !..ala-arvoista ja epäammattimaista hallitustapaa noudatettu !!!

    • Läsnäolevat päättää

      Te kaikki lienette jo ajat sitten huomanneet syyn siihen miksi PPO kokoontuu Raahessa.
      Itse huomasin sen vasta äsken. Raahessa kun on eniten PPO:n jäseniä ja Raahessa kukaan ei uskalla kritisoida Uutelaa.
      Raahe on Uutelan otteessa paikallisia ja lähialueiden lehdistöä myöten.

      Mutta ei se saa mukaansa latin latia kun taas "pöntössä" menee puurot ja vellit sekaisin.

    • RouvaPellervo

      Osuuskuntakokous osoitti hallinnolle kaapin paikan 23.5 kokouksessa. Kaikki jäsenien tekemät esitykset hyväksyttiin selvillä ääntenenemmistöillä. Hallitus veti jo loppuvaiheessa esityksiään pois jonka hyväksyi myös jäsenkunta esim sääntömuutosesityksen osalta. Jäsenistö velvoitti hallinnon tekemään seuraavaan kokoukseen suunnitelman Osuuskunta PPO:n purkamisesta jäsenistön kannalta parhalla tavalla josta oli tehty jäsenesitys jo 24.1.2014 jota hallitus ei kunnioittanut eikä ollut ottanut kokouksen esityslistalle, vaikuttaa että tässä asiassa on tapahtunut jopa rikokseen viittaava menettely. Erittäin moitittavaa hallituksen toimintaa eikä se täytä millään muullakaan muotoa "hyvän hallitustavan" tunnusmerkkejä.

    • EiRouvaPellervo

      Uskon että myös Kalajoen edustajat ymmärtää jäsenien viestin ja ottavat jatkossa "läsnäollessaan" myönteisen kannan osuuskunnan alasajoon. Liiketoiminta on myyty,lain mukaan omaisuus on jaettava jäsenille. Avi-erityistarkastus kertoo kuka vastaa..

    • Bwt Magic

      Olipa Kalevassa hallintoneuvoston jäsen kirjoittanut asiaa ja tehnyt hyvän esityksen miten asia pitäisi hoitaa jäsenien tahdon mukaan kuntoon.

    • Luottamusta ei ole

      Raahen lehdessä kirjoitetaan, että linja-autolla tullaan osuuskunnan kokoukseen.
      Hallitushan tässä on tuonut oikein Ylivieskasta asti oikein jalkapallojoukkueen osuuskunnan kokoukseen äänestämään hallituksen esitysten puolesta.
      Ulkomaalaisia, jotka eivät taatusti ole osuuskunnan jäseniä.
      Ja äänestystä valvoi hallituksen edustaja, että äänestivät varmasti oikein.

      Muistin virkistämiseksi tässä on lisää näitä hallituksen tekemisiä:

      -osuuskuntalain vastaisesti hallitus vie osuuskuntakokouksen jatkuvasti Raaheen
      -osuuskuntalain vastaisesti hallitus ei ota jäsenten lukuisia aloitteita osuuskuntakokouksen käsittelyyn
      -hallitus keksii ontuvia selityksiä aloitteiden poisjättämiselle
      -"jatkokokous", kokouskutsussa luki jotakin aivan muuta
      -valtakirjakikkailu
      -jäseniä opastettiin väärin valtakirjan toimittamisessa
      -hallitus hommasi osuuskuntakokoukseen jalkapallojoukkueen äänestämään hallituksen esityksen puolesta

      -toukokuun 2013 kokoukseen kirjallisenkutsun sai yrittäjäjäsenet
      -yksityiset henkilöt saivat lukea kutsun lehdestä - lain mukaan kutsu olisi pitänyt lähettää kirjeitse kaikille
      -hallitus lähetti sijoitusilosanoman yrittäjäjäsenille
      -vieläkö hallitus tutkii jäsenten osuuskuntakokouksen äänestyskäyttäytymiset ja soittelee "väärin äänestäneille"? Onko hallitus unohtanut, että tällaistakin on tapahtunut?

      -hallitus sijoitti kymmeniä miljoonia euroja Datameen, jonka tj PKT toukokuun 2013 osk-kokouksessa totesi olevan ylösajovaiheessa. Rahaa tarvittiin lisää. 3kk kuluttua yhtiö haettiin yrityssaneeraukseen, siitä 3kk konkurssiin
      -hallitus myi PPO:n kysymättä asiaa osuuskunnan omistajilta. Nokia myytiin omistajien luvalla
      -hallitus saattoi osuuskunnan laittomaan tilaan. Jäsenyys edellyttää osk:n tai sen tytäryhtiö palveluita. Niitä ei nyt ole.

