onko masennus asenne kysymys?

Olet apua ja lohdutusta vanhemmiltaan tarvitseva nuori, et ilkeä. Valitettavasti me vanhemmatkaan emme aina ymmärrä mistä masennuksesta on oikeasti kyse ja jotenkin tietenkin haluaisimme sitä lapsellemme selittää, mutta pieleen menee kun tieto puuttuu. Aina ei tarvitse kaikkea tietääkään, voi vain kertoa miltä olo tuntuu ja se riittää. Vanhempasi ovat ymmällään kun eivät osaa Sinua tukea. Ovat tottuneet oleman suhteesi aina oikeassa, mutta nyt keinot heiltä puuttuu. Mutta he voivat kehittyä ja hakea apua ja tietoa. Samoin kuin Sinäkin haet tietoa ja ymmärrystä sairauteesi, että voit sen kanssa paremmin tulla toimeen silloin kun masennus vie olosta voiton.
Ihan varmasti Sinun vanhemmillesi on kaikkein tärkeintä, että Sinä voisit hyvin. He eivät vain uskalla ottaa asiaa puheeksi ikään kuin masennuksesi syvenisi entisestään, jos siitä puhuu, niinhän ei tietenkään ole, mutta asia on heille arka. olet rakas heille. Ovatko vanhempasi olleet terpiassa kanssasi keskustelemassa olostasi? Ellei niin puhu terapeutille, josko he voisivat tulla vaikkapa molemmat erikseen vuorollaan. Pyydä heidät nimenomaan erikseen, että saat solmittua paremman suhteen molempiin ja he tahollaan ottavat paremmin vastuuta tiedon hakemisesta. Rutistus ja halaus Sinulle, olet tärkeä ihminen.

Syvennät ja kroonistat masennuksesi noilla mielialahuumeilla. Mitä tulee vanhempiisi niin he eivät varmastikaan ymmärrä henkistä pahoinvointiasi tai eivät osaa ottaa sitä oikealla vakavuudella. Terapiaan.

Sinä surullinen tyttö isäsi on tietämätön tyhmä ja kuten itse tokaisit vanhempasi ovat todella itsekeskeisiä.He voisivat ottaa selvää masennuksesta ja tuli mieleeni eräs sananlasku,että toisen pilkka käy omaan nilkkaan.

Mun äiti tokaisi masennuksen johtuvan saamattomuudesta, jo nosti mielialaa (in my ass). Asiasta on vaiettu meidän suvussa ja sitä ei ole, ehkä kieltäminen ja vaikeneminen on helpointa kuin se että asiasta puhutaisiin?

Minunkaan äitini ei ymmärrä masennustani vaan tokaisee aina että kaikilla on sekä huonoja, että hyviä päiviä. Hän on erittäin lääkevastainen, siksi salailen lääkityksiäni.

sun faijas on sadisti tyttösurullinen.

Äiti täälläkin, tosin masentunut sellainen. Vaikka olen itse sairastanut masennusta 14 vuotta, en silti osaa auttaa tytärtäni, jolla on juuri todettu masennus. Olen sanonut että kaikesta voi kertoa minulle, tuskin mikään pääsee yllättämään enää.Vaikka itse olen käynyt hyvin pohjalla masennuksen suhteen ja tiedän miten mustaa ja toivotonta voi kaikki tuntua olevan, en vain tiedä miten häntä voisin lohduttaa, en löydä sanoja. En tiedä mikä muukaan auttaisi, koska en tiedä mikä itseänikään auttaisi. Olen vienyt tytön lääkäriin ja hommannut hänet psyk.polille. Mitä muuta voisin tehdä? Kaikista eniten toivon hänen parantuvan, hännellä on elämä edessä. Mä voin jäädä tänne sohvan pohjalle, mulla on jo paljon elämää eletty, mutta yli kaiken toivoisin että lapseni saisivat olla terveitä. Aina.

Masennus on 100% olosuhde kysymys.
Esim. itseäni masentaa vallitsevat olosuhteet eikä mikään muu.
Moniin näistä olosuhteista en voi vaikuttaa elämäni aikana
ja vaikka jotkut olosuhteet muuttuisivat voi se taas puolestaan aiheuttaa masennusta.

Tällä tarkoitan sitä, että jos voittaisin lotossa ja asuisin maalla niin voisin mahdollisesti henkisesti paremmin ja voin huonosti koska on pieni palkka eikä mahdollisuutta sosiaalisuuteen tai oman asunnon rauhaan.

Maaret Kallion blogikirjoitus, joka levisi facessa, sivuaa aihetta:

http://vaestoliitonblogi.com/2014/04/07/minulla-on-asenneongelma/comment-page-1/

Jos masennus olisi vain asennekysymys niin kukaan ei sairastaisi sitä. Kuka nyt haluaisi sen kammottavan ja raskaan olotilan. Asenne on järjen ohjaama tila. On huomattavasti helpompi elää ilman tätä taakkaa. Masennus on tunnepohjainen juttu. Asenteella voi työstää tunteitaan mutta ei käskeä toimimaan tietyllä tavalla.

Masennus on mielialahäiriö eikä asennekysymys. Voi tietysti opetella ajattelemaan positiivisesti, tai ainakin opetella huomaamaan negatiivisen ajattelunsa.

Pessimismi ja optimismi ovat asenteita. Optimismia voi opetella esimerkiksi ajattelemalla, mikä kuitenkin elämässä on hyvin tai edes suht koht kunnossa. Tietysti voi myös muistuttaa itselleen, kuinka paljon huonomminkin asiat voisivat olla.

Vanhempasi eivät pysty tuntemaan sinun tunteitasi. Jos ei itse ole kokenut, ei näitä psyyken ongelmia sillai tajuta.

Koetko, että vanhempasi vähättelevät sinua tai masennustasi. Että he eivät huomaa tai välitä?

Ehkä vanhemmat vaan eivät pysty myöntämään, että heidän lapsellaan menisi niin huonosti. Ehkä he luulevat että syy on kasvatuksessa, eivätkä halua myöntää tehneensä virheitä. Tämä siis heidän alitajuinen ajatus. Näin ei kuitenkaan ole. Masennuksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten lapsi on kasvatettu, tai kuinka hyvät suhteet vanhempiin on.

Oma isäni patisti minuakin kesätöihin ja jatkuvasti ulos ja yleensäkin tekemään jotain omassa huoneessa istumisen sijaan. Odotukset minun suhteen oli muutenkin korkeat. Vasta kun lopetin amk:n kesken ja pääsin depressiohoitoon, isä tajusi miten huonosti minulla oikeasi meni. Tämän jälkeen vanhempani ovat tukeneet minua erittäin paljon ja olleet ymmärtäväisiä. Lisäksi huomasin että isän koko elämänasenne muuttui. Suorituskeskeisyys väheni, osasi olla rennompi jne. Vanhemmat ovat myöhemmin sanoneet, etteivät tajunneet minun olevan masentunut. Luullivat että oli ohimenevä vaihe, joka kuuluu murrosikään. Näin siis pahimpaan aikaan, ollessani yläasteella.

Kivessä kipeä kuin toisessa: näin taitaa olla. Masennus on sairaus, joka ei näy niin selvänä kuin fyysinen sairaus ja sitä ei voi ihan niin tarkalleen mitata. Joka on kokenut syvän masennuksen mutta myös hirvittävää fyysistä kipua, sattaa sanoa, että se henkinen kipu on paljon tuskallisempaa kuin ruumiin särky.
Masennus ei ole asennesairaus ainakaan pääpiirteittäin. Kuitenkin asenteella parantumisessa on suuri merkitys.
Sinun vanhemmmat eivät ilmeisesti itse ole kokeneet masennusta.

Joka sanoo masennuksen olevan asennekysymys, ei ole koskaan ole masennusta kokenut.
Ainakaan lievää vaikeampaa.

Vakava kiusaaminen koulussa on kylliksii laukaisemaan masennuksen.

Mulla on yksi ystävä, tosi kova bitch, asennetta löytyy.
Kun iski masis siihen muijaan, istui vain apaattisena sohvalla.
Pillerien voimalla selvisi tilastaan.

"Ylös, ulos ja lenkille" ei tehoa masiksessa, ei siloin huvita tehdä mitään, eikä saa nautintoa juuri mistään.
Masennuksen torjunnassa reipas asenne ja harrastukset liikunta tietysti ovat
ehdottomia.