Häät unessa

mitäköhän

Viime yön unessa menin naimisiin hyvin komean miehen kanssa joka ei kuitenkaan ollut mies jonka kanssa nyt olen parisuhteessa. Olimme häissä hyvin onnellisia, samoin olivat vieraat. Tanssimme ja nauroimme. Painimme myös jossain kukkapuskassa romanttiseen sävyyn aviomiehen kanssa. Jossain vaiheessa huomasin, että jalassani olivat hyvin rumat ja mutaiset kengät jotka eivät sopineet morsiuspukuuni yhtään. Kaikki muuttui unessa sen jälkeen kun lähdin nykyisen mieheni kanssa (en siis uneni aviomiehen) toiseen rakennukseen käyttämään huumetta. Jossain vaiheessa mies muuttui erääksi naispuoliseksi ihmiseksi josta en juurikaan enään pidä. Rakennukseen tuli toinen mies joka ei päästänyt meitä pois rakennuksesta. Kun vihdoin pääsin palaamaan hääpaikalle aviomieheni ja häävieraat olivat suuttuneita. Aviomieheni lähti pois hääpaikalta muttemme kai eronneet. Unen lopussa ystäväni kertoi että aviomieheni oli kertonut pilkalliseen sävyyn häävieraille minun puutteistani yms.

Mitäköhän mahtaa tarkoittaa vai tarkoittaako mitään? Tuosta huumeosuudesta sen verran että olen entinen addikti samoin kuin nykyinen mieheni ja näen melkein joka yö unta että vedän jotain, joten en usko että sillä on ollu mitään sen kummempaa merkitystä....

6

7564

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitäköhäm

      Tämän jälkeen näin muuten vielä unta jostain teltasta, jonka olimme parhaan ystäväni kanssa pystyttäneet puuhun. Tämä uni oli hieman epämääräisempi ja muistan vaan että oli pimeä ja teltassa vieraili paljon ystäviäni. Jossain vaiheessa teltta tippui puusta mutta pystytimme sen takaisin puuhun.

    • Clean

      Komea mies, jonka kanssa menit naimisiin saattoi olla päätös päästä huumeista eroon. Retkahditko jossain vaiheessa? Nainen josta et pidä, olisi silloin se huumeisiin retkahtanut sinä itse, joka et pitänyt siitä, että niin kävi. Ettet päässyt ulos rakennuksesta saattaa olla, ettet ollut päästä huumeista eroon. Retkahduksesi vuoksi ympärillä olevat ihmiset olivat luonnollisesti myös pettyneitä ja kiukkuisia.

    • Unenkertoja

      Häät unessa on paha juttu ja se ei ole hyvää eikä iloa.Mä osaan selittää unet

      • Anonyymi

        No mitä jitten järjestäminen unessa tarkotta


    • 1 Tulkitsija

      Häät unessa symboloivat unennäkijän vakaata sitoutumista tiettyyn asiaan,
      tässä tapauksessa unennäkijän päihteettömään ja raittiiseen elämään.

      Unessa häät ovat tunnekylläiset, nauretaan ja tanssitaan, sitoutuminen elämäntapamuutokseen tuo mukanaan ilmiselvästi siis onnelliseksi tekeviä asioita.

      Morsiuspuku unessa symboloi kokemattomuutta (tahraton neitsytmorsian-myytti ,jne).

      Unennäkijä tuumaa unessaan ettei mutaiset kengät ( kengät = elämänkokemukset) ihan yksi yhteen natsaa asusteisiin =puhtoisen morsiamen mielikuvaan. Unennäkijä kokee siis elämänmuutoksen tässä sitoutumisvaiheessa raittiuteen (eli unen häissä) yhtä isoksi kuin ristiriita pukeutumisessa.

      Kun unennäkijä pukeutuneena uuteen elämäntilanteeseensa (morsiuspuku) katsahtaa mutaisten kenkien peittämiin jalkoihinsa, viestii se välistä mieleen läikähtävää huolta siitä josko vanha elämäntyyli kiusauksineen viekottelisi hänet ja miehen entiseen, jolloin

      tunnelma muuttuu unessa kun "retkahdetaan", silloin kuvaan tulee epämiellyttäviä asioita : mieskin muuttuu naismaiseksi ja kamalaksi.

      Rakennukseen tuleva ulkopuolinen mies joka estää pääsyn pois symboloi sitä että oma tahto ja valinnan vapaus estetään jos takaisin entiseen "rakennukseen" palaa ja ympäristön läheiset (hääväki) ei välttämättä retkahdusta sulata vaan ovat suuttuneita sitten kun yritetään paluuta takaisin (hääpaikalle).

      Unennäkijä tiedostaa selkeästi unenperusteella sen, että eron mahdollisuus on ilmassa jos toinen "lähtee pois hääpaikalta" elikkä ei kykene sitoutumaan raittiuteen. Unenloppu taas viestii jonkinasteista luottamuspulaa mieheen, unessa ystävä juoruaa unennäkijälle miehen puhuneen unennäkijästä pahaa selän takana.

      Uni kokonaisuudessaan lienee tyypillinen elämäntilanteen huomioon ottaen.
      Alitajunta purkaa ja putsaa unen kautta pelkoja pois.
      Kun elämäntilanne stabiloituu ja raittius sisäistyy vahvaksi elämäntavaksi niin ko unet lakkaa lopullisesti.

    • Anonyymi

      Näin unen että järjestin oman mieheni jäitä Mitähän mahtaa tarkottaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3391
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      169
      1431
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1102
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      784
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      729
    Aihe