      -lokakuun osk-kokouksen asialista oli oikea hallitusvehkeilyn näyte: työjärjestyskohta puuttui...
      -erityistilintarkastuksesta hallitus antoi etukäteen ymmärtää, että jos kokous katsoo tarkastuksen olevan paikallaan, hallituksella ei ole syytä vastustaa sitä
      -kun osk-kokous päätti hakea tarkastusta, hallitus alkoi kahden lakimiehen voimin vastustamaan tarkastusta
      -erityistilintarkastus on meneillään ja avi tutkii osuuskunnan toimia
      -hallitus on hävittänyt alueelta reippaasti yli 100 työpaikkaa
      -hallitus vie osuuskuntaa väkisin sijoitustoimintaan osuuskunnan jäsenten tahdon vastaisesti. Ja juuri sijoitustoiminta on halllituksen heikoin lenkki!!

      -2014 tammikuussa 1000 jäsentä teki aloitteen osk:n hallitusta alasajosta. Halllitus totesi, ettei joka vuosi pureta. Hallituksen pj. totesi lehdissä, että huuhaata tällaiset keräyslistat ja vastavalittu tj. haukkui osuuskunnan jäsenet maankaivajiksi. Aloitetta ei otettu osk-kokouksen asialistalle, jälleen vastoin lakia.
      -hallitus uhkaa kokousväkeä verottajalla ja veroilla
      -veropäätöksiä ei pyynnöstäkään näytetä. Miksei? Eikö veropäätöksessä olekaan sitä, mitä jäsenille kerrotaan?
      -asiantuntija- ja juristilauma maksetaan kokouspaikalle uhkailemaan veroilla
      -hallituksen lakimiespj:llä on osuuskuntakokouksessa kallis asianajaja avustajanaan
      -hallitus käyttää jatkuvasti osuuskunnan rahoja suuren tuomariarmeijan palkkioihin
      -hallitus uhkaa erottaa kriittisesti hallituksen toimiin suhtautuvia jäseniä osuuskunnasta
      -jäsenet saavat postissa lakimieheltä erokirjeitä
      -erouhan alla olevia jäseniä kutsutaan kuulemistilaisuuksiin
      -toukokuun 2014 osk-kokouksessa hallinnon linjaa edustava taho haukkui osuuskunnan jäsenet pystyy, kun osallistuvat runsain joukoin osuuskunnan kokoukseen
      -samassa kokouksessa hallinnon linjaa edustavat tahot yrittivät monin tavoin pelotella sekä kokousväkeä ja puheenjohtajaa jopa oikeustoimilla, ellei kokous suju heidän esittämällään tavalla

      Näitä riittää.
      LUOTTAMUSTA EI KERTAKAIKKIAAN OLE!

    • Vasta eturessu tyhjä

      Huomenna napsahtaa jokaisen PPO:n jäsenen tilille 500€ kutakin jäsenen omistamaa PPO:n osuutta kohti. Tyypillisesti PPO:n jäsenellä on kolme-neljä osuutta, joten keskimäärin meille maksetaan 1500-2000€. Suurkiitos tästä PPO:n valveutuneelle jäsenistölle. Ilman aktiivista toimintaa tämä tili olisi jäänyt meiltä saamatta.

      Nyt tulee muistaa, ettei pajatsosta ole tyhjennetty kuin kolmannes. Vielä jää jäljelle yli 90 miljoonaa euroa, eli reilusti yli 1000€ osuutta kohti. Ensi kevään osuuskuntakokoukseen on tulossa esitys myös loppujen varojen jakamisesta jäsenistölle.

      Tehkäämme porukalla työtä sen eteen, että myös loppuosuus jaetaan jäsenistölle eikä jätetä sitä pelureiden käsiin. PPO:n pääliiketoiminta on myyty PPO:n hallinnon päätöksillä. Ilman jäsenistön lupaa. Samalla on tullut aika purkaa PPO.

    • Korotjakoon

      Kiva nähdä ja kuullä tyytyväisiä osuuskunnan jäseniä kun ovat saaneet nyt osuusmaksun korkoa tilille mukavan summan. Kaikki on lisäksi olleet sitä mieltä että loputkin omaisuus jakoon eikä mihinkää sijoitushömppään. Toivotaan että "vanhoilla miehillä" riittää sinniä taistella meidän jäsenien puolesta, toki menen kokoukseen äänestämään, mutta epäilempä että siellä koko ajan joutomaa ja suutari sekä muistisairas tekevät kovasti töitä ettei jaettavaa enää olisi.. ainakin aikaisempi toiminta viittaa vahvasti siihen suuntaan..

    • Totuus on tämä

      Uutela pois hallituksen puheenjohtajuudesta.
      Olen samaa mieltä, jos ei herra tajua itse erota "kunniakkaasti" niin päättäjien on tehtävä erottaminen, taitaa joku uusi kuvio olla menossa kun ei millään mene hänellä tajuntaan että nyt on aika ottaa lusikka käteen ja jättää juiminkihommat jäsenien haluamaan suuntaan tehtyjä esityksiä kannattaneiden hoitoon...muuten taakka kasvaa ja tulevaisuudessa vaatimukset kohdentuu suoraan hänen ja vain hänen johdolla tehtyihin vääriin päätöksiin..pale ja muut pääsee pakoon !

    • Tarkistakaa tietonne

      Siellä tuntuu olevan jäsentiedot ihan sekaisin. Usea jäsen on ihmetellyt kun nyt ei korkoa kesäkuussa tullutkaan vaikka ne on aikaisemmin kyllä maksettu. Ovat soitelleet osuuskuntaan ja sieltä sanottu ettei ole voitu maksaa kun ei ole siellä jäsenen tilinumeroa ? Mihin ne nyt yhtäkkiä on kadonneet..taitaa olla ns. pallo hukassa ja ainakin tj:n toiminta jäseniä vastaan..kommenteista päätellen. Se vain on niin että sen jäsenosuuden ( 100-120 €/osuus) lisäksi myös ne muut omaisuuserät..n 100 M€ kuuluu jakaa jäsenille kuten säännöissä on sanottu. Jakoon..jakoon..

    • 100 v avajaiset

      Kuulin että uusi toimipaikka alkaa olemaan valmis ja avajaisia vietetään kahvin ja pullan kera. Lisäksi paikalla saa erinomaisia sijoitusvinkkejä joille taataan vähintäin 8 %/v korkotuotto.

    • Eduskuntaehdokas

      Se tuo toukokuun kokous meni jäsenien kannalta hyvin, heidänkin äänensä tuli kuulluksi ja päätökset sen mukaisesti.
      Nyt kun osa asioista on jopa toteutunut, mm. kunnollinen osuusmaksun korko saatu maksatukseen, niin joitain osioita on vielä menollaan. On ihan mielenkiintoista seurata miten etenee aluehallintoviraston erityistarkastus..kun kestää näin kauan, viitteitä siis on, että aikaisemmassa toiminnassa on ollut epäselvyyksiä. Todennäköisesti on myös muita selvitettäviä tapahtumia ja niihin liittyviä taustoja ja jäsenoikeuksiin liittyvien ylilyöntien viranomaismenettelyjä käynnissä.
      Myös rivien välistä on saanut sellaisen kuvan hallintoneuvoston viimeisestä kokouksesta ettei siellä oltu kaikkia asioita hallituksen ja heidän kannallaan olleiden "vanhan kaartin" osalta tuotu julki oikeassa valossa ja avoimesti taustat selvittäen ? No perästä kuuluu sanoi entinenkin torventekijä. Jäsenien tahto tulee ottaa huomioon ja hallinnon toiminnan on tähdättävä sen toteuttamiseen ilman venkoiluja ja erilaisia uhkakuvien luonteja.

    • Kohta kokoontuu

      Osuuskunta PPO:n Hallintoneuvoston asettaman työryhmä:

      Tuomo Tamminen hallintoneuvoston pj
      Eero Kippola
      Lauri Passi
      Markus Ahokangas
      Markku Jokinen
      Kati Peltomaa Ousuuskunta PPO:n tj

      Kokouksessa käsitellään hallintoneuvoston toimeksiannon mukaisesti sääntöjen keskeisiä muutosehdotuksia ja hallinnon uudistamista.

      Nyt on aika vaikuttaa toimikunnan käsityksiin julkituoden jäsenien kantana:
      - miten osuuskunta puretaan hallitusti ja omaisuus jaetaan jäsenille
      - hallinnon uudistus tapahtuu hallituksen puheenjohtaja erottamalla ja muut asiat on hoidettavissa tehdyn kirjallisen jäsenesityksen pohjalta.
      - helppo laskutoimitus kertoo paljonko kunkin jäsenen osuus omaisuudesta on ja yksinkertaisella selvityksellä saadaan tieto kuka haluaa omansa pois,,

    • Purkuun purkuun

      Osuuskunnan voimassa olevien sääntöjen mukainen päätoimiala ja syy miksi osuuskunta on aikoinaan perustettu, eli tietoliikennepalveluiden tuottaminen, on hallinnon yksipuolisella päätöksellä myyty ja lopetettu.

      Osuuskunnan sääntöjen mukaan jäsen saavuttaa oikeuden jäsenyyteen ja sen ylläpitämiseen käyttämällä PPO:n tuottamia tietoliikennepalveluita. Nyt näin ei voi enää tehdä, joten osuuskunta tulee lakkauttaa ja kertyneet varat, noin 3500€/jäsen tulee jakaa jäsenille viivyttelemättä.

    • Vastaus kuuluu

      Haluan että Osuuskunta PPO:n minulle jäsenenä kuuluva omaisuusosuus palautetaan minulle ja mahdollisimman pian..jotta saa sen kasvamaan korkoa, yksi välittäjä lupasi 8 % koron ja nyt on jo kaksi vuotta olleet rahat tuottamattomassa tilassa hallinnon vastustuksesta johtuen..se tekee lupauksien pohjalta jo 800 € menetyksen tuolta ajalta..( eikä siinä ole huomioitu korkoa korolle osuuttakaan ) .. niin ja ne verot siitä maksaisin itse !

    • Rohkeutta päätöksiin

      Isossakin maailmassa tapahtuu..ja oikeita asioita jotka kohdistuu oikeisiin päättäjiin :
      Rautaruukin patruuna Sakari Tamminen sai tänään perjantaina, viimeisenä arkipäivänään toimitusjohtajana, karvaan lähtiäislahjan. 100 000 euron sakko on Helsingin pörssihistorian suurin. Pörssin kurinpitolautakunta rankaisi Rautaruukkia vakavasta rikkomuksesta.

      Pörssi ei ollut saanut pyynnöistään huolimatta Rautaruukilta tyydyttävää vastausta siihen, mikä kumma nosti yhtiön kurssia poikkeuksellisella tavalla vuosi sitten elo-syyskuussa. Keskeiset toimihenkilöt yhtiössä olivat kiistäneet, että Rautaruukissa olisi meneillään mitään epätavanomaista, josta saattaisi olla pakollista kertoa markkinoille.
      Jälkeen päin näyttää ilmiselvältä, että kurssinousuun vaikutti hanke Rautaruukin ja SSAB:n fuusiosta. Sitä hahmoteltiin ja siitä neuvoteltiin viime vuonna.
      Pörssiyhtiötä sitovat laki ja pörssin säännöt. Sääntöihin kuuluu, että pörssin tiedusteluihin vastataan asiallisesti. Valvontaa pitää ”myötävaikuttaa”, kuten pörssi asian ilmaisee. Pörssiyhtiöissä on oltava henkilöitä, joilla on valtuudet ja tietoa vastata, kun pörssi kysyy.
      Valehtelusta rautaruukkilaisia ei sentään syytetä, mutta huonosti järjestetystä hallinnosta heidät pannaan luokalle. Rautaruukissa vastauksia antoivat väärät, joskin keskeiset henkilöt, joilta markkinavalvoja ei saanut tarvitsemiaan tietoja. Yhtiössä ei myöskään ymmärretty pörssin asemaa arvopaperikaupan valvojana. Kyselyihin viitattiin kintaalta, voi rivien välistä lukea.
      Sakari Tamminen oli se, jonka vastuulla viime kädessä olivat neuvottelut ja pörssiyhtiön korrekti toiminta. Tamminen ei kantanut vastuutaan sijoittajia kohtaan hyvin. Rautaruukin toiminta todisti oikeaksi sijoittajien käsitykset siitä, että valtion merkittävästi omistamissa yhtiössä muut ovat huutolaispoikia, kun valtio vie firmaa minne sitä huvittaa.
      Sakari Tamminen ja hänen väkensä Rautaruukissa syyllistyivät ylimielisyyteen ja ammattitaidottomuuteen, jollaista pörssiyhtiössä ei pitäisi olla olemassakaan.
      Tammisen uralle tuli kovin ruma loppu, kun hänen johtamansa pörssiyhtiö sai 100 000 euron sakot ja varoituksen pörssin kurinpitolautakunnalta. Näillä eväillä ei mennä kunnialla eläkkeelle.

      Ihan vastaavat tapahtumat varjostavat Osuuskunta PPO:n myyntiä ja sen jälkeisiä hallinnon ja sen aikaisen tj:n toimia. Viitteitä on myös siitä että nykyhallinto ja toimintaonganisaatio haluaa ja yrittää kaikin tavoin pimittää ja estää jäseniltä tiedon saannin eri tapahtumavaiheista ja nykyhetken taloudellisista tilanteista.
      Osuuskuntalaki ja osuuskunnan säännöt on ylimmät ohjenuorat joita kaikkien foorumien on noudatettava. Herää epäilys mitä on odotettavissa Avi-erityistarkastuksen myötä kun kaikki esitykset ja jäsenien haluamat toimenpiteet on jumissa, ikäänkuin padottuna odottamassa sen murtumista ja mahdollisia oikeus- tai korvauskäsittelyjä. Kyllä sitä 100 miljoonalla on niin haaskalle tulijoita kuin siihen liittyvien asiantuntijalausuntojen antajia. Kuitenkin omaisuus kuuluu osuuskunnan osuudenomistajajäsenille kuten säännöissä on sanottu ja selvästi kirjattu, että se pitää jakaa heille jos ja kun osuuskunnan se palvelutuotanto loppuu mitä varten se aikoinaan on perustettu. Näin tapahtui kun se myytiin elisa oyj:lle. Tästä on seurannut myös alueella voimakas palvelutason heikkeneminen ?
      Kun nykyhallinto tekee päätöksen osuuskunnan hallitusta purkamisesta niin näin toimien uskon vahvasti, että saataisiin kaikista paras ratkaisu ja kivuttomin lopputulos ilman jatkuvia kärhämöintejä tai jopa vältyttäisiin oikeustoimilta.

    • Ottakaa kantaa

      Nyt oli KP:ssä tietoa jossa Anviaa ostatettelevan elisan hinnoittelu antaa arvon myös osuuskunta ppo:lle..Anvian arvo on tarjoushinnalla 185 M€ ja kun PPO/Pauli-Jarmo neuvotteli yhdistymisestä "meidän" neuvottelijat vaati enemmistöä yhdistymisen jälkeiseen hallintoon koska ppo:n arvo oli isompi kuin anvian..yhdistyminen peruuntui kun sopua ei löytynyt..ja sitten ppoi myytiin hinnalla 101 M€ esisalle..eli vähintäin 85 M€ alihintaan.
      Oisko jo nyt oikeuden toteuduttava ja osuuskunta purettava ja vielä jäljellä oleva omaisuus jaettava jäsenille kuten säännöt ja osuuskuntalaki sanoo !

    • Eisijoitusyhtiö

      onpa kalajoenkin edustus aika hiljaa ppo:n asioista..nyt pitäisi ottaa kantaa ja olla jäsenien asian puolesta puhumassa..taitaa olla omat intressit mielessä ja toimintamalli ..parempi olla hiljaa kuin sanoa mitään mielipidettä..no kun aika koittaa niin jäsenoikeus voittaa

    • Ja antaa kohta

      Pohjois-Suomen aluehallintovirasto otti torstaina 21.11.2013 vastaan hakemuksen erityis- tarkastuksen tekemisestä Osuuskunta PPO:ssa sekä tietyiltä osin sen tytär- ja osakkuusyhtiöissä. Hakemuksen allekirjoittajina on kymmenen osuuskunnan omistajajäsentä.
      Hakijat pyytävät, että aluehallintovirasto määrää osuuskuntalain mukaisesti erityisen tarkastuksen kirjanpidosta, tilinpäätöksistä, hallinnosta sekä toimitusjohtajan, hallituksen ja hallintoneuvoston toimista tammikuusta 2010 alkaen.
      Perusteita on neljä. Erityistarkastuksessa pyydetään selvittämään, onko hallinto toiminut osuuskunnan sääntöjen vastaisesti jakaessaan varoja osuuskunnan ulkopuolisille tahoille muun muassa jatkuvina sijoituksina tappiolliseen Datame -konserniin sekä avokätisenä urheiluseurojen sponsorointina.
      Selvyyttä halutaan myös siihen, onko hallitus loukannut osuuskuntalaissa määrättyä jäsenten yhdenvertaisuutta osuuksia antaessaan ja jäseniä erottaessaan.
      Erityistarkastuksen toivotaan tuovan selvyyden siitä, ovatko hallituksen tekemät päätökset ja
      kohtuuttomien riskien otto perustuneet luotettaviin liiketoimintalaskelmiin. Esimerkkinä mainitaan PPO-Yhtiöiden Ouluun Datame-tuotteille rakentama oma langaton verkko, joka ei saanut yhtään asiakasta. Noin 1,5 miljoonaa euroa maksanut verkko purettiin pois pian valmistumisen jälkeen.
      Erityistarkastushakemus jätettiin aluehallintovirastoon, koska enemmistö päätti niin 24.10.2013 Raahen osuuskuntakokouksessa

    • Olisi aika päättää

      Hyödytön ja hedelmätön vatvominen on saatava päätökseen. Muuttumaton tosiasia on, että suuri osa jäsenistä haluaa irtautua osuuskunnasta ja saada sijoituksensa realisoitua, veroilla tai ilman. Osa haluaa jatkaa, se heille suotakoon. Riitaisena ryhmittymänä osuuskunnalla ei ole valoisaa tulevaisuutta.
      Osuuksien kauppapaikan toimivuutta epäilen, mistä löytyy se ostajataho joka maksaisi käyvän hinnan osuuksista. Alennusmyyntiin jäsenet eivät suostu. Osuuskunnan on sitouduttava jollain aikavälillä lunastamaan omia osuuksiaan, ehdotan hintaa 1200 €/osuus. Tämä toki edellyttää osuuskunnalta liiketoimia ja järjestelyitä jo vuonna 2014, että omien osuuksien hankinta kyetään osuuskuntalain mukaisesti rahoittamaan vuonna 2015.

    • heinäseiväs

      Sinähän ehdotat juuri sitä alennus myyntiä.Rötösherrat kuriin ja osuuskunta purkuun! Sen jälkeenhän nämä ketkueinarit voivat sijoittaa rahansa vaikka indokiinaan.

    • Tyydyttäisi jäseniä

      Osuuskunnassa ei ole osakkeita. Liittyessään jäsen maksaa osuusmaksun ja sitten sen hetkisen palveluihin liittymisestä aiheutuvan niiden rakentamismaksun ns.liittymismaksut ja joka vuosi on pantu kerätystä voitosta sukan varteen vararahastoon.
      Näitä on viimeisen tilinpäätöksen Taseessa kohdassa Oma pääoma (sivu 12) yhteensä 31 M€ josta 21,5 M€ voidaan jakaa heti jäsenille.
      Ei ole korkoa eikä voittoa vaan ihan jäsenien omistamaa omaisuutta,

      Tuohon kun lisätään Oulu ICT:n ja Elisan osakkeista saatu osinko ja myydään niiden osakkeet on v. 2014 jaettavaa taas 500 €/osuus ylijäämän palautuksena verottomana.

      Haloo hallitus ja vastuuhenkilöt missä mennään..aika kuluu ja kello käy eikä Mäntyrantaa näy.. sanoi aikoinaan Pekka Tiilikainen.

    • Kysyvä ei eksy

      Näin helposti saa ilmaisen arvioinnin ppo-osuuksistaan.
      Miksihän tätä ei ole "asianhoitajat" käyttänyt ?

      http://www.asiakasturva.fi/puhelinosakkeet

      Ostetaan puhelinosakkeita

      Ostamme ja omistamme suomalaisten puhelinyhtiöiden osakkeita. Haluamme tarjota kaikille osakkeen omistajille mahdollisuuden myydä omistamiaan osakkeita helposti, turvallisesti ja hyvään hintaan. Teemme kaiken kokoisia osakekauppoja vuosien kokemuksella.

      Tarjoamme aina päivän parasta hintaa. Tarjoamme myös ilmaista arvonmäärityspalvelua, josta voi olla hyötyä esimerkiksi perikunnille ja muille yksityishenkilöille tai yrityksille, jotka haluavat asiantuntijan näkemyksen omistamiensa osakkeiden arvosta.

      Pääsääntöisesti puhelinosakkeiden myynnillä ei ole mitään vaikutusta puhelinnumeroon, puhelinlaskun suuruuteen, puhelimen käyttöön, laajakaistaan eikä kaapelitelevisioon, sillä osakkeet eivät ole sidottu puhelinyhtiöiden tarjoamiin palveluihin. Osakkeen voi myydä ja jatkaa silti lankapuhelimen ja laajakaistan sekä kaikkien muidenkin palveluiden käyttöä täysin samoilla maksuilla ja sopimusehdoilla kuin tähänkin saakka.

      Haluatteko tehdä kaupat tai kaipaatteko lisätietoja - ota yhteyttä meihin!

    • Tilastot kertoo

      Tässäpä esimerkkejä mitä tapahtunee jos kauppapaikkavisio toteutuu:

      Oulu ICT markkina-arvo 116 M€, kaupattavan tuotteen arvo 1/2014 oli 4,55 € nyt 3,15
      Eli arvo laskenyt 31 %...siis markkina-arvo on nyt 80 M€..siinä meni 6 M€ meiltäkin

      Osuuskunta KPY markkina-arvo 127 M€, tuote oli max 26 €/kpl nyt 23 €
      Eli arvo laskenut 11 %..siis markkina-arvo on nyt 113 M€,siinä meni 14 M€ joltain
      osuusmaksun korkoa maksettiin 1,60 €/osuus ( 5 548 102 osuutta)

      Osk PPO-konserni markkina-arvo 100 M€,osuuksia 82264 jäseniä 26845
      Kun ylläolevat skenaariot toteutuu niin tilanne muodostuu seuraavaksi:
      - markkina-arvo putoaa pahimmillaan 69 M€:oon tai ehkä 89 M€:oon joten
      jäsenet menettää taas 11-31 M€ ( kuten datame-kommerverkissä)
      - vastaavalla korkotuotolla jäsenet saisi 4,9 €/jäsen/v.. ( ei 500 €/osuus) koska
      jaettavaa ei olisi kertynyt kuin 131 622 € (1,60€/osuus) / 26845 jäsentä

      Hups..miten tässä näin olikaan käynyt, kuka vastaa, kenen syy, kuka esitti !

    • Matalaprofiili

      Onhan siellä vastuulliset valittu-tj-hallitus jne, ja onhan tilintarkastajillakin jonkinlainen raportointi vastuu jos huomaavat jonkun päätöksen päätöskirjauksien vastaiseksi. Mutta ne suuret korkolupaukset sijoituksista on "kuin tuuleen huutais" ihan huuhaata se on varmaa

    • Jakoon jakoon

      On valittu, on, mutta kun eivät halua ottaa kantaa mitä jäsenet ehdottaa koska menis isot kokouspalkkiot, matkakorvaukset, työajan menetysmaksut ja herkulliset voileivät ohi suun kun osuuskunta purettaisiin..

    • Harkitkaa tarkkaan

      Osuuskunnan hallitus ja tj ovat luoneet illuusion talouspolitiikan hoitamisesta ja strategioista. Katteettomien lupauksien antaminen on väärin. Annetaan kuva että kaikki suunnitelmat on hyvin valmisteltu ja kuitenkin ne perustuvat mielikuvapolitiikkaan. Esitetään että olevan hallintoneuvoston ja osuuskunta- kokouksien on helppo tehdä vain pieniä päätöksiä jotka tuottaisivat suuria osuusmaksun korkoja. Tämä ei ole mahdollista sen ovat kaikki jo todenneet. Miksi näin esitetään, mihin esitykset tähtäävät, mitä päätöksistä seuraa ja kuka sitten vastaa ?

    • kopio raahen sivuilt

      -osuuskuntalain vastaisesti hallitus vie osuuskuntakokouksen jatkuvasti Raaheen
      -osuuskuntalain vastaisesti hallitus ei ota jäsenten lukuisia aloitteita osuuskuntakokouksen käsittelyyn
      -hallitus keksii ontuvia selityksiä aloitteiden poisjättämiselle
      -"jatkokokous", kokouskutsussa luki jotakin aivan muuta
      -valtakirjakikkailu
      -jäseniä opastettiin väärin valtakirjan toimittamisessa
      -hallitus hommasi osuuskuntakokoukseen jalkapallojoukkueen äänestämään hallituksen esityksen puolesta

      -toukokuun 2013 kokoukseen kirjallisen kutsun sai yrittäjäjäsenet
      -yksityiset henkilöt saivat lukea kutsun lehdestä - lain mukaan kutsu olisi pitänyt lähettää kirjeitse kaikille
      -hallitus lähetti sijoitusilosanoman yrittäjäjäsenille
      -vieläkö hallitus tutkii jäsenten osuuskuntakokouksen äänestyskäyttäytymiset ja soittelee "väärin äänestäneille"? Onko hallitus unohtanut, että tällaistakin on tapahtunut?

      -hallitus sijoitti kymmeniä miljoonia euroja Datameen, jonka tj PKT toukokuun 2013 osk-kokouksessa totesi olevan ylösajovaiheessa. Rahaa tarvittiin lisää. 3kk kuluttua yhtiö haettiin yrityssaneeraukseen, siitä 3kk konkurssiin
      -hallitus myi PPO:n kysymättä asiaa osuuskunnan omistajilta. Nokia myytiin omistajien luvalla
      -hallitus saattoi osuuskunnan laittomaan tilaan. Jäsenyys edellyttää osk:n tai sen tytäryhtiö palveluita. Niitä ei nyt ole.

      -lokakuun osk-kokouksen asialista oli oikea hallitusvehkeilyn näyte: työjärjestyskohta puuttui...
      -erityistilintarkastuksesta hallitus antoi etukäteen ymmärtää, että jos kokous katsoo tarkastuksen olevan paikallaan, hallituksella ei ole syytä vastustaa sitä
      -kun osk-kokous päätti hakea tarkastusta, hallitus alkoi kahden lakimiehen voimin vastustamaan tarkastusta
      -erityistilintarkastus on meneillään ja avi tutkii osuuskunnan toimia
      -hallitus on hävittänyt alueelta reippaasti yli 100 työpaikkaa
      -hallitus vie osuuskuntaa väkisin sijoitustoimintaan osuuskunnan jäsenten tahdon vastaisesti. Ja juuri sijoitustoiminta on halllituksen heikoin lenkki!!

      -2014 tammikuussa 1000 jäsentä teki aloitteen osk:n hallitusta alasajosta. Halllitus totesi, ettei joka vuosi pureta. Hallituksen pj. totesi lehdissä, että huuhaata tällaiset keräyslistat ja vastavalittu tj. haukkui osuuskunnan jäsenet maankaivajiksi. Aloitetta ei otettu osk-kokouksen asialistalle, jälleen vastoin lakia.
      -hallitus uhkaa kokousväkeä verottajalla ja veroilla
      -veropäätöksiä ei pyynnöstäkään näytetä. Miksei? Eikö veropäätöksessä olekaan sitä, mitä jäsenille kerrotaan?
      -asiantuntija- ja juristilauma maksetaan kokouspaikalle uhkailemaan veroilla
      -hallituksen lakimiespj:llä on osuuskuntakokouksessa kallis asianajaja avustajanaan
      -hallitus käyttää jatkuvasti osuuskunnan rahoja suuren tuomariarmeijan palkkioihin
      -hallitus uhkaa erottaa kriittisesti hallituksen toimiin suhtautuvia jäseniä osuuskunnasta
      -jäsenet saavat postissa lakimieheltä erokirjeitä
      -erouhan alla olevia jäseniä kutsutaan kuulemistilaisuuksiin
      -toukokuun 2014 osk-kokouksessa hallinnon linjaa edustava taho haukkui osuuskunnan jäsenet pystyy, kun osallistuvat runsain joukoin osuuskunnan kokoukseen
      -samassa kokouksessa hallinnon linjaa edustavat tahot yrittivät monin tavoin pelotella sekä kokousväkeä ja puheenjohtajaa jopa oikeustoimilla, ellei kokous suju heidän esittämällään tavalla

    • Etelässä osataan
    • Osuus arvollekkin

      Taitaa tulla osuuskuntalaisille köyhä joulu kun 9.12 hallinto ja toimitusjohtaja esittelee v.2014 tuloksen ja visiot tulevaisuudesta.
      Varmaan syytetään markkinoita kun ei olekkaan jaettavaa vaikka rahaa on ollut 100 M€ hyppysissä mutta sillä ei ole saatu aikaan kuin kuluja.

      Kyllä se olisi selvin kun käynnistettäisiin pikaisesti osuuskunnan ja sen omistamien yhtiöiden purkaminen käyntiin niin jäisi edes ropoja omistajankin pussiin.

    • illu venevaja

      Kokoomus askothan sielläkin häärii, nehän sen osaa rahojen ja omaisuuden hävittämisen. Valtionvelka 100 miljardia. Ei muutakuin viikset rullalle.

    • Osuuden Arvo

      On hyvä, että PPO:n jäsenistö aktivoituu asiassa. PPO:n jäsenillä on yli 100 miljoonaa euroa kiinni osuuskunnassa. Nyt kun varsinainen liiketoiminta on myyty Elisalle, eikä PPO:lla ole enää alkuperäistä tehtävää hoidettavana, on osuuskunta purettava ja kertynyt varallisuus jaettava jäsenille osuuksien suhteessa niin kuin PPO:n säännöissä kerrotaan.

      Yhden osuuden arvo on noin 1300€. Kolmella osuudella se tekee 3900€ ja neljällä osuudella 5200€ jäsentä kohti.

    • En jaksa odottaa

      Olisin käynyt aamulla hoitamassa jäsenasioita, mutta Osuuskunta PPO oli vetäytynyt Joululomalle ajanjaksolla 20.12 -4.1. Onneksi pankit olivat auki normaalisti. Mihin tällaista yritystä tarvitaan? Mitä suojatyöpaikkoja nämä ovat?

    • Halmeenperä ja piipi

      Tuosta tuulivoimastahan on vielä lisäksi haittaa ilman kautta tapahtuville tv-kuva ja kännykkäverkko signaaleille. Ei sitä silloin saa netissä surffailtua kun myllyt pyörii ja siivet viuhtoo radiosignaalin kulkureitin poikki.. Kyllä ois kiinteät valokuitu yhtyedet ja jo olleet kuparijohdot olleet tarpeen jonkun vuoden päästä kun alkaa asiat valkeneneen Osuuskunta PPO:n myynneille jäseniä edustaneille toopeille.

      Kertyneet varat jakoon ja kohti uusia haasteita.

    • Alasajo

      Milloin täällä on käyty vastaavaa keskustelua esimerkiksi Osuuspankin tai Nordean talouden hoidosta. Ei vuosiin. Samaan aikaan tästä yhdestä laittomassa tilassa olevasta PPO:sta on käyty kymmeniä keskusteluja ja saatu niihin tuhansia kommentteja. Vähintään 60% jäsenistä haluaa rahansa pois PPO:sta ja sijoittaa ne riskittömästi oikeisiin pankkeihin. Miksi tämä ei onnistu? Mikä tässä on niin vaikeaa?

      • vaari vaan

        HYVÄ kysymysja vastauksena siihen että on mentävä seuraavaan PPO:n osuuskuntakokoukseen niin suurella joukolla ettei ole mitään epäselvyyttä siitä mitä osyyskunnan jäsenien suuri enemmistö haluaa .


    • Uusia tuulia

      Näille hallintoneuvoston "vanhoille" elisalle osuuskunnan myyneille pitää löytää uudet jäsenien kantaa edustavat ehdokkaat:
      erovuoroon tulo vuonna
      Oulainen pankinjohtaja Kai Pajala 2015

      Alavieska yhdyskuntainsinööri Hannu Haapakoski 2015

      Haapavesi toimitusjohtaja Esko Salmikangas 2015

      Kalajoki toimitusjohtaja Jarmo Ainali 2015

      Merijärvi toimitusjohtaja Matti Pohjanen 2015

      Nivala maanviljelijä Pekka Mönkkönen 2015
      matkatoimistovirkailija Päivi Taskinen 2015

      Raahe toimitusjohtaja Jussi Miilukangas 2015

      Sievi toimitusjohtaja Johanna Takanen 2015

      Ylivieska veturinkuljettaja Eero Kippola 2015

      Aletaanpa töihin ettei kiire kun äänestys alkaa kokouksessa

    • Reporahat

      Näyttää olevan sellaisia nimiä että kaikki pihalle ja uudet tilalle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe