Afinitor ja sivuoireet

Polvi on kunnossa

Olen syönyt syöpälääkkeitä runsaan vuoden munuaissyöpään. Se aloitettiin Sutentilla ja nyt on menossa kolmas lääke eli Afinitor 5mg. Ja kun aloitin Afinitorin syönnin niin pikkuhiljaa tuli sivuoireen järkyttävä nivelkipu vasenpaan polveen. Jos sappikivien aiheuttama kipu oli asteikolla yhdestä kymmeneen noin 8-9, niin polvessa oleva kipu oli kyllä pahempi eli asteikolla 10 . Ja mikä oli hulluinta kipu oli pahimmillaan istuessa. En voinut istua puoltaminuuttia kun oli noustava ja mentävä sänkyyn ja laitettava tyyny jälkojen väliin ja jalka erikoiseen asentoon tyynyn päälle. Siinä asennossa kipu lakkasi alta puolentunnin ja pysyi poissa niinkauan kun olin sängyssä. Eli olin suurimman osan vuorokaudesta sängyssä. Heti kun nousin kipu alkoi uudestaa aivan järjettömänä. Muutaman kerran pyörryin kivusta muutamaksi sekunniksi. Mutta kun olin lukenut Afinitorin hyvyydestä lääkkeenä en halunut sitä lopettaa. Soitin tablettihoitajalle ja sovimme että pidän viikon tauon jonka jälkeen aloitan taas ottamaan normaalisti. Nyt tauosta on kulunut runsaat kaksi viikkoa ja vaikka olen ottanut Afinitoria normaalisti niin polvikivut on pysyneet pois. Eli jos teille tulee pahoja sivvuoireita niin suosittelen että sovitte sairaalan kanssa tauosta jonka jälkeen oireet voivat jäädä kokonaan ta osittain pois. Nykyään pahin sivuoire on väsymys ja voimattomuus mutta onneksi ei ole mitään kipuja.

5

1031

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+12

      Vähän OT; mikä on tablettihoitaja?

      • polvi on kunnossa

        Tablettihoitaja on sairaanhoitaja joka on saanut erikoiskoulutuksen syöpälääkkeisiin ja niillä tapahtuviin hoitoihin. (Näin ainakin nämä minua hoitavat tablettihoitajat)


      • Jari P
        polvi on kunnossa kirjoitti:

        Tablettihoitaja on sairaanhoitaja joka on saanut erikoiskoulutuksen syöpälääkkeisiin ja niillä tapahtuviin hoitoihin. (Näin ainakin nämä minua hoitavat tablettihoitajat)

        Minulla aloitettiin munuaissyövän hoito Sutentilla mutta kuukauden käytön jälkeen tuli vasemman jalan valtimoon tukos joka liuotettiin. Hoidoksi vaihdettiin Afinitor ansin söin kuukauden 5mg annostuksella sen jälkeen vaihdettiin 10mg jota olen syönyt nyt kuukauden oireina on ollut ainostaan muutama rakkula suussa jotka ovat parantuneet muutamassa päivässä. Muita oireita ei ole ollut. Oireethan ovat kai aika yksilöllisiä.


    • ei tiedä?

      Kuinka kauan hoitdettiin Sutentilla? Täällä mennyt yli 3 vuotta, viime tt-kuvassa metarit kaikki kasvaneet 15% - yhä vain jatketaan Sutentilla.

    • 2601

      Minulla aloitettiin munuaissyövän hoito Sutentilla mutta kuukauden jälkeen tuli vasempaan jalkaan valtimotukos. Lääkekuuri lopetettiin tässä vaiheessa ja tukos liuotettiin samalla aloitettiin verenohennuslääkkeen syönti joka on jatkuva. Tauon jälkeen lääkitykseksi Afinitor. Tästä tuli muutaman kuukauden jälkeen keuhkotulehdus. Pillereinä otettavat antibiootit eivät tehonneet. Muutamaksi päiväksi sairaalaan ja lääkettä suoraan suoneen. Tämä tehosi. Afinitorista ei ollut hyötyä pesäkkeet olivat suurentuneet ja levinnyt maksaan. Nyt olen syönyt Sutentia vajaan vuoden. Jaksotus on että 4 viikkoa syödään ja 2 viikkoa taukoa. Maksasta hävinnyt kokonaan ja muut pienentyneet tai ennallaan. Sivuoireita ei ole nyt oikeastaan muuta kuin ruokahaluttomuus kuurin loppupuolella.
      T Jari P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe