Henkisesti häiriintynyt,epäasiallinen taloyhtiön hallituksen Pj

erikoinen tapaus

Eipä ole ennen moista vielä tullut eteen mutta nyt viime vuoden puolella muutimme erääseen kerrostaloon Itä-Tampereelle.

Kaikki naapurit ovat mukavia ja rauhallisia mutta taloyhtiön hallituksen PJ on aivan täysi m u l k k u ja huomauttelee jatkuvasti olemattomista, keksityistä asioista. Kaikki meidän talossa asuvat rauhallisesti ja hiljaa ja järjestyssääntöjä noudatetaan.

Olen jutellut muiden asukkaiden kanssa, ja kuulemma tämä heppu puuttuu joka asiaan ja häiritsee ja vainoaa asukkaita. Kuulemma olisi muidenkin mielestä hyvä jos tuon kahjon saisi pois tuosta virastaan.

Olen pari kertaa jutellut hänen kanssaan, ja vaikuttaa vahvasti henkisesti häiriintyneeltä tapaukselta. Ulkoasu on epäsiisti; puliukon näköinen tai jonkun laitapuolen kulkijan. Epäsiisti pitkä tukkka rehotttaa harteille asti, Ilmeisesti on jäänyt työttömäksi sairaseläkkeelle tms. koska on lähes aina kotona.

Onko ainoa keino olla täysin välittämättä koko ukosta, jos kerran on hullu, niin ei vissiin kannata edes yrittää järkevää keskustelua?

Millä konstin saa hallituksen puheenjohtajan vaihdettua yhtiökokouksessa? Olisin itsekin valmis kyseiseen hommaan, ja voin vannoa että hoitaisin asiat ja hoitaisin asiallisesti enkä vainoisi muita asukkaita.

17

2771

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tekninen_Tissi83

      Kysymyksesi paljastaa, että sinulla ei ole vielä riittävästi tietoa toimiaksesi hallituksen puheenjohtajana. Kannattaa enemmin pysytellä tavallisena hallituksen jäsenenä.
      Hallitusta tai sen puheenjohtajaa ei nimittäin varsinaisesti eroteta tai vaihdeta. Jokaisessa ns. tilinpäätöskokouksessa yhtiölle valitaan uusi hallitus. Tämä uusi hallitus sitten valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Käytännössähän siellä samat henkilöt pysyvät. Valitettavasti hallitukseen pääsee käytännössä ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi yhtiökokouksessa, varsinaista kompetenssia tehtävään ei vaadita. Koska halukkaita ei käytännössä ole, saattaa hallitukseen pesiytyä epäsopivia henkilöitä pidemmäksikin aikaa.

    • vaihtoon vaan

      Helpostihan sen saa vaihdettua. Ette vaan valitse sitä enää siihen tehtävään. Ottakaa joku täyspäinen tilalle.

    • viekää se lataamoon

      Eihän tuosta kannata jäädä pitäksi aikaa kärsimään. Kyseinen henkilö on selvästikin hullu, tai ainakin varttihullu. Valitkaa yhtiökokouksessa uusi hallituksen puheenjohtaja,ilmoittakaa syyksi luottamuspula.
      Voihan olla että sillä vain ei ole lääkitys kohdallaan, nykyään on aika paljon avohoitopotilaita "vapaalla jalalla".

      • Kevättä rinnassa

        Yhtiökokouksessa valitaan hallitus ja hallitus omassa kokouksessaan valitsee itselleen puheenjohtajan.. Näin se menee.


    • tutulta kuulostaa

      Meidän taloyhtiössä on myös vähän samanlainen äijä hallituksen pj:nä. Leikkii suurin piirtein poliisia, tai ainakin järjestyspoliisia. Kuulin juuri hallituksen jäseneltä että tämä ukkeli ei edes osallistu yhtiökokoukseen. Siis mitä helv*ttiä??

      Eikö nyt yleensä ole päivänselvää että hallituksen puheenjohtaja on yhtiökokouksessa, ja senhän pitäisi vieläpä vetää se kokous!

      Muutenkin ukko on ihan pihalla, jos joku valittaa turhia valituksia tämä äijä ottaa ne tosissaan ja huomauttelee syyttömille asukkaille ihan normaalin elämisen äänistä ym. toisarvoisista asioista joissa ei edes ole mitään huomautettavaa.

      Onko niin että tuohon hommaan ei oikein ketkään täyspäiset rupea? siltä alkaa vaikuttaa.

    • säästöä niemessä

      Kuulostaa ihan Vuosaaren meiningiltä.

      • säästöä niemessä

        Puliukkojoukkio haisee nurkissa ja kuvittelee kykenevänsä hoitamaan asioita.


      • 102 dB
        säästöä niemessä kirjoitti:

        Puliukkojoukkio haisee nurkissa ja kuvittelee kykenevänsä hoitamaan asioita.

        Sellaistahan se on: tyhmät äänestävät tyhmän edustamaan itseään ja sitten ihmetellään, ettei mikään toimi.


      • Heh,tai Rastilalta! Mä oon ollu saikulla vatsataudin takia viime viikolla ja voi jumalauta tota yläkerran hanalla paukuttajaa. Mulla meni pinna lopullisesti ja huusin onko pakko,voitko lopettaa ja mene hoitoon kun kusipää häiritsi mun lepoa,olin siis ihan hiljaa nukkumassa etten varmasti ole voinut provosoida paitsi olemalla kotona...sekin tietysti saattaa ärsyttää. Huutamisesta se vasta viillintykin,veti oikein sarjoja, ja ai niin yksi sen bravuuri on laittaa jotkut kovapohjaiset kengät jalkaan ja alkaa kopistelemaan niillä myöskin. Ja tottakai kylppärin suihku pistetään vuotamaan lorisemalla lattialle. Nytkin se käy nykimässä sitä keittiön hanaa,miten jollain voi olla tosiaan elämänsisältö hana ja sen liikkeestä syntyvä ääni? Toi mun naapuri on satakertaa mulkumpi kuin aapeen, sekin kuuluu johonkin vtn talotoimikuntaan, vittu mikä pelle,kulutttaa vettä armottomasti tehdäkseen ääntä!!!


      • surkeat hampuusit
        dimmu72 kirjoitti:

        Heh,tai Rastilalta! Mä oon ollu saikulla vatsataudin takia viime viikolla ja voi jumalauta tota yläkerran hanalla paukuttajaa. Mulla meni pinna lopullisesti ja huusin onko pakko,voitko lopettaa ja mene hoitoon kun kusipää häiritsi mun lepoa,olin siis ihan hiljaa nukkumassa etten varmasti ole voinut provosoida paitsi olemalla kotona...sekin tietysti saattaa ärsyttää. Huutamisesta se vasta viillintykin,veti oikein sarjoja, ja ai niin yksi sen bravuuri on laittaa jotkut kovapohjaiset kengät jalkaan ja alkaa kopistelemaan niillä myöskin. Ja tottakai kylppärin suihku pistetään vuotamaan lorisemalla lattialle. Nytkin se käy nykimässä sitä keittiön hanaa,miten jollain voi olla tosiaan elämänsisältö hana ja sen liikkeestä syntyvä ääni? Toi mun naapuri on satakertaa mulkumpi kuin aapeen, sekin kuuluu johonkin vtn talotoimikuntaan, vittu mikä pelle,kulutttaa vettä armottomasti tehdäkseen ääntä!!!

        Meillä taitaa desibeli"mies" itse porata iltaisin ja viikonloppuisin. Harmi, etteivät varastaneet poraansa. Oikea pelle leikkimässä tietäjää.


    • ...

      Joillekuille valitsijoille tuo sitten ilmeisesti sopii. Pitäisi ottaa selville, ketkä hänen pestinsä jatkamista tukevat, se kertookin heistä tarpeeksi. Lisäksi pitää rohkaista muita, hiirulaisia. Ja laatia itse toimintasuunnitelma ja paprut, ettei vaadi muilta paljon, sekä kulkea ovelta ovelle, jos allekirjoituksia tarvitaan. Kovasti aktiivinen täytyy varmasti olla ja varoa, ettei homma henkilöidy muiden pelon vuoksi yhteen ihmiseen.

    • Myös suosittelisin

      ottamaan huomioon sen, että vaikka pesti loppuisi, meininki varmaan jatkuu. Toimintasuunnitelma jo valmiiksi sitäkin varten siis, esim. pyydetään isännöitsijältä kirjallinen varoitus turhista valituksista.

    • Hutsumulkvistinuraedut

      Mistä nämä hullut vanhat ukot pesiytyvät taloyhtiöitten hallitusten puheenjohtajiksi? Olikse heidän aikansa noin yli 40 vuotta sitten? Kannattas osata luovuttaa ajoissa tehtävä nuoremmille, ennenkuin taloyhtiölle tulee suurempia vahinkoja kaikkien huoltotoimien ja remonttien laiminlyönneistä tämmöisten dementia ukkojen takia!
      Vuodesta toiseen vaan hissutellaan ukon tekemisiä!
      Avojaloin kävelee ja näyttää puliukolta ja kiviä kuulema halkoo mökillään.
      Kuulostaako tuo täyspäisen puuhalta? Ei todellakaan. Ja arki, arki on niin hukassa!
      Ymmärtäisi erota tai täytyy se sitten erottaa ite hallituksesta.

      • hiljaa.minä.tiedän.kaike

        Ikähän tuossa virassa toimimiseen ei ole varsinaisesti mikään este eikä haitta, mutta kieltämättä iän karttuessa itse kullekin saattaa tulla kaikenlaista kremppaa. Ja myös se henkinen puoli - yleensä, ei aina - alkaa krempata kun 100 v. lähestyy.

        Eikä niiden korjausten / huoltojen tekemättä jättäminen ole ainoa harmi kun tolkku toiminnasta katoaa, myös päinvastaista eli ylenmääräistä remontointi-intoa on nähty kun todellisuuden- ja/tai suhteellisuudentaju on alkanut hämärtyä. Pohjattoman itseluottamuksen jäätyä kuitenkin kupoliin lähtemättömän tiukasti.


    • Vanhat_Parhaita_PJ.tä

      Usein iäkkäät hallituksen jäsenet hoitavat asiat paremmin kuin nuoremmat. Nuoremmat hassaavat vain kaikki asunto osakeyhtiön rahat turhaan. Seurauksena on korkeat yhtiövastikkeet. Sitten nämä järjestyssääntöjen laiminlyönnit. Niistähän nuoremmat ei välitä mitään, vanhat hallituksen puheenjohtajat yleensä tekevät lopun järjestyssääntö rikkomuksista yhdessä isännöitsijän kanssa. Nuoremmat kun ovat yleensä saaneet sen surullisen kuuluisan vapaan kasvatuksen, sehän sitten näkyy kaikessa toiminnassa. Millään ei ole mitään väliä, eletään kuin pellossa.

      Vanhemmat hallituksen jäsenet ovat usein myös eläkkeellä, jää enemmän aikaa hyvään asioiden hoitoon.

      • hiljaa.minä.tiedän.kaike

        Ikähän ei ole mikään peruste hallitukseen saatika puheenjohtajaksi valitsemiselle, muttei tietenkään myöskään este. Kyky ja halu hoitaa yhteisiä asioita pitää olla.
        Varsinkin pienissä yhtiöissä on todellinen haaste saada kyvykästä hallitusta pystyyn.

        Mutta niinkuin sanottu, ylenmääräistäkin remontointi-intoa ts. halua osakkaiden varojen tuhlaamiseen on iäkkäillä nähty kun todellisuuden- ja/tai suhteellisuudentaju on alkanut hämärtyä - eikä siis aina pelkästään sitä nuukailua.


      • Pirullinenpariskunta

        Meillä taloyhtiö, jossa 5 omistajaa, joista 3 hallituksessa Hall.pj. on mm. Klaukkalassa ja Kalliossa lakiasiaintoimistoa pitävä nainen, isännöitsijä miehensä. Ovat kavaltaneet taloyhtiön omaisuutta vv.1985-1995. Asuvat toisella paikkakunnalla. Olivat poissa hallinnosta 20 v, mutta huijasivat/kiristivät yhden hall. jäsenen hallitukseen 2016. Hallitus ei korjaa mitään (talot rak. 1985), eivät tiedota mitään, maksattavat muilla osakkailla omia kulujaan, ottavat taloyhtiön varoja omaan käyttöönsä. Hallitus ei ole perillä as.oyL, heillä on ihan omat lait. Rouva hall. pj on tuomittu naapurin hakkaamisesta aikaisemmassa asunnossa, on patologinen valehtelija ja huijari, mutta tekee sen uskottavasti. Hall. pj ja isännöitsijä näyttelevät olevansa rikkaita, joka vuosi uudet entistä suurempi Volvo. Asiakkaita ei 20 v. ole nähty yhtään. Rouvan lakiasiaintoimisto ei ole ollut 20 v. mikään menestystarina ja viime vuodet tappiollinen ja rvan omat verotettavat tulot 2016 oli 20000 €, ei pääomatuloja. Mutta on 4 toimipaikkaa, joissa ei käy asiakkaita, useita kiinteistöjä kuulemma ja jo pelkkään vaatetukseen menee yli 20000 €. Tässä huijataan verottajaa, rahastetaan pienen taloyhtiön osakkaita. Kukaan ei tunne pariskuntaa, käyttävät mm. vartioita liikkuessaan. Hall. pj. ja isännöitsijä ovat erittäin luonnevikaisia, jopa psykopaatteja. Hallitusta ei pysty näin pienessä taloyhtiössä vaihtamaa. Ei edes pysty myymään asuntoa, kun pariskunta on niin tunnettu koko Suomessa. Mistä osakas voisi saada apua, että saisimme huoneiston korjattua ja myytyä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe