RIKOLLISUUS RIIKAN ALUEELLA

OPSERV

Rikollisuus

Turisteihin kohdistuvat varkaudet ja pahoinpitelyt Riian yöelämässä ovat yleisiä. Tarkista tilauksesi hinta ravintoloissa ja olutbaareissa välittömästi ja maksa käteisellä. Ylilaskutusta edeltää yleensä se, että samaan pöytään on liittynyt paikallisia naisia, joille tuoduista juomista laskutetaan huomattavia summia turisteilta. Joskus naiset houkuttelevat turisteja mukaansa yökerhoihin kadulta. Jos asiakas kieltäytyy maksamasta ylisuurta laskua, häntä saatetaan uhata väkivallalla. Luottokortilla maksettaessa kortti saatetaan tyhjentää luottorajaan asti. Ravintolassa ei pidä jättää käsilaukkua tai pikkutakkia tuolin selustalle. Myöskään ravintolan vartioituun narikkaan jätetyn takin taskuun ei pidä jättää lompakkoa tai passia. Tilattuja juomia ei saa jättää valvomatta. Öiseen aikaan yksin ja päihtyneenä liikkuminen on vaarallista.

Useiden suurlähetystöjen kiinnitettyä huomiota turistien Latviassa kohtaamiin ongelmiin on Riian poliisilaitos antanut matkustusohjeet ulkomaalaisille turisteille. Ohjeissa kiinnitetään huomiota siihen, miten matkailija itse voisi varmistua omasta turvallisuudestaan, mutta huomiota kiinnitetään myös Latvian lainsäädännössä rikoksiksi määriteltyihin tekoihin. Riikaan matkaavien on syytä huomioida, että muun muassa avoimen alkoholipullon hallussapito, humaltuneena esiintyminen sekä yleisen häiriön aiheuttaminen julkisella paikalla ovat Latviassa peruste pidättämiselle ja sakottamiselle. Poliisi tulkitsee kyseisiä sääntöjä hyvin tiukasti. Suurlähetystö suosittaa, että Latviaan matkaavat huomioivat poliisin ohjeet ja noudattavat niitä tarkasti.

Koska autovarkaudet ovat tavallisia, ja varkaudet lisääntyvät kesäkuukausina, auton vakuuttamiseen on syytä kiinnittää huomiota ja autot olisi hyvä varustaa ajonestolaitteella, hälyttimellä ja rattilukolla. Auto on syytä pysäköidä vartioidulle pysäköintipaikalle. Erityisesti Jurmalassa autoja varastetaan myös vartioiduilta parkkipaikoilta (suosituimmat merkit ovat BMW ja Honda CR-V). Arvotavaroita, passeja, luottokortteja ja rekisteriotetta ei tule jättää autoon – eikä muutakaan kiinnostavaa näkyvälle paikalle.

Taksit syyllistyvät joskus ylilaskutukseen. Tavallisimmin ylilaskutuksen kohteiksi joutuvat juopuneet asiakkaat. Joskus erimielisyys laskun suuruudesta saattaa johtaa uhkaavaan tilanteeseen.

Taskuvarkaudet ja muut näpistykset ovat lisääntyneet Riiassa. Lompakkovarkaita on runsaasti myös tavarataloissa. Passi ja arvoesineet kannattaa jättää hotellin tallelokeroon tai muuhun turvalliseen paikkaan ja kadulla liikkujan tulee pitää tarkasti huolta käsilaukustaan ja lompakostaan. Tärkeimmistä asiapapereista kuten passista, luottokorteista ja lentolipuista on hyvä ottaa kopiot ja säilyttää erillään alkuperäisistä tai lähettää ne skannattuina omaan sähköpostiosoitteeseensa. Passista on hyvä olla mukana kopio kaupungilla liikuttaessa.

Rikostapauksista tulee aina tehdä ilmoitus lähimmällä poliisiasemalla ja ilmoituksesta tulee pyytää itselle kopio.

Turistipoliisin 24 tunnin palvelunumero ongelmatilanteissa

Riian turistipoliisiyksikkö auttaa pulaan joutuneita matkailijoita. Turistipoliisit partioivat ympäri vuorokauden, erityisesti ilta- ja yöaikaan Riian vanhassa kaupungissa. Turistipoliisilla on 24 tunnin HOTLINE-palvelunumero ( 371) 6718 1818, josta saa apua englannin kielellä. Turistipoliisin valtuudet ovat rajoitetut, eikä se esimerkiksi voi tehdä rikostutkintaa. Avun tarvitsijan ongelmasta riippuen turistipoliisi ohjaa asiakkaan aina oikeaan osoitteeseen ja varmistaa, että asiaa hoitaa englantia puhuva henkilö.

3

1555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opserv

      liikkuvilla taskuvarasporukoilla on oma käsialansa rikosten tehtailussa. Usein samantyyppisiä varkauksia havaitaan vain hetkellisesti, sillä yleensä Itä-Euroopasta tulevat porukat vaihtavat maata nopeasti.

      lyhytaikaisia kikkoja ovat olleet muun muassa valepoliisina esiintyminen ja uhrin vaatteiden likaaminen.

      – Kun sitten on pyyhitty avuliaasti liattua vaatekappaletta, on viety omaisuutta,

      on tavattu myös niin sanottuja lappuhuijauksia, jossa esimerkiksi terassilla tai sisällä ravintolassa istuvia ihmisiä hämätään jonkinlaisella lapulla tai lehdellä. Lappu lasketaan pöydälle esimerkiksi kännykän päälle keskustelun ajaksi ja varkaan lähtiessä pois mukaan on tarttunut lapun lisäksi myös uhrin kännykkä.

      Klassikot pysyvät

      Perinteisin tapa taskuvarkailla on luoda jonkin verukkeen avulla hässäkkää uhrin ympärille.

      – Näissä tapauksissa kaksi tai useampia henkilöitä tekee varkauden porukassa. He muodostavat ruuhkaa tulevan uhrin ympärille ja siinä yhteydessä huomaamattomasti anastetaan omaisuus.

      Myös herrasmiehenä tai -naisena esiintyminen on ollut suosittua.

      – On autettu junaan tai muuhun joukkoliikennevälineeseen, ja samassa yhteydessä uhrin hallusta on viety omaisuutta, Laaksonen luettelee.

      Poliisille taskuvarkaiden omintakeisista kikoista on myös hyötyä. Kun yksi varasryhmä käyttää aina tiettyä tekotapaa, samantyyppisiä tekoja saadaan yhdistettyä tähän porukkaan tehokkaasti.

      – Tämä on yksi tapa sarjoittaa rikoksia toisiinsa, kun samankaltaisia tekotapoja käytetään.

      Ala-arvoinen ilmiö

      Useimmat varkaiden käyttämät kikat eivät POLIISIA hätkäytä, mutta eräs viime aikojen ilmiö herättää hänessä halveksunnan.

      – Ehkä halveksuttavin tekotapa on se, että taskuvarkaat kohdentavat rikokset vanhuksiin, jotka eivät pysty omaisuuttaan millään lailla suojaamaan, hän sanoo.

    • höh höh

      Turhaa pelottelua!

      Ei Riika nykyisin ole sen turvattomampi kuin mikään muukaan vastaavan kokoinen matkailukohde. Samanlaista on Helsingissäkin.

      Kun säilyttää terveen järjen eikä liiku kännissä kaupungilla, niin ei ole mitään pelättävää!

      • lennu5

        ei se terve järki aina auta ammattivarkaita vastaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe