Kuka oli Liisa Ruuska?

rupeltaja2

Kuinka moni muistaa 90-luvulta sellaisen artistin kuin Liisa Ruuskan? Hänhän teki muistaakseni biisit itse, ja hänellähän oli se hittikappale Suolaheinä. Muistan kun tämä Suolaheinä -biisi soi aika usein radiossa 90-luvun alkupuolella. En silloin pienenä yhtään tiennyt että kenen biisi se oli, mutta joskus vuosia myöhemmin näin sen kummeli -sarjassa esitetyn musiikkivideon kyseisestä biisistä, niin silloin vasta minulle selvisi kappaleen esittäjäksi Liisa Ruuska, joka oli kyllä täysin tuntematon artisti minulle.

Tämä Liisa Ruuska taitaa olla muutenkin melko tuntemattomaksi jäänyt artisti, kun eipä häntä ole liioin julkisuudessa näkynyt, ja varsinkaan nykypäivänä hänestä ei ole kuulunut enään mitään. Jostakin olen joskus kuullut, että hän olisi ollut enemmän tunnetuimman laulaja-lauluntekijä Pekka Ruuskan sisko, mutta muutenpa hänen taustoista ei ole juuri puhuttu. Kuka siis oli tämä Liisa Ruuska, ja vieläkö hän musiikkia tekee, vai onko lopettanut muusikonuransa täysin?

12

11438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Knower

      Liisa Ruuska toimii tällä hetkellä ala-asteella luokanopettajana Helsingissä.

    • RuuskanTiinaKummeli

      Itsekään en koko Liisa Ruuskasta ole kuullut muualta kuin tästä Kummelin artistivieras pätkästä. Tuohonkin kyseiseen pätkään törmäsin vasta tässä viime vuosina, kun se oli tekijänoikeussyistä leikattu tuolta Kummeli DVD:ltä pois.

    • liisahaisee

      liisa oli meijä ope hyi helevetti

      • Anonyymi

        kuka oot


    • Omgliisa

      Liisa on vitun. Hyvä se oli mun ope ala-asteen la . Terveisiä

    • Anonyymi

      Liisa on mun ope

    • Anonyymi

      Liisa R. oli luokkatoverini 1980 -luvulla lukiossa. Kaunis lauluääni jo tuolloin. Muistan hänet kunnollisena ja reippaana oppilaana ja sydämellisenä tyyppinä. Toivottavasti ei ole vajonnut suvakkiutuuteen, jotain sellaista olemuksessa oli...

      • Anonyymi

        Kunnolliset ja sydämelliset ihmisethän nyt ovat juuri niitä, joita jotkut haukkuvat suvakeiksi.
        Nuo ovat monille Perseilijöille ei-toivottuja luonteenpiirteitä. Suvaitsemattomuus on Persujen ihanne.


    • Anonyymi

      kuuntelin hänen kappaleen karkuun ja tykkäsin kappaleen rytmikkyydestä. Pitääpä tsekata tarkemmin&syvemmin hänen tuotanto!

    • Anonyymi

      seon kiva ilimiö ussein se että kun löytää uusia suosikkeja kun suomimusassakin on piilossa semmosia nimiä joista ei oo tienny yhttään mittään, mut hyvä kun tietää , parempi myöhään ku ei millonka.

      Voin suositella teille näitä seuraavia, kokeilkaapa ainakin käyvä ees kuuntelemassa uteliaisuutta jos ootta uteliaita musan tutkijoita;

      1.Maritta kuula
      2.Liisa tavi
      3.Marja mattlar
      4.Islaja
      5.Iris kukka
      6.Kairon irse
      7.Oranssi pazuzu
      8.Draama-helmi
      9.Ylva haru
      10.Ilona
      11.Kumma heppu&lopunajan voidellut
      12.Donna
      13.Jari loisa
      14.Aija puurtinen
      15.Tavaramarkkinat
      16.Liisa akimof
      17.Himo
      18.Saigon
      19.Metuja
      20.Willma
      21.Little mary mixup
      22.Costi
      23.M(Minja koski)
      24.Kielo kärkkäinen
      25.Maria&marsialaiset

    • Anonyymi

      Taisi olla Ruusa Liiska.

    • Anonyymi

      Liisa on munkin ope ihan vitsin hyvä on.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe