Ihmisen evoluutio ei ainakaan perustu fossiilitodistusaineistoon

präde_

William King julisti fossiilien olevan eri lajia kuin nykyihmiset antaessaan niille nimen Homo neanderthalensis. Kuitenkaan hän ei ikinä nähnyt alkuperäisiä näytteitä. Darwin ei koskaan nähnyt niitä, vaikka hän julkaisi kokonaisen kirjan ihmisen evoluutiosta vuonna 1871. Myöskään Thomas Huxley ei koskaan nähnyt alkuperäisiä fossiileja, vaikka kuvasikin niitä suosiota saavuttaneessa kirjassaan Man's Place in Nature vuonna 1863. Todennäköisesti et sinäkään ole nähnyt edes kuvaa alkuperäisestä fossiilista. Suurin osa niistä on eristetty betoni- tai kiviholveihin. Harva pääsee näkemään niitä. Saatikka tutkimaan.
Lukuunottamatta yhtä loisteliasta hetkeä vuonna 1984, jolloin New Yorkin American Natural History- museo rahoitti kuuluisan esi-isät näyttelyn (n. 40 fossiilia, ei siis todellakaan kaikki), eivät alkuperäiset hominidi-fossiilit tavallisesti ole edespaleoantropologien käytettävissä tutkimusta varten, vaan he työskentelevät kipsistä tai muusta materiaalista tehtyjen jäljennösten kanssa.

8

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiede Huijaa

      Sitähän minäkin.

      Tiedemiesten täytyisi ottaa pronssikautisten paimentolaisten pohdinnat ihmiskunnan synnystä vakavan tieteellisen tarkastelun lähtökohdaksi.

      Kaik muu on huijausta.

      • Präde_

        Ei tiede itsessään mitään huijaa. Turhaa provoa. On vain ihmeellistä tuo antropologien kateus. Pitää olla monet luvat, ennenkuin pääsee edes katsomaan mitään ihmisen fossiilia. Tutkimisesta puhumattakaan. Niin, onhan noissa tapahtunut kyllä huijauksiakin mm. Piltdownin-ihminen ja Jaavan-ihminen.

      • E#5
        Präde_ kirjoitti:

        Antropologeillakin uusien löytöjen tekeminen ja tutkimustulosten julkaisu tuo voita leivälle. Jos joku on löytänyt harvinaisen fossiillin kaiveltuaan vuosia Saharan autiomaassa, pitäisikö hänen luovuttaa se heti yhteiseen käyttöön? Perinpohjainen tukimus voi viedä pitkänkin aikaa ja tuotaa muutaman tiedeartikkelin, jotka takaavat tulevien vuosien tutkimuksen rahoituksen.

        Niin raadollista se vaan on.

        Aloituksen kressukirjoituksessa on taas kerran tuorein vuosiluku -84. Taitaa olla lähteenä sama sylttytehdas, joka väittää Gouldin olleen sitä mieltä, ettei välimuotoja ole. Jättääkö kressujen "tutkimus" tarkoituksella viimeisen 30 vuoden löydöt noteeraamatta, vai ovatko he tosiaan vaan niin takapajuisia? Antropologia on 2000 luvullakin edennyt huimastai eteenpäin geeniteknisine todisteineen. Kressujen jutut ovat jääneet junasta kymmeniä vuosia sitten.

      • kretuilu huuhaata
        E#5 kirjoitti:

        Tätähän se on kressujen "väittely " ihmisen kehityksestä. Piltdowin kallo, tökerö antiikkinen fossiiliväärennös, on heille keskeinen argumentti joka "kumoaa" ihmisen evoluution.

      • Raamatulla ei ole mitään tekemistä pronssikauden kanssa. Itseaisassa Raamattu ei tunne pronssikautta vaan sen mukaan sama henkilö keksi pronssin ja raudan (Gen. 4:22). Tämä osoittaa, että jutut on kirjoitettu niin myöhään, että pronssikausi on jo unohdettu.

      • Präde_ kirjoitti:

        Ei tiede itsessään mitään huijaa. Turhaa provoa. On vain ihmeellistä tuo antropologien kateus. Pitää olla monet luvat, ennenkuin pääsee edes katsomaan mitään ihmisen fossiilia. Tutkimisesta puhumattakaan. Niin, onhan noissa tapahtunut kyllä huijauksiakin mm. Piltdownin-ihminen ja Jaavan-ihminen.

        Jaavan ihminen ei ollut mikään huijaus. Ei pidä lukea kretsujen propagandaa. Piltdownin ihminen oli huijaus, mutta sitä eivät kretsut huijaukseksi osoittaneet vaan nimenomaan tiedemiehet.Jo ennen sitä se oli jäänyt sivuraiteille, kun se ei enää vastannut sitä, mitä uudemmat fossiililöydöt sanoivat.

      • kukapa tietää
        okaro kirjoitti:

        Raamatulla ei ole mitään tekemistä pronssikauden kanssa. Itseaisassa Raamattu ei tunne pronssikautta vaan sen mukaan sama henkilö keksi pronssin ja raudan (Gen. 4:22). Tämä osoittaa, että jutut on kirjoitettu niin myöhään, että pronssikausi on jo unohdettu.

        Raamatun vanhimmat kertomukset voivat hyvinkin olla pronssikaudelta.
        Luomiskertomus ja aatamin ja eevan tarina lähinnnä.
        Kirjoittamisajankohta voi olla rautakaudella, sitä en kiistä.

    • Miksi ihmeessä kreationistit aina puhuvat noista sata vuotta vanhoista aisoista. Sillä, mitä fossiileja Darwin näki ei nykytieteen kannalta ole mitään väliä. Alkuperäiset fossiilit ovat arvokkaista, joten jos ei ole tarve käyttää niitä voidaan käyttää valoksia. Toisaalta, esimerkiksi DNA-tutkimuksia ei voi tehdä kipsivaloksista. Näyttelyt eivät ole tieteen tekemistä vaan sillä tuodaan tieteen tuloksia kansan tietoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      106
      1854
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1437
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1416
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1379
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      145
      1334
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1270
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1267
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1202
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1078
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1077
    Aihe