Pitäisikö olla huolissaan kaveristani?

(jatkoa)

Jos hän onnistuu saamaan hyvän kaverin, hänestä tulee todella takertuva. On ollut sekin aika, kun olin itse se ketä kohtaan hän oli hyvin takertuva. Hän tuli halaamaan aina kun näki mut, joka välkkä. Hän halusi kertoa mulle kaiken ja odotti samaa multa, hän halusi kävellä mun kanssa koulumatkat ja halusi koulussa aina syödä mun kanssa samassa pöydässä ja hän oli mielistelevä.

No eihän tuollainen toimi, ei toimisi kenenkään kanssa. Päästin meidän välit etääntymään, koska huomasin, että en ollenkaan nauttinut hänen seurastaan. Yleensä kävi niin, että olin älyttömän turhautunut, kyllästynyt ja pahalla tuulella oltuani hänen kanssaan. Sitä hän kertoi silloin itkeneensä useana yönä, että me ei oltu enää niin hyviä kavereita kuin ennen. Tulihan siitä vähän huono omatunto, varsinkin kun kyseessä oli ihminen, jolla nyt ei muutenkaan oikein ollut kavereita.

Olen joitain kertoja koettanut hänelle puhua siitä, ettei hänellä oikeastaan ole kavereita, mutta hän kieltää asian. Hän sanoo, että onhan hänellä paljon kavereita, ja alkaa luetella luokkalaistensa nimiä. Nämä ihmiset ovat joskus olleet kaverini kavereita, mutta nykyään he eivät ole enää keskenään tekemisissä muuten kuin luokassa.

Lapset ja teinit muuttuvat nopeasti. Varmaan kaikilla se on tässä iässä niin, että ollaan aivan erilaisia kuin mitä ollaan vaikkapa vuosi sitten oltu. Kaverini sanoo, että hänellekkin on tullut hurjasti lisää itseluottamusta viimeisen vuoden aikana. Kaipa se on niin, kyllä kaverini itse itsensä varmasti paremmin tuntee kuin mä hänet.

Mutta mitään näkyvää muutosta hänessä ei tapahdu.Hän ei vaikuta yhtään itsevarmemmalta kuin ennen, hänen tyylinsä ja ulkonäkönsä ei ole muuttunut ala-asteen lopusta yhtään, hän naureskelee vieläkin hermostuneesti ja pitää mielipiteensä omana tietonaan(ei kerro edes hyville kavereille). Hän on myös tosi huono päättämään mistään ja hidas tekemään valintoja. Hän ei tiedä mitä tulevaisuudeltaan haluaa (tämä tosin on varmasti hyvin tavallista 15-vuotiaana), mutta häntä ei myöskään kiinnosta miettiä tulevaisuuttaan. Hän ei kehity minnekkään millään elämän osa-alueella (niin tai ainakaan mä en näe sitä).

Hänessä ei esim viidessä vuodessa ole tapahtunut mitään muuta muutosta kuin että häntä ei enää kiinnosta leikkiminen ja nykyään hän haluaisi poikaystävän. MITÄÄN muuta eroavaisuutta en keksi kaverissani.

Kaverini ei itse kuitenkaan tajua, miten asiat ovat. Hän ei tiedä, kuinka tyhmänä häntä pidän (mä ja kaikki muut jotka hänet tuntevat), hän ei tajua, että hän on aivan poikkeuksellisen epävarma (hän itse kuvailee itseään aina lyhyeksi ja hulluksi, mitä hän ei tosiaan ole. Hän on yli 170cm pitkä, eli ei mikään lyhyt, ja hullu hän on vain luullessaan itseään jotenkin hulluksi tai riehakkaaksi; hän sanoo itseään aina lyhyeksi ja hulluksi, koska hän HALUAISI olla lyhyempi ja riehakkaampi), hän ei halua myöntää olevansa epäsuosittu, hän luulee että meidän luokalla olisi parikin jätkää lätkässä häneen (tämäkin on toiveajattelua, hän HALUAISI että häneen oltaisiin lätkässä), hän ei itse huomaa, miksi hän ei sano mielipiteitään ja miksi hän omn niin epävarma. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi häntä pidetään ällöttävänä.

Olen joskus ihan tosissani miettinyt, että onko kaverillani joku aivovaurio, onko hän jotenkin jälkeenjäänyt. 15-vuotias ei vaan ole ollenkaan tuollainen. Ihan liioittelematta voin sanoa, että pidän häntä enemmän jonain 11-vuotiaana.

Anteeksi tämä maratoonikirjoitus, yritin kirjoittaa asiat lyhyemmin kuin mitä ne aluksi tässä olivat ja koetin pätkittää tekstin osiin, jotta sitä olisi mukavempi lukea. Toivottavasti luette edes osan, käytin tähän paljon aikaa ja en tosiaan tiedä, pitäisikö kaveristani olla huolissaan. Toivottavasti en myöskään kuulosta ylimieliseltä, sitä pyrin kirjoettaessani välttämään. Tiedän, että unohdin mainita jotain, mutta ehkä ihan hyväkin ettei tekstiä tule enempää.

Herää kysymys, tarvitseeko sinun välittää, mitä se sun persettä kutittaa?
Antaa ihmisen olla niinkuin on. Tai sitähän nykyään ainakin kaikille toitotetaan.
Ja ku miettii, ni on se mukava että tähänkin suuntaan poikkeuksia on, ettei kaikki ole sellasia saatanan räkänokkasia paskapäitä jotka tuolla kännää röökaa ja turhaa työllistää pelastuslaitosta. (Saatana kun niillä mopoillansa kolaroivat, ni pitäsivät perkele huolta että edes henki lähtis, ettei tarvitse turhaa sairaalapaikkaa arvottomalla elämällään viiä.)

Eräs kaverini oppi puolustamaan itseään vasta lukiossa. Siihen asti on aina tehnyt just niin kuin pyydetään. Ihan totta, sille oli kauhistus jos joku otti sallittua useamman pinaattiletun. Jotkut kehittävät persoonallisuuden vähän myöhemmin kuin toiset. Muuten on oikeasti todella älykäs, pitkä rivi ysiä ja kymppiä, aikoo lääkikseen.

Myöskään ei ole mitään vikaa ihmisessä, joka ei hölmöile teininä. Itse olin sangen helppo teini. Voisin väittää, että ovia paiskottiin huomattavasti vähemmän kuin lapsuudessa. Olen kumminkin erittäin temperamentikas ja sangen kuumapäinen, mutta en silti riekkunut iltoja kaupungilla, karkaillut kotoa tai muuta sellaista tyhmää. Meillä on aina riidelty ainoastaan siivoamisesta, joka ei siis tosiaankaan ole minun mieleistäni puuhaa :D. Kyllä nekin kinat oikeastaan väheni murkkuiän myötä. Minä pidin huoneen oven kiinni ja siivosin kiltisti aina kun oli vieraita tulossa. Vanhemmat puolestaan mäkättivät vähemmän.

Jos nyt unohdetaan sinun asennevammasi, niin sanoisin kyllä, että kaverillasi saattaa olla tyyliin asperger tai jotain muuta. Voi olla olemattakin. Vaikuttaa pikkuisen omituiselta tuo käytös. Olen kuitenkin varma, että vaikka hänellä olisi mitä, niin hän ei sinulle sitä kertoisi. Jakaisitko itse huolesi kaverille, joka jatkuvasti kertoo, että olet tyhmä, ällöttävä ja muutenkin huono ihminen kun et osaa edes riidellä? Kyllä aloittaja, olet huono ystävä.

Pakko sanoa, että ainoa tyhmä viestissäsi olet sinä, tyhmä. :-). Voi luoja kuinka ihminen voi olla tyhmä. :-)

Ärsyttävää, ettei luokkanne hyväksy erilaisuutta. Säälin tätä tyttöä

Ainoa, joka on tyhmä/ahdasmielinen, olet sinä itse. Et selkeästi hyväksy muiden erilaisuutta. Jokainen, kun meistä sattuu olemaan omanlaisensa.
Onko se joku mitta, että paiskoo ovia, ja huutaa kuin sekopää? Ei mun mielestä. Kannattaisko ottaa sinun itseäsi niskasta kiinni ja kasvaa hieman? Suosittelisin, että käyttäytyisit järkevästi kaveris seurassa, ja vaikka kysyisit, että onko hänellä kaikki OK?

jokainen nuori kehittyy eri lailla eikä murrosiän uhma ole must juttu jokaiselle

hän kehityy myöhemmin ja ammattikoulun käytyään tai muun koulutuksen hän menee omalla tahdillaan eteenpäin.
mutta kun laitetaan 25 vuotta eteenpäin ja menette luokkakoukoukseen nin hän ion yhä se laiha kurvikas tyttö johon luokkatoverit etenkion pojat kiinnittävät huomion koska te muut olette jo hieman fat lookissa koska olette eläneet ja meneet ja tehneet tenavia ja siinä sivussa takapuolikin on kasvanut metrillä hän on samankkokoinen sinkku ja lapseton, sit alkaa olla kehnääjää ympärillä
sekin taas hänelle myöhemmin

E jaksanu ees lukee loppuun.

Mitä väliä? Jos hän ite on ilonen, niin mitä se sua liikuttaa, että hän on outo?