Blogi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä

Hei!

Kirjoitan sinulle kommenttini tähän, koska itselläni ei ole tarvetta rekisteröityä voidakseni blogiisi laittaa kommentteja sulle (onko se edes mahdollista/tarkoituksenmukaista? - ilmeisesti ei, joten laitanpa tähän ajatuksia, joita tekstisi toi mieleeni alottaen kertomalla oman tilanteeni):

Itse sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuitenkin tyyppiä 2, eli sitä lievempää muotoa (eli siinä mieles onnekas oon). Olen jo päälle kolmenkymmenen, ja siitä on noin 4 vuotta kun sain diagnoosini. Eli siinä mieles helpotti, kun diagnoosini varmentui (olin masentunut useita vuosia ennen varsinaisen / oikean diagnoosin saamista), ja sain oikean lääkityksen. Eli se on mielialaa tassaava lääkitys tämän sairauden hoidossa se oleellinen. Tuhoisaa voi olla, jos ihmistä hoidetaan masislääkkeeillä, jos kyse onkin kaks. mielialahäiriöstä. (Sit toiset vielä sanoo, että lääkkäristä riippuu, saako diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaiko epävakaan persoonallisuuen diagnoosin. No, näin voi olla kaiketi jos tuo mielialahäiriöily on sitä graavimpaa muotoa - ) Toivottavasti saat oikean avun ja oikean diagnoosin! - Ja mahd. lääkityksen; siitä lähdetään, jos kaks. mielialahäiriötä sairastat.

Kysymys on siis elinikäisestä sairaudesta, tai vähintäänkin pitkäaikaissairaudesta, johon alttius, siis alttius oireiluun, säilyy läpi elämän. TÄMÄ ON SE JUTTU TÄSSÄ, et tämän tajuaminen - sen kans sinuiksi tulmeinen (voi kestää vuosia. Itseäni auttoi kognitiivinen psykoterapia, niin tässä asiassa kuin kaikessa muussakin. ETTÄ PERIAATTEESSA tästä ei voi parantua (sen YMMÄRTÄMINEN), kuten ei vaikka diabeteksestäkään tai skitsofreniasta. Ylläpitolääkitys siis tärkeää ja terapia ainakin alkuun siinä, että saa sairauden haltuun. Ja ammattiavun piirin hankkituminen aina tarvittaessa. Lohdullista ainakin omassa tilanteesani on se, että TÄMÄ TYYPPI2 ei vie työkykyä (niinkuin se graavimpi muoto voi vielä), ei ole este perheen perustamiselle ja lasten saamiselle (mun lääkkeitä voi käyttää esim. raskaana ollessaan. Jotku muut voi joissain tapauksessa aiheuttaa sikiövaurioita.)

Kuvasit mielialaasi vuoristoradaksi. Niin se on itselläkin joitakin vuosia aiemmin ollut. Lääkityksen ja balanssin löytämisen myötä tilanne helpottunut. Sairauden oireiden hallinnassa / sairauden haltuunotossa ovat OLEELLISIA seuraavat: säännöllinen elämänrytmi, esim yövalvominen ei sovi (lääkkeet vaikuttavat keskushermostoon, ja itse esim. käytän pitkävaikutteista, jonka otan illalla, ja se väsyttää - 2 tuntia ottamisesta on oltava pedissä. Voin toki pelata, et jos on illanviettoa, otan lääkkeen myöhemmin. Mut itse pyrin aina puolenyön aikaan olemaan nukkumassa VOIDAKSENI HYVIN. Käytännössä TODETTU ja hyväkseni olen nähnyt; tosiasia.) Alkoholi ei sovi ollenkaan; pakka menee täysin sekaisin ylipäätään tällä diagnoosilla. Hyvä myös välttää kiireistä ja sterssaavaa elämäntyyliä muutoinkin; itsestäni käytännössä tullut downsiftaaja, ja voin oikein hyvin sen puolesta. Sopii, helppoa on siksi tämä itselleni ollut, sillä en ole se menija / tekijä, vaan ennemminkin ajattelija..

Eli realitettti, mikä täytyy ottaa huomioon, että sairaus asettaa tiettyäjä rajoitteita, kuten että minkäänlainen yöelämä / biletysmeininkin ei tule kysymykseen, JOS HALUAT VOIDA HYVIN, JA HALUAT PIAN SAADA hoitotasapainon, jos nyt tätä sairautta ylipäätän sairastat. Eli uhrauksia tulee tehdä hyvinvointinsa eteen. Mutta se on sen arvoista. Helppoahan se ei ole ollut itsellenikään alkujaan, nuoruudesta kun ihminen haluaa nauttia - mut itse olen huomannut, et se menee tietyin ehdoin. Alkoholi ei ole koskaan itselleni kuulunut meininkiin, enkä mikään yöeläjäkään ole koskaan ollutkaan. Joten "helppoa" ollut mulle siinä mielessä. Ja kertaan vielä, kognitiivinen psykoterapia, 3 vuotta, auttanut sairauden halutuunotossa, eli siinä, että olen oppinut elämään sairauteni kanssa, - ja loppuviimein jopa nauttimaan elämästä.

Elämän kriisit toki asia erikseen, niitähän kaikilla tulee ajoittain.. nyt olen kuitenkin itse jo voiton puolella!

Onnea elämääsi, toivottavasti saat asiat järjestykseen! Jos mietit miten toimia, ota yhteys työterveyshoitoon, jos olet työssäkäyvä. Tai sit omaan terveysasemaan, josta voivat tarvittavien kriteerien täyttyessä laittaa lähetteen psyk. avopolille. Kaikki lähtee sen myötä rullautumaan. Kela myöntää terapiatukea nykyisin helpommin kuin aiemmin. Kriteerinä täytyy kuiten olla se, että ihmisestä on terapailla saatavissa "aikaiseksi" veronmaksaja. Työkyvyttömien tilanne on surullisempi. Silloin on kuitenkin kaikki yhtesikunnan muu tuki tarjolla, sitä täytyy vaan osata etsiä - Ihmisarvoinen elämä kullekin, riippumatta elämäntilanteesta, on se juttu!

Lisään vielä: ap, alkukommentissasi puhut selviytymistarinasta. Tekstissäsi et kuitenkaan tuo tuon selviytymisen "kaarta" esiin. Eli miten sitten kaikkien "sotkujen"/vuoristoratafiilisten jälkeen olet saanut elämäsi järjestykseen.? Siis jos olet saanut? Miten voit tätä nykyä? Ymmärtääkseni arvelet, et voisit sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, muttet ole varma? Kuinka pakottava tarve sinulla vielä tällä hetkellä on päästää selvyyteen tilansteestasi, ja saada mahdollinen apu siihen? Vai joko on lähtenyt rullaamaan omalla painollaan asiat paremmalle tolalle? Hyvä jos niin on, tsemppiä!

Halusit perustaa blogin, mikä tarkoitus sille? Saada vertaistukea mahd.? Vai ottaa ylipäätään tuntumaa, mikä sua vois vaivata?

Niin tai näin, onnea elämässäsi eteenpäin!

(Mun elämäntyyli saattoi kuulostaa aika "ankaralta" itseäni kohtaan, mutten sitä itse koe niin. Kysmys on sairaudesta, jonka hyväksymisen myötä ja jonka kanssa elämään oppimisen myötä ihminen voi elää hyvinkin täyspainoista elämää. Luulen / uskon, että ihmiset joilla on kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppi1 eli se graavimpi muoto, ja eivät ole ottaneet "elämäntaparempaa" työn alle, voivat juurikin parhaillaan elää sitä vuoristorataelämää - ihan "näin ollen", ajattelisin, omasta vapaasta tahdostaan. Kaikin mokomin, oma valinta! Eiväthän kaikki hyödy terapiastakaan. Varsinkaan he, jotka ajattelevat, etteivät ole sen tarpeessa. Taustalla mielestäni paljon on siiloin HÄPEÄÄ, TABUJA yms. Nuo tunteet kun ihminen voittaa, on mielestäni voittanut jo paljon. Terapia auttaa siinäkin. Tervehtymisen tielle astuessaan ihminen on jo lähtökohtaisesti voittanut silloin jo jotain - kun suostuu johonkin.. niin mihin.. ottamaan vastuun itsestään ja elämästään. Kun oppii olemaan armollinen itselleen, voi alkaa olemaan sitä vähitellen myös toisille. Oma maailmankuvani on muuttunut sairauksien (ensin 5 vuotta masennusta ja sen jälkeen 4 vuotta tähän mennessä kaksisuuntaista mielialahäiriötä) myötä täysin - )

Kiitos kommenteista. Tarkoituksena olisi jatkaa kirjoittamista ja sitä mukaan avata hieman kasvutarinaani. Ensimmäinen viesti oli johdattelua aiheeseen.

..