Eirikuva lopettaa!

Eiri bye bye

7

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bjo

      Oikeastaan yllättävää, ettei tuotantomäärät olleet riittäviä kannattavaan toimintaan. Filmien kehitysmäärä on varmaan ollut hiipuva pidemmän aikaa, mutta olisi luullut digistä teetettävien paperikuvien pitävän tuloksen plussalla. Eirikuvalla oli kuitenkin toimiva verkon kautta toimiva tilausjärjestelmä verkkopankkimaksutoiminnoin. Kymppikuvan hinnoittelu ei ollut halvin, mutta mielestäni sen verran kilpailukykyinen, että kuvia tuli teetettyä myös eirillä. Halvempaa hintaa tarjoavat smartfoto ja ifolor, molemmilla tulee kuvien mukana asiakkaalle työläämpi paperilasku. Laadulla puolestaan eirin haastaa fotonetti, jossa on myös verkkopankkimaksutoiminto.

      Kaikkialla puhutaan digikameroiden myötä kasvaneista kuvamääristä, mutta eikö niistä enää teetetä paperikuvia albumeihin. Hyviä albumeitakin löytää enää robin hood liikkeistä.

      Eirillä oli erikoisempiakin tuotteita kuten diakehitys, mustavalkofilmin kehitys ja akustiikkataulut. Diakehitystä saa kuulemma fotoyks liikkeistä. Mustavalkofilmiä kehittävät harrastelijat.

      • syitä ja seurauksia

        Fotoyks kehittää monenlaisia filmejä, sekä dioja, mustavalkofilmejä että värifilmejä joten ei tuo mv-filmin kehitys pelkästään harrastelijoiden juttu ole. Fotoyksillä on myös skannauspalvelu jolla kuvat saa 3000x2000 kokoisina cd:lle, eli ns. Pro CD. Tuosta saa teetettyä sitten A4-suurennoksia.

        Ehkä Eirillä oli ongelmia laadun kanssa, itse ainakin kokeillut kehittää Eirillä ja kuvat tuli huonolaatusina mulle. Ifolorilla on hyvä laatu ainakin joten ehkä se selittää sen miksi se on markkinajohtaja.

        Luin lehdestä juttua että jostain kumman syystä jotkut suomalaiset kehityttää kuvansa ulkomailla, hinta ei varmaan ole selitys koska kyllä niille postikuluille ulkomailta hintaa tulee kuitenkin. Laatukaan varmaan mikään selitys koska kyllä Ifolor kykenee todella hyvään laatuun.

        Mitä tulee ylipäätään kuvien teettämiseen niin uskoisin kyllä ihmisten vielä teettävän kuvia ihan paperille asti, onhan oikealle valokuvapaperille valotettu paperikuva laadullisesti ja ainakin kestävyydeltään parempi kuin itse kotona mustesuihkarilla tulostettu kuva. Sitäpaitsi, meikäläinen on ainakin niin laiska etten alkaisi leikkaamaan 170-200 kymppikuvaa A4-papereista irti ja kalliiimmaksikin toi itse tulostaminen tulee. Toki saa 10-kuvan kokoisia tulostinpapereita mutta lienevät kalliimpia kuin A4-paperi.


      • kdhjqwfhq

        Ei tehdä enää albumikuvia ja jos yksittäisiä tarvitaan printataan ne itse.
        Monet katsoo kuvansa televisiosta, eikä tarvitse paperikuvia ollenkaan.
        Jos taas halutaan mummolle muistoja niin tehdään kuvakirja.
        Digi tuhosi perinteisen valokuvauksen ja kuvanvalmistuksen täydellisesti.


      • älä jauha puppua
        kdhjqwfhq kirjoitti:

        Ei tehdä enää albumikuvia ja jos yksittäisiä tarvitaan printataan ne itse.
        Monet katsoo kuvansa televisiosta, eikä tarvitse paperikuvia ollenkaan.
        Jos taas halutaan mummolle muistoja niin tehdään kuvakirja.
        Digi tuhosi perinteisen valokuvauksen ja kuvanvalmistuksen täydellisesti.

        Älä viitsi jauhaa páskaa, kaikki väitteesi on potaskaa, kyllä moni edelleen teettää albumikuvia ihan kuvalabroissa eikä niitä telkkarista katsella!


    • sitroen.

      Eikös se Eiri mennyt konkkaan jo noin 25 vuotta sitten?
      Silloin yritin ostaa valokuvien kiinnityskulmia, niitä 20 mm kokoisia, vaan ei enää saanutkaan eikä sen jälkeenkään. Eiri toi niitä maahan aikanaan. Pienemmillä ei postikortin kokoinen kuva pysy kiinni kun kansion avaa ja ne suuret (35 mm?) on aivan liian suuria.
      Lehdissä kerrottiin, että Eiriä ei enää ole. Mennyt konkkaan.

      Pitääkö ne KAIKKI tehdä nykyään itse, jos laatua haluaa? Kauppojen hyllyt vain notkuvat roskaa, jolla ei mitään tee ja jota kukaan ei halua ostaa. Sama systeemi kuin muinaisessa Neuvostoliitossa!

      • ei menny

        Ei se konkkaan mennyt vaan yrityssaneeraukseen.

        Eiri Kehys Oy on yhä olemassa.


      • kuvaton

        digitoinnit/skannaukset oli kyl ylikalliita


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4604
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2294
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1710
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1462
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      309
      1399
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1131
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      985
    Aihe