Spekulointia uuden katsastuslain tiimoilta

Hans K

Uusi katsastuslaki astuu voimaan 1.7.2014. Lain myötä myös muut kuin katsastusasemat voivat tehdä autoihin määräaikaiskatsastuksia. Into
tähän on ollut vielä yllättävän vähäistä. Mm. Laakkonen ei enää ole kiinnostunut asiasta, vaikka sitä aikaisemmin kovasti rummutti. Myöskään VV-Auto, Autokeskus, Metro-Auto ym. merkittävät toimijat eivät ole asialle lämmenneet.

Olisi yksi syy se, ettei huollon päälle voi noin vain lyödä leimaa, kuten luultiin. Leimanlyöjältä vaatii uusikin laki katsastajan tutkinnon. Lievennöksenä tuli, ettei leimaajan tarvitse enää olla insinööri tai teknikko. Automekaanikko kelpaa. Ei kuitenkaan ilman sitä tutkintoa ja alalletulokoulutusta, joka kestää 4-5 -viikkoa. Ja tällä tehdään ainoastaan määräaikaiskatsastuksia. Tosin sehän on ollut katsastuksen syömähammas.

Katsastusasemille jäävät edelleen erikoiskatsastukset. Ulkomailta uitetut ja muutoskatsastusta vaativat. Ja yksittäishyväksynnät. Tosin yksittäishyväksyntää koskeva laki muuttuu vuoden päästä, jolloin sitä tekevät ainoastaan Trafin yhteistyökumppanit. Ja Trafin hinnoilla. Kannatteneeko haalia?

Näyttäisi siltä, ettei alle ole tulossa muutosta ainakaan ihan heti. Pakollinen katsastus tehdään edelleen katsastusasemilla entisen porukan toimesta. Ehkä A-Katsastus hötkyili, kun pisti porukkaa pihalle jo vuoden vaihteessa. Joutuu vielä palkkaamaan entisiä takaisin. Tosin mitä muuta voi odottaakaan firmalta, joka on täysin ulkomaalaisten pääomansijoittajien käsissä. Ainakaan eivät ole kiinnostuneita suomalaisesta liikenneturvallisuudesta tai työllisyydestä.

Itse kyllä kehoittaisin isoja autotaloja lähtemään bisnekseen mukaan. Eihän se alkuun vaatisi muuta kuin yhden nykyisen katsastajan palkkaamisen vastuuhenkilöksi ja katsastajaksi ja samalla myös mekaanikoksi tai vaikkapa töiden vastaanottajaksi kykyjensä mukaan. Samalla voisi toimia kouluttajana
katsastustutkinnon vaativan työharjoittelun pojalle.

Olen vakuuttunut, että näin tulee tapahtumaankin. Suurin osa nykyisistä katsastusasemista saa laittaa pillit pussiin lähivuosina. On heillä kuitenkin jonkin verran vielä aikaa. Osaavaa henkilöstöä ei moinen muutos haittaa, kun osaavat siihen varautua. Työttömäksi tuskin joutuu kukaan, joka ei halua. Ne jotka menettävät, ovat nykyiset katsastusyrittäjät. A:n ja K:n ulkomaalaiset kapitalistit joutavatkin menettämään syöttäjänsä. Kotimaiset ovat vaakalaudalla. Juuri nyt ei kenenkään enää kannata katsastusasemaa perustaa. Paitsi ehkä yhteistyössä korjaamon kanssa.

9

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin????

      Siis mikä on vuodatuksesi tarkoitus? Kertoa asioita jotka kaikki tietää, vai??
      Lueppa uudestaan mitä korjaamokatsastukselta vaaditaan ja millä ehdoilla. Ehkä sullekin aukeaa miksi korjaamot ei nyt olekaan niin hirveän kiinnostuneita koko asiasta.

    • puuhoo

      Erikoisammattitutkinto taitaa kestää hieman pidempään kuin 4 - 5 vk..

    • K1-ukko

      Mihin nykyiset asemat muka häviäisivät?
      Nyt jo hinnat ovat yleisesti 30, 50 tai 60 euroa riippuen päästöjen mittaamisesta.*
      isot maahantuojatko tekisivät homman vielä halvemmalla?
      Eiväthän nämä samaiset tahot selviä edes vikakoodien luvusta alle 70 euron.

      Niin, ja missäs ne erikoiskatsastukset tehtiinkään lain muuttamisen jälkeenkin..

      Koulutusvaatimuksen pudottaminen on idiotismia alati monimutkaistuvan ajoneuvotekniikan ja lainsäädännön vallitessa.

    • vaihtoehtoja

      Jatkossa voi perustaa ainoastaan kevyen kaluston aseman, jos haluaa - ilman raskaankaluston tiloja.

      Tai pelkästään raskaankaluston aseman niin halutessa.

      Nykyisistä työntekijöistä osa tulee perustamaan pienen kevyen kaluston aseman, kun ns. lupamonttua ei enää tarvita.

    • gughhfg

      juu niin voi käydä' katsastja jolla riittävät luvat löytyy ja irtisanominen vanhasta paikasta tulee, niin laittaa oman toimipisteen pelkillä kevyen mak luvilla ja palkkaa siihen pätevän asentajan kaveriksi.

      asentaja korjaa ja katsuri leimaa korjatut autot. lisäksi katsuri voi korjata autoja joita ei tarvi katsastaa.

    • K1-äijä

      Niin mutta kuka jaksaa jatkuvasti tehdä vain kevyttä MaK:a? Onhan se helvetin tylsää jos ei tehdä yhtään erikoishommia / raskasta. Itse en ikinä lähtisi mukaan pelkkään kevyt MaK pelleilyyn!

    • gghgghhuik

      noo tylsää mutta ei se raskas ja rekit niin hyvää hommaa... ja jos itelleen tekee niin vähän eri juttu.

      tai sitten kevyt mak ja erikois ilman korjaamo hommia... ja itelleen

    • öllikkä

      Se lupamonttu pitää edelleen olla, tarkistin asian trafista. Peräkärryjen katsastuksia varten. "tandem" nostin ei kelpaa, koskaa joka akselia pitää pystyä ravistamaan

    • ggvcg

      vuora monttuon hyvä monttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe