Finnmatkojen omatoimimatka :(

Rusketus-Raidat

Saavuimme Patalavacaan - sijaitsee Inglesin ja Puerto Ricon välissä - Mariposa del sol hotelliin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko viikon (23.2 - 2.3) ja meri välkehti silmänkantamattomiin.
Jo bussissa lentokentältä hotellille opas toivotti ystävällisesti tervetulleeksi tervetulotilaisuuteen ja kehoitti ottamaan yhteyttä soittamalla tai/ ja tekstiviestein, esim. jotkut pankkiautomaatit ovat erilaisia kuin Suomessa ja he tulevat neuvomaan, jos tarvitsee apua. ”Rohkeasti vaan otatte yhteyttä pienissäkin asioissa.” Pankkiautomaatin tarve tulikin pian ja totesimme, että se oli todella erilainen kuin on totuttu ja ajattelimme että otamme siitä sitten selvää maanantain tervetulotilaisuudessa. Hyvissä ajoin tulimme respaan ja odottelimme opasta. Selvisi, että kyseisessä hotellissa ei ole ollenkaan tervetulotilaisuutta, vaan ”lähihotellissa”. Ruotsalainen opas sattui paikalle ja hän selitti että me ei ehditä enää tilaisuuteen. Siinä vaiheessa luimme infopaketin ja respassa olevan kansion huolella ja totesimme, että tuskinpa siinä tervetulotilaisuudessa mitään kovin uutta asiaa tulee. Toki se pankkiautomaatti - rahan nosto - vähän pohditutti.

Lähetin alla olevan viestin kolme (3) kertaa. Siihen ei vastattu.
Tarvitsemme apua pankkiautomaatin kanssa, jotta saisimme käteistä. Muutakin asiaa on, tervetuliashotellia emme ehtineet etsiä, luulimme että tilaisuus on omassa hotellissa.

Sitten soitimme oppaalle asiasta. Nyrpeä ääni kertoi, että ”mitä pankkiautomaateissa nyt on ihmeellistä? Ei meillä ole ketään laittaa sinne.” Vastasin kuten edellä jo kerroin, että tulomatkalla bussissa on opas niin kertonut. ”Ei meillä ole ketään laittaa sinne.” EI SITTEN.

Tiistai-iltana sitten vielä yritimme ottaa Patalavacan pankkiautomaatista rahaa. Automaatti ei antanut enää korttia takaisin. Jouduimme mitätöimään pankkikortin. Hyvähän se siinä mielessä oli, että lomarahat säästyivät.

Finnmatkojen opaslehtisessä oli muutama kartta, mutta alueen karttaa, jossa asuimme, ei lehtisestä löytynyt. Se olisi ollut pieni, mutta meille tärkeä helpotus lomamme onnistumiseen. Kun saimme soittamalla yhteyden oppaaseen, hän jälleen nyrpeästi kertoi, että ”respasta niitä saa”. Asia ei ollut respassa itsestäänselvyys, vaan virkailija löysi sellaisen jostakin pitkän ajan etsittyään. Silloin meille vasta selvisi, että missä olemme. Kartta oli meille mm. sen takia tärkeä, että suunnittelimme Yellow Submarine -retkeä ja saimme kuulla, että vain tietyiltä bussiasemilta noudetaan. ”Bussi ei teidän takia muuta reittiään.” Lisäksi kummastelen luottokortin tietojen antamista, jolla retki olisi pitänyt maksaa ja sitten liput olisi faxattu hotellille. Tässä vaiheessa oli luottamus jo horjunut aikatavalla matkanjärjestäjään, joten retki jäi tekemättä.

Matkanjärjestäjä FINNMATKOJEN opaspalvelu oli siis sitä, että matkan maksaneet asiakkaat soittavat saadakseen palvelua. Puhelut tietenkin maksaa maksava asiakas. Kaikki tietävät, että hinta on aivan jotakin muuta kuin kotimaanpuhelu. Odotan siis kauhulla puhelinlaskua.

Olemme tottuneet tapaamaan oppaan/matkanjärjestäjän joko tervetulotilaisuudessa tai muulla tavalla esim. käynti toimistolla ja näin ovat aikaisemmat lomat aina onnistuneet. Samalla on maksettu retket jne. Nyt oli siis toisin. Toki oli ensimmäinen ja viimeinen FINNMATKOJEN matka. Onneksi olemme useasti matkailleet Kanarian saarilla ja siksi pystyimme lopulta selvittämään itse ongelmatilanteet. Täytyy kuitenkin muistaa, että olimme maksaneet ns. valmismatkasta.

Kun saavuimme hotelliin, menimme erikoisella, voisi luonnehtia jopa hauskalla hissillä, ylös kahdeksanteen kerrokseen. Näkymät olivat terassilta henkeäsalpaavan hulppeat, huoneisto siisti ja kaikin puolin odotuksiamme vastaava. Tilahuoltajat kävivät päivittäin ja olivat ystävällisiä, aurinkoa pääsi ottamaan jo aamusta altaalle ja iltapäivästä rannalla tai terassilla.

Matkamme pelasti myös SUOMIRETKET, jota tulen suosittelemaan kaikille tuttavilleni. Retkellä saimme kokea ystävällistä, luotettavaa ajantasaista palvelua. Matkalla oli suomalainen matkaopas ja se oli oikein rikastuttava retki saaren ympäri. Kyllä – vajaan tunnin tuote-esittely oli ja ilmainen ateria viineineen, mutta sekin tehtiin ammattitaidolla ja hienovaraisesti. Paljon näkemistä jo kokemista 10 eurolla.

12

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rusketus-Raidat

      Reklamaatiosta oli kulunut aikaa reilu kuukausi, kun Finnmatkojen asiakaspalvelusta otti asiallinen virkailija yhteyttä ja todella pahoitteli lomamatkalla tapahtuneita ikäviä tilanteita. Reklamaation johdosta on epäkohtia pohdittu ja ko. seikkoja pyritään Finnmatkoilla parantamaan jatkossa. Lupasivat vielä matkalahjakortin, joka on voimassa peräti kolme vuotta.

    • Harmin paikka

      No olipa reissu! Eipä ole tullut tehdyksi näitä valmismatkoja yli 20 vuoteen, vaan eipä näytä siitä sitten muuttuneen miksikään.
      Suosittelen omatoimisia omatoimimatkoja näiden valmismatkojen omatoimimatkojen sijaan. Halvat lennot ja majoitukset netistä etsien, niin mihin sitä matkatoimistoa siinä tarvitaan sössimään. Tekee retket omin mieltymysten mukaan, vuokraa auton taikka moottoripyörän ja liikkuu sillä.
      Omat kokemukset aikoinaan valmismatkoista oli niin luotaan työntäviä, etten ole tosiaan yli 20 vuoteen ollut näillä matkatoimistojen valmismatkoilla. Kanarian matkoja en ole tehnyt, kun kauemmaksi pääsee halvemmalla ja eläminen maksaa huomattavasti vähemmän. Jos perheen kanssa matkustaa, niin Kanarian matkan hinnalla vie perheen kauaksi Aasiaan moneksi viikoksi samalla rahalla ja on takuu lämpöä auringon kera, eikä tarvitse juuri suomalaisia lajitovereita katsella. Löytyy kilometreittäin tyhjää hiekkarantaa ja oikeita paratiiseja. Halvat lennot on pelittäneet tosi hyvin vuosikaudet, yhden kerran on jääty jatkolennolta, mutta lentoyhtiö järjesti homman ja hyvitti, sekä muutenkin paapoi, että ei jäännyt paha mieli. On ollut niin hienoja reissuja pientenkin lasten kanssa nämä omatoimiset matkat!
      Harmi, että teille sattui huono matka, toivottavasti Finnmatkat hyvitti nyt reilusti kärsimänne vahingon.

    • kaikkea sitä

      Niin ei kai koko hommaa voi finnmatkojen piikkiin panna, ilmeisesti meni ohi korvien tervetulotilaisuuden paikka, ei joka hotellilla ole omaa tilaisuutta.
      Valmismatkallakin on oman järjen käyttö sallittu, ei oppaat ihan kaikkea erikseen jokaiselle jouda kertomaan. Tervetulotilaisuudessa on paljon infoa ja jos sinne ei mene oppaat voi olettaa että pärjää yksinkin.

      • sepäse60

        Matkatoimistoille kuitenkin maksetaan opastukseta ja palveluista tukku euroja. Kyllä taitaa olla niin, että työväkeä on liian vähän tai se vaihtuu ja sentakia palvelu tökkii. Mihinkä niitä matkatoimistoja sitten tarvitaan?

      • joojoopata
        sepäse60 kirjoitti:

        Juuri Finnmatkoilla palvelu on kai aika riisuttua. Mutta matkanjärjestäjiä ja matkatoimistoja kyllä tarvitaan siihen, että matkanjärjestäjä kokoaa hyvän paketin, joka sisältää lennot, hotellin, kuljetukset perillä lentoaseman ja hotellin välillä ja hyvien matkanjärjestäjien opaspalvelu toimii sujuvasti myös perillä kohteessa. Minä ostan mielelläni tuollaisen valmiin paketin, ei tarvitse tuhlata omaa aikaa ja resursseja sellaiseen, minkä asiantuntijat tekevät paremmin ja kuitenkin hyvin kohtuuhinnalla. Mutta Finnmatkoja kartan.

      • No joo'o
        joojoopata kirjoitti:

        Vai kohtuu hinnalla ja vielä paremmin?? Mitä aikaa siinä nyt on, jos ostaa itse lennot ja varaa hotellin itse netin välityksellä, Eihän siinä mene aikaa sen enempää, kuin jos ostaa valmista pakettia matkatoimistolta. Lennnot saa muutamassa minuutissa hoidettua ja tiedot tulee sähköpostiin, josta voi tulostaa liput. majotukset voi varata netin välityksellä, samoin vuokrata autot jne.

        Kun sitten kyselee näiltä valmiin hyvän paketin ostaneilta, että kävittekö siellä ja siellä, taikka näittekö sitä ja tätä, niin vastaus on, ettei me mitään niitä nähty taikka ei meitä semmoisiin paikkoihin viety jne. Jos se hyvä paketti maksaa 3500€/nuppi, niin voisi olettaa, että sille saa jotain vastinetta, jos toinen tekee omatoimisesti saman matkan alle tonnilla ja näkee vaikka mitä.

      • joojoopata
        No joo'o kirjoitti:

        No kyllä jo 1000 eurolla saa hyvän lomapaketin ruokailuineen ja retkineen. Autoilla en halua missä vain, varsinkaan Roomassa tai Napolissa tai Alpeilla tai Venäjällä.

        Mutta rakentakoon itse matkansa se, joka haluaa. Minä en enää viitsi, aikani sitä tein.

      • Saa mitä saa

        No tonnilla saa mitä saa valmispaketissa, ei voi puhua samana päivänäkään, mitä saa omatoimisella matkalla tuolla tonnilla. Tonnilla saa nimittäin melko tarkkaan omatoimisesti n. 3500€ valmispakettia vastaavan matkan.
        Kyllä autolla on mukava liikkua monessa maassa ja eihän sitä itse tarvitse ajaa, kuljettajan saa palkattua.

      • Harmin paikka
        joojoopata kirjoitti:

        No kyllä jo 1000 eurolla saa hyvän lomapaketin ruokailuineen ja retkineen. Autoilla en halua missä vain, varsinkaan Roomassa tai Napolissa tai Alpeilla tai Venäjällä.

        Mutta rakentakoon itse matkansa se, joka haluaa. Minä en enää viitsi, aikani sitä tein.

        Saahan sitä tonnilla valmispaketin, mutta kyllä sillä saa melkoisesti omaakin matkaa tehtyä. Lennot ovat olleet nyt niin halpoja, että tonnilla saa jo kahdelle lennot Aasiaan ja jää vielä rahaa asumiseen & elämiseen. Tavisten Kanaria ym. Välimerenmatkoissa ei niinkään säästä omatoimisesti, kun ne on niin kilpailtu, mutta pidemmille matkoille pääsee omatoimisesti tosi halvalla. Ja aina halvemmalla pääsee/nuppi, jos useampi lähtee matkalle. Eli perheen kanssa matkatessa omatoiminen matka vasta halvaksi tuleekin!

        Itselleni sattui aikoinaan 1980-luvun lopulla, että tjären valmismatkapalvelu oli niin luotaan työntävä, että en ole sen jälkeen käyttänyt ko. puljua ja muutkin valmismatkat lopetin yli 20v. sitten.

      • erilaiset lomat
        No joo'o kirjoitti:

        Vai kohtuu hinnalla ja vielä paremmin?? Mitä aikaa siinä nyt on, jos ostaa itse lennot ja varaa hotellin itse netin välityksellä, Eihän siinä mene aikaa sen enempää, kuin jos ostaa valmista pakettia matkatoimistolta. Lennnot saa muutamassa minuutissa hoidettua ja tiedot tulee sähköpostiin, josta voi tulostaa liput. majotukset voi varata netin välityksellä, samoin vuokrata autot jne.

        Kun sitten kyselee näiltä valmiin hyvän paketin ostaneilta, että kävittekö siellä ja siellä, taikka näittekö sitä ja tätä, niin vastaus on, ettei me mitään niitä nähty taikka ei meitä semmoisiin paikkoihin viety jne. Jos se hyvä paketti maksaa 3500€/nuppi, niin voisi olettaa, että sille saa jotain vastinetta, jos toinen tekee omatoimisesti saman matkan alle tonnilla ja näkee vaikka mitä.

        "Kun sitten kyselee näiltä valmiin hyvän paketin ostaneilta, että kävittekö siellä ja siellä, taikka näittekö sitä ja tätä, niin vastaus on, ettei me mitään niitä nähty taikka ei meitä semmoisiin paikkoihin viety jne."

        Aika harva valmismatkalainenkaan on pelkästään vietävä sinne tai tänne. Itse ostan mieluusti valmiin matkapaketin johonkin kohteeseen ja perillä kuljeskelen ympäriinsä julkisilla kulkuvälineillä. Siinäkin näkee paljon sellaista, mitä autoileva ei koskaan voi tai ehdi nähdä.

        Kun minä puolestani kysyn näiltä autolla liikkeellä olleilta, näittekö sitä tai tätä tai kävittekö siellä tai täällä, niin ei, ei ole kuultukaan sellaisesta.

        Niin se vaan on, että kukin viettää loman tavallaan. Joku jää mieluiten omalle mökille kalastelemaan. Mutta erilaiset lomat ovat silti varmasti niin täynnä kokemuksia kuin ihmiselle on mahdollista ja hyväksi kokea.

    • Jake12345

      En minäkään enää oo valmismatkoja tehnyt, mutt oon havainnut, ett niitäkin liev useamman sorttisia.
      Muutama vuosi sitten (3-4) kävimme vaimon kanssa sukulaistemme synttäreillä Madeiralla. He olivat siellä pidenpään, mutt meille 'kalenteri' ei suonut yhtä pitkää oleskelua, joten oli löydettävä oman aikataulun mukaiset lennot ja majoitus.
      No ei siinä sinänsä vaikeutta ollut. Osuimme jopa samaan hotelliin synttärisankarin kanssa. Tulimme vain muutamanpv myöhemmin ja lähdimme jonkun pv aiemmin.
      Ja paikkaan oli helppo tutustua ihan omin reitein. Levadoille en halunnut, mutt niillekin ois voinu Aurinkomatkojen paikallisen oppaan mukana toki päässyt, niin kuin hänen järjestämälleen illanviettoretkellekin pääsimme. Sillä retkellä ei tosin ollut juuri muita kuin meidän noin 10-henkinen porukkamme. ...tais olla ilmeisen tuttu ravinteli oppaalle... mut maukas ja paikallisen tuntuinen, ihan mukava paikka.

      Mutt miks tämmöstä tänne kirjoitin johtuu siitä, ett meidän muutamaa pv lyhempi halvaksi uskomamme omatoimimatka olikin 100-200€ kalliimpi kuin synttärisankaripariskunnan pari-kolme pv pidempi Aurinkomatka... heh, heh!

      Me löysimme matkat muistaakseni Supersaver, tms, kautta ja majapaikan ehkä Halvat hotellit, tms, kautta juu...

      Eli vertailu kannattaa, eikä kantsi sulkea etukäteen pois edes matkatoimistoja ;)

      • Vertailu kannattaa

        Näissä "tavis-matkoissa" saa olla tarkkana, siis Kanaria, Madeira, Mallorca jne. voi olla. että pakettimatka on halvempi, kuin omatoiminen matka. Eroa löytyykin sitten kauemmaksi suuntautuville matkoille omatoimisen matkailun eduksi.
        Vertailu tosiaan kannattaa ja tiukka aikataulu voi tehdä hintaa lisää melkoisesti.

        Olimme Intiassa 5h perheen kanssa pari vuotta sitten ja lentoja varatessamme huomasimme, että muutaman päivän pidempi reissu olikin yli 300€ halvempi, joten tietysti olimme pidempään Intiassa. Tosin koko 5h perheen matka maksoi alle 3000€ kaikkineen, joten tuo pienikin säästö tuntui ihan mukavalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